Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Te miehet, jotka olette tahtomattanne jääneet yksin ja perhe-elämän ulkopuolelle, missä vaiheessa ja miten olette asian tolan hyväksyneet?
07.01.2017 |
Itse kipuilen tämän kanssa vielä yli kolmevitosena, ja pelottaa, että en tule koskaan olemaan sinut sen suhteen.
Kommentit (35)
Pariutuminen ei ollut minulle helppoa mutta eipä olisi tullut mieleenkään syyttää siitä ketään muuta kuin itseäni. T. Nainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen lähempänä 40 -ikävuotta ja minulla ei ole, eikä ole omaa perhettä e. kumppania tai ainoatakaan lasta. Hyvää elämää koen eläväni, mutta jos sopiva kumppani ehdokas tulee vastaan joko laps(i)en kanssa tai ilman niin voin varmasti siirtyä elämään parisuhteessa tai lapsi-perhe elämää. Siihen asti elän näin joka päivästä enemmän ja vähemmän nauttien aistit avoimina.
En jaksa, tai viitsi mitenkään erinomaisen aktiivisesti elämänkumppania metsästää, tai etsiä. Elämässäni on kai sitten liian paljon muita kiinnostavia ja puoleensa vetäviä asioita. - Ja kun tätä kumminkin joku kysyy...niin en ole aseksuaali.
Olisi vain kovin kuluttavaa ajatella, että "oikea elämäni" alkaisi vasta parisuhteen tai perheen perustamisen myötä.
35v jälkeen totesin, että jos ei löydy niin ei löydy. Löysin rennomman otteen elämään kun ennen sorruin usein juuri tuollaiseen itseni ylianalysointiin. Nyt olen 37v ja ensimmäistä kertaa kunnon parisuhteessa. Säätöjä ja lyhyitä tapailuja oli toki aiemmin. Että never give up.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen jälkeen kun tyttöystäväni jätti minut kolme kuukautta sitten. Olen alkanut totuttelemaan siihen, että olen loppuelämäni yksin, enkä koskaan harrasta seksiä kenenkään kanssa. Pikkuhiljaa ajatukseen on alkanut tottumaan, vaikka vähän pahalta välillä tuntuukin, ettei minulla tule koskaan olemaan tyttöystävää tai perhettä.
M19
Tämä oli varmaankin trolli?
Häh?
Perheen perustaminen ja lapsien tekeminen tällaiseen maailmanaikaan on helvetin typerää muutenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harvat miehet jäävät tahtomattaan perhe-elämän ulkopuolelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole vielä hyväksynyt asiaa. Olen 31v. Mutta ymmärrän että se vika on minussa eikä naisissa. Osaan ajatella naisenkin näkökannan enkä näe juurikaan syitä miksi minun kanssa kukaan haluaisi olla.
Minulla on korjausprosessi tosin menossa.
Lyhyessä viestissä ehkä tahattomasti kuvattu miesten ongelma. Puuttuva tukiverkko aiheuttaa kehäpäätelmän ja itsesyytöksen ja kun taustalla ei ole ketään korostamassa jokaisen yksilön ainutlaatuisuutta ja oikeutta ihmisarvoiseen elämään, on lopputulos sitten näinkin masentava.
Oletteko koskaan kuulleet naisen yksinäisyyden johtuvan naisesta itsestään? Aivan, ette ole.
Sinussa voi olla vikoja ja yleisesti ei-haluttuja ominaisuuksia, mutta lopeta hyvä mies tuo itsesi syyttely. Meitä vastentahtoisesti yksinäisiä ja perheettömiä miehiä on Suomessa kymmeniä tuhansia. Onko se meidän kaikkien kohdalla oma vikamme? Ei tietenkään ole.
No jos olisi mies jossa ei ole mitään vikaa ja haluaisi suhteeseen niin uskoisin että sille nainen löytyisi.
Voihan sitä olla myös että ei halua ketä tahansa. En minäkään ehkä haluaisi seurustella seurustelun vuoksi, vaan haluaisin "sen oikean".
Minulla on tapana syyttää itseäni melkeinpä kaikesta. Tunnen jatkuvaa häpeää. Ja vihaan itseäni.
Noiden asioiden vuoksi olenkin alkanut käymään terapiassa. Ja teen asioita joita en ennen tehnyt. Nykyään asunnosta poistuminenkaan ei ole epämieluisaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työtön, perusduunari , ikää +40, peruspäivärahalla elävä ja saa toimeentulotukea, asuu vuokralla, ei autoa, pieni hikinen kämppä, eikä mikään komistus, ainoa ehkä postiivinen asia on ettei ole juoppo eikä polta. Tälläinen henkilö saa ja joutuu elämään yksin loppuikänsä.
Täytän kohta 21 vuotta. En ole koskaan seurustellut ja olen täysin yksin enkä ole missään somessa. En vaan uskalla muodostaa suhteita kun olen niin epävarma ja ajattelen aina pidetäänkö minun seurasta edes.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Työtön, perusduunari , ikää +40, peruspäivärahalla elävä ja saa toimeentulotukea, asuu vuokralla, ei autoa, pieni hikinen kämppä, eikä mikään komistus, ainoa ehkä postiivinen asia on ettei ole juoppo eikä polta. Tälläinen henkilö saa ja joutuu elämään yksin loppuikänsä.
Eli henkisellä puolella ei ole mitään merkitystä? Check.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole vielä hyväksynyt asiaa. Olen 31v. Mutta ymmärrän että se vika on minussa eikä naisissa. Osaan ajatella naisenkin näkökannan enkä näe juurikaan syitä miksi minun kanssa kukaan haluaisi olla.
Minulla on korjausprosessi tosin menossa.
Lyhyessä viestissä ehkä tahattomasti kuvattu miesten ongelma. Puuttuva tukiverkko aiheuttaa kehäpäätelmän ja itsesyytöksen ja kun taustalla ei ole ketään korostamassa jokaisen yksilön ainutlaatuisuutta ja oikeutta ihmisarvoiseen elämään, on lopputulos sitten näinkin masentava.
Oletteko koskaan kuulleet naisen yksinäisyyden johtuvan naisesta itsestään? Aivan, ette ole.
Sinussa voi olla vikoja ja yleisesti ei-haluttuja ominaisuuksia, mutta lopeta hyvä mies tuo itsesi syyttely. Meitä vastentahtoisesti yksinäisiä ja perheettömiä miehiä on Suomessa kymmeniä tuhansia. Onko se meidän kaikkien kohdalla oma vikamme? Ei tietenkään ole.
Öh, tämäkin palsta on täynnä ketjuja joissa naiset syyttävät itseään yksinäisyydestään ja miehet taas naisia omasta puolisottomuudestan... Kyllä molemmista sukupuolista löytyy molemmin päin asian näkeviä.
Itse olen ikisinkku n34 ja todellakin syytän itseäni koska näen tämän valtavana epäonnistumisena. Ei kai se kenenkään muunkaan vika voi olla? Jotainhan teen väärin kun en ole edes treffeille pääse vaikka "kaikille" muille se onnistuu...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole vielä hyväksynyt asiaa. Olen 31v. Mutta ymmärrän että se vika on minussa eikä naisissa. Osaan ajatella naisenkin näkökannan enkä näe juurikaan syitä miksi minun kanssa kukaan haluaisi olla.
Minulla on korjausprosessi tosin menossa.
Kiva, mulla taas on menossa korjaussarja . . . . .
Muakin nauratti tämä kunnon miesmäinen ilmaus "korjausprosessi". Korkeammin koulutetut miehet ja kaikki vähänkin normaalit naiset sanoisivat että "psyykkinen paraneminen". Mutta perus suomimies yrittää aina kääntää vaikeat, monimutkaiset tunneasiat jotenkin teknisiksi ja simppeleillä kaavoilla ratkaistaviksi. "Lapsuuteni oli sekava ja rikkonainen, olen alitajuissani vuosien ajan projisoinut selittämätöntä pahaa oloa ja ihmissuhteeni epäonnistuvat järjestäen. Korjaanpa tämän asian yhtälöllä x+y=parempi ihminen elikkäs käyn terapiassa säännöllisesti Kela-korvauksen puitteissa ja toistelen itselleni ja muille tarpeeksi usein, että homma on hoidossa".
Tutkitusti terapiasta hyötyvät merkittävästi vain ne ihmiset, joilla on muutenkin kyky analysoida sosiaalisia suhteita ja heillä on hyvä itsetuntemus (huom. ei sama kuin itseTUNTO). Jos on jähmeä ja tunteitaan mitätöivä matonalle lakaisija, ei siitä "korjausprosessista" ole mitään hyötyä. Yleensä ihmisen suhtautumista erinäisiin asioihin kuvaa erityisesti se, millä sanoilla ja sävyllä niistä asioista puhuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole vielä hyväksynyt asiaa. Olen 31v. Mutta ymmärrän että se vika on minussa eikä naisissa. Osaan ajatella naisenkin näkökannan enkä näe juurikaan syitä miksi minun kanssa kukaan haluaisi olla.
Minulla on korjausprosessi tosin menossa.
Kiva, mulla taas on menossa korjaussarja . . . . .
Muakin nauratti tämä kunnon miesmäinen ilmaus "korjausprosessi". Korkeammin koulutetut miehet ja kaikki vähänkin normaalit naiset sanoisivat että "psyykkinen paraneminen".
Niin, ehkä jos kyseessä on joku humanistimaisteri. Tai sitten mies joka haluaa puhua naisille naisten kiertoilmaisuilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minussa on mielestäni paljon hyviä puolia. Naiset kiinnostuvat minusta aika usein, mutta minussa on myös ikävä ominaisuus, joka karkoittaa naisia tullessaan ilmi. Ominaisuus on toisaalta sellainen, että jos tiedän naisen sen hyväksyvän, niin sitä ei juurikaan edes ilmene, eikä välttämättä ilmene ollenkaan pitkään aikaan. Vähäistä tuntuu olevan naisten halu hyväksyä tuota asiaa ja ymmärtäähän sen kun tarjontaa on muutenkin paljon. Tuo ei kuitenkaan ole sellainen asia, joka naisia pelottaisi, vaan se yksinkertaisesti lopettaa heidän kiinnostuksensa. Todella ikävää, että ensin näkee naisen kiinnostuvan ja sitten myös kiinnostuksen katoavan. Tämä taas ruokkii sitä, että pidän ongelmaa isompana ja siten siitä tuleekin isompi.
En silti ole luovuttanut. Olen kelvannut suhteeseen aiemminkin, joten todennäköisesti kelpaan myös jatkossa jollekin. Olen mielestäni kuitenkin ihan hyvännäköinen ja ihmiset viihtyvät seurassani ja minä aidosti välitän läheisistäni ja ystävistäni.
M31
Erektiohäiriö?
Minun mielestä ei ole tarvettakaan pystyä ventovieraan kanssa, tai jos et koe ihmisen seurassa olevasi turvassa.
Alue: Aihe vapaa
Tämä oli varmaankin trolli?