Lue keskustelun säännöt.
Olen ns. hiljainen ja huomaamaton. Joskus, kun sanon keskustelussa jotain, niin...
06.01.2017 |
... muut keskustelijat eivät noteeraa sanomaani, vaan heti perään joku toinen – kovaäänisempi keskustelija – toistaa sanomani, jolloin muut kiittelevät tätä toista oivalluksesta, joka oli alun perin minun.
Esim. eräässä keskustelussa oli 4 kovaäänistä ihmistä sekä minä, joka olen "hiljainen" (oikeasti en puhu sen hiljaisemmalla volyymillä kuin muutkaan, vaan "hiljaisuuteni" on mystisempää, olen kuin huomaamaton). Tuli keskustelunaiheeksi fantasiakirjallisuus. Eräs keskustelija ei tilapäisesti osannut taivuttaa sanaa ihmissusi nominatiivimuotoon. Kaikki läsnäolijat pohtivat muutaman sekunnin "höh, miten se nyt oikein taipuu..." ja nauroivat tilapäiselle kielisokeudelleen.
Minä sanoin välittömästi "ihmissuteus", mutta kukaan ei reagoinut sanomaani. Sanoin uudelleen "Se taipuu 'ihmissuteus'..." Pari sekuntia sanomani jälkeen yksi kovaäänisistä sanoi "hei, se on ihmissuteus!" ja muut suhtautuivat kiitellen häneen.
Pikku juttu, mutta ärsyttää. Oletteko kokeneet tällaista?
Kommentit (25)
Hiljainen en ole mutta ihmiset ei jaksa kuunnella asioita loppuun änkytyksen takia. Hyvin harvoin enää saan sanoa rauhassa sen minkä olen aikonut sanoa kun aina joku alkaa puhumaan päälle vaikka huomaa että mulla on lause kesken.
En vain enää toistele sitten näitä asioita. Vaikka olisin ravintolassa ihmisten kanssa ja huomaisin että jonkun laukku pöllitään ja koitan sanoa asiasta mutta muut ei kuuntele, en toista asiaa. Oma vikansa ku ei kuuntele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen samanlainen. Sen takia olen isommassa porukassa hiljaa ja viihdyn 3-4 porukoissa joissa suunvuoro vaihtelee tasaisesti ja minutkin huomioidaan. Koen että juttuni ovat usein tylsiä ja sanomiseni jälkeen joku jatkaa juttua ja siitä seuraa parempi keskustelu. Tämä sitten masentaa minua ja olen taas entistä hiljaisempi. Olenkin päätynyt viettämään aikaa vain muutamien hyvien ystävien seurassa ja perheen kanssa. Tässä seurassa sanomisiani arvostetaan.
Teitä ei vissiin arvosteta kovasti.
Mä olen samanlainen näkymätön. Kukaan ei noteeraa mielipiteitäni ja samalla ihmettelevät kun olen aina niin hiljainen...
Minua kiinnostaa, kuulevatko muut oikeasti mitä sanon ja teeskentelevätkö vain, etteivät kuule.
ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ihan samanlainen, joten tiedän tunteen. Vielä jonain päivänä roolit vaihtuu ;)
Jep, semmoista se välillä on. Pitäis vissiin huutaa johonkin megafoniin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko varmasti olemassa? Ettet olisi kuollut ja kuvittelisi eläväsi? :(
Tiedän tunteen. Vaikka sanoisin mitä en saa mitään reaktiota ja kysymyksiini ei vastata. Se on niin nöyryyttävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua usein kuunnellaan mutta olen huomannut että kuunnellaan paremmin kun panostan määrän sijaan laatuun hölinöissäkin. Joskun taas hölötän (töissä vaikka), ehkä jotkut puolella korvalla kuuntelee. Ja olen myös huomannut että joidenkin jutuista ei niin hyvin saa kiinni kun ne ovat niin yleispuheinaiheita, kuten ihana kun on käydä iltakävelyillä. Kun sanoo juttuja jotka herättävät ehkä jopa väittelyhalun niin pääsee ääneen. Mutta yritän aina vähintään nyökätä jonkun asialle jos en keksikkään siihen mitään sanottavaa.
Olen kokenut samaa. Aloitin joskus tämän keskustelun http://www.vauva.fi/keskustelu/3919072/ketju/miksi_isommassa_porukassa_…
Tuonne tuli ihan mielenkiintoista pohdintaa. Pohdittiin mm. nonverbaalisia vihjeitä, eli entä jos me "näkymättömät" emme jotenkin osaa viestittää ajoissa, että aiomme puhua, ja tämän vuoksi ihmiset eivät ns. tajua reagoida. Tai ehdi.
Toinen mitä mietittiin, että onko äänemme jotenkin sellaisella taajuudella, että se hukkuu taustahuminaan helpommin tms.
Vai onko vaan statuksemme porukassa todella matala, suorastaan kirjaimellisesti olematon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen kokenut samaa. Aloitin joskus tämän keskustelun http://www.vauva.fi/keskustelu/3919072/ketju/miksi_isommassa_porukassa_…
Tuonne tuli ihan mielenkiintoista pohdintaa. Pohdittiin mm. nonverbaalisia vihjeitä, eli entä jos me "näkymättömät" emme jotenkin osaa viestittää ajoissa, että aiomme puhua, ja tämän vuoksi ihmiset eivät ns. tajua reagoida. Tai ehdi.
Toinen mitä mietittiin, että onko äänemme jotenkin sellaisella taajuudella, että se hukkuu taustahuminaan helpommin tms.
Vai onko vaan statuksemme porukassa todella matala, suorastaan kirjaimellisesti olematon.
Hyviä pohdintoja!
Heh, minua alkoi naurattaa tuo statuksen olemattomuus. Olla yhteisön jäsenenä "luokaton"...
ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kokenut samaa. Aloitin joskus tämän keskustelun http://www.vauva.fi/keskustelu/3919072/ketju/miksi_isommassa_porukassa_…
Tuonne tuli ihan mielenkiintoista pohdintaa. Pohdittiin mm. nonverbaalisia vihjeitä, eli entä jos me "näkymättömät" emme jotenkin osaa viestittää ajoissa, että aiomme puhua, ja tämän vuoksi ihmiset eivät ns. tajua reagoida. Tai ehdi.
Toinen mitä mietittiin, että onko äänemme jotenkin sellaisella taajuudella, että se hukkuu taustahuminaan helpommin tms.
Vai onko vaan statuksemme porukassa todella matala, suorastaan kirjaimellisesti olematon.
Hyviä pohdintoja!
Heh, minua alkoi naurattaa tuo statuksen olemattomuus. Olla yhteisön jäsenenä "luokaton"...
ap.
Jep, kastiton :D
En tiedä mutta veikkaan jotakin sellaista keskustelullisen rytmiikan sekoittumista. Kun oman kokemuksen mukaan se menee niin, että keskustellaan aiheesta, sitten tulee hiljainen sauma, alan sanoa asiaani ja kerkeän sanoa neljä sanaa, kun kokonainen kuoro ihmisiä alkaa pälisemään samaan aikaan minun puheeni päälle. Eli jokin omassa kommunikointitavassani on liian erilaista verrattuna siihen ryhmän omaan keskustelurytmitykseen.
Tai sitten vaan se status. Ihmiset tiedostamattaan osoittaa, että "sulla ei ole merkitystä". Sellainen olohan siinä tulee, että ei arvosteta yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
12 & 14 jatkaa, että mä olen myös aika introvertti ja rauhallinen. En siis jaksa kiivaasti taistella suunvuorosta, vaikka välillä ärsyttääkin. Pidän enemmän keskustelusta, jossa yksi puhuu kerrallaan ja muut kuuntelevat kuin sellaisesta, jossa kaikki möykkäävät toistensa päälle ja haluavat lähinnä saada oman äänensä kuuluviin.
Toisin sanoen en ehkä taistele tilastani tarpeeksi aggressiivisesti vaan jään suosiolla vähän sivustaseuraajaksi, jolloin muhun myös sellaisena suhtaudutaan.
Tunnistaako kukaan teistä tätä ilmiötä niin, että olisitte ulkopuolisena havainneet jollekulle tapahtuvan näin? Meitä näin kokijoita riittää, mutta olisi valaisevaa, jos joku osaisi heittää jotain arvioita miltä se vaikuttaa ulkopuolisesta.
Olen itse huomannut tämän eron nimenomaan introvertti-ekstrovertti-ryhmittymissä. Eli he, jotka innostuvat helposti muiden ideoista, hehkuttelevat, korottavat ääntään, ilmeilevät innokkaasti (ekstrovertit), tekevät tätä päälle puhumista paljon näille hiljaisemmille introverteille. Ja introvertit, jotka taas nauttisivat nimenomaan enemmän pohtivammasta ja hitaammasta keskustelusta pienemmässä porukassa jäävät sitten syrjään tai tulevat päälle puhutuiksi. Ihan erilaiset keskustelukulttuurit siis. Toiset arvostavat nopeaa reagointia ja selvää innostuksen osoittamista nyt ja heti. Toiset taas haluaisivat hetken miettiä kuulemaansa ja vastata sitten tuoden jotain uutta näkökulmaa keskusteluun tai mennä siinä hieman syvemmälle. Mutta sitä ei noteerata, koska oikeastaan vaan kaivataan sitä nopeaa nostatusreaktiota eikä välttämättä mitään erityisen pohdiskelevaa lisäystä. Jonkinsorttista alitajuista sivuuttamista, jotta keskustelun hektisyys ei kärsisi.
Vierailija kirjoitti:
Olen kokenut samaa. Aloitin joskus tämän keskustelun http://www.vauva.fi/keskustelu/3919072/ketju/miksi_isommassa_porukassa_…
Tuonne tuli ihan mielenkiintoista pohdintaa. Pohdittiin mm. nonverbaalisia vihjeitä, eli entä jos me "näkymättömät" emme jotenkin osaa viestittää ajoissa, että aiomme puhua, ja tämän vuoksi ihmiset eivät ns. tajua reagoida. Tai ehdi.
Toinen mitä mietittiin, että onko äänemme jotenkin sellaisella taajuudella, että se hukkuu taustahuminaan helpommin tms.
Vai onko vaan statuksemme porukassa todella matala, suorastaan kirjaimellisesti olematon.
Tämä se on.
Vierailija kirjoitti:
... muut keskustelijat eivät noteeraa sanomaani, vaan heti perään joku toinen – kovaäänisempi keskustelija – toistaa sanomani, jolloin muut kiittelevät tätä toista oivalluksesta, joka oli alun perin minun.
Esim. eräässä keskustelussa oli 4 kovaäänistä ihmistä sekä minä, joka olen "hiljainen" (oikeasti en puhu sen hiljaisemmalla volyymillä kuin muutkaan, vaan "hiljaisuuteni" on mystisempää, olen kuin huomaamaton). Tuli keskustelunaiheeksi fantasiakirjallisuus. Eräs keskustelija ei tilapäisesti osannut taivuttaa sanaa ihmissusi nominatiivimuotoon. Kaikki läsnäolijat pohtivat muutaman sekunnin "höh, miten se nyt oikein taipuu..." ja nauroivat tilapäiselle kielisokeudelleen.
Minä sanoin välittömästi "ihmissuteus", mutta kukaan ei reagoinut sanomaani. Sanoin uudelleen "Se taipuu 'ihmissuteus'..." Pari sekuntia sanomani jälkeen yksi kovaäänisistä sanoi "hei, se on ihmissuteus!" ja muut suhtautuivat kiitellen häneen.
Pikku juttu, mutta ärsyttää. Oletteko kokeneet tällaista?
järkyttävää huomaamattomuutta. noin moukassa porukassa en pyörisi. itse olen "se kovaääninen" mutta en hyväksyisi mystisen hiljaisen diskriminointia. mä olisin just sen joka komppaisin ja kannustaisin sitä hiljaista.
mutta, vaikuttaa provolta, koska nominatiivi on sanan perusmuoto.
Turhaa itkemistä jos et itse ole opetellut sanomaan asiaasi selkeästi.
Aikuiset joutuvat sen opettelemaan.
Sulla vielä pari vuotta siihen.
Minulle saatta käydä noin joskus ja olen nähnyt että jollekin käy. Mutta (puhun työyhteisöstä) mielestäni melko hyvin otetaan kaikki siihen nähden huomioon miten monta meitä saattaa olla samassa tilassa tauoilla ja nuoremmat jaksaa kiltisti kuunnella vanhempien melko verkkaistakin puherytmiä. Mutta silti tätä joksus tapahtuu.
Ihan noin näkymättömään en ole törmännyt.