KERTOKAA hauskoja väärin käsityksiä SINUSTA ! Esim vaikka, että joku on luullut sinun olevasi jtn ihan muuta, mitä todellisuudessa olet. Minä alota...

Ohut kuori -sanonta tarkoittaen kuinka pienestä oli kiinni ihmisten suhtautuminen, kun sekoittivat sukulaisnaiseen kymmeniä vuosia.

Rehtori piti minua häirikkönä. Minut ja siskoni otettiin huostaan ja muutimme ensin lastenkotiin ja siitä sijaisperheeseen, minkä johdosta jouduimme myös vaihtamaan koulua kesken vuoden. Ensimmäisenä päivänä uudessa koulussa rehtori piti minulle TODELLA tiukkasanaisen ja uhkailuja sisältävän puheen siitä, miten heidän koulussa ei mitään riehumista, varastelua tai huonoa käytöstä katsella.. Minua pidetään siis erikoisesti silmällä 😮

Olin sellainen oikein stereotyyppinen ujo "kympin tyttö" ja tuosta koulun asenteesta jäi pahempi trauma kuin itse siitä huostaanotosta (mikä johtui vanhempien ongelmista, ei meistä lapsista).

Musta ei kukaan ikinä usko, että olen (ollut) ihan kauhea miestennielijä ja aina kun käyn juhlimassa uusien tuttavuuksien tai esimerkiksi työkavereiden kanssa, kaikki yllättyvät siitä, millainen olen työkuvioiden ulkopuolella. Töissä annan varmaan itsestäni hiljaisen ja vakavan, asiallisen kuvan, vaikka olenkin ihan reipas ja huumorintajuinen toki töissäkin. Lisäksi näytän kiltiltä ja rauhalliselta.

Juhliessani olen kuitenkin kuin toinen ihminen, vaikken edes juo juurikaan. Parin lasillisen jälkeen tietyssä ilmapiirissä kun minulta lähtevät estot kokonaan ja senpä takia minulla on ihan järjettömästi yhden yön juttuja ja hulluja tempauksia takanani. Töissä sitten muutun taas vastuulliseksi, asialliseksi ja järkeväksi pomoksi. Tästä saan kyllä aina kuulla paljon, kun ihmiset käyvät läpi tempauksiani vielä pitkän aikaa.

Olen ujo, joten minua on pidetty epäkohteliaana, jos en ole ollut kovin tuttavallinen uusien ihmisten seurassa. Minua on luultu espanjalaiseksi. Useasti. En mielestäni näytä mitenkään hirveän eksoottiselta, mutta en toisaalta ehkä ihan tyypilliseltä suomalaiseltakaan (minulla on tummat hiukset ja vahvat kasvonpiirteet, tosin todella vaalea iho). Monesti ihmiset ovat yllättyneet, kun puhunkin sujuvaa lapin murretta enkä englantia tai espanjaa ;D

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vatsa- ja suolisto-ongelmia, minkä takia vatsani turpoaa usein varsinkin ruuan jälkeen ihan sen näköiseksi kuin olisin raskaana (muuten olen hoikka). Kyllä usein ihmiset sitten möläyttää että onnea, milloin on laskettu aika! En ole vielä keksinyt mitään nasevaa vastausts, totean vaan että en ole, eikä ole suunnitelmissakaan.

Taputa ensi kerralla mahaasi ja totea "ehkä parin tunnin päästä, ehkä illalla :D"

En tiedä ehtikö joku jo vastata saman, mutta tää tuli mulle heti mieleen.

Mua on luultu monesti lesboksi yläasteelta lähtien. Sinänsä jännä, kun olen kuitenkin aina ollut tyyliltäni melko tyttömäinen, en mielestäni käyttäytynyt mitenkään "lesbomaisesti" - mitä nyt halailin usein kavereitani eikä minulla ollut poikaystävää heti 13-vuotiaana.

Lukiossa suositut tytöt kuulemma levittivät pojille tuota samaa juorua, jotta pysyisivät kaukana minusta. Nuorempana hävetti hirveästi tuo lesboluulo, nykyään ei niinkään hetkauta vaan lähinnä naurattaa.

Nyt parikymppisenä, kun olen liikkunut isäni kanssa, minua on luultu hänen nuoreksi rakastajattarekseen. Isän työkaveri kysyi häneltä tosissaan kerran maanantaina töissä että "Mihin sä oot vaimos jättänyt, näin sut lauantaina kaupungilla jonkun nuoren blondin kanssa". Kun isä oli lakannut nauramasta, hän kertoi että sehän oli meidän X.

Pari muutakin ihmistä on huomauttanut isälle ja jopa äidille tästä. Toki moni heidän tuttavansa ei ole nähnyt minua teini-iän jälkeen, ja olin silloin aivan erinäköinen. Minulla oli vuosia lyhyet tummat hiukset, nykyisin pitkät ja vaaleat. Lisäksi olen laihtunut muutaman vuoden sisään melkoisesti.

Vierailija kirjoitti:

Musta ei kukaan ikinä usko, että olen (ollut) ihan kauhea miestennielijä ja aina kun käyn juhlimassa uusien tuttavuuksien tai esimerkiksi työkavereiden kanssa, kaikki yllättyvät siitä, millainen olen työkuvioiden ulkopuolella. Töissä annan varmaan itsestäni hiljaisen ja vakavan, asiallisen kuvan, vaikka olenkin ihan reipas ja huumorintajuinen toki töissäkin. Lisäksi näytän kiltiltä ja rauhalliselta.

Juhliessani olen kuitenkin kuin toinen ihminen, vaikken edes juo juurikaan. Parin lasillisen jälkeen tietyssä ilmapiirissä kun minulta lähtevät estot kokonaan ja senpä takia minulla on ihan järjettömästi yhden yön juttuja ja hulluja tempauksia takanani. Töissä sitten muutun taas vastuulliseksi, asialliseksi ja järkeväksi pomoksi. Tästä saan kyllä aina kuulla paljon, kun ihmiset käyvät läpi tempauksiani vielä pitkän aikaa.

Mulla sama! 

Mä olin 12-vuotiaana siskon kanssa kaupassa ja työnsin siskoa vaunuissa. Äiti oli mukana, mutta oli jollain muulla hyllyvälillä. Siihen tuli sitten n. 50-vuotias rouva ihastelemaan vauvasiskoa ja kyseli onko tyttö vai poika ja minkä ikäinen ja minä vastailin. Rouva sitten katseli minua ja totesi, että olen aika nuoren näköinen äiti! Minä kauhistuin ja sanoin olevani isosisko, johon rouva sitten "No, onneksi!".

Olin aikanaan pikkusiskon ja poikaystäväni kanssa heurekassa. Sisko taisi olla eskari-ikäinen ja muistan silloinkin erään seurueen koko ajan tuijotelleen meitä ihmettelevästi.

Nyt sitten kesällä oltiin espanjassa minä, mieheni, meidän 3-vuotiaamme ja veljeni. Minä ja mies ollaan kolmekymppisiä ja veli on mua 3 vuotta nuorempi. Olimme rantaravintolassa syömässä ja huomasimme, että tarjoilijat olivat kerääntyneet juttelemaan ja nyökkäilivät meidän suuntaamme. Pian yksi tarjoilijatytöistä tuli kysymään, onko pikkupoika meidän lapsi, johon vastasin, että kyllä on. Sen jälkeen tarjoilija katsoi veljeäni ja kysyi onko hänkin meidän lapsemme. Ihan pikkuisen alkoi huvittaa, minä vastasin tietysti, että hän on veljeni, mutta olisi kyllä pitänyt kokeilla vastata, että kyllä hänkin on meidän lapsemme.

Mun isäpuoleni on ihan supisuomalainen, mutta ei todella näytä siltä. Hänellä on todella tumman ruskeat paksut hiukset, tummat ruskeat silmät, paksut tummat kulmakarvat ja tummempi iho, näyttää lähinnä turkkilaiselta. Oli aikanaan ollut ravintolassa viettämässä iltaa ja baaritiskillä jutellut jonkun miehen kanssa, joka oli sitten kysellyt, että mistä isäpuoleni on kotoisin. Oli kertonut olevansa pohjois-karjalasta lähtöjään ja tästähän tämä mies oli riemastunut, että niin niin mutta, mistä alunperin ja isäpuoli ihan ihmeissään, että pohjois-karjalasta. Mies oli sitten rohkaistunut ja kysynyt, mistä maasta ja isäpuoli, että suomesta! Mies sitten uteli, että mistä vanhemmat ovat kotoisin ja isäpuoli vastasi, että pohjois-karjalasta. He siinä sitten juttelivat ja tuli puheeksi, että isäpuolen isä oli aikanaan sodassakin ja tämä mies oli sitten kailottanut koko ravintolalle "kuulitteko, tämän tumman miehen isäkin on palvellut sodassa suomen puolella! Miten hienoa!"... ei uskonut sitten millään, että toinen tosiaan on ihan supisuomalainen. Oli vielä sanonut, että on todella hienoa miten suomalaisena isäpuoleni itsensä kokee!

Olin 19-vuotias kun sain esikoiseni ja koska näytin vielä huomattavasti ikäistäni nuoremmalta, totuin siihen että vieraat ihmiset usein hämmästelivät ääneen, oliko lapsi tosiaan omani. Sain kuopukseni 36-vuotiaana ja naureskelinkin ystävilleni, että nyt ei varmasti kukaan enää pidä minua liian "nuorena" äidiksi. Odottelin sitten kerran miestäni kaupan ulkopuolella ja työntelin samalla hiljakseen kuopusta vaunuissa, kun kohdalle sattui kiukkuisen oloinen vanha täti. Hän katsoi minua halveksien ja tokaisi: "Sinäkin teiniäiti siinä!" Ensin hämmästyin ja sitten aloin nauraa. Täti osui enemmän oikeaan kuin luulikaan, koska olinhan aikoinani ollut "teiniäiti". 

En ymmärrä mutta jostain syystä täysin vieraat ihmiset kysyvät minulta usein neuvoa. Ulkomailla tai vieraalla paikkakunnalla ihmiset kysyvät neuvoa minulta lähes millä kielellä vaan.

Aika hyvin olen neuvomisessa onnistunut, vaikka esimerkiksi venäjää en osaa lainkaan.

Ihmiset ovat mielellään minun kanssa ja olen varsinkin uudessa seurassa se,joka laittaa keskustelun pystyyn.

Ihmiset pitävät minua mukavana sekä hyväsydämmisenä ihmisenä.

Totuus on että olen varsinainen ihmisvihaaja, jota ihmiset ei jaksa kiinnostaa. Jos joku soittaa pitkän puhelun ja kun se loppuu niin puoliso saattaa kysyä että kuka se oli ja kun sanon kuka, niin puoliso kysyy että mitä asiaa hänellä oli, niin usein joudun sanomaan, että en jaksanut kuunnella.

Itse en soita kenellekään ja harvoin vastaan puheluihinkaan.

Eli oon kai sitten monen kommentoineen vastakohta monin tavoin.

Olen ylipainoinen ja vähän epäsiistikin. Mua luullaan masentuneeksi ja työttömäksi. Todellisuudessa olen johtavan ihmisen puoliso ja sen vuoksi voin toteuttaa omia haaveitani. Ystäväpiiriin kuuluu monia akateemisia henkilöitä. Sitäkään ei monet uskoisi, että kuljen fiksussa seurassa. Geenini ulkonäön suhteen eivät ole puolellani. Tämä on minunlainen elämä. :)

Olen kuullut itsestäni seuraavia luonnehdintoja: olen tyhmä, ruma, laiska, luonnevikainen jne. On aika lyöty olo.

Kesäisin minulla on syvä rusketus ja kun vielä teininä käytin ruskeita piilareita, niin minulle tultiin puhumaan englantia suomalaiset Suomessa, sekä väittelin erään Italialaisen kanssa siitä, että ovatko molemmat vanhempani vaaleaihoisia oikeasti.

Minua on luultu lukiolaiseksi amisaikoina, "et vastaa amislaista".

Minua on luultu lesboksi.

Minua on luultu 10 vuotta vanhemmaksi.

Minua on luultu aikoinaan itsevarmaksi ja ylimieliseksi, vaikka oikeasti taistelin ujouden kanssa peittämällä sen viileyden taakse.

Aikoinaan minulla oli monia miehiä, jotkut luulivat minua epätoivoiseksi, mutta oikeasti olin sitoutumiskammoinen ja kukaan ei kelvannut minulle seurustelukumppaniksi asti - en edes etsinyt ketään. Se oli muuten hyvää, ja pahaa aikaa!

Mieheni luulee (epäilee) että kadun sitä, etten lähtenyt erään todella rikkaan miehen matkaan - oli vaan tyhmä kuin kivi, siinä ei rahat paljoa vaikuta, vaikka olisi varmaan ostanut minulle kuun taivaalta.

Mua luullaan jatkuvasti venäläiseksi! Sekä aikuiset että lapset (sijaistan eri kouluissa) luulevat. Kysytään tai puhutaan venäjää minulle, nuoret ja lapset sanovat että "sano jotain venäjäksi" yms., joskus sanottu että osaanpa hyvin suomea... Sukuni on etelä-Karjalasta muttei tiettävästi ainakaan 1700-luvun jälkeen ole venäläistä verta meissä. Olen perheessäni ainoa, joka tätä kokee.

Mitä hauskaa näissä etusivullakin olevissa esimerkeissä on? Kerrotte miten vaikutatte vajailta ja muiden nähdessä sen niin se on hauskaa?

Vierailija kirjoitti:

Mua luullaan jatkuvasti venäläiseksi! Sekä aikuiset että lapset (sijaistan eri kouluissa) luulevat. Kysytään tai puhutaan venäjää minulle, nuoret ja lapset sanovat että "sano jotain venäjäksi" yms., joskus sanottu että osaanpa hyvin suomea... Sukuni on etelä-Karjalasta muttei tiettävästi ainakaan 1700-luvun jälkeen ole venäläistä verta meissä. Olen perheessäni ainoa, joka tätä kokee.

Eniten venäläisgeenejä on Suomessa turkulaisilla, koska Karjalassa ja muualla Turkua idemmässä ei seottu helpolla venäläisiin. Mutta Pietarin alueen venäläiset ovat itseasiassa geenistöltään pitkälti suomalaisia. Mitään suurta slaavilaista kansaa ei ole slaavit ei vät geneettisesti ole juuri toisilleen sukua. Tämä selvisi hiljan venäläisten geenitutkimuksissa.

Pietaria alettiin rakentamaan vuonna täysin suomenkieliselle alueelle Inkeriin 1700 Nevanlinnan päälle. 1700 luvulla pietaria rakentamaan kaapattiin kymmeniä tuhansia suomalaisia etenkin Ison vihan aikana.

Olen äikänope ja ihmiset tuppaavat luuleman, että olen hirveän kiinnostunut joistain "kielivirheistä" ja keskustelen mielelläni siitä, miten suomen kieli on tuhoutumassa, kun saa alkaa tekemään tms. Todellisuudessa ei voisi vähempää kiinnostaa kielipoliisin hommat ja ketuttaa, että ihmiset kuvittelevat duunini olevan jotain virheiden metsästelyä ja valitusta. Eli ei niin hauska väärinkäsitys mutta tulipa mieleen.

Minua luultiin poikani tyttöystäväksi. Vein teinin ravintolaan syömään ja kohteliaasti kysyivät pojaltani, että maksatteko yhdessä vai erikseen. Sanoin että "kyllä minä maksan oman ja poikani ruokailun" ja tarjoilija häkeltyi. :D