Ihmetyttävätkö teitäkin lapsia hankkineiden oudot valitukset itsensä hukkaamisesta?

Sain elävuosia itsekkäästi milloin parisuhteessa milloin yksin, sain harrastaa, käydä ulkomailla , jopa asua muutam kuukausia jne. Niinpä vaan biologinen klo alkoi pikkuhiljaa avata päätään ja aika jyskytys alkoi , tosin fundeeraasin moneen kertaan mitä tässä nyt tekee. Paras ratkaisu ikinä kun päätin että todella haluan vauvan. Olihan mieskin sitä mieltä mutta alkoi hiipumaan mutta siksihän menin naimisiinkin että haluan vauvan. Parasta maailmassa on lapsi.

Mä rakastin tanssia työkseni, ja valitin lihassärkyjä ym.kipuja ja rankkojen treenien jälkeistä väsymystä. Kukaan ei ikinä kyseenalaistanut valintojani, vaikka valitin. Nyt äitinä en sitten saisi valittaa jos niskat jumissa imetyksestä, keho väsynyt? Miksi tanssiuran sai valita ja siitä valittaa, mutta äitiyden jos valitsee on oltava suu supussa? Miksi nimenomaan lastenhankinta saa toisissa aikaan empatiakyvyttömyyttä? Osaatko tähän vastata ap?

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sitten itse reflektoit nykyistä elämää omien valintojesi kautta, mutta jos olisit itse raskaassa elämäntilanteessa, tekisitkö niin ja olisiko valinnan pohtimisesta mielestäsi hyötyä?

Ilman muuta on hyötyä! Niin kuin jo edellä kerroin, omien arvojen ja arvovalintojen pitäminen kirkkaana mielessä estää aautumasta sellaiseen uhriasemaan, jossa elämä tuntuu kohtelevan epäreilusti. Kun esimerkiksi harrastusprojekti lähestyy loppuaan, uni on kortilla ja pinna on kireällä, muistutan itseäni siitä, miksi olen projektissa mukana, mitä hyvää siitä saan ja että olen itse vapaaehtoisesti päättänyt ottaa vastaan myös tämän osan kokemusta.

Näin havaintojeni mukaan tekevät myös sellaiset vanhemmat, jotka ovat aidosti tyytyväisiä rooliinsa, esimerkiksi tämän ketjun kirjoittaja 8. -ap

Vierailija kirjoitti:

Mä rakastin tanssia työkseni, ja valitin lihassärkyjä ym.kipuja ja rankkojen treenien jälkeistä väsymystä. Kukaan ei ikinä kyseenalaistanut valintojani, vaikka valitin. Nyt äitinä en sitten saisi valittaa jos niskat jumissa imetyksestä, keho väsynyt? Miksi tanssiuran sai valita ja siitä valittaa, mutta äitiyden jos valitsee on oltava suu supussa? Miksi nimenomaan lastenhankinta saa toisissa aikaan empatiakyvyttömyyttä? Osaatko tähän vastata ap?

Jälleen kerran, tässä ei ollut kyse valittamisesta vaan kokemuksesta, ettei oma elämä vastaa omia arvoja. Empatian tai sen puutteen kanssa ei asialla ole myöskään tekoa. -ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1) ei ole osattu varautua

2) odotetaan, että lapsi kasvaa isommaksi

Monet eivät oikeasti tunne omia arvojaan eivätkä ole valmiita myöntämään, että esimerkiksi oma aika, ulkonäkö tai terveys on tärkeämpi juttu kuin vanhemmuus, vaikka on ihan selvää, että monella joku muu arvo kiilaa edelle. Kulttuurissamme kuuluu arvostaa vanhemmuus ja etenkin äitiys ykköseksi ja hankkia lapsia. Mutta sitten, kun oma elämä on ristiriidassa arvojen kanssa, tulee kurja olo ihan väistämättä. -ap

No aika mustavalkoinen olet koulutetuksi ihmiseksi. Huomaa, ettei sulla ole lapsia. Luuletko tosiaan että se elämä on samanlaista koko ajan lapsiperheissä? Kävikö mielessä että en ruuhkavuodet on erilaisia kuin esim. koululaisten kanssa? Olisko sitten luovuttava koko elämänmittaisesta vanhenmuuden ilosta vain siksi, että ärsyttää muutaman vuoden ajan se,ettei ulkonäkö ole parhaimmillaan? Voishan sitä tietysti olla valittamattakin, mut ihmettelen syvästi sun kiinnostusta tätä aihetta kohtaa ja voisin veikata et itsekin joskus sorrut johonkin turhanpäiväiseen valittamiseen...

Eipä tässä ollut kyse mistään pikkuärsytyksistä eikä edes valittamisesta sinäsä vaan siitä, että "elämä ei ole omannäköistä" eli ei vastaa ollenkaan sitä, mitä elämältä haluaa. -ap

Nii? Se elämä ei ole hetkeen omannäköistä, mut vuosikymmenet on. Siinä on katsos se puntari, jonka toisessa päässä on ihana, pitkäkestoinen vanhemmuus ja toisessa se ajoittain stressi ja väsymys. Kiva et sun kaikissa valinnoissa on vaan ollu hyviä puolia. Tai sit oot osannu olla valittamatta. Good for you. Voi olla että sinä mummona valitat kun kukaan ei tule sun luona käymään ja naapurin ovi käy senkin edestä. Esimerkiksi. Muista sitten, et tuo on sitä sinunnäköistä elämää.. Et saa hetkeäkään tuntea muuta kuin vastuuntuntoa siitä omasta valinnasta.

Kestikin yllättävän kauan, ennen kuin tuo kliseinen lapsettomien pelottelu yksinäisellä vanhemmuudella tuli mukaan ketjuun. :D Sinua toivottavasti huojentaa tieto, etteivät lapsettomat ole tutkimusten mukaan eläkeikäisinä yhtään sen yksinäisempiä kuin vanhemmatkaan. Toivottavasti kukaan ei tuon takia tee arvojensa vastaista päätöstä lisääntyä... -ap

Muistakaa kaikki: jos puhutaan lapsia hankkineiden ihmisten ja lapsettomien ihmisten elämästä, MISSÄÄN NIMESSÄ ei saa tuoda esille lapsettomien elämästä sellaisia puolia, jotka voisivat olla jollain tavalla lapsia hankkineen ihmisen näkökulmasta negatviisista. SE ON KLISEISTÄ PELOTTELUA! Sen sijaan lapseton saa tuoda lapsiperheellisten elämästä esille kaikki mahdolliset negatiiviset piirteet, ja lapsiperheellisen on koettava kaikki nämä piirteet negatiiviseksi, muussa tapauksessa hän esittää ja yrittää kiillottaa kilpeään. Kaikki lapsettoman lapsiperhe-elämästä kertomat asiat ovat REALISMIA. 

Ps. Linkki siihen tutkimukseen.

Yksinäinen vanhuus -kortin pelaaminen on pelottelua, koska se ei perustu todellisuuteen. Lapsettomista ei tule keskimäärin sen yksinäisempiä kuin vanhemmistakaan. Sen sijaan se, että lasten hankinnan myötä oma aika erittäin todennäköisesti vähenee, parisuhde huononee, vastuu kasvaa, univaikeuksien riski nousee pilviin ja niin edelleen, ovat aivan tunnettuja, hyvin dokumentoituja seurauksia.

On tietenkin hienoa, jos pystyy toimimaan hyvin ilman kuuden tunnin yöunia tai ei niin kaipaa kahdenkeskistä parisuhdeaikaa, mutta tässä tullaankin niiden henkilökohtaisten arvojen merkitykseen. Jos vaikkapa se kuuluisa oma aika on itselle ja omalle hyvinvoinnille tosi tärkeä asia, ei varmaankaan kannata tehdä sellaisia valintoja, jotka radikaalisti vähentävät omaa aikaa. Tai jos kuitenkin tekee, koska jokin muu arvo ajaa sen ohi, pitäisi ainakin tiedostaa, että nyt valitsin tarkoituksella näin, koska tiedän saavani vastineeksi jotakin todella hyvää. Kun toimii tietoisena omista arvoista, ei tule niin helposti mentyä sellaiseen uhrin asemaan, josta ei ole mitään hyötyä, ja joka tekee elämästä vielä ikävämpää kuin tarvitsee olla.

Tuossa hyvä tutkimus lapsettomuuden ja psykologisen hyvinvoinnin yhteydestä vanhemmalla iällä: http://psychsocgerontology.oxfordjournals.org/content/56/5/S311.long -ap

Onko sun ajatuksena se, että lapsiperheellisten katkonaiset yöunet ja kahdenkeskisen ajan puute on asia, joka ei milloinkaan lopu, vai oletko tullut ajatelleeksi, että se on vaihe elämässä? Vaihe, joka voi olla raskas, mutta siinä voi olla myös antoisia puolia. Vaihe, jonka aikana voi haluta valittaa. Vaihe, jonka takia ei kuitenkaan halua jättää sitä valintaa tekemättä.

Mä en enää suhtaudu tähän jatkuvaan lapsettomien palstarankutukseen lapsiperhe-elämästä neutraalisti, koska se on mun mielestä typerää. Sinä olet tehnyt sinun valintasi, minä minun. Minua eivät kiinnosta sinun valintasi, en aloittele niistä ketjuja ja kysele, eikö ole outoa, kun sitä ja tätä. Näiden myötä palstasta on tullut paikka, jossa lapsiperhe-elämästä ja sen ongelmista ei voi enää puhua avoimesti, koska aina on paikalla kaltaisesi onnellisia ihmisiä, jotka tykkäävät ilkkua toisten valinnoille ja käyttää niitä materiaalina oman erinomaisuutensa pönkittämiseen. Et tietenkään ymmärrä tätä, minähän vain hyökkään sinua vastaan, koska olet ketjun aloittaja. Toivon nyt kuitenkin, että tämä ketju herättäisi sinussa edes yhden ajatuksen, joka saisi sinut ajattelemaan, että elämäään vaikuttavat muutkin asiat kuin valinnat, joita ihminen on itse tehnyt.

En ole ap.

Sanon vaan että olet säälittävä.

Niin sanot, koska et osaa vastata siihen, mitä sanoin, mutta kuitenkin provosoiduit siitä. Kompensoit sitä sitten haukkumalla minua. Ei mitään uutta auringon alla.

Ei tuohon purkaukseesi oikein voi mitään sanoa, koska siinä ei ole mitään sisältöä.

Äniset siinä vaan kuinka olet tuohtunut ja sinua ei kiinnosta.

En mä kyllä osaa kuvitella miten voisin hukata itseni, minähän olen itseni kanssa 24/7. Itse olen päätökseni tehnyt, ja niiden kanssa olen elänyt, ja elämä on yllättänyt jo monta kertaa, koskaan ei tiedä mistä itsensä löytää, kun yksi ovi pamahtaa kiinni naaman edestä, toinen aukeaa.

Onnettomimmat ihmiset joita tunnen on perheettömiä, en usko että nimenomaan lapset olisi se juttu joka pilaa elämän, kyllä se on moni muua paljon isompi asia, esimerkiksi väärin valittu puoliso tai työpaikka. Lapset on kuitenkin puoliksi sun geeneistä tehty ja itse saat ne kasvattaa juuri sellaiseksi kuin haluat, myös muuten vanhemmuuden voit toteuttaa itsellesi sopivalla tavalla, kukaan ei pakota suorittamaan, kunhan huolehdit että lapsesi on onnellinen; saa ruokaa, vaatteita, katon pään päälle ja rakkautta, se on sitten ihan se ja sama onko lapsi saanut vastiketta ja sontinut kertakäyttövaippoihin kolmevuotiaaksi asti.

Voi, voi ap, on sulla rankka elämä, kun pitää oikein ihmetellä toisten elämää. Mitäpä jos keskittyisit siihen omaan elämääsi, mitä sinua muiden tekemät hölmöt valinnat kiinnostavat? Suosittelen sinulle myös jotain vapaaehtoisesti lapsettomien palstaa (varmaan teillä on sellainen), varmasti löydät sieltä enemmän samanhenkisiä ihmisiä. Perustakaa myös omat lehdet: Vela, Perheetön, Kaks mutta ei plus.  Kummallista, että lapseton ihminen pyörii jatkuvasti Vauva-lehden keskustelupalstalla. En minä ainakaan pyöri esim. autolehtien palstoilla, kun ne eivät kiinnosta minua.

"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, ne hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.."

Se nyt vaan on faktaa, että vanhemmuuteen sisältyy paljon erilaisia tunteita ääripäästä toiseen. Oikeastaan koko tunneskaala on käytössä. Ja se on totuus,joka ei liity valintoihin millään tavalla. Niistä tunteista ja ajatuksista, joita vanhemmuus aiheuttaa, saa ja pitää puhua. Miksi se on jollekin ongelma? Vanhemmuus on niin iso asia,eikä mitään ruusuilla tanssimista aina, miksi siitä pitäisi puhua vain kivoja asioita? Jos valittaa siitä,ei se tarkoita,että eläisi vastoin arvojaan tai olisi täysin tyytymätön. Vanhemmaksi tulo on iham luonnollinen elämän kriisi ja siitä ja sen haasteista puhuminen on täysin tervettä ja suotavaa. Enemmän koen ongelmaksi sen,että naiset elää ristipaineessa ja yrittävät tehdä kaikkea ja samaan aikaan. Kaiken voi todellakin saada,mutta ei välttämättä kerralla. Lapsetkin kasvaa ja sitten on aikaa omille jutuille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei muuten oikeastaan yhtään ihmetytä jos lapsia hankkinut valittaa.

Se mikä minua ihmetyttää, miten he päätyivät siihen ratkaisuunsa.

Ihmettelen miten heppoisin perustein ihmiset lisääntyvät, ja kuinka vähän osaavat ennakoida mitään.

Ihmettelen todellakin sitä kuinka voi tulla yllätyksenä vanhemmuuden rankkuus.

Joo, ja oletkin tainnut ihmetellä tätä samaa asiaa ketjussa aika monen viestin verran käyttäen samoja maneereja.

Tällä palstalla ei kirjoittele yksi tai kaksi ihmistä, vaikka niin kuvittelet.

Saapihan sitä ihmetellä! Muistakaa velat sitten vanhana, että on se hyvä kun naapurin Sirpan arvomaailmaan kuului lapset, niin on hoitajia teillekin, joiden arvomaailmaan ei lapset sovi. Ja on niitä teidän eläkkeiden maksajia, tosin liian vähänhän heitä on sitten kun te olette eläkeiässä. Voi teilläkin arvomaailma muuttua, kun makaatte laitoksessa ja päivän kohokohta on kun hoitaja käy kiireessä vaipan vaihtamassa ja vellin syöttämässä. Mutta nykyäänhän on muotia elää sitä omannäköistä elämää, ja ajatella, että kyllä minä selviän.

Vierailija kirjoitti:

Se nyt vaan on faktaa, että vanhemmuuteen sisältyy paljon erilaisia tunteita ääripäästä toiseen. Oikeastaan koko tunneskaala on käytössä. Ja se on totuus,joka ei liity valintoihin millään tavalla.

Varmaan sinäkin tunnustat, että vanhemmuus itsessään ja sitä kautta tämän tunneskaalan kokeminen, vanhemmuuden roolin ja siihen kuuluvien vastuiden hyväksyminen sekä lapsiperhe-elämän mukanaan tuomiin muutoksiin sopeutuminen on oma valinta. -ap

Vierailija kirjoitti:

Saapihan sitä ihmetellä! Muistakaa velat sitten vanhana, että on se hyvä kun naapurin Sirpan arvomaailmaan kuului lapset, niin on hoitajia teillekin, joiden arvomaailmaan ei lapset sovi. Ja on niitä teidän eläkkeiden maksajia, tosin liian vähänhän heitä on sitten kun te olette eläkeiässä. Voi teilläkin arvomaailma muuttua, kun makaatte laitoksessa ja päivän kohokohta on kun hoitaja käy kiireessä vaipan vaihtamassa ja vellin syöttämässä. Mutta nykyäänhän on muotia elää sitä omannäköistä elämää, ja ajatella, että kyllä minä selviän.

Enpä usko.

Vierailija kirjoitti:

Mitä hommasin yhden lapsen juuri tästä syystä. Omaa aikaa on mutta saan kokea myös vanhemmuuden! Ihanaa ja fiksu päätös :)

Vierailija kirjoitti:

Se nyt vaan on faktaa, että vanhemmuuteen sisältyy paljon erilaisia tunteita ääripäästä toiseen. Oikeastaan koko tunneskaala on käytössä. Ja se on totuus,joka ei liity valintoihin millään tavalla. Niistä tunteista ja ajatuksista, joita vanhemmuus aiheuttaa, saa ja pitää puhua. Miksi se on jollekin ongelma? Vanhemmuus on niin iso asia,eikä mitään ruusuilla tanssimista aina, miksi siitä pitäisi puhua vain kivoja asioita? Jos valittaa siitä,ei se tarkoita,että eläisi vastoin arvojaan tai olisi täysin tyytymätön. Vanhemmaksi tulo on iham luonnollinen elämän kriisi ja siitä ja sen haasteista puhuminen on täysin tervettä ja suotavaa. Enemmän koen ongelmaksi sen,että naiset elää ristipaineessa ja yrittävät tehdä kaikkea ja samaan aikaan. Kaiken voi todellakin saada,mutta ei välttämättä kerralla. Lapsetkin kasvaa ja sitten on aikaa omille jutuille.

Nykyään täytyy kaiken olla niin täydellistä, ei siihen sovi raskaus, synnytys, imetys, vauvanhoito, väsymys jne. Sehän on ihan kamalaa, ei voikaan elää koko ajan itselleen. Ei voi toteuttaa itseään. Joutuu kohtaamaan tunteistä äärilaidasta toiseen ja se ei sovi. Pitää olla hillitty ja hallittu, jos mieli on maassa, otetaan pilleri. Pitää olla aina onnellinen ja jos ei ole, se johtuu omista valinnoista ja on siis oma vika.

Tällainen on nykymaailma, kylmä ja kova paikka ja koko ajan kovenee.

Vierailija kirjoitti:

Saapihan sitä ihmetellä! Muistakaa velat sitten vanhana, että on se hyvä kun naapurin Sirpan arvomaailmaan kuului lapset, niin on hoitajia teillekin, joiden arvomaailmaan ei lapset sovi. Ja on niitä teidän eläkkeiden maksajia, tosin liian vähänhän heitä on sitten kun te olette eläkeiässä. Voi teilläkin arvomaailma muuttua, kun makaatte laitoksessa ja päivän kohokohta on kun hoitaja käy kiireessä vaipan vaihtamassa ja vellin syöttämässä. Mutta nykyäänhän on muotia elää sitä omannäköistä elämää, ja ajatella, että kyllä minä selviän.

Ja kun teet lapsen, et vanhene etkä pasko housuun.

Pitää tehdä lapsi että sitten vanhana se lapsi tulee vaihtamaan sen vaipan sinne sairaalaan.

Ai on ihan muotia elää omannäköistä elämää? Voi kamala, onpa itsekästä. Eihän se nyt käy laatuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se nyt vaan on faktaa, että vanhemmuuteen sisältyy paljon erilaisia tunteita ääripäästä toiseen. Oikeastaan koko tunneskaala on käytössä. Ja se on totuus,joka ei liity valintoihin millään tavalla. Niistä tunteista ja ajatuksista, joita vanhemmuus aiheuttaa, saa ja pitää puhua. Miksi se on jollekin ongelma? Vanhemmuus on niin iso asia,eikä mitään ruusuilla tanssimista aina, miksi siitä pitäisi puhua vain kivoja asioita? Jos valittaa siitä,ei se tarkoita,että eläisi vastoin arvojaan tai olisi täysin tyytymätön. Vanhemmaksi tulo on iham luonnollinen elämän kriisi ja siitä ja sen haasteista puhuminen on täysin tervettä ja suotavaa. Enemmän koen ongelmaksi sen,että naiset elää ristipaineessa ja yrittävät tehdä kaikkea ja samaan aikaan. Kaiken voi todellakin saada,mutta ei välttämättä kerralla. Lapsetkin kasvaa ja sitten on aikaa omille jutuille.

Nykyään täytyy kaiken olla niin täydellistä, ei siihen sovi raskaus, synnytys, imetys, vauvanhoito, väsymys jne. Sehän on ihan kamalaa, ei voikaan elää koko ajan itselleen. Ei voi toteuttaa itseään. Joutuu kohtaamaan tunteistä äärilaidasta toiseen ja se ei sovi. Pitää olla hillitty ja hallittu, jos mieli on maassa, otetaan pilleri. Pitää olla aina onnellinen ja jos ei ole, se johtuu omista valinnoista ja on siis oma vika.

Tällainen on nykymaailma, kylmä ja kova paikka ja koko ajan kovenee.

Ai on kylmä ja paha jos ei halua vastentahtoaan tehdä lapsia.

Mitä helvettiä sekoilette. Olette ihan hulluja jokainen.

Itkettää kun tyhmät ja epäloogiset ihmiset lisääntyvät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

sori, ap, teit sen virheen, että kerroit ekalla sivulla jo olevasi lapseton itse.

Jos tätä olisi oikeasti joku lapsia tehnyt pohtinut omasta näkökulmastaa, etenkin kun aloitus tosiaan oli se, että on kuullut monen vanhemman tätä asiaa voivottelevan ääneen kavereilleen, niin ihmisten suhtautuminen olisi ollut toinen.

Olet varmasti oikeassa. Unohdin hetkeksi, miten palstalla kaikki keskustelu aina henkilöityy aloittajaan. On vaikea keskustella itse asiasta ihmisen sijaan. -ap

Jep... juuri näin. Vastaukseni saikin jo ihan hillittömän persehedelmäpurkauksen vai mikä se ilmaus olikaan (en ole ennen edes moista kuullut) joltakulta, joka vain suoraan oletti, ettei minulla olisi omia lapsia. Kivasti oletettu, Ilman minkäänlaista tietoa.

Kauheasti vain vaahtoamista (ilmeisesti) lapsia hankkineilta, ja vain muutama harkitumpi kommentti, jossa jotkut oikeasti ovat pohtineet omaa valintaansa eri kanteilta. No, vaahtoajat voi jättää omaan arvoonsa missä tahansa keskustelussa.

Missäköhän ovat ne, jotka oikeasti miettivät juuri sitä aloituksessa olevaa aihetta - minullakin on ystäviä, jotka ovat sitä pohtineet, kun realiteetti ei ole kohdannutkaan unelmia (ts. eivät osanneet varautua).

Perustakaa äkkiä tuommonen Vela-lehti, sen mä haluaisin nähdä! Mitähän juttuja siinä olisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se nyt vaan on faktaa, että vanhemmuuteen sisältyy paljon erilaisia tunteita ääripäästä toiseen. Oikeastaan koko tunneskaala on käytössä. Ja se on totuus,joka ei liity valintoihin millään tavalla.

Varmaan sinäkin tunnustat, että vanhemmuus itsessään ja sitä kautta tämän tunneskaalan kokeminen, vanhemmuuden roolin ja siihen kuuluvien vastuiden hyväksyminen sekä lapsiperhe-elämän mukanaan tuomiin muutoksiin sopeutuminen on oma valinta. -ap

Oma valinta: kyllä. Kaduttaako: ei. Mutta silti, vanhemmuus on yllättänyt. Ei siihen voi oikeastaan etukäteen edes valmistautua täydellisesti, vaikka lukisi kaikki maailman parhaat kasvatusoppaat. Kyllä, vanhemmuus on vaatinut sopeutumista, eikä se aina ole ollut helppoa. Tukea olisi kaivannut monesti, joskus sitä on saanut,aina ei. Olen saanut kasvaa lapsen kanssa vanhemmaksi ja ihmiseksi,joka nyt olen. Saan olla mukana seuraamassa kasvun ihmettä. En valitsisi silti toisin, vaikka joskus pikkulapsiaikoina väsyneenä äitinä olisin mielenhäiriössä niin saattanutkin synkimmällä hetkellä ajatella. Silloin oli hyvä, jos ristiriitaisista tunteistaan sai puhua jollekin ja jaksoi taas jatkaa. Nyt kun lapsi on jo iso, omaa aikaa on, muttei ne asiat,joihin sitä ennen niin paljon kaipasi, tunnu enää niin merkityksellisiltä. Parasta on touhuta yhdessä lapsen kanssa.