Lue keskustelun säännöt.
Mä haluaisin erakoitua. En jaksa olla ihmisten kanssa!
09.12.2016 |
En tiedä, mistä tämä johtuu ja voiko asialle tehdä jotain. Mä vaan väsyn ihmisten kanssa olemisesta tolkuttomasti. Jotkut saa sosiaalisesta elämästä energiaa, mutta mulla kaikki energia lähtee ihmisten kanssa olemisesta. Tykkään olla yksin, enkä ollenkaan pidä itseäni yksinäisenä. Minulla on paljon ystäviä, mutta voin hyvin nähdä niitä 1-4 kertaa koko vuoden aikana. Se riittää.
Unelmani olisi muuttaa johonkin toiseen maahan ja olla siellä ihan itsekseni. Ei olisi mitään paineita olla kenenkään kanssa ja kotimaan ystäviä näkisin ihan yhtä paljon kuin nytkin.
Ärsyttää elää tällaisessa yhteiskunnassa, jossa vain ulospäinsuuntautuneilla ja yltiösosiaalisella olemisella on jotain merkitystä.
Kommentit (1660)
Helpompaa erakkona on olla isossa kaupungissa kun jossain pikku kylässä. Muuta hki tai tampere esim ja mahdollisimman isoon kerrostaloon
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka elänkin ihan normielämää. Käyn töissä, on sosiaalisuutta jne. Tunnen itseni usein yksinäiseksi, ulkopuoliseksi ja tähän maailmaan kuulumattomaksi. Pikku hiljaa alan ehkä erakoitua.
Erakot selviävät koronasta parhaiten.
Vierailija kirjoitti:
Erakot selviävät koronasta parhaiten.
Omavaraistaloudessa, tuskin muuten? Nyt kaikki syyt menee koronan piikkiin, vaikka olis kyse hevosenlihassa olevista lääkejäämistä - niitähän ei ihmisen tarvitsekaan sietää!
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/haku?p=elintarvikepetos
Joka päivä vaan haluan enemmän ja enemmän erakoitua. Ihmisten kanssa tulee vaan pettymyksiä pettymysten jälkeen. Oma seura parasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen täysi nörtti ja erakko. 42-vuotias, en ole eläissäni seurustellut. Kammoan ihmisiä, puhumattakaan lähemmästä kosketuksesta. En oikeastaan käy muualla kuin kaupassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua on valtavasti piristänyt, kun olen aloittanut työt uudessa hoivakodissa. On mukavia asukkaita ja työkavereita. Töiden jälkeenkin on pirteämpi ja jaksaa vaikka mitä. On ollut terapeuttista. Olen nyt entinen erakko.
Vierailija kirjoitti:
Helpompaa erakkona on olla isossa kaupungissa kun jossain pikku kylässä. Muuta hki tai tampere esim ja mahdollisimman isoon kerrostaloon
Mielestäni luonnon ympäröimänä mökillä tai pikkutalossa on helpompi olla erakkona. Kaupungissa toisten ihmisten meteli on aina siinä seinän takana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluaisin olla musikaalinen, taiteellinen ja urheilullinen. Toivoisin, että minulla olisi hyvä lukupää, hyvä kielipää ja hyvä matikkapää. Haluaisin olla myös hyvä tietokoneasioissa. Olisi ihana olla vielä kaunis kaikkien näiden edellä mainittujen ominaisuuksien lisäksi. Elämä olisi niin paljon helpompaa tällaisena. On ikävää olla ruma, tyhmä, köyhä ja lahjaton. Tehdä sairaanhoitajantyötä, jota ei kukaan arvosta. Raataa niska limassa pienellä palkalla.
On ikävä. Aloitin keikkatyön eräässä hoivakodissa. Siellä tikun kanssa etsitään virheitä tekemisistäni ja huomautellaan kaikesta ilkeään sävyyn. Tulisipa lottovoitto, erakoituisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvää vauhtia ja iloisesti kohti erakkoutta menossa, monien pettymysten kautta, mitä elämän varrella on sattunut. Oma koti on vaan niin suloinen paikka. Ei ollenkaan huvita mitkään kyläilyt, riennot jne. Työt on vielä välttämätön paha. Ikävä ilmapiiri töissä. Mieluiten tekisin etätyötä, mutta ei ole minun alallani mahdollisuutta. Rakastan, nautin ja haluan olla, elää ja asua yksin. Parasta❤️
En tahdo millään jaksaa työelämässä enää. Koko ajan olen stressaantunut. En tahdo selvitä millään enää työelämän tuomista fyysisistä ja psyykkisistä kuormittavuuksista. Raafaudun päivästä toiseen siihen samaan paskan. Kotona en jaksa yhtään mitään. Pitäisi ulkoilla ja kuntoilla, että jaksaisi, mutta ei. Makoilen vSn vapaa-aikana ja haaveilen lottovoitosta. Muutenkin elämässäni on ollut paljon vastoinkäymisiä. Äärirajoilla menen koko ajan. Odottelen, että milloin poksahtaa lopullisesti. Saisipa vaan vuoden olla, nukkua ja syödä. Poissa kokonaan työelämästä ja erakkona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täälläkin yksi erakoituva. Mä olen niin näkymätön, etten kestä. Mun päälle puhutaan ja suunnilleen läpi kävellään. Yksin on parempi, ei muut satuta. En tiedä miten tähän on tultu. Olen liian kiltti, ihan lammas. Onneksi olen oppinu nauttimaan yksinolosta.
Vähän aikaa sitten näin jossain lehdessä jutun, jossa selitettiin introvertin ja ekstrovertin eroja.
Siinä kerrottiin että ekstrovertti saa mielihyvää ihmisten kohtaamisesta. Hän kokee uusien ihmisten tapaamisen palkitsevana.
Introvertti taas saa mielihyvää siitä että saa olla rauhassa, ihan itsekseen. Hän kokee palkitsevana sen että saa keskittyä johonkin tekemiseen, opiskeluun, lukemiseen, mielenkiintoiseen työhön.
Koska elämme ekstroverttien maailmassa, on ainoa totuus se, että ihminen piristyy sosiaalisista kontakteista.
Eivät ne tietenkään merkityksettömiä introvertillekaan ole - hän ei vaan jaksa kovin paljon.
Vähän sama kuin suklaan syöminen. Se on hyvää, mutta ei sitä kovin paljon jaksa. Jos syö liikaa niin tulee huono olo. Eikä se tarkoita että suklaata inhoaisi jos ei sitä pysty kilokaupalla syömään.
Jos on masentunut, niin kehotetaan tapaamaan uusia ihmisiä. Se piristää. Ei kehoteta lukemaan kirjaa tai maalaamaan taulua tai rakentamaan lintupönttöä. Taideterapiaa toki on, mutta se tehdään ryhmässä, ulkoapäin ohjatusti. Ja osa porukasta valittaa kuinka on kamalaa ja tylsää kun pitää askarrella kuin jossain päiväkodissa.
Masennustakin hoidetaan ekstroverttien ehdoilla.
Hyvä esimerkki masennuksen hoidon puutteista on teini-ikäinen lapseni. Hän käy terapiassa masennuksen takia. Usein hän on terapian jälkeen entistä masentuneempi. Mutta sitten kun pääsee tekemään vaikka jotain haastavaa fysiikan tehtävää itsekseen, hän piristyy, hymyilee ja nauraakin.
Etäkoulu oli hänelle ihan parasta terapiaa. Sai tehdä töitä itsekseen, ilman luokan hälinää ja häiriöitä. Selitti monta kertaa iloisena, että oppii paremmin kotona kuin koulussa.
Ei häntä koulussa kiusata. Kavereitakin siellä on. Mutta silti koulussa käyminen on raskasta ja masentavaa.
Mutta jälleen kerran mennään ekstroverttien ehdoilla. Lasten mielenterveys ei kestä etäkoulua. Se ei ole kenelläkään hyväksi. Tässäkin vain ekstroverttien lasten kokemuksilla on merkitystä.
Minun lastani koulu rikkoo, mutta hänen on mentävä sinne, sillä ainoan hyväksyttävän totuuden mukaan se on hänelle hyväksi.
Vierailija kirjoitti:
Kunnon aspergereita taas
Mikä vika aspergereissa on?
Jos ihmiskunnassa ei olisi koskaan ollut yhtään aspergeria (tai autistia) niin istuimme vieläkin luolassa ringissä juttelemassa iloisen sosiaalisesti keskenämme.
Minä haluaisin myös. Ainoat ihmiset, joita elämääni haluan ovat pienet lapseni. En tapaa ketään. Lasten takia ei voi muuttaa maalle, vaan täytyy sinnitellä kämäsessä kerrostalossa, jossa ei ole mitään tekemistä. Kun nuo aikanaan muuttavat pois kotoa, aion muuttaa johonkin kauas muusta asutuksesta, tehdä pienen kasvimaan, olla rauhassa yksin. Nytkin olen yksinäinen ja yksin, mutta ympäristö tekee sen, etten pysty rauhoittumaan kunnolla. Kun lapset pärjäävät omillaan, olen valmis vaikka lopettamaan työni, jotta saan elää rauhassa. Toki sitten on säästöjäkin, joilla ainakin joitain vuosia elellä...
Samaa mieltä.
Kaverien näkeminen on aina iänikuista dokaamista. Nousuhumalassa tylsiä youtube-videoita, laskuhumalassa rasittavaa avautumista.
Hei hei vapaa-aika, raha ja terveys.
Mulla ei ole juurikaan sosiaalisia kontakteja. Ruoatkin olen alkanut tilata netistä. On tässä paljon hyviä puolia mutta ei se tunne ole kiva, mikä välilä tulee, että olen täysin yksin koko universumissa.
Olen nyt 54 vuotta. Eläkeikäni on 65 vuotta ja kolme kuukautta. Olen täysin fyysisesti ja psyykkisesti työkykyinen ja 100 prosenttisesti mukana työelämässä. Odotan kuitenkin eläkkeelle pääsyä jo nyt. Sitten haaveenani on erakoitua. Työni on sosiaalista ja vapaa-ajalla lähes erakkona elän. Koen nyt vapaa-ajan erakkouden voimavarana, että jaksan nykyisen työni. Viihdyn kotona, ulkoilemassa ja elän terveellisesti.