Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kukaan muu ihmetellyt tätä: samaan aikaan miehet ovat ahtaalla parisuhteissa ja sitten myös sinkkuina syrjäytyvät?
16.12.2016 |
Olen ollut avioeron jälkeen vuosia yksin ja taidan jatkaakin tätä menoa. Alkaa tuntua siltä, että naisena on mahdollista tehdä edes etäisesti oikein siten, että ei sekaannu miehiin muuten kuin seksin vuoksi.
Ymmärrän kyllä esim. sen pointin, että mies tarvitsee äijäilyaikaa, ihan samalla tavalla itselleni on ollut tärkeää se, että olen saanut olla omissa oloissani/ystävien kanssa/mitä huvittaakin ilman parisuhteen odotuksia.
Nyt viime aikoina on alkanut tuntua siltä, että naisena kannattaakin pysyä yksin. Paitsi että siihenkin löytyi Heli Vaaralan taannoisesta mielipiteestä moitittavaa: naisilla on sinkkumiehiä kohtaankin liikaa odotuksia, mikä lisää entisestään vastentahtoisesti yksin jäävien miesten joukkoa. Se herätti lähinnä huvittuneisuutta, mutta toisaalta on myös aika pelottava ajatus, että jonkun mielestä en saisi olla yksinkään ilman paheksuntaa. Mikä sitten olisi miehille hyvä, jos parisuhteessa nainen vaatii liikaa ja yksin ei haluta olla?
Tämä on entistä hämmentävämpää siksi, että omissa menneissä suhteissani miehet ovat odottaneet minulta enemmän sellaista "omistelua" ja mitä lie mammailua. Olisi pitänyt vahtia miehen tekemisiä ja kieltää lähtemästä ulos. Sitten kun tyytyväisenä elelin omaa elämääni miehen rinnalla ja ajattelin että on hienoa, kun on oma vapaus kummallakin, siitä seurasi kahdenlaisia asioita: miehet olivat epävarmoja tunteistani, koska olivat niin vapaita enkä osoittanut mustasukkaisuutta. Lisäksi erojeni jälkeen miehet ovat hakeutuneet sellaisten naisten kanssa yhteen, jotka ovat vastakohtiani ja päättävät niistä verhoista, mitä en tehnyt. Minun tapani ei siis ole todellakaan se toimiva. Mikä sitten olisi? Ihan aidosti ällistyttää se, että en tajua, miten naisena edes voisi olla oikein parisuhteessa? No, kuten sanottu, itse en kyllä edes etsi.
t. yli 40-vuotias, useammassa pitkässä parisuhteessa ollut nainen
Kommentit (203)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen ahdistuminen tulee siitä että naiset tekevät lapsia miehen kiinnostuksesta riippumatta.Sinkut syrjäytyvät lähinnä päihteiden takia.,eivät tietysti kaikki.
No jos nainen pystyy sinun kiinnostuksestasi riippumatta hankkimaan parisuhteessa kanssasi lapsia, niin olet todellakin holhouksen tarpeessa. Ei mulla muuta.
Riittää että väittää syövänsä pillereitä jota mies erehtyy uskomaan.
Joojoo. Käyttäkää herranjestas sitä kumia, se on ainut luotettava ehkäisykeino.
Naiset kaivelee sieltä kumista ne mällit.
Nokkelimmat kaivelevat omasta kakkosreijästäänkiin kakan seasta spemut ja siirtävät emättimeen.
Miehet on niin uhreja, jokainen ihan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sinulle ei vain ole osunut sopivaa miestä kohdalle. Itselläni oli takana 2 pitkää avoliittoa ja yksi avioliitto, ennen kuin löytyi nainen jonka kanssa homma toimii. Ja ongelmat juuri vähän nuo samat, vaikka sukupuolet käänteiset. En välitä koska en vahdi enkä halua kyhnöttää kylki kyljessä 24/7. En rakasta, koska en ole mustasukkainen jne. Ja tietysti olen tunteeton, itsekäs ja empatiakyvytön mulkku jos odotan itselleni samoja vapauksia kuin olen valmis antamaan toiselle.
Viime vuonna menin toisen kerran naimisiin, 4 vuoden seurustelun jälkeen. Ei olla koskaan asuttu yhdessä, eikä tulla varmaankaan asumaankaan. Viikonloput vietetään yhdessä, arki on kummallakin omansa paitsi yhtenä arki-iltana viikossa käydään tanssimassa. Ensimmäistä kertaa parisuhde ja avioliitto tuntuu hyvältä. Eli älä menetä toivoasi, vaikkei sinulle sopivaa ole vielä kohdalle osunutkaan. Tai jos menetit jo niin ei sekään huono asia ole, maailmassa piisaa kyllä sinkullekin paljon mielekästä sisältöä elämään, Itsekin löysin omani vasta kun lakkasin etsimästä.
M46
Kuulostaa ihanteelliselta suhteelta. Harvapa tuollaiseen suostuu. Itselleni sopisi mainiosti.
N32
M35 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä samat miehet eivät ole ahtaalla parisuhteessa ja syrjäytymässä sinkkuina.
Jotenkin käsittäisin tilanteen sellaiseksi, että suomalaisilla miehillä on taas voimakas itsetunnon puutteen kausi menossa.
Suomalaisen kulttuurin kuvasto pitää objektiivisestikin tarkastellen yllä melko vahvaa mieskuvaa. Se ei ole samoille aineksille rakentuva, kuin välimerellinen moraalinvartija-naistenhurmaaja Don Juan, vaan protestanttiseen ankaraan työetiikkaan tukeutuva, työteliäs ja pystyvä, sisukas ja vaivojaan valittamaton Koskelan Jussi.
Tätä entistä huonommin nyky-yhteiskuntaan sopivaa kuvastoa pidetään vielä nykyisin vahvasti yllä. Omakotitalojen tee-se-itse -remontointi, autojen tuunaus ja muut "äijämäiset" harrasteet eivät saa samanlaisia merkityssisältöjä kuin esimerkiksi Pohjois-Amerikassa (jossa korostetaan miesten leppoisaa yhdessä tekemistä ja yhdessäoloa), vaan täällä moni ymmärtää nämäkin harrastukset "hampaat irvessä" tekemiseksi ja jonkinlaisiksi kansalaisvelvollisuuksiksi. Tässä oman elämän suo-kuokka-ja Jussi -projektissa epäonnistuneet miehet tuntevat häpeää ja ennen kaikkea kehittelevät voimakkaan alemmuuskompleksin.
Tähän kuvaanhan tietenkin liittyy se, että a) elämänsä epäonnistuja ei saa eikä ansaitse vierelleen verratonta emäntähahmoa, "Koskelan Almaa" ja se, että b) oman elämänsä projektissa (tavalla tai toisella) "onnistuneet", ns. "hyvät tyypit" kokevat ansaitsevansa "palkinnoksi" vierelleen sen verrattoman emäntähahmon, vieläpä ilman vaivannäköä seurustelussa tai puolison etsinnässä ylipäätään. Viholliskuva rakennetaan esimerkiksi eteläeurooppalaisen Don Juan -hahmon pohjalle; puidaan nyrkkiä ja hakataan tattia epätoivon vallassa, kun nämä kuvitellut "alfaurokset" tai "ylemmän tason miehet" vievät näiden "hyvien tyyppien" naiset.
Tästä raivosta kumpuaa mm. voimakasta ksenofobiaa, itsetuhoisuutta, väkivaltafantasiointia, pettymystä suomalaisiin naisiin ja ihannointia alistuvammiksi ymmärrettyihin "toisiin" naisiin (thaimaalaiset, venäläiset).
Huono itsetunto estää miehiä myös yrittämästä täysillä - koska kuitenkin "ne toiset" (alfaurokset, ylemmän tason miehet, homot, "akateemiset vihervasemmistoituhipit", ulkomaalaiset SEKÄ heidän kelkkaansa lähtevät naiset) vievät kuitenkin opiskelupaikat, työpaikat, naiset, kunnon asunnot ja yhteiskunnallisen statuksen.
Juuri siksi moni itsensä syrjäyttänyt wannabe-Koskelan Jussi olisi valmis hyppäämään Trumpin tai jonkin muun äärimaskuliinisen, kovaäänisen, rivosuisen öykkärijohtajan kelkkaan saadakseen "asiat kuntoon".
Kirjoituksessa on osa totuutta, mutta suomalainen yhteiskunta on muuttunut vuosikymmenien työn tuloksena feministiseksi ja punavihreäksi. Miehiä yksilöinä vähätellään eikä heille anneta mitään itseisarvoa kun taas nainen on sankari oli hänen tilanteesta millainen tahansa. Jos menestyy hyvin työelämässä niin rikkonut lasikatot, jos on yhteiskunnan tuella elävä yksinhuoltaja niin on harmaan arjen sankari jne., esimerkkejä kyllä löytyy. Naisiin myös suhtaudutaan lähtökohtaisesti myönteisemmin terveydenhuollon ja erilaisten tukia myöntävien organisaatioiden piirissä.
Yhteiskunta käyttää feministisen doktriinin mukaisesti paljon yhteiskunnan (velka)rahaa erityisesti naisille tärkeiden työalojen ja tukien ylläpitämiseen, jotta naisista tulee taloudellisesti itsenäisiä. Nykytilanteessa naiset eivät tarvitsekaan miestä muuhun kuin lasten siittämiseen ja yhteiskunnan tukitoimintojen (verokertymä, poliisi, pelastuslaitos jne.) ylläpitoon . Tämä näkyy hyvin tavallisen miehen arvostuksen puutteena. Toivon mukaan nyt ollaan kuitenkin lakipisteessä ja yhteiskunta palaa kohti toimivampaa tasapainotilaa jossa kumpikin sukupuoli koetaan tärkeänä.
En väittäisi suomalaista yhteiskuntaa punavihreäksi.
Jos voisit palata kultaiselle 1970-luvulle hetkeksi, verrata sen ajan Suomea nykypäivän Suomeen paljastuisi hyvin nopeasti, että elämme poliittisesti varsin oikeistolaisessa Suomessa. Feminismi - no jaa, onhan tietysti naisliike saanut aikaan mm. naisten koulutustason nousun, tasavertaiset perusoikeudet kaikille jne. mutta tuskin sentään elämme läpifeministisoituneessa yhteiskunnassa. Tässäkin asiassa radikaalein kärki on taittunut tai taittumassa.
Fakta on se, että naiset ovat muuttuneet.
Fakta on mielestäni myös se, että miehet EIVÄT ole muuttuneet. Se, mikä on (näennäisesti) miesten arvostuksen puutetta, on mielestäni ennemminkin paikallaanpysyneen mieskuvan arvostuksen puutetta. Naiskuva on muuttunut radikaalisti 1960-luvulta nykypäivään. Stereotyyppinen suomalainen mieskuva - ja sen mukaisesti toimivat miehet - EI ole muuttunut, korkeintaan rinnalle on tullut hiukan toisenlaisten arvojen mukaan elävä "isämies"; keskiluokkainen, koulutettu, tasa-arvoisuuteen pyrkivä ja perhekeskeistä elämää viettävä mies. Aitoja "pehmomiehiä" Suomessa on hyvin, hyvin harvassa.
Mitään "tasapainotilaa" ei sukupuolten välisen tasa-arvoistumisen myötä pyritä saavuttamaan. Tavoitteena on vain yksinkertaisesti samanlaiset oikeudet molemmille sukupuolille. Itse asiassa feminismin mainstream-linjaan kuuluvat (eivät siis radikaalifeministit, joita Suomessa on hyvin vähän) ovat ylipäätään varsin reiluja myös miehiä kohtaan.
Naiset ovat muuttuneet, aivan oikein. Yhteiskunta tarjoaa lähes pohjattoman tuen, koulutusasioissa ja terveydenhuollossa suositaan eikä sinkkuna elävää naista pidetä enää epäonnistuneena. Käytännössä siis rajattomat mahdollisuudet ilman epäonnistumisen vaaraa. Mitenhän miesten pitäisi tähän vastata? Muuttua punavihreiksi nössöiksi villeniinistöiksi?
Miehet ovat politiikassa pitkään tukeneet naisten aseman parantamista (aivan oikein) koska ovat nähneet sen etuna suomalaiselle yhteiskunnalle, jossa on ollut toimivat työnjako ja tasapaino sukupuolten kesken. On yhdessä rakennettu yhteiskuntaa ja perustettu perheitä. Nyt tämä kehitys on kääntynyt itseään vastaan naisten poimiessa rusinat pullasta eli hyödyntäessä edut, mutta se toisen sukupuolen kunnioittaminen ja yhteiskunnan pitkäjänteinen rakentaminen on unohtunut. Tulevaisuudessa tulemme näkemään muutoksen tässä asiassa joko rauhanomaisin keinoin politiikan kautta tai sitten yhteiskuntarauhan järkkymisen kautta. Kannattaa miettiä kumpi ratkaisu on mieluisampi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun tapani ei siis ole todellakaan se toimiva. Mikä sitten olisi? Ihan aidosti ällistyttää se, että en tajua, miten naisena edes voisi olla oikein parisuhteessa?
Tuohon on kauhean helppo vastata ja ihmettelen, ettet sitä itse tajunnut. Toimivin tapa on se joka on sinulle itsellesi luontevin ja johon juuri sinun kumppanisi luonne parhaiten sopii. Tuo tietysti edellyttää sellaisen yksilön löytymistä, joka mätsää sinun luonteeseesi. Muunalainen ällistely, vaikka olisi aitoakin, on täysin turhaa. Ihan turha yrittää keksiä jotain yleispätevää kaikkiin miehiin sopivaa kaavaa, koska sellaista ei voi edes olla olemassa.
Tässä on ap:lle ketjun paras vastaus, mutta tätä hän ei halua kuulla koska hän haluaa mieluummin angstailla sivukaupalla miksi miehet ovat niin ristiriitaisia odotuksissaan että naisilla on kerta kaikkiaan niin mahdotonta. Vastaus on kuitenkin paljon yksinkertaisempi.
En ymmärrä missä ap. on angstaillut. Vähän halventavasti sanottu.
Mielestäni hän on keskustellut asiallisesti ja rakentavasti. Sitä ei voi kaikista keskustelussa mukana olleista sanoa.
Ap on nyt selvästi loukkaantunut, kun palstan miehet pitävät kiinni omista mielipiteistään eivätkä nöyrry hänen tahtoonsa kuten on olettanut alistuvaisilta poikaystäviltään.
Koita päästä yli siitä, että myös sinussa on vikaa. Hyvää yötä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä sinulle ei vain ole osunut sopivaa miestä kohdalle. Itselläni oli takana 2 pitkää avoliittoa ja yksi avioliitto, ennen kuin löytyi nainen jonka kanssa homma toimii. Ja ongelmat juuri vähän nuo samat, vaikka sukupuolet käänteiset. En välitä koska en vahdi enkä halua kyhnöttää kylki kyljessä 24/7. En rakasta, koska en ole mustasukkainen jne. Ja tietysti olen tunteeton, itsekäs ja empatiakyvytön mulkku jos odotan itselleni samoja vapauksia kuin olen valmis antamaan toiselle.
Viime vuonna menin toisen kerran naimisiin, 4 vuoden seurustelun jälkeen. Ei olla koskaan asuttu yhdessä, eikä tulla varmaankaan asumaankaan. Viikonloput vietetään yhdessä, arki on kummallakin omansa paitsi yhtenä arki-iltana viikossa käydään tanssimassa. Ensimmäistä kertaa parisuhde ja avioliitto tuntuu hyvältä. Eli älä menetä toivoasi, vaikkei sinulle sopivaa ole vielä kohdalle osunutkaan. Tai jos menetit jo niin ei sekään huono asia ole, maailmassa piisaa kyllä sinkullekin paljon mielekästä sisältöä elämään, Itsekin löysin omani vasta kun lakkasin etsimästä.
M46
Kuulostaa ihanteelliselta suhteelta. Harvapa tuollaiseen suostuu. Itselleni sopisi mainiosti.
N32
Se on varmaankin totta, että aika harva. Tuttavapiiristä moni tätä järjestelyä ihmettelee ja jotkut ovat avoimen vihamielisiäkin näin epätyypillisestä avioliitosta. Aina välillä tulee näitä kommentteja, ettei näin voi oikeasti rakastaa tai olla sitoutunut toiseen tai ei tämä ole mikään avioliitto ollenkaan. Mutta jokaiselle omansa, toivottavasti sinullekin löytyy :)
M46
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tru kirjoitti:
Miehet ei ole pysyneet mukana edistyksessä mitä tulee parisuhdemarkkinoihin yms.
Naiset ovat modernisoituneet ja itsenäistyneet, rakentavat itselleen mieluisaa elämää, pitävät huolta ulkonäöstään miehiä enemmän ja ovat kiinnostuneet koulutuksesta, hyvinvoinnista, muista ihmisistä ympäristöstä.
Samaan aikaan miehet valittavat kun nainen ei haluakaan olla samaan aikaan mikään toinen äiti ja seksilelu miehelle ja mies kuvittelee että ansaitsee edes jonkun naisen vaikkei ole valmis millään tavalla kehittämään elämänlaatuaan ja itseään.
Jotkut miehet ovat toki kehittyneet elämässä samallalailla kun naisetkin, ja sitten haukutaan näitä "alfauroksia" ja katkeroidutaan kun ne vie naiset.
Tämä on naisten omaa kuvitelmaa.
Jos naiset pitävät huolta ulkonäöstään, miksi kaupungilla näkee ylipainoisia ja tynnyrivartaloisia tanttoja? 60-vuotiailta löytyy paremmat vyötäröt kuin 35-vuotiailta.
Suurin osa naisista kuuluu samaan klooniarmeijaan. Kiinnostaa: matkailu, sisustus, ravintolat, eläimet. Nämä naiset haluavat ns. mielenkiintoisen miehen jolla on mielenkiintoinen työ, vaikka he itse ovat tusinakamaa ja töissä julkisella sektorilla tyhjänpäiväisinä suunnittelijoina/koordinaattoreina/tms.
Naiset itse kuvittelevat nousseensa miesten yläpuolelle, tosin _miehisissä_ asioissa (status), mutta todellisuudessa haluavat yhä katsoa miestä ylöspäin. Siksi "koulutettu" nainen ei löydä kumppania, kun vain se alfauros vaikuttaa riittävän tasokkaalta. Miehen tulee olla naista isompi, vahvempi, itsevarmempi, määrätietoisempi, menestyneempi ja ylipäätään parempi.
Naisten taso ei ole noussut, vaan laskenut.
Vierailija kirjoitti:
M35 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä samat miehet eivät ole ahtaalla parisuhteessa ja syrjäytymässä sinkkuina.
Jotenkin käsittäisin tilanteen sellaiseksi, että suomalaisilla miehillä on taas voimakas itsetunnon puutteen kausi menossa.
Suomalaisen kulttuurin kuvasto pitää objektiivisestikin tarkastellen yllä melko vahvaa mieskuvaa. Se ei ole samoille aineksille rakentuva, kuin välimerellinen moraalinvartija-naistenhurmaaja Don Juan, vaan protestanttiseen ankaraan työetiikkaan tukeutuva, työteliäs ja pystyvä, sisukas ja vaivojaan valittamaton Koskelan Jussi.
Tätä entistä huonommin nyky-yhteiskuntaan sopivaa kuvastoa pidetään vielä nykyisin vahvasti yllä. Omakotitalojen tee-se-itse -remontointi, autojen tuunaus ja muut "äijämäiset" harrasteet eivät saa samanlaisia merkityssisältöjä kuin esimerkiksi Pohjois-Amerikassa (jossa korostetaan miesten leppoisaa yhdessä tekemistä ja yhdessäoloa), vaan täällä moni ymmärtää nämäkin harrastukset "hampaat irvessä" tekemiseksi ja jonkinlaisiksi kansalaisvelvollisuuksiksi. Tässä oman elämän suo-kuokka-ja Jussi -projektissa epäonnistuneet miehet tuntevat häpeää ja ennen kaikkea kehittelevät voimakkaan alemmuuskompleksin.
Tähän kuvaanhan tietenkin liittyy se, että a) elämänsä epäonnistuja ei saa eikä ansaitse vierelleen verratonta emäntähahmoa, "Koskelan Almaa" ja se, että b) oman elämänsä projektissa (tavalla tai toisella) "onnistuneet", ns. "hyvät tyypit" kokevat ansaitsevansa "palkinnoksi" vierelleen sen verrattoman emäntähahmon, vieläpä ilman vaivannäköä seurustelussa tai puolison etsinnässä ylipäätään. Viholliskuva rakennetaan esimerkiksi eteläeurooppalaisen Don Juan -hahmon pohjalle; puidaan nyrkkiä ja hakataan tattia epätoivon vallassa, kun nämä kuvitellut "alfaurokset" tai "ylemmän tason miehet" vievät näiden "hyvien tyyppien" naiset.
Tästä raivosta kumpuaa mm. voimakasta ksenofobiaa, itsetuhoisuutta, väkivaltafantasiointia, pettymystä suomalaisiin naisiin ja ihannointia alistuvammiksi ymmärrettyihin "toisiin" naisiin (thaimaalaiset, venäläiset).
Huono itsetunto estää miehiä myös yrittämästä täysillä - koska kuitenkin "ne toiset" (alfaurokset, ylemmän tason miehet, homot, "akateemiset vihervasemmistoituhipit", ulkomaalaiset SEKÄ heidän kelkkaansa lähtevät naiset) vievät kuitenkin opiskelupaikat, työpaikat, naiset, kunnon asunnot ja yhteiskunnallisen statuksen.
Juuri siksi moni itsensä syrjäyttänyt wannabe-Koskelan Jussi olisi valmis hyppäämään Trumpin tai jonkin muun äärimaskuliinisen, kovaäänisen, rivosuisen öykkärijohtajan kelkkaan saadakseen "asiat kuntoon".
Kirjoituksessa on osa totuutta, mutta suomalainen yhteiskunta on muuttunut vuosikymmenien työn tuloksena feministiseksi ja punavihreäksi. Miehiä yksilöinä vähätellään eikä heille anneta mitään itseisarvoa kun taas nainen on sankari oli hänen tilanteesta millainen tahansa. Jos menestyy hyvin työelämässä niin rikkonut lasikatot, jos on yhteiskunnan tuella elävä yksinhuoltaja niin on harmaan arjen sankari jne., esimerkkejä kyllä löytyy. Naisiin myös suhtaudutaan lähtökohtaisesti myönteisemmin terveydenhuollon ja erilaisten tukia myöntävien organisaatioiden piirissä.
Yhteiskunta käyttää feministisen doktriinin mukaisesti paljon yhteiskunnan (velka)rahaa erityisesti naisille tärkeiden työalojen ja tukien ylläpitämiseen, jotta naisista tulee taloudellisesti itsenäisiä. Nykytilanteessa naiset eivät tarvitsekaan miestä muuhun kuin lasten siittämiseen ja yhteiskunnan tukitoimintojen (verokertymä, poliisi, pelastuslaitos jne.) ylläpitoon . Tämä näkyy hyvin tavallisen miehen arvostuksen puutteena. Toivon mukaan nyt ollaan kuitenkin lakipisteessä ja yhteiskunta palaa kohti toimivampaa tasapainotilaa jossa kumpikin sukupuoli koetaan tärkeänä.
En väittäisi suomalaista yhteiskuntaa punavihreäksi.
Jos voisit palata kultaiselle 1970-luvulle hetkeksi, verrata sen ajan Suomea nykypäivän Suomeen paljastuisi hyvin nopeasti, että elämme poliittisesti varsin oikeistolaisessa Suomessa. Feminismi - no jaa, onhan tietysti naisliike saanut aikaan mm. naisten koulutustason nousun, tasavertaiset perusoikeudet kaikille jne. mutta tuskin sentään elämme läpifeministisoituneessa yhteiskunnassa. Tässäkin asiassa radikaalein kärki on taittunut tai taittumassa.
Fakta on se, että naiset ovat muuttuneet.
Fakta on mielestäni myös se, että miehet EIVÄT ole muuttuneet. Se, mikä on (näennäisesti) miesten arvostuksen puutetta, on mielestäni ennemminkin paikallaanpysyneen mieskuvan arvostuksen puutetta. Naiskuva on muuttunut radikaalisti 1960-luvulta nykypäivään. Stereotyyppinen suomalainen mieskuva - ja sen mukaisesti toimivat miehet - EI ole muuttunut, korkeintaan rinnalle on tullut hiukan toisenlaisten arvojen mukaan elävä "isämies"; keskiluokkainen, koulutettu, tasa-arvoisuuteen pyrkivä ja perhekeskeistä elämää viettävä mies. Aitoja "pehmomiehiä" Suomessa on hyvin, hyvin harvassa.
Mitään "tasapainotilaa" ei sukupuolten välisen tasa-arvoistumisen myötä pyritä saavuttamaan. Tavoitteena on vain yksinkertaisesti samanlaiset oikeudet molemmille sukupuolille. Itse asiassa feminismin mainstream-linjaan kuuluvat (eivät siis radikaalifeministit, joita Suomessa on hyvin vähän) ovat ylipäätään varsin reiluja myös miehiä kohtaan.
Naiset ovat muuttuneet, aivan oikein. Yhteiskunta tarjoaa lähes pohjattoman tuen, koulutusasioissa ja terveydenhuollossa suositaan eikä sinkkuna elävää naista pidetä enää epäonnistuneena. Käytännössä siis rajattomat mahdollisuudet ilman epäonnistumisen vaaraa. Mitenhän miesten pitäisi tähän vastata? Muuttua punavihreiksi nössöiksi villeniinistöiksi?
Miehet ovat politiikassa pitkään tukeneet naisten aseman parantamista (aivan oikein) koska ovat nähneet sen etuna suomalaiselle yhteiskunnalle, jossa on ollut toimivat työnjako ja tasapaino sukupuolten kesken. On yhdessä rakennettu yhteiskuntaa ja perustettu perheitä. Nyt tämä kehitys on kääntynyt itseään vastaan naisten poimiessa rusinat pullasta eli hyödyntäessä edut, mutta se toisen sukupuolen kunnioittaminen ja yhteiskunnan pitkäjänteinen rakentaminen on unohtunut. Tulevaisuudessa tulemme näkemään muutoksen tässä asiassa joko rauhanomaisin keinoin politiikan kautta tai sitten yhteiskuntarauhan järkkymisen kautta. Kannattaa miettiä kumpi ratkaisu on mieluisampi.
Mihin se nyt unohtui, että yksilöt ovat keskenään erilaisia? Ihan kaikki miehetkö ovat tätä yhteiskuntaa rakentaneet ja naiset vain loisineet riippumatta siitä, mitä he ovat yksilöinä tehneet?Se on mielenkiintoista, että ap:n puhuessa miehistä joukkona sitä kritisoitiin epä-älylliseksi tasapäistämiseksi.
Odottelemme mielenkiinnolla samaisten arvostelijoiden ryöpytystä tälle kirjoittajalle, joka surutta niputtaa kaikki yhteiskunnan miehet pelastajiksi ja naiset yksiköksi, joka noukkii rusinoita pullasta eikä kunnioita miehiä (ks. ainakin boldatut kohdat).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M35 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä samat miehet eivät ole ahtaalla parisuhteessa ja syrjäytymässä sinkkuina.
Jotenkin käsittäisin tilanteen sellaiseksi, että suomalaisilla miehillä on taas voimakas itsetunnon puutteen kausi menossa.
Suomalaisen kulttuurin kuvasto pitää objektiivisestikin tarkastellen yllä melko vahvaa mieskuvaa. Se ei ole samoille aineksille rakentuva, kuin välimerellinen moraalinvartija-naistenhurmaaja Don Juan, vaan protestanttiseen ankaraan työetiikkaan tukeutuva, työteliäs ja pystyvä, sisukas ja vaivojaan valittamaton Koskelan Jussi.
Tätä entistä huonommin nyky-yhteiskuntaan sopivaa kuvastoa pidetään vielä nykyisin vahvasti yllä. Omakotitalojen tee-se-itse -remontointi, autojen tuunaus ja muut "äijämäiset" harrasteet eivät saa samanlaisia merkityssisältöjä kuin esimerkiksi Pohjois-Amerikassa (jossa korostetaan miesten leppoisaa yhdessä tekemistä ja yhdessäoloa), vaan täällä moni ymmärtää nämäkin harrastukset "hampaat irvessä" tekemiseksi ja jonkinlaisiksi kansalaisvelvollisuuksiksi. Tässä oman elämän suo-kuokka-ja Jussi -projektissa epäonnistuneet miehet tuntevat häpeää ja ennen kaikkea kehittelevät voimakkaan alemmuuskompleksin.
Tähän kuvaanhan tietenkin liittyy se, että a) elämänsä epäonnistuja ei saa eikä ansaitse vierelleen verratonta emäntähahmoa, "Koskelan Almaa" ja se, että b) oman elämänsä projektissa (tavalla tai toisella) "onnistuneet", ns. "hyvät tyypit" kokevat ansaitsevansa "palkinnoksi" vierelleen sen verrattoman emäntähahmon, vieläpä ilman vaivannäköä seurustelussa tai puolison etsinnässä ylipäätään. Viholliskuva rakennetaan esimerkiksi eteläeurooppalaisen Don Juan -hahmon pohjalle; puidaan nyrkkiä ja hakataan tattia epätoivon vallassa, kun nämä kuvitellut "alfaurokset" tai "ylemmän tason miehet" vievät näiden "hyvien tyyppien" naiset.
Tästä raivosta kumpuaa mm. voimakasta ksenofobiaa, itsetuhoisuutta, väkivaltafantasiointia, pettymystä suomalaisiin naisiin ja ihannointia alistuvammiksi ymmärrettyihin "toisiin" naisiin (thaimaalaiset, venäläiset).
Huono itsetunto estää miehiä myös yrittämästä täysillä - koska kuitenkin "ne toiset" (alfaurokset, ylemmän tason miehet, homot, "akateemiset vihervasemmistoituhipit", ulkomaalaiset SEKÄ heidän kelkkaansa lähtevät naiset) vievät kuitenkin opiskelupaikat, työpaikat, naiset, kunnon asunnot ja yhteiskunnallisen statuksen.
Juuri siksi moni itsensä syrjäyttänyt wannabe-Koskelan Jussi olisi valmis hyppäämään Trumpin tai jonkin muun äärimaskuliinisen, kovaäänisen, rivosuisen öykkärijohtajan kelkkaan saadakseen "asiat kuntoon".
Kirjoituksessa on osa totuutta, mutta suomalainen yhteiskunta on muuttunut vuosikymmenien työn tuloksena feministiseksi ja punavihreäksi. Miehiä yksilöinä vähätellään eikä heille anneta mitään itseisarvoa kun taas nainen on sankari oli hänen tilanteesta millainen tahansa. Jos menestyy hyvin työelämässä niin rikkonut lasikatot, jos on yhteiskunnan tuella elävä yksinhuoltaja niin on harmaan arjen sankari jne., esimerkkejä kyllä löytyy. Naisiin myös suhtaudutaan lähtökohtaisesti myönteisemmin terveydenhuollon ja erilaisten tukia myöntävien organisaatioiden piirissä.
Yhteiskunta käyttää feministisen doktriinin mukaisesti paljon yhteiskunnan (velka)rahaa erityisesti naisille tärkeiden työalojen ja tukien ylläpitämiseen, jotta naisista tulee taloudellisesti itsenäisiä. Nykytilanteessa naiset eivät tarvitsekaan miestä muuhun kuin lasten siittämiseen ja yhteiskunnan tukitoimintojen (verokertymä, poliisi, pelastuslaitos jne.) ylläpitoon . Tämä näkyy hyvin tavallisen miehen arvostuksen puutteena. Toivon mukaan nyt ollaan kuitenkin lakipisteessä ja yhteiskunta palaa kohti toimivampaa tasapainotilaa jossa kumpikin sukupuoli koetaan tärkeänä.
En väittäisi suomalaista yhteiskuntaa punavihreäksi.
Jos voisit palata kultaiselle 1970-luvulle hetkeksi, verrata sen ajan Suomea nykypäivän Suomeen paljastuisi hyvin nopeasti, että elämme poliittisesti varsin oikeistolaisessa Suomessa. Feminismi - no jaa, onhan tietysti naisliike saanut aikaan mm. naisten koulutustason nousun, tasavertaiset perusoikeudet kaikille jne. mutta tuskin sentään elämme läpifeministisoituneessa yhteiskunnassa. Tässäkin asiassa radikaalein kärki on taittunut tai taittumassa.
Fakta on se, että naiset ovat muuttuneet.
Fakta on mielestäni myös se, että miehet EIVÄT ole muuttuneet. Se, mikä on (näennäisesti) miesten arvostuksen puutetta, on mielestäni ennemminkin paikallaanpysyneen mieskuvan arvostuksen puutetta. Naiskuva on muuttunut radikaalisti 1960-luvulta nykypäivään. Stereotyyppinen suomalainen mieskuva - ja sen mukaisesti toimivat miehet - EI ole muuttunut, korkeintaan rinnalle on tullut hiukan toisenlaisten arvojen mukaan elävä "isämies"; keskiluokkainen, koulutettu, tasa-arvoisuuteen pyrkivä ja perhekeskeistä elämää viettävä mies. Aitoja "pehmomiehiä" Suomessa on hyvin, hyvin harvassa.
Mitään "tasapainotilaa" ei sukupuolten välisen tasa-arvoistumisen myötä pyritä saavuttamaan. Tavoitteena on vain yksinkertaisesti samanlaiset oikeudet molemmille sukupuolille. Itse asiassa feminismin mainstream-linjaan kuuluvat (eivät siis radikaalifeministit, joita Suomessa on hyvin vähän) ovat ylipäätään varsin reiluja myös miehiä kohtaan.
Naiset ovat muuttuneet, aivan oikein. Yhteiskunta tarjoaa lähes pohjattoman tuen, koulutusasioissa ja terveydenhuollossa suositaan eikä sinkkuna elävää naista pidetä enää epäonnistuneena. Käytännössä siis rajattomat mahdollisuudet ilman epäonnistumisen vaaraa. Mitenhän miesten pitäisi tähän vastata? Muuttua punavihreiksi nössöiksi villeniinistöiksi?
Miehet ovat politiikassa pitkään tukeneet naisten aseman parantamista (aivan oikein) koska ovat nähneet sen etuna suomalaiselle yhteiskunnalle, jossa on ollut toimivat työnjako ja tasapaino sukupuolten kesken. On yhdessä rakennettu yhteiskuntaa ja perustettu perheitä. Nyt tämä kehitys on kääntynyt itseään vastaan naisten poimiessa rusinat pullasta eli hyödyntäessä edut, mutta se toisen sukupuolen kunnioittaminen ja yhteiskunnan pitkäjänteinen rakentaminen on unohtunut. Tulevaisuudessa tulemme näkemään muutoksen tässä asiassa joko rauhanomaisin keinoin politiikan kautta tai sitten yhteiskuntarauhan järkkymisen kautta. Kannattaa miettiä kumpi ratkaisu on mieluisampi.
Mihin se nyt unohtui, että yksilöt ovat keskenään erilaisia? Ihan kaikki miehetkö ovat tätä yhteiskuntaa rakentaneet ja naiset vain loisineet riippumatta siitä, mitä he ovat yksilöinä tehneet?Se on mielenkiintoista, että ap:n puhuessa miehistä joukkona sitä kritisoitiin epä-älylliseksi tasapäistämiseksi.
Odottelemme mielenkiinnolla samaisten arvostelijoiden ryöpytystä tälle kirjoittajalle, joka surutta niputtaa kaikki yhteiskunnan miehet pelastajiksi ja naiset yksiköksi, joka noukkii rusinoita pullasta eikä kunnioita miehiä (ks. ainakin boldatut kohdat).
Miehet joka tapauksessa haalivat 99% nobeleista ja perustavat 92% yrityksistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin kun tullaan sössöttämään että kirjoittajalta puuttuu analyyttisyys, perusjärki ja oikeatulokulma, olisi kohtuullista vähän avata näitä syytöksiä.
Voisi samalla kertoa millainen kysymyksen asettelu olisi sopivampi.
Löydät vastauksen kysymykseesi viestistä #141.
En löydä koska viesti on ap:n vastaus.
Onko liian haastavaa sinulle nyt vain kertoa yhdellä lauseella, millainen olisi parempi kysymys?
En kerro, koska ylimielisesti vähättelet minua tuolla haastavuus-heitollasi, eli asenteesi on väärä. Tiedän toki, että #141 on ap:n viesti ja vastaus kysymykseesi on todellakin annettuna jo siinä. Siitä luet vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M35 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä samat miehet eivät ole ahtaalla parisuhteessa ja syrjäytymässä sinkkuina.
Jotenkin käsittäisin tilanteen sellaiseksi, että suomalaisilla miehillä on taas voimakas itsetunnon puutteen kausi menossa.
Suomalaisen kulttuurin kuvasto pitää objektiivisestikin tarkastellen yllä melko vahvaa mieskuvaa. Se ei ole samoille aineksille rakentuva, kuin välimerellinen moraalinvartija-naistenhurmaaja Don Juan, vaan protestanttiseen ankaraan työetiikkaan tukeutuva, työteliäs ja pystyvä, sisukas ja vaivojaan valittamaton Koskelan Jussi.
Tätä entistä huonommin nyky-yhteiskuntaan sopivaa kuvastoa pidetään vielä nykyisin vahvasti yllä. Omakotitalojen tee-se-itse -remontointi, autojen tuunaus ja muut "äijämäiset" harrasteet eivät saa samanlaisia merkityssisältöjä kuin esimerkiksi Pohjois-Amerikassa (jossa korostetaan miesten leppoisaa yhdessä tekemistä ja yhdessäoloa), vaan täällä moni ymmärtää nämäkin harrastukset "hampaat irvessä" tekemiseksi ja jonkinlaisiksi kansalaisvelvollisuuksiksi. Tässä oman elämän suo-kuokka-ja Jussi -projektissa epäonnistuneet miehet tuntevat häpeää ja ennen kaikkea kehittelevät voimakkaan alemmuuskompleksin.
Tähän kuvaanhan tietenkin liittyy se, että a) elämänsä epäonnistuja ei saa eikä ansaitse vierelleen verratonta emäntähahmoa, "Koskelan Almaa" ja se, että b) oman elämänsä projektissa (tavalla tai toisella) "onnistuneet", ns. "hyvät tyypit" kokevat ansaitsevansa "palkinnoksi" vierelleen sen verrattoman emäntähahmon, vieläpä ilman vaivannäköä seurustelussa tai puolison etsinnässä ylipäätään. Viholliskuva rakennetaan esimerkiksi eteläeurooppalaisen Don Juan -hahmon pohjalle; puidaan nyrkkiä ja hakataan tattia epätoivon vallassa, kun nämä kuvitellut "alfaurokset" tai "ylemmän tason miehet" vievät näiden "hyvien tyyppien" naiset.
Tästä raivosta kumpuaa mm. voimakasta ksenofobiaa, itsetuhoisuutta, väkivaltafantasiointia, pettymystä suomalaisiin naisiin ja ihannointia alistuvammiksi ymmärrettyihin "toisiin" naisiin (thaimaalaiset, venäläiset).
Huono itsetunto estää miehiä myös yrittämästä täysillä - koska kuitenkin "ne toiset" (alfaurokset, ylemmän tason miehet, homot, "akateemiset vihervasemmistoituhipit", ulkomaalaiset SEKÄ heidän kelkkaansa lähtevät naiset) vievät kuitenkin opiskelupaikat, työpaikat, naiset, kunnon asunnot ja yhteiskunnallisen statuksen.
Juuri siksi moni itsensä syrjäyttänyt wannabe-Koskelan Jussi olisi valmis hyppäämään Trumpin tai jonkin muun äärimaskuliinisen, kovaäänisen, rivosuisen öykkärijohtajan kelkkaan saadakseen "asiat kuntoon".
Kirjoituksessa on osa totuutta, mutta suomalainen yhteiskunta on muuttunut vuosikymmenien työn tuloksena feministiseksi ja punavihreäksi. Miehiä yksilöinä vähätellään eikä heille anneta mitään itseisarvoa kun taas nainen on sankari oli hänen tilanteesta millainen tahansa. Jos menestyy hyvin työelämässä niin rikkonut lasikatot, jos on yhteiskunnan tuella elävä yksinhuoltaja niin on harmaan arjen sankari jne., esimerkkejä kyllä löytyy. Naisiin myös suhtaudutaan lähtökohtaisesti myönteisemmin terveydenhuollon ja erilaisten tukia myöntävien organisaatioiden piirissä.
Yhteiskunta käyttää feministisen doktriinin mukaisesti paljon yhteiskunnan (velka)rahaa erityisesti naisille tärkeiden työalojen ja tukien ylläpitämiseen, jotta naisista tulee taloudellisesti itsenäisiä. Nykytilanteessa naiset eivät tarvitsekaan miestä muuhun kuin lasten siittämiseen ja yhteiskunnan tukitoimintojen (verokertymä, poliisi, pelastuslaitos jne.) ylläpitoon . Tämä näkyy hyvin tavallisen miehen arvostuksen puutteena. Toivon mukaan nyt ollaan kuitenkin lakipisteessä ja yhteiskunta palaa kohti toimivampaa tasapainotilaa jossa kumpikin sukupuoli koetaan tärkeänä.
En väittäisi suomalaista yhteiskuntaa punavihreäksi.
Jos voisit palata kultaiselle 1970-luvulle hetkeksi, verrata sen ajan Suomea nykypäivän Suomeen paljastuisi hyvin nopeasti, että elämme poliittisesti varsin oikeistolaisessa Suomessa. Feminismi - no jaa, onhan tietysti naisliike saanut aikaan mm. naisten koulutustason nousun, tasavertaiset perusoikeudet kaikille jne. mutta tuskin sentään elämme läpifeministisoituneessa yhteiskunnassa. Tässäkin asiassa radikaalein kärki on taittunut tai taittumassa.
Fakta on se, että naiset ovat muuttuneet.
Fakta on mielestäni myös se, että miehet EIVÄT ole muuttuneet. Se, mikä on (näennäisesti) miesten arvostuksen puutetta, on mielestäni ennemminkin paikallaanpysyneen mieskuvan arvostuksen puutetta. Naiskuva on muuttunut radikaalisti 1960-luvulta nykypäivään. Stereotyyppinen suomalainen mieskuva - ja sen mukaisesti toimivat miehet - EI ole muuttunut, korkeintaan rinnalle on tullut hiukan toisenlaisten arvojen mukaan elävä "isämies"; keskiluokkainen, koulutettu, tasa-arvoisuuteen pyrkivä ja perhekeskeistä elämää viettävä mies. Aitoja "pehmomiehiä" Suomessa on hyvin, hyvin harvassa.
Mitään "tasapainotilaa" ei sukupuolten välisen tasa-arvoistumisen myötä pyritä saavuttamaan. Tavoitteena on vain yksinkertaisesti samanlaiset oikeudet molemmille sukupuolille. Itse asiassa feminismin mainstream-linjaan kuuluvat (eivät siis radikaalifeministit, joita Suomessa on hyvin vähän) ovat ylipäätään varsin reiluja myös miehiä kohtaan.
Naiset ovat muuttuneet, aivan oikein. Yhteiskunta tarjoaa lähes pohjattoman tuen, koulutusasioissa ja terveydenhuollossa suositaan eikä sinkkuna elävää naista pidetä enää epäonnistuneena. Käytännössä siis rajattomat mahdollisuudet ilman epäonnistumisen vaaraa. Mitenhän miesten pitäisi tähän vastata? Muuttua punavihreiksi nössöiksi villeniinistöiksi?
Miehet ovat politiikassa pitkään tukeneet naisten aseman parantamista (aivan oikein) koska ovat nähneet sen etuna suomalaiselle yhteiskunnalle, jossa on ollut toimivat työnjako ja tasapaino sukupuolten kesken. On yhdessä rakennettu yhteiskuntaa ja perustettu perheitä. Nyt tämä kehitys on kääntynyt itseään vastaan naisten poimiessa rusinat pullasta eli hyödyntäessä edut, mutta se toisen sukupuolen kunnioittaminen ja yhteiskunnan pitkäjänteinen rakentaminen on unohtunut. Tulevaisuudessa tulemme näkemään muutoksen tässä asiassa joko rauhanomaisin keinoin politiikan kautta tai sitten yhteiskuntarauhan järkkymisen kautta. Kannattaa miettiä kumpi ratkaisu on mieluisampi.
Mihin se nyt unohtui, että yksilöt ovat keskenään erilaisia? Ihan kaikki miehetkö ovat tätä yhteiskuntaa rakentaneet ja naiset vain loisineet riippumatta siitä, mitä he ovat yksilöinä tehneet?Se on mielenkiintoista, että ap:n puhuessa miehistä joukkona sitä kritisoitiin epä-älylliseksi tasapäistämiseksi.
Odottelemme mielenkiinnolla samaisten arvostelijoiden ryöpytystä tälle kirjoittajalle, joka surutta niputtaa kaikki yhteiskunnan miehet pelastajiksi ja naiset yksiköksi, joka noukkii rusinoita pullasta eikä kunnioita miehiä (ks. ainakin boldatut kohdat).
Miehet joka tapauksessa haalivat 99% nobeleista ja perustavat 92% yrityksistä.
Ei kyllä perusta 92% yrityksistä. Taidat nyt yleistää kasvuyrityksiä koskevat tilastot koskemaan kaikkia yrityksiä. Nobeltilastoja kannattaa katsella uudestaan vaikka 50 vuoden päästä, nehän annetaan aika pitkällä viiveellä ja naiset eivät ole olleet aiemmin sellaisessa asemassa, että vertailu tähänastisten nobelpalkittujen sukupuolijakaumasta olisi kovin reilu. Sen verran kuitenkin itse uskon biologisiinkin eroihin sukupuolten välillä, että epäilen että 50-50 suhteeseen ei välttämättä koskaan päästä mutta olen valmis lyömään vetoa siitä, että 2020-2070 palkittujen nobelistien sukupuolijakauma ei tule olemaan 99:1.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun tapani ei siis ole todellakaan se toimiva. Mikä sitten olisi? Ihan aidosti ällistyttää se, että en tajua, miten naisena edes voisi olla oikein parisuhteessa?
Tuohon on kauhean helppo vastata ja ihmettelen, ettet sitä itse tajunnut. Toimivin tapa on se joka on sinulle itsellesi luontevin ja johon juuri sinun kumppanisi luonne parhaiten sopii. Tuo tietysti edellyttää sellaisen yksilön löytymistä, joka mätsää sinun luonteeseesi. Muunalainen ällistely, vaikka olisi aitoakin, on täysin turhaa. Ihan turha yrittää keksiä jotain yleispätevää kaikkiin miehiin sopivaa kaavaa, koska sellaista ei voi edes olla olemassa.
Tässä on ap:lle ketjun paras vastaus, mutta tätä hän ei halua kuulla koska hän haluaa mieluummin angstailla sivukaupalla miksi miehet ovat niin ristiriitaisia odotuksissaan että naisilla on kerta kaikkiaan niin mahdotonta. Vastaus on kuitenkin paljon yksinkertaisempi.
En ymmärrä missä ap. on angstaillut. Vähän halventavasti sanottu.
Lue nyt edes se avaus, ellet muuta lue.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M35 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä samat miehet eivät ole ahtaalla parisuhteessa ja syrjäytymässä sinkkuina.
Jotenkin käsittäisin tilanteen sellaiseksi, että suomalaisilla miehillä on taas voimakas itsetunnon puutteen kausi menossa.
Suomalaisen kulttuurin kuvasto pitää objektiivisestikin tarkastellen yllä melko vahvaa mieskuvaa. Se ei ole samoille aineksille rakentuva, kuin välimerellinen moraalinvartija-naistenhurmaaja Don Juan, vaan protestanttiseen ankaraan työetiikkaan tukeutuva, työteliäs ja pystyvä, sisukas ja vaivojaan valittamaton Koskelan Jussi.
Tätä entistä huonommin nyky-yhteiskuntaan sopivaa kuvastoa pidetään vielä nykyisin vahvasti yllä. Omakotitalojen tee-se-itse -remontointi, autojen tuunaus ja muut "äijämäiset" harrasteet eivät saa samanlaisia merkityssisältöjä kuin esimerkiksi Pohjois-Amerikassa (jossa korostetaan miesten leppoisaa yhdessä tekemistä ja yhdessäoloa), vaan täällä moni ymmärtää nämäkin harrastukset "hampaat irvessä" tekemiseksi ja jonkinlaisiksi kansalaisvelvollisuuksiksi. Tässä oman elämän suo-kuokka-ja Jussi -projektissa epäonnistuneet miehet tuntevat häpeää ja ennen kaikkea kehittelevät voimakkaan alemmuuskompleksin.
Tähän kuvaanhan tietenkin liittyy se, että a) elämänsä epäonnistuja ei saa eikä ansaitse vierelleen verratonta emäntähahmoa, "Koskelan Almaa" ja se, että b) oman elämänsä projektissa (tavalla tai toisella) "onnistuneet", ns. "hyvät tyypit" kokevat ansaitsevansa "palkinnoksi" vierelleen sen verrattoman emäntähahmon, vieläpä ilman vaivannäköä seurustelussa tai puolison etsinnässä ylipäätään. Viholliskuva rakennetaan esimerkiksi eteläeurooppalaisen Don Juan -hahmon pohjalle; puidaan nyrkkiä ja hakataan tattia epätoivon vallassa, kun nämä kuvitellut "alfaurokset" tai "ylemmän tason miehet" vievät näiden "hyvien tyyppien" naiset.
Tästä raivosta kumpuaa mm. voimakasta ksenofobiaa, itsetuhoisuutta, väkivaltafantasiointia, pettymystä suomalaisiin naisiin ja ihannointia alistuvammiksi ymmärrettyihin "toisiin" naisiin (thaimaalaiset, venäläiset).
Huono itsetunto estää miehiä myös yrittämästä täysillä - koska kuitenkin "ne toiset" (alfaurokset, ylemmän tason miehet, homot, "akateemiset vihervasemmistoituhipit", ulkomaalaiset SEKÄ heidän kelkkaansa lähtevät naiset) vievät kuitenkin opiskelupaikat, työpaikat, naiset, kunnon asunnot ja yhteiskunnallisen statuksen.
Juuri siksi moni itsensä syrjäyttänyt wannabe-Koskelan Jussi olisi valmis hyppäämään Trumpin tai jonkin muun äärimaskuliinisen, kovaäänisen, rivosuisen öykkärijohtajan kelkkaan saadakseen "asiat kuntoon".
Kirjoituksessa on osa totuutta, mutta suomalainen yhteiskunta on muuttunut vuosikymmenien työn tuloksena feministiseksi ja punavihreäksi. Miehiä yksilöinä vähätellään eikä heille anneta mitään itseisarvoa kun taas nainen on sankari oli hänen tilanteesta millainen tahansa. Jos menestyy hyvin työelämässä niin rikkonut lasikatot, jos on yhteiskunnan tuella elävä yksinhuoltaja niin on harmaan arjen sankari jne., esimerkkejä kyllä löytyy. Naisiin myös suhtaudutaan lähtökohtaisesti myönteisemmin terveydenhuollon ja erilaisten tukia myöntävien organisaatioiden piirissä.
Yhteiskunta käyttää feministisen doktriinin mukaisesti paljon yhteiskunnan (velka)rahaa erityisesti naisille tärkeiden työalojen ja tukien ylläpitämiseen, jotta naisista tulee taloudellisesti itsenäisiä. Nykytilanteessa naiset eivät tarvitsekaan miestä muuhun kuin lasten siittämiseen ja yhteiskunnan tukitoimintojen (verokertymä, poliisi, pelastuslaitos jne.) ylläpitoon . Tämä näkyy hyvin tavallisen miehen arvostuksen puutteena. Toivon mukaan nyt ollaan kuitenkin lakipisteessä ja yhteiskunta palaa kohti toimivampaa tasapainotilaa jossa kumpikin sukupuoli koetaan tärkeänä.
En väittäisi suomalaista yhteiskuntaa punavihreäksi.
Jos voisit palata kultaiselle 1970-luvulle hetkeksi, verrata sen ajan Suomea nykypäivän Suomeen paljastuisi hyvin nopeasti, että elämme poliittisesti varsin oikeistolaisessa Suomessa. Feminismi - no jaa, onhan tietysti naisliike saanut aikaan mm. naisten koulutustason nousun, tasavertaiset perusoikeudet kaikille jne. mutta tuskin sentään elämme läpifeministisoituneessa yhteiskunnassa. Tässäkin asiassa radikaalein kärki on taittunut tai taittumassa.
Fakta on se, että naiset ovat muuttuneet.
Fakta on mielestäni myös se, että miehet EIVÄT ole muuttuneet. Se, mikä on (näennäisesti) miesten arvostuksen puutetta, on mielestäni ennemminkin paikallaanpysyneen mieskuvan arvostuksen puutetta. Naiskuva on muuttunut radikaalisti 1960-luvulta nykypäivään. Stereotyyppinen suomalainen mieskuva - ja sen mukaisesti toimivat miehet - EI ole muuttunut, korkeintaan rinnalle on tullut hiukan toisenlaisten arvojen mukaan elävä "isämies"; keskiluokkainen, koulutettu, tasa-arvoisuuteen pyrkivä ja perhekeskeistä elämää viettävä mies. Aitoja "pehmomiehiä" Suomessa on hyvin, hyvin harvassa.
Mitään "tasapainotilaa" ei sukupuolten välisen tasa-arvoistumisen myötä pyritä saavuttamaan. Tavoitteena on vain yksinkertaisesti samanlaiset oikeudet molemmille sukupuolille. Itse asiassa feminismin mainstream-linjaan kuuluvat (eivät siis radikaalifeministit, joita Suomessa on hyvin vähän) ovat ylipäätään varsin reiluja myös miehiä kohtaan.
Naiset ovat muuttuneet, aivan oikein. Yhteiskunta tarjoaa lähes pohjattoman tuen, koulutusasioissa ja terveydenhuollossa suositaan eikä sinkkuna elävää naista pidetä enää epäonnistuneena. Käytännössä siis rajattomat mahdollisuudet ilman epäonnistumisen vaaraa. Mitenhän miesten pitäisi tähän vastata? Muuttua punavihreiksi nössöiksi villeniinistöiksi?
Miehet ovat politiikassa pitkään tukeneet naisten aseman parantamista (aivan oikein) koska ovat nähneet sen etuna suomalaiselle yhteiskunnalle, jossa on ollut toimivat työnjako ja tasapaino sukupuolten kesken. On yhdessä rakennettu yhteiskuntaa ja perustettu perheitä. Nyt tämä kehitys on kääntynyt itseään vastaan naisten poimiessa rusinat pullasta eli hyödyntäessä edut, mutta se toisen sukupuolen kunnioittaminen ja yhteiskunnan pitkäjänteinen rakentaminen on unohtunut. Tulevaisuudessa tulemme näkemään muutoksen tässä asiassa joko rauhanomaisin keinoin politiikan kautta tai sitten yhteiskuntarauhan järkkymisen kautta. Kannattaa miettiä kumpi ratkaisu on mieluisampi.
Mihin se nyt unohtui, että yksilöt ovat keskenään erilaisia? Ihan kaikki miehetkö ovat tätä yhteiskuntaa rakentaneet ja naiset vain loisineet riippumatta siitä, mitä he ovat yksilöinä tehneet?Se on mielenkiintoista, että ap:n puhuessa miehistä joukkona sitä kritisoitiin epä-älylliseksi tasapäistämiseksi.
Odottelemme mielenkiinnolla samaisten arvostelijoiden ryöpytystä tälle kirjoittajalle, joka surutta niputtaa kaikki yhteiskunnan miehet pelastajiksi ja naiset yksiköksi, joka noukkii rusinoita pullasta eikä kunnioita miehiä (ks. ainakin boldatut kohdat).
Miehet joka tapauksessa haalivat 99% nobeleista ja perustavat 92% yrityksistä.
Ei kyllä perusta 92% yrityksistä. Taidat nyt yleistää kasvuyrityksiä koskevat tilastot koskemaan kaikkia yrityksiä. Nobeltilastoja kannattaa katsella uudestaan vaikka 50 vuoden päästä, nehän annetaan aika pitkällä viiveellä ja naiset eivät ole olleet aiemmin sellaisessa asemassa, että vertailu tähänastisten nobelpalkittujen sukupuolijakaumasta olisi kovin reilu. Sen verran kuitenkin itse uskon biologisiinkin eroihin sukupuolten välillä, että epäilen että 50-50 suhteeseen ei välttämättä koskaan päästä mutta olen valmis lyömään vetoa siitä, että 2020-2070 palkittujen nobelistien sukupuolijakauma ei tule olemaan 99:1.
No ei tavanomaisikaan yrityksiä naiset pahemmin peruste. Kaikki kunnia niille rohkeille naisille, jotka näin tekevät. Naiset haluavat istua valmiiseen pöytään ja keskittyä omaan hyvinvointiinsa. Ei siinä valinnassa mitään väärää ole mutta sitten ei järkevä nainen urputa tuloeroista eikä muustakaan turhasta. Se joka firman perustaa ottaa ison riskin ja jos onnistuu, niin saan myös isot tulot. Ei sitä tradenomi johdon assistentti tietenkään pääse edes kymmenesosaan niistä tuloista ja se onkin oikeudenmukaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M35 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä samat miehet eivät ole ahtaalla parisuhteessa ja syrjäytymässä sinkkuina.
Jotenkin käsittäisin tilanteen sellaiseksi, että suomalaisilla miehillä on taas voimakas itsetunnon puutteen kausi menossa.
Suomalaisen kulttuurin kuvasto pitää objektiivisestikin tarkastellen yllä melko vahvaa mieskuvaa. Se ei ole samoille aineksille rakentuva, kuin välimerellinen moraalinvartija-naistenhurmaaja Don Juan, vaan protestanttiseen ankaraan työetiikkaan tukeutuva, työteliäs ja pystyvä, sisukas ja vaivojaan valittamaton Koskelan Jussi.
Tätä entistä huonommin nyky-yhteiskuntaan sopivaa kuvastoa pidetään vielä nykyisin vahvasti yllä. Omakotitalojen tee-se-itse -remontointi, autojen tuunaus ja muut "äijämäiset" harrasteet eivät saa samanlaisia merkityssisältöjä kuin esimerkiksi Pohjois-Amerikassa (jossa korostetaan miesten leppoisaa yhdessä tekemistä ja yhdessäoloa), vaan täällä moni ymmärtää nämäkin harrastukset "hampaat irvessä" tekemiseksi ja jonkinlaisiksi kansalaisvelvollisuuksiksi. Tässä oman elämän suo-kuokka-ja Jussi -projektissa epäonnistuneet miehet tuntevat häpeää ja ennen kaikkea kehittelevät voimakkaan alemmuuskompleksin.
Tähän kuvaanhan tietenkin liittyy se, että a) elämänsä epäonnistuja ei saa eikä ansaitse vierelleen verratonta emäntähahmoa, "Koskelan Almaa" ja se, että b) oman elämänsä projektissa (tavalla tai toisella) "onnistuneet", ns. "hyvät tyypit" kokevat ansaitsevansa "palkinnoksi" vierelleen sen verrattoman emäntähahmon, vieläpä ilman vaivannäköä seurustelussa tai puolison etsinnässä ylipäätään. Viholliskuva rakennetaan esimerkiksi eteläeurooppalaisen Don Juan -hahmon pohjalle; puidaan nyrkkiä ja hakataan tattia epätoivon vallassa, kun nämä kuvitellut "alfaurokset" tai "ylemmän tason miehet" vievät näiden "hyvien tyyppien" naiset.
Tästä raivosta kumpuaa mm. voimakasta ksenofobiaa, itsetuhoisuutta, väkivaltafantasiointia, pettymystä suomalaisiin naisiin ja ihannointia alistuvammiksi ymmärrettyihin "toisiin" naisiin (thaimaalaiset, venäläiset).
Huono itsetunto estää miehiä myös yrittämästä täysillä - koska kuitenkin "ne toiset" (alfaurokset, ylemmän tason miehet, homot, "akateemiset vihervasemmistoituhipit", ulkomaalaiset SEKÄ heidän kelkkaansa lähtevät naiset) vievät kuitenkin opiskelupaikat, työpaikat, naiset, kunnon asunnot ja yhteiskunnallisen statuksen.
Juuri siksi moni itsensä syrjäyttänyt wannabe-Koskelan Jussi olisi valmis hyppäämään Trumpin tai jonkin muun äärimaskuliinisen, kovaäänisen, rivosuisen öykkärijohtajan kelkkaan saadakseen "asiat kuntoon".
Kirjoituksessa on osa totuutta, mutta suomalainen yhteiskunta on muuttunut vuosikymmenien työn tuloksena feministiseksi ja punavihreäksi. Miehiä yksilöinä vähätellään eikä heille anneta mitään itseisarvoa kun taas nainen on sankari oli hänen tilanteesta millainen tahansa. Jos menestyy hyvin työelämässä niin rikkonut lasikatot, jos on yhteiskunnan tuella elävä yksinhuoltaja niin on harmaan arjen sankari jne., esimerkkejä kyllä löytyy. Naisiin myös suhtaudutaan lähtökohtaisesti myönteisemmin terveydenhuollon ja erilaisten tukia myöntävien organisaatioiden piirissä.
Yhteiskunta käyttää feministisen doktriinin mukaisesti paljon yhteiskunnan (velka)rahaa erityisesti naisille tärkeiden työalojen ja tukien ylläpitämiseen, jotta naisista tulee taloudellisesti itsenäisiä. Nykytilanteessa naiset eivät tarvitsekaan miestä muuhun kuin lasten siittämiseen ja yhteiskunnan tukitoimintojen (verokertymä, poliisi, pelastuslaitos jne.) ylläpitoon . Tämä näkyy hyvin tavallisen miehen arvostuksen puutteena. Toivon mukaan nyt ollaan kuitenkin lakipisteessä ja yhteiskunta palaa kohti toimivampaa tasapainotilaa jossa kumpikin sukupuoli koetaan tärkeänä.
En väittäisi suomalaista yhteiskuntaa punavihreäksi.
Jos voisit palata kultaiselle 1970-luvulle hetkeksi, verrata sen ajan Suomea nykypäivän Suomeen paljastuisi hyvin nopeasti, että elämme poliittisesti varsin oikeistolaisessa Suomessa. Feminismi - no jaa, onhan tietysti naisliike saanut aikaan mm. naisten koulutustason nousun, tasavertaiset perusoikeudet kaikille jne. mutta tuskin sentään elämme läpifeministisoituneessa yhteiskunnassa. Tässäkin asiassa radikaalein kärki on taittunut tai taittumassa.
Fakta on se, että naiset ovat muuttuneet.
Fakta on mielestäni myös se, että miehet EIVÄT ole muuttuneet. Se, mikä on (näennäisesti) miesten arvostuksen puutetta, on mielestäni ennemminkin paikallaanpysyneen mieskuvan arvostuksen puutetta. Naiskuva on muuttunut radikaalisti 1960-luvulta nykypäivään. Stereotyyppinen suomalainen mieskuva - ja sen mukaisesti toimivat miehet - EI ole muuttunut, korkeintaan rinnalle on tullut hiukan toisenlaisten arvojen mukaan elävä "isämies"; keskiluokkainen, koulutettu, tasa-arvoisuuteen pyrkivä ja perhekeskeistä elämää viettävä mies. Aitoja "pehmomiehiä" Suomessa on hyvin, hyvin harvassa.
Mitään "tasapainotilaa" ei sukupuolten välisen tasa-arvoistumisen myötä pyritä saavuttamaan. Tavoitteena on vain yksinkertaisesti samanlaiset oikeudet molemmille sukupuolille. Itse asiassa feminismin mainstream-linjaan kuuluvat (eivät siis radikaalifeministit, joita Suomessa on hyvin vähän) ovat ylipäätään varsin reiluja myös miehiä kohtaan.
Naiset ovat muuttuneet, aivan oikein. Yhteiskunta tarjoaa lähes pohjattoman tuen, koulutusasioissa ja terveydenhuollossa suositaan eikä sinkkuna elävää naista pidetä enää epäonnistuneena. Käytännössä siis rajattomat mahdollisuudet ilman epäonnistumisen vaaraa. Mitenhän miesten pitäisi tähän vastata? Muuttua punavihreiksi nössöiksi villeniinistöiksi?
Miehet ovat politiikassa pitkään tukeneet naisten aseman parantamista (aivan oikein) koska ovat nähneet sen etuna suomalaiselle yhteiskunnalle, jossa on ollut toimivat työnjako ja tasapaino sukupuolten kesken. On yhdessä rakennettu yhteiskuntaa ja perustettu perheitä. Nyt tämä kehitys on kääntynyt itseään vastaan naisten poimiessa rusinat pullasta eli hyödyntäessä edut, mutta se toisen sukupuolen kunnioittaminen ja yhteiskunnan pitkäjänteinen rakentaminen on unohtunut. Tulevaisuudessa tulemme näkemään muutoksen tässä asiassa joko rauhanomaisin keinoin politiikan kautta tai sitten yhteiskuntarauhan järkkymisen kautta. Kannattaa miettiä kumpi ratkaisu on mieluisampi.
Mihin se nyt unohtui, että yksilöt ovat keskenään erilaisia? Ihan kaikki miehetkö ovat tätä yhteiskuntaa rakentaneet ja naiset vain loisineet riippumatta siitä, mitä he ovat yksilöinä tehneet?Se on mielenkiintoista, että ap:n puhuessa miehistä joukkona sitä kritisoitiin epä-älylliseksi tasapäistämiseksi.
Odottelemme mielenkiinnolla samaisten arvostelijoiden ryöpytystä tälle kirjoittajalle, joka surutta niputtaa kaikki yhteiskunnan miehet pelastajiksi ja naiset yksiköksi, joka noukkii rusinoita pullasta eikä kunnioita miehiä (ks. ainakin boldatut kohdat).
Miehet joka tapauksessa haalivat 99% nobeleista ja perustavat 92% yrityksistä.
Ja näin siirrämme keskustelun ihan toiseen aiheeseen, että ei tarvitsisi huomioida sitä faktaa, että ainoa ero hyväksytyssä ja ei-hyväksytyssä viestissä oli kirjoittajan sukupuoli. Miehen sanomana on tosiaan ihan ok yleistää puolet suomalaisista joukoksi, naisen sanomana se on typerää.
Seuraavaksi sitten joku muu aihe, jolla viedään huomio tästä asiasta, odottakaapa vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nainen (heli vaaranen) valittaa miesten huonosta asemasta parisuhdemarkkinoilla ja se kääntyykin niin, että miehet valittavat.. tässä ap on vaan tehnyt oman virheellisen päätelmän, joka on sitten helppo ampua alas. Niin kuin itsekin kirjoitat, ei miehillä ole vaikeuksia pariutua, jos niin haluavat, ja vanhemmissa ikäluokissa miehillä on luultavasti helpompaa löytää pari kuin naisilla. Se on ihan ok, että naisilla on nuoremmissa ikäluokissa pieni etumatka, koska heidän kukoistusaikansa on myös lyhyempi. Naisettomuutta valittavat vain nuoret märkäkorvat, jotka kyllä heräävät pahasta unestaan, kunhan joutuvat ensimmäiseen suhteeseensa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M35 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä samat miehet eivät ole ahtaalla parisuhteessa ja syrjäytymässä sinkkuina.
Jotenkin käsittäisin tilanteen sellaiseksi, että suomalaisilla miehillä on taas voimakas itsetunnon puutteen kausi menossa.
Suomalaisen kulttuurin kuvasto pitää objektiivisestikin tarkastellen yllä melko vahvaa mieskuvaa. Se ei ole samoille aineksille rakentuva, kuin välimerellinen moraalinvartija-naistenhurmaaja Don Juan, vaan protestanttiseen ankaraan työetiikkaan tukeutuva, työteliäs ja pystyvä, sisukas ja vaivojaan valittamaton Koskelan Jussi.
Tätä entistä huonommin nyky-yhteiskuntaan sopivaa kuvastoa pidetään vielä nykyisin vahvasti yllä. Omakotitalojen tee-se-itse -remontointi, autojen tuunaus ja muut "äijämäiset" harrasteet eivät saa samanlaisia merkityssisältöjä kuin esimerkiksi Pohjois-Amerikassa (jossa korostetaan miesten leppoisaa yhdessä tekemistä ja yhdessäoloa), vaan täällä moni ymmärtää nämäkin harrastukset "hampaat irvessä" tekemiseksi ja jonkinlaisiksi kansalaisvelvollisuuksiksi. Tässä oman elämän suo-kuokka-ja Jussi -projektissa epäonnistuneet miehet tuntevat häpeää ja ennen kaikkea kehittelevät voimakkaan alemmuuskompleksin.
Tähän kuvaanhan tietenkin liittyy se, että a) elämänsä epäonnistuja ei saa eikä ansaitse vierelleen verratonta emäntähahmoa, "Koskelan Almaa" ja se, että b) oman elämänsä projektissa (tavalla tai toisella) "onnistuneet", ns. "hyvät tyypit" kokevat ansaitsevansa "palkinnoksi" vierelleen sen verrattoman emäntähahmon, vieläpä ilman vaivannäköä seurustelussa tai puolison etsinnässä ylipäätään. Viholliskuva rakennetaan esimerkiksi eteläeurooppalaisen Don Juan -hahmon pohjalle; puidaan nyrkkiä ja hakataan tattia epätoivon vallassa, kun nämä kuvitellut "alfaurokset" tai "ylemmän tason miehet" vievät näiden "hyvien tyyppien" naiset.
Tästä raivosta kumpuaa mm. voimakasta ksenofobiaa, itsetuhoisuutta, väkivaltafantasiointia, pettymystä suomalaisiin naisiin ja ihannointia alistuvammiksi ymmärrettyihin "toisiin" naisiin (thaimaalaiset, venäläiset).
Huono itsetunto estää miehiä myös yrittämästä täysillä - koska kuitenkin "ne toiset" (alfaurokset, ylemmän tason miehet, homot, "akateemiset vihervasemmistoituhipit", ulkomaalaiset SEKÄ heidän kelkkaansa lähtevät naiset) vievät kuitenkin opiskelupaikat, työpaikat, naiset, kunnon asunnot ja yhteiskunnallisen statuksen.
Juuri siksi moni itsensä syrjäyttänyt wannabe-Koskelan Jussi olisi valmis hyppäämään Trumpin tai jonkin muun äärimaskuliinisen, kovaäänisen, rivosuisen öykkärijohtajan kelkkaan saadakseen "asiat kuntoon".
Kirjoituksessa on osa totuutta, mutta suomalainen yhteiskunta on muuttunut vuosikymmenien työn tuloksena feministiseksi ja punavihreäksi. Miehiä yksilöinä vähätellään eikä heille anneta mitään itseisarvoa kun taas nainen on sankari oli hänen tilanteesta millainen tahansa. Jos menestyy hyvin työelämässä niin rikkonut lasikatot, jos on yhteiskunnan tuella elävä yksinhuoltaja niin on harmaan arjen sankari jne., esimerkkejä kyllä löytyy. Naisiin myös suhtaudutaan lähtökohtaisesti myönteisemmin terveydenhuollon ja erilaisten tukia myöntävien organisaatioiden piirissä.
Yhteiskunta käyttää feministisen doktriinin mukaisesti paljon yhteiskunnan (velka)rahaa erityisesti naisille tärkeiden työalojen ja tukien ylläpitämiseen, jotta naisista tulee taloudellisesti itsenäisiä. Nykytilanteessa naiset eivät tarvitsekaan miestä muuhun kuin lasten siittämiseen ja yhteiskunnan tukitoimintojen (verokertymä, poliisi, pelastuslaitos jne.) ylläpitoon . Tämä näkyy hyvin tavallisen miehen arvostuksen puutteena. Toivon mukaan nyt ollaan kuitenkin lakipisteessä ja yhteiskunta palaa kohti toimivampaa tasapainotilaa jossa kumpikin sukupuoli koetaan tärkeänä.
En väittäisi suomalaista yhteiskuntaa punavihreäksi.
Jos voisit palata kultaiselle 1970-luvulle hetkeksi, verrata sen ajan Suomea nykypäivän Suomeen paljastuisi hyvin nopeasti, että elämme poliittisesti varsin oikeistolaisessa Suomessa. Feminismi - no jaa, onhan tietysti naisliike saanut aikaan mm. naisten koulutustason nousun, tasavertaiset perusoikeudet kaikille jne. mutta tuskin sentään elämme läpifeministisoituneessa yhteiskunnassa. Tässäkin asiassa radikaalein kärki on taittunut tai taittumassa.
Fakta on se, että naiset ovat muuttuneet.
Fakta on mielestäni myös se, että miehet EIVÄT ole muuttuneet. Se, mikä on (näennäisesti) miesten arvostuksen puutetta, on mielestäni ennemminkin paikallaanpysyneen mieskuvan arvostuksen puutetta. Naiskuva on muuttunut radikaalisti 1960-luvulta nykypäivään. Stereotyyppinen suomalainen mieskuva - ja sen mukaisesti toimivat miehet - EI ole muuttunut, korkeintaan rinnalle on tullut hiukan toisenlaisten arvojen mukaan elävä "isämies"; keskiluokkainen, koulutettu, tasa-arvoisuuteen pyrkivä ja perhekeskeistä elämää viettävä mies. Aitoja "pehmomiehiä" Suomessa on hyvin, hyvin harvassa.
Mitään "tasapainotilaa" ei sukupuolten välisen tasa-arvoistumisen myötä pyritä saavuttamaan. Tavoitteena on vain yksinkertaisesti samanlaiset oikeudet molemmille sukupuolille. Itse asiassa feminismin mainstream-linjaan kuuluvat (eivät siis radikaalifeministit, joita Suomessa on hyvin vähän) ovat ylipäätään varsin reiluja myös miehiä kohtaan.
Naiset ovat muuttuneet, aivan oikein. Yhteiskunta tarjoaa lähes pohjattoman tuen, koulutusasioissa ja terveydenhuollossa suositaan eikä sinkkuna elävää naista pidetä enää epäonnistuneena. Käytännössä siis rajattomat mahdollisuudet ilman epäonnistumisen vaaraa. Mitenhän miesten pitäisi tähän vastata? Muuttua punavihreiksi nössöiksi villeniinistöiksi?
Miehet ovat politiikassa pitkään tukeneet naisten aseman parantamista (aivan oikein) koska ovat nähneet sen etuna suomalaiselle yhteiskunnalle, jossa on ollut toimivat työnjako ja tasapaino sukupuolten kesken. On yhdessä rakennettu yhteiskuntaa ja perustettu perheitä. Nyt tämä kehitys on kääntynyt itseään vastaan naisten poimiessa rusinat pullasta eli hyödyntäessä edut, mutta se toisen sukupuolen kunnioittaminen ja yhteiskunnan pitkäjänteinen rakentaminen on unohtunut. Tulevaisuudessa tulemme näkemään muutoksen tässä asiassa joko rauhanomaisin keinoin politiikan kautta tai sitten yhteiskuntarauhan järkkymisen kautta. Kannattaa miettiä kumpi ratkaisu on mieluisampi.
Mihin se nyt unohtui, että yksilöt ovat keskenään erilaisia? Ihan kaikki miehetkö ovat tätä yhteiskuntaa rakentaneet ja naiset vain loisineet riippumatta siitä, mitä he ovat yksilöinä tehneet?Se on mielenkiintoista, että ap:n puhuessa miehistä joukkona sitä kritisoitiin epä-älylliseksi tasapäistämiseksi.
Odottelemme mielenkiinnolla samaisten arvostelijoiden ryöpytystä tälle kirjoittajalle, joka surutta niputtaa kaikki yhteiskunnan miehet pelastajiksi ja naiset yksiköksi, joka noukkii rusinoita pullasta eikä kunnioita miehiä (ks. ainakin boldatut kohdat).
Miehet joka tapauksessa haalivat 99% nobeleista ja perustavat 92% yrityksistä.
Ei kyllä perusta 92% yrityksistä. Taidat nyt yleistää kasvuyrityksiä koskevat tilastot koskemaan kaikkia yrityksiä. Nobeltilastoja kannattaa katsella uudestaan vaikka 50 vuoden päästä, nehän annetaan aika pitkällä viiveellä ja naiset eivät ole olleet aiemmin sellaisessa asemassa, että vertailu tähänastisten nobelpalkittujen sukupuolijakaumasta olisi kovin reilu. Sen verran kuitenkin itse uskon biologisiinkin eroihin sukupuolten välillä, että epäilen että 50-50 suhteeseen ei välttämättä koskaan päästä mutta olen valmis lyömään vetoa siitä, että 2020-2070 palkittujen nobelistien sukupuolijakauma ei tule olemaan 99:1.
No ei tavanomaisikaan yrityksiä naiset pahemmin peruste. Kaikki kunnia niille rohkeille naisille, jotka näin tekevät. Naiset haluavat istua valmiiseen pöytään ja keskittyä omaan hyvinvointiinsa. Ei siinä valinnassa mitään väärää ole mutta sitten ei järkevä nainen urputa tuloeroista eikä muustakaan turhasta. Se joka firman perustaa ottaa ison riskin ja jos onnistuu, niin saan myös isot tulot. Ei sitä tradenomi johdon assistentti tietenkään pääse edes kymmenesosaan niistä tuloista ja se onkin oikeudenmukaista.
Muistelisin että sukupuolijakauma kaikissa tällä vuosituhannella perustetuissa yrityksissä on luokkaa 60:40 miesten hyväksi, mutta en nyt jaksa kaivaa tilastoa esiin. Naiset perustavat paljon mikroyrityksiä, joissa on muutamia työntekijöitä yrittäjän lisäksi eikä merkittävää kasvupotentiaalia - katselepa vaikka kaupungilla kävellessäsi kampaamoiden määrää.
12121212 kirjoitti:
tru kirjoitti:
Miehet ei ole pysyneet mukana edistyksessä mitä tulee parisuhdemarkkinoihin yms.
Naiset ovat modernisoituneet ja itsenäistyneet, rakentavat itselleen mieluisaa elämää, pitävät huolta ulkonäöstään miehiä enemmän ja ovat kiinnostuneet koulutuksesta, hyvinvoinnista, muista ihmisistä ympäristöstä.
Samaan aikaan miehet valittavat kun nainen ei haluakaan olla samaan aikaan mikään toinen äiti ja seksilelu miehelle ja mies kuvittelee että ansaitsee edes jonkun naisen vaikkei ole valmis millään tavalla kehittämään elämänlaatuaan ja itseään.
Jotkut miehet ovat toki kehittyneet elämässä samallalailla kun naisetkin, ja sitten haukutaan näitä "alfauroksia" ja katkeroidutaan kun ne vie naiset.
Tämä on naisten omaa kuvitelmaa.
Jos naiset pitävät huolta ulkonäöstään, miksi kaupungilla näkee ylipainoisia ja tynnyrivartaloisia tanttoja? 60-vuotiailta löytyy paremmat vyötäröt kuin 35-vuotiailta.
Suurin osa naisista kuuluu samaan klooniarmeijaan. Kiinnostaa: matkailu, sisustus, ravintolat, eläimet. Nämä naiset haluavat ns. mielenkiintoisen miehen jolla on mielenkiintoinen työ, vaikka he itse ovat tusinakamaa ja töissä julkisella sektorilla tyhjänpäiväisinä suunnittelijoina/koordinaattoreina/tms.
Naiset itse kuvittelevat nousseensa miesten yläpuolelle, tosin _miehisissä_ asioissa (status), mutta todellisuudessa haluavat yhä katsoa miestä ylöspäin. Siksi "koulutettu" nainen ei löydä kumppania, kun vain se alfauros vaikuttaa riittävän tasokkaalta. Miehen tulee olla naista isompi, vahvempi, itsevarmempi, määrätietoisempi, menestyneempi ja ylipäätään parempi.
Naisten taso ei ole noussut, vaan laskenut.
Ja seuraavaksi sinä kuitenkin sanot, että naisten on helppo löytää seuraa halutessaan, vaikka juuri haukuit suuren osan heistä tynnyrivartaloisiksi klooneiksi.
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiva saada tähän miehistä näkökulmaa julkisen keskustelun muutamien ulostulojen lisäksi. Mitä yksilötasolla halutaan? Mikä sitten olisi hyvä?
Ulin ei ole pakko vastata, tiedämme jo että se, että naiset eivät saisi itse päättää elämästään, saati parisuhteistaan, ja miehillä olisi oikeus vaatia ja saada haluamansa kaltainen nainen. :)
Itse elelen tyyväisenä avioliitossa vaimoni kanssa. Molemmilla on omat työnsä, harrastuksensa, opiskelunsa, ystävänsä. Joskun teemme asioita yhdessä joskus muiden kanssa. Molemmilla on vapaus päättää omasta elämästään. Tuemme ja kannustamme jatkuvasti toisiamme omissa ponnisteluissamme. Luotamme toisiimme 100% ja pystymme puhumaan rehellisesti tunteistamme ja epävarmuuksistamme. Emme juurikaan stressaa kotiasioista. Molemmille koti sellaisenaan riittää. Jos ei tyydytä niin aina voi omaehtoisesti sitä laitella. Samoin on muidenkin asioiden kanssa. Eikö näin muka ole kaikilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiva saada tähän miehistä näkökulmaa julkisen keskustelun muutamien ulostulojen lisäksi. Mitä yksilötasolla halutaan? Mikä sitten olisi hyvä?
Ulin ei ole pakko vastata, tiedämme jo että se, että naiset eivät saisi itse päättää elämästään, saati parisuhteistaan, ja miehillä olisi oikeus vaatia ja saada haluamansa kaltainen nainen. :)
Miehet haluaa naisen joka hyväksyy miehen juuri sellaisena kuin mies on.
Miehet haluaa naisen joka ei yritä koouluttaa miestä yhtään mihinkään
Miehet haluaa naisen joka on valmis pistämään miehen elämän tärkeimmäksi ihmiseksi (tietenkin sitten kun lapset tulee niin ne on tärkeimpiä mutta nekään ei saa sivuuttaa miestä).
Miehet haluaa naisen joka pitää seksistä eikä yhtäkkiä lopeta haluamasta puoleksi vuodeksi.
listaa voi jatkaa.
Vaatimukset ei todellakaan ole kovia.
Onpa kiva, kun mies tämän asian ottaa itse esille. Tästä syystä minäkin olen pysynyt sinkkuna jo 5 vuotta. Minäkin haluan miehen, jota minun ei tarvitsisi muuttaa, vaan olisi valmiina pakettina. Valitettavasti sellaisia ei ole tarjolla tai tullut vastaan. Törmään "Tindereissä" miehiin, jotka pitävät minua vaativana siksi, että etsin jotain muuta, kuin he ovat. Kun sitten sanon, etten halua enää toisille treffeille, niin osataan kyllä paheksua valikoivaksi. Minulle ei muka kelpaa mikään. Ei kelpaakkaan. Minulla on avioeron jälkeen kokemusta valittavasta miehestä. Kun halusin ostaa hänelle vähän muodikkaampia vaatteita (pitääkseni mielenkiinnon yllä), siihen yleensä vastattiin. että "Jos en kelpaa näin, niin antaa olla". No sitten kun tosiaan annoin olla suhdetta myöten, niin minua pidettiin pinnallisena. Pinnallista ei tietenkään miehen taholta ollut se, että hän halusi minut nätiksi maskotikseen, jota esitellä Audissaan kavereille. Markkina-arvoni on hyvä iästä huolimatta, mutta teen sen eteen myös töitä. Hankin näyttäviä vaatteita, korostaakseni muotojani, hoidan ihoani ja hiuksiani säännöllisesti pysyäkseni nättinä, harrastan liikuntaa ollakseni kiinteä ja syön terveellisesti. Tämä itsestä huolta pitäminen ei ole mitenkään halpaa ja vaivatonta vaan siihen saattaa kulua viikossa useita tunteja. Jos kaiken tämän vaivan näen ollakseni miehelle haluttava ja sopiva Audin etupenkille, niin haluan miehen myös panostavan omaan ulkonäköönsä, kuntoonsa ja vaatteisiinsa ihan samasta syystä, että kehtaan istua siinä Audissa sen miehen vieressä. Ai niin, mutta miestähän ei saanut muuttaa.
Eniten risoo ne miehet, jotka itkevät yksinäisyyttään juuri siinä omavalintaisessa AC/DC paidassa epäsiistinä. Jos he eivät halua muuttua, niin he myös pysyvät statuksessaan ja paidassaan. Moni mies kerättäsiin Tinder-markkinoilta heti pois oman vällyn alle, jos mies alkaisi näkemään viehättävyyteensä eteen töitä. Ja varsinkin Tinderlandiassa ne miehet, jotka osaavat lukea naisen profiilitekstin ovat kuumaa kamaa, peilikuvasta huolimatta. Jos kirjoitan, että etsin hauskaa miestä, niin 100 miehestä vain parilla on profiilissaan hymyilevä aurinkolasiton kuva. Se vakavamielinen diiva aurinkolasikuva, ei sovi yhtään yhteen sen hauskan toiveen kanssa ja ne diivakuvat hukkuvat vain muiden profiilien joukkoon. Toinen moka on ne harrastuskuvat. On golffia, moottoripyörää, sukellusta, kalastusta ja muuta aikasyöppöä, ajanviettoa, mihin naisen on vaikea kuvitella itsensä mukaan. "Mihin minä sitten mahdun sinun kalenterissasi?" - nainen inisee. Laittakaa nyt edes yksi hymykuva vaikka jostain kesäterassilta tai jostain lomamatkalta. Me naiset haluamme nähdä itsemme siinä samassa kuvassa.
Jos minä saisin miehen valmiina haluamani pakettina, niin mies voi olla varma, että hän tulee saamaan täyshoidon, aina lämpimän vällyn ja palvovan naisen. Haluatko vielä jatkaa listaasi?
Emmä tiedä onks tossa kuin puolet vaan totta.
Mää olin yhteen aikaan yhden vittupään kanssa kimpassa mut sit mä pistin sen kiertoon. Sen jälkeen olikin aika mukavaa aikaa. Tapailin 3-kymppisiä naisia jotka etsi epätoivoisesti miestä itselleen ennen kuin kurppavuodet iskee. Mulla taas oli se periaate, että jossei reidet aukee viimeistään toisella kertaa niin turha kuluttaa enempää aikaa. Yleensä ne aukes, muijat on aika epätoivoisia tossa iässä ja tekee melkein mitä vaan, että kelpais. No ei kelvannu. Parin kuukauden päästä viimeistään totesin hienovaraisesti, että taidetaan olla liian erilaisia. Kyllä sitä monenlaista pillua tuli nähtyä, mutta löysiähän naiset alkaa olla jo tuossa iässä ja sitten niillä on ne mielipiteensä.
Aika aikaansa kutakin. Hommasin sitten Aasiasta nuoren likan ja naimisissa ollaan oltu nyt 10 vuotta. Hyvin se perheestä ja miehestä huolehtii ja bisneksiäkin pyörittää ja tienaa nykyään paremmin kuin minä.
Alue: Aihe vapaa
Ehkä sinulle ei vain ole osunut sopivaa miestä kohdalle. Itselläni oli takana 2 pitkää avoliittoa ja yksi avioliitto, ennen kuin löytyi nainen jonka kanssa homma toimii. Ja ongelmat juuri vähän nuo samat, vaikka sukupuolet käänteiset. En välitä koska en vahdi enkä halua kyhnöttää kylki kyljessä 24/7. En rakasta, koska en ole mustasukkainen jne. Ja tietysti olen tunteeton, itsekäs ja empatiakyvytön mulkku jos odotan itselleni samoja vapauksia kuin olen valmis antamaan toiselle.
Viime vuonna menin toisen kerran naimisiin, 4 vuoden seurustelun jälkeen. Ei olla koskaan asuttu yhdessä, eikä tulla varmaankaan asumaankaan. Viikonloput vietetään yhdessä, arki on kummallakin omansa paitsi yhtenä arki-iltana viikossa käydään tanssimassa. Ensimmäistä kertaa parisuhde ja avioliitto tuntuu hyvältä. Eli älä menetä toivoasi, vaikkei sinulle sopivaa ole vielä kohdalle osunutkaan. Tai jos menetit jo niin ei sekään huono asia ole, maailmassa piisaa kyllä sinkullekin paljon mielekästä sisältöä elämään, Itsekin löysin omani vasta kun lakkasin etsimästä.
M46