Lue keskustelun säännöt.
Miten ihmeessä arki voi olla niin rankkaa niin monelle terveelle ja työssäkäyvälle kolmi- tai nelikymppiselle? :O
26.12.2016 |
Tältä palstalta olen oppinut, että arki on liian kiireistä ja rankkaa syvällisten keskustelujen käymiselle, seksille, kokonaisen kirjan lukemiselle, elokuvan katsomiselle, uusien ystävien hankkimiselle tai kahdenkeskiselle illalliselle kumppanin kanssa. Miten ihmeessä tämä on mahdollista? Kun on rahaa ja terveyttä, aikuisenahan on oikeasti tosi helppoa ja hauskaa elää verrattuna vaikka opiskeluvuosien jatkuviin paineisiin ja stressiin.
Miksi sinun arkesi on liian rankkaa?
Kommentit (383)
Itse olen lapseton ja terve mutta sellaisella alalla töissä, jossa tehdään laittoman pitkää päivää (kirjaimellisesti) eli n. 15-18h, silloin ei oikein jää aikaa muuhun kuin lataamiseen. Mutta itsehän olen alani valinnut ja sitä rakastan joten turha valittaa.
Sinä et voi tietää ihmisten syitä mihinkään, älä siis tuomitse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainahan se lapsiperhe-elämä on ollut rankkaa. Isoäitimme pesivät käsin pyykit ja tekivät leivät itse, mutta toisaalta heillä ei ollut tätä hirveää epävarmuutta kuormittavana tekijänä kuin meillä. Aika monet ihmiset on uupuneita siitä, että työelämä on niin epävarmaa. Ennen riitti, että meni töihin, teki parhaansa ja sieltä tuli elanto vuosi vuodelta nousevalla elintasolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omia valintoja tietysti suurin osa, mutta silti sellaisia, mistä en luopua haluaisi tai vaihtaisi elämääni muuhun. Mutta itseäni väsyttää jatkuva kiire ja se että vaikka mitä tekee niin aina tuntuu joku asia jäävän tekemättä. Kiirettä töissä aiheuttaa se, että minulla on töistä kiire aina lasten harrastuksiin (työajan lisäksi käytännössä siis menisi monta tuntia työpaikalla suunnitteluun ja valmisteluun ja ne tehtävä sitten vähän turhan kiireellä). Töiden jälkeen:
-neljä lasta ja neljän lapsen harrastukset, joista useampi tarvitsee kuskausta/talkoita/harrastuksiin liittyviä työtehtäviä/välineiden hankkimista/huoltamista jne jne
-lasten koulu, lähinnä siis kokeisiin kuulustelu, läksyissä auttaminen
-kotityöt, joka päivä tehtävä ruoka (vaikka on kiertävä ruokalista ja tarkkaan suunniteltu kaikki, niin SILTI se ruoka on taiottava jossain välissä), pyykkiä tulee paljon kun on monta ihmistä jne
-omat harrastukset aiheuttavat kiirettä myös joskus
-lasten muut menot:kampaajat, hammaslääkärit (kahdella raudat), neuvolat/lääkärit jne
-parisuhteelle ei ole kovin paljon aikaaEniten kuitenkin stressaa se, että tietyssä paikassa olisi oltava tiettyyn aikaan ja ei meinaa ehtiä.
Tuossa on monta kohtaa, joista itse tinkisin (lue: jotka järkeistäisin):
- tolkku lasten harrastuksiin. Jos noin monta lasta, niin max. 1 harrastus per viikko/lapsi, johon tarvitsee aikuisen kuljetusta. Muutoin harrastukset kodin läheltä niin että lapsi voi itse kulkea niihin jos harkkoja useampi kerta viikossa. Mihinkään mokkapalojen leivontatalkoisiin ja myyjäisiin (jotka ovat kaiken lisäksi yleensä viikonloppuisin) en suostu. Oma aika/perheen yhteinen aika on liian arvokasta.
-en ole koskaan ymmärtänyt säännöllistä koululaisten läksyjen kuulustelua tai niissä auttamista. Toki ajoittain voi auttaa jos lapsi tarvitsee tukea, mutta koulu ja opettaja ovat pääsääntöisesti lapsen opettamista varten, eivät vanhemmat.
-einekset on päästetty pannasta jo ajat sitten. En näe mitään syytä siihen, että kahden työssäkäyvän perheessä jonkun täytyy vielä joka päivä käyttää aikaa ruoanlaittoon, suunnitteluun ja jälkien korjaukseen. Eihän teillä ole ketään kotonakaan jos lasten harrastukset vie noin paljon aikaa viikosta.
-siivooja kerran viikossa ja ruokaostokset netissä kotiinkuljetettuna kerran viikossa.
-yksi päivä viikossa oltava vapaa kaikesta suorittamisesta, tapaamisista, tehtävistä (ainakin minulle, muut perheenjäsenet juoskoot jos haluavat) ym.
-puolisostasi et sano mitään, mutta kun sellainen oletettavasti on, niin kunnollinen, selkeä työnjako vaikka seinäkalenteriin auttaa kummasti. Meillä vaimo esim. hoitaa lasten harrastuskuljetukset pääsääntöisesti ja minä puolestani neuvolat, kampaajat ja synttärilahjat kavereille. Auttaa paljon.Koulunkäynti on nykyöän erilaista. Vanhempien on pakko osallistua.
No täytyy olla erityislapsia ja oppimisvaikeuksia jos näin on. Meillä on kolme lasta, nuorin 10-vuotias, vanhin lukion ekalla. Välillä kuulustelen sanoja kielissä ja mies katsoo nuorimman kanssa joskus matikkaa ennen kokeita. Mitään sen kummempaa ei ole tarvittu. En usko että lopputulos olisi kauheasti kummempi jos olisin suorittanut lasten koulua päivittäin. he ovat suorittaneet sitä ihan itse. Vanhin meni lukioon 9,3 keskiarvolla, seuraava menee ensi vuonna, keskiarvo keikkuu n. ysin tienoilla.
En kyllä todellakaan koe koulun kauheasti arkea kuormittavan, jos nyt on normaalilla ajanhallinnalla varustettu ihminen ja terveet lapset.
Niin jos tuollainen taso välttää. Helsingissä sillä ei pääse kunnon lukioon.
Mun tytär kävi Etelä-Tapiolan lukion aikoinaan. Olisikohan ka silloin ollut 9.4? Kaverinsa kävi tavislukion samalla keskiarvolla. Mitä merkitystä lukiolla loppujen lopuksi on?
Molemmat ovat nyt valmistuneet yliopistosta, kukaan ei muista eikä mainitse lukiota mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omia valintoja tietysti suurin osa, mutta silti sellaisia, mistä en luopua haluaisi tai vaihtaisi elämääni muuhun. Mutta itseäni väsyttää jatkuva kiire ja se että vaikka mitä tekee niin aina tuntuu joku asia jäävän tekemättä. Kiirettä töissä aiheuttaa se, että minulla on töistä kiire aina lasten harrastuksiin (työajan lisäksi käytännössä siis menisi monta tuntia työpaikalla suunnitteluun ja valmisteluun ja ne tehtävä sitten vähän turhan kiireellä). Töiden jälkeen:
-neljä lasta ja neljän lapsen harrastukset, joista useampi tarvitsee kuskausta/talkoita/harrastuksiin liittyviä työtehtäviä/välineiden hankkimista/huoltamista jne jne
-lasten koulu, lähinnä siis kokeisiin kuulustelu, läksyissä auttaminen
-kotityöt, joka päivä tehtävä ruoka (vaikka on kiertävä ruokalista ja tarkkaan suunniteltu kaikki, niin SILTI se ruoka on taiottava jossain välissä), pyykkiä tulee paljon kun on monta ihmistä jne
-omat harrastukset aiheuttavat kiirettä myös joskus
-lasten muut menot:kampaajat, hammaslääkärit (kahdella raudat), neuvolat/lääkärit jne
-parisuhteelle ei ole kovin paljon aikaaEniten kuitenkin stressaa se, että tietyssä paikassa olisi oltava tiettyyn aikaan ja ei meinaa ehtiä.
Tuossa on monta kohtaa, joista itse tinkisin (lue: jotka järkeistäisin):
- tolkku lasten harrastuksiin. Jos noin monta lasta, niin max. 1 harrastus per viikko/lapsi, johon tarvitsee aikuisen kuljetusta. Muutoin harrastukset kodin läheltä niin että lapsi voi itse kulkea niihin jos harkkoja useampi kerta viikossa. Mihinkään mokkapalojen leivontatalkoisiin ja myyjäisiin (jotka ovat kaiken lisäksi yleensä viikonloppuisin) en suostu. Oma aika/perheen yhteinen aika on liian arvokasta.
-en ole koskaan ymmärtänyt säännöllistä koululaisten läksyjen kuulustelua tai niissä auttamista. Toki ajoittain voi auttaa jos lapsi tarvitsee tukea, mutta koulu ja opettaja ovat pääsääntöisesti lapsen opettamista varten, eivät vanhemmat.
-einekset on päästetty pannasta jo ajat sitten. En näe mitään syytä siihen, että kahden työssäkäyvän perheessä jonkun täytyy vielä joka päivä käyttää aikaa ruoanlaittoon, suunnitteluun ja jälkien korjaukseen. Eihän teillä ole ketään kotonakaan jos lasten harrastukset vie noin paljon aikaa viikosta.
-siivooja kerran viikossa ja ruokaostokset netissä kotiinkuljetettuna kerran viikossa.
-yksi päivä viikossa oltava vapaa kaikesta suorittamisesta, tapaamisista, tehtävistä (ainakin minulle, muut perheenjäsenet juoskoot jos haluavat) ym.
-puolisostasi et sano mitään, mutta kun sellainen oletettavasti on, niin kunnollinen, selkeä työnjako vaikka seinäkalenteriin auttaa kummasti. Meillä vaimo esim. hoitaa lasten harrastuskuljetukset pääsääntöisesti ja minä puolestani neuvolat, kampaajat ja synttärilahjat kavereille. Auttaa paljon.Koulunkäynti on nykyöän erilaista. Vanhempien on pakko osallistua.
No täytyy olla erityislapsia ja oppimisvaikeuksia jos näin on. Meillä on kolme lasta, nuorin 10-vuotias, vanhin lukion ekalla. Välillä kuulustelen sanoja kielissä ja mies katsoo nuorimman kanssa joskus matikkaa ennen kokeita. Mitään sen kummempaa ei ole tarvittu. En usko että lopputulos olisi kauheasti kummempi jos olisin suorittanut lasten koulua päivittäin. he ovat suorittaneet sitä ihan itse. Vanhin meni lukioon 9,3 keskiarvolla, seuraava menee ensi vuonna, keskiarvo keikkuu n. ysin tienoilla.
En kyllä todellakaan koe koulun kauheasti arkea kuormittavan, jos nyt on normaalilla ajanhallinnalla varustettu ihminen ja terveet lapset.
Niin jos tuollainen taso välttää. Helsingissä sillä ei pääse kunnon lukioon.
No samoilla papereilla ne yliopistoon kuitenkin hakevat, aika usein se ns. parhaiten kirjoittanut on jostain pikkukaupungin lukiosta ja ihan hyvä tulevaisuus myös useimmilla tavallisten lukioiden kasvateilla on, Helsingissä ja muualla. Aika iso osa vaikka nyt eniten tienanneista tai muuten ansioituneista on lopultakaan jostain Helsingin eliittilukiosta lähtöisin. Ihmisestä itsestään se on kiinni. helsingissäkin ihan varmasti pääsee ysin keskiarvolla ihan hyvään lukioon.
Oma valinta tietty jos haluaa prepata lapsensa tähtäimessä Ressu tai Sykki, mutta se on nimenomaan oma valinta ja silloin on tehnyt sen oman kiireensä itse. Ei sen lapsen elämää kuitenkaan pysty elämään loputtomiin. Jos lapsi tarvitsee loputtoman paljon apua koulunkäyntiin saavuttaakseen niitä äidin himoitsemia kymppejä, kannattaa miettiä onko se ihan fiksua kuitenkaan. Kun ei se äiti enää sitten vaikka jatko-opinnoissa voi olla preppaamassa, eikä työlelämässä.
Sama on harrastusten kanssa. Harvasta piltistä nyt kuitenkaan tulee mitään taiteen tai urheilun huippunimeä ja heistä joista tulee, sen näkee yleensä jo tosi pienenä. Mutta on siistimpää ja katu-uskottavampaa että tenava pelaa HJK:ssa tai Jokereissa kuin Kirkkonummen IF:ssä tai Keravan kiekossa (en edes tiedä onko tollaisia seuroja). Ja sitten ollaan niiiiiin väsyneitä, kun joka päivä menee monta tuntia kuskatessa ja samalla pitäisi vääntää luomua ruokaa niille kolmelle lapselle, jotka nekin oli pakko tehdä, koska se on uusi normi Helsingissä. Vasemmalla kädellä sörssää soseita ja oikealla kuulustelee Micon biologian läksyä. Eipä ihme että uupuu.
Helsingissä huippulukioiden rajat on 9,5 ja hyvien lukioiden 8,85 - 9,3. Sitten on muutama rupulukio. Tänne tunkee oppilaita Oulua mylten mikä on vääristänyt nuo pääsyrajat.
Ja ihan perusharrastukdiin pitää kuskata, siis uimskouluun, luistelukouluun, jumppakerhoon. Ei-tavoitteellisiin, perustaitoja tuoviin harrastuksiin.
Miksi perustaitoja pitää opetella ihan "koulussa"? Ennen pennuille laitettiin 3v:nä luistimet jalkaan ja he alkoivat luistelemaan. Ei siinä kouluja tarvittu:D Eri asia sitten jos vanhemmat (!) halusivat lapsestaan ammattiluistelijan mutta näin oli ehkä 1/100000. Uimakouluun joo menee useimmat lapset, osa kesämökin paikkakunnalla kesäloman aikana, osa lähimmässä uimahallissa. Olisko tuo ollut 10x? Hirveä rasite jos vielä itsekin kävi samalla uimassa oman kunnon takia.
Kouluikäiset kävi meillä jo itsekseen uimassa, luistelemassa ja muissakin treeneissä. Tästä syystä esim jääkiekkoa ei harrastettu koska kamojen piti kulkea bussissa tai fillarin tarakalla. Oppivat omatoimisiksi samalla.
Yhteiskunnan vaatinukset ja kilpailuhenkisyys uuvuttavat jossain vaiheessa kaikista terveimmät ja rahakkaimmatkin. Miksi luulet että kaikki on niin mustavalkoista? Vaikka olisi rahaa ja terveyttä muille jakaa niin voi olla muita murheita elämässä mitkä nakertavat ihmistä pikkuhiljaa. Puhumattakaan sitten heistä kellä ei ole rahaa maksaa itselleen apuja tai ovat sairauden rasittamia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Arki oli mukavaa vielä silloin kun meillä oli perhe kasassa. Lapsia kaksi. Kotityöt tehtiin yhdessä, ja lapset kävi harrastamassa muutamana päivänä viikossa. Oli aikaa itselle ja parisuhteelle. Nämä kaikki olivat tietoisia valintoja lasten lukumäärää myöten.
Sitten tuli ero, kun toiselle nurmi oli vihreämpää aidan takana. Kun kaikki perheen työt kaatui yhden niskaan, tuli arjesta raskaampaa mitä tahtoo jaksaa.
Mulle kävi päinvastoin vaikka mieheni oli osallistuva ja työteliäs isä ja puoliso ennen eroamme.
Eron jälkeen hävisi täysin se "henkinen velvollisuus" tekemisistä, kukaan ei arvostellut sitä olinko siivonnut huonosti vai hyvin vai ollenkaan juuri tänä päivänä. Sain tehdä asiat omalla tavalla ja omassa tahdissa, päättää yksin rahojen käytöstä, tehdä juuri niitä asioita joita minä ja lapset halusimme.
Ja mikä parasta - silloin harvoin kun lapset olivat vuorokauden isällään - sain olla täysin tekemättä mitään! Sellaisia hetkiä ei avioliiton aikana ollut koskaan! Nuo 3 yh-vuotta oli ehdottomasti ihanaa aikaa!
3:n lapsen entinen yh.
Meillä riittää hyvin aikaa kaikelle minkä koemme tärkeäksi,työaikani 9-15,mies muutaman tunnin myöhempään.tunti siivousta ja ruuanlaittoa,tunti löysimistä,illalla ollaan lasten kanssa ja lasten nukahdettua ollaan mieheni kanssa.viikonloppuisin retkeillään ja käydään kylpylässä.ystäviä tapaan työpäiväni aikana.luen ennenkuin nukahdan ja meditoin.talvisin moottorikelkkaillaan ja hiihdetään myös,kesällä geokätköillään.työni on mieluisaa eikä uuvuttavaa ja perheeni on inspiraationi lähde.myös mieheni unelma-ammatissaan.talovelka maksettu vuosia sitten joten rahantarve on pienentynyt huomattavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystävällä 3 lasta, asuu parin km päässä työpaikasta. Kummatkin tekevät vaativaa asiantuntijatyötä, vaatii mm koulutuksia ulkomailla joka toinen kk.
Kaikki lapset harrastaa.
Aikamoista palapeliä heidän viikkokalenteri on ja kun toinen on poissa, ostetaan apua vakiohoitajalta. Onneksi matkat tiedetään kk aikaisemmin, tai vielä aikaisemmin, saadaan sovittua aikataulut.
Ja tätä kestää vielä monta vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tältä palstalta olen oppinut, että arki on liian kiireistä ja rankkaa syvällisten keskustelujen käymiselle, seksille, kokonaisen kirjan lukemiselle, elokuvan katsomiselle, uusien ystävien hankkimiselle tai kahdenkeskiselle illalliselle kumppanin kanssa. Miten ihmeessä tämä on mahdollista? Kun on rahaa ja terveyttä, aikuisenahan on oikeasti tosi helppoa ja hauskaa elää verrattuna vaikka opiskeluvuosien jatkuviin paineisiin ja stressiin.
Miksi sinun arkesi on liian rankkaa?
Eiköhän tuo ole myös aika paljon työstä kiinni. Jos joutuu paljon matkustamaan ja tekemään töitä myös iltaisin, niin kyllähän se välillä väsytää. Samoin vastuu painaa, koska koko ajan rahat ovat yhä tiukemmalla ja tulosta pitäisi tehdä. >>Toki Prisman kassan tai lähihoitajan voi olla vähän vaikea sitä ymmärtää..>>
En voi käsittää tätä toisten halveksuntaa ja vähättelyä! Olen itse asinatuntijatehtävissä ja välillä pitää matkustaa. En kyllä millään mittarilla pysty silti arvioimaan työtäni väsyttävämmäksi tai raskaammaksi kuin vaikkapa lähihoitajan työtä, jota usein paiskitaan kolmessa vuorossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on maatalousyritys. Lapset on hoidossa 8-17, isoin kulkee koulumatkan kyydeillä. Illalla ei ole aikaa juuri mihinkään ja toinen vanhempi on silloinkin töissä. Yhden aika menee ruokaa tehden, läksyt vahtien, pyykkiä pesten, viettäen aikaa lasten kanssa.
Viikonloppuna lataudutaan mutta harvoin käydään missään. Juurikin sen takia kun arki on jatkuvaa menoa. Hoitoon lähdetään 7.30 ja kotona ollaan 17.30. Ei lapset todellakaan jaksa tuollaisen päivän jälkeen muuta kuin syliä ja vanhemman huomiota.
Omia harrastuksia ei ole kun ei ole aikaa eikä mahdollisuutta kun aina on joko töissä tai yksin lasten kanssa. Onneksi työ pitää ihan hyvässä fyysisessä kunnossa.
Ei tämä raskasta ole mutta se ettei ole juurikaan mitään omaa mistä saa itselleen mielihyvää on kuluttavaa.
En kyllä valita, tämä vaihe ei ole enää mitään siihen verrattuna kun kaikki lapset oli alle 5 vuotiaita...
Vierailija kirjoitti:
Herätys 6:00. Töihin lähtö 7:00. Töissä 7:30. painat ja paahdat täysillä 28 lapsen kanssa 8 tuntia päiväkodissa. Työ päättyy klo 15:30. Kotona olet klo 16:00 jos et käy kaupan kautta. Jos käyt voit lisätä aikaan tunnin lisää. Kotona tervehdit omat lapset jotka ovat tulleet koulusta pari tuntia sitten. kertaat heidän päivän asiat. Alat laittaa ruokaa, se on valmista klo 17:00. Mies tulee silloin töistä kotiin. Syöt ja lähdet viemään lasta harrastukseen, mies jää vaihtamaan autoon valoja ja tekemään muuta pikku huoltoa. Ei ole varaa uuteen autoon. Käyn kirjastossa sillä aikaa kun lapsi on harrastuksessa, kotona ollaan puoli kasilta. Iltapalaa, hetki koneella ja sitten nukkumaan. Aika samalla kaavalla menee kaikki arki-illat plus että kuukaudessa on töissä iltakokous 1-2 kertaa.
Mä olen aivan poikki, en tiedä kauanko jaksan. Työ vie mehut.
Vai iltojen lapsiperhehärdelli? Tuskin olisit noin poikki, jos töiden jälkeen voisit tehdä mitä huvittaa. Käydä itse harrastamassa liikuntaa, levätä, jättää ruoan teon välistä (koska aikuisperheessä voi syödä pakkasesta ruokaa jonka on sinne tehnyt rauhassa viikonloppuna), ja mennä ajoissa nukkumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No itselläni suurin syy on univaikeudet, olen aina univajeessa. Vaineuksilla on myös tapana kasautua; yksinkertainen esimerkki äsyneenä on vaikea opiskella --> rasittavampi työ huonommalla palkalla --> lisää väsymystä.
Vierailija kirjoitti:
Akateeminen työ on vaativaa, työpäivät ja -matkat pitkiä.
LOL :-D Et ole selvästikkään muita töitä koskaan tehnytkään.
Miksi työmatka ja työpäivä on pidempi akateemisen työn tekijällä, kuin muilla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Akateeminen työ on vaativaa, työpäivät ja -matkat pitkiä.
LOL :-D Et ole selvästikkään muita töitä koskaan tehnytkään.
Miksi työmatka ja työpäivä on pidempi akateemisen työn tekijällä, kuin muilla?
Koska pitää käydä esim asiakkaiden luona - yrityksissä joihin on parin, kolmen tunnin matkustusaika. Esim itselläni on n 60 matkapäivää vuodessa. Muutama ulkomaan matka, muutama yön yli reissu Suomessa ja sitten lukuisia päiviä, jotka venyvät n 12-tuntisiksi matkustamisen (junalla tai autolla) vuoksi. Ihmiset vähättelevät reissutyön raskautta tasan niin kauan kuin joutuvat tekemään sitä itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Akateeminen työ on vaativaa, työpäivät ja -matkat pitkiä.
LOL :-D Et ole selvästikkään muita töitä koskaan tehnytkään.
Miksi työmatka ja työpäivä on pidempi akateemisen työn tekijällä, kuin muilla?
Monesti ihan siksi, että ylemmillä toimihenkilöillä töiden vuoksi matkustamista ei lasketa työaikaan. Alemmilla toimihenkilöillä lasketaan.
Jos siis esim. kaksi ihmistä lähtee sunnuntaina työmatkalle kiinaan, voi tilanne olla niin että toisella (alempi toimihenkilö, esim. tradenomi-sihteeri) matkustaminen on työaikaa ja kasvattaa saldoa vaikka 12 tuntia (jonka voi pitää myöhemmin vapaana), kun taas toisella (ylempi toimihenkilö, esim. DI-suunnittelija) matka-aika ei kuulu työaikaan ja tapahtuu siis täysin omalla ajalla. Matkan jälkeen se sihteeri pitää 1.5 päivää palkallista vapaata, mutta suunnittelija istuu töissä. Ja tämä siis siksi, että yleensä akateemisesti koulutetut ovat ylempiä toimihenkilöitä (jolla on eri tes), kun taas alemmin koulutetut alempia toimihenkilöitä).
Miksi on niin rankkaa?
Työ.
Yksinkertaisesti se.
En tiedä auttaako edes opiskelu ja tähtääminen korkeammille opintopoluille, koska sama ongelma tuntuu jatkuvan paikassa kuin paikassa. Nyt helpossa duunarityössä (=selkä ja hartiat menee paskaksi, jatkuva fyysinen rasitus, kiire) joka muuten olisi täysin ok, mutta ongelmana on liian vähäinen henkilökunta.
Kuulostaa varmaan tutulta monelle?
Kun joudut tekemään pahimmillaan kolmen ihmisen työt olemalla vain yksi ja 8h työaika ei riitä millään sen tekemiseen, mutta silti se jotenkin pitäisi tehdä? Pienemmästäkin väsyy, etenkin kun ylityöt astuu kuvioon.
Ei sitä sitten jaksa enää mitään kun kotiin asti pääsee.
Nyt naiset, ottakaa huomioon yksi tärkeä asia: Kaikki voi subjektiivisesit tuntua raskaalta ihan tekemisen määrästä riippumatta.
Pitäkää huolta kunnostanne. Yksi asiantuntija sanoi haastattelussa, että nykyihmisen peruskunto ei kestä kokonaista työpäivää. Saatika sitten illan askareita ja menoja. Fyysinen kunto on kaiken jaksamisen a ja o, myös henkisen jaksamisen.
Jos uuvuttaa, rasittaa, väsyttää, keskity a) saamaan unirytmi kuntoon ja b) kasvattamaan aerobista ja lihaskuntoasi. Ihan totta. Lopeta hetkeksi kaikki muu - lukeminen, kulttuuri, kaupassakäynti (tilaa vaikka tkotiin ai laita joku asialle) ja harrasta tehokasta hikiliikuntaa 30-60 minuuttia illassa. Siihen on aikaa vaikka lapsen harrasteiden aikana. Vaikka aamuisin. Jatka pari kuukautta ja katso, vieläkö perusarki uuvuttaa niin kovin.
Olen varma, että jaksat kaiken paremmin.
Kun oli normaalitöissä niin lähdin kotoa 5:55 bussilla jotta olin töissä 7:30. Mies vei onneksi lapsen hoitoon, onneksi mies oli vielä silloin, nyt yksinhuoltajana en pystyisi käymään töissä kun päiväkoti aukeaa vasta kuudelta. Töistä pääsi lyhyinä päivinä klo 16 ja pidempina klo 17 eli en ehtinyt enää viimeiseen bussiin ja päiväkotikin meni jo viideltä kiinni. Miehen piti välillä hakea lapsi ja tulla sitten hakemaan mut töistä eli kotona oltiin kuudelta ja kauppareissupäivinä seitsemältä jolloin lapsella olikin heti iltapalan jälkeen uniaika. Päivällistä ei ehtinyt tehdä. Itsekin heti nukkumaan eli millekkään ei jäänyt aikaa. Viikonloput siivottiin, ne sentään vapaat ja silloin näki lapsenkin, viikolla aika jäi noin puoleen tuntiin max.
Nyt yrittäjänä sama homma jatkuu mutt pidempien työpäicine muodossa. Vieläkään ei voisi edes kuvitella että joskus ehtisi lehteä lukea tai katsoa jonkun ohjelman. Kahvitauolla käyn täällä kuten nyt mut nyt täytyykin jatkaa töitä. Ehkä eläkkeellä on aikaa jos sitten vielä hengissä..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omia valintoja tietysti suurin osa, mutta silti sellaisia, mistä en luopua haluaisi tai vaihtaisi elämääni muuhun. Mutta itseäni väsyttää jatkuva kiire ja se että vaikka mitä tekee niin aina tuntuu joku asia jäävän tekemättä. Kiirettä töissä aiheuttaa se, että minulla on töistä kiire aina lasten harrastuksiin (työajan lisäksi käytännössä siis menisi monta tuntia työpaikalla suunnitteluun ja valmisteluun ja ne tehtävä sitten vähän turhan kiireellä). Töiden jälkeen:
-neljä lasta ja neljän lapsen harrastukset, joista useampi tarvitsee kuskausta/talkoita/harrastuksiin liittyviä työtehtäviä/välineiden hankkimista/huoltamista jne jne
-lasten koulu, lähinnä siis kokeisiin kuulustelu, läksyissä auttaminen
-kotityöt, joka päivä tehtävä ruoka (vaikka on kiertävä ruokalista ja tarkkaan suunniteltu kaikki, niin SILTI se ruoka on taiottava jossain välissä), pyykkiä tulee paljon kun on monta ihmistä jne
-omat harrastukset aiheuttavat kiirettä myös joskus
-lasten muut menot:kampaajat, hammaslääkärit (kahdella raudat), neuvolat/lääkärit jne
-parisuhteelle ei ole kovin paljon aikaaEniten kuitenkin stressaa se, että tietyssä paikassa olisi oltava tiettyyn aikaan ja ei meinaa ehtiä.
Tuossa on monta kohtaa, joista itse tinkisin (lue: jotka järkeistäisin):
- tolkku lasten harrastuksiin. Jos noin monta lasta, niin max. 1 harrastus per viikko/lapsi, johon tarvitsee aikuisen kuljetusta. Muutoin harrastukset kodin läheltä niin että lapsi voi itse kulkea niihin jos harkkoja useampi kerta viikossa. Mihinkään mokkapalojen leivontatalkoisiin ja myyjäisiin (jotka ovat kaiken lisäksi yleensä viikonloppuisin) en suostu. Oma aika/perheen yhteinen aika on liian arvokasta.
-en ole koskaan ymmärtänyt säännöllistä koululaisten läksyjen kuulustelua tai niissä auttamista. Toki ajoittain voi auttaa jos lapsi tarvitsee tukea, mutta koulu ja opettaja ovat pääsääntöisesti lapsen opettamista varten, eivät vanhemmat.
-einekset on päästetty pannasta jo ajat sitten. En näe mitään syytä siihen, että kahden työssäkäyvän perheessä jonkun täytyy vielä joka päivä käyttää aikaa ruoanlaittoon, suunnitteluun ja jälkien korjaukseen. Eihän teillä ole ketään kotonakaan jos lasten harrastukset vie noin paljon aikaa viikosta.
-siivooja kerran viikossa ja ruokaostokset netissä kotiinkuljetettuna kerran viikossa.
-yksi päivä viikossa oltava vapaa kaikesta suorittamisesta, tapaamisista, tehtävistä (ainakin minulle, muut perheenjäsenet juoskoot jos haluavat) ym.
-puolisostasi et sano mitään, mutta kun sellainen oletettavasti on, niin kunnollinen, selkeä työnjako vaikka seinäkalenteriin auttaa kummasti. Meillä vaimo esim. hoitaa lasten harrastuskuljetukset pääsääntöisesti ja minä puolestani neuvolat, kampaajat ja synttärilahjat kavereille. Auttaa paljon.Koulunkäynti on nykyöän erilaista. Vanhempien on pakko osallistua.
No täytyy olla erityislapsia ja oppimisvaikeuksia jos näin on. Meillä on kolme lasta, nuorin 10-vuotias, vanhin lukion ekalla. Välillä kuulustelen sanoja kielissä ja mies katsoo nuorimman kanssa joskus matikkaa ennen kokeita. Mitään sen kummempaa ei ole tarvittu. En usko että lopputulos olisi kauheasti kummempi jos olisin suorittanut lasten koulua päivittäin. he ovat suorittaneet sitä ihan itse. Vanhin meni lukioon 9,3 keskiarvolla, seuraava menee ensi vuonna, keskiarvo keikkuu n. ysin tienoilla.
En kyllä todellakaan koe koulun kauheasti arkea kuormittavan, jos nyt on normaalilla ajanhallinnalla varustettu ihminen ja terveet lapset.
Niin jos tuollainen taso välttää. Helsingissä sillä ei pääse kunnon lukioon.
No samoilla papereilla ne yliopistoon kuitenkin hakevat, aika usein se ns. parhaiten kirjoittanut on jostain pikkukaupungin lukiosta ja ihan hyvä tulevaisuus myös useimmilla tavallisten lukioiden kasvateilla on, Helsingissä ja muualla. Aika iso osa vaikka nyt eniten tienanneista tai muuten ansioituneista on lopultakaan jostain Helsingin eliittilukiosta lähtöisin. Ihmisestä itsestään se on kiinni. helsingissäkin ihan varmasti pääsee ysin keskiarvolla ihan hyvään lukioon.
Oma valinta tietty jos haluaa prepata lapsensa tähtäimessä Ressu tai Sykki, mutta se on nimenomaan oma valinta ja silloin on tehnyt sen oman kiireensä itse. Ei sen lapsen elämää kuitenkaan pysty elämään loputtomiin. Jos lapsi tarvitsee loputtoman paljon apua koulunkäyntiin saavuttaakseen niitä äidin himoitsemia kymppejä, kannattaa miettiä onko se ihan fiksua kuitenkaan. Kun ei se äiti enää sitten vaikka jatko-opinnoissa voi olla preppaamassa, eikä työlelämässä.
Sama on harrastusten kanssa. Harvasta piltistä nyt kuitenkaan tulee mitään taiteen tai urheilun huippunimeä ja heistä joista tulee, sen näkee yleensä jo tosi pienenä. Mutta on siistimpää ja katu-uskottavampaa että tenava pelaa HJK:ssa tai Jokereissa kuin Kirkkonummen IF:ssä tai Keravan kiekossa (en edes tiedä onko tollaisia seuroja). Ja sitten ollaan niiiiiin väsyneitä, kun joka päivä menee monta tuntia kuskatessa ja samalla pitäisi vääntää luomua ruokaa niille kolmelle lapselle, jotka nekin oli pakko tehdä, koska se on uusi normi Helsingissä. Vasemmalla kädellä sörssää soseita ja oikealla kuulustelee Micon biologian läksyä. Eipä ihme että uupuu.
Helsingissä huippulukioiden rajat on 9,5 ja hyvien lukioiden 8,85 - 9,3. Sitten on muutama rupulukio. Tänne tunkee oppilaita Oulua mylten mikä on vääristänyt nuo pääsyrajat.
Ja ihan perusharrastukdiin pitää kuskata, siis uimskouluun, luistelukouluun, jumppakerhoon. Ei-tavoitteellisiin, perustaitoja tuoviin harrastuksiin.
Miksi perustaitoja pitää opetella ihan "koulussa"? Ennen pennuille laitettiin 3v:nä luistimet jalkaan ja he alkoivat luistelemaan. Ei siinä kouluja tarvittu:D Eri asia sitten jos vanhemmat (!) halusivat lapsestaan ammattiluistelijan mutta näin oli ehkä 1/100000. Uimakouluun joo menee useimmat lapset, osa kesämökin paikkakunnalla kesäloman aikana, osa lähimmässä uimahallissa. Olisko tuo ollut 10x? Hirveä rasite jos vielä itsekin kävi samalla uimassa oman kunnon takia.
Kouluikäiset kävi meillä jo itsekseen uimassa, luistelemassa ja muissakin treeneissä. Tästä syystä esim jääkiekkoa ei harrastettu koska kamojen piti kulkea bussissa tai fillarin tarakalla. Oppivat omatoimisiksi samalla.
Helsingissä on jäätä vain halleissa.
Eikä harrastuksiin voi laittaa yksin.
Heh, ihan peruskauraa, helppoa sellaista. T. Kahden lapsem äiti Heldingistä