Lue keskustelun säännöt.
60-luvulla syntyneiltä köyhien perheiden lapsilta kysyisin...
13.12.2016 |
siis tiedän, että tämä on Vauva-palsta. Mutta kun lukijoita ja kirjoittajia tuntuu olevan joka lähtöön, niin uskallan yrittää.
Olen siis itse 60-luvulla syntynyt ja mielestäni meidän perhekuviot olivat jotensakin omalaatuiset. Aina kun yritän äidiltäni kysyä miten me voitiin elää sillä lailla kuin elettiin, niin hän vastaa vaan: Niin oli silloin tapana. Samanikäiset työkaverini tuntuvat olevan eri yhteiskuntaluokasta kuin minä, enkä nyt muutenkaan kehtaisi ihan kahvipöydässä tällaisista avautua.
Me sisarukset ollaan synnytty 60-luvun alusta 60-luvun puoliväliin mennessä. Äiti meni töihin, kun kuopus oli 3 v. Eli me alle kouluikäiset lapset oltiin siis päivät keskenämme kotona. Tätä ihmetellessäni äitini toteaa vaan, ettei ollut päiväkoteja silloin, mitä muuta olisi voinut tehdä.
Me saatiin aika usein piiskaa, remmiä ja tukkapöllyä, tasapuolisesti jokainen. Ekat hammasharjat saatiin koulusta ekaluokkalaisina. Ei saatu juurikaan hammastahnaa, äiti sanoi että suola puhdistaa ihan yhtä hyvin. Isä kielsi pesemästä hampaita turhaan, hammasharjat ja hampaat vaan kuluisi. Myöhemmin äitini selitti mm. että hammaskiven poisto tuhoaa hampaita, kun raaputtavat.
Lapsille ei puhuttu mitään ylimääräistä eikä lapset varsinkaan saaneet puhua mitään ylimääräistä. Kun isä käski "nyt nukkumaan" piti juosta jos ei halunnut lyöntiä.
Vanhempani eivät osallistuneet juuri mihinkään koulujen tapahtumiin, juhliin tai vanhempainiltoihin tai kyselleet koulusta. Se oli vain lasten asia. Kun vanhin olisi halunnut oppikouluun, ilmoitettiin, että se on rikkaiden kersoille eikä sinne ole tavallisilla mitään asiaa.
Meille opetettiin myös, että vain varakkaat voivat opiskella pidempään tai hankkia omistusasunnon tai kotivakuutuksen tms. Lapset eivät tarvitse mitään, ei vaatteita tai muuta turhaa, oppivat vain vaateliaiksi. Kaksi vaillinaista vaatekertaa riittää, siis yksi pusero pyykissä, toinen päällä jne. Sauna kerran viikossa riittää peseytymiseen (meillä ei ollut siis suihkua tai yleensäkään juoksevaa vettä).
Kun tulin teini-ikään, äitini antoi mulle sellaisia Perfekta-siteitä, ne kiinnitettiin vyötärön ympärille tulevaan kuminauhaan kiinni. Mä olen alkanut epäillä, että väkisinkin v. 1979 on ollut muitakin vaihtoehtoja, mutta äitini kieltää tän. Ken tietäis ja kertois? Ekoiksi rintsikoiksi sain äitini vanhat, ekat uudet sain sitten aikanaan kun menin itse töihin.
Mulla oli yksi kaveri, jonka sain pyytää meille leikkimään. Sitäkään ei kovin usein. Veljet ei saaneet tuoda ketään. Mäkään en saanut tuoda ketään enää sen jälkeen kun tulin teini-ikään. Me ei saatu soittaa puhelimella lainkaan, me ei saatu laittaa radiota päälle eikä kuunnella sillä kasetteja, siis ihan aikuisikään asti. Televisiota saatiin sentään katsella, sitten kun sellainen hankittiin.
Musta meillä ei ollut millään lailla normaalia, äidin mielestä muutkin eli juuri noin. Kertoisko joku, mielellään useampi 60-luvun köyhälistöstä, oliko teilläkin tällaista? Vai millaista?
Kommentit (169)
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 1963 enkä tunnista mitään kertomuksestasi. En omasta enkä laajan Helsinkiläisen sukulais- ja ystäväpiirin elämästä.
Ihan kuin toiselta planeetalta. Kävittekö te kesällä huvilalla edes? Meillä oli kesähuvila Espoossa, ihana 1910-luvulla rakennettu villa.
By the way, helsinkiläinen kirjoitetaan pienellä, vai oletko kenties asunut niin kauan englanninkielisessä maassa, ettet muista suomalaista kirjoitustapaa? Sinulla kun varmasti oli aikaa oppia ja sivistää itseäsi lapsena ja nuorena, kun ei tarvinnut miettiä mistä löytäisi kuivaa homeista leivänkyrsää imettäväksi nälkäänsä taltuttamiseen.Sisäköt varmaan tarjoilivat klo 17 teen. Lucky you:DD
Mutta onneksi ihmisellä on kyky elää onnellinen lapsuus unelmissaan.Kun sulkee silmänsä ja uskoo vankasti, että elämä on kaunis.Olisin voinut kirjoittaa ihan itse satuja unelmistani, sellaisia Pieni tulitikkutyttö ja vastaavia, koska ainoat kirjani oli ensin veljen Aapinen ja sitten omani, mutta Andersenia pääsin lukemaan vasta vuosia myöhemmin ja ihmettelin, miksi ne tuntuivat niin tutuilta.Kuin omasta päästäni.Ihmisen mieli on uskomaton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Duunariperheen tytär vm 60 stadista: tuollaistahan elämä oli hyvin pitkälle.
Hammasharja oli jo 3-4 vuotiaana mutta aktiivisemmin sitä kehotettiin käyttämään vasta kouluikäisenä. Kotonamme oli iso kylpyhuone mutta kylpyyn/suihkuun mentiin viikoittain. Arkena pesaistiin kainalot ja kasvot pari kertaa päivässä hanan alla. Yleisessä saunassa käytiin kuukausittain, yleensä mummi vei meidät 5 serkusta Kotiharjun saunaan tai Aleksis Kivenkadulle.
Remmistä sain mutta aiheesta, olin villi lapsi. Äitini oli (oman kovan taustansa takia) etäinen mutta isä sitäkin hellempi ja rakastavampi. Jaksoi aina leikkiä ja hassutella. Lauantaisin kun äiti jäi siivoamaan ja leipomaan me kävimme leffassa ja Mikonkadun Primulassa syömässä lettuja.
Koulunkäyntiin eivät puuttuneet - sanoivat että kansakoulun käyneinä heillä ei ole mitään annettavaa minulle joka sentään pääsin ylioppilaaksi. Tuki oli lähinnä hiljaista ylpeyttä. Kun aloitin kesätyöt 15v ja vakityöt 19v he opettivat että pitää olla ahkera ja nöyrä että saa pitää työpaikkansa. Tästä ajatuksesta olen päässyt eroon vasta 40+ ikäisenä kun lopulta em johti loppuunpalamiseen kun en koskaan uskaltanut sanoa ei.
Vaikka äiti oli vain tehtaan työläinen ja isä varastomies he saivat maksettua meille asunnon Kalliosta. Ruokaa oli aina (äiti oli varsinainen taikuri) mutta lähinnä läskisoosia ja perunaa, jauhelihakastiketta, silakkalaatikkoa, lihakeittoa tms. Jos pääruokana oli riisivelliä sen lisäksi sai ruisleipäsiivun päälle kinkkusiivun! Muuten ei leivänpäällisiä ollut koskaan muuta kuin voita. Karjalaiseen perintöön kuului se että vähästäkin jaetaan ja meillä olikin usein enemmän suita syömässä - keittoa vaan jatkettiin ja tarjottiin muillekin.
Ekat James farkut sain 11v:nä ja Beaverit 13v:nä. Yhdet riitti vuodeksi, onneksi en kasvanut nopeasti!
Toisaalta - muistan äidin keränneen itselleen pari vuotta rahaa talvitakkiin ja tulikin kotiin taulu kainalossa:) Vanhemmilleni taide ja kirjallisuus oli tosi tärkeitä, köyhyydestä ja kouluttamattomuudesta huolimatta he eivät olleet sivistymättömiä. Ja sydämen sivistystä sitäkin enemmän
Eiköhän tuossa selittävin tekijä ole ollut sota ja sen traumat.
Vaikka vanhempasi olisivat olleet ihan pieniä/syntyneet sotien jälkeen, on sotien traumat vanhempiensa kautta heihin vaikuttaneet. heillä on itsellään ollut luultavasti niin kylmä ja välinpitämätön lapsuus että se sitten näkyy tuollaisina juttuina...Ja jo itse on saanut kylmän ja etäisen kasvatuksen, niin varmasti sitä pitää normaalina ja ajattelee että tekee oikein kun niin omatkin lapset kasvattaa. 60-luvulla ihmisten yleinen tietoisuus oli niin erilaista ettei ole osattu varmaan kyseenalaistaa kasvatuskeinoja.
Kuulostaa hyvin tutulta. Elintaso nousi humisten 70-luvulla ja monien etuuksien maksaminen aloitettiin.
Opiskeluni aloitin v.71 toisessa kaupungissa ja äiti lähetti viikottain ruokapakettia postissa - oli itse leivottua pullaa, sämpylöitä, lihapullia.
Perheet vuokrasivat alivuoralaisasuntoja, jonkun huoneen kodistaan. Jaoin toisen tytön kanssa muutaman neliön huoneen ja asuin siinä parivuotta. Perheen asunto oli 3h+keittiö rivitalo, vanhempien lisäksi perheessä oli kaksi pientä lasta. Ja siinä me oltiin kuin sillit tynnyrissä ja monet muutkin opiskelijakaverini asuivat näin.
Jossakin vaiheessa riemuratkesi, kun valtio aloitti maksamaan pientä opintotukea, jota ei tarvinnut maksaa takaisin. Opiskelut maksettiin pankkilainalla, jonka vanhemmat takasivat ja antoivat pientä taskurahaa.
Muistan kuitenkin opiskeluaikani, vaikka se oli hyvin vaatimatonta ja köyhää, hyvin iloisena, eikä ollut huolta vielä huomisesta. Ja tietenkin oltiin koko opiskeluajan töissä, jotta sain vuokran, lukukausimaksun ja kirjat maksettua.
Eikä ollut omaa lankapuhelinta, vaan puhelut soitettiin puhelinkopista.
Minä en liene ollut köyhälistön lapsi, sillä molemmat vanhempani ovat akateemisia. Sain kyllä itsekin remmistä ja tukkapöllyä alle kouluikäisenä.
Isäni taannoin sanoi, nuoret eivät voi ymmärtää sitä maailman kahtiajakautuneisuutta, mikä silloin oli. Kun tätä ketjua luen, niin nyt ymmärrän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap. tarina ei kuulosta lainkaan köyhällistön elämältä, vaan normaalilta 60-luvun elämältä. Sun vanhemmathan olivat työkykyisiä ja töissä. Oli radiot, puhelimet ja tv.joita köyhillä ei ollut.
Köyhät asuivat jossakin hökkelissä, jotka paloivat kun lämmitettiin pakkasella.
Monet 60-luvun vanhemmilla oli sodasta traumoja ja hermot menneet sodan kokemista julmuuksista ja kauheuksista. Alkoholilla lievennettiin pahaa oloa ja kiukut purettiin lapsiin.
Eikä silloin ollut sos.tukia tai työkyvyttömyyseläkkeitä.
Kiitos kommentistasi, silti varmuudeksi oikaisen tekemäsi virhepäätelmät.
Isäni ei siis ollut koskaan päivääkään "oikeissa" töissä. Se oli lyhyitä pätkiä lusimassa ja työsiirtolassa. Välillä se tienasi kauppaamalla ihmisille tuotteita tai palveluita, jotka hyväuskoiset maksoivat, mutteivat saaneet maksamaansa.
Isäni vaan pyöri tien päällä tai kylillä. Välillä se toki oli kotona useita päiviä peräkkäin. Se makasi sängyllä silmät auki kattoon tuijottaen. Sitten se saattoi nousta ihan tavallisesti tupakalle tai kuselle. Mutta toisinaan se kimposi ylös, ja heitti ensimmäisen käteen osuvan esineen (lasin, tuhkakupin, kissanpennun) seinään tai meidän päähän. Sitten se joko kävi uudelleen makaamaan tai alkoi heittämään lisää tavaraa.
Äitini siis kävi töissä, oli baarin kassa. Tilipäivänä se toi tilin tilinauhoineen kotiin, ja kävi maksamassa vuokran. Sillä aikaa isä vei lähes kaiken käteisen, jättäen jotain kymppejä ruokarahaksi.
Ei meillä 60-luvulla ollut mitään laitteita, tietenkään! Esim. jääkaapin sijaan ruoat säilytettiin maakuopassa keittiön lattian alla. Nuo ylellisyystuotteet, puhelin, mankka ja tv (tässä järjestyksessä) hankittiin 70-luvun puolivälissä, kun isäni keksi tuottoisan liiketoimen: lestinheiton. Minä trokasin ekat flindat 15-vuotiaana, fillarilla kuljetin tilatut tuotteet asiakkaille;-)
Olen jo 1950-luvulla syntynyt, mutta siskoni 1960-luvulla. Asuimme maalla pohjoisessa, ja nämä kohdat tunnistan omasta lapsuudesta, kommentit kursiivilla lainauksen sisällä.
Vierailija kirjoitti:
Äiti meni töihin, kun kuopus oli 3 v. Eli me alle kouluikäiset lapset oltiin siis päivät keskenämme kotona. Tätä ihmetellessäni äitini toteaa vaan, ettei ollut päiväkoteja silloin, mitä muuta olisi voinut tehdä.
- Ei maalla ollut töitä naisille vaan äiti oli kotona. Silloin harvoin kun pääsi töihin tai oli muuten poissa kotoa, joka tuttu teini tai mummo oli lapsenvahtina.
Me saatiin aika usein piiskaa, remmiä ja tukkapöllyä, tasapuolisesti jokainen.- Muistan vieläkin, kuinka juoksi pakoon pitkin peltoja, ja piilotin niitä remmejä. Ja sitten sain selkään jollakin muulla remmillä.
Ekat hammasharjat saatiin koulusta ekaluokkalaisina. Ei saatu juurikaan hammastahnaa, äiti sanoi että suola puhdistaa ihan yhtä hyvin.
- Näin kävi, ja sen seurauksena olen edelleen hammaslääkärin painajainen vielä tässä iässä.
Lapsille ei puhuttu mitään ylimääräistä eikä lapset varsinkaan saaneet puhua mitään ylimääräistä.- Tämä on ehkä vähän liioittelua , mutta kyllä lasten piti olla varsinkin vieraitten aikana näkymättömiä ja kuulumattomia.
Vanhempani eivät osallistuneet juuri mihinkään koulujen tapahtumiin, juhliin tai vanhempainiltoihin tai kyselleet koulusta.- Ei silloin mitään vanhempainiltoja ollut. Joulu- ja äitienpäiväjuhlassa äiti oli joskus.
Kun vanhin olisi halunnut oppikouluun, ilmoitettiin, että se on rikkaiden kersoille eikä sinne ole tavallisilla mitään asiaa. Meille opetettiin myös, että vain varakkaat voivat opiskella pidempään tai hankkia omistusasunnon tai kotivakuutuksen tms.
- Tämä ei pitänyt meillä paikkaansa vaan päin vastoin. Edelliset sukupolvet olivat surreet sitä, kun eivät saaneet opiskella kykyjensä mukaan. Siksi minun ikäluokalle tarjottiin kaikki opiskelumahdollisuudet. Silloin oli jo ilmainen oppikoulu, kunnallinen kokeilukeskikoulu, ja sen jälkeen peruskoulu. Yliopistosta tosin valmistuin vasta hyvinkin aikuisena.
Maalla ei juuri muita asumisvaihtoehtoja ollut kuin omistusasunto, johon palovakuutusta pidettiin itsestään selvänä.
Lapset eivät tarvitse mitään, ei vaatteita tai muuta turhaa, oppivat vain vaateliaiksi. Kaksi vaillinaista vaatekertaa riittää, siis yksi pusero pyykissä, toinen päällä jne.
- Koulun kautta haettiin vaateavustusta ja muistaakseni joka vuosi saatiin jotain. Käsittääkseni varakkaammillakin oli erikseen kouluvaatteet, koska melkein samoissa vaatteissa käytiin koulua koko lukuvuosi. Liikunnassa oli tytöillä ne siniset jumppapuvut ...
Sauna kerran viikossa riittää peseytymiseen (meillä ei ollut siis suihkua tai yleensäkään juoksevaa vettä).
- Keskikouluaikana oli pakollinen suihku aina liikuntatuntien jälkeen, mikä oli varmaan tarpeen. Joillakin oli jo silloin kotona suihku tai kylpyamme, mutta maalla saunottiin lauantaisin.
Kun tulin teini-ikään, äitini antoi mulle sellaisia Perfekta-siteitä, ne kiinnitettiin vyötärön ympärille tulevaan kuminauhaan kiinni. Mä olen alkanut epäillä, että väkisinkin v. 1979 on ollut muitakin vaihtoehtoja, mutta äitini kieltää tän.- Minä sain äidiltäni muutama vuosi aikaisemmin Monellaa. Miten muistankin sen merkin ? Tyttöjen kanssa sitten uskallettiin kokeilla tampoaxia ja ob:ta.
Ken tietäis ja kertois? Ekoiksi rintsikoiksi sain äitini vanhat, ekat uudet sain sitten aikanaan kun menin itse töihin.
- Sain ekat rintsikat serkultani, sellaiset valkeat tummapilkulliset. Äitini vanhat eivät ole koskaan minulle sopineet.
Mulla oli yksi kaveri, jonka sain pyytää meille leikkimään. Sitäkään ei kovin usein. Veljet ei saaneet tuoda ketään. Mäkään en saanut tuoda ketään enää sen jälkeen kun tulin teini-ikään.- En muista tuollaisia rajoituksia, mutta ei kovin moni meille ollut tulossakaan. Enemmän me menimme muualle ja sattuneesta syystä muutimme pois kotoa heti kun vaan kykenimme.
Me ei saatu soittaa puhelimella lainkaan, me ei saatu laittaa radiota päälle eikä kuunnella sillä kasetteja, siis ihan aikuisikään asti. Televisiota saatiin sentään katsella, sitten kun sellainen hankittiin.
- Ei meillä edes ollut puhelinta eikä kasettisoitinta. Televisiota ja radioa saatiin kyllä käyttää aika vapaasti. En edes muista, milloin ostin itse oman kasettisoittimen vai sainko sen lahjaksi, mutta aikuisena kuitenkin. Kavereilla niitä kyllä oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt 1963 enkä tunnista mitään kertomuksestasi. En omasta enkä laajan Helsinkiläisen sukulais- ja ystäväpiirin elämästä.
Ihan kuin toiselta planeetalta. Kävittekö te kesällä huvilalla edes? Meillä oli kesähuvila Espoossa, ihana 1910-luvulla rakennettu villa.
Luin juuri Tellervo Koiviston muistelmat, jossa hän kertoi kuinka vaatimatonta heidän alkutaipaleensa oli 50-luvun lopussa kun Assi-tytär syntyi, vaikka Mauno Koivisto oli jo silloin Suomen pankissa töissä.
Perhe asui Helsingin keskustassa, hellahuoneessa ja kun yöllä tyttären imetyksen aika tuli, Mauno Koiviston oli herättävä ja annettava paikkansa hetekan puolikkaasta, jotta imettäminen olisi onnistunut, kun tilaa ei ollut.
Ehkä sun vanhemmat ja ystäväpiiri on koostunut vanhemmista henkilöistä, kuin nuorista parista, joilla rahaa ei ollut.
Minä ja veli ollaan synnytty 60-luvun puolivälin tienoilla. Kotina oli huoneen ja keittiön käsittänyt pieni talo, ei muita mukavuuksia kuin sähkö. Pahimpina pakkasina käytiin saunassa vain kerran viikossa, muuten kaksi kertaa.
Hammasharjat meillä oli ja iltaisin piti pestä hampaat, mutta hammastahnaa sai käyttää vain kerran viikossa. Muistelen äidin perustelleen sen sillä, että muuten tulee liikaa fluoria, joka on vaarallista. Tuo yhdistettynä vauvaiän yöllisiin sokerivesipulloihin sai aikaan sen, että reikiintyneet maitohampaat tekivät reiät puhkeaviin pysyviin hampaisiin. Hammassärkyä lääkittiin kuumavesipullolla. Yhtäkin hammasta särki niin paljon ja pitkään, että loplta se lakkasi särkemästä. Ekan kerran pääsin hammaslääkäriin ekalla luokalla, ja ai että niitä muistoja :(
Kotona oli kova kuri, piiskaa ja tukkapöllyä tuli. Isää ei saanut häiritä ja niinpä hän on vieläkin minulle ihan vieras. Äidin tärkein tehtävä oli kotityöt ja niitähän riitti, kun pyykkikin piti pestä käsin. Äiti meni töihin nuorimmaisen mentyä ekalle. Silloin ei vanhemmat saaneet olla pois töistä lasten sairauksien takia ja muistan miten oli kurjaa ja pelotti, kun olin korkeassa kuumeessa.
Lapset ei tietenkään saaneet koskea telkkariin tai radioon. Puhelin saatiin, kun olin teini, mutta siihen sai vastata, jos joku soitti. Jos oli pakko soittaa kaverille, menin parin kilometrin päässä olevalle puhelinkopille. Kaikki seksiin liittyvä oli syntiä, myös kuukautiset, jotka piti hoitaa mahdollisimman huomaamattomasti.
Äiti kyllä kannusti meitä opiskeluun, kun itse ei ollut saanut käydä koulua. Ehdin käydä kansakoulua pari vuotta, sitten tuli onneksi peruskoulu.
Itse ajattelin lapsena, että meidän perheessä elettiin 20 vuotta vanhempaan tyyliin, kaikilla muilla oli jo uudenaikaisia tapoja. Muistan jo ihan pienenä ajatelleeni, että me lapset ollaan epäihmisiä. Tuota olen ihmetellyt näin aikuisena, miten tajusin jo silloin, että lapset ei mitenkään olleet niin arvokkaita kuin aikuiset. Järkkyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, kotiolosi eivät ole olleet normaalit 60-luvun mittakaavallakaan. Vanhempasi ovat kertomasi perusteella heikkolahjaisia ja sitä kautta täydellisen piittaamattomia jälkikasvunsa hyvinvoinnista. Äitisi kommentti hyväksikäytöstä on paljon puhuva ja normaali täyspäinen ihminen ei ajattele noin.
Hienoa että olet pystynyt tarjoamaan omille lapsillesi henkisesti rikkaan lapsuuden! Jo se että tuollaisista lähtökohdista ponnistaneena olet työelämässä on hatunnoston arvoinen suoritus, olet pyrkinyt ja päässyt elämässä eteenpäin etkä jäänyt samanlaiseen ankeuteen kuin vanhempasi. Vanhempiaan ei voi valita ja lapsuunkodistasi huolimatta olet pärjännyt elämässä, siitä voit olla ylpeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap. tarina ei kuulosta lainkaan köyhällistön elämältä, vaan normaalilta 60-luvun elämältä. Sun vanhemmathan olivat työkykyisiä ja töissä. Oli radiot, puhelimet ja tv.joita köyhillä ei ollut.
Köyhät asuivat jossakin hökkelissä, jotka paloivat kun lämmitettiin pakkasella.
Monet 60-luvun vanhemmilla oli sodasta traumoja ja hermot menneet sodan kokemista julmuuksista ja kauheuksista. Alkoholilla lievennettiin pahaa oloa ja kiukut purettiin lapsiin.
Eikä silloin ollut sos.tukia tai työkyvyttömyyseläkkeitä.Kiitos kommentistasi, silti varmuudeksi oikaisen tekemäsi virhepäätelmät.
Isäni ei siis ollut koskaan päivääkään "oikeissa" töissä. Se oli lyhyitä pätkiä lusimassa ja työsiirtolassa. Välillä se tienasi kauppaamalla ihmisille tuotteita tai palveluita, jotka hyväuskoiset maksoivat, mutteivat saaneet maksamaansa.
Isäni vaan pyöri tien päällä tai kylillä. Välillä se toki oli kotona useita päiviä peräkkäin. Se makasi sängyllä silmät auki kattoon tuijottaen. Sitten se saattoi nousta ihan tavallisesti tupakalle tai kuselle. Mutta toisinaan se kimposi ylös, ja heitti ensimmäisen käteen osuvan esineen (lasin, tuhkakupin, kissanpennun) seinään tai meidän päähän. Sitten se joko kävi uudelleen makaamaan tai alkoi heittämään lisää tavaraa.
Äitini siis kävi töissä, oli baarin kassa. Tilipäivänä se toi tilin tilinauhoineen kotiin, ja kävi maksamassa vuokran. Sillä aikaa isä vei lähes kaiken käteisen, jättäen jotain kymppejä ruokarahaksi.
Ei meillä 60-luvulla ollut mitään laitteita, tietenkään! Esim. jääkaapin sijaan ruoat säilytettiin maakuopassa keittiön lattian alla. Nuo ylellisyystuotteet, puhelin, mankka ja tv (tässä järjestyksessä) hankittiin 70-luvun puolivälissä, kun isäni keksi tuottoisan liiketoimen: lestinheiton. Minä trokasin ekat flindat 15-vuotiaana, fillarilla kuljetin tilatut tuotteet asiakkaille;-)
Sun lapsuus on ollut todella vaikea ja näin on ollut myös monella ystävälläni, eikä minunkaan isä-tytär suhde ole kummoinen ja olet tehnyt paljon työtä ehyekseni itseni ja edelleen tunteet heittelevät. Mulle antoi helpotusta anteeksianto ja ymmärrys, kun tutustuin sen ajan historiaan ja tarinoihin.
Ja juuri äskettäin sain tietää, kuinka sen ajan miehet olivat lääkereiltä saaneet jotakin huumausaineita, vielä 70-luvulle saakka, jota olivat saaneet melko vapaasti sodan aikana, josta olivat tulleet riippuvaiseksi.
Onko sun isä elänyt sota-ajan? Ollut rintamalla tai varjostanut sodan pelko?
Joku on sanonut sodan julmuudet ja kauheudet vaikuttavan neljän sukupolven yli. Juuri väkivaltana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ohhoh. Ja minä luulin olevani pitkään köyhä lapsi mutta enpäs ole olutkaan. Syntynyt 64 ja aina oli luistimet ja sukset ja polkupyörä, ekan upouuden tunturi vipin sain 74. Käytiin lomalla sedän mökillä ja harrastin yleisurheilua ja voimistelua. Läksyistä oltiin kiinnostuneita ja kokeisiin kyseltiin koealue. Kaupastakin saatiin vaatteita vaikka niitä ommeltiin myös itse. Kylvyssä sai käydä vaikka joka päivä ja hampaat pestiin kaksi kertaa päivässä. Ahdasta oli mutta seinillä tauluja ja kirjoja ostettiin ja kavereita oli aina leikkimässä. Sai puhua ja laulaa ja soittaa. Elämää varjosti vanhempien alkoholinkäyttö mutta muutenhan tuo näytti oikein hyvältä kun lukee tätä ketjua.
Vierailija kirjoitti:
Ap, kotiolosi eivät ole olleet normaalit 60-luvun mittakaavallakaan. Vanhempasi ovat kertomasi perusteella heikkolahjaisia ja sitä kautta täydellisen piittaamattomia jälkikasvunsa hyvinvoinnista. Äitisi kommentti hyväksikäytöstä on paljon puhuva ja normaali täyspäinen ihminen ei ajattele noin.
Hienoa että olet pystynyt tarjoamaan omille lapsillesi henkisesti rikkaan lapsuuden! Jo se että tuollaisista lähtökohdista ponnistaneena olet työelämässä on hatunnoston arvoinen suoritus, olet pyrkinyt ja päässyt elämässä eteenpäin etkä jäänyt samanlaiseen ankeuteen kuin vanhempasi. Vanhempiaan ei voi valita ja lapsuunkodistasi huolimatta olet pärjännyt elämässä, siitä voit olla ylpeä.
En pitäisi naista heikkolahjaisena, jos niissä olosuhteissa, ilman kotitöitä helpottavia koneita, ilman yhteiskunnan tukia ja ilmaista koulutusta pystyy huolehtimaan perheestä, lapsista ja sairaasta miehestä, tuo ruuan pöytään pienestä palkastaan ja tekee työtä kuutena päivänä viikossa, ilman lomia ja niissä työolosuhteissa.
Ja on hyvä muistaa, lasten ja naisten aseman olevan aivan toinen kuin tänä päivänä ja miehen sana oli laki. Avioero olisi ollut viimeinen vaihtoehto, siinä olisi mennyt maine ja olisi ollut kaikkien hylkimä, myös lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kotiolosi eivät ole olleet normaalit 60-luvun mittakaavallakaan. Vanhempasi ovat kertomasi perusteella heikkolahjaisia ja sitä kautta täydellisen piittaamattomia jälkikasvunsa hyvinvoinnista. Äitisi kommentti hyväksikäytöstä on paljon puhuva ja normaali täyspäinen ihminen ei ajattele noin.
Hienoa että olet pystynyt tarjoamaan omille lapsillesi henkisesti rikkaan lapsuuden! Jo se että tuollaisista lähtökohdista ponnistaneena olet työelämässä on hatunnoston arvoinen suoritus, olet pyrkinyt ja päässyt elämässä eteenpäin etkä jäänyt samanlaiseen ankeuteen kuin vanhempasi. Vanhempiaan ei voi valita ja lapsuunkodistasi huolimatta olet pärjännyt elämässä, siitä voit olla ylpeä.
En pitäisi naista heikkolahjaisena, jos niissä olosuhteissa, ilman kotitöitä helpottavia koneita, ilman yhteiskunnan tukia ja ilmaista koulutusta pystyy huolehtimaan perheestä, lapsista ja sairaasta miehestä, tuo ruuan pöytään pienestä palkastaan ja tekee työtä kuutena päivänä viikossa, ilman lomia ja niissä työolosuhteissa.
Ja on hyvä muistaa, lasten ja naisten aseman olevan aivan toinen kuin tänä päivänä ja miehen sana oli laki. Avioero olisi ollut viimeinen vaihtoehto, siinä olisi mennyt maine ja olisi ollut kaikkien hylkimä, myös lapset.
Totta puhut!Oma äitini sanoi vielä 90-luvulla "minä en sentään ole eronnut" vaikka pilasi lapsuutemme sotavammaisen alkoholistin kanssa ja sai kaksi au-lasta ennen avioliittoa.En voinut muuta kuin nauraa hysteerisesti.Kuinka yksinkertainen voi ihminen olla!Ja luen myös itseni siihen joukkoon.
Muuten vähä tuommosta, mutta köyhempää. Ei ollut äite töissä, kun ei niitä riittänyt aina isällekään. Muuten kunnollisia, mutta äiti oli uskovainen. Mutta oli pari lehmänkantturaa, joilla ei maito tahtonu talvella riittää. Oli kyläkirjasto, josta sai käydä luettavaa. Kuitenkin kiellettiin lukemasta, kun lampun polttaminen kallista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, kotiolosi eivät ole olleet normaalit 60-luvun mittakaavallakaan. Vanhempasi ovat kertomasi perusteella heikkolahjaisia ja sitä kautta täydellisen piittaamattomia jälkikasvunsa hyvinvoinnista. Äitisi kommentti hyväksikäytöstä on paljon puhuva ja normaali täyspäinen ihminen ei ajattele noin.
Hienoa että olet pystynyt tarjoamaan omille lapsillesi henkisesti rikkaan lapsuuden! Jo se että tuollaisista lähtökohdista ponnistaneena olet työelämässä on hatunnoston arvoinen suoritus, olet pyrkinyt ja päässyt elämässä eteenpäin etkä jäänyt samanlaiseen ankeuteen kuin vanhempasi. Vanhempiaan ei voi valita ja lapsuunkodistasi huolimatta olet pärjännyt elämässä, siitä voit olla ylpeä.
En pitäisi naista heikkolahjaisena, jos niissä olosuhteissa, ilman kotitöitä helpottavia koneita, ilman yhteiskunnan tukia ja ilmaista koulutusta pystyy huolehtimaan perheestä, lapsista ja sairaasta miehestä, tuo ruuan pöytään pienestä palkastaan ja tekee työtä kuutena päivänä viikossa, ilman lomia ja niissä työolosuhteissa.
Ja on hyvä muistaa, lasten ja naisten aseman olevan aivan toinen kuin tänä päivänä ja miehen sana oli laki. Avioero olisi ollut viimeinen vaihtoehto, siinä olisi mennyt maine ja olisi ollut kaikkien hylkimä, myös lapset.
Totta puhut!Oma äitini sanoi vielä 90-luvulla "minä en sentään ole eronnut" vaikka pilasi lapsuutemme sotavammaisen alkoholistin kanssa ja sai kaksi au-lasta ennen avioliittoa.En voinut muuta kuin nauraa hysteerisesti.Kuinka yksinkertainen voi ihminen olla!Ja luen myös itseni siihen joukkoon.
Muistan teininä kun tv:stä tuli suosittu ohjelma "Tänään kotona" jossa käsiteltiin ruuanlaittoa ja kodintöitä ja toimittajana oli jo edesmennyt Kyllikki Stenroos (Virolainen) ja naapurin rouvat kävivät katsomassa ohjelmaa ja se oli hyvin suosittu naisten keskuudessa.
Suuri skandaali syntyi, kun selvisi Kyllikki Stenroosin olevan eronnut nainen ja Yle hyllytti vähäksi aikaa koko ohjelman, kun pahin katsojamyrsky oli päällä. Muistan, kuinka äitini ja naapurin rouvat paheksuivat, ettei eronnut nainen voinut tietää mitään ruuanlaitosta. Luin lehdistä kuinka häntä nimiteltiin ja haukuttiin lehdistössä. Ja mieleen on jäänyt häntä kutsuttavan vajaaksiperheen äidiksi.
Ja kun pahin tunnemyrsky oli ohitettu 70-luvulla, kaikki naiset taas katsoivat ohjelmaa.
Asenteet oli todella tiukasti kiinni, eikä pelkästään miesten, vaan myös naisten ansiosta. Avioliitosta pidettiin kiinni, vaikka se olisi aiheuttanut paljon kärsimystä ja tuskaa.
Ja tuohon aikaan perheväkivalta oli yleistä, eikä siihen kukaan puuttunut. Ehkä vähän naapurit säälivät, mutta ei mitään muuta.
Vierailija kirjoitti:
Asenteet oli todella tiukasti kiinni, eikä pelkästään miesten, vaan myös naisten ansiosta. Avioliitosta pidettiin kiinni, vaikka se olisi aiheuttanut paljon kärsimystä ja tuskaa.
Ja tuohon aikaan perheväkivalta oli yleistä, eikä siihen kukaan puuttunut. Ehkä vähän naapurit säälivät, mutta ei mitään muuta.
Tuolta ajalta on elokuva 8 surmanluotia. Kertoo myös köyhyydestä ja traagisesta tapahtumasta. Aika realistista on sen elokuvan köyhyys omastakin näkökulmasta, ja kyllä meilläkin paettiin toisinaan naapuriin.
Mutta ei erottu, ei! Tuon perheen äiti ei eronnut poliisit tappaneesta miehestään. Sama mies tappoi sitten tämän vaimon päästyään vankilasta. Että sellaista oli 'rakkaus' 1960-luvulla ja ennen sitä solmituissa avioliitoissa.
Erittäin mielenkiintoinen keskusteluketju tämä.
Mahtava lukea tuon ajan elämästä, arvomaailmasta ja kokemuksista!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap. tarina ei kuulosta lainkaan köyhällistön elämältä, vaan normaalilta 60-luvun elämältä. Sun vanhemmathan olivat työkykyisiä ja töissä. Oli radiot, puhelimet ja tv.joita köyhillä ei ollut.
Köyhät asuivat jossakin hökkelissä, jotka paloivat kun lämmitettiin pakkasella.
Monet 60-luvun vanhemmilla oli sodasta traumoja ja hermot menneet sodan kokemista julmuuksista ja kauheuksista. Alkoholilla lievennettiin pahaa oloa ja kiukut purettiin lapsiin.
Eikä silloin ollut sos.tukia tai työkyvyttömyyseläkkeitä.Kiitos kommentistasi, silti varmuudeksi oikaisen tekemäsi virhepäätelmät.
Isäni ei siis ollut koskaan päivääkään "oikeissa" töissä. Se oli lyhyitä pätkiä lusimassa ja työsiirtolassa. Välillä se tienasi kauppaamalla ihmisille tuotteita tai palveluita, jotka hyväuskoiset maksoivat, mutteivat saaneet maksamaansa.
Isäni vaan pyöri tien päällä tai kylillä. Välillä se toki oli kotona useita päiviä peräkkäin. Se makasi sängyllä silmät auki kattoon tuijottaen. Sitten se saattoi nousta ihan tavallisesti tupakalle tai kuselle. Mutta toisinaan se kimposi ylös, ja heitti ensimmäisen käteen osuvan esineen (lasin, tuhkakupin, kissanpennun) seinään tai meidän päähän. Sitten se joko kävi uudelleen makaamaan tai alkoi heittämään lisää tavaraa.
Äitini siis kävi töissä, oli baarin kassa. Tilipäivänä se toi tilin tilinauhoineen kotiin, ja kävi maksamassa vuokran. Sillä aikaa isä vei lähes kaiken käteisen, jättäen jotain kymppejä ruokarahaksi.
Ei meillä 60-luvulla ollut mitään laitteita, tietenkään! Esim. jääkaapin sijaan ruoat säilytettiin maakuopassa keittiön lattian alla. Nuo ylellisyystuotteet, puhelin, mankka ja tv (tässä järjestyksessä) hankittiin 70-luvun puolivälissä, kun isäni keksi tuottoisan liiketoimen: lestinheiton. Minä trokasin ekat flindat 15-vuotiaana, fillarilla kuljetin tilatut tuotteet asiakkaille;-)
Sun lapsuus on ollut todella vaikea ja näin on ollut myös monella ystävälläni, eikä minunkaan isä-tytär suhde ole kummoinen ja olet tehnyt paljon työtä ehyekseni itseni ja edelleen tunteet heittelevät. Mulle antoi helpotusta anteeksianto ja ymmärrys, kun tutustuin sen ajan historiaan ja tarinoihin.
Ja juuri äskettäin sain tietää, kuinka sen ajan miehet olivat lääkereiltä saaneet jotakin huumausaineita, vielä 70-luvulle saakka, jota olivat saaneet melko vapaasti sodan aikana, josta olivat tulleet riippuvaiseksi.
Onko sun isä elänyt sota-ajan? Ollut rintamalla tai varjostanut sodan pelko?
Joku on sanonut sodan julmuudet ja kauheudet vaikuttavan neljän sukupolven yli. Juuri väkivaltana.
Täällä on ollut muutama todella hyvä kommentti, tämä on yksi niistä. On ollut mukava saada lukea "kohtalotovereiden" kirjoituksia, sekä näitä, jotka mainitsevat sodan jälkeiset traumat yms. Oikeastaan alun perinkin kirjoitin siksi, että pääsisin balanssiin oman jonkintasoisen osattomuuden kokemukseni kanssa. Kun mieluusti nauttisin äitinikin seurasta niin kauan kuin hän täällä vielä on, mutta sitten pukkaa vanhoja kaunoja tai traumoja sotkemaan kuvioita.
Äitini oli 5 v. kun isänsä kuoli talvisodassa. Isäni joutui jo nuorena silloisiin koulu- ja poikakoteihin. Sotavuosilta löysin yhden hänen lähettämänsä postikortin jostain pohjoisen poikakodista. Siinä hän anelee, että lähettäkää leipää, hakkaavat täällä ja pitävät nälässä. No sitä korttia en vieläkään pysty lukemaan itkemättä, mutta se lienee ainoa asia, joka herättää minussa isääni kohtaan säälin ja ymmärryksen tunteita. Niin joo, mummi kertoi aikanaan, että isä joutui poikakotiin, kun jatkuvasti varasteli ja viimeinen niitti oli, kun vei 7 henkisen perheen koko kuukauden ruokarahat.
Ap. tarina ei kuulosta lainkaan köyhällistön elämältä, vaan normaalilta 60-luvun elämältä. Sun vanhemmathan olivat työkykyisiä ja töissä. Oli radiot, puhelimet ja tv.joita köyhillä ei ollut.
Köyhät asuivat jossakin hökkelissä, jotka paloivat kun lämmitettiin pakkasella.
Monet 60-luvun vanhemmilla oli sodasta traumoja ja hermot menneet sodan kokemista julmuuksista ja kauheuksista. Alkoholilla lievennettiin pahaa oloa ja kiukut purettiin lapsiin.
Eikä silloin ollut sos.tukia tai työkyvyttömyyseläkkeitä.