Miten ihmeessä arki voi olla niin rankkaa niin monelle terveelle ja työssäkäyvälle kolmi- tai nelikymppiselle? :O

Työpäivä matkoineen 10.5h. Lapset päiväkodissa eli vienti tai haku. Kaupassakin täytyy käydä ja ruoat laittaa. Lapsilla on harrastuksia, joihin tarvitaan kyytiä. Omaakin kuntoa pitäisi pitää yllä. Siivotakin pitäisi. Koirakin vaatii osansa ja pyykitkin pitää hoitaa. Lumitöitä tai pihatöitäkin on joskus. Työmatkoja silloin tällöin. Ja lapsetkin sairastelee.

Työelämä on monessa paikassa tappotahtista! Myös töissä, joissa joutuu jatkuvasti käyttämään ongelmanratkaisukykyä ja tekemään luovia ratkaisuja. Esimerkiksi monissa paikoissa hoitoalalla ja myös  sosiaalipalveluita tuottavissa työpaikoissa, kuten järjestöissä. Hyvä että työntekijät ehtivät pitää ruokataukoa.

Tämä on huonon johtamisen syytä ja sitä on tässä maassa todella paljon.  Johtaminen on joko täysin etäistä ja poissaolevaa tai johdolla on harha nimeltä "visio ja strategia", jossa työntekijät ovat jotain tuotantokoneita jotka suoltavat laadukkaita asiakaskeskeisiä ratkaisuja niska limassa. Sitten ollaan tyytymättömiä kun työyhteisö voi huonosti. Kaikkein pahinta on että tuollainen johtaminen antaa persoonallisuushäiriöisille tapauksille vapaan temmellyskentän siellä työntekijöiden joukossa.

Aivan, tervetuloa kokeilemaan kokopäivätyötä, jossa tahti ihan järkyttävä ja siihen lapsiperhe arki päälle. Siinä on omaa aikaa kuule ihan puol tuntia päivässä, ja sen ajan olet aivan liian väsynyt tekemään mitään järkevää.

 Veikkaan, että syynä on näiden henkilöiden lapsuus. Eli oma äiti on aina passannut heitä, eikä ole odottanut muuta kuin koulussakäyntiä. Sitten kun nämä muuttavat omilleen ja haluavat samanlaisen perheen ja arjen kuin omassa lapsuudessa, iskeekin päin naamaa se, ettei sitä voi toteuttaa telkkaria katsellen. Yhtäkkiä elämään kuuluukin koiran lenkitystä, ruuanlaittoa ja siivousta, kun aiemmin koira vain oli söpönä kaverina, ruoka tuli valmiina eteen ja kämppä siivoutui itsestään. Koska ei ole aiemmin joutunut tekemään mitään, ei myöskään tiedetä omia rajoja vaan haalitaan liikaa lapsia, lemmikkejä, harrastuksia, liian iso talo siivottavaksi. Sitten väsyttää koko ajan.

Niillä, jotka ovat lapsesta asti tottuneet tekemään kotitöitä ja olemaan kesätöissä, arki hoituu täysin kivuttomasti. He myös tietävät, mistä selviävät.

Vierailija kirjoitti:

Jutun juju on siinä, että perheellisen, kokopäivätyössä olevan ihmisen täytyy päättää, mitä ehtii.

Itse haluan olla pienten lasteni kanssa sen ajan, kun en ole töissä. Näin ollen en "ehdi" kuntoilla, mikä alkaa tässä hiljalleen kostautua kremppoina ja yleisen jaksamisen heikentymisenä.

Sen sijaan kylläkin "ehdin" käydä syvällisiä keskusteluja, lukea kirjoja ja katsoa elokuvia. Ilman näitä kuihtuisin henkisesti.

Minäkin jouduin valitsemaan, käytänkö mitättömän vapaa-aikani lukemiseen ja musiikin kuunteluun vai kuntoiluun. Valitsin ensimmäisen. Kun pääkoppa on tasapainossa, keksin keinon ympätä liikunnankin kuvioon, toisin päin se ei onnistuisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja taitaa olla lapseton.

Kokeilepa hankkia pari lasta parin vuoden ikäerolla, niin selviää, miksi elämä on niin rankkaa.

Miksi olet hankkinut, jos lasten kanssa on niin kurjaa mielestäsi?

T. Kahden äiti,  ei ole kohtuuttoman rankkaa

Missä sanoi että kurjaa? Sanoi että rankkaa.

Meillä mm siksi rankkaa ettei ole isovanhempia. Ja koska ollaan yrityäjiä. Kurjaa ei ole, mutta hyvinkin rankkaa on ollut ajoittain

Ei mene mulla nyt mitenkään jakeluun miksi joku tieten tahtorn hommaa itsensä tilanteeseen jossa työ+työmatka+kauppa+koti+lapset on niin helskatin rankkaa.Onneksi valitsin toisin...

Vierailija kirjoitti:

Eri työajat puolison kanssa. Ei ikinä ilta, vkonloppu- ja pyhävapaita. Työviikot 9 päiväisiä ja 70-tuntisia. Siinä hoidat sitten lapsia ja heidän kouluasioita ja parisuhteen hoitoa!!!! Vittu!!!

Lapset kyllä tekevät minunkin havaintojeni mukaan kaikesta monta kertaa hankalampaa ja stressaavampaa. Kaikki rentoa ja mukavaa elämää viettävät tuttuni ovatkin lapsettomia. Tämä on varmaan se suurin selittävä tekijä. -ap

Vierailija kirjoitti:

Tältä palstalta olen oppinut, että arki on liian kiireistä ja rankkaa syvällisten keskustelujen käymiselle, seksille, kokonaisen kirjan lukemiselle, elokuvan katsomiselle, uusien ystävien hankkimiselle tai kahdenkeskiselle illalliselle kumppanin kanssa. Miten ihmeessä tämä on mahdollista? Kun on rahaa ja terveyttä, aikuisenahan on oikeasti tosi helppoa ja hauskaa elää verrattuna vaikka opiskeluvuosien jatkuviin paineisiin ja stressiin.

Miksi sinun arkesi on liian rankkaa?

Opiskeluvuosien jatkuva paine ja stressi XD Eipä olleet opiskeluvuosien paineet mitään työ- ja perhe-elämän paineisiin verrattuna.

10 vastaa. Työajat muljahtaneet aivan ufoiksi. Aamuvuoro alkaa 6.00 ja iltavuoro päättyy 23.30. Lepoaikoja ei ole (tai ne "paikallisesti sovitaan hyvässä hengessä" pois). Ainoa missä tes tulee vastaan niin on tuo että saa teettää vain 9 päivää putkeen (jonka jälkeen yksi vapaa ennen uutta putkea!!). En tietenkään tee aamukuudesta yöhön asti vuoroja aina mutta kun yksintyöskentely lisääntynyt ja joku kun sairastuu niin se on siinä. Ja ainoa kellä meidän työpaikalla on perhe ISOLLA PEELLÄ on esimies niin muiden perhellisten on turha ruikuttaa esin aamuvuoroja että näkisi lapsiaan/puolisoaan. Lapset nään aamuisin kun lähtevät kouluun, miestä en edes silloin kun hän lähtenyt jo aamuviideltä. Hän hoitaa töittensä jälkeen kaiken perhe-elämän. On oikeastaan yh.

Mun työ on tosi raskasta, varsinkin päivystysvuorot sairaalassa. Siihen päälle ruoan hankinta ja laittaminen. Koululaisille pakko laittaa ruoka joka päivä. Työpäivinä ei muuta jaksa. Vapaapäivistä ainakin toinen menee siivotessa ja sitten on vielä iäkkäät, sairaat vanhemmat. Ei tässä muuta jaksa kohta 5 kymppinen perheen äiti :(

Vierailija kirjoitti:

Aivan, tervetuloa kokeilemaan kokopäivätyötä, jossa tahti ihan järkyttävä ja siihen lapsiperhe arki päälle. Siinä on omaa aikaa kuule ihan puol tuntia päivässä, ja sen ajan olet aivan liian väsynyt tekemään mitään järkevää.

Olen kyllä ihan normaaleissa päivätöissä, joihin vaaditaan yliopistokoulutus ja johon liittyy paljon vastuuta. Minä tarvitsen omaa aikaa sellaiset 4–5 tuntia päivässä. Muuten alkaa elämänlaatu laskea kuin lehmän häntä. Jos saan tuon oman aikani, ei työ tunnu enää kaiken nielevältä rasitteelta vaan antoisalta asialta, yhdeltä osalta elämääni. -ap

Aika lailla ap:n kanssa samaa mieltä. Kyse lienee jälleen kerran valinnoista.

Itse olen halunnut mahdollisimman yksinkertaisen ja sujuvan arjen, jotta aikaa riittää myös lepoon. Meillä on kaksi lasta, nyt jo yläkoululaisia. Heillä on kummallakin tällä hetkellä yksi harrastus (useita tullut kokeiltua vuosien aikana). Toisen harrastus kävelymatkan päässä, toinen kulkee bussilla. Asumme keskustan tuntumassa. Työmatkan pystyn kävelemään (asunto haettiin aikoinaan työpaikan läheltä). Kaupat ovat lähellä. Emme tarvitse autoa. Asumme nätissä 30-luvun kolmiossa. Kesät vietämme siirtolapuutarhallamme, jonne on pyörämatka. Emme kerskakuluta (ellei satunnaisia Eurooppaan ulottuvia lomamatkoja oteta lukuun) , joten pärjäämme keskituloisina hyvin ja välillä on mahdollista ottaa lisäksi palkatonta lomaa.

Jos pitää olla komea talo, auto tai kaksi, Thaimaanmatkat ja lapsia kuljetetaan useampana viikonpäivänä harrastuksiin, niin voihan se olla rankkaa.

turhaan amiksille kerrot, että opiskelu on vaativaa ja raskasta. Ne luulevat, että yliopistossa opiskelu on samanlaista kuin ammattikoulussa, eli raahaudut pariksi tunniksi kouluun näpräämään puhelinta. Siksi ne eivät voi tajuta, että työnteko on helppoa (ja siitä saa rahaa ja jää vielä vapaa-aikaakin) opiskeluun verrattuna.

Vierailija kirjoitti:

 Veikkaan, että syynä on näiden henkilöiden lapsuus. Eli oma äiti on aina passannut heitä, eikä ole odottanut muuta kuin koulussakäyntiä. Sitten kun nämä muuttavat omilleen ja haluavat samanlaisen perheen ja arjen kuin omassa lapsuudessa, iskeekin päin naamaa se, ettei sitä voi toteuttaa telkkaria katsellen. Yhtäkkiä elämään kuuluukin koiran lenkitystä, ruuanlaittoa ja siivousta, kun aiemmin koira vain oli söpönä kaverina, ruoka tuli valmiina eteen ja kämppä siivoutui itsestään. Koska ei ole aiemmin joutunut tekemään mitään, ei myöskään tiedetä omia rajoja vaan haalitaan liikaa lapsia, lemmikkejä, harrastuksia, liian iso talo siivottavaksi. Sitten väsyttää koko ajan.

Niillä, jotka ovat lapsesta asti tottuneet tekemään kotitöitä ja olemaan kesätöissä, arki hoituu täysin kivuttomasti. He myös tietävät, mistä selviävät.

Pieni korjaus ainakin omaan lapsuuteeni: äitini oli kotiäiti, vain isä kävi töissä. Silti jouduin päivittäin tekemään kotitöitä. Lemmikkejä ei ollut, harrastuksissa piti käydä kävellen tai pyörällä, mihinkään ei koskaan kuskattu. Vanhemmat eivät osallistuneet koskaan yhteenkään vanhempainiltaan jne. Mahtoikohan se vanhemmuus silloin 80-luvulla olla pikkuisen helpompaa? Lasu tehtäisiin, jos nykyään elettäisiin siihen malliin kuten vanhemmillani oli tapana. Kesätöihin menin muuten ensimmäisen kerran jo 13-vuotiaana ja siitä lähtien olin joka kesä. Että teoriasi meni päin persettä. Silti on rankkaa selvitä yksin, ilman apua, nykyajan työelämästä työmatkoineen ja vanhemmuuden vaatimuksineen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tältä palstalta olen oppinut, että arki on liian kiireistä ja rankkaa syvällisten keskustelujen käymiselle, seksille, kokonaisen kirjan lukemiselle, elokuvan katsomiselle, uusien ystävien hankkimiselle tai kahdenkeskiselle illalliselle kumppanin kanssa. Miten ihmeessä tämä on mahdollista? Kun on rahaa ja terveyttä, aikuisenahan on oikeasti tosi helppoa ja hauskaa elää verrattuna vaikka opiskeluvuosien jatkuviin paineisiin ja stressiin.

Miksi sinun arkesi on liian rankkaa?

Opiskeluvuosien jatkuva paine ja stressi XD Eipä olleet opiskeluvuosien paineet mitään työ- ja perhe-elämän paineisiin verrattuna.

Minua stressasivat jatkuva rahattomuus ja työ- ja vapaa-ajan rajan hämärtyminen. Varsinaista lomaa ei ollut koskaan, sillä aina olisi voinut kirjoittaa jotakin esseetä tai muuten edistää opintoja. Ja silloinkin, kun vapaata oli, ei ollut varaa tehdä mitään. Nyt töissä käydessä minulle maksetaan siitä, että saan tehdä jotakin, missä olen hyvä, ja vapaa-ajan voi käyttää just niin kuin haluaa. -ap

Vierailija kirjoitti:

turhaan amiksille kerrot, että opiskelu on vaativaa ja raskasta. Ne luulevat, että yliopistossa opiskelu on samanlaista kuin ammattikoulussa, eli raahaudut pariksi tunniksi kouluun näpräämään puhelinta. Siksi ne eivät voi tajuta, että työnteko on helppoa (ja siitä saa rahaa ja jää vielä vapaa-aikaakin) opiskeluun verrattuna.

Juuri näin. -ap

Vierailija kirjoitti:

Työelämä on monessa paikassa tappotahtista! Myös töissä, joissa joutuu jatkuvasti käyttämään ongelmanratkaisukykyä ja tekemään luovia ratkaisuja. Esimerkiksi monissa paikoissa hoitoalalla ja myös  sosiaalipalveluita tuottavissa työpaikoissa, kuten järjestöissä. Hyvä että työntekijät ehtivät pitää ruokataukoa.

Tämä on huonon johtamisen syytä ja sitä on tässä maassa todella paljon.  Johtaminen on joko täysin etäistä ja poissaolevaa tai johdolla on harha nimeltä "visio ja strategia", jossa työntekijät ovat jotain tuotantokoneita jotka suoltavat laadukkaita asiakaskeskeisiä ratkaisuja niska limassa. Sitten ollaan tyytymättömiä kun työyhteisö voi huonosti. Kaikkein pahinta on että tuollainen johtaminen antaa persoonallisuushäiriöisille tapauksille vapaan temmellyskentän siellä työntekijöiden joukossa.

Mikä ruokatauko?

Olen päiväkodissa töissä, taitaa olla ainoa ala, jossa ruokatauko täytyy pitää samalla töitä tehden? Eli esimerkkiruokailuna, vaikka olis omatkin eväät mukanaa, niin täytyy syödä lasten keskellä, koko ajan pomppien antamaan lapsille lisää ruokaa ja pitäen järjestystä yllä jne.

Ei kuulu kuin yksi 9 minuutin kahvitauko, vaikka olis 10 tunnin työpäivä.

Samoin työajat voi jatkuvasti muuttua, jos joku sairastuu. Vapaapäivällä tulee viestä että "huominen työvuorosi on sitten se ja se", eikä auta kieltäytyä. Palkatonta vapaata ei saa vaikka haluaisi.

Koko päivä hölinässä ja ölinässä, ei välttämättä ainuttakaan taukoa. Miksihän sitä on niin väsynyt?

Vierailija kirjoitti:

Akateeminen työ on vaativaa, työpäivät ja -matkat pitkiä.

Duunari vittuilee asiasta, josta ei ymmärrä mitään.

Meillä noustaan viideltä. Kotona illalla taas kuudelta. Siinä sitten ruokaa, lasten kanssa puuhailua, koiran ulkoilutus ja kotitöitä. Viikonloppuna toinen päivä menee siivoamiseen, toisena jseimmiten lasten kouluhommia, varustautumista tulevaan viikkoon.