Hei, te joskus kihlautuneet, kumpi kosi vai sovitteko yhdessä asiasta. Oliko sormus kihlautumishetkellä jo valmiina, vai haitteko kaupasta vasta yhdessä?

Olimme puhuneet naimisiinmenosta jo aika pian seurustelun alettua. Myöhemmin sovimme ihan yhteisesti menevämme naimisiin seuraavana kesänä, ja tässä muodossa myös ilmoitimme asian ystäville ja sukulaisille. Emme siis puhuneet missään vaiheessa "kihloihin menosta", joskin olimme määritelmän mukaan kihloissa naimisiinmenopäätöksestä häihin asti. Ostimme vain vihkisormukset, joiden koko selvisi sormusliikkeessä kokeilemalla.

Vierailija kirjoitti:

Täällä ei ole kovinkaan romanttisia ihmisiä :D Suomalainen tapa olla tunteeton, kova ja kylmä.. itse toivon että kositaan eikä sovita ja osteta sormuksia yhdessä.

Minusta ei ole tunteetonta, kovaa ja kylmää keskustella ja sopia kumppanin kanssa elämän tärkeistä päätöksistä. Yllätyskosinta ei olisi ollut minusta romanttista, vaan ahdistavaa ja falskia. Mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Antaa kaikkien kukkien kukkia.

Vierailija kirjoitti:

Oltiin keskusteltu että ollaan molemmat valmiita mutta mies halusi kosia (ja mä halusin kans et mua kositaan). Käytiin testaamassa mun sormen koko liikkeessä ja sit vaan odottelin. Sain yllätyskosinnan n. 1-2 kuukautta myöhemmin sormuksen kanssa.

Mikä yllätyskosinta se oikein oli, jos ehdit sitä jo pari kuukautta odotella?

Mies kosi sormuksen kanssa. Oli vähän iso, joten vaihdettiin pienempään, mutta muuten samanlaiseen sormukseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oltiin keskusteltu että ollaan molemmat valmiita mutta mies halusi kosia (ja mä halusin kans et mua kositaan). Käytiin testaamassa mun sormen koko liikkeessä ja sit vaan odottelin. Sain yllätyskosinnan n. 1-2 kuukautta myöhemmin sormuksen kanssa.

Mikä yllätyskosinta se oikein oli, jos ehdit sitä jo pari kuukautta odotella?

Lue ketju vitun valopää. Tästä on jankattu täällä sivutolkulla.

Luin ketjun, etkä vieläkään kertonut, missä tuossa oli se yllätys?

Entäs kun me ollaan ihan ensitapaamisesta asti keskusteltu naimisiin menosta. Aluksi sanoin etten halua ikinä naimisiin. Jossain vaiheessa ilmoitin, että kyllä mä sittenkin ehkä haluan hänen kanssa joskus naimisiin. Pian mies jo vihjaili kosivansa (kyseli silloin tällöin jotain kosintaan liittyvää). No minä olen tässä odotellessa kysellyt jo että voitaisiinko me vaan mennä naimisiin maistraatissa (eli toisaalta olen vissiin sitten kosinut miestä, vaikka oikeasti mietin vain vaihtoehtoja).

Jonkun muun silmissä ollaan varmaan nyt jo kihloissa kun tiedän/uskon tuon kosivan minua, mutta itse vielä odottelen sitä että me lopulta päätetään ja sovitaan, että häät tulee eikä siitä ole epäilystä.

Yhdessä päätettiin mennä kihloihin ja sormukset ostettiin myös yhdessä, joten ei varsinaisesti mitään kosimisia ollut. Tärkeintä vaan kun saa olla tietyn ihmisen kanssa.

Miksi sormuksia tarvitsisi ylipäätään? Jostain syystä se vaan tuntuu niin typerältä. Vanhanaikaista tehdä niin jonkun sopimuksen allekirjoittamisesta. Olisi pian kaikki sormet täynnä sormuksia jos kaikkien paperien allekirjoittamisesta olisi koru hankittava.

Onko se ehkä muijille samanlainen pröystäilyväline kuin autot miehille?

Vierailija kirjoitti:

Jösses miten epäromanttinen suomalainen mies tosiaan on.

Voiko ihmetellä, jos ulkkarimiehet saavat suomalaisten naisten polvet veteläksi kun lukee tätäkin ketjua. Muutama hyvä kosinta tässäkin ketjussa ja loput on kuin sovittaisi mitä tänään syödään päivälliseksi.

Joo, kakkaa tulee niskaan, sateenvarjo on jo auki. Olen aidosti todellakin tätä mieltä.

Jos on muutama traditio olemassa, jossa miehen pitäisi minuutin tai kaksi liehitellä naista, niin sori NO CAN DO, liikaa pyydetty, tasa-arvo ja blaablaa. Naiset, voisitte edes anonyyminä keskustelupalstalla myöntää että olisi se voinut olla romanttisempikin kosinta...

Minun mielestäni jotkin polvistumiset, sormukset ynnämuu tilpehööri kosimisessa ja ylipäätään kihloissa olemisessa on minulle henk. koht. turhanpäiväistä enkä arvosta sitä sen enempää kuin suoraa kysymistä. En olisi sen kummempia eleitä kaivannut mieheltäni. Hän liehitteli minua aikoinaan ennen seurustelua ja se riittää hyvin kun silloin tällöin tekee sitä vieläkin, mutta kosimista en näe tärkeänä hetkenä. :) Ehkä se johtuu siitä että en ole itse kovin romanttinen vaan arvostan käytännönläheisyyttä.

Minä kosin. Kysäisin ohimennen että tartteisko mennä naimisiin johon mies vastasi "vissiin". Tosi romanttista :D

Häät pidettiin neljää kuukautta myöhemmin joten kihlasormuksia emme ostaneet. Vihkisormukset käytiin ostamassa yhdessä (ja palstan konservatiivien kauhuksi minä maksoin ne).

Sovittiin yhdessä yks kaunis ilta tässä syksyllä, että mitäs jos mennään naimisiin. Siinä sitten hetki pohdittiin ja päätettiin kuitenkin käydä ostamassa kihlasormukset. Häät on sitten ensi keväänä.

Olimme puhuneet, että haluamme viettää loppuelämämme yhdessä. Mies siis tiesi, että tulen vastaamaan kosintaan myöntävästi. Oli miettinyt hääpäivän valmiiksi ja kosi tasan vuotta etukäteen. Sormukset käytiin ostamassa samana päivänä yhdessä. Vihkisormusta mies kävi pitkään katselemassa etukäteen. Olisi halunnut sen antaa mun sitä etukäteen näkemättä. Saatiin kuitenkin sovittua, että hän käy valitsemassa vaihtoehtoja, joista mä sit valitsen mieluisimman. Ja hyvä niin. Sormus, josta hän arveli minun pitävän eniten, ei olisi ollut vihkisormukseksi sopiva. Häät pidettiin kihlautumisen ekana vuosipäivänä ja ensi vuonna kihloista on kulunut 20 vuotta.

Mä kosin miestä.

Käytiin ostamassa sormukset jälkeenpäin yhdessä. Se on hauskaa ja romanttista, voi yhdistää esim pistäytymisen kuohiviinilasilliselle tai lounaalle, ja mulla on myös tarkka maku, niin sain ihanan ja mieleisen.

Yhdessä sovittiin ja yhdessä tilattiin sormukset.

Joku oli sitä mieltä, ettei kukaan voi kosia oikeasti yllättäen, ilman mitään keskusteluja. Kyllä minun mieheni kosi. Olimme seurustelleet alle neljä kuukautta, ja ihan pyysi polvistuen vaimoksi. Nyt 22 v naimisissa.

Nyt se mies kosi, ihanaa :)

Ap

Yhdessä sovimme, sormuksia ei ole kummallakaan, ei kihlaa eikä vihkiä.