Onko kukaan koulussa kiusattu pystynyt jättämään kiusaamisen taakseen,

Luulisin, että olen. Paikkakunnan vaihto toi uusia ystäviä ja uuden roolin koulussa. Seurakunnasta löysin vastauksia ihmisen arvoon liittyviin kysymyksiini ja usko on tukenut ehjän minäkuvan muodostumista.

Minulla on hyvä koulutus, mukava ja haastava työ, aikuiset taitavat kestää erilaisuutta paremmin kuin lapset.

Tietysti muistan kiusaamisen, seksuaalisen häirinnän ja monet ilkeät sanat. Ne eivät kuitenkaan ole läsnä arjessani. Luulen, että ajatuksissani olen asettunut kiusaajien yläpuolelle, arvelen, että olin ja olen heitä fiksumpi. Luulen, että moni kiusaaja sanoi ja teki mitä ekana tuli mieleen. Ilkeyttähän kiusaaminen on, huonoa harkintaa ja tyhmyyttä.

Normaalilla mielenterveydellä varustettu ihminen ei jää märehtimään teinien sanomisia ja tekemisiä kovinkaan pitkäksi aikaa. Usko pois, elämä tuo paljon kovempiakin ongelmia eteen.

Vierailija kirjoitti:

Unohtamaan, antamaan anteeksi, luomaan ehjän minäkuvan, hyvän itsetunnon, arvostamaan itseään?

Löytämään uusia ystäviä, hyvän työpaikan?

Miten teitte sen?

Vai elääkö aikuisessa, entisessä kiusatussa aina pieni osa uhria?

Unohtanut en ole eikä siihen ole tarvetta, anteeksi olen antanut eikä kiusaaminen vaikuta nykyisiin ystävyyssuhteisiini. Arvostan itseäni ja koen että itsetuntoni on hyvä. Työ on sitä mitä haluan tehdä onko työpaikka paras mahdollinen en osaa sanoa ehkä ei.

No jaa. Mulla oli niin rankat kotiolot, ettei koulukiusaaminen enää niin vaikuttanut. Kotona tapahtuneista asioista en ole vielä päässyt yli, mutta koulukiusaamista en oikeastaan mieti. Olen niin epäsosiaalinenkin, että muhun oli kai vaikea tehdä vaikutusta. Ei mua kiinnostanut muut ihmiset. Käsiksi käyminen oli tietty ikävää, mutta kotona oli silti pahempaa.

Jep. On tullut niin paljon pahempia ongelmia elämässä eteen, joista ei enää pääsekään eroon. Ei paljon mitkään vuosikymmenien takaiset kiusaamiset vaikuta mihinkään.

Tietty jos ei muuta elämässä ole tapahtunut kuin koulunkäynti, niin sitähän jää sitten varmaan vatvomaan.

En ole pystynyt ja miksi pitäisikään? Toivottavasti kiusaajani lapsia kiusataan. Se olisi kiusaajalleni hieno opetus ja karma. Jos sellainen sosiopaattipaskaläjä nyt edes kykenee lapsestaan välittämään.

Muutin lapsena maalta Helsinkiin ja muut kiusasivat erilaisen puhetapani takia. Olin isokokoinen, joten kun joku tuli soittamaan suutaan, vedin turpaan. Ennen joulua kukaan ei enää kiusannut.

Kyllä koen että olen pystynyt. Olen kyllä aina jotenkin kieltänyt kiusattuna olemisen muille, enkä koskaa puhu siitä tai halua tuoda esille että minua on joskus menneisyydessä kiusattu. Olen jotenkin sivuuttanut sen koko elämästäni, mutta tässä tapauksessa en ole kokenut sitä huonoksi asiaksi. En ole takertunut asiaan, vaan jatkanut vaan eteenpäin. Ala-asteen kiusaaminen oli lähinnä porukasta ulkopuolelle jättöä, yläasteella taas haukkumista ja syrjintää.

Amiksessa en enää ollut kiusattu, luokkani oli mukava, minulla oli muutama hyvä kaveri joiden kanssa koulupäivät sujuivat mukavasti. Nyt olen ammattikorkeassa ja olen luokallani tykätty persoona. Minut "kinutaan" mukaan tapahtumiin joihin muut ovat menossa, jos itse olen sanonut että en tule tällä kertaa. Minulla on myös tiivis ystäväporukka. Kohtelen muita mukavasti ja arvostan itseäni, enkä anna kenenkään "polkea" oikeuksiani tai mielipiteitäni.

Työpaikallamme on aiemmin koulukiusattu mies. Jotenkin nyt kostaa muille tuota kohteluaan ja hankkii haaremia ympärilleen ja mustamaalaa osaa työntekijöistä. Heitä, jotka eivät lähde mukaan rinkiinsä. Hoitoala kyseessä.

Olen. Muistan toki kiusaamisen ja pyrin itse pysymään tietoisesti ulkona esim.työpaikan kiusaamis... Ei kun siis viattomasta juoruiluista.

Mä olen tajunnut, että kiusaaminen on yksi iso osasyy huonoon itsetuntooni ja pysyvään häpeän tunteeseeni. Yritän nyt nelikymppisenä rakentaa itseäni ulos siitä. Toisaalta nyt itse opettajana mulla on nollatoleranssi kiusaamiseen. Se vaan ei käy.

En koska kiusaajastani tuli julkkis ja joudun näkemään hänen naamaansa jatkuvasti kaikkialla. Lisäksi hänestä tuli julkkis vielä sillä alalla missä itsekkin yritin tehdä todella kovasti läpimurtoa teininä samaanaikaan kun jouduin kestämään koulussa helvet.iä. Olen katkera vaikka olen asiaan yrittänyt hakea apua vaikka mistä, kateruus ja uhrin olo ei katoa.

Olen. Minulla oli kyllä kavereita koulussakin vaikka kiusattiinkin. Lukiossa kiusaaminen jo loppui. Kaikista opiskeluista olen saanut frendejä, samoin intistä ja työpaikoistani. Hyvin menee.

On aika tärkeää tunnistaa, miten kiusaaminen on vaikuttanut. Se auttaa suhtautumaan esim. oman lapsen kokemuksiin kohtuudella.

Toivottavasti uhrin rooliin jääneitä on vain vähän ja moni onnistuu eheytymään.

Koulu-ja muut kiusaajat saatava vastuuseen tekosistaan.Kerta kiusaaja pystyy puhein ja teoin vahingoittamaan toista pidemmällä aikavälillä,tietäisi ymmärtävän,onko se oikein.

En pidä kiusaaja ihmisinäkään,mitä lie ELUKOITA.Minua kiusattiin kotona ja koulussa ja oli paha olla,tulin hiljaiseksi,erakoiduin,yritin its.kun on niin paha olla.Kait olisin jo mennyt,jos alkoholi kuuluisi elämääni.

En jäänyt katkeraksi ja olen antanut anteeksi kiusaajilleni,itsetuntoni on kehittynyt huimasti omien opiskelun,vaimon ja äidin rooleissa.opin sanomaan ei ja suojaan itseni kaikilta negatiivisilta ihmissuhteilta ja olen kovin tyyttväinen elämääni

Vierailija kirjoitti:

En ole pystynyt ja miksi pitäisikään? Toivottavasti kiusaajani lapsia kiusataan. Se olisi kiusaajalleni hieno opetus ja karma. Jos sellainen sosiopaattipaskaläjä nyt edes kykenee lapsestaan välittämään.

Vierailija kirjoitti:

Unohtamaan, antamaan anteeksi, luomaan ehjän minäkuvan, hyvän itsetunnon, arvostamaan itseään?

Löytämään uusia ystäviä, hyvän työpaikan?

Miten teitte sen?

Vai elääkö aikuisessa, entisessä kiusatussa aina pieni osa uhria?

Täällähän on kovasti ollut puhetta koulukiusaamisesta ja kummasti on tuntunut noita puolustelijoitakin riittäneen, I wonder why. Kovasti on yritetty myös hälventää TODELLISEN kiusaamisen ja normaalin pentujen välisten nahistelujen välistä rajaa. Asialla ovat tietysti juuri nämä entiset kiusaajat tai kiusaamisen muuten hyväksyvät vallasta millä hinnalla hyvänsä fantasioivat apinat. Eivät ne lapset mitään viattomia ole, ihan ihmisiä siinä missä aikuisetkin - katsokaa millaisia heistä kasvaa. Henkinen ja fyysinen väkivalta on henkistä ja fyysistä väkivaltaa, suorittipa sitä isompi tai pienempi räkänokka. Ikävä kyllä olen joutunut huomaamaan, että näitä enemmän tai vähemmän räkänokkia on enemmistö ihmiskunnasta, siispä olen luonnollisestikin kasvanut erittäin misantrooppiseksi.

Voin kertoa teille hieman omakohtaisesta OIKEASTA kiusaamisesta, ja voin kertoa myös kiusaamisesta, jota näin kohdistuvan muihin. Yhtäkään tuntemaani kiusattua ei kiusattu siksi, että he olisivat olleet ilkeitä tai hankalia ihmisiä, vaan täysin päinvastoin; he kaikki olivat ainoastaan jollakin tavalla poikkeavia ja joo, ehkäpä sitten "liian kilttejä", hiljaisia, herkkiä tai heikkoja, miten vain.

Ehdottomasti yleisimpiä syitä kiusaamiselle ovat aina olleet ylipaino, rumuus ja epäliikunnallisuus yhdistettynä sosiaaliseen kehittymättömyyteen. Henkilökohtaisesti minua ällöttää tuo liiasta kiltteydestä puhuminen. Esimerkiksi omalla kohdallani kyse oli paremminkin sisäänpäinkääntyneisyydestä, sosiaalisesta kömpelyydestä ja puolustuskyvyttömyydestä kuin klassisessa mielessä mistään liiasta kiltteydestä, en vain yksinkertaisesti osannut toimia kiusaamistilanteissa vaaditulla tavalla, vaan vetäydyin kuoreeni. Mietin kiusaajia ja heidän sanojaan sitten yksin kotona terä lihallani tanssien. Niin "kiltti" olin, että hekumoin yksityiskohtaisesti eräänkin pääkiusaajan hitaasta ja tuskallisesta kiduttamisesta ja murhaamisesta aina ennen nukahtamista, sillä vain siten sain unen.

Niin, miksi jouduinkaan kiusatuksi? Kaikki nuo klassiset syyt yhdessä nipussa: Olin ruma, lihava, pikkuvanha ja introvertti hikipinko, joka ei niinkään välittänyt ihmissuhteista, mutta piti opiskelusta.

Keskiarvoni oli peruskoulussa aina yli 9,5. Olin usean opettajan lellipentu, koska olin yksinkertaisesti luokkani fiksuin. En ole koskaan löytänyt yhteistä pohjaa muiden ihmisten kanssa sosialisoimiseen, en peruskoulussa, en lukiossa enkä aikuisena. En tarvitse mitään hengailua tai henkistä tukea enkä halua puhua naisten jutuista, vaan luonnontieteistä ja filosofiasta. 26-vuotiaana mittautin älykkyysosamääräni ja se oli 136, joten pääsisin Mensaan, jos vain haluaisin. En vain katso tarvitsevani mitään jäsenyyttä missään hyvävelikerhossa, ei kiinnosta sitten pätkääkään.

Lopulta lukiossa teidän vallanhimoisten ja sairaiden breedereiden ja ihmish*orien vuoksi koulumenestykseni romahti, sain anoreksian, ajauduin huumeiden ja muiden laittomuuksien maailmaan, sain joukon parantumattomia ja erittäin vaikeita elimellisiä sairauksia, jouduin eläkkeelle ja menetin mahdollisuuteni ikinä tehdä uraa tässä elämässä ja olla vapaa, kunniallinen ihminen. Myös käteni ovat pelkkää paksua arpimössöä, joten en voi pitää lyhythihaisiakaan.

Joutuessani lahoamaan kotona olen saanut katsoa sivusta, kun te keskiverrot ja naurettavasti toisistanne riippuvaiset ihmisrassukat, kiusaajani mukaan lukien, luotte omia "urianne" paskaduuneissa tai yllätte korkeintaan luokanopettajiksi (paskaduuni sekin), koska motivaationne riittää vain ja ainoastaan sellaisten alojen pänttäämiseen, missä saatte sitten tuntea sitä samaa ylemmyyttä ja toteuttaa vanhoja pinttyneitä valtafantasioitanne itseänne heikompien kustannuksella.

Aika harva oikeasti kiusattu muuten uskaltaa tai vaivautuu kertomaan asiasta kenellekään, koska tietävät sen olevan turhaa ja jopa vaarallista. Ettekö ole ikinä tulleet ajatelleeksi, että sillä läskillä ja kummallisella kersalla ei välttämättä ole kaikki hyvin kotonakaan? Laumaeläimenä on niin helppo nauraa ja halveksia, kun ei ymmärrä hevonvittuakaan.

Itse satuin olemaan myös narsistisen ja epäkypsän, henkisesti sairaan yksinhuoltajaäidin ainoa lapsi, joka joutui perheväkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Kotona ei välitetty muuten kuin herkkuja pöytään kantamalla, ja onnettomana niitä tietysti ahmittiin. Sitten te inhottavat hyeenat revitte yhtään häpeämättä vielä loputkin hajalle. En saanut olla turvassa kotona enkä koulussa, ja tämä on monen oikeasti kiusatun todellinen tausta ja kohtalo, joten miettikääpä sitä hetki paska-aivot.

Huomatkaa, en käytä itsestäni tuota toista paljon puhuttua ällösanaa "uhri", koska en ole ikinä kokenut sellainen olevani, joten tunkekaa myös ne "uhriutumiset" perseeseenne ilman vaseliinia.

Älkääkä edes yrittäkö alkaa, että "oot selvästi niin paska ihminen, että ansaitsitkin tulla kiusatuksi". :) En ole enää se sama ihminen saati puolustuskyvytön pentu, ja jos minulla olisi ase, voisin ampua hetkeäkään epäröimättä jokaisen vittuilijan. Olen iloinen uutisista, joissa kerrotaan ihmisiä kuolleen, ja oikein toivon ja odotan, että joku rohkea ja esimerkillinen koulusurmaaja saisi taas mahdollisimman pian voimaa ja uskallusta toteuttaa oikein laajan joukkomurhan. Eikä minua haittaa, vaikka olisin itse siinä mukana, olen nähnyt jo ihan tarpeeksi tätä paskaa.

Vierailija kirjoitti:

Jep. On tullut niin paljon pahempia ongelmia elämässä eteen, joista ei enää pääsekään eroon. Ei paljon mitkään vuosikymmenien takaiset kiusaamiset vaikuta mihinkään.

Tietty jos ei muuta elämässä ole tapahtunut kuin koulunkäynti, niin sitähän jää sitten varmaan vatvomaan.

Erinomainen esimerkki kiusaajan tai kiusaamisen hyväksyvän luuserin asenteesta. Taidat olla hieman katkera siitä, että omalla kohdallasi ei äly riittänyt ainakaan siihen koulunkäyntiin.

Jokainen kiusaaja ja heidän koko perheensä saa mädäntyä puolestani helvetissä.