Miten ihmeessä arki voi olla niin rankkaa niin monelle terveelle ja työssäkäyvälle kolmi- tai nelikymppiselle? :O

Itselläni on tuo terveys mutta mitä olen vierestä katsonut niin:

moni ei vaan malta nukkua riittävästi. Voi olla satojen tuntien univelkaa vuosien varrelta eikä vaan jakseta. Sitten on vaan sellainen työ että rahtaa vaikka 12 tonnia tavaraa käsin ja arkeen + vapaa-aikaan jää se 3h per vuorokausi. Ihmiset tekevät niin kovin erilaisia töitä ja joskus voi olla vaikka ravinto pielessä.

Moni vielä paikkaa kroonista väsymystä ja uupumusta päihteillä kun ahdistaa. Sitten ei tule levättyä koskaan. 

Kun näitä lukee, ei ihme, että niin moni Suomessa on masentunut elämäänsä ja perheet hajoaa. Tämä tahti jatkuu niin kauan kun sen annetaan ja vain kovenee. Siinä missä sata vuotta sitten mies kävi töissä ja nainen hoiti kodin ja lapset ja tultiin taloudellisesti toimeen pienemmällä työtaakalla. Nyt painavat molemmat pitkää päivää suurin painein ja siihen päälle kotityöt ja lasten kasvatus (uskon että vielä suurimmaksi osaksi naisen harteilla). Kaikki perheessä vieraantuvat toisistaan. Kaikki ovat yksinäisiä ja väsyneitä. Ratkaisu ei mielestäni palata 100 vuoden takaiseen systeemiin, vaan ruoka ja asumismenot/autot saatana suhteessa palkkoihin halvemmiksi/palkkoja ylös ja enemmän vaihtoehtoja perheellisille osa-aikaisiin ratkaisuihin, lyhennettyihin päiviin ja joistoihin. Miksi Saksassa esim. osataan mutta täällä ei?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten ihmisiä väsyttää se, mitä vapaa-ajalla tekee: Syö huonoa lisäainehiilarihöttöruokaa, juo liikaa alkoholia, valvoo liikaa, ei liiku tarpeeksi, polttaa, syö karkkia ja juo limsaa, antaa itsensä luisua "boreoutiin". Turha sitä on työelämää syyttää kun yli 90-prosenttisesti vika on ihan omissa valinnoissa ja elintavoissa.

Ruuhkavuosia elävillä lapsiperheellisillä ongelma on kyllä se, että sitä vapaa-aikaa ei välttämättä ole moneen vuoteen lainkaan.

Järjestelykysymys

Ei ole.

Miksei olisi?

Mutta ap, mikä sun ikäsi on? Tuskin olet ainut helpomman tien valinnut.

Ei kaikki maailmassa ole omassa hallinnassa. T. Nelikymppinen perheenäiti

Moni kuitenkin aliarvioi omaan elämään vaikuttamisen mahdollisuutensa ja tyytyy ruikuttamaan muka hallitsemattomien ja väistämättömien asioiden edessä sen sijaan että tekisi niille jotain. Kyllä se oman ajan puute yleensä kertoo joko organisointikyvyn puutteesta tai väärin asetelluista prioriteeteista, usein molemmista.

Ei kerro. Voi kertoa esim työnantajien toiminnasta ja asuinkunnan säästöpäätöksistä. Meillä esim eka ns lähikoulu jätettiinkin rakentamatta (vaikka piti olla varma) ja seuraava homehtui. Molempien työnantajat tekivät myös ratkaisuja. Sen jälkeen iski lama ja kävelymatkan päässä ollut terveysasemakin suljettiin ja kaikki mahdollinen tegveydenhuolto hankaloitui.

Kaikki muut ilmeisesti tekevät ratkaisuja ja sinä vain möllötät muiden armoilla. Siltä tuo nimittäin kuulostaa. Epäilenpä että olisit matkan varrella voinut tehdä joitakin ratkaisuja myös itse, jos olisit halunnut tai osannut. Oikeastaan siis olet juuri esimerkki siitä mistä oli puhe.

Vierailija kirjoitti:

Höpö höpö. Ei lapsiperheillä lähtökohtaisesti ole yhtään sen rankempaa. Kaikki on vain pääsi sisällä junnaavaa pessimististä ev.lut.sos.dem. kuuluu olla ankeaa -nauhaa.

Teen menestyvänä liikkeenjohdon konsulttina 12 tuntista työpäivää. 8 tuntia ensin toimistolla, jotta ehdin leikkiä  ja viettää aikaa kahden hyperaktiivisen poikani kanssa. Lasten nukkumaanmenon jälkeen työpäivä loppuun ja kevyttä urheilua. Kotitöitä ja harrastuksia ehtii hyvin viikonloppuisin. Kummasti on riittänyt aika töiden ohella aikoinaan jatkotutkinnon tekemiseen, hiljattain myös lentolupakirjan suorittamiseen. Ja ei, puoliso ei tee puolestani kotitöitä tai muutakaan, jaamme kaiken hyvin tasaisesti. Välillä vähän väsyttää, mutta sekin lähinnä pimeiden aamujen takia.

Lähinnä vituttaa, kun veroprosentti huutaa kattorajoilla ja samalla näkee miten tulonsiirroilla rahaa valuu aikaansaamattomalle jengille, joka nillittää miten "arki on rankkaa". Toisaalta, tyhmähän olen, kun en täältä muuta pois. 

No tuohon joku syöpä, reuma tai muu ja vaikka YT-potkut niin katsotaan sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten ihmisiä väsyttää se, mitä vapaa-ajalla tekee: Syö huonoa lisäainehiilarihöttöruokaa, juo liikaa alkoholia, valvoo liikaa, ei liiku tarpeeksi, polttaa, syö karkkia ja juo limsaa, antaa itsensä luisua "boreoutiin". Turha sitä on työelämää syyttää kun yli 90-prosenttisesti vika on ihan omissa valinnoissa ja elintavoissa.

Ruuhkavuosia elävillä lapsiperheellisillä ongelma on kyllä se, että sitä vapaa-aikaa ei välttämättä ole moneen vuoteen lainkaan.

Järjestelykysymys

Ei ole.

Miksei olisi?

Mutta ap, mikä sun ikäsi on? Tuskin olet ainut helpomman tien valinnut.

Ei kaikki maailmassa ole omassa hallinnassa. T. Nelikymppinen perheenäiti

Moni kuitenkin aliarvioi omaan elämään vaikuttamisen mahdollisuutensa ja tyytyy ruikuttamaan muka hallitsemattomien ja väistämättömien asioiden edessä sen sijaan että tekisi niille jotain. Kyllä se oman ajan puute yleensä kertoo joko organisointikyvyn puutteesta tai väärin asetelluista prioriteeteista, usein molemmista.

Ei kerro. Voi kertoa esim työnantajien toiminnasta ja asuinkunnan säästöpäätöksistä. Meillä esim eka ns lähikoulu jätettiinkin rakentamatta (vaikka piti olla varma) ja seuraava homehtui. Molempien työnantajat tekivät myös ratkaisuja. Sen jälkeen iski lama ja kävelymatkan päässä ollut terveysasemakin suljettiin ja kaikki mahdollinen tegveydenhuolto hankaloitui.

Kaikki muut ilmeisesti tekevät ratkaisuja ja sinä vain möllötät muiden armoilla. Siltä tuo nimittäin kuulostaa. Epäilenpä että olisit matkan varrella voinut tehdä joitakin ratkaisuja myös itse, jos olisit halunnut tai osannut. Oikeastaan siis olet juuri esimerkki siitä mistä oli puhe.

Olen tehnyt paljonkin ratkaisuja. Esim taloa ostaessamme erikseen tarkistanut alueen koulutilanteen. Tonttimme viereen oli tulossa uusi hieno yhdeksänluokkainen koulu, jolle oli jo nimikin, piirustukset, rakentamisen käynnistymiselle päivä jne. Valmistumisvuosi meidän esikoisen eskarivuosi. Ei vaan ole näkynyt. Sen jälkeen kaupungilla meni seitsemän vuotta päättää tämän alueen koulutilanne, nyt viime elokuussa valmistui viimein meille alakoulu, naapurikaupunginosaan. Kaikki tämän meidän alueen perheet joutuivat tässä sekavassa kaaoksessa etsimään koulut muualta. Niin mekin teimme. Esikoinen pantiin yksityiskouluun. Kun hän oli siellä ekalla, selvisi, että ko koulurakennus olikin kärsinyt vesivahingon, koulu päätti alkaa etsiä uutta rakennusta ja siirsi yläkoulunsa ja lukionsa muualle. Se olinin sitten jo meiltä liian kaukana ja lapsi onneksi pääsi sitten lähelle hyvään yläkouluun. Kun piti päättää kuopukselle koulu, häntä ei voinut laittaa tänne vesivahingosta kärsineeseen kouluun sisäilman takia eikä ns lähikouluun joka oli umpihomeessa. Hänet saimme kielipainotulseen remontoituun kouluun, jossa sitten taas päätettiin järjestää kouluverkkotarkastelu ja meidän lasta uhkais siirto tunnin päähän. Koko viime lukuvuoden tein satoja työtunteja sen kouluverkkotarkastelun kanssa.

Tämä on ihan tätä normiarkea Helsingissä. Täydellistä kaaosta ja palvelujen puutetta.

Ja juu, muuttoa on mietitty moneen kertaan. Mm lapsuusmaisemiin Lohjalle, jossa sitten se kaavailtu yläkoulu paljastuikin vuosisadan homepommiksi ja pääsi pääuutisiin.

Ja tässä tämän koulurievonnan keskellä meidtä omn molemmat irtisanottu, olemme perustaneet yrityksen, hoitaneet anopin kuoltua muistusairaan appiukon ja syöpään sairaatuneen siskoni asioita. Mm firmaa jotta hänellä olisi työ mihin palata.

Mikään tästä ei ole sellaista, joka olisi ollut meidän vallassamme.

Jostain sen elannon on tultava, ettei tarvitse olla veronmaksajien elättinä. Jos on vain ala-arvoista duunia tarjolla tai mahdollisuus saada, on tehtävä sitä. On henkisesti musertavaa, kun on tehtävä osa-aika- ja pätkätöinä elääkseen ja perheensä elättääkseen kaikkea sitä, mitä on kouluttautumalla pyrkinyt välttämään. Kappas, kun niitä unelmatöitä ei löydy tätä nykyä sormia napsauttamalla, kaikki muutkin kolmekymppiset nimittäin haluavat niitä ihan samoja kivoja ja innostavia duuneja. 

Nykyään puhutaan kognitiivisesta ergonomiasta: kuinka kognitiivisesti rasittavaa työ työpaikalla/kotona on. Siihen vaikuttaa työskentely-ympäristön hälyisyys, kuinka hyvin on mahdollista keskittyä tekemiseensä, kuinka paljon siihen tulee keskeytyksiä jne. Siten muukin kuin ns. akateeminen tietotyö voi olla hyvinkin kuormittavaa aivoille, jos vaikka pitää vastata monien asiakkaiden/potilaiden/lasten tarpeisiin samanaikaisesti ja olla koko työajan vahvasti läsnä vaihtuvissa vuorovaikutustilanteissa. Eli siis työ kuormittaa hermostoa eri tavoin, samoin ihmisten hermoston herkkyys ja toiminta eroaa toisistaan, joku jaksaa enemmän hälyä ja aivojen moniajoa kuin toinen. Aika kovilla suurin osa ihmisistä on työelämässä, ja sen lisäksi pitää vielä huolehtia itsestä, perheestä ja lapsista sekä jotkut vielä muistakin läheisistä. Tsemppiä kaikille arkeen! 

Ei vissiin yhään alentavaa ajatella että Prisman kassa tai lähhoitajan työ olisi jotenkin vähemmän kuorittavaa. En ole kumpaakaan, mutta voin kuvitella se kaupan kassan tuskan esim neljän tai viiden ruuhkassa ko ihmiset tiuskii jugurttipurkkien käsittelystä, lapset huutaa. melusaaste on ihan valtavaa.

Tai yhdellä hoitajalla on 8 potilasta, joista jokaisen pitää saada ruoka, lääkket, peut, siteiden vaihdot, mittaukset Voin sanoa et akateeminen työ on siihen verrattuna vain aivosoluja kuluttavaa.

Itse toimistotyöläinen, kolmekymppien, kaksi lasta. Päivittäin työmatkoihin menee lasten hoitoon viemisineen 2 tuntia. Plus työaika 7,45 miinus ruokatunti. Kiireelä ennen viittä hakemaan lapset, jopa mikrolämmitettävän ruoan tekemiseen ja syömiseen voi mennä tunti kun maanittelee lapset ensin riisumaan vaateet, käsienpesulle, pöytään ja sitten syömään. Ulkoilemaan koska perheessä koira ja lapsilla vielä virtaa. Iltapalat ja -pesut niin kello on helposti kahdeksan, puoli yhdeksän. Lapset ei halua nukahtaa koska vanhempien kanssa oltu vasta 4-5 tuntia päivästä. Kello yhdeksän, puoli kymmenen on hiljaista. Tiski-ja pyykkikone rullaamaan, omat eväät seuraavaksi päiväksi, mahdollisesti seuraavan päivän ruoka uuniin (tai pois uunista jos ehtinyt sen sinne valmistella). Nukkumaan kello 22-23, aamulla herätys viideltä koska koira lenkille. Lapsien herättely, aamupala, vaatteiden maanittelu päälle, hampaiden pesusta kinastelu, ulkovaatteiden maanittelu päälle. Omat eväät mukaan.

Joka väliin parit raivarit koska sukka väärän värinen, lempipaita likainen, pitää laittaa toppapuku/pipo/kumisaappat. Lapset hoitoon, itse töihin. Töissä paine tuloksesta ja työtuntien täyttymisestä.

Mies hakee lapset jotta voin tehdä pidemmän päivän ja olen kotona klo 18-19, jolloin koira lenkille, kotitöitä, iltatoimet. Niin mikä oma aika, kirjoja ehdin lukea niinä aamuina kun menen bussilla töihin.

Lomat ja vapaat menee lasten kanssa touhuten mitä arkena ei ehdi. En ihmettele että väsyttää.

Ja kuitenkin, arjessa on niitä valopilkkuja kuten lapset jotka ovat joinain aamuina kuin päivänsäteitä, kaikki sujuu kun tanssi ja ollaan puoli tuntia normaalia aikaisemmin hoidossa. Illalla syödään reippaasti ja ehditään uimaan tai kylään, nukahtaminen on helppoa. Viikonloppuna on kaunis ilma. Lapset oppii koko ajan uusia taitoja.

Ei minuakaan koskaan väsyttänyt kun olin sinkku. Töihin-kotiin-harrastuksiin-leffan katselua, lukemista, koti aina tiptop. Silti en vaihtaisi tätä arkea pois, vaikka väsyttää.

Olen nelikymppinen, ja lapset jo sen ikäisiä että eivät koko ajan vaadi aikuisen läsnäoloa. Työpäivät periaatteessa 8h, käytännössä usein pidempiä. Päälle 1,5 h työmatkoihin.

Työ on hektistä, erilaiset aikataulut painaa päälle koko ajan, ja työn luonteen vuoksi työajan käytön suunnittelu on useimmiten mahdotonta päivystysluonteisten tehtävien tullessa muutoinkin täpötäyden työpäivän jatkeeksi. Lisäksi työssä olen tekemisessä hyvin raskaiden asioiden kanssa.

Työilmapiiri on syvältä, ja omalta esimieheltäni en saa mitään tukea työhön.

Lomalla huomaa parissa päivässä, miten jaksaa esim. urheilla, tavata ystäviä jne.

Työelämä on energiasyöppö ja vaarantaa pidemmällä aikavälillä terveyden.

Ja kyllä, etsin uutta työpaikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Se kuormittuminen on monen asian summa. Ihan jo hammasoionnat ja siedätyshoidot ja astmaseurannat vetää meillä aikataulut kireiksi. Siihen päälle niitä kodin ja koulun päiviä, terveystarkastuksia, silmälääkäreitä jne.

Pakko myöntää että 3v sitten kuopukselle puhjennut diabetes1 vähän vetää voimia tiukille. Nyt murrosiässä yöarvot on olleet jo vuoden sekaisin kaikista yrityksistä huolimatta ja se tarkoittaa sitä että ne mitataan 1-3 kertaa yössä ja hypokohtauksen riski on olemassa (kohtauksia ollut pari, ambulanssi onneksi tulee läheltä). Itse olen unettomuudesta kärsinyt jo vuosikausia eikä tämä yhtään helpota. Nyt huomaan mieheni stressaantumisen: hän tulee yleensä viimeisen mittauksen jälkeen nukkumaan 03 mutta viimeyönäkin säpsähteli hereille muutaman sekunnin välein. Ei millään uskaltanut nukahtaa koska tytön arvot ei olleet kohdallaan. Ylös noustaan ennen seitsemää, työmatka-aamuina jo 5-6 maissa lentoajoista riippuen.

Kutenkin tekee pitkää päivää ja paljon työmatkoja, valittamatta. Saa nähdä kuinka kauan jaksaa ja kestää.

Mutta tosiaan vasta nyt, tämän poikkeustilanteen takia olemme väsyneitä. Tähän verrattuna 3 muuta lasta, työt, arki, talonrakennus, opiskelut yms on tuntuneet helpolta.

Kaikki isovanhemmat kuolleet, ei lastenhoitoapua. Kaikki sukulaiset ja vanhat kaverit vanhalla kotiseudulla pohjoisessa, kun oli pakko muuttaa työn perässä. Akateeminen, vaativa huonosti palkattu pätkätyö. Miehen työ ylitöitä ja ulkomaan komennuksia, työmaat vaihtuu aina pitkin Etelä-Suomea, emme voi valita asumista lähellä työtä.

Emme voi valita lisää turvaverkkoja.

Emme voi valita helppoa rahakasta työtä tai edes turvallista vakityötä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten ihmisiä väsyttää se, mitä vapaa-ajalla tekee: Syö huonoa lisäainehiilarihöttöruokaa, juo liikaa alkoholia, valvoo liikaa, ei liiku tarpeeksi, polttaa, syö karkkia ja juo limsaa, antaa itsensä luisua "boreoutiin". Turha sitä on työelämää syyttää kun yli 90-prosenttisesti vika on ihan omissa valinnoissa ja elintavoissa.

Ruuhkavuosia elävillä lapsiperheellisillä ongelma on kyllä se, että sitä vapaa-aikaa ei välttämättä ole moneen vuoteen lainkaan.

Järjestelykysymys

Ei ole.

? Tarkoittaako tämä vapaa-aikaa ilman lapsia vai lasten kanssa?

Työssäkäyvällä on vuosilomaa 24 pv kesällä ja 6 pv talvella. Loma = vapaata. Itse olen halunnut aina kotoa pois lomilla koska näissä omissa ympyröissä mua vaanii villakoirat ja ruuanlaitot ja muut arjen asiat. Kun olemme 4-6 viikkoa vuodessa matkoilla saamme kaikki nauttia lomasta ja vapaasta. Lapsivapaata meillä on pyritty ottamaan 1 kahdenkeskinen viikonloppu joka toinen vuosi.

Toisaalta. Vapaata on myös normi toimistoduunarilla viikonloput. Perjantai-iltana siivotaan mitä viitsitään (imuroidaan talo ja pyyhitään lattiat, vaihdetaan lakanat ja pyyhkeet, pestään vessat) joten viikonloppu on kevyempi ja sitä vapaata jää. Mutta silloin kun lapset oli pieniä se oli tietenkin lasten-kanssa-vapaata, nyt kun ovat isoja vapaan saa itselleen yhä useammin. Teini-ikäistä ei edes näe kuin ruokapöydässä viikonloppuisin:D

Olen ollut nyt viikon lomalla ja olo on kuin uudesti syntynyt. On saanut nukkua (kärsin unettomuudesta arkena), on ehtinyt ulkoilla ja urheilla lasten kanssa (luistelua, uintia, perusarjessa nämä jäävät tekemättä), on ehtinyt tavata sukulaisia ja ystäviä (joihin ei aika oikein riitä muuten kuin lomalla). Siis ihan sitä peruselämää, josta joustaa koko ajan arjessa.

Nyt todella taas huomaa, kuinka työelämä vie leijonanosan vuorokauden tunneista (myös yöunista), lasten ja muiden läheisten kanssa vietetystä ajasta sekä ulkoilusta.

Fyysinen olo on myös huomattavasti parempi, kun koko päivä ei mene koneen ja sähköpostin äärellä. En usko, että ihmistä on lähtökohtaisesti luotu tuijottamaan ruutua aamusta iltaan ja olemaan koko ajan sähköpostin päässä tavoitettavissa. Moni tuttavani oireilee samoin: levottomuutta, ahdistusta ja unettomuutta.

Irrottautukaa turhasta somen käytöstä, saatte aikaa ja pää paranee. Itse olen rajoittanut somen käyttöä . Facebookin avaan 1-2 kertaa viikossa hetkeksi. Se riittää.

Vierailija kirjoitti:

Irrottautukaa turhasta somen käytöstä, saatte aikaa ja pää paranee. Itse olen rajoittanut somen käyttöä . Facebookin avaan 1-2 kertaa viikossa hetkeksi. Se riittää.

En käytä somea. Nyt notkun netissä koska influenssa. Perhe makaa repo rankana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kuormittuminen on monen asian summa. Ihan jo hammasoionnat ja siedätyshoidot ja astmaseurannat vetää meillä aikataulut kireiksi. Siihen päälle niitä kodin ja koulun päiviä, terveystarkastuksia, silmälääkäreitä jne.

Pakko myöntää että 3v sitten kuopukselle puhjennut diabetes1 vähän vetää voimia tiukille. Nyt murrosiässä yöarvot on olleet jo vuoden sekaisin kaikista yrityksistä huolimatta ja se tarkoittaa sitä että ne mitataan 1-3 kertaa yössä ja hypokohtauksen riski on olemassa (kohtauksia ollut pari, ambulanssi onneksi tulee läheltä). Itse olen unettomuudesta kärsinyt jo vuosikausia eikä tämä yhtään helpota. Nyt huomaan mieheni stressaantumisen: hän tulee yleensä viimeisen mittauksen jälkeen nukkumaan 03 mutta viimeyönäkin säpsähteli hereille muutaman sekunnin välein. Ei millään uskaltanut nukahtaa koska tytön arvot ei olleet kohdallaan. Ylös noustaan ennen seitsemää, työmatka-aamuina jo 5-6 maissa lentoajoista riippuen.

Kutenkin tekee pitkää päivää ja paljon työmatkoja, valittamatta. Saa nähdä kuinka kauan jaksaa ja kestää.

Mutta tosiaan vasta nyt, tämän poikkeustilanteen takia olemme väsyneitä. Tähän verrattuna 3 muuta lasta, työt, arki, talonrakennus, opiskelut yms on tuntuneet helpolta.

No tuo on juurikin sitä astman kanssa elämistä. Valvoin kuusi vuotta risoilla unilla. Jatkuva pelko persuuksissa.

Ei tietenkään kaikki asiat ole itsensä päätettävissä, mutta monet ovat. Mun elä pomo antoi neuvoksi, että uraäidin kannattaa hankkia kerrostalokoti mahdollisimman hyvältä paikalta. Se helpottaa arkea monella.

Meillä in tehty näitä valintoja:

1) riittävän pieni koti, 110 m2

2) koti on hyvällä sijainnilla lapsiperhealueella

3) kaupat, koulut, päiväkodit on kävelyetäisyydellä, harrastukset samoin

4) lapset harrastavat, mutta eivät sellaisia, jotka edellyttävät jatkuvaa kuskaamista ympäri etelä-Suomea. Helsingissä on helppoa harrastuspaikkoja on lähellä paljon ja lapset voivat itse niihin kulkea alakouluikäisinä hyvinkin. Meidän lapset kulkevat sirkukseen, soittotunnrille, kuvataidekouluun ja välillä uintiinkin itsekseen. Meiltä löytyy tekojääratakin ja useampikin jäähalli ihan lähietäisyydeltä.

5) Ostokset netistä, myös ruoka pääosin

6) meillä käy siivooja ja ostamme myös takeaway ruokaa

7) lomat käytännössä ulkomailla; ei tarvitse huolehtia esim kesämökistä

Vierailija kirjoitti:

Irrottautukaa turhasta somen käytöstä, saatte aikaa ja pää paranee. Itse olen rajoittanut somen käyttöä . Facebookin avaan 1-2 kertaa viikossa hetkeksi. Se riittää.

Ongelma on vaan se, että monet työyhteisöt, lasten päiväkodit ja harrastustyhmät ovat siellä somessa ja sitä kautta tulee infot. Vähintään sähköpostitse.

Työyhteisömme on täysin digitalisoitunut. Koko ajan täytyy olla tavoitettavissa, sähköposti on vanhanaikaista, joten instant messenger-tyylisesti voi tulla yhteydenottoja, puheluita, ex tempore -kokouksia. Tätä ei vaan pääse pakoon ja se ahdistaa monia.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki isovanhemmat kuolleet, ei lastenhoitoapua. Kaikki sukulaiset ja vanhat kaverit vanhalla kotiseudulla pohjoisessa, kun oli pakko muuttaa työn perässä. Akateeminen, vaativa huonosti palkattu pätkätyö. Miehen työ ylitöitä ja ulkomaan komennuksia, työmaat vaihtuu aina pitkin Etelä-Suomea, emme voi valita asumista lähellä työtä.

Emme voi valita lisää turvaverkkoja.

Emme voi valita helppoa rahakasta työtä tai edes turvallista vakityötä.

Muuttaisin pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Irrottautukaa turhasta somen käytöstä, saatte aikaa ja pää paranee. Itse olen rajoittanut somen käyttöä . Facebookin avaan 1-2 kertaa viikossa hetkeksi. Se riittää.

Ongelma on vaan se, että monet työyhteisöt, lasten päiväkodit ja harrastustyhmät ovat siellä somessa ja sitä kautta tulee infot. Vähintään sähköpostitse.

Työyhteisömme on täysin digitalisoitunut. Koko ajan täytyy olla tavoitettavissa, sähköposti on vanhanaikaista, joten instant messenger-tyylisesti voi tulla yhteydenottoja, puheluita, ex tempore -kokouksia. Tätä ei vaan pääse pakoon ja se ahdistaa monia.

No ei tuo ole sitä tyhjää käyttöä niinkuin mullakin tämä ruokkiksella palstan selaus. Jos tätä tekee enemmän se vie aikaa ja energiaa, tuo huonon olon kun ihmiset vaan valittaa eikä mitään positiivista ole luettavaa. Iloisemman mielen ja energiaa saa kun katselee tota lintulautaa ja touhuja siinä, tämä palstan vilkuilu on kehno tapa josta olen luvannut vierottaa itseni ensi vuonna :)