Elän vanhempieni unelmaa, haluan pois

Olen 28, ja koko loppuelämäkö tätä polkua? Ahdistaa. Mies ei suostu vaihtamaan maatakaan.

Ap

Hanki joku harrastus, johon voit paeta.

Epämääräisen ahdistuksen ja määrittelemättömän muutoshalun takia ei kannata hötkyillä. Kuulostaa tavanomaiselta kolmenkympin kriisiltä, mikä mitä todennäköisemmin menee 1-3 vuodessa ohi, vaikket muuttaisi mitään.

Mutta toki voit yrittää mielessäsi täsmentää, mitkä ovat niitä asioita joihin oikeasti tarvitsisit muutosta, ja millaisia realistisia mahdollisuuksia olisi näitä muutoksia toteuttaa. Esim. mikä työssäsi on inhottavaa? Onko se ollut inhottavaa sinulle aina, vai voisiko olla niin että nyt sinulla päällä oleva kriisi tekee työstäkin yhtäkkiä inhottavaa?

Joku toinen tekisi mitä tahansa jotta saisi ongelmasi.

Mulla sama juttu. Olen periaatteessa saanut kaiken haluamani tässä elämässä, nyt keski-ikäisenä kriiseilen sen asian kanssa. Haluan sitä mitä en saisi haluta. Syyllinen ja kiistämätön olo. Mulla on vielä maailman paras mies, ihan kaikilla mittareilla... ja haaveilen vaan eräästä toisesta. Vittu määrä oon paska ihminen!!!!

Mies on myös kiva, mutta en tykkää hänestä. Hän koskettelee jatkuvasti ja haluaa tietää jokaisen ajatukseni, hän palvoo minua ja se ahdistaa. Hän ei ikinä sano mitään suoraa.

En ehdi kunnolla harrastaa, kun työ ja lapset vie kaiken ajan. Ja koen huonoa omaatuntoa jos meillä on liian usein lastenhoitaja. Kun lapset jo päivät erossa...

Inhoa työssä viedä ihmisiltä rahaa ja irtisanoa hyviä ihmisiä.

Inhoan taloamme joka on liian moderni. Inhoan liian helppoa elämääni. Vihaan lasten tuomaa meteliä ja kiljumista. Mieheni on sängyssä aika huono... En ehtinyt olla kuin kolmen muun kanssa ja he olivat pala taivasta. Vihaan suutelemista ja kysymystä sattuuko.

Ap

Aloita alan vaihtamisesta, jos omakotitalo on jo velaton niin luulisi esimerkiksi opiskelemisen olevan mahdollista.

Vihaan meidän varjoista pihaa ja teennäisiä ystäviä jotka puhuvat keskenään pahaa kaikista. Vihaan kateellisia ihmisiä, ja miestäni joka valittaa kavereideni olevan liian meluisia, kun lapset nukkuu.

Inhoan olla näin lapsellinen. Mutta olen. Vihaan sitä kun mies tuijottaa minua jos olen konsertissa silmät kiinni tai itken. Vihaan kun mies ei ymmärrä empatiaani tuntemattomia kohtaan. Hän ei tajua oikeastaan mistään mitään. Mies on syntynyt kultalusikka perseessä ja käyttäytyy usein kuin idiootti.

Ap

Ihmetyttää, miksi olet sen miehen ottanut, jos kerran on sängyssä niin huono etkä edes tykkää hänen ilmeisen suuresta läheisyydentarpeestaan ja iholle tulemisestaan? 

Tuo ettei ehdi oikein harrastaa on asia joka monilla on ruuhkavuosina. Ongelma menee itsestään ohi kun lapset kasvaa. Kyllä sitä harrastamattakin pärjää jokusen vuoden. Ja se lasten meteli ja kiljuminenkin loppuu kunhan vähän kasvavat.

Inhoa työssä viedä ihmisiltä rahaa ja irtisanoa hyviä ihmisiä.

Jos työsi sotii moraaliasi vastaan, niin varmaan koulutuksellasi on saatavilla myös töitä joissa noita ongelmia ei ole. Esim. luopua esimiesasemasta, niin sitten ei tarvitse irtisanoa ketään.

Inhoan taloamme joka on liian moderni. Inhoan liian helppoa elämääni.

Niin... Näin minä luulin kolmenkympin kriisissä. Minä olin sinkku ja lapseton, joten pystyin toteuttamaankin äkkiä iskeneen unelmani. Muutin pois Helsingistä halvemmalle seudulle ja ostin itselleni pelkästään puulla lämpiävän mummonmökin maalta. Olin varma, että kaipasin hiljaisuutta, rauhaa ja luonnonmukaista elämää. 

Ainoa juttu vaan, että se oli onnea vuoden, toisen vuoden jo vähän pitkästyttävää, ja kolmantena vuonna halusin äkkiä takaisin kaupunkiin. Mun tapauksessa kyse ei ollut oikeasta halusta rauhaan ja yksinkertaiseen elämään vaan kolmenkympin kriisin aiheuttamasta ahdistuksesta, jonka syyksi virheellisesti oletin kaupungin ja alani työelämän. Todellinen syy oli sisäiset psyykkiset prosessit.

5 jaan tuskasi, paitsi että saan mieheltäni orgasmeja toisensa perään mutta se johtuu siitä että tykkään itse seksistä. Minun mies on kanssa kaikkea sitä mitä naiset noin yleensä haaveilevat; miehekäs, huolehtiva, turvallinen, uskollinen, luotettava, rakastava, hellä, romanttinen, tasa-arvoinen, sivistynyt, naisia arvostava, rakastava, hyvä kokki, hoitaa lapset ja siivoaa, antaa minulle tilaa. Jne jne

Mutta mä kusipää olen mennyt ihastumaan työkaveriini!!!

Olen saanut jo lapsuudessa kaiken mitä olen halunnut, rikkaasta perheestä kun oltiin...

Nyt elän tätä omaa helvettiäni kauniissa kodissa, hyvässä duunissa ja täydellisen aviomiehen kanssa.... tekis vaan mieli paeta autiolle saarelle, ja jättää kaikki paska taakse.

Mitä ihmettä te sitten olisitte elämältänne halunneet? Totta kai jokainen vanhempi toivoo lapselleen helppoa ja mukavaa elämää, tai ainakin helpompaa kuin oma on ollut.

Mitä ne teidän OMAT haaveet olivat? Ulkomaille muuttoko? No muutatte sitten, kun lapset ovat kasvaneet mies pärjää omillaan.

Entä ammatti? Ei mikään estä teitä toteuttamasta omia opiskelu- ja ammattihaaveita, jos ne vaan ovat muuten realistisia ja omien kykyjenne rajoissa. Ei lapset ja nykyinen vakityö estä nelikymppistä lääkäriä lähtemästä opiskelemaan hevostenhoitajaksi, tai päin vastoin.

Kuten ap varmasti tiedätkin, niin olet vähän niin kuin kiinni tilanteessasi, koska lapset. Joitain muutoksia voi olla mahdollista tehdä, mutta tuskinpa vaan lähteä ja muuttaa kaikkea. Sen osalta, mitä ei voi muuttaa, on parempi vaan hyväksyä asiat, koska jatkuva sisäinen valitus siitä mistä kaikesta ei tykkää ei tee mitään hyvää, luo vain lisää ahdistusta.

No on sullakin murheet. Ei tuommosta joutavan päiväistä kitinää ymmärrä. Lähde tekemään jotakin hyväntekeväisyyshommaa, että näet oikeita ihmisiä oikeissa murheissa ja kriiseissä. Niin, ehkä sitten olet onnellinen omasta elämästäsi. Tai sitten et. Toiset ei osaa olla koskaan tyytyväisiä ...

Onko sinulla oikeasti ystäviä, vai vaan oikean statuksen omaava kaveripiiri, johon kuuluvista henkilöistä et välitä?

En voi lasten takia muuttaa mitään. Ei kukaan ymmärtäisi jos alkaisin jotain hömppää opiskella. Enkä oikein itsekään tiedä mitä se olisi. Joku teatterikorkea olisi mieletön, mutta tuskin rahkeet siihen riittäisi. Ja tuntisin itseni siellä varmasti vanhaksi.. Eikös se ole AMK?

Lasten ja miehen takia on pakko pitää korkea elintaso. Vaikka on hyvä palkka eikä velkaa, niin menoja on ihan hirveästi.

Lisäksi olisi ihan hirveää vanhempiani kohtaan.. He kun ovat rikastuneet vasta omissa ammateissaan.. Ovat molemmat ihan keskiluokkaisesta perheestä. Tai isä on ihan hyvää sukua, mutta hänen isä pilasi aikanaan kaiken..

Heillä on ollut pakonomainen tarve saada meidät "ykkösluokkaan".

Luulen myös kaipaavani jonnekin rauhaan. Jonnekin kartanoon missä olisi hevosia ja metsiä ratsastaa. Vihaan ratsastuskouluja.

Ap

Niin tai näin, aina väärinpäin.

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla oikeasti ystäviä, vai vaan oikean statuksen omaava kaveripiiri, johon kuuluvista henkilöistä et välitä?

Juuri niitä on paljon. Miehen ja työn kautta.. Oikeita ystäviä on 3, yksi opiskelee, yksi kieltää maailmaa ja yksi tekee vasta gradua ja on alkanut juuri seurustella. Ollaan ihan eri vaiheissa.. Nämä on ne ihmiset joiden kanssa nauran jonkun mökillä, niin että järvi raikaa, aamuun asti. Ne joille voin sanoa, että elämä on ihan paskaa.

Ap

Miehellä oli hymykuopat, leveä hymy ja röyhkeyttä sanoa merkittäville ihmisille takaisin, hän ei nuollut kenenkään persettä, ja palvoi minua ihan uskomattomalla tavalla. Se riitti silloin. Nyt hän vaan ärsyttää ja esitän kivaa, koska hän ei yksinkertaisuudessaan ymmärtäisi ongelmaani.

Ap

Oot kuvottavA.

Vierailija kirjoitti:

Oot kuvottavA.

Tiedän, pitäisi nauttia miehestä ja lapsista ja muusta, mutta mietin vain hukkaavani viimeiset kauniit ja terveet vuoteni tähän. Kroppa kestäisi vielä kaikkia seikkailuja. Kun olen 40, pitää silti maksaa lasten opiskelut yms.. Tuntu että olen ansassa. Näin kuuluisi elää aikaisintaan 35-vuotiaana.

Ap