Ihmetyttävätkö teitäkin lapsia hankkineiden oudot valitukset itsensä hukkaamisesta?

Vierailija kirjoitti:

Sanotko ap hometalon erehdyksessä ostaneelle "kikkelis kokkelis, mitäs läksit, ok-talo oma valinta. Tai kolarin ajaneelle mitäs läksit, oma valinta. Tai työuupuneelle tai työssään näkemästään järkyttyneelle palomiehelle itsepä alasi valitsit? Tiedoksi että kaikkea ei voi vanhemmaksi aikovatkaan ennakoida ja lapsetkin ovat erilaisia kuten myös tukijoukot. Mulla muuten on yksi lapseton tuttu joka ei jaksa yhtään kuunnella lapsiperhearkivalitusta, heti sanoo "oma valinta, mitäs läksit". Mutta omasta työstään ja sen raskaudesta kyllä valittaa tauotta. Herne meni nenään kun lainasin häntä sanomalla "oma valinta..."

Miten niin ei voi ennakoida?

Minä ainakin osaan arvata etukäteen mitä haittoja lastenteosta seuraa.

Älyän kyllä ilman lisääntymistäkin että, yöunet kärsivät, tulee pahoin vointia, särkyjä, kipuja, repeämisiä.

Tisseihin sattuu, tulee huolta, murhetta, rahan menoa, ja jatkuvasti pitää tehdä kaikenlaisia juttuja.

Osaan ennakoida että lapsen kanssa ei voi liikkua ja matkustella mutkattoman helposti.

Osaan ennakoida että töissäkin lapsi voi olla sairastelullaan riesana.

Millä tavoin noita ei muka voi ennakoida?

Kyllä tiedostan että on mahdollista että tulee keskenmeno, lapsi on sairas tai voi kuolla.

Pitää olla idiootti ihan oikeasti, jos ei muka mitenkään voi noita etukäteen tietää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1) ei ole osattu varautua

2) odotetaan, että lapsi kasvaa isommaksi

Monet eivät oikeasti tunne omia arvojaan eivätkä ole valmiita myöntämään, että esimerkiksi oma aika, ulkonäkö tai terveys on tärkeämpi juttu kuin vanhemmuus, vaikka on ihan selvää, että monella joku muu arvo kiilaa edelle. Kulttuurissamme kuuluu arvostaa vanhemmuus ja etenkin äitiys ykköseksi ja hankkia lapsia. Mutta sitten, kun oma elämä on ristiriidassa arvojen kanssa, tulee kurja olo ihan väistämättä. -ap

No aika mustavalkoinen olet koulutetuksi ihmiseksi. Huomaa, ettei sulla ole lapsia. Luuletko tosiaan että se elämä on samanlaista koko ajan lapsiperheissä? Kävikö mielessä että en ruuhkavuodet on erilaisia kuin esim. koululaisten kanssa? Olisko sitten luovuttava koko elämänmittaisesta vanhenmuuden ilosta vain siksi, että ärsyttää muutaman vuoden ajan se,ettei ulkonäkö ole parhaimmillaan? Voishan sitä tietysti olla valittamattakin, mut ihmettelen syvästi sun kiinnostusta tätä aihetta kohtaa ja voisin veikata et itsekin joskus sorrut johonkin turhanpäiväiseen valittamiseen...

Eipä tässä ollut kyse mistään pikkuärsytyksistä eikä edes valittamisesta sinäsä vaan siitä, että "elämä ei ole omannäköistä" eli ei vastaa ollenkaan sitä, mitä elämältä haluaa. -ap

Nii? Se elämä ei ole hetkeen omannäköistä, mut vuosikymmenet on. Siinä on katsos se puntari, jonka toisessa päässä on ihana, pitkäkestoinen vanhemmuus ja toisessa se ajoittain stressi ja väsymys. Kiva et sun kaikissa valinnoissa on vaan ollu hyviä puolia. Tai sit oot osannu olla valittamatta. Good for you. Voi olla että sinä mummona valitat kun kukaan ei tule sun luona käymään ja naapurin ovi käy senkin edestä. Esimerkiksi. Muista sitten, et tuo on sitä sinunnäköistä elämää.. Et saa hetkeäkään tuntea muuta kuin vastuuntuntoa siitä omasta valinnasta.

Kestikin yllättävän kauan, ennen kuin tuo kliseinen lapsettomien pelottelu yksinäisellä vanhemmuudella tuli mukaan ketjuun. :D Sinua toivottavasti huojentaa tieto, etteivät lapsettomat ole tutkimusten mukaan eläkeikäisinä yhtään sen yksinäisempiä kuin vanhemmatkaan. Toivottavasti kukaan ei tuon takia tee arvojensa vastaista päätöstä lisääntyä... -ap

Muistakaa kaikki: jos puhutaan lapsia hankkineiden ihmisten ja lapsettomien ihmisten elämästä, MISSÄÄN NIMESSÄ ei saa tuoda esille lapsettomien elämästä sellaisia puolia, jotka voisivat olla jollain tavalla lapsia hankkineen ihmisen näkökulmasta negatviisista. SE ON KLISEISTÄ PELOTTELUA! Sen sijaan lapseton saa tuoda lapsiperheellisten elämästä esille kaikki mahdolliset negatiiviset piirteet, ja lapsiperheellisen on koettava kaikki nämä piirteet negatiiviseksi, muussa tapauksessa hän esittää ja yrittää kiillottaa kilpeään. Kaikki lapsettoman lapsiperhe-elämästä kertomat asiat ovat REALISMIA. 

Ps. Linkki siihen tutkimukseen.

Yksinäinen vanhuus -kortin pelaaminen on pelottelua, koska se ei perustu todellisuuteen. Lapsettomista ei tule keskimäärin sen yksinäisempiä kuin vanhemmistakaan. Sen sijaan se, että lasten hankinnan myötä oma aika erittäin todennäköisesti vähenee, parisuhde huononee, vastuu kasvaa, univaikeuksien riski nousee pilviin ja niin edelleen, ovat aivan tunnettuja, hyvin dokumentoituja seurauksia.

On tietenkin hienoa, jos pystyy toimimaan hyvin ilman kuuden tunnin yöunia tai ei niin kaipaa kahdenkeskistä parisuhdeaikaa, mutta tässä tullaankin niiden henkilökohtaisten arvojen merkitykseen. Jos vaikkapa se kuuluisa oma aika on itselle ja omalle hyvinvoinnille tosi tärkeä asia, ei varmaankaan kannata tehdä sellaisia valintoja, jotka radikaalisti vähentävät omaa aikaa. Tai jos kuitenkin tekee, koska jokin muu arvo ajaa sen ohi, pitäisi ainakin tiedostaa, että nyt valitsin tarkoituksella näin, koska tiedän saavani vastineeksi jotakin todella hyvää. Kun toimii tietoisena omista arvoista, ei tule niin helposti mentyä sellaiseen uhrin asemaan, josta ei ole mitään hyötyä, ja joka tekee elämästä vielä ikävämpää kuin tarvitsee olla.

Tuossa hyvä tutkimus lapsettomuuden ja psykologisen hyvinvoinnin yhteydestä vanhemmalla iällä: http://psychsocgerontology.oxfordjournals.org/content/56/5/S311.long -ap

Vierailija kirjoitti:

Sanotko ap hometalon erehdyksessä ostaneelle "kikkelis kokkelis, mitäs läksit, ok-talo oma valinta. Tai kolarin ajaneelle mitäs läksit, oma valinta. Tai työuupuneelle tai työssään näkemästään järkyttyneelle palomiehelle itsepä alasi valitsit? Tiedoksi että kaikkea ei voi vanhemmaksi aikovatkaan ennakoida ja lapsetkin ovat erilaisia kuten myös tukijoukot. Mulla muuten on yksi lapseton tuttu joka ei jaksa yhtään kuunnella lapsiperhearkivalitusta, heti sanoo "oma valinta, mitäs läksit". Mutta omasta työstään ja sen raskaudesta kyllä valittaa tauotta. Herne meni nenään kun lainasin häntä sanomalla "oma valinta..."

Kolariin ja hometaloon sitten vertaan lapsiperhe-elämää?

Huh huh.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta kannattaa tehdä sellaisia valintoja, että voi elää sitä "oman näköistä" elämää. Hyvän valinnan tunnistaa siitä, että sen seurauksista ei tarvitse valittaa. Vaikea kuvitella, että tästä olisi joku eri mieltä. -ap

Harva kai tietentahoen tekee huonoja valintoja, eiköhän kaikki valitse niin, mikä sillä hetkellä tuntuu oikealta. Johtuuko itsetuntemisen puutteesta, olosuhteiden muuttumisesta vai tiedon lisääntymisestä, saattaa aiempi valinta lopulta tuntua huonolta.

Olet tietysti oikeassa, ja tuossa on kolme ihan hyvää selitystä! -ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1) ei ole osattu varautua

2) odotetaan, että lapsi kasvaa isommaksi

Monet eivät oikeasti tunne omia arvojaan eivätkä ole valmiita myöntämään, että esimerkiksi oma aika, ulkonäkö tai terveys on tärkeämpi juttu kuin vanhemmuus, vaikka on ihan selvää, että monella joku muu arvo kiilaa edelle. Kulttuurissamme kuuluu arvostaa vanhemmuus ja etenkin äitiys ykköseksi ja hankkia lapsia. Mutta sitten, kun oma elämä on ristiriidassa arvojen kanssa, tulee kurja olo ihan väistämättä. -ap

No aika mustavalkoinen olet koulutetuksi ihmiseksi. Huomaa, ettei sulla ole lapsia. Luuletko tosiaan että se elämä on samanlaista koko ajan lapsiperheissä? Kävikö mielessä että en ruuhkavuodet on erilaisia kuin esim. koululaisten kanssa? Olisko sitten luovuttava koko elämänmittaisesta vanhenmuuden ilosta vain siksi, että ärsyttää muutaman vuoden ajan se,ettei ulkonäkö ole parhaimmillaan? Voishan sitä tietysti olla valittamattakin, mut ihmettelen syvästi sun kiinnostusta tätä aihetta kohtaa ja voisin veikata et itsekin joskus sorrut johonkin turhanpäiväiseen valittamiseen...

Eipä tässä ollut kyse mistään pikkuärsytyksistä eikä edes valittamisesta sinäsä vaan siitä, että "elämä ei ole omannäköistä" eli ei vastaa ollenkaan sitä, mitä elämältä haluaa. -ap

Nii? Se elämä ei ole hetkeen omannäköistä, mut vuosikymmenet on. Siinä on katsos se puntari, jonka toisessa päässä on ihana, pitkäkestoinen vanhemmuus ja toisessa se ajoittain stressi ja väsymys. Kiva et sun kaikissa valinnoissa on vaan ollu hyviä puolia. Tai sit oot osannu olla valittamatta. Good for you. Voi olla että sinä mummona valitat kun kukaan ei tule sun luona käymään ja naapurin ovi käy senkin edestä. Esimerkiksi. Muista sitten, et tuo on sitä sinunnäköistä elämää.. Et saa hetkeäkään tuntea muuta kuin vastuuntuntoa siitä omasta valinnasta.

Kestikin yllättävän kauan, ennen kuin tuo kliseinen lapsettomien pelottelu yksinäisellä vanhemmuudella tuli mukaan ketjuun. :D Sinua toivottavasti huojentaa tieto, etteivät lapsettomat ole tutkimusten mukaan eläkeikäisinä yhtään sen yksinäisempiä kuin vanhemmatkaan. Toivottavasti kukaan ei tuon takia tee arvojensa vastaista päätöstä lisääntyä... -ap

Muistakaa kaikki: jos puhutaan lapsia hankkineiden ihmisten ja lapsettomien ihmisten elämästä, MISSÄÄN NIMESSÄ ei saa tuoda esille lapsettomien elämästä sellaisia puolia, jotka voisivat olla jollain tavalla lapsia hankkineen ihmisen näkökulmasta negatviisista. SE ON KLISEISTÄ PELOTTELUA! Sen sijaan lapseton saa tuoda lapsiperheellisten elämästä esille kaikki mahdolliset negatiiviset piirteet, ja lapsiperheellisen on koettava kaikki nämä piirteet negatiiviseksi, muussa tapauksessa hän esittää ja yrittää kiillottaa kilpeään. Kaikki lapsettoman lapsiperhe-elämästä kertomat asiat ovat REALISMIA. 

Ps. Linkki siihen tutkimukseen.

Yksinäinen vanhuus -kortin pelaaminen on pelottelua, koska se ei perustu todellisuuteen. Lapsettomista ei tule keskimäärin sen yksinäisempiä kuin vanhemmistakaan. Sen sijaan se, että lasten hankinnan myötä oma aika erittäin todennäköisesti vähenee, parisuhde huononee, vastuu kasvaa, univaikeuksien riski nousee pilviin ja niin edelleen, ovat aivan tunnettuja, hyvin dokumentoituja seurauksia.

On tietenkin hienoa, jos pystyy toimimaan hyvin ilman kuuden tunnin yöunia tai ei niin kaipaa kahdenkeskistä parisuhdeaikaa, mutta tässä tullaankin niiden henkilökohtaisten arvojen merkitykseen. Jos vaikkapa se kuuluisa oma aika on itselle ja omalle hyvinvoinnille tosi tärkeä asia, ei varmaankaan kannata tehdä sellaisia valintoja, jotka radikaalisti vähentävät omaa aikaa. Tai jos kuitenkin tekee, koska jokin muu arvo ajaa sen ohi, pitäisi ainakin tiedostaa, että nyt valitsin tarkoituksella näin, koska tiedän saavani vastineeksi jotakin todella hyvää. Kun toimii tietoisena omista arvoista, ei tule niin helposti mentyä sellaiseen uhrin asemaan, josta ei ole mitään hyötyä, ja joka tekee elämästä vielä ikävämpää kuin tarvitsee olla.

Tuossa hyvä tutkimus lapsettomuuden ja psykologisen hyvinvoinnin yhteydestä vanhemmalla iällä: http://psychsocgerontology.oxfordjournals.org/content/56/5/S311.long -ap

Onko sun ajatuksena se, että lapsiperheellisten katkonaiset yöunet ja kahdenkeskisen ajan puute on asia, joka ei milloinkaan lopu, vai oletko tullut ajatelleeksi, että se on vaihe elämässä? Vaihe, joka voi olla raskas, mutta siinä voi olla myös antoisia puolia. Vaihe, jonka aikana voi haluta valittaa. Vaihe, jonka takia ei kuitenkaan halua jättää sitä valintaa tekemättä.

Mä en enää suhtaudu tähän jatkuvaan lapsettomien palstarankutukseen lapsiperhe-elämästä neutraalisti, koska se on mun mielestä typerää. Sinä olet tehnyt sinun valintasi, minä minun. Minua eivät kiinnosta sinun valintasi, en aloittele niistä ketjuja ja kysele, eikö ole outoa, kun sitä ja tätä. Näiden myötä palstasta on tullut paikka, jossa lapsiperhe-elämästä ja sen ongelmista ei voi enää puhua avoimesti, koska aina on paikalla kaltaisesi onnellisia ihmisiä, jotka tykkäävät ilkkua toisten valinnoille ja käyttää niitä materiaalina oman erinomaisuutensa pönkittämiseen. Et tietenkään ymmärrä tätä, minähän vain hyökkään sinua vastaan, koska olet ketjun aloittaja. Toivon nyt kuitenkin, että tämä ketju herättäisi sinussa edes yhden ajatuksen, joka saisi sinut ajattelemaan, että elämäään vaikuttavat muutkin asiat kuin valinnat, joita ihminen on itse tehnyt.

Ei muuten oikeastaan yhtään ihmetytä jos lapsia hankkinut valittaa.

Se mikä minua ihmetyttää, miten he päätyivät siihen ratkaisuunsa.

Ihmettelen miten heppoisin perustein ihmiset lisääntyvät, ja kuinka vähän osaavat ennakoida mitään.

Ihmettelen todellakin sitä kuinka voi tulla yllätyksenä vanhemmuuden rankkuus.

Mä voisin äitinä (kuten varmaan monet muutkin äidit voisivat) kirjoittaa tänne palstalle keskustelun, jossa puran sitä

-etten taaskaan saanut nukuttua koko yötä, kun lapset olivat yskässä

-ilta oli taas kaoottinen, kun yksi piti viedä balettiin js toinen futikseen ja kaupassakin piti käydä ja ruokaa laittaa

-harmittaa kun en ole niin fitissä kunnossa, kuin toivoisin, kun pääsen vain kerran viikossa salille

Yhtä hyvin voisin kirjoittaa keskustelun, jossa kerron:

- kuinka ihana se tunne oli, kun vastasyntynyt nostettiin rinnalle

-kuinka onnellinen olen kun 3-vuotias halaa minua pullavilla käsivarsillaan

-kuinka ylpeä olin, kun esikoiseni sai hymytyttö-palkinnon

-kuinka rakastan lapsiani yli kaiken ja olisin onneton ilman perhettäni

Sellaista se on: vanhemmuus. Ja loppujen lopuksi kaikilla jälkimmäiset asiat lopulta voittavat sen väsymyksen ja turhautumisen mitä perhe-elämä joskus aiheuttaa. En tunne ketään, joka oikeasti katuisi lapsiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1) ei ole osattu varautua

2) odotetaan, että lapsi kasvaa isommaksi

Monet eivät oikeasti tunne omia arvojaan eivätkä ole valmiita myöntämään, että esimerkiksi oma aika, ulkonäkö tai terveys on tärkeämpi juttu kuin vanhemmuus, vaikka on ihan selvää, että monella joku muu arvo kiilaa edelle. Kulttuurissamme kuuluu arvostaa vanhemmuus ja etenkin äitiys ykköseksi ja hankkia lapsia. Mutta sitten, kun oma elämä on ristiriidassa arvojen kanssa, tulee kurja olo ihan väistämättä. -ap

No aika mustavalkoinen olet koulutetuksi ihmiseksi. Huomaa, ettei sulla ole lapsia. Luuletko tosiaan että se elämä on samanlaista koko ajan lapsiperheissä? Kävikö mielessä että en ruuhkavuodet on erilaisia kuin esim. koululaisten kanssa? Olisko sitten luovuttava koko elämänmittaisesta vanhenmuuden ilosta vain siksi, että ärsyttää muutaman vuoden ajan se,ettei ulkonäkö ole parhaimmillaan? Voishan sitä tietysti olla valittamattakin, mut ihmettelen syvästi sun kiinnostusta tätä aihetta kohtaa ja voisin veikata et itsekin joskus sorrut johonkin turhanpäiväiseen valittamiseen...

Eipä tässä ollut kyse mistään pikkuärsytyksistä eikä edes valittamisesta sinäsä vaan siitä, että "elämä ei ole omannäköistä" eli ei vastaa ollenkaan sitä, mitä elämältä haluaa. -ap

Nii? Se elämä ei ole hetkeen omannäköistä, mut vuosikymmenet on. Siinä on katsos se puntari, jonka toisessa päässä on ihana, pitkäkestoinen vanhemmuus ja toisessa se ajoittain stressi ja väsymys. Kiva et sun kaikissa valinnoissa on vaan ollu hyviä puolia. Tai sit oot osannu olla valittamatta. Good for you. Voi olla että sinä mummona valitat kun kukaan ei tule sun luona käymään ja naapurin ovi käy senkin edestä. Esimerkiksi. Muista sitten, et tuo on sitä sinunnäköistä elämää.. Et saa hetkeäkään tuntea muuta kuin vastuuntuntoa siitä omasta valinnasta.

Kestikin yllättävän kauan, ennen kuin tuo kliseinen lapsettomien pelottelu yksinäisellä vanhemmuudella tuli mukaan ketjuun. :D Sinua toivottavasti huojentaa tieto, etteivät lapsettomat ole tutkimusten mukaan eläkeikäisinä yhtään sen yksinäisempiä kuin vanhemmatkaan. Toivottavasti kukaan ei tuon takia tee arvojensa vastaista päätöstä lisääntyä... -ap

Muistakaa kaikki: jos puhutaan lapsia hankkineiden ihmisten ja lapsettomien ihmisten elämästä, MISSÄÄN NIMESSÄ ei saa tuoda esille lapsettomien elämästä sellaisia puolia, jotka voisivat olla jollain tavalla lapsia hankkineen ihmisen näkökulmasta negatviisista. SE ON KLISEISTÄ PELOTTELUA! Sen sijaan lapseton saa tuoda lapsiperheellisten elämästä esille kaikki mahdolliset negatiiviset piirteet, ja lapsiperheellisen on koettava kaikki nämä piirteet negatiiviseksi, muussa tapauksessa hän esittää ja yrittää kiillottaa kilpeään. Kaikki lapsettoman lapsiperhe-elämästä kertomat asiat ovat REALISMIA. 

Ps. Linkki siihen tutkimukseen.

Yksinäinen vanhuus -kortin pelaaminen on pelottelua, koska se ei perustu todellisuuteen. Lapsettomista ei tule keskimäärin sen yksinäisempiä kuin vanhemmistakaan. Sen sijaan se, että lasten hankinnan myötä oma aika erittäin todennäköisesti vähenee, parisuhde huononee, vastuu kasvaa, univaikeuksien riski nousee pilviin ja niin edelleen, ovat aivan tunnettuja, hyvin dokumentoituja seurauksia.

On tietenkin hienoa, jos pystyy toimimaan hyvin ilman kuuden tunnin yöunia tai ei niin kaipaa kahdenkeskistä parisuhdeaikaa, mutta tässä tullaankin niiden henkilökohtaisten arvojen merkitykseen. Jos vaikkapa se kuuluisa oma aika on itselle ja omalle hyvinvoinnille tosi tärkeä asia, ei varmaankaan kannata tehdä sellaisia valintoja, jotka radikaalisti vähentävät omaa aikaa. Tai jos kuitenkin tekee, koska jokin muu arvo ajaa sen ohi, pitäisi ainakin tiedostaa, että nyt valitsin tarkoituksella näin, koska tiedän saavani vastineeksi jotakin todella hyvää. Kun toimii tietoisena omista arvoista, ei tule niin helposti mentyä sellaiseen uhrin asemaan, josta ei ole mitään hyötyä, ja joka tekee elämästä vielä ikävämpää kuin tarvitsee olla.

Tuossa hyvä tutkimus lapsettomuuden ja psykologisen hyvinvoinnin yhteydestä vanhemmalla iällä: http://psychsocgerontology.oxfordjournals.org/content/56/5/S311.long -ap

Onko sun ajatuksena se, että lapsiperheellisten katkonaiset yöunet ja kahdenkeskisen ajan puute on asia, joka ei milloinkaan lopu, vai oletko tullut ajatelleeksi, että se on vaihe elämässä? Vaihe, joka voi olla raskas, mutta siinä voi olla myös antoisia puolia. Vaihe, jonka aikana voi haluta valittaa. Vaihe, jonka takia ei kuitenkaan halua jättää sitä valintaa tekemättä.

Mä en enää suhtaudu tähän jatkuvaan lapsettomien palstarankutukseen lapsiperhe-elämästä neutraalisti, koska se on mun mielestä typerää. Sinä olet tehnyt sinun valintasi, minä minun. Minua eivät kiinnosta sinun valintasi, en aloittele niistä ketjuja ja kysele, eikö ole outoa, kun sitä ja tätä. Näiden myötä palstasta on tullut paikka, jossa lapsiperhe-elämästä ja sen ongelmista ei voi enää puhua avoimesti, koska aina on paikalla kaltaisesi onnellisia ihmisiä, jotka tykkäävät ilkkua toisten valinnoille ja käyttää niitä materiaalina oman erinomaisuutensa pönkittämiseen. Et tietenkään ymmärrä tätä, minähän vain hyökkään sinua vastaan, koska olet ketjun aloittaja. Toivon nyt kuitenkin, että tämä ketju herättäisi sinussa edes yhden ajatuksen, joka saisi sinut ajattelemaan, että elämäään vaikuttavat muutkin asiat kuin valinnat, joita ihminen on itse tehnyt.

En ole ap.

Sanon vaan että olet säälittävä.

Mulla ei ollut ruusuiset kuvat äitiydestä. Varmaan itse asiassa odotin synkempiä aikoja kuin tämä on ollut. Olen ollut väsynyt, koko ajan kiire ja huono omatunto ihan kaikesta. Mutta kun olen kotona niin olen kotona 100%, elän perheelle, en näytä useimmiten kauhean hyvältä, usein tuskin edes haisen hyvältä :D Ei ole ollut mitään ongelmaa kadota tänne äitimaailmaan, muilla se ongelma tuntuu olevan. Ei mua haittaa etten pääse shoppailemaan, brunsseille tai viinille. Ehkä sitten joskus tai sitten ei. Mulla on mukava elämä, en koe olevani reppana ja kotiin sidottu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanotko ap hometalon erehdyksessä ostaneelle "kikkelis kokkelis, mitäs läksit, ok-talo oma valinta. Tai kolarin ajaneelle mitäs läksit, oma valinta. Tai työuupuneelle tai työssään näkemästään järkyttyneelle palomiehelle itsepä alasi valitsit? Tiedoksi että kaikkea ei voi vanhemmaksi aikovatkaan ennakoida ja lapsetkin ovat erilaisia kuten myös tukijoukot. Mulla muuten on yksi lapseton tuttu joka ei jaksa yhtään kuunnella lapsiperhearkivalitusta, heti sanoo "oma valinta, mitäs läksit". Mutta omasta työstään ja sen raskaudesta kyllä valittaa tauotta. Herne meni nenään kun lainasin häntä sanomalla "oma valinta..."

Kolariin ja hometaloon sitten vertaan lapsiperhe-elämää?

Huh huh.

Koska et osaa vastata itse asiaan, vastasit asian vierestä. Tuossahan puhuttiin valituksen aiheista. Ei siinä verrattu lapsiperhe-elämää kolariin. Mutta mitäpä siitä, saat AV:n yläasteikäisiltä "vapaaehtoisesti lapsettomilta" varmasti kymmenen yläpeukkua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1) ei ole osattu varautua

2) odotetaan, että lapsi kasvaa isommaksi

Monet eivät oikeasti tunne omia arvojaan eivätkä ole valmiita myöntämään, että esimerkiksi oma aika, ulkonäkö tai terveys on tärkeämpi juttu kuin vanhemmuus, vaikka on ihan selvää, että monella joku muu arvo kiilaa edelle. Kulttuurissamme kuuluu arvostaa vanhemmuus ja etenkin äitiys ykköseksi ja hankkia lapsia. Mutta sitten, kun oma elämä on ristiriidassa arvojen kanssa, tulee kurja olo ihan väistämättä. -ap

No aika mustavalkoinen olet koulutetuksi ihmiseksi. Huomaa, ettei sulla ole lapsia. Luuletko tosiaan että se elämä on samanlaista koko ajan lapsiperheissä? Kävikö mielessä että en ruuhkavuodet on erilaisia kuin esim. koululaisten kanssa? Olisko sitten luovuttava koko elämänmittaisesta vanhenmuuden ilosta vain siksi, että ärsyttää muutaman vuoden ajan se,ettei ulkonäkö ole parhaimmillaan? Voishan sitä tietysti olla valittamattakin, mut ihmettelen syvästi sun kiinnostusta tätä aihetta kohtaa ja voisin veikata et itsekin joskus sorrut johonkin turhanpäiväiseen valittamiseen...

Eipä tässä ollut kyse mistään pikkuärsytyksistä eikä edes valittamisesta sinäsä vaan siitä, että "elämä ei ole omannäköistä" eli ei vastaa ollenkaan sitä, mitä elämältä haluaa. -ap

Nii? Se elämä ei ole hetkeen omannäköistä, mut vuosikymmenet on. Siinä on katsos se puntari, jonka toisessa päässä on ihana, pitkäkestoinen vanhemmuus ja toisessa se ajoittain stressi ja väsymys. Kiva et sun kaikissa valinnoissa on vaan ollu hyviä puolia. Tai sit oot osannu olla valittamatta. Good for you. Voi olla että sinä mummona valitat kun kukaan ei tule sun luona käymään ja naapurin ovi käy senkin edestä. Esimerkiksi. Muista sitten, et tuo on sitä sinunnäköistä elämää.. Et saa hetkeäkään tuntea muuta kuin vastuuntuntoa siitä omasta valinnasta.

Kestikin yllättävän kauan, ennen kuin tuo kliseinen lapsettomien pelottelu yksinäisellä vanhemmuudella tuli mukaan ketjuun. :D Sinua toivottavasti huojentaa tieto, etteivät lapsettomat ole tutkimusten mukaan eläkeikäisinä yhtään sen yksinäisempiä kuin vanhemmatkaan. Toivottavasti kukaan ei tuon takia tee arvojensa vastaista päätöstä lisääntyä... -ap

Muistakaa kaikki: jos puhutaan lapsia hankkineiden ihmisten ja lapsettomien ihmisten elämästä, MISSÄÄN NIMESSÄ ei saa tuoda esille lapsettomien elämästä sellaisia puolia, jotka voisivat olla jollain tavalla lapsia hankkineen ihmisen näkökulmasta negatviisista. SE ON KLISEISTÄ PELOTTELUA! Sen sijaan lapseton saa tuoda lapsiperheellisten elämästä esille kaikki mahdolliset negatiiviset piirteet, ja lapsiperheellisen on koettava kaikki nämä piirteet negatiiviseksi, muussa tapauksessa hän esittää ja yrittää kiillottaa kilpeään. Kaikki lapsettoman lapsiperhe-elämästä kertomat asiat ovat REALISMIA. 

Ps. Linkki siihen tutkimukseen.

Yksinäinen vanhuus -kortin pelaaminen on pelottelua, koska se ei perustu todellisuuteen. Lapsettomista ei tule keskimäärin sen yksinäisempiä kuin vanhemmistakaan. Sen sijaan se, että lasten hankinnan myötä oma aika erittäin todennäköisesti vähenee, parisuhde huononee, vastuu kasvaa, univaikeuksien riski nousee pilviin ja niin edelleen, ovat aivan tunnettuja, hyvin dokumentoituja seurauksia.

On tietenkin hienoa, jos pystyy toimimaan hyvin ilman kuuden tunnin yöunia tai ei niin kaipaa kahdenkeskistä parisuhdeaikaa, mutta tässä tullaankin niiden henkilökohtaisten arvojen merkitykseen. Jos vaikkapa se kuuluisa oma aika on itselle ja omalle hyvinvoinnille tosi tärkeä asia, ei varmaankaan kannata tehdä sellaisia valintoja, jotka radikaalisti vähentävät omaa aikaa. Tai jos kuitenkin tekee, koska jokin muu arvo ajaa sen ohi, pitäisi ainakin tiedostaa, että nyt valitsin tarkoituksella näin, koska tiedän saavani vastineeksi jotakin todella hyvää. Kun toimii tietoisena omista arvoista, ei tule niin helposti mentyä sellaiseen uhrin asemaan, josta ei ole mitään hyötyä, ja joka tekee elämästä vielä ikävämpää kuin tarvitsee olla.

Tuossa hyvä tutkimus lapsettomuuden ja psykologisen hyvinvoinnin yhteydestä vanhemmalla iällä: http://psychsocgerontology.oxfordjournals.org/content/56/5/S311.long -ap

Onko sun ajatuksena se, että lapsiperheellisten katkonaiset yöunet ja kahdenkeskisen ajan puute on asia, joka ei milloinkaan lopu, vai oletko tullut ajatelleeksi, että se on vaihe elämässä? Vaihe, joka voi olla raskas, mutta siinä voi olla myös antoisia puolia. Vaihe, jonka aikana voi haluta valittaa. Vaihe, jonka takia ei kuitenkaan halua jättää sitä valintaa tekemättä.

Mä en enää suhtaudu tähän jatkuvaan lapsettomien palstarankutukseen lapsiperhe-elämästä neutraalisti, koska se on mun mielestä typerää. Sinä olet tehnyt sinun valintasi, minä minun. Minua eivät kiinnosta sinun valintasi, en aloittele niistä ketjuja ja kysele, eikö ole outoa, kun sitä ja tätä. Näiden myötä palstasta on tullut paikka, jossa lapsiperhe-elämästä ja sen ongelmista ei voi enää puhua avoimesti, koska aina on paikalla kaltaisesi onnellisia ihmisiä, jotka tykkäävät ilkkua toisten valinnoille ja käyttää niitä materiaalina oman erinomaisuutensa pönkittämiseen. Et tietenkään ymmärrä tätä, minähän vain hyökkään sinua vastaan, koska olet ketjun aloittaja. Toivon nyt kuitenkin, että tämä ketju herättäisi sinussa edes yhden ajatuksen, joka saisi sinut ajattelemaan, että elämäään vaikuttavat muutkin asiat kuin valinnat, joita ihminen on itse tehnyt.

En ole ap.

Sanon vaan että olet säälittävä.

Niin sanot, koska et osaa vastata siihen, mitä sanoin, mutta kuitenkin provosoiduit siitä. Kompensoit sitä sitten haukkumalla minua. Ei mitään uutta auringon alla.

Vierailija kirjoitti:

Ei muuten oikeastaan yhtään ihmetytä jos lapsia hankkinut valittaa.

Se mikä minua ihmetyttää, miten he päätyivät siihen ratkaisuunsa.

Ihmettelen miten heppoisin perustein ihmiset lisääntyvät, ja kuinka vähän osaavat ennakoida mitään.

Ihmettelen todellakin sitä kuinka voi tulla yllätyksenä vanhemmuuden rankkuus.

Joo, ja oletkin tainnut ihmetellä tätä samaa asiaa ketjussa aika monen viestin verran käyttäen samoja maneereja.

Oletko ap kontrollifriikki? Tunnetko olosi turvalliseksi, kun koet että hallitset elämäsi täydellisesti hyvin huolellisesti mietityillä valinnoillasi? Pelottaako hallinnan tunteen menetys?

Vierailija kirjoitti:

[Toivon nyt kuitenkin, että tämä ketju herättäisi sinussa edes yhden ajatuksen, joka saisi sinut ajattelemaan, että elämäään vaikuttavat muutkin asiat kuin valinnat, joita ihminen on itse tehnyt.

Tämä on itsestäänselvää. Ihminen ei valitse omaa temperamenttiaan, vanhempiaan, sosiaalista taustaansa ja monia muita asioita. Mutta tuskin sinäkään kiistät sitä, että ne lasten hankinnan mukana tulevat, käytännössä kaikille vanhemmille yhteiset vaikutukset todella johtuvat valinnasta, jonka ihminen itse on tehnyt.

Minä en voi valita esimerkiksi sitä, miten kestän yövalvomista, mutta voin päättää, aiheutanko itselleni tietoisesti yövalvomista vai en, ja otanko sen myötä riskin, että kärsin näistä seurauksista kuukausia ja jopa vuosia. -ap

No, mä olin varautunut siihen, että kroppa muuttuu, oma aika vähenee, aletaan reissata bamsehotelleissa aikuisluksuksen sijaan, en pääse salille tai viinilasilliselle niin usein. Olin varautunut jopa mahdollisiin korvatulehduskierteisiin, koliikkiin, mitä nyt voi tulla.

Siihen mä en osannut varautua, että mies häviää koliikin alettua kuin pieru Saharaan ulkoistamalla itsensä tästä yhtälöstä töihin 18 h/vrk entisten 8 h/vrk sijaan.

Mutta onneksi lapset kasvaa ja joskus helpottaa.

Monet kyllä heräävät keski-iässä pohtimaan näitä asioita. Silloin downshiftataan, vaihdetaan alaa, erotaan, hankitaan tatuointeja ja aletaan suunnittelemaan maailmanympärimatkaa. Moni uskaltaa toteuttaa esimerkiksi hedonistisia arvoja vasta viisikymppisenä, kun sitä ennen energia on mennyt oikeinelämiseen. -ap[/quote]

No ihan hyvin sitä silloinkin ehtii itseensä vielä keskittymään. Toisaalta moni herää keski-iässä miettimään, mitä elämästä jäi puuttumaan, kun on keskittynyt jumppaamiseen, työntekoon ja matkusteluun. Tätäkö se elämä vain olikin? Itse kyllästyin noihin kaikkiin jo reilusti ennen keski-ikää ja hyvä niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[Toivon nyt kuitenkin, että tämä ketju herättäisi sinussa edes yhden ajatuksen, joka saisi sinut ajattelemaan, että elämäään vaikuttavat muutkin asiat kuin valinnat, joita ihminen on itse tehnyt.

Tämä on itsestäänselvää. Ihminen ei valitse omaa temperamenttiaan, vanhempiaan, sosiaalista taustaansa ja monia muita asioita. Mutta tuskin sinäkään kiistät sitä, että ne lasten hankinnan mukana tulevat, käytännössä kaikille vanhemmille yhteiset vaikutukset todella johtuvat valinnasta, jonka ihminen itse on tehnyt.

Minä en voi valita esimerkiksi sitä, miten kestän yövalvomista, mutta voin päättää, aiheutanko itselleni tietoisesti yövalvomista vai en, ja otanko sen myötä riskin, että kärsin näistä seurauksista kuukausia ja jopa vuosia. -ap

Joo, mutta kun ihminen keskimäärin ei jatkuvasti kokiessaan asioita pohdi, että tämä johtuu nyt siitä valinnasta. Se on vain elämää, eikä sillä valinnalla sillä hetkellä ole mitään merkitystä. Sinun avauksessasi taas se valinnan akti saa ihan kohtuuttoman suuren painon. Ehkä sitten itse reflektoit nykyistä elämää omien valintojesi kautta, mutta jos olisit itse raskaassa elämäntilanteessa, tekisitkö niin ja olisiko valinnan pohtimisesta mielestäsi hyötyä?

Vierailija kirjoitti:

Oletko ap kontrollifriikki? Tunnetko olosi turvalliseksi, kun koet että hallitset elämäsi täydellisesti hyvin huolellisesti mietityillä valinnoillasi? Pelottaako hallinnan tunteen menetys?

Ei pelota. Arvot kun ovat siitä mukavia, että niitä voi toteuttaa yllättävissä ja ennakoimattomassakin tilanteessa, myös vaikeuksissa ja onnettomuuksissa. iso vastoinkäyminen voi romuttaa suunnitelmat ja tavoitteet, mutta arvot ovat kiinteä osa minua, ja niistä saa aina suuntiman itselleen. Kun elämä vastaa omia arvoja, siitä syntyy sellainen perusonnellisuus, joka kannatelee vaikeinakin aikoina. -ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanotko ap hometalon erehdyksessä ostaneelle "kikkelis kokkelis, mitäs läksit, ok-talo oma valinta. Tai kolarin ajaneelle mitäs läksit, oma valinta. Tai työuupuneelle tai työssään näkemästään järkyttyneelle palomiehelle itsepä alasi valitsit? Tiedoksi että kaikkea ei voi vanhemmaksi aikovatkaan ennakoida ja lapsetkin ovat erilaisia kuten myös tukijoukot. Mulla muuten on yksi lapseton tuttu joka ei jaksa yhtään kuunnella lapsiperhearkivalitusta, heti sanoo "oma valinta, mitäs läksit". Mutta omasta työstään ja sen raskaudesta kyllä valittaa tauotta. Herne meni nenään kun lainasin häntä sanomalla "oma valinta..."

Kolariin ja hometaloon sitten vertaan lapsiperhe-elämää?

Huh huh.

Koska et osaa vastata itse asiaan, vastasit asian vierestä. Tuossahan puhuttiin valituksen aiheista. Ei siinä verrattu lapsiperhe-elämää kolariin. Mutta mitäpä siitä, saat AV:n yläasteikäisiltä "vapaaehtoisesti lapsettomilta" varmasti kymmenen yläpeukkua.

Sinä olet sekaisin kuin mikäkin.

Vierailija kirjoitti:

Ööö tuota... Minä en kyllä koe, että olisin millään tapaa hukannut itseni, saati valita sellaista. Olen elämääni tyytyväinen ja se on täydin "itseni näköistä". On kolme lasta, on myös akateeminen koulutus. Elämä ei pyöri pelkkien lasten ympärillä, mutta eivät he sivuuntyönnettyjäkään ole. Tasapaino kaikessa. Elämä on hyvää ja omannäköistä. :)

Näin koen myös minä. Eikö tällä palstalla yleensäkin korostu negatiiviset näkemykset, oli kyse parisuhteesta, miehistä/naisista tai sitten elämästä lasten kanssa? Kun katselen ympärilleni ystäviäni niin aika harva tuntuu olevan elämänsä valintoihin mitenkään tyytymätön. No, avioeroja on varsin paljon, mutta kenenkään en ole lapsiaan kuullut katuvan eikä valita oman elämän katoamisesta lasten myötä. Olen akateemisesti koulutettu kahden lapsen äiti ja ainakaan minulla lapset eivät ole estäneet minua toteuttamasta itseäni. Jo äitiyslomien aikana kykenin vauvan (ja taaperon) päiväunien aikaan keskittymään itselle tärkeisiin asioihin. Ilman muuta elämässä tekee kompromisseja eri asioiden välillä, mutta niinkuin ap sanoi, kun tekee nuo valinnat omien arvojensa mukaisesti ei tuo ole ollut ongelmallista. Ja väsynyt varmasti oli pikkuvauva-aikana, mutta niin olin välillä opiskeluaikaan tenttiin lukiessa yötä myöten, ja niin olen välillä vieläkin tiukkojen työurakoiden viedessä yöunia. Noitakaan valintoja: tutkintoja ja vaativaa ammattia, en kadu vaikka joskus väsytti ja väsyttää. Arvelisinpa, että ap:n kannattaisi välttää liikaa yleistystä tämän palstan kirjoitusten perusteella. Jostain syystä palsta mielletään enemmän ongelmien oksennuspaikaksi kuin arjen ilojen jakosaitiksi. Kun vertaa onnellisuustutkimusten tuloksia palstan henkeen on ristiriita hämmentävä: miksi kaikki se paha olo kirjoitetaan tänne, mihin häviää kaikki se tyytyväisyys ja onnellisuus? Välillä kokee itsensä hyvin poikkeavaksi palstalla kun on tyytyväinen itseensä, elämäänsä, mieheensä, työhönsä ja valintaan haluta olla äiti, nyt jo aikuisten lasten.