Oudot/vaivaannuttavat/kamalat treffit & treffikumppanit
Kerätään tähän ketjuun kokemuksia otsikon treffeistä ja treffikumppaneista.
AP aloittaa: Tapasin kokemattoman (epätoivoisuus näkyi kauas, olisi halunnut seurustella heti jne), mutta mukavanoloisen miehen treffeillä. Muuten meillä synkkasi, mutta miehen tulevaisuuden suunnitelmiin eivät kuuluneet lapset, kun asiasta kysyin (itse haluan lapsia sitten joskus). Muutenkin mies haaveili aivan erilaisesta elämästä kuin itse haaveilen. Kerroin miehelle, ettei tästä voi kehittyä mitään erilaisten tulevaisuuden toiveidemme vuoksi.
No, pari päivää myöhemmin saan mieheltä keskellä yötä tekstarin "halusin vain sanoa, että haluankin lapsia jo ihan lähitulevaisuudessa". Mielestäni on kaameaa, kuinka joku haluaa miellyttää toista niin, että olisi valmis luopumaan omista isoista periaatteistaan (toki mies halusi miellyttää sanomalla noin). Eikä tuollaisissa "elämän isoissa kysymyksissä" mielipide muutu parissa päivässä. Ei varmaan tarvitse sanoa, etten vastannut tuohon viestiin mitään.
N27
Kommentit (480)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon käyny ulkona useammankin tahdottoman "kaikki käy" -miehen kanssa.
Mikä olis susta kiva ravintola/kahvila?
-Kaikki käy, mistä sä vaan tykkäät.
Mennäänkö elokuviin/kävelylle?
-Kaikki käy, mikä susta on vaan kivaa.Jos kaipaan kynnysmattoa, menen käymään ikeassa. Oma tahto ja omat mielipiteet ois kivat.
Niin, miksi miehistä tulee kynnysmattoja? Kuinka tätä voitaisiin parantaa?
Jokainen rakentaa itsetuntonsa ihan itse. Vai aattelitko, että SEKIN on yhteiskunnan tehtävä?
Joku täällä aiemmin kyseli/pohdiskeli, että olisi mielenkiintoista kuulla kolikon toinen puoli näistä "huonoista treffeistä". No, minulla on tavallaan sellainen tarjota :D
Olin 19, ja kävin tinder-treffeillä ulkoimailla asuessani suomalaisen pojan kanssa. Oli tosi hauskaa, poika oli rento ja juttu luisti ihan kivasti. Hän vaikutti olevan aika sosiaalinen tapaus noin yleisestikin. Käytiin kahveella, mentiin rannalle yöllä katselemaan tähtiä. No, hommat eteni sänkyyn asti, villiä eron jälkeistä sinkkuaikaa kun viettelin. Poika vei mut kotiin, heitettiin heipat.
Jotenkin tää poika teki muhun suuren vaikutuksen, ja mietin, millä verukkeella voisin hänet tavata uudelleen. Oltiin puhuttu treffeillä yhdestä leffasta, mikä oli just tullut leffaan ja minkä hän halusi nähdä. Todellisuudessa olin jo käynyt katsomassa tämän leffan kertaalleen, mutta hänelle en tätä kertonut, vaan heitin viestin, että mennäänkö katsomaan kyseinen leffa. Sovittiin, että lädetään päivänä X.
Päivä X saapui, en ollut pojasta kuullut mitään sen jälkeen kun sovittiin tämä joitain päiviä aiemmin. Olin meikannut ja laittautunut nätiksi ja jännitin himassa lähtöä. Laitoin viestiä, että mikä meno, ollaanko menossa. En saanut vastausta. En kehdannut alkaa perään soittelemaan, halusin antaa jotenkin coolin vaikutelman. Parin tunnin päästä leffan jo alettua, vastas hän että oli nukahtanut sori. Minun ehdottamana sovittiin uusi päivä.
Uusi päivä saapui. Taas olin nättinä ja kivana, idioottina mulla ei käynyt mielessäkään että hän voisi tehdä samoin. Hän ilmoitti lähtevänsä pian ajamaan mun luo, mutta laittoi pian viestin perään että kämppis onkin lähtenyt autolla johonkin. Minä ehdotin bussia, julkiset kulki aika hyvin kyseisessä paikassa. Oli kuulemma aika huono rahatilanne. Sanoin, että voin tarjota kyllä leffan jos on siitä kiinni. Ei ollut kuulemma sen vertaa käteistä että bussiin pääsisi (kortti ei käynyt). Noin dollarista puhuttiin kuitenkin. No, vielä vastasin että okei, katotaan joku toinen päivä. Ei katottu, en enää kehdannut ehdotella. Myöhemmin vanhempana ja viisaampana olen tajunnut ettei häntä oikeasti mua kiinnostanut nähdä uudelleen, varmaan vaan ärsytti kun en antanut olla :D

Lädetään elikkäs siis lähdetään..
Mulla oli profiilissa kyllä kuvia mistä näkyi hyvin realiiaikainen kokoni. Mies halusi asap saman päivän aikana nähdä, valitti koko treffien ajan kuinka hän on rahaton ja työtön ja asui äitinsä luona (ikää +25v) sekä kuinka hänellä on krapula eilisestä. Pummi tupakkani ja lopuksi sanoi ”sulla on todella nätit kasvot ja oisit tosi kaunis jos oisit laihempi”. Oli myös itse lyhyt ja pyöreä.
Aika tai siis tosi tuomitsevia olette te, joiden seurassa ei saisi olla epävarma ja mukautuva. Voitteko ajatella että se johtuu alun epävarmuudesta ja ehkä ujoudesta. Onneksi olette hylänneet jo ekoilla treffeillä kyseisen henkilön. Ei voisi olla onnellinen kaltaisenne kovan ja suvaitsemattoman ihmisen kanssa.

:D

Minkä minä sille voin, ettei epävarma mies viehätä? Miehen pitää olla kuitenkin maskuliininen ”johtaja”.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies vaikutti täysin normaalilta ja asialliselta, oli minua muutaman vuoden vanhempi ja atk-alalla. Tapasimme kahvilassa ja mies kysyi heti kättelyssä onko hiusvärini oma, vaikutti tyytyväiseltä kun sanoin että on. Kehui myös miten mukavaa oli kun minulla ei ollut sotamaalausta eikä mitää romua naamassa. Sitten jutut alkoivat mennä todella pimeiksi, kyseli monta lasta haluan ja monen miehen kanssa olen ollut, valitteli että tahtoisi neitsyen mutta niin vaikea löytää. Tässä vaiheessa nousi karvat pystyyn ja kun en muuta keksinyt sanoin lähteväni tupakalle, tästähän mies suuttui ja mesottuaan hetken häipyi. Myöhemmin laittoi vielä viestiä, että voisimme mennä kihloihin jos lopettaisin tupakoinnin ! Ilmeisesti pitkät vaaleat hiukseni ja muutenkin kiltti olemukseni saivat tämän hepun kuvittelemaan, että olen neitsyt joka alkaa tehtailla hänelle lapsia. Onneksi poltan, niin sain sekopään karkoitettua ! Ja onneksi tapasimme julkisella paikalla , muuten olisi varmaan muiluttanut minut johonkin kellariin...
Tämän takia liioittelen aina rajusti, jos treffikumppani kysyy kuinka monen kanssa olen maannut. En missään nimessä halua sellaista toopea miehekseni.
Vain epävarma mies kysyy aikaisempien seksikumppaneiden määrää. Itselleni olisi paha turn-off ihan vaan sen takia, että edes kysyy asiaa. Ei pitäisi kuulua hänelle.

Jos joku kysyisi monenko kanssa olen maannut.. oikea vastaus olisi: "ai tänään?"
Ei urpoja kysymyksiä pidä ottaa niin vakavasti.
t.mies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleisellä tasolla sanon: nainen toivoo mieheltä avoimuutta, suorapuheisuutta ja aloitteellisuutta, mutta itse vain odottaa passiivisena kertomatta itsestään oikeastaan mitään. Suu saattaa käydä, mutta syvällisyyttä on turha odottaa kuulevansa.
Etenkin suorapuheisuus on ollut treffikumppaneilleni äärettömän vaikeaa, vaikka ovat itse sitä mainostaneet ominaisuudekseen.
Ei kiinnosta ei.
Näin se omankin kokemukseni mukaan menee... sitten kun naisella itsellään olisi aihetta olla suorapuheinen eli lopettaa suhde, niin mies ghostataan tai vastaavaa.
Juuri tämä! Tai selitellään kiireitä ja jätetään näkeminen avoimeksi. Varallapito erittäin yleistä. Jos ei kiinnosta, niin miksei voi sanoa suoraan? Varallapitäjät kelpaavat jatkossa vain seksiin.
Antakaapa kun täti kertoo teille totuuden elämästä.
Ne noin toimivat naiset ovat empaattisia ja alistuvaisia. He vääntyisivät vaikka tuhannelle mutkalle ennen kuin loukkaisivat ketään, miestä varsinkaan. Siksi he tulevat käyttäytyneeksi tavalla, joka sitten lopulta ei ole kovin kivaa. Tarkoitus on kuitenkin hyvä.
Itse olen aidosti suorapuheinen, rehellinen ja pidän puoleni. En ikävällä tyylillä, eli en ole sellainen törkeä töksäyttelijä tai riidankylväjä, mutta ilmaisen kyllä neutraalisti mielipiteeni jos se on eri kuin toisella osapuolella. Ja kerron suoraan, jos en ole kiinnostunut jatkamaan tapailua. Pystyn tähän, koska minulla on paljon heikompi hoivavietti ja matalampitasoinen empatiamekanismi kuin näillä ensin mainituilla naisilla, enkä alistu miehille vaan uskon aidosti olevani yhtä arvokas kuin hekin, ja että minun mielipiteelläni on yhtä paljon väliä kuin muidenkin mielipiteillä.
Arvatkaa kummanlaisista naisista te miehet yleensä ensisijaisesti tykkäätte?
Olet oikeassa siinä, että yleensä ghostaamisen syynä on se, ettei halua loukata. Tämän takia en ikinä syyllistä ketään miestä enkä naista, jos eivät vastaa viestiini. Eivät he ole minulle mitään velkaa.
Tuo suorapuheisuus ei vaan yleensä auta yhtään mitään miesten kanssa. Vaikka kuinka sanoisi omasta mielestään selvästi, ettei kiinnosta, niin silti aina ne miehet jäävät väkisin roikkumaan. Jospa vaikka kohta kiinnostaisikin. Ja tentataan lisäsyitä jne. Helpointa vaan on ghostata. :D

Mukava pieni humblebrag.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies kertoi näyttäneensä kuvaani äidilleen ja kertonut minusta etukäteen ennen treffejä, jotta äiti saattoi sanoa mielipiteensä. Arvaa, tuliko toisia treffejä?
Mulla oli kans yks tälläinen. En tiiä näyttikö kuvaa, mut kerto myös, että oli äidille kertonut minusta ja äidin mielestä kuulosti hyvältä! Joo tota....ei.
Mulla myös tuollainen kokemus! Tutustuin kaverin kautta johonkin sen veljen kaveriin, joka oli jenkkiläinen. Käytiin tän jenkin kanssa yksillä treffeillä, ja tavattiin sitten kerran-pari muutenkin. Se oli hirveen innostunut, mä en niinkään. Kertoi sitten jossain välissä näyttäneensä äidilleen mun Facebook-profiilikuvan ja pyysi, voisiko vaihtaa kuvan sellaiseksi josta saa vähän paremmin selvää mun ulkonäöstä... sanoi, että oli kertonut äidilleen lähtevänsä treffeille ja laittaneensa äidilleen mun kuvan, tai Facebook-profiilin linkkinä tms, äitinsä kun ei luonnollisesti ollut Suomessa. Vähän kyllä sille jätkälle ihmettelin, miksi hän niin tekee, niin hän vaan sanoi olevansa läheinen äitinsä kanssa. Tuntui aika epämiellyttävältä ja yli-innokkaalta toiminnalta silti :D itse oon kertonut vanhemmilleni vasta, kun oon jo alkanut seurustella jonkun kanssa.
Tapasin netissä ihan kivalta vaikuttavan 40+ naisen. Kuvat olivat hemaisevia ja sovimmekin treffit kahvilaan. Sinne saapui meikittömänä ja hieman homssuisena pukeutunut nainen, joka oli todellisuudessa n. 30-40 kiloa lihavampi.
Viestittelyssä vaikutti ihan mukavalta, joten ajattelin antaa hänelle mahdollisuuden. Todellisuudessa hän olikin aika hiljainen ja töksäytteli todella loukkaavia iskulauseita. Jokainen hänen huumoriksi tarkoitettu vitsinsä oli puhdasta vinoilua minulle.
Ei tullut toisia treffejä. Osaa naisetkin tämän pelin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sovin treffit netissä tapaamani miehen kanssa baariin. Paikan päällä mies tuli luokseni ja hän oli minun pituiseni (163 cm). Mies katsoi minua pitkään ja totesi, ettei tästä tule mitään ja lähti pois.
Taisin olla liian pitkä. ;)
Et ole, eikä se mieskään liian lyhyt, mutta olipa rakentanut itselleen ylikäymättömän ongelman. Oma on häpeänsä.
Tarinasta ei nyt ihan selvinnyt, millä perusteella juuri lyhyys/pituus olisi ollut syynä siihen että mies häipyi saman tien.
Vierailija kirjoitti:
Aika tai siis tosi tuomitsevia olette te, joiden seurassa ei saisi olla epävarma ja mukautuva. Voitteko ajatella että se johtuu alun epävarmuudesta ja ehkä ujoudesta. Onneksi olette hylänneet jo ekoilla treffeillä kyseisen henkilön. Ei voisi olla onnellinen kaltaisenne kovan ja suvaitsemattoman ihmisen kanssa.
No se "kova ja suvaitsematon" ei voisi olla onnellinen epävarman nahjuksen kanssa. Aivan typerää syyttää ihmisiä tuomitseviksi kun eivät väkisin ala seurustella ihmisen kanssa josta eivät innostu. Pahimpia ovat ne jotka sinun syyttelysi kannustamina alkavat säälistä olla vastenmielisen kumppanin kanssa. Siitä ei seuraa mitään hyvää kenellekään.
En ole ikinä käsittänyt ihmisiä joille on niin hirvittävän vaikeaa sulattaa se, että vähintään puolet maailman ihmisistä ei erityisemmin pidä juuri sinusta. Minusta on energian tuhlausta yrittää vakuuttaa heille että ovat väärässä. Kannattaisi keskittyä niihin muihin.
Vierailija kirjoitti:
Ap,suurin osa miehistä luopuu periaatteestaan olla tekemättä lapsia kun se on ainoa mahdollisuus saada parisuhde.Ihmettelen aina kuinka voitte kuvitella että mies löytää helposti naisen jolle lapsettomuus sopii täysin.
Minä olen vela-nainen, mutta ongelmani on, että kaikki miehet joista kiinnostun aidosti, haluavat lapsia. Pidän tunteellisista, lämpimistä ja empaattisista miehistä, enkä ole vielä yhtäkään tällaista tavannut, joka olisi myös vela. Yhden kanssa olin parisuhteessa 13 vuotta ja lopulta meidän oli pakko erota kun kumpikaan ei muuttanut lapsiasiassa mieltään.

Älä menetä toivoasi, on niitä. Mullakin on täällä yksi empaattinen velamies, joka kasvatti kanssani lapsen, kun päätyi yhteen yh-äidin kanssa. 15 vuoden jälkeenkin aivan ihana puoliso, mitä nyt välillä joutuu toppuuttelemaan, ettei raahaa tänne koko kulmakunnan koiravanhuksia ja orpoja oravanpoikasia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies vaikutti täysin normaalilta ja asialliselta, oli minua muutaman vuoden vanhempi ja atk-alalla. Tapasimme kahvilassa ja mies kysyi heti kättelyssä onko hiusvärini oma, vaikutti tyytyväiseltä kun sanoin että on. Kehui myös miten mukavaa oli kun minulla ei ollut sotamaalausta eikä mitää romua naamassa. Sitten jutut alkoivat mennä todella pimeiksi, kyseli monta lasta haluan ja monen miehen kanssa olen ollut, valitteli että tahtoisi neitsyen mutta niin vaikea löytää. Tässä vaiheessa nousi karvat pystyyn ja kun en muuta keksinyt sanoin lähteväni tupakalle, tästähän mies suuttui ja mesottuaan hetken häipyi. Myöhemmin laittoi vielä viestiä, että voisimme mennä kihloihin jos lopettaisin tupakoinnin ! Ilmeisesti pitkät vaaleat hiukseni ja muutenkin kiltti olemukseni saivat tämän hepun kuvittelemaan, että olen neitsyt joka alkaa tehtailla hänelle lapsia. Onneksi poltan, niin sain sekopään karkoitettua ! Ja onneksi tapasimme julkisella paikalla , muuten olisi varmaan muiluttanut minut johonkin kellariin...
Tämän takia liioittelen aina rajusti, jos treffikumppani kysyy kuinka monen kanssa olen maannut. En missään nimessä halua sellaista toopea miehekseni.
Vain epävarma mies kysyy aikaisempien seksikumppaneiden määrää. Itselleni olisi paha turn-off ihan vaan sen takia, että edes kysyy asiaa. Ei pitäisi kuulua hänelle.
Jos joku kysyisi monenko kanssa olen maannut.. oikea vastaus olisi: "ai tänään?"
Ei urpoja kysymyksiä pidä ottaa niin vakavasti.
t.mies
Kuule kyllä naisena kannattaa ottaa hyvinkin vakavasti ihan pienetkin merkit siitä, että toinen voi olla omistushaluinen ja naista esineellistävä törppö. Miehenä et varmaan hahmota, minkälaista on etsiä seuraa jos sattuu olemaan nainen. Tarkkana saa olla ettei joudu jonkun umpihullun mukaan (joita on miehistä vain pieni osa, mutta siitä huolimatta yksikin virhe voi johtaa pahimmassa tapauksessa jopa hengen menettämiseen).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleisellä tasolla sanon: nainen toivoo mieheltä avoimuutta, suorapuheisuutta ja aloitteellisuutta, mutta itse vain odottaa passiivisena kertomatta itsestään oikeastaan mitään. Suu saattaa käydä, mutta syvällisyyttä on turha odottaa kuulevansa.
Etenkin suorapuheisuus on ollut treffikumppaneilleni äärettömän vaikeaa, vaikka ovat itse sitä mainostaneet ominaisuudekseen.
Ei kiinnosta ei.
Näin se omankin kokemukseni mukaan menee... sitten kun naisella itsellään olisi aihetta olla suorapuheinen eli lopettaa suhde, niin mies ghostataan tai vastaavaa.
Juuri tämä! Tai selitellään kiireitä ja jätetään näkeminen avoimeksi. Varallapito erittäin yleistä. Jos ei kiinnosta, niin miksei voi sanoa suoraan? Varallapitäjät kelpaavat jatkossa vain seksiin.
Antakaapa kun täti kertoo teille totuuden elämästä.
Ne noin toimivat naiset ovat empaattisia ja alistuvaisia. He vääntyisivät vaikka tuhannelle mutkalle ennen kuin loukkaisivat ketään, miestä varsinkaan. Siksi he tulevat käyttäytyneeksi tavalla, joka sitten lopulta ei ole kovin kivaa. Tarkoitus on kuitenkin hyvä.
Itse olen aidosti suorapuheinen, rehellinen ja pidän puoleni. En ikävällä tyylillä, eli en ole sellainen törkeä töksäyttelijä tai riidankylväjä, mutta ilmaisen kyllä neutraalisti mielipiteeni jos se on eri kuin toisella osapuolella. Ja kerron suoraan, jos en ole kiinnostunut jatkamaan tapailua. Pystyn tähän, koska minulla on paljon heikompi hoivavietti ja matalampitasoinen empatiamekanismi kuin näillä ensin mainituilla naisilla, enkä alistu miehille vaan uskon aidosti olevani yhtä arvokas kuin hekin, ja että minun mielipiteelläni on yhtä paljon väliä kuin muidenkin mielipiteillä.
Arvatkaa kummanlaisista naisista te miehet yleensä ensisijaisesti tykkäätte?
Olet oikeassa siinä, että yleensä ghostaamisen syynä on se, ettei halua loukata. Tämän takia en ikinä syyllistä ketään miestä enkä naista, jos eivät vastaa viestiini. Eivät he ole minulle mitään velkaa.
Tuo suorapuheisuus ei vaan yleensä auta yhtään mitään miesten kanssa. Vaikka kuinka sanoisi omasta mielestään selvästi, ettei kiinnosta, niin silti aina ne miehet jäävät väkisin roikkumaan. Jospa vaikka kohta kiinnostaisikin. Ja tentataan lisäsyitä jne. Helpointa vaan on ghostata. :D
Kyllä jokainen ansaitsee ne suorat pakit kertaalleen. Osalta on tullut viesti/viestejä vielä sen jälkeen kun olen pakit antanut, mutta niihinhän ei tarvitse enää regoida mitenkään, kun olen jo asian tehnyt selväksi. Syyn sanon jo samalla kun annan pakit, enkä koe olevani lisää syitä velkaa.
Jos ghostaat selitystä antamatta, niin varmasti paljon suurempi osa miehistä jää siinä tapauksessa roikkumaan - eli vaivaannuttavampaa se sinulle itsellesikin on.
Kumpuaako yksinäisyys egoismista vai sadismista?
Yksinäinen rassukka on ihan syystä yksin.