Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En JAKSA 50-luvun lopulla syntyneiden appivanhempien kitinää siitä, miten heillä on ollut niin RANKKAA
28.12.2016 |
Ja ok, ymmärränhän minä sen, että jokaisella sukupolvella on omat ristinsä kannettavana. Mutta kun heidän argumenttinsa on, että nykynuorilla on niin helppoa ja heillä on aina ollut niin perkeleen vaikeaa, eikä se ihan pidä paikkaansa!
He ovat joutuneet tekemään aina töitä, totta. Asian voisi kääntää myös niin päin, että he ovat saaneet tehdä töitä koko ikänsä, matalasta koulutusasteesta huolimatta he tienaavat ihan mukavasti eikä kummallakaan ole taustalla työttömyysjaksoja. Heidän ei ole tarvinnut hankkia korkeakoulututkintoja, jotka eivät kuitenkaan ole tae yhtään mistään, eivätkä he ole joutuneet elämään määräaikaisuuksien, sijaisuuksien, projektien ja osapäiväisyyksien loukussa. He hädin tuskin tietävät, mitä tarkoittaa nollatuntisopimus eivätkä kykene ymmärtämään, että tieto työn loppumisesta päivänä x.x. tuntuu stressaavalta ja syö voimia ja uskoa tulevaisuuteen.
Koska työtä on riittänyt, on heillä velaton omistusasunto, on autot molemmilla, kesämökki. On varaa matkustella ja harrastaa. Lasten tekemistä ei ole tarvinnut miettiä siltä kantilta, miten se suhtautuu työuran vaiheeseen ja onko lapseen ylipäänsä varaa.
Sitten he jaksavat vielä v*ttuilla siitä, ettei yliopistotutkinto ole mitään muuta kuin menolippu kortistoon.
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Olin kotiäitinä 70-luvulla, mies rakennuksilla. Ostimme 50 neliön asunnon. Olemme kumpikin köyhistä kodeista, joten vanhemmiltamme emme saaneet mitään. Minun "kapioni" olivat yksi pöytäliina ja kaksi kahvimukia.
Elämä oli tosi tiukkaa. Söimme lähes joka päivä vain perunoita ja pelkkää ruskeaa kastiketta. Herkkuihin ei ollut varaa. En ostanut itselleni koskaan mitään, mies sai joskus suklaapatukan kaupasta. Matkustelusta ei edes puhuttu, ravintolassa tai kahviloissa ei käyty koskaan. Minä olin lähes aina lapsen kanssa kahdestaan, en osannut kuvitellakaan mitään äitikahviloita tai ostoskeskuksia enkä olisi niissä mitään tehnytkään kun minulla ei ollut markkaakaan omaa rahaa. Niin että oli se minun mielestäni aika kituuttamista.
Nyt on maksettu asunto, kesämökki ja kaksi autoa, mutta eivät ne todellakaan ilman ponnistuksia ja helposti tulleet.
En millään tavalla kadehdi nykyajan nuoria perheitä, ei heilläkään helppoa ole, mutta ei meitä 50-luvun lapsia saisi sentään lyödä kuin sotaveteraaneja pahimpina vasemmistolaisaikoina.
Tiedätkö, että nykyään on tuhansia perheitä jotka eivät saa joka päivä perunoita ja ruskeaa kastiketta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmat on aika hyvin kärryillä nykytilanteesta, kun ovat seuranneet meitä lapsia vierestä. Pikemminkin ovat rikki, kuinka kamalaksi asiat on menneet ja kuinka hirveää meidän työelämä on. He ovat itse ns. kultapossukerhoa ja myöntävät sen. Yliopistotutkinnolla suoraan vakityöhön, hyvä ura ja erinomainen eläke nyt 60+ -iässä. Heidän eläkkeensä hakkaa meidän lasten palkat (kun töitä on!), vaikka meilläkin on yliopistotutkinto ja työkokemusta jo alla jonkin verran. He auttavat kyllä meitä taloudellisesti juuri tarjoamalla sitä ekstraa: matkoja, autonvaihtoon rahaa yms.
Toki heillä oli köyhä lapsuus, mutta sanovat aina, ettei köyhyys ole paha, kun muutkin on köyhiä ja heidän lapsuudessaan kyllä ruokaa oli ja kengät jalassa ja lämmintä päällä. Ettei ehkä jotain 50-luvun Suomea voi kovin köyhänä pitää enää. Lisäksi mentiin koko ajan eteenpäin. aina vaan oli vauraampaa, oli usko tulevaisuuteen ja siihen, että ensi vuonna saa sen ja tämän ja kymmenen vuoden päästä onkin jo sitten sitä ja tätä.
Pääsy työelämään ja työelämä sinällään vaikeutuu koko ajan, itse ajattelen lapsenlapsia (nyt teinejä),
kuinkahan rankkaa heillä tuleekaan olemaan.
Olen 34v. Tuore filosofian maisteri. Olen ollut töissä noin kuusi vuotta mutta en ole ollut vielä missään töissä 3kk pidemmillä sopimuksilla. Perheen perustaminen ei ole oikein taloudellisesti järkevää. Asumme vuokralla. Vuokra kaksiosta on 1280 e/kk.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin kotiäitinä 70-luvulla, mies rakennuksilla. Ostimme 50 neliön asunnon. Olemme kumpikin köyhistä kodeista, joten vanhemmiltamme emme saaneet mitään. Minun "kapioni" olivat yksi pöytäliina ja kaksi kahvimukia.
Elämä oli tosi tiukkaa. Söimme lähes joka päivä vain perunoita ja pelkkää ruskeaa kastiketta. Herkkuihin ei ollut varaa. En ostanut itselleni koskaan mitään, mies sai joskus suklaapatukan kaupasta. Matkustelusta ei edes puhuttu, ravintolassa tai kahviloissa ei käyty koskaan. Minä olin lähes aina lapsen kanssa kahdestaan, en osannut kuvitellakaan mitään äitikahviloita tai ostoskeskuksia enkä olisi niissä mitään tehnytkään kun minulla ei ollut markkaakaan omaa rahaa. Niin että oli se minun mielestäni aika kituuttamista.
Nyt on maksettu asunto, kesämökki ja kaksi autoa, mutta eivät ne todellakaan ilman ponnistuksia ja helposti tulleet.
En millään tavalla kadehdi nykyajan nuoria perheitä, ei heilläkään helppoa ole, mutta ei meitä 50-luvun lapsia saisi sentään lyödä kuin sotaveteraaneja pahimpina vasemmistolaisaikoina.
Tiedätkö, että nykyään on tuhansia perheitä jotka eivät saa joka päivä perunoita ja ruskeaa kastiketta.
Se on siten ihan omaa avuttomuutta jos ei perunoita osaa keittää. Hinnalla perunat ei sentään vielä ole pilattuja ja ruskea kastike on pelkkää vettä, jauhoa, rasvaa ja lihaliemikuutiota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun vanhemmat on aika hyvin kärryillä nykytilanteesta, kun ovat seuranneet meitä lapsia vierestä. Pikemminkin ovat rikki, kuinka kamalaksi asiat on menneet ja kuinka hirveää meidän työelämä on. He ovat itse ns. kultapossukerhoa ja myöntävät sen. Yliopistotutkinnolla suoraan vakityöhön, hyvä ura ja erinomainen eläke nyt 60+ -iässä. Heidän eläkkeensä hakkaa meidän lasten palkat (kun töitä on!), vaikka meilläkin on yliopistotutkinto ja työkokemusta jo alla jonkin verran. He auttavat kyllä meitä taloudellisesti juuri tarjoamalla sitä ekstraa: matkoja, autonvaihtoon rahaa yms.
Toki heillä oli köyhä lapsuus, mutta sanovat aina, ettei köyhyys ole paha, kun muutkin on köyhiä ja heidän lapsuudessaan kyllä ruokaa oli ja kengät jalassa ja lämmintä päällä. Ettei ehkä jotain 50-luvun Suomea voi kovin köyhänä pitää enää. Lisäksi mentiin koko ajan eteenpäin. aina vaan oli vauraampaa, oli usko tulevaisuuteen ja siihen, että ensi vuonna saa sen ja tämän ja kymmenen vuoden päästä onkin jo sitten sitä ja tätä.
Keskimääräinen eläke yli 30 työvuoden jälkeen on 1800 e/kk brutto. Eläkettä verotetaan raskaammin kuin ansiotuloja, joten iso osa eläkeläisistä saa noin 1500 e/kk rahaa käyttöönsä. Työterveyslääkäriä ei ole käytettävissä, joten lääkäri- ja lääkekulut ovat monella yli 75v ikäisellä 30% tuosta summasta.
On paljon työttömiä, jotka saavat todellakin paljon alle 1500 e/kk. Eipä heilläkään työterveyslääkäriä, joten terveyskeskuksen jonossa ovat. Mahtuuhan sinne, paitsi jos haluaa ehdottomasti käyttää yksityisiä palveluita. Lääkekulut ovat kaikille yhtäläiset: Kelan omavastuu lääkkeistä on tulevana vuonna n. 605 euroa/vuosi. Että mistä se 30 %?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihme, ensin kysytään ja sitten ei saa vastata. Periaatteessa hyvä kun saa sanottua: "En jaksa kitinää".
Alue: Aihe vapaa
Siis onko keskimääräinen eläke 30 työvuoden jälkeen nyt 1800??? Katsoin itse oman arvioidun eläkkeen eläkelaskurista ja mikäli en jää eläkkeelle minun eläkkeeni (olen nelikymppinen) tulee jäämään 1500 euroon, työvuosia selkeästi yli 30, palkattomia jaksoja itselläni takana muutama. Enkä ole mitenkään huonosti palkattu, eli sääliksi käy nykyisiä lähihoitajia ym, heidän eläkkeensähän jää alle 1000 euron???