Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Mitä on pyyteetön auttaminen?

Vierailija
26.12.2016 |

Keskustelimme eilen asiasta ja ilmassa on kahdenlaista mielipidettä. Kuulisimme mielellämme av-raadin käsityksiä aiheesta.

Kommentit (41)

Vierailija
41/41 |
26.12.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Autettu jää aina kiitollisuudenvelkaan auttajalleen, vastavuoroisuusperiaatteen vuoksi, joka on meihin sisäänrakennettu psykologinen ilmiö.

Minä en koe näin. En siis usko tuota. Osaan ottaa bastaan apua miettimättä, että minun kuuluu palkita toista siitä. Koska mnä ymmärrän, että pyyteettömässä auttamisessa auttaja auttaa tai tekee jotain ensikädessä itsensä takia tai saadakseen hyvän mielen. Eli hän sai jo palkkionsa siinä.

Ei se olekkaan mitään tietoista, että nyt ihan ajatustasolla pitäisi konkreettisesti kirjaa siitä, että olenko saanut jotakin takaisin.

Esim. tänään kolasin pyörätuolissa istuvan naapurini autopaikan, samalla kun kolasin omani. En oleta koskaan saavani samantasoista palvelusta takaisin (jos hän nyt edes huomaa mitään, tai tietää kuka oli asialla vaikka huomaisikin), mutta kyllä minä häntä autan siksi, että hän on ystävällinen minua kohtaan ja kiitollinen saamastaan avusta yleisesti ottaen. Lisäksi pidän jossain arvossa hänen kertomuksiaan elämästään ja miten on selvinnyt vammansa kanssa, eikä ole luovuttanut jne. Minä en varmasti auttaisi naapuriani yhtä mielelläni, jos hän vaikka aina haukkuisi minut kun näkee tai muuten hankaloittaisi elämääni.

Eli ei sitä tietoisesti ajattele, paitsi sitten, kun huomaa että vastavuoroisuus ei toimi vaikka pitäisi. Esimerkiksi jos autan henkilöä x jossain asiassa ja henkilö x on täysin kykeneväinen fyysisesti ja henkisesti auttamaan takaisin, jos niin haluaa, mutta siitä huolimatta ei voi tehdä edes pientä palvelusta, joka vaatisi hyvin pienin uhrauksen (tyyliin 5 minuuttia ajastaan), mutta jostain syystä kieltäytyy tekemästä. Tarpeeksi usein, kun näin käy, eikä se henkilö x auta vähääkään vastavuoroisesti takaisin, vaikka itse olen häntä auttanut lukuisia kertoja, niin kyllä se auttaminen häntä kohtaan vähenee ja tilanne tuntuu hyväksikäytöltä (aina vain otetaan, muttei koskaan anneta). En silti sanoisi ettenkö olisi auttanut pyyteettömästi, koska en tietoisesti pidä kirjaa että tilit palvelusten suhteen olisivat tasan, mutta moraalinen suuttumus seuraa kuitenkin, kun aivoni pitävät tällaisissa asioissa automaattisesti jonkinlaista tietoisuutta yllä ja jossain vaiheessa se raja voi sitten ylittyä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla