KERTOKAA hauskoja väärin käsityksiä SINUSTA ! Esim vaikka, että joku on luullut sinun olevasi jtn ihan muuta, mitä todellisuudessa olet. Minä alota...

Minua on luultu lestadiolaiseksi. Järkytyin.

Vierailija kirjoitti:

Olen töissä oppilaitoksessa ja minua usein luullaan opiskelijaksi, jotka ovat n. 16-20-vuotiaita. Olen 35-vuotias...

Kohtalotoveri! Olen opettaja. 28-vuotias. On luultu oppilaaksi ja hirveästi päivitelty, kun en ollutkaan 16-vuotias. Ystävän tupareissa ollessani oli erään kollegani miesystävä kiinnittänyt minuun huomiota; oli nimittäin jälkikäteen kysynyt, että kuka se pikkutyttö siellä oli. Olin silloin 27-vuotias. Ilmeisesti tämä voi jatkua yli kolmekymppiseksi...

Toinen on se, että minulla on vakiona sinertävät, tummat silmänaluset, koska se iho silmien ympärillä on niin ohutta, että verisuonet näkyvät läpi. Monesti on käynyt niin, että olen ollut ihan elämäni vedossa ja hyvässä energialatingissa, mutta ihmiset tulleet silti säälien sanomaan, kuinka väsyneeltä näytän ja kysymään, olenko kunnossa. Meikillä tuo korjaantuisi, mutta en vain jaksa arkiaamuna meikata ja vielä vähemmän ottaa illalla meikkejä pois.

Vierailija kirjoitti:

Uusi opettaja luuli pojaksi. Kysyi nimenhuudossa, olenko "Petri". Toisaalta ymmärrettävää, olin 14 v. lyhyttukkainen poikatyttö. Noh, olin sitten koko yläasteen lopun kavereilleni "Petri".

Tuo on käynyt minullekin, ja vielä vähän vanhemmallakin iällä. Omituisinta oli kun taloyhtiön yleisellä saunavuorolla joku tenava kysyi äidiltään, että miksi tuo setä on täällä, vaikka ilman vaatteita olen kyllä E-kupin rintoineni mielestäni ihan tunnistettavan naisen näköinen.

Lisäksi minua on luultu vähän päälle kymmenvuotiaana äidikseni (ehkä olin vähän varhaiskypsä), ja vielä 37-vuotiaana on kapakan ovella pyydetty näyttämään paperit.

Olen naimisissa vanhemman miehen kanssa - niinpa joskus minulle esim naapurit kertovat etta juttelivat isani kanssa, ovat iloissaan etta huolehdin isastani, nakivat isani kayttavan koiraa ulkona jne.

Toki mieheni on isani ikainen mutta se onkin eri asia. 

M47

Siis kerran meillä oli heart to heart hetki tuttavan kaa ja sain kuulla että rohkeana pitämäni tuttava ei tutustuessamme osannut oikein suhtautua minuun koska oli kouluaikoina saanut minusta ylpeän ja vähän ylimielisenkin kuvan. Oikeasti olisin halunnut tutustua kaikkiin uusiin ihmisiin, mutta en tiennyt miten ja pelkäsin muiden suhtautumista minuun.

Vierailija kirjoitti:

Olen naimisissa vanhemman miehen kanssa - niinpa joskus minulle esim naapurit kertovat etta juttelivat isani kanssa, ovat iloissaan etta huolehdin isastani, nakivat isani kayttavan koiraa ulkona jne.

Toki mieheni on isani ikainen mutta se onkin eri asia. 

M47

Missä maassa asutte? Suomessa kun miehet eivät vielä saa mennä keskenään naimisiin.

Puhelinmyyjä pyysi vanhempiani puhelimeen.

Olin siinä vaiheessa 24 vuotias ja asunut vuosia omillani...

Opiskeluaikanani Lontoossa olin pubissa töissä ja päällä oli pillifarkut. Siellä oli joku suomalaisporukka miehiä, jotka alkoi keskenään puhua, että näittekö mikä perse. Ilmeet oli aika hyvät, kun vahvalla Oulun murteella juomia ojentaessani sanoin, että voin antaa jumppaohjeet heillekin. En käsitä miten ne ei tajunneet et puhun suomea, kun mulla oli nimikyltti jossa oli pieni suomenlippu merkkinä et puhun suomea. :D

Vierailija kirjoitti:

Jotkut on luulleet ja saattaa luulla mua rasistiksi. Vaikka todellisuudessa olen avarakatseisempi, kokeneempi ja järkevällä tavalla suvaitsevaisempi kuin kukaan noista luulijoista.

Semmonen roturealisti? :D

Tässä muutamia:

- Luonnostaan vaaleita hiuksiani luullaan usein värjätyiksi. En siis ole koskaan vaalentanut hiuksiani. Kerran baarissa yksi nuori mies jopa aloitti yhtäkkiä keskustelun sillä, että kysyi minulta ivalliseen sävyyn miksi kaikkien nuorten naisten täytyy aina värjätä hiuksensa platinan vaaleiksi.

- Lähes aina uudessa ryhmäytymistilanteessa (esim.uusi koulu, työpaikka jne) ihmiset muodostavat minusta tosi negatiivisen kuvan. Tosi usein jälkeenpäin tutustuttuaan minuun paremmin, ihmiset sanovat kuvitelleensa minut ilkeäksi, ylimieliseksi tai bimoksi. Olen päätellyt tämän johtuvan enimmäkseen resting bitch facesta ja vaaleista (muka-vetyperoksidi-teini) hiuksistani. Nykyään en kyllä edes enää mene työhaastatteluihin ilman silmälaseja, jotta en antaisi sellaista mielikuvaa potentiaalisille työnantajille.

- Silmälaseista puheen ollen: käytän vapaa-ajalla enimmäkseen piilareita ja varsinkin uudet deittikumppanit eivät näe minua heti rillit päässä. Sitten kun jossain vaiheessa laitan lasit ekan kerran heidän nähden, reaktio on aina sama "ai sulla on silmälasit!"

- Uudet (erityisesti miespuoliset) tuttavuudet eivät yleensä meinaa heti uskoa, että opiskelen yliopistossa. Välillä pyydän heitä ihan huvikseen ensin arvailemaan, mitä teen työkseni tai millä alalla olen. Vastaukset ovat tyyliä "kampaaja tai hoitaja tai vaatekaupan myyjä".

Vierailija kirjoitti:

Me kalpeat ihmiset olemme aina narkomaaneja. Aina. Meiltä kannattaa kysyä mistä aineita saa jne, me olmit tiedämme kaiken huumehista ja kanbabiksesta ja alamaailman verkostoista.

Multa on ainakin 3 kertaa kyselty huumeista enkä ole ikinä sellaisia kokeillut, olen jo keski-ikäinen ja ainoa ongelmani on se, etten rusketu!

Sama juttu. Multa on jopa selkeesti oikean käyttäjän näköiset hupparipäät tulleet kyselemään "lääkkeitä tai jotain vahvempaa" keskellä kirkasta päivää kaupungilla. Olen n.40v ihan siististi pukeutuva perheenäiti....

Jos olen uppoutunut omiin juttuihini ja en kuule ekalla kerralla jotain esim. kassalla, randomilta juttelemaan alkavalta tyypiltä, kirjastontädiltä jne. ja ynähdän ajatuksissani "häh"-tyylisesti, puhuja usein tulkisee mun olevan vieraskielinen ja sanoo asiansa englanniksi... Kaverini sanovat mun ynähdyksen olevan sellainen "huh?" joka mukanas kuulostaa enemmän vieraskielisen reagoinnilta. Mielestäni nuo tilanteet ovat vähän hölmöjä ja yritän nykyään kyllä sanoa jotain tuon ynähdyksen sijasta. En näytä ulkomaalaiselta enkä edes puhu englantia hyvin :D

Vierailija kirjoitti:

Olen julkisessa ammatissa pikkupaikkakunnalla ja sukunimeni muuttui, kun vaihdoin eron myötä takaisin tyttönimeen. Arvaa, tuliko paljon onnitteluja naimisiinmenon johdosta, joihin sain nasevasti vastata et "kiitos, mut oon kyllä eronnut"? :D

:) Ei hirveän pieni paikkakunta voi olla, kun ei tieto erosta/"uudesta avioliitosta" ollut kulkenut julkisen ammatin edustajasta. Ps. Olisit pyytänyt häälahjoja. :D

Vierailija kirjoitti:

Opiskeluaikanani Lontoossa olin pubissa töissä ja päällä oli pillifarkut. Siellä oli joku suomalaisporukka miehiä, jotka alkoi keskenään puhua, että näittekö mikä perse. Ilmeet oli aika hyvät, kun vahvalla Oulun murteella juomia ojentaessani sanoin, että voin antaa jumppaohjeet heillekin. En käsitä miten ne ei tajunneet et puhun suomea, kun mulla oli nimikyltti jossa oli pieni suomenlippu merkkinä et puhun suomea. :D

En oikein ymmärrä että mikä tuossa viittaa siihen, että he eivät ymmärtäneet sinun puhuvan suomea? Koska he kehuivat persettäsi? Sitä voidaan tehdä miesporukassa siinä mielessä, että saadaan naisen huomio tai sitten jotkut eivät vain ymmärrä (lomalla saattaa olla myös muutama virvoitusjuoma alla), että se oma puhe kuuluu vähän kauemmaksikin.

Tämä on enemmänkin surullista, mutta yksi porukka luuli että minulla on ymmärryksessä jotain vikaa. Että olisin älyltäni jotenkin vajaa ja siksi nenäni edessä voi turvallisesti piilovittuilla, kun "eihän vammaiset tajua ilkeilyä". He kiusasivat oikeasti vammaisia samalla tavalla. Minä olen vain hiljaa, kun lähellä on epämiellyttäviä ihmisiä.

Minua on kanssa luultu ylimieliseksi sen takia että olen ujo. Ujous tuli koulukiusaamisen myötä joten en tarkoituksellisesti halua olla luotaantyöntävän oloinen!

potilaat ja potilaiden omaiset... usein kysellään epäilevästi, että olenko mä esim viime kevään valmistuneita.

  varmistellaan asiat uudelleen mun mukana olevalta aikuisopiskelijalta. Tai kollegalta. Viimeisimmän opiskelijan ohjaava opettaja kyseli oikein empaattisena että oliko kyseinen opiskelija mun ensimmäinen.

  en ole vakuuttavan näköinen naamani kanssa.  Vakkaripotilaat tietävät ja tuntevat mut ja luottavat kyllä mun hoitooni ja mä olen oikeasti hyvä työssäni.

yleensä vastaan kysymykseen siitä, olenko "viime keväänä valmistunut", ihan rehellisesti että kyllä siitä valmistumisesta on jo 18 vuotta.

Alkossa kysyttiin papereita, vaikka olen 42-vuotias

Minuakin on luultu tylyksi ja koppavaksi, mutta totuus on että olin vain niin jännittynyt ja peloissani etten pystynyt tervehtimään vaikka olisin halunnutkin. :/

Käyttäjä1800 kirjoitti:

Monet ihmiset pitävät minua kehitysvammaiseksi sen vuoksi, että olen varsinkin vähän vieraammassa porukassa erittäin hiljainen. Todellisuudessa en ole kehitysvammainen, vaan ns. "normaaliälyinen" mitä osoittaa minulle vähän aikaa sitten tehty älykkyystestikin (jota ei siis tehty siksi, että tahdottiin tietää, että olenko kehitysvammainen vai en). Vaikka olenkin melko hiljainen, niin silti olen nimenomaan kielellisesti lahjakas, ilmeisesti jopa hiukan keskimääräistä lahjakkaampi, mutta kommunikoin paljon paremmin kirjoittamalla kuin puhumalla.

Ehkä niillä kuitenkin on omat syynsä epäilyksiinsä.