Lue keskustelun säännöt.
Ai että olen tyytäväinen kun tein lapset ajoissa.
19.12.2016 |
Sain lapseni kun olin valmistunut yliopistolta ja aloittelin työuraani. Ikää oli ensimmäisen syntyessä 26-vuotta ja toisen syntyessä 28-vuotta. Rahasta toki oli aluksi tiukkaa, mutta ei se silloin niin haitannut ja nuorena jaksoi valvoa lasten takia yms. Vanhempi lapsista menee kohta lukioon ja eli kohta lähtevät omille teilleen lapset. Nyt on rahaa ja onneksi vielä terveyttäkin jäljellä ja sitten voikin vielä miettiä mitä kaikkea tässä tekisi. Kaverit tekevät nyt lapsiaan ja kun lapset ovat täysi-ikäisiä he ovatkin eläkeiässä ja nyt kun kuuntelee niin raskasta tuntuu olevan kun ikää on tullut.
Kommentit (240)
Mustakin on aika surullista että "lapset tehdään aikaisin alta pois". Eikö niiden lapsien pitäisi nimenomaan olla se itseisarvo, miksi niitä tehdään ja lapsiperhearkea halutaan sitten myös elää ja siitä nauttia? :D Siis tämä on jotain mitä en (lapsettomana) ole ikinä tajunnut.
Minä olen 27 vuotias, enkä voisi kuvitellakaan ryhtyväni äidiksi. En ole valmis jäämään kotiin tai luopumaan vapaudestani = en tee lapsia. Teen niitä, jos koen haluavani sitä elämää lasten kanssa, en sen vuoksi että saisin hänet/heidät pian pois jaloista...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen tosi tyytyväinen, että sain ensimmäisen ja ainoan lapseni 38 vuotiaana. Oltu naimisissa yli 10 v ja yhdessä 16 v. Ehditty opiskella maistereiksi ja matkustaa ympäri maailmaa. Molemmilla vakityöt. Lisäksi neljä isovanhempaa auttavat, kun kaikki serkut on jo niin vanhoja ettei apuja tarvi + isovanhemmat on eläkkeellä eli aikaa on.
Oman talon asuntolaina on maksettu aikoja sitten ja säästössä yli 300 k eli voi sitten ostaa lapselle auton ja asunnon. Ja kaikki vaatteet, lelut ja tarvikkeet saatu ilmaiseksi, koska serkut jo isoja.
Vauva on helppo, 1-2 kertaa yössä syöttö. Mun yövalvomiset ei olis ollut 20-30 vuotiaana helpompia, koska kärsin tuolloin hankalasta sairaudesta.
Kyllä nyt on helppoa, kun on apuja ja rahaa, että isäkin jää hoitovapaalle, ei tarvi laskea mikä olisi taloudellisesti optimaalista kun on pelivaraa. Ja ei meillä 20 vuotiaina ollut vielä kunnon pääomatuloja....
Taas tätä. Hyvää lapsiperhearkea voi varmasti elää aika monessa iässä. Henk. koht en ymmärrä sitä että lapset pitää tehdä nopeasti "alta pois". Miksi? Että pääsee elämään "lapsetonta" arkea taas uudestaan mahdollisimman pian? Kovin pitkälle en tieten tahtoen haluaisi perheen perustamista myöskään lykätä ettei käy niin ettei lapsia tulekaan.
Mutta just se oikea aika on niiin paljon kiinni ihmisten elämäntilanteista. Kuka löytää sopivovan puolison milloinkin. Milloin kenenkin elämä on asettunut sellaisiin uomiin että lastenhankinta tuntuu turvalliselta jne jne jne. Omalla kohdalla se ensimmäoinen puoliso ei ollut ollenkaan sellainen jonka kanssa olisin halunnut lapsia hankkia. Seuraava taas oli sellainen että lapset oli meillä puheissa heti alusta alkaen, vaikka muutamaa vuotta aiemmin en olisi itseäni perheen äitinä nähnyt ollenkaan. Ikä ei mulle ollut olennaista lastenhankinnassa ollenkaan, elämäntilanne oli.
Balettitanssija Minna Tervamäki ratkaisi asian musta aika kekseliäästi; jäi tanssijan uraltaan eläkkeelle 45-vuotiaana ja sai eläkkeelle jäätyään esikoisensa. :) Eläkkeellä ei tarvitse tempoilla työn ja lapsiperhearjen rutistuksessa. Harvalla meistä tietenkään on vastaavaa mahdollisuutta ja voi tuossakin ratkaisussa olla huonot puolensa. Mutta kätevältä kuulosti kun tuosta pari vuotta sitten luin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä.
T. Nelikymppinen, jolla ihan muut intressit kuin vaippojen vaihtelu ;)
Vaippojen vaihtelu saattaa kohta taas olla ajankohtaista kun tulee niitä lapsenlapsia.
Minä taas koen että ehdin tehdä kaikkea sitä mitä ehkä aloittaja haluaa tehdä kun lapset ovat isoja kaksikymppisenä koska tuli lapset tehtyä myöhään. On ollut tarpeeksi omaa aikaa joten pikkulapsiajasta nauttii nyt.
No onhan se nyt täysin eri asia elää sitä pikkulapsiarkea kuin vaihtaa joskus vaippoja.. kai tajuat pointin kun oikein pinnistät...
Ohis, jolle kyllä kelpaisi jo lapsenlapsi
Jotkut luulevat että on sama asia leikkiä 5 minuuttia vieraan vauvan kanssa ja tehdä sellainen itse.
En luule. Olen nähnyt niitä isovanhempia joilla ei ole kykyä sanoa ei ja heillä ei ole vapaita viikonloppuja eikä vapaata arkeakaan kun töissä käyvät. Lomatkin kuluvat lastenhoidossa. Kyllä siinä voi joutua melkein kakkosäidiksi, riippuu tietysti täysin perheen tilanteesta.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen tosi tyytyväinen, että sain ensimmäisen ja ainoan lapseni 38 vuotiaana. Oltu naimisissa yli 10 v ja yhdessä 16 v. Ehditty opiskella maistereiksi ja matkustaa ympäri maailmaa. Molemmilla vakityöt. Lisäksi neljä isovanhempaa auttavat, kun kaikki serkut on jo niin vanhoja ettei apuja tarvi + isovanhemmat on eläkkeellä eli aikaa on.
Oman talon asuntolaina on maksettu aikoja sitten ja säästössä yli 300 k eli voi sitten ostaa lapselle auton ja asunnon. Ja kaikki vaatteet, lelut ja tarvikkeet saatu ilmaiseksi, koska serkut jo isoja.
Vauva on helppo, 1-2 kertaa yössä syöttö. Mun yövalvomiset ei olis ollut 20-30 vuotiaana helpompia, koska kärsin tuolloin hankalasta sairaudesta.Kyllä nyt on helppoa, kun on apuja ja rahaa, että isäkin jää hoitovapaalle, ei tarvi laskea mikä olisi taloudellisesti optimaalista kun on pelivaraa. Ja ei meillä 20 vuotiaina ollut vielä kunnon pääomatuloja....
Aika harvalla nelikymppiselläkään on "kunnon pääomatuloja", mitta silti saadaan perhe elätettyä.
Mutta provohan tuo toki olikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisillä menee jutut elämässä niin eri aikaan muutenkin. Itse 26-vuotiaana vasta lopettelin opintojani, kun lukion jälkeen olinn töissä. Tuosta muutin ulkomaille ja takaisin tulin vasta 30-vuotiaana, lapsi olisi ollut hankala siinä vaiheessa. Suomeen muutettuani asia kävi toki mielessä, mutta ei oikein sytytty miehen kanssa kuitenkaan idealle. Työ ja muu elämä on pitänyt mut niin varattuna, etten ole tähän päivään mennessä kaivannut lapsia lainkaan, olen 40v.
Mulla on hyviä ystäviä, joista yksi on saanut esikoisensa 20-vuotiaana ja toinen 38-vuotiaana. Molempia ymmärrän ja molemmille tämä ratkaisu on ollut luonnollinen ja ehkä parempi. Jos eroja heidän väliltään haen, vanhempana lapsen saanut on tehnyt uraa ja rakentanut elämäänsä pitkälti yksin, nuorena lapset saaneella on ollut voimakas tukiverkosto takana, ja taloudellista apua. Nämä ovat voineet vaikuttaa, ehkä.
Nuorena äidiksi haluavat nopeasti lapsistansa eroon. Hyvin yleistä näyttää olevan.
Toki niin saa tuntea mutta olisi hyvä ymmärtää että toiset nauttii niistä lapsistaan ja vaipatkin vaihtuu samalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan jokainen ajattelee että on tehnyt lapsensa juuri oikeaan aikaan, ja hyvä niin. Itse tein lapset myöhemmin ja olen ollut tyytyväinen siihen. Sain viettää ihanan itsekkään nuoruuden, matkustella, opiskella, tehdä uran. Nyt en joudu odottamaan lasten aikuistumista tehdäkseni sen ja toivoa että terveys kestää. Eikä se yli 40-vuotiaana samanlaista enää olisikaan. Lapselle on ollut tarjota 35-vuotiaana paljon enemmän mitä olisin voinut 25-vuotiaana hänelle antaa.
Minä sain ainokaiseni 30-vuotiaana enkä edes aikaisemmin olisi voinut saada, koska olin 29-vuotias kun tavattiin miehen kanssa. Olimme tuossa vaiheessa heti innokkaat perustamaan perheen, ei se ollut meille koskaan sellainen "nopeasti lapset alta pois". Vauvoista en ole koskaan piitannut, minulle ne ensimmäiset vuodet olivat kuolettavan tylsiä. Viihdyn paljon paremmin koululaisena äitinä ja nyt kun lapsi opiskelee lukiossa toisella paikkakunnalla, joudumme jo totuttelemaan siihen, ettemme näe häntä enää päivittäin tai edes viikottain.
Meillä oli miehen kanssa melko vähän aikaa kaksistaan, ennen kuin meistä tuli perhe. Mutta olemme matkustaneet perheenä aika paljon emmekä koe jääneemme mistään paitsi. Lapsenlapsia en kaipaa pitkään aikaan eikä haittaisi vaikkei sellaisia edes tulisi. Mutta vävy olisi kiva saada tähän joukon jatkoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nuorena äidiksi haluavat nopeasti lapsistansa eroon. Hyvin yleistä näyttää olevan.
Toki niin saa tuntea mutta olisi hyvä ymmärtää että toiset nauttii niistä lapsistaan ja vaipatkin vaihtuu samalla.
Pikkuisen nyt faktaa tuohon, kiitos.
Tää mua aina naurattaa kun nelikymppiset oottaa että lapset lähtee kotoo ja hehkuttaa sit voivansa tehdä niitä juttuja mistä jäivät paitsi parikymppisinä. Ette voi. Sitä menetettyä nuoruutta ei enää siinä iässä voi saada takaisin, ja ne jutut on aivan erilaisia keski-ikäisenä kuin mitä ne olisivat olleet nuorena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, sait esikoisesi 26v ja nyt ne aikuistuvat. Olet nyt siis joku 45v? Ja lähipiirisi tekee nyt niitä vauvoja?
Halusin vaan saada faktat kohdilleen.
Kyllähän se pikkulapsivaihe ihmisen kypsyttää, ja mitä nuorempana sen on kärsinyt, sitä enemmän osaa nauttia pikkulapsivapaasta ajasta myöhemmin. En itse ainakaan ennen lapsia edes tajunnut, miten ihanaa ja helppoa oma elämäni silloin oli. Murehdin ja huolehdin ihan tyhmistä asioista. Eli olisin hyvin voinut hankkia lapset jo nuorempanakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tää mua aina naurattaa kun nelikymppiset oottaa että lapset lähtee kotoo ja hehkuttaa sit voivansa tehdä niitä juttuja mistä jäivät paitsi parikymppisinä. Ette voi. Sitä menetettyä nuoruutta ei enää siinä iässä voi saada takaisin, ja ne jutut on aivan erilaisia keski-ikäisenä kuin mitä ne olisivat olleet nuorena.
Mitä menetettyä nuoruutta? Kuten tuossa aiemminkin todettu, kaikille lasten saaminen ei merkitse vapauden menettämistä ja nuoruuden loppumista.
Vierailija kirjoitti:
Taas tätä. Hyvää lapsiperhearkea voi varmasti elää aika monessa iässä. Henk. koht en ymmärrä sitä että lapset pitää tehdä nopeasti "alta pois". Miksi? Että pääsee elämään "lapsetonta" arkea taas uudestaan mahdollisimman pian? Kovin pitkälle en tieten tahtoen haluaisi perheen perustamista myöskään lykätä ettei käy niin ettei lapsia tulekaan.
Mutta just se oikea aika on niiin paljon kiinni ihmisten elämäntilanteista. Kuka löytää sopivovan puolison milloinkin. Milloin kenenkin elämä on asettunut sellaisiin uomiin että lastenhankinta tuntuu turvalliselta jne jne jne. Omalla kohdalla se ensimmäoinen puoliso ei ollut ollenkaan sellainen jonka kanssa olisin halunnut lapsia hankkia. Seuraava taas oli sellainen että lapset oli meillä puheissa heti alusta alkaen, vaikka muutamaa vuotta aiemmin en olisi itseäni perheen äitinä nähnyt ollenkaan. Ikä ei mulle ollut olennaista lastenhankinnassa ollenkaan, elämäntilanne oli.
Balettitanssija Minna Tervamäki ratkaisi asian musta aika kekseliäästi; jäi tanssijan uraltaan eläkkeelle 45-vuotiaana ja sai eläkkeelle jäätyään esikoisensa. :) Eläkkeellä ei tarvitse tempoilla työn ja lapsiperhearjen rutistuksessa. Harvalla meistä tietenkään on vastaavaa mahdollisuutta ja voi tuossakin ratkaisussa olla huonot puolensa. Mutta kätevältä kuulosti kun tuosta pari vuotta sitten luin.
Tämäpä juuri. Hyvä kun omat ratkaisut tuntuvat oikeilta, miksi niitä muille täytyy ainoina oikeina tyrkyttää. Itse tein lapset myöhemmin kun oli tutkinnot ja ura, nyt lapset ovat aikuistuneet ja hyvin tässä näinkin kerkeää sitä omaa aikaa hyväkuntoisena keski-ikäisenä miehen kanssa vielä viettämään. Minulle myöhemmin lasten teko mahdollisti täyden keskittymisen omiin kunnianhimon kohteisiin nuorena. Kun lapset syntyi oli saanut toteuttaa itseään jo paljon eikä jäänyt mitään hampaankoloon vaikka "oma aika" hetkellisesti väheni. Hyvä koulutus ja työ mahdollisti myös maksullisen avun käytön hektisissä elämänvaiheissa - ja mahdollistaa nytkin mukavan elämän ilman rahahuolia.
Minäkin olen tyytyväinen että tein ajoissa lapsen. Nyt olen 27-vuotias ja lapsi on jo iso koululainen, minä saan rauhassa opiskella eikä ikä paina päälle että se lapsi pitäisi nyt tehdä jos meinaa, kuten monella ystävälläni.
Itse koen tehneen (toistaiseksi vain yhden) lapsen hyvään väliin. Nyt 26-vuotias vauvan äiti ja yliopisto loppusuoralla, gradua nytkin kirjoitan kun pieni nukkuu päiväunia. En koe jääneeni ainakaan nuoruudesta paitsi kun lukioaikana tuli juhlittua ja yliopistossakin kerkesi viisi vuotta rällästää ennen kuin menimme naimisiin ja pian olikin lapsi tuloillaan. Teen graduni loppuun vuoden sisällä ja sitten lapsi onkin jo 1,5-2-vuotias ja voi harkita päivähoitoon laittamista jos haluan työelämään. Toki voin aina lykätä työelämään siirtymistä kun lapsi on >2v jos niin haluan eikä silti tule pitkiä aukkoja vaikka cv:een. Mies samanikäinen ja samalla tapaa ehti juhlia nuoruutta. Sai ensimmäisen vakituisen työpaikan raskausaikana ja vaikka rahaa nyt olekaan kovinkaan ylimääräistä niin mistään ei ole koskaan ollut pulaa. Lapsi on saanut kaiken tarvittavan ja jopa omistusasunnonkin ostimme kun lapsi oli muutaman kuukauden vanha. Kaikki tarvittava meiltä löytyy ja joka kuukausi jää jotakin säästöönkin vaikka ei nyt rahassa uidakaan.
Meille tämä ei olisi voinut tulla melkein parempaan väliin, en ollut mielestäni liian nuori, mutta en vanhakaan. Ehdimme saada toisen lapsen alle 30-vuotiaina jos haluamme ja ei tarvitse jäädä työuraltakaan sitten kotiin pitkiksi aikoja kun ainakin yksi lapsi on jo hankittu ennen varsinaista työuraa.
Jokainen tyylillään, toki jos lapsi ei olisi näin nuorena ilmoittanut tulostaan niin varmaan mekin olisimme jättäneet esikoisen hankinnan sinne 30+ ikävuoden puolelle.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen tosi tyytyväinen, että sain ensimmäisen ja ainoan lapseni 38 vuotiaana. Oltu naimisissa yli 10 v ja yhdessä 16 v. Ehditty opiskella maistereiksi ja matkustaa ympäri maailmaa. Molemmilla vakityöt. Lisäksi neljä isovanhempaa auttavat, kun kaikki serkut on jo niin vanhoja ettei apuja tarvi + isovanhemmat on eläkkeellä eli aikaa on.
Oman talon asuntolaina on maksettu aikoja sitten ja säästössä yli 300 k eli voi sitten ostaa lapselle auton ja asunnon. Ja kaikki vaatteet, lelut ja tarvikkeet saatu ilmaiseksi, koska serkut jo isoja.
Vauva on helppo, 1-2 kertaa yössä syöttö. Mun yövalvomiset ei olis ollut 20-30 vuotiaana helpompia, koska kärsin tuolloin hankalasta sairaudesta.Kyllä nyt on helppoa, kun on apuja ja rahaa, että isäkin jää hoitovapaalle, ei tarvi laskea mikä olisi taloudellisesti optimaalista kun on pelivaraa. Ja ei meillä 20 vuotiaina ollut vielä kunnon pääomatuloja....
Se on vähän, että mitä arvostaa. Minulla on alle 3kymppisenä kaksi lasta ja teen toista maisterin tutkintoa, molemmat työllistävät. En todellakaan lykkäisi lasten tekoa jonkin kuvitteellisen asunnon vuoksi. Elinajanodotteen puitteissa saan olla esikoiseni elämässä noin 15 vuotta kauemmin kuin sinä.
Meillä lapset itse ovat todenneet, että oli aika kiva lapsuus kahden vanhuksen kanssa. Jos isä ja äiti olivatkin ryppyisiä kääkkiä, niin talous oli kunnossa, rahaa riitti ihan mihin tahansa harrastukseen ja toinen tärkeä vanhempien antama asia oli aika. Kun on vanha ja väsynyt 34v ikäinen, niin ei pääse mihinkään bilettämään tai reissuun, joten sitä oli lasten kanssa vuositolkulla. Kuunteli, keskusteli, ohjasi ja opasti.
Nyt on kuopus muuttamassa pois kotoa ja vanhuksia kun ollaan, niin on sen verran sukanvarressa säästöjä, että ostettiin hänellekin oma koti Helsingin kantakaupungista. Isommat sisarukset ovat jo omansa saaneet. Mukava on heillä elellä velattomassa asunnossa, ei ole pelkoa vuokrarästeistä tai siitä, että joutuu yllättäen muuttamaan.
Muutama tuttu on surkutellut, miten ankeaa meillä on, kun ei ole lapsenlapsia, vaikka mittarissa on vuosia jo yli 50. Heille kun iloa tuovat kohta jo 40v täyttävien lastensa lastenlapset eli muutama ikätoveri on jo ennättänyt isomummoksi asti. Semmoinen on ollut tahti, ettei siinä paljoa ole kouluja käyty.
Eiköhän ne lapset ole ihania aina. Mä sain lapseni vanhana, mutta sitäkin enemmän nautin äitiydestä. Olin sitä ennen ehtinyt opiskella, olla töissä, matkustella, saada mielenkiintoisia tehtäviä ja osallistua myös luottamustoimissa. Olikin sit tosi mukavaa olla kotona lapsen kanssa. Ja aktiivinen elämä on jatkunut, lapsi mukana. Nyt lapsi on jo lukiossa, ja irtautuu kodista, mutta toivottavasti hyvä ja läheinen suhde jatkuu. Olemme nauttineet miehen kanssa perhe-elämästä ja lapsen siihen tuomista uusista asioista ja ihmisistä.