Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten te muut kestätte psyykkisesti pikkulapsen sitovuuden?
05.12.2016 |
En usko että kaikki ahdistuvat siitä niin paljon kuin minä, siis siitä, ettei mitään voi tehdä vapaasti ja spontaanisti ja rauhassa ilman erityisjärjestelyjä. Vika on siis minussa, miten voisin oppia kestämään tätä paremmin?
Kommentit (247)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pötköttelem tässä sohvalla, lapsi leikki hetken ja tuli tähän rinnan päälle nukkumaan.
Huh, ahdistavaa. Ei saa edes lukea rauhassa.
No jos emotionaalinen side omaan lapseen on yhtä syvä kuin siihen ikkunalaudalla lojuvaan huonekasviin niin sitten niin varmaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pötköttelem tässä sohvalla, lapsi leikki hetken ja tuli tähän rinnan päälle nukkumaan.
Huh, ahdistavaa. Ei saa edes lukea rauhassa.
Kyllä mä pystyn lukemaan vaikka parivuotias nukahtaisikin syliini. Ei se lapsen paino vie mun lukutaitoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sotkua on ja siivoan päivittäin neljä ateriaa, imuroin ja järkkään leluja monta tuntia, ulkoillaan ja käydään kaupassa ( otan aina yhden pienemmän tai muutaman isomman mukaan) ja miehen kanssa päästään kaupoille joskus, kun mummu vahtii tai osa lapsista mummulla tai vaarilla.
Ei tää nyt kovin hankalaa ole.Meillä on selvästi vähän erilaiset standardit ja odotukset elämältä.
Nii, mulla on 5 lasta, työpaikka, siisti koti, luen, täytän ristikoita, ulkoilen, retkeillään, harrastan miehen kanssa seksiä, katson dokumentteja.. Mitä voisin toivoa lisää?
Lähinnä viittasin tuohon, että töiden jälkeen siivoat ja järjestelet muiden sotkuja useita tunteja päivässä, ja kauppaan pääseminenkin on organisointia vaativa operaatio. Minulle tuollainen ei kelpaisi millään, mutta hyvä tietysti jo lastenkin hyvinvoinnin kannalta, että sinä olet tyytyväinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä vika on siinä, että jo viisi- vuotiaita hilataan ensin aamuisin tarhaan ja viideltä pois ja illalla harrastukseen ja vielä tunniksi lapsiparkkiin kun mamma menee salille.
Oisko teillä vähän turhan kiirettä?
" kumma juttu, kun se tuossa kiehnää,vittu kun sais joskus olla rauhassa"Vanhemmat lapset on päivän koulussa, vanhemmat töissä, iltapäivä harrastetaan hampaat irvessä ja lapsi pistetään kello 20.00 TASAN nukkumaan, ettei sitä tarvi kattella. Onhan siinä jo perhe- elämää.
Onneksi pääsee kesällä Kreikkaan!!! Muuten tätä paska-arkea ei kestäsi-- sitä odotellessa...
Ja viikonloppuna saa ottaa vinkkua ja NOLLATA!!!No meillä lapsi on päiväkodissa 8-16 ja salille menen sen kanssa korkeintaan yhtenä päivänä arkisin ja toisen kerran viikonloppuna, nukkumaan lapsi menee n. 21.30. Ap
No voi, koitapa nyt teini vaan jaksaa. Vaikutat niin aivokuolleelta bimbolta, ettei tuollaisen kanssa jaksa keskustella.
Ota se lapsesi ja mene sen kanssa ulos tai museoon tai kutsu kaverisi kylään ja lopeta toi lapsellinen valitus. Kasva aikuiseksi kusipää.
Sä vaikutat tosi aikuismaiselta. Järkyttävää kielenkäyttöä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pötköttelem tässä sohvalla, lapsi leikki hetken ja tuli tähän rinnan päälle nukkumaan.
Huh, ahdistavaa. Ei saa edes lukea rauhassa.
Kyllä mä pystyn lukemaan vaikka parivuotias nukahtaisikin syliini. Ei se lapsen paino vie mun lukutaitoa.
Minä en pysty lukemaan edes kumppanin kyljessä. Koskeminen häiritsee aika usein, ja läheisyyttäkin haluan paljon vähemmän kuin moni muu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on se tietty ihmistyyppi, jonka elämä alkaa aina jossain tulevaisuudessa.
Ensin menee nuoruus odotellessa koulujen päättymistä ja "vapautta". Sitten aikuisuuteen ja paskaan duuniin, jossa odotellaan seuraavaa perjantaita ja kesälomaa. Kesälomalla odotellaan sateessa töiden alkamista. Tyhmimmät näistä odottajista tekevät lapsia ja odottavat jonkinlaisen ideaalin toteutuvan kun ne syntyvät. Sitten meneekin seuraavat 18 vuotta kun nämä odottelevat lasten aikuistumista ja jälleen sitä "vapautta". Siitä sitten luontevasti eläkepäiviä odottamaan ja kun ne alkavat niin ruumiilliset vaivat ja yksinäisyys panevat odottelemaan lopuksi kuolemaan...
Odotellaan.
Miten tunneköyhiä ämmiä tällä palstalla on! Joku kertoo omista tunteistaa ja muut vastaa et sä voi valittaa kato kun mä en koe samoin. Älkää ämmä ikinä valittaa mistään teillä ei ole oikeutta siihen kun Afrikassa lapsilla on nälkä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sotkua on ja siivoan päivittäin neljä ateriaa, imuroin ja järkkään leluja monta tuntia, ulkoillaan ja käydään kaupassa ( otan aina yhden pienemmän tai muutaman isomman mukaan) ja miehen kanssa päästään kaupoille joskus, kun mummu vahtii tai osa lapsista mummulla tai vaarilla.
Ei tää nyt kovin hankalaa ole.Meillä on selvästi vähän erilaiset standardit ja odotukset elämältä.
Nii, mulla on 5 lasta, työpaikka, siisti koti, luen, täytän ristikoita, ulkoilen, retkeillään, harrastan miehen kanssa seksiä, katson dokumentteja.. Mitä voisin toivoa lisää?
Lähinnä viittasin tuohon, että töiden jälkeen siivoat ja järjestelet muiden sotkuja useita tunteja päivässä, ja kauppaan pääseminenkin on organisointia vaativa operaatio. Minulle tuollainen ei kelpaisi millään, mutta hyvä tietysti jo lastenkin hyvinvoinnin kannalta, että sinä olet tyytyväinen.
En töiden jälkeen, kun ennen töitä, Töiden jälkeen meen nukkumaan. Eikä meillä organisoida, pistetään takit päälle ja mennään autoon ja kauppaan. Ehkä kauppalapun teen ( jeah tiedän, vaikeaa)
Mikäs sulle kelpais, tyhjä elämä joka pyörii oman navan ympärillä. Onnea sulle.
Vierailija kirjoitti:
Miten tunneköyhiä ämmiä tällä palstalla on! Joku kertoo omista tunteistaa ja muut vastaa et sä voi valittaa kato kun mä en koe samoin. Älkää ämmä ikinä valittaa mistään teillä ei ole oikeutta siihen kun Afrikassa lapsilla on nälkä.
Menikö tunteisiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos vaikka lakkaat kierimästä siinä paskassa ja huomaat, että vauvan ja lapsen kanssa voi tehdä ihan samoja asioita. Kapakkaan et voi mennä tai ampua pingispalloja reijästä olkkarin pöydällä, mut voit pakata lapsen mukaan, mennä ravintolaan, kylään, museoon, kauppaan..
Ei multa ole jäänyt mitään tärkeää tekemättä. Ehkä sulla on vaan asenteessa vikaa?Minua ihmetyttää aina kuulla vanhempien vakuutteluja siitä, miten kaikki on vain asenteesta kiinni, eikä minkään tarvitse muuttua. En tiedä, minkälaista sinun arkesi oli ennen lasten hankkimista, mutta en minä ainakaan voisi tehdä lapsen kanssa likimainkaan kaikkia asioita, joita nykyisin teen.
Mitä ihmettä muka ei voi tehdä lapsen kanssa?
En ole ap, mutta tässä sellaisia asioita joita minä en voi tehdä lapsen kanssa, joita ennen tein usein:
- Käydä uimassa (siis oikeasti kuntoilemassa, ei polskimassa lastenaltaassa)
- Käydä jumpassa tai salilla (koko paikkakunnalla ei ole lapsiparkillista kuntokeskusta)
- Käydä Kansallisarkistossa tai muussa arkistossa tutkimassa
- Kirjoittaa keskeneräistä kirjaani
- Tehdä tiffanytöitä
... tuossa nyt muutama rakas harrastus manittuna. Sitten on tietysti sellaisia hommia joita voin tehdä vain lapsen nukkuessa, kuten opiskelu. Lapsi ei anna minun lukea tai olla tietokoneella edes kahta minuuttia, vaan on heti repimässä pois tai painelemassa nappuloita, kun huomio siirtyy pois hänestä.
Voit ap tehdä valinnan sen suhteen, kuinka isona asiana näet lapsen sitovuuden. Ota etäisyyttä negatiivisiin tunteisiin. Päätä, että tästä selvitään, ja ongelmoimisen sijaan etsi ratkaisuja. Et todennäköisesti ole kovin sopeutuva temperamentti, joten sitovuus aiheuttaa ahdistusta sinulle enemmän kuin sopeutuvammalle ihmiselle. Mutta omissa rajoissasi sinun on myös mahdollista kaivaa itsestäsi voimavara tilanteen sietämiseksi. Tee stressitasoasi laskevia asioita silloin, kun saat omaa aikaa, mitä ne asiat sitten ovatkin. Järjestä aktiivisesti sitä aikaa ja nauti siitä. Mutta ennen kaikkea opettele nauttimaan myös lapsesi seurasta. Tee hänen kanssaan asioita, joista molemmat nautitte. Kirjoituksistasi saa sen kuvan, että näet lapsesi tarvekimppuna, et läheisenä persoonana, jonka seurassa viihdyt. Sillekin voi tehdä paljon, yhteisen, mielekkään tekemisen kautta voit päästä lähemmäs lastasi, jolloin sivutuotteena tulee se, että et keskity sen tuskailuun, kuinka paljon tilaa lapsi vie.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos vaikka lakkaat kierimästä siinä paskassa ja huomaat, että vauvan ja lapsen kanssa voi tehdä ihan samoja asioita. Kapakkaan et voi mennä tai ampua pingispalloja reijästä olkkarin pöydällä, mut voit pakata lapsen mukaan, mennä ravintolaan, kylään, museoon, kauppaan..
Ei multa ole jäänyt mitään tärkeää tekemättä. Ehkä sulla on vaan asenteessa vikaa?Minua ihmetyttää aina kuulla vanhempien vakuutteluja siitä, miten kaikki on vain asenteesta kiinni, eikä minkään tarvitse muuttua. En tiedä, minkälaista sinun arkesi oli ennen lasten hankkimista, mutta en minä ainakaan voisi tehdä lapsen kanssa likimainkaan kaikkia asioita, joita nykyisin teen.
Mitä ihmettä muka ei voi tehdä lapsen kanssa?
En ole ap, mutta tässä sellaisia asioita joita minä en voi tehdä lapsen kanssa, joita ennen tein usein:
- Käydä uimassa (siis oikeasti kuntoilemassa, ei polskimassa lastenaltaassa)
- Käydä jumpassa tai salilla (koko paikkakunnalla ei ole lapsiparkillista kuntokeskusta)
- Käydä Kansallisarkistossa tai muussa arkistossa tutkimassa
- Kirjoittaa keskeneräistä kirjaani
- Tehdä tiffanytöitä... tuossa nyt muutama rakas harrastus manittuna. Sitten on tietysti sellaisia hommia joita voin tehdä vain lapsen nukkuessa, kuten opiskelu. Lapsi ei anna minun lukea tai olla tietokoneella edes kahta minuuttia, vaan on heti repimässä pois tai painelemassa nappuloita, kun huomio siirtyy pois hänestä.
Mua aina kiinnostaa, että missä lapsen isät on silloin, kun äitiä kiinnostaisi harrastaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sotkua on ja siivoan päivittäin neljä ateriaa, imuroin ja järkkään leluja monta tuntia, ulkoillaan ja käydään kaupassa ( otan aina yhden pienemmän tai muutaman isomman mukaan) ja miehen kanssa päästään kaupoille joskus, kun mummu vahtii tai osa lapsista mummulla tai vaarilla.
Ei tää nyt kovin hankalaa ole.Meillä on selvästi vähän erilaiset standardit ja odotukset elämältä.
Nii, mulla on 5 lasta, työpaikka, siisti koti, luen, täytän ristikoita, ulkoilen, retkeillään, harrastan miehen kanssa seksiä, katson dokumentteja.. Mitä voisin toivoa lisää?
Lähinnä viittasin tuohon, että töiden jälkeen siivoat ja järjestelet muiden sotkuja useita tunteja päivässä, ja kauppaan pääseminenkin on organisointia vaativa operaatio. Minulle tuollainen ei kelpaisi millään, mutta hyvä tietysti jo lastenkin hyvinvoinnin kannalta, että sinä olet tyytyväinen.
En töiden jälkeen, kun ennen töitä, Töiden jälkeen meen nukkumaan. Eikä meillä organisoida, pistetään takit päälle ja mennään autoon ja kauppaan. Ehkä kauppalapun teen ( jeah tiedän, vaikeaa)
Mikäs sulle kelpais, tyhjä elämä joka pyörii oman navan ympärillä. Onnea sulle.
Asenteesi on kyllä aika järkyttävä äidiksi. Mitä jos joku omista lapsistasi onkin vapaaehtoisesti lapseton, joka ei halua itselleen samanlaista kohtaloa kuin sinulla on? Mistä silloin ammennat empatian ja kyvyn tukea häntä? Vai teetkö suorilta perinnöttömäksi, koska hän haluaa elämältä enemmän?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos vaikka lakkaat kierimästä siinä paskassa ja huomaat, että vauvan ja lapsen kanssa voi tehdä ihan samoja asioita. Kapakkaan et voi mennä tai ampua pingispalloja reijästä olkkarin pöydällä, mut voit pakata lapsen mukaan, mennä ravintolaan, kylään, museoon, kauppaan..
Ei multa ole jäänyt mitään tärkeää tekemättä. Ehkä sulla on vaan asenteessa vikaa?No kun ei voi. Ei voi edes mennä suihkuun ja meikata rauhassa, lasta on vahdittava koko ajan ja siivottava sotkuja, joita perässään tulee. Kylään jos menee, ei voi keskittyä keskustelemaan ollenkaan koska lasta on vahdittava ja viihdytettävä. Ehkä sulla on passiivinen lapsi, joka menee siinä sivussa kuin joku asuste. Ap
Hah! Mulla on viisi hyvin vauhdikasta lasta. Olen aina kerennyt suihkuun ( vauva mukaan peitolle kylppäriin tai myöhemmin mukaan suihkuun) kylään ollaan menty ja olen kerennyt keskustelemaan ihan tarpeeksi ja kutsunut vieraita mielummin meille, kun meillä valmiina leluja ja puuhaa lapsille, ovat mukana pöydässä ja juttelevat myös, mies on vahtinut vuorostaan lapsia illalla ja olen päässyt töihin ja tykyiltoihin ja pilkujouluihin ( mut mulla ei tarvetta vetää persekännejä ja olen ollut autolla tai mies tullut hakemaan ihan lasten kanssa)
Sotkua on ja siivoan päivittäin neljä ateriaa, imuroin ja järkkään leluja monta tuntia, ulkoillaan ja käydään kaupassa ( otan aina yhden pienemmän tai muutaman isomman mukaan) ja miehen kanssa päästään kaupoille joskus, kun mummu vahtii tai osa lapsista mummulla tai vaarilla.
Ei tää nyt kovin hankalaa ole.Sori, mutta kyllä kuulostaa kamalalta hördelliltä. Montako tuntia omaa aikaa esim liikuntaan sulla on viikossa? Ap
No eilen olin 2 tuntia pulkkamäessä lasten kanssa, tänään särkee pakaroita aika pirusti.
Mitä veen omaa aikaa? Sain olla ihan itsekseni 25- vuotiaaseen. En kaipaa.No mä kaipaan. Et taida olla kovin älyllinen ihminen..? Ahdistaa sekin kun en ehdi lukea koskaan mitään. Ap
Ymmärrän niin hyvin, ap! Itse olen yrittänyt tehdä opintoja avoimessa yliopistossa vanhempainvapaalla, mutta se on hankalaa, kun lapsi ei oikein anna minun tehdä mitään koneella tai lukea rauhassa. Olen päätynyt siihen että nipistän aina joskus vähän unista, ja luen e-kirjaa puoli tuntia sängyssä ennen kuin nukahdan. Tyhjää parempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos vaikka lakkaat kierimästä siinä paskassa ja huomaat, että vauvan ja lapsen kanssa voi tehdä ihan samoja asioita. Kapakkaan et voi mennä tai ampua pingispalloja reijästä olkkarin pöydällä, mut voit pakata lapsen mukaan, mennä ravintolaan, kylään, museoon, kauppaan..
Ei multa ole jäänyt mitään tärkeää tekemättä. Ehkä sulla on vaan asenteessa vikaa?Minua ihmetyttää aina kuulla vanhempien vakuutteluja siitä, miten kaikki on vain asenteesta kiinni, eikä minkään tarvitse muuttua. En tiedä, minkälaista sinun arkesi oli ennen lasten hankkimista, mutta en minä ainakaan voisi tehdä lapsen kanssa likimainkaan kaikkia asioita, joita nykyisin teen.
Mitä ihmettä muka ei voi tehdä lapsen kanssa?
En ole ap, mutta tässä sellaisia asioita joita minä en voi tehdä lapsen kanssa, joita ennen tein usein:
- Käydä uimassa (siis oikeasti kuntoilemassa, ei polskimassa lastenaltaassa)
- Käydä jumpassa tai salilla (koko paikkakunnalla ei ole lapsiparkillista kuntokeskusta)
- Käydä Kansallisarkistossa tai muussa arkistossa tutkimassa
- Kirjoittaa keskeneräistä kirjaani
- Tehdä tiffanytöitä... tuossa nyt muutama rakas harrastus manittuna. Sitten on tietysti sellaisia hommia joita voin tehdä vain lapsen nukkuessa, kuten opiskelu. Lapsi ei anna minun lukea tai olla tietokoneella edes kahta minuuttia, vaan on heti repimässä pois tai painelemassa nappuloita, kun huomio siirtyy pois hänestä.
Aika selvä juttu. Huono lapsi. Laita kiertoon: https://www.pelastakaalapset.fi/tyomme-kotimaassa/adoptiot/
Nykyaikana hyvään vanhemmuuteen tuntuu joidenkin mielestä kuuluvan läsnäolo lapsille kivana viihdetoimistona koko valveillaoloaika. Toki osa vanhemmista pitää päänsä, ja kasvattaa lapsistaan itsenäisesti toimivia yksilöitä, jotka osaavat esim. syödä, mennä nukkumaan ja viihdyttää itseään ilman järkyttävää showta. Joissakin lapsiperheissä eivät aikuiset vieraatkaan saa sanansijaa, kun lapset vaativat jatkuvaa huomiota. Oksettavin esimerkki oli kyllä se, kun 4-vuotiaalle päivänsankarille raahattiin potta keskelle olohuonetta ja vieraiden edessä sitten väännetään tortut. Mukavaa vetää täytekakkua paskan hajussa. Suhteellisuuden taju tuntuu olevan hukassa, kun pyritään miellyttämään jälkikasvua kaikin mahdollisin tavoin.
Ennen lapsia vahtivat esimerkiksi isommat lapset tai vanhukset, ja vanhemmat keskittyivät tuottavaan työhön esim maatiloilla. Ennen lapsia kasvatettiin yhteisöissä, nykyään äidit kökkivät kotona ja tuntevat syyllisyyttä, kun yksinäisyys, puntissa roikkuva ipana ja jatkuvat kotityöt eivät olekaan niin auvoista elämää. Vika ei ole äidissä, joka ahdistuu, vaan yhteiskunnan rakenteissa, jotka eristävät äidit ja lapset pois yhteisöstä, joka on hajaantunut ties minne. Tilanne on luonnoton, tosin niin on moni muukin nyky-yhteiskunnan ilmiö.
Perheessä myös vanhemmilla tulisi olla oikeus omaan rauhaan ja omiin mielenkiinnonkohteisiin. Nykyajan vanhemmuudesta on tehty niin vaativaa, että yhä useampi valitsee lapsettomuuden, kun koetaan, että taloudelliset ja henkiset resurssit eivät riitä. Lastenkasvatukseen liittyvä ohjetulva ja vaatimukset tuntuvat saavuttavan ne liiankin tunnolliset vanhemmat, jotka sitten ahdistuvat, kun pelkäävät hysteerisesti tekevänsä jotakin väärin eivätkä enää uskalla huomioida omaa tai puolison jaksamista ja tunteita. Ne vanhemmat, jotka oikeasti laiminlyövät lapsiaan, eivät näitä ohjeita juuri taida lukea.
Lapsettomuus... Kauhea valinta, merkityksetön elämä:( mieluummin "kestän" nämä hieman rankemmat ajat:)
Mua ei ainakaan ihmetytä yhtään nää ihmisten typerät kommentit puolesta ja vastaan lasten hankinnan. Itse on koskaan ajatellut olevani mikään äitityyppi ja aina ihmettelin kuinka muut ihastelivat vauvoja ja olivat niiden kanssa jotenkin luontaisia. Sitten tympäännyin töihini, ei ollut pokkaa jäädä vakityöstä työttömäksijoten vauva-arki alkoi kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta, vaikka olin kovin peloissani mitä siitä tulee. Mitä jos olenkin tosi huono äiti. Nyt yli vuoden ikäisen lapseni kanssa olen onneni kukkuloilla vaikka raskastakin on. En olisi ikinä voinut lapsetomana tietää kuinka ihanaa OMAN lapsen kanssa on. Olen sitä mieltä että sitä ei voi lapseton käsittää. Töissäni törmäsin hyvin usein myös sellaiseen hassuun juttuun, kuinka nimenomaan todella useat miehet sanoivat katuvansa elämässään juuri sitä, etteivät hankkineet lapsia aiemmin. Moni mies venyttää lasten hankintaa, koska eivät usko olevansa hyviä isiä tai mitä isyys tarkoittaa. Luulee kaipaavansa omaa aikaa, mutta sitten lapsi viekin sydämen. Toki ajoittain ei jaksa yksin jos on koko ajan sidottu lapseen, mutta siksi hyvä parisuhde on tärkeä ja vastuun jakaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos vaikka lakkaat kierimästä siinä paskassa ja huomaat, että vauvan ja lapsen kanssa voi tehdä ihan samoja asioita. Kapakkaan et voi mennä tai ampua pingispalloja reijästä olkkarin pöydällä, mut voit pakata lapsen mukaan, mennä ravintolaan, kylään, museoon, kauppaan..
Ei multa ole jäänyt mitään tärkeää tekemättä. Ehkä sulla on vaan asenteessa vikaa?Minua ihmetyttää aina kuulla vanhempien vakuutteluja siitä, miten kaikki on vain asenteesta kiinni, eikä minkään tarvitse muuttua. En tiedä, minkälaista sinun arkesi oli ennen lasten hankkimista, mutta en minä ainakaan voisi tehdä lapsen kanssa likimainkaan kaikkia asioita, joita nykyisin teen.
Mitä ihmettä muka ei voi tehdä lapsen kanssa?
En ole ap, mutta tässä sellaisia asioita joita minä en voi tehdä lapsen kanssa, joita ennen tein usein:
- Käydä uimassa (siis oikeasti kuntoilemassa, ei polskimassa lastenaltaassa)
- Käydä jumpassa tai salilla (koko paikkakunnalla ei ole lapsiparkillista kuntokeskusta)
- Käydä Kansallisarkistossa tai muussa arkistossa tutkimassa
- Kirjoittaa keskeneräistä kirjaani
- Tehdä tiffanytöitä... tuossa nyt muutama rakas harrastus manittuna. Sitten on tietysti sellaisia hommia joita voin tehdä vain lapsen nukkuessa, kuten opiskelu. Lapsi ei anna minun lukea tai olla tietokoneella edes kahta minuuttia, vaan on heti repimässä pois tai painelemassa nappuloita, kun huomio siirtyy pois hänestä.
Mua aina kiinnostaa, että missä lapsen isät on silloin, kun äitiä kiinnostaisi harrastaa.
No jos minulta kysyt, niin lapseni isä on töissä päivisin, jolloin esim. maintsemani arkistot ovat auki. Toisaalta, en valittanut että en ikinä saisi harrastaa, vaan vastasin kysymykseen "mitä ihmettä ei muka voi tehdä lapsen kanssa".
Alue: Aihe vapaa
Huh, ahdistavaa. Ei saa edes lukea rauhassa.