Miten ihmeessä arki voi olla niin rankkaa niin monelle terveelle ja työssäkäyvälle kolmi- tai nelikymppiselle? :O

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä joku voi olla tietämätön siitä millaiset työelämän vaatimukset nykyään ovat, ja mitenkä monet esim. kärsivät työuupumuksesta. Toki sairaus se on sekin. 

Mutta lievempänä se aiheuttaa juuri sitä, että kotona ei oikein jaksa yhtään mitään.

Niin. Itse kiltin tytön kasvatuksen saaneena reagoin työpaineeseen tekemällä aina vaan enemmän töitä. Kotona oli perhe jota en myöskään halunnut laimin lyödä. Parin vuoden helvetillisen suorittamisen jälkeen tuli työuupumus ja sen seurauksena masennus. Toipuminen kestänyt nyt kolmisen vuotta ja nyt alkaa olla pakka taas kasassa. Että kun tätä elämää ei voi ennustaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä 21v, jolle kolmivuorotyössä käynti rankkaa jo nyt. Kotiin tullessa ei paljon jaksa ku pakolliset ja sohvalla menee loppuilta. Ihmisten ilmoilla tulee käytyä harvoin, jo tunnin-parin kaupassa tms. olo vie mehut ihan täysin. En todella tiiä miten jaksaisin, jos tässä vielä lapsia olis.. Onneksi on koira joka pakottaa lenkille. :)

Hyvä pointti. Kolmivuorotyö on kyllä jotakin aivan järkyttävää. Miten sellainen voi olla edes laillista, kun negatiiviset terveysvaikutukset ovat yleisesti tiedossa? Usein vuorokiertokin on aivan älytön. -ap

Onneksi et tarvitse lääkäriä koskaan yöllä. Tai matkustaa aamuvarhaisella tai iltamyöhällä ulkomaille. Tai käy ruotsinlaivalla. WTF, herää todellisuuteen.

Suurin syy löytyy omasta ajankäytöstä, jolloin riittävään löhöilyyn ja lepoon ei jää aikaa, eikä edes riittävään 7-9h yöuneen. Ei riitä, että työelämässä ollaan tehokkaita, vaan sama suoritusmalli viedään myös kotiin, jopa lasten kasvatukseen ja harrastuksiin.

Koskaan Suomen historiassa ei ollut ihmisellä vapaa-aikaa kuin tänä päivänä, on kotitöitä helpottavat kodinkoneet ja kaupat notkuvat valmistustuotteita.

Arvomaailma pyörii rahan ympärillä, eikä sitä koskaan ole riittävästi, vaan pitäisi saada lisää ja lisää, vaikka samaan aikaan ihmisillä ei ole edes aikaa nauttia aikaisemminkaan ostamista tuotteista tai saa edes mielihyvää tai iloa elämää.

Monet käyttävät suhteettoman paljon aikaansa someen ja roikkuvat tyhjänpäiväisenä netissä, jopa yöunien kustannuksella tai käyttämällä muutoin aikaansa hyväksi, joka parantaisi hyvinvointia tai perheen elämänlaatua.

Omat haasteensa on perheen pikkulapsi aika, mutta sekin kestää vain hetken, kun perheessä on 1-2 lasta, ainakin tilastollisesti.

On harhaa kuvitella elämän olevan helppoa ja pyörivän oman navan ympärillä, joka lisää paineita entisestään ja parasta olisi elää todellisuutta, eikä virtuaalielämää.

Vierailija kirjoitti:

Suurin syy löytyy omasta ajankäytöstä, jolloin riittävään löhöilyyn ja lepoon ei jää aikaa, eikä edes riittävään 7-9h yöuneen. Ei riitä, että työelämässä ollaan tehokkaita, vaan sama suoritusmalli viedään myös kotiin, jopa lasten kasvatukseen ja harrastuksiin.

Koskaan Suomen historiassa ei ollut ihmisellä vapaa-aikaa kuin tänä päivänä, on kotitöitä helpottavat kodinkoneet ja kaupat notkuvat valmistustuotteita.

Arvomaailma pyörii rahan ympärillä, eikä sitä koskaan ole riittävästi, vaan pitäisi saada lisää ja lisää, vaikka samaan aikaan ihmisillä ei ole edes aikaa nauttia aikaisemminkaan ostamista tuotteista tai saa edes mielihyvää tai iloa elämää.

Monet käyttävät suhteettoman paljon aikaansa someen ja roikkuvat tyhjänpäiväisenä netissä, jopa yöunien kustannuksella tai käyttämällä muutoin aikaansa hyväksi, joka parantaisi hyvinvointia tai perheen elämänlaatua.

Omat haasteensa on perheen pikkulapsi aika, mutta sekin kestää vain hetken, kun perheessä on 1-2 lasta, ainakin tilastollisesti.

On harhaa kuvitella elämän olevan helppoa ja pyörivän oman navan ympärillä, joka lisää paineita entisestään ja parasta olisi elää todellisuutta, eikä virtuaalielämää.

Tämä ei ole totta. Ennen työnteko oli huomattavasti kevyempää, keskikoulupohjalla pääsi pankinjohtajaksi, jolle kuului iso virka-asunto pitäjän keskustassa ja jopa vaimolle työpaikka, kun oli ensin ollut 15 vuotta kotirouvana. Pankkeja oli joka notkossa, töitä riitti. Työtahti oli leppoisa.

Lastenhoidoksi riitti kun palkkasi jonkun teinin vähän kaitsemaan tai sälytti isommille sisaruksille. Nelivuotiaista liesusivat omillaan. Koulussa ei vanhempien tarvinnut edes

Käydä.

Nyt työnteko on tappotahtista, epävarmaa, kaikki oheisedut riisuttu.

Vanhemmuuden vaatimukset ovat nykyään järjettömiä. 24/7 tunkee joka paikasta suosituksia ja ohjeita, lapsen pieninkin kehityspoikkeavuus aiheuttaa seurantarumba, lapselle pitää olla LÄSNÄ tai sosiaalikyylä lähettää korpit paikalle. Koulussa on arviointikeskustelua, vanhempainvarttia, ilmiöiltapäivää, kouluverkkokonsultaatiota jne.

En ole edes työelämässä mutta koen arjen silti rankaksi. Teen 10-18 tunnin opiskelupäiviä ja siihen päälle muita opiskeluprojekteja. Viikonloputkin kuluvat opiskelun parissa. Kaupassa ei ehdi aina käymään ja univelkaa kasaantuu koko ajan. Liikunnasta on turha puhua. Lomia ei ole, kun silloinkin on aina jotain raporttia tai vastaavaa kirjoitettavaa tai töitä. Lisäksi stressaa valmistuminen, työpaikan saaminen, muutto pois opiskelupaikkakunnalta, opiskelujen loppuunsaattaminen, rahatilanne, epävarma tulevaisuus jne. Tilanne on osittain itseni aiheuttama (vaikea jaotella vapaa-aikaa ja opiskeluaikaa ja stressaan hommia jo etukäteen) osittain opiskelupaikan huonon organisoinnin tulosta (tehtävät annetaan viime tipassa, liikaa työtä, ei huomioida muita kursseja, odotetaan liikaa tulosta, päällekkäisiä pakollisia luentoja, paljon itseohjattavaa opiskelua)

Odotan kauhulla työelämää kun pelkkä opiskelukin on näin rankkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten ihmisiä väsyttää se, mitä vapaa-ajalla tekee: Syö huonoa lisäainehiilarihöttöruokaa, juo liikaa alkoholia, valvoo liikaa, ei liiku tarpeeksi, polttaa, syö karkkia ja juo limsaa, antaa itsensä luisua "boreoutiin". Turha sitä on työelämää syyttää kun yli 90-prosenttisesti vika on ihan omissa valinnoissa ja elintavoissa.

Ruuhkavuosia elävillä lapsiperheellisillä ongelma on kyllä se, että sitä vapaa-aikaa ei välttämättä ole moneen vuoteen lainkaan.

Järjestelykysymys

Ei ole.

Miksei olisi?

Mutta ap, mikä sun ikäsi on? Tuskin olet ainut helpomman tien valinnut.

Ei kaikki maailmassa ole omassa hallinnassa. T. Nelikymppinen perheenäiti

Moni kuitenkin aliarvioi omaan elämään vaikuttamisen mahdollisuutensa ja tyytyy ruikuttamaan muka hallitsemattomien ja väistämättömien asioiden edessä sen sijaan että tekisi niille jotain. Kyllä se oman ajan puute yleensä kertoo joko organisointikyvyn puutteesta tai väärin asetelluista prioriteeteista, usein molemmista.

Ei kerro. Voi kertoa esim työnantajien toiminnasta ja asuinkunnan säästöpäätöksistä. Meillä esim eka ns lähikoulu jätettiinkin rakentamatta (vaikka piti olla varma) ja seuraava homehtui. Molempien työnantajat tekivät myös ratkaisuja. Sen jälkeen iski lama ja kävelymatkan päässä ollut terveysasemakin suljettiin ja kaikki mahdollinen tegveydenhuolto hankaloitui.

Kaikki muut ilmeisesti tekevät ratkaisuja ja sinä vain möllötät muiden armoilla. Siltä tuo nimittäin kuulostaa. Epäilenpä että olisit matkan varrella voinut tehdä joitakin ratkaisuja myös itse, jos olisit halunnut tai osannut. Oikeastaan siis olet juuri esimerkki siitä mistä oli puhe.

Olen tehnyt paljonkin ratkaisuja. Esim taloa ostaessamme erikseen tarkistanut alueen koulutilanteen. Tonttimme viereen oli tulossa uusi hieno yhdeksänluokkainen koulu, jolle oli jo nimikin, piirustukset, rakentamisen käynnistymiselle päivä jne. Valmistumisvuosi meidän esikoisen eskarivuosi. Ei vaan ole näkynyt. Sen jälkeen kaupungilla meni seitsemän vuotta päättää tämän alueen koulutilanne, nyt viime elokuussa valmistui viimein meille alakoulu, naapurikaupunginosaan. Kaikki tämän meidän alueen perheet joutuivat tässä sekavassa kaaoksessa etsimään koulut muualta. Niin mekin teimme. Esikoinen pantiin yksityiskouluun. Kun hän oli siellä ekalla, selvisi, että ko koulurakennus olikin kärsinyt vesivahingon, koulu päätti alkaa etsiä uutta rakennusta ja siirsi yläkoulunsa ja lukionsa muualle. Se olinin sitten jo meiltä liian kaukana ja lapsi onneksi pääsi sitten lähelle hyvään yläkouluun. Kun piti päättää kuopukselle koulu, häntä ei voinut laittaa tänne vesivahingosta kärsineeseen kouluun sisäilman takia eikä ns lähikouluun joka oli umpihomeessa. Hänet saimme kielipainotulseen remontoituun kouluun, jossa sitten taas päätettiin järjestää kouluverkkotarkastelu ja meidän lasta uhkais siirto tunnin päähän. Koko viime lukuvuoden tein satoja työtunteja sen kouluverkkotarkastelun kanssa.

Tämä on ihan tätä normiarkea Helsingissä. Täydellistä kaaosta ja palvelujen puutetta.

Ja juu, muuttoa on mietitty moneen kertaan. Mm lapsuusmaisemiin Lohjalle, jossa sitten se kaavailtu yläkoulu paljastuikin vuosisadan homepommiksi ja pääsi pääuutisiin.

Ja tässä tämän koulurievonnan keskellä meidtä omn molemmat irtisanottu, olemme perustaneet yrityksen, hoitaneet anopin kuoltua muistusairaan appiukon ja syöpään sairaatuneen siskoni asioita. Mm firmaa jotta hänellä olisi työ mihin palata.

Mikään tästä ei ole sellaista, joka olisi ollut meidän vallassamme.

Päätös hankkia lapsia.

Päätös asettaa sukulaisten tarpeet omien edelle.

Minä en hanki lapsia tai ryhdy omaishoitajaksi, joten minulla ei ole mitään noista ongelmista, ja tuo on täysin omassa vallassani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten ihmisiä väsyttää se, mitä vapaa-ajalla tekee: Syö huonoa lisäainehiilarihöttöruokaa, juo liikaa alkoholia, valvoo liikaa, ei liiku tarpeeksi, polttaa, syö karkkia ja juo limsaa, antaa itsensä luisua "boreoutiin". Turha sitä on työelämää syyttää kun yli 90-prosenttisesti vika on ihan omissa valinnoissa ja elintavoissa.

Ruuhkavuosia elävillä lapsiperheellisillä ongelma on kyllä se, että sitä vapaa-aikaa ei välttämättä ole moneen vuoteen lainkaan.

Järjestelykysymys

Ei ole.

Miksei olisi?

Mutta ap, mikä sun ikäsi on? Tuskin olet ainut helpomman tien valinnut.

Ei kaikki maailmassa ole omassa hallinnassa. T. Nelikymppinen perheenäiti

Moni kuitenkin aliarvioi omaan elämään vaikuttamisen mahdollisuutensa ja tyytyy ruikuttamaan muka hallitsemattomien ja väistämättömien asioiden edessä sen sijaan että tekisi niille jotain. Kyllä se oman ajan puute yleensä kertoo joko organisointikyvyn puutteesta tai väärin asetelluista prioriteeteista, usein molemmista.

Ei kerro. Voi kertoa esim työnantajien toiminnasta ja asuinkunnan säästöpäätöksistä. Meillä esim eka ns lähikoulu jätettiinkin rakentamatta (vaikka piti olla varma) ja seuraava homehtui. Molempien työnantajat tekivät myös ratkaisuja. Sen jälkeen iski lama ja kävelymatkan päässä ollut terveysasemakin suljettiin ja kaikki mahdollinen tegveydenhuolto hankaloitui.

Kaikki muut ilmeisesti tekevät ratkaisuja ja sinä vain möllötät muiden armoilla. Siltä tuo nimittäin kuulostaa. Epäilenpä että olisit matkan varrella voinut tehdä joitakin ratkaisuja myös itse, jos olisit halunnut tai osannut. Oikeastaan siis olet juuri esimerkki siitä mistä oli puhe.

Olen tehnyt paljonkin ratkaisuja. Esim taloa ostaessamme erikseen tarkistanut alueen koulutilanteen. Tonttimme viereen oli tulossa uusi hieno yhdeksänluokkainen koulu, jolle oli jo nimikin, piirustukset, rakentamisen käynnistymiselle päivä jne. Valmistumisvuosi meidän esikoisen eskarivuosi. Ei vaan ole näkynyt. Sen jälkeen kaupungilla meni seitsemän vuotta päättää tämän alueen koulutilanne, nyt viime elokuussa valmistui viimein meille alakoulu, naapurikaupunginosaan. Kaikki tämän meidän alueen perheet joutuivat tässä sekavassa kaaoksessa etsimään koulut muualta. Niin mekin teimme. Esikoinen pantiin yksityiskouluun. Kun hän oli siellä ekalla, selvisi, että ko koulurakennus olikin kärsinyt vesivahingon, koulu päätti alkaa etsiä uutta rakennusta ja siirsi yläkoulunsa ja lukionsa muualle. Se olinin sitten jo meiltä liian kaukana ja lapsi onneksi pääsi sitten lähelle hyvään yläkouluun. Kun piti päättää kuopukselle koulu, häntä ei voinut laittaa tänne vesivahingosta kärsineeseen kouluun sisäilman takia eikä ns lähikouluun joka oli umpihomeessa. Hänet saimme kielipainotulseen remontoituun kouluun, jossa sitten taas päätettiin järjestää kouluverkkotarkastelu ja meidän lasta uhkais siirto tunnin päähän. Koko viime lukuvuoden tein satoja työtunteja sen kouluverkkotarkastelun kanssa.

Tämä on ihan tätä normiarkea Helsingissä. Täydellistä kaaosta ja palvelujen puutetta.

Ja juu, muuttoa on mietitty moneen kertaan. Mm lapsuusmaisemiin Lohjalle, jossa sitten se kaavailtu yläkoulu paljastuikin vuosisadan homepommiksi ja pääsi pääuutisiin.

Ja tässä tämän koulurievonnan keskellä meidtä omn molemmat irtisanottu, olemme perustaneet yrityksen, hoitaneet anopin kuoltua muistusairaan appiukon ja syöpään sairaatuneen siskoni asioita. Mm firmaa jotta hänellä olisi työ mihin palata.

Mikään tästä ei ole sellaista, joka olisi ollut meidän vallassamme.

Päätös hankkia lapsia.

Päätös asettaa sukulaisten tarpeet omien edelle.

Minä en hanki lapsia tai ryhdy omaishoitajaksi, joten minulla ei ole mitään noista ongelmista, ja tuo on täysin omassa vallassani.

Missä olen sanonut ryhtyneeni omaishoitajaksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen lapseton nelikymppinen, jolla ei ole edes lemmikkejä, mutta olen ihan loppu työni kanssa. Yhden burnoutin olen jo aiemmin kokenutkin. Olen it-alalla, koodari / ohjelmistoarkkitehti suuressa kv. yrityksessä. 

Tahti on aivan hullu nykyisin: nytkin teen 4:ää eri agile  / scrum projektia yhtä aikaa. Jokaisesta on päivittäiset daily-palaverit joissa käydään läpi mitä eilisen jälkeen on saanut aikaan, ja kun tosiaan päivät pitää jakaa neljän projektin kesken, mistään ei tulisi mitään, jos en jatkaisi työpäivää työstä lähdettyäni 4-6 tunnilla kotona. Viikonlopuistakin menee aina vähintään toinen päivä työn parissa, joskus molemmat. Jatkuvasti on päällä tiukat deadlinet ja ainainen riittämättömyyden tunne, vaikka toisaalta ymmärrän että vika EI ole minussa ja myös uuvahtaneissa kollegoissani jotka saikuttaakin usein, vaan epäinhimilliseksi menneessä työelämässä. 

Mitä tulee noihin nukkumisiin, kuntoiluihin ja terveellisiin syömisiin, niin itse en ole aikoihin jaksanut niistäkään välittää. Aikoinaan olin kyllä vähän oikein terveysintoilijakin, eikä se burnoutilta suojellut. Sittemmin on aina mennyt niin, että kun paha stressikausi tulee, ruokavalioksi muodostuu pizza, kebab, energiajuoma ja keskikalja sekä unilääkkeet + rauhoittavat. Niillä olen pärjäillyt, toivoen että pian taas tulisi helpompi kausi. Nyt kyllä tsaas ollut maaliskuulta asti yhtä hullunmyllyä, enkä ole saanut edes kesälomaa pitää.

Miksi suostut tuollaiseen?

Vaihtoehtoja on huonosti. Mä olen niitä jotka aikoinaan jätti opinnot kesken kun työelämä imaisi mukaan. Tänä päivänä vaan kukaan ei palkkaa ilman mitään muodollista koulutusta olevaa it-ammattilaista, joten työpaikan vaihto alalla ei ole vaihtoehto. Toki jos se lopullinen loppuun palaminen tulee, sitten täytyy vaan  hyväksyä että pitää miettiä ihan muita juttuja, esim. taksikuskin hommia olen miettinyt. Harmi sinänsä, että tykkään itse koodaamisesta kovastikin, tahti vaan on mennyt projekteissa ihan liialliseksi viimeisten 5 vuoden aikana.

Muodollinen pätevyys it-alalla? Uutta minulle, nimittäin tunnen paljon tapauksia joissa ammattitaito/osaaminen oli ratkaisevana tekijänä palkkaamisessa ,ei tutkintotodistus.

Aikuisetkin opiskelevat, jopa työn ja perheenhoidon lomassa. Lapsi tai aikuinen voi olla erityinen ja vaatia jatkuvaa silmälläpitoa tms. Tukiverkkoja ei ole. Työttömyyttä perheessä. Näin alkuun. Joskus voi olla rankkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika hurjan kuuloisia valintoja ovat monet tehneet. -ap

Tämä saattaa tulla yllätyksenä, mutta kaikki eivät voi valita helppoa päivätyötä ja helppoa perhe-elämää. Kaikki eivät ole yhtä lahjakkaita ja yhtä hyvistä taustoista, kaikki eivät pääse yliopistoon, kaikki eivät voi tulla valituksi samaan ihannetyöhön ja elämässä nyt sattuu kaikenlaista muutenkin vaan. Lisäksi ihmisen temperamentti vaikuttaa hyvin paljon siihen, miten asiat kokee. Kuulostat siltä, että valmistuit siihen ihannetyöhösi vasta joulun alla ja ikää on about 24.

Ihan jokainen (nainen) Suomessa voi päättää helpottaa elämäänsä jäämällä lapsettomaksi. Jos luet tätä ketjua, huomaat kyllä, mikä merkitys sillä on rankkuuden kokemisen kannalta.

Jos Suomen naiset joukolla päättävät helpottaa elämänsä jäämällä lapsettomiksi, niin ketkä perii Suomen maan tulevaisuudessa? Evoluutio on armoton...

Mulle ainakin opiskeluaika oli paljon rennompaa, enkä kokenut aloittajan mainitsemia paineita. Oli rahaakin, KELAn ja osa-aikatöiden yhdistelmänä sain käteen noin 1000e kuussa, ja kesätöistä kertyneillä säästöillä katoin loput. Oli kavereita, oli aikaa tehdä kaikkea. Koulupäivät oli 4-8 -tuntisia, koskaan ei ollut täyttä 40h viikkoa. Osa-aikatöihin pystyi vaikuttaa itse, eli vapaata sai kun tahtoi, ja vastaavasti töitä sai painaa, kun sitä halusi. Koulu ja työt tasapainottivat toisiaan, aina jos toinen tympi, oli toiseen mukava mennä.

Nyt töissä ollessa teen sitä 40h viikkoa + tarvittaessa enemmän. Aikataulut ovat työnantajan sanelemat. Kuluja on enemmän, kun esim. auto oli pakko ostaa työmatkojen takia (ettei tarvi olla 3h päivästä bussissa).  Rahaa kuussa tipahtaa nykyään käteen asti 1700e, mutta kun auto syö osansa (bensat ja muut käyttökulut) ja asuntolaina+vastike ovat yhdessä suuremmat, mitä vastaavan asunnon vuokra, niin käteen jää vähemmän, kuin opiskeluaikana.

Ystäväpiiri on sama, mutta kaikilla on kroonisesti vähemmän aikaa. Yhteisiä rentoutumishetkiä on harvemmin, ja ne pitää suunnitella tarkemmin. Ei ole "opiskelijailtoja" tai ravintoloiden opiskelijatarjouksia enää, mitä hyödyntää.

Henkisellä puolella tuntuu, että yli 5 vuotta samassa työpaikassa alkaa olla tarpeeksi. Työ ei enää anna mitään uutta, ja työkavereiden naamat alkavat tympiä. Tämä väsyttää henkisesti. Pitäisi repäistä ja vaihtaa työpaikkaa, sillä varmasti saisi lisäenergiaa. Jos olisi varaa, opiskelisin eteenpäin, mutta en ainakaan toistaiseksi tahdo luopua ensimmäisestä omasta asunnostani.

Anoppini ihmetteli ääneen, miten me nykypäivän vanhemmat selviämme arjesta. Hän jäi juuri eläkkeelle ja koki työelämän muuttuneen todella rankaksi 2000-luvun aikana, erityisesti 2010-luvulla. Kiitteli luojaansa että pääsi siitä oravanpyörästä pois. Nuoremmat työkaverit jäivät sitten odottamaan organisaatiomuutosta ja yt-neuvottelua numero xx.

Myös ne vanhemmuuden vaatimukset ovat hänen mielestään nousseet. Lapset kulkivat harrastuksiinsa yksin ja iltapäivät ja loma-ajat olivat ihan keskenään. Se oli ihan normaalia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Akateeminen työ on vaativaa, työpäivät ja -matkat pitkiä.

Minä olen akateemisessa työssä ja asun työni lähellä ihan tarkoituksella. Työmatkat voivat hyvin kuormittaa yhtä paljon kuin koko muu päivä yhteensä. -ap

Niin myös asuminen paikassa, jossa ei halua asua kuormittaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Akateeminen työ on vaativaa, työpäivät ja -matkat pitkiä.

Minä olen akateemisessa työssä ja asun työni lähellä ihan tarkoituksella. Työmatkat voivat hyvin kuormittaa yhtä paljon kuin koko muu päivä yhteensä. -ap

 

Niin myös asuminen paikassa, jossa ei halua asua kuormittaa. 

Työpaikan sijaintia ei voi taata. Eikä sitä missä ylipäätään on töissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten ihmeessä joku voi olla tietämätön siitä millaiset työelämän vaatimukset nykyään ovat, ja mitenkä monet esim. kärsivät työuupumuksesta. Toki sairaus se on sekin. 

Mutta lievempänä se aiheuttaa juuri sitä, että kotona ei oikein jaksa yhtään mitään.

Niin. Itse kiltin tytön kasvatuksen saaneena reagoin työpaineeseen tekemällä aina vaan enemmän töitä. Kotona oli perhe jota en myöskään halunnut laimin lyödä. Parin vuoden helvetillisen suorittamisen jälkeen tuli työuupumus ja sen seurauksena masennus. Toipuminen kestänyt nyt kolmisen vuotta ja nyt alkaa olla pakka taas kasassa. Että kun tätä elämää ei voi ennustaa.

Mulla samanlainen tausta ja tarina. Ainoa että (työssä) suorittamiseen meni 35v ja sitten olikin terveys mennyttä. Vieläkin puran psykoterapiassa syyllisyydentuntoja siitä etten pysty enempään vaan olen poissa työelämästä ja puoliksi eläkkeellä. Toipuminen ei ole vielä alkanutkaan vaikka olen ollut poissa töistä 2,5v

Vierailija kirjoitti:

 Veikkaan, että syynä on näiden henkilöiden lapsuus. Eli oma äiti on aina passannut heitä, eikä ole odottanut muuta kuin koulussakäyntiä. Sitten kun nämä muuttavat omilleen ja haluavat samanlaisen perheen ja arjen kuin omassa lapsuudessa, iskeekin päin naamaa se, ettei sitä voi toteuttaa telkkaria katsellen. Yhtäkkiä elämään kuuluukin koiran lenkitystä, ruuanlaittoa ja siivousta, kun aiemmin koira vain oli söpönä kaverina, ruoka tuli valmiina eteen ja kämppä siivoutui itsestään. Koska ei ole aiemmin joutunut tekemään mitään, ei myöskään tiedetä omia rajoja vaan haalitaan liikaa lapsia, lemmikkejä, harrastuksia, liian iso talo siivottavaksi. Sitten väsyttää koko ajan.

Niillä, jotka ovat lapsesta asti tottuneet tekemään kotitöitä ja olemaan kesätöissä, arki hoituu täysin kivuttomasti. He myös tietävät, mistä selviävät.

Minu  äitini teki omaa uraa eikä passannut mitenkään erityisesti.

Silti olen itse tässä vaiheessa niin poikki että kyseessä on jo burn out. Syynä lähinnä työelämän paineet, kova kilpailu, työn liiallinen määrä ja vaativuus. Työttömäksi joutuu niin paljon ihmisiä. Perhekin minulla on, eikä se sinänsä rasittaisi mutta aiheuttaahan se sen että omaa lepoaikaa ei niin paljoa ole. En tiedä, kuinka ratkaisen tämän tulevaisuudessa.  Pidän sinänsä paljonkin työstäni. Olosuhteet vain ovat nykyään niin kireälle vedetyt.

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja taitaa olla lapseton.

Kokeilepa hankkia pari lasta parin vuoden ikäerolla, niin selviää, miksi elämä on niin rankkaa.

Mä oon kanssa lapseton, mut oon käsittänyt, että lapset on lapsiperheen arkea... ja niiden asiat ja tarpeet osa vanhempien arkea. Onko siellä jotain erityislapsia? Harmi kyllä jos arki on raskasta, kannattaa varmaan hankkia lapsenvahti avuksi tai jotain... en mä tiedä, mutta menin hämilleni tästä..

Aina kaikki hehkuttaa lapsiperheen aktiivista arkea, mutta tätä palstaa lukiessa huomaa, että kärsimystähän se lasten hankkiminen ja varsinkin kasvattaminen on. No onneksi enää kolme vuotta jäljellä :)

n27 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja taitaa olla lapseton.

Kokeilepa hankkia pari lasta parin vuoden ikäerolla, niin selviää, miksi elämä on niin rankkaa.

Mä oon kanssa lapseton, mut oon käsittänyt, että lapset on lapsiperheen arkea... ja niiden asiat ja tarpeet osa vanhempien arkea. Onko siellä jotain erityislapsia? Harmi kyllä jos arki on raskasta, kannattaa varmaan hankkia lapsenvahti avuksi tai jotain... en mä tiedä, mutta menin hämilleni tästä..

Aina kaikki hehkuttaa lapsiperheen aktiivista arkea, mutta tätä palstaa lukiessa huomaa, että kärsimystähän se lasten hankkiminen ja varsinkin kasvattaminen on. No onneksi enää kolme vuotta jäljellä :)

 

Lapsiperheiden palvelut ovat nykyään ala-arvoisia. Se aiheuttaa 99 prosenttia tästä stressistä. Yhdistettynä täysin kusipäiseen työelämään. Minultakin on mm vaadittu astmakohtausten ennakoimista ja syyllistetty lapsen sairastamisesta.

oho... no mä kun ajattelin että hankin kevyemmän työn (esim. 30-40h viikossa, vähemmän fyysistä suorittamista), että ehtisin vaikka tavata ihmisiä enemmän ja muodostaa sosiaalisia suhteita, ehkä jopa parisuhteen... ja sitten vaikka lapsiakin jos molemmille maistuu..

Edellinen duuni sisälsi 5-7 päivää poissa kotoa, joista vähintään kolme on 12-17+ tuntisia..

ei se taida normaali elämä ollakaan helpompaa kun keikkatyökupla... mitähän mä oon oikein ajatellu ::D

Jaksamisia kaikillle arjen puurtajille, joulukin varmasti vie veronsa..

Taidan keksiä jotain muuta tekemistä kuitenkin.. TAKAISIN KUPLAAAN!!!!

Vierailija kirjoitti:

n27 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja taitaa olla lapseton.

Kokeilepa hankkia pari lasta parin vuoden ikäerolla, niin selviää, miksi elämä on niin rankkaa.

Mä oon kanssa lapseton, mut oon käsittänyt, että lapset on lapsiperheen arkea... ja niiden asiat ja tarpeet osa vanhempien arkea. Onko siellä jotain erityislapsia? Harmi kyllä jos arki on raskasta, kannattaa varmaan hankkia lapsenvahti avuksi tai jotain... en mä tiedä, mutta menin hämilleni tästä..

Aina kaikki hehkuttaa lapsiperheen aktiivista arkea, mutta tätä palstaa lukiessa huomaa, että kärsimystähän se lasten hankkiminen ja varsinkin kasvattaminen on. No onneksi enää kolme vuotta jäljellä :)

 

Lapsiperheiden palvelut ovat nykyään ala-arvoisia. Se aiheuttaa 99 prosenttia tästä stressistä. Yhdistettynä täysin kusipäiseen työelämään. Minultakin on mm vaadittu astmakohtausten ennakoimista ja syyllistetty lapsen sairastamisesta.

Kyllä se stressi eniten on oman pään sisässä. Mitä paremmin viihtyy elämässään, oman nahkansa sisällä, mitä mielekkäämmäksi elämänsä kokee sitä paremmin osaa suhtautua elämän rasituksiin. Tunnen naisen joka kirjastonhoitajana on burn outin partaalla (lapset aikuisia), toisen jolla pienet lapset ja on toimitusjohtajana isossa yrityksessä eikä tunne suuremmasti kuin ajoittaista stressiä. Täällä kirjoitti osa-aika siivooja joka oli ihan puhki työstään, hänellä varmaan henkiset ja fyysiset vomat aika lopussa.

Ja kirjoitan näin kokemuksesta. Olin välillä paljon kehnommin elämässäni viihtyvä ja koin lievän burn outin. Nyt paljon vaativammassa asemassa työssä, paljon hankalampia asioita perheessä (vakavia sairastumisia, tuen useita yhtäaikaa) mutta jaksan ihan hyvin. En ole kaikenkorjaaja, kaikentekijä, vaan yritän tehdä osani, osaan erotella asiat joille en voi mitään ja hyväksyn ne (sairaudet ym, noissa voin vain tukea sairaita ja auttaa käytännön jutuissa) ja asiat joille voin jotain ja keskityn niihin vaikuttamiseen (työstressi, töiden jakaminen ja ajoittaminen jne). Elämän rankaksi tai hyväksi kokeminen tulee osittain myös elämän mielekkyyden kokemuksesta: se helppo sinkkuelämä hetkellisine nautintoineen sopii jollekin hyvin, minulle olisi pitemmän päälle aika tyhjää ja sisällötöntä, siksi elämä perheen kanssa vaikka näinä hankalimpinakin aikoina voi olla raskasta mutta hyvin rikasta, ja rikkaus: kaikki se välittäminen, lämpö ja rakkaus, kannattelee yli hankalien aikojen. Helppo elämä ei välttämättä ole aina se yksilölle paras ja omin elämä, minusta oikeaan elämään vaan kuuluu ilojen ja nautintojen lisäksi myös suru.