Mä haluaisin erakoitua. En jaksa olla ihmisten kanssa!

Tykkään pääosin yksinolosta ja erakkoudesta. Mutta olisi kiva olla, joku ihana, kiltti ja lempeä ihminen ystävänä. Luotettava ja mukava. Jonka seurassa olisi hyvä ja turvallinen olo. Olen työssäkäyvä, mutta muuten erakko. Töissä on nyt eräs minua vanhempi ihminen, joka puhuu kauniisti minulle ja kohtelee kivasti. Ystävällinen ja ihana ihminen. On tuntunut kivalta. En ole tottunut niin lämpimään kohteluun. On suloinen vanhempi rouva. Tuollaisia ihmisiä pitäisi olla enemmän.

Mulla on käsittämättömän paljon huonoja kokemuksia ihmisistä, vaikka toki olen 43 vuoden aikana yrittänyt vaikka ja mitä. Mutta kun en sovi mihinkään niin en sovi. En tajua miksi olen inhottu tyyliin ensikatseesta tai jos olen porukassa, niin aina olen ulkopuolinen. Ja jos ihme tuurilla muhun tutustutaankin ja alan rentoutumaan, niin hetken päästä olen ilmaa, kun tulee jotain mielenkiintoisempaa. Joku virhe minussa on ja oikeastaan pelkään jo ihmisiä enkä halua lähelleni enää ketään. Enkä todellakaan ole mikään inhottava ihminen, päinvastoin superkiltti, varautunut ainoastaan. Ja varmaan sitten hiton tylsä. Ehkä mun epävarmuus myös ärsyttää. Ja joku kummallisuus siinä plussana päällä. Tässä olen totuttelemassa täydelliseen yksinoloon, koska en kestä enää yhtään pettymystä mistään suunnasta. Oon osani todellakin saanut.

Olen vieraantunut ihmisistä, vaikka olen menevää sorttia. Mutta liikun ja kuljen aina yksin. Välillä viihdyn kotonani ja siellä kaikenlaista tekemistä ja puuhaa riittää. Käyn ulkona, liikun metsissä, luonnossa ja kävelen teillä. Kiertelen kauppoja, kirpputoreja ja ostoskeskuksia. Käyn syömässä, kahviloissa, kirjastoissa, uimahallissa, kuntosalilla, näyttelyissä, elokuvissa, teatterissa, konserteissa ja urheilutalossa. Matkustelen, harrastan ja autoilen. Mutta aina olen omasta valinnastani yksin. En koe itseäni ollenkaan erakoksi ja yksinäiseksi. Onneton olen usein ihmisten seurassa. En tunne kuuluvani joukkoon. Töissä käyn, mutta vietän mahdollisuuksien mukaan siellä aikaa yksin. Kammoan kaikkia sukujuhlia, illanviettoja, kekkereitä ja kemuja jne.

Mä olen siitä outo erakko että tavallaan tykkään nimenomaan smalltalkista, mutta en halua mitään syvällisempiä keskusteluja kun niissä niin pian tulee esille millaista toisen ajattelu on - ja se on yleensä niin kaukana omasta ettei oikein edes viitsi kertoa omia ajatuksiaan kun ymmärtää ettei toinen kuitenkaan ymmärtäisi. Ihmiset ei myöskään osaa keskustella vaan yleensä vain väittelevät ja yrittävät olla oikeassa ja voittaa ja kaikki se egoilu on mun näkökulmasta tylsää ja vähän ahdistavaa, en halua pelailla niitä pelejä.

Vierailija kirjoitti:

Erakkona eläminen vaatii rahaa. Olisin aikoja sitten häipynyt täältä jos voisin. Jossain pikkukaupungissa yksinäisenä ihmisenä elämä ei ole edes elämisen arvoista. Erityisesti yksin elävää naista pidetään outona, vastaavat miehet taas ovat aivan hyväksyttyjä. 

Kuinka tämä tulee ilmi? Itse en ole koskaan seurustellut, asun yksin ja on tasan yksi ystävä jota näen silloin tällöin. En siis ole totaali-erakko mutta en kauhean sosiaalinenkaan. Ei kukaan kysele minulta mitään asumisjärjestelyistä eikä parisuhdetilasta. Saan olla ihan rauhassa uteluilta.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on käsittämättömän paljon huonoja kokemuksia ihmisistä, vaikka toki olen 43 vuoden aikana yrittänyt vaikka ja mitä. Mutta kun en sovi mihinkään niin en sovi. En tajua miksi olen inhottu tyyliin ensikatseesta tai jos olen porukassa, niin aina olen ulkopuolinen. Ja jos ihme tuurilla muhun tutustutaankin ja alan rentoutumaan, niin hetken päästä olen ilmaa, kun tulee jotain mielenkiintoisempaa. Joku virhe minussa on ja oikeastaan pelkään jo ihmisiä enkä halua lähelleni enää ketään. Enkä todellakaan ole mikään inhottava ihminen, päinvastoin superkiltti, varautunut ainoastaan. Ja varmaan sitten hiton tylsä. Ehkä mun epävarmuus myös ärsyttää. Ja joku kummallisuus siinä plussana päällä. Tässä olen totuttelemassa täydelliseen yksinoloon, koska en kestä enää yhtään pettymystä mistään suunnasta. Oon osani todellakin saanut.

Sama täällä! Ikää vain 30 mutta muuten kuin omasta kynästäni. Toki muutamia tosi mukaviakin ihmiskohtaamisia ollut, mutta pääosin tuota nenän nyrpistelyä minulle. En enää ole kovin kiinnostunut muista ihmisistä tuon johdosta.

On vaikeaa olla enkelinä pirujen joukossa. Olisi ihanaa erakoitua, mutta ei voi. Töissä, kotioloissa ja muissa kuvioissa pirut pomppivat silmille. Pääsisi tästä helvetistä eroon ja kuolisi pois.

Tein ennen keikkatyötä hoitoalalla. Kohtelu oli välillä huonoa. Nyt olen vastaavana ja vakituisena sairaanhoitajana hoivakodissa. Taas kohtelu on huonoa. Lähden pois ja alan taas tekemään keikkaa.

Erakkous on parasta, mitä minulle on tapahtunut. Ikävä, etten tajunnut sitä aikaisemmin. Paljon pettymyksiä tuli ihmissuhteissa ja töissä. Tuhouduin osittain. Nyt nautin elämästä. Ystäviä ei ole, ei puolisoa ja teen etätyötä kotoa käsin. Terapeuttista. Täydellistä elämää elän nyt.

Mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän haluaa erakoitua. Nuorena oli sosiaalinen ja suvaitsevainen. Iän myötä ärsyttää kaikki ihmiset, näkee vain ne huonot puolet. Ei ole enää hyväuskoinen hölmö, hyväksikäytettävä, simputetettava ja pomputettava. Tuntuu, että ihmisissä ei ole enää mitään hyvää.

Mä mietin pitäisikö katkaista suhteet nuorempiin sisaruksiini. Molemmat opettajia joilla  luoteenpiirteenä besserwisseröinti ja taipumus alkaa saarnaamaan kuinka pitää elää ja millaisia valintoja pitää tehdä. Päälle vielä täydellinen ymmärtämättömyys oman käytöksensä seurauksista, kun on oikeassa niin ei voi edes anteeksipyytää mielenpahoitusta Ainoa vapaapäivä pitkän ylityöputken jälkeen, huomenna taaa töihin. ja nuorin sisar onnistui yhdellä puhelinsoitolla pilaamaan sen. Miksi pitää yhteyttä lähimpiin sukulaisiinsa kun on niille pelkkää ilmaa ja jatkuvan väheksynnän kohde, kelpaa ainoastaan lahjojen hankkijaksi jälkikasvulle muuten on parempi kun pysyy piilossa ettei tarvitse hävetä. :(

Voin todeta, että ihmisten kanssa olemisesta en ole saanut mitään iloa tai hyvää mieltä. Tämä on surullista, mutta totta. Erakoiduttuani olen tyytyväinen tai jopa onnellinen. Paljon ihania hetkiä yksin kotona, ulkona, syömässä jne. Itse paras ystävä. Kaunis koti ja hyvä mieli, teetä ja karjalanpiirakoita.

Näen ihmisissä vaan kaikkea pahaa ja negatiivista. En tykkää kenestäkään. Erakkous parasta.

Minulle parisuhteet, ystävyyssuhteet, työpaikat ja lähisukulaiset ovat tuoneet paljon surua ja pahaa mieltä. Olen itse hienotunteinen ja toisia kunnioittava. Kakkaa vaan on tullut niskaan suurimmaksi osaksi. En ymmärrä. Paljon ilkeilyä, piikittelyä, kuittailua, halveksuntaa jne. Onnellisena erakkona tästä jatkan.

Minulta ei puutu yhtään mitään. Olen vapaaehtoinen erakko. Yksinolo on erittäin kivaa ja rikastuttavaa. Ihmistenseura ainoastaan ahdistaa.

Yksinolo on fantastista, terapeuttista ja parasta. Seksin harrastaminenkin on jäänne esihistorialliselta ajalta. Ei korkeatasoinen ihminen seksiä kaipaa. Ihmisistä ei ole muuta kuin riesaa ja pahaa mieltä. Jumalan kanssa voi keskustella asiat. Neljä päivää täysin erakkona mökillä, ilman mitään yhteyksiä ulkomaailmaan. Aivan ihana olo. Tympäisee huomenna mennä sosiaaliseen työhön.

Minulla on paljon huonoja kokemuksia ja pettymyksiä ihmisten suhteen sekä henkilökohtaisesti että yleisesti ottaen. Olin 100 prosenttisen luotettava ja ihana ystävälleni. Hän jätti minut kuin nalli kalliolle ja jätti kutsumatta synttäreilleenkin. Syytä en tiedä. Olin parisuhteessa hyvä ja aina sain vain haukkuja takaisin. Töissä olin ahkera ja motivoitunut. Vinoilua sain osakseni. Minulla on vanha äiti ja usein vietän aikaa hänen luonaan vanhainkodissa jopa kokonaisen vapaapäivän ja käyn usein ulkoiluttamassa jne. Olen hoitajille ystävällinen ja usein leiponut jotain tuliaista, kun menen sinne ja kehunut heitä äitini hoidosta. Jotenkin tuntuu, että hekin ovat alkaneet välttelemään minua. On jopa suoraan sanottu, että viettäisit mieluummin vapaapäiväksi kotona omia hommia puuhailen kuin täällä. Olenko liian hyvä ihminen tähän kovaan ja kylmään maailmaan? Tuntuu, että kaikki hyvyyteeni palkitaan pahalla. Annan itsestäni toisille kaikkeni ja saan vaan kakkaa takaisin. Pitäisikö minun olla etäisempi ja välinpitämättömämpi? Ärsyttääkö ihmisiä liian tuttavallinen suhtautumiseni ja ystävällusyyteni? Olen päättänyt erakoitua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on käsittämättömän paljon huonoja kokemuksia ihmisistä, vaikka toki olen 43 vuoden aikana yrittänyt vaikka ja mitä. Mutta kun en sovi mihinkään niin en sovi. En tajua miksi olen inhottu tyyliin ensikatseesta tai jos olen porukassa, niin aina olen ulkopuolinen. Ja jos ihme tuurilla muhun tutustutaankin ja alan rentoutumaan, niin hetken päästä olen ilmaa, kun tulee jotain mielenkiintoisempaa. Joku virhe minussa on ja oikeastaan pelkään jo ihmisiä enkä halua lähelleni enää ketään. Enkä todellakaan ole mikään inhottava ihminen, päinvastoin superkiltti, varautunut ainoastaan. Ja varmaan sitten hiton tylsä. Ehkä mun epävarmuus myös ärsyttää. Ja joku kummallisuus siinä plussana päällä. Tässä olen totuttelemassa täydelliseen yksinoloon, koska en kestä enää yhtään pettymystä mistään suunnasta. Oon osani todellakin saanut.

Sama täällä! Ikää vain 30 mutta muuten kuin omasta kynästäni. Toki muutamia tosi mukaviakin ihmiskohtaamisia ollut, mutta pääosin tuota nenän nyrpistelyä minulle. En enää ole kovin kiinnostunut muista ihmisistä tuon johdosta.

Täällä myös yksi, jolle ollaan ilkeitä syyttä. Useamman kerran on käynyt niin, että yhtäkkiä eteeni hyökkää jostain täysin tuntematon henkilö, jota en ole sitä ennen edes huomannut, ja alkaa aukomaan päätään esimerkiksi ulkonäöstäni tai persoonastani (josta hän ei tietenkään voi tietää mitään, emmehän tunne toisiamme lainkaan). Joku olemuksessani ilmeisesti ärsyttää ihmisiä, ja he sitten kokevat oikeudekseen osoittaa sen. En käsitä tällaista käytöstä lainkaan. Ei tulisi itselleni mieleenkään hyökätä haukkumaan ventovieraita ihmisiä päin näköä! Näitä kokemuksia on niin paljon, että muiden ihmisten seura ei kiinnosta enää yhtään. Ei yhtään.

Erakoituminen on käynyt itsellänikin mielessä. Sen verran tullut tässä elämän aikana kokemuksia ihmisistä, jotka ainoastaan ovat sillon yhteyksissä kun tarvitsevat jotain. Kuvottaa ihmisten itsekkyys. Tässä lähiaikoina taas korostunut nämä. Eräs ystävä kaipasi seuraa kun oli mieshuolia, mutta nyt kun on taas uusi rakkaus kainalossa, ei löydy aikaa. Kysyin kaksi kuukautta sitten, että kerkeisköhän sitä nähdä joku päivä, niin vastaus oli että hitsi miten kiirettä töiden kanssa katsotaan myöhemmin. No ihan uskottavaa kun instassa kuitenkin päivittää kuinka miesystävän kanssa on oltu siellä ja täällä, minun kanssa ei kuitenkaan kahville kerkeä.

Toinen esimerkki opiskelukaverit. Kun kouluasioissa tarvitaan jeesiä, niin kyllä tulee viestiä. Muuten ei kiinnostele yhteydenpito ja näkeminen. Niiden parempien ystävien kanssa sitten mökkeillään ja vietetään aikaa, ja toki instagramiin hehkutetaan. Hitto pitäisi varmaan aloittaa sosiaalisen median poistosta tämä eristäytyminen.

N30

Vierailija kirjoitti:

Erakoituminen on käynyt itsellänikin mielessä. Sen verran tullut tässä elämän aikana kokemuksia ihmisistä, jotka ainoastaan ovat sillon yhteyksissä kun tarvitsevat jotain. Kuvottaa ihmisten itsekkyys. Tässä lähiaikoina taas korostunut nämä. Eräs ystävä kaipasi seuraa kun oli mieshuolia, mutta nyt kun on taas uusi rakkaus kainalossa, ei löydy aikaa. Kysyin kaksi kuukautta sitten, että kerkeisköhän sitä nähdä joku päivä, niin vastaus oli että hitsi miten kiirettä töiden kanssa katsotaan myöhemmin. No ihan uskottavaa kun instassa kuitenkin päivittää kuinka miesystävän kanssa on oltu siellä ja täällä, minun kanssa ei kuitenkaan kahville kerkeä.

Toinen esimerkki opiskelukaverit. Kun kouluasioissa tarvitaan jeesiä, niin kyllä tulee viestiä. Muuten ei kiinnostele yhteydenpito ja näkeminen. Niiden parempien ystävien kanssa sitten mökkeillään ja vietetään aikaa, ja toki instagramiin hehkutetaan. Hitto pitäisi varmaan aloittaa sosiaalisen median poistosta tämä eristäytyminen.

N30

Älä nyt hyvä nainen luovuta, noita riittää tuon sortin kamuja...

Muutakin on.

Onnea!