Lue keskustelun säännöt.
En uskalla synnyttää millään tavalla
30.11.2016 |
Ennen kuin kukaan kysyy, miksi pitää lapsia hankkia jos ei uskalla niitä synnyttää, niin ei ollut tarkoituskaan hankkia. Kierukka petti, ja miehen kanssa asiaa pohdittuamme totesimme, ettemme halua tehdä aborttia. Lapsi on tervetullut kaikilla muilla tavoilla, mutta en oikeasti usko pystyväni synnyttämään.
Olen ottanut pelkoni puheeksi neuvolassa, mutta ei kukaan ollut kiinnostunut asiasta. Ei, vaikka itkin. Ehkä olisi helpompaa, jos vaatisin sinnikkäästi sektiota, mutta kun en haluaisi sitäkään. En halua synnyttää millään tavalla!
Kipukynnykseni on olemattoman matala, ja menen helposti paniikkiin. Synnytys on sellainen asia, josta voin melkein vannoa, että menen kivusta ja kauhusta toimintakyvyttömäksi. En luota kivunlievityksiin, enkä mihinkään muuhunkaan. Alatiesynnytys pelottaa supistusten, ponnistamisen ja repeämien takia. Uskon, että menisin paniikkiin viimeistään siinä vaiheessa, kun paluuta ei enää ole, vaan ponnistaa pitäisi. Sektiossa taas pelottavat leikkauskomplikaatiot ja haavan kipu jälkeenpäin. Mitään rumia arpia yms. en pelkää, vain kipua ja paniikkia.
Olen koko ikäni ajatellut, että minusta ei vain ole synnyttämään. Piste. Ja ajattelen edelleen niin. Synnytys tuntuu asialta, johon en vain tule pystymään ja se siitä. En tiedä mitä pitäisi tehdä, kuka voisi auttaa ja mitä synnytystapaa minun pitäisi pyytää. Laskettu aika on huhtikuussa.
Kommentit (91)
Kyllä se lapsi sieltä vain jollakin konstilla ulos tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap mene lukkoon kivusta. Jos et voi muuta niin ota mukaan joku joka osaa sanoa puolestasi että antavat kaikki mahdollinen kivun lievitys mitä on tarjolla. Neuvolassa ilmoitat kun arviodaan synnytystapaa että haluat kaikki kivunlievitys keinot käyttöön.
Minua helpotti klisee, että yksikään ei ole sinne jäänyt. Pelkäät tai et, osaat tai et osaa, sattuu tai ei, se tulee ulos! Eli kontrollia ei tarvitse yrittää koska sitä ei voi edes saada. Kun synnytys käynnistyy, sitä ei voi lopettaa kesken. Sen kestää, kun on pakko. Kroppasi hoitaa synnytyksen ja sinä vähän kuin seuraat sitä sivusta.
Kyllä on pelokasta väkeä liikkeellä. Varmaan samat ihmiset pelkäävät myös hämähäkkejä ja sukeltamista. Pelot pitää kohdata, ei niistä muuten pääse ikinä yli! Lopulta kaikki pelot ovat turhia. Kipu on vain hermojen toimintaa. Itse sisäistin kivun turhuuden ymmärtämällä sen syntymekanismin. Ihminen voi kokea hirvittävää kipua ilman mitään fyysistä syytäkin, synapsit voivat häiriintyä monesta syystä. Se, minkä koemme kipuna, on pelkkää kemiaa. Siihen kuolee vain jos se on äärimmäisen voimakasta ja hyvin pitkäkestoista. Kivun aiheuttamia sydänkohtauksia tapahtuu vain harvoin. Ap:lle tekisi niin hyvää vierailla jollain afrikkalaisella klinikalla katsomassa kun ihmiset todella kärsivät kipua, ihan siksi, ettei epiduraalipuudutuksia ole saatavilla. Omat pienet epämukavuudet pääsisivät mittasuhteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkia se pelottaa.. Pelkopolille aikaa. Ja vaikka kuinka on pelattanut vituttanut, itkettänyt ja kauhistuttanut... kummasti se homma vaan on tullut tehtyä. Voimia nainen!!! Sä pystyt siihen. Ja kun se on ohi, se on ohi. Hoida itsesi hyvään kuntoon jotta selviät siitä kunnialla. Ceridalilla venyttelyä, kunto hyväksi, ruokavalio parhaaksi, liikuntaa ja virkeä mieli, niin aina paremmin toipuu.
Nyt oma asenne kohdilleen ja pystypäin kohti naisen hommaa!!;)
Höpöhöpö. Synnytys ei oikeasti ole tippaakaan äidistä itsestään kiinni. Voit olla erittäin hyvässä kunnossa ja synnytys menee päin v*ttua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alatiesynnytys on naisen elämän fyysisesti pahin tuska. Itse en lähtenyt siihen leikkiin ollenkaan. :)
Mulla takana neljä kivutonta synnytystä. Supistukset eivät ole olleet kipeitä ja ponnistaminen oli helppoa. Näinkin voi olla. En ole tarvinnut kivunlievitystä kuin päänsärkyyn kerran synnytyksen jälkeen :D Meitä on moneksi. Käy mielenterveystoimistossa juttelemassa, varmaan tuo pelko on elämässäsi muutenkin läsnä ja olisi hyvä saada apua siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jessus tuota yhtä jänkkääjää, koko ketju täynnä kaakatusta psyykkisistä sairauksista ja käsittelemättömistä traumoista. Synnytystä on täysin normaalia pelätä, eikä kukaan normaali ihminen ainakaan toivo kokevansa niin kovaa kipua kuin synnytys aiheuttaa. Ap ei todellakaan kuulosta psyykkisesti sairaalta, vaan ihmiseltä, joka täysin ymmärrettävästi pelkää tuntematonta eli sitä ensimmäistä synnytystä. Ja jos on kovin herkkä kivulle ja menettää kovan kivun aikana herkästi toimintakykynsä, niin on synnytystä kyllä vähän syytäkin pelätä. Sillä se sattuu. Paljon. Kokemusta on.
Ai kuulostaa normaalilta? Hänhän on kertonut teinivuosiensa tajunnanmenetystä kuukautiskuipujen vuoksi ja sitä että tietää että pelko lamauttaa hänet aivan täysin. Hän tietää pelkäävänsä hysteerisesti kipua. Ei tuo ole normaalia. Tietenkin synnytystä pelätään, mutta ei sillä tavalla miten ap on kuvannut pelkäävänsä. Hän pelkää myös sektiohaavan kipua. Ei ole normaali reaktio tuollainen.
Okei no mitä jos menet niin paniikkiin, että et pysty toimimaan? Ensinnäkin sovit miehesi kanssa etukäteen, että hän katsoo, että saat hoitoa ja kivunlievitystä jos et itse sitä pysty pyytämään. Entä jos et pysty toimimaan kätilön ohjeiden mukaan ponnistusvaiheessa? Pahimmassa tapauksessa tehdään hätäsektio. Heillä on siellä koko ajan valmiudessa iso porukka leikkaamaan vauvan ulos jos jokin menee pieleen. Kätilö kyllä tietää koska pitää toimia. Heille se on ihan rutiinia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Okei no mitä jos menet niin paniikkiin, että et pysty toimimaan? Ensinnäkin sovit miehesi kanssa etukäteen, että hän katsoo, että saat hoitoa ja kivunlievitystä jos et itse sitä pysty pyytämään. Entä jos et pysty toimimaan kätilön ohjeiden mukaan ponnistusvaiheessa? Pahimmassa tapauksessa tehdään hätäsektio. Heillä on siellä koko ajan valmiudessa iso porukka leikkaamaan vauvan ulos jos jokin menee pieleen. Kätilö kyllä tietää koska pitää toimia. Heille se on ihan rutiinia.
Minä olen kyllä käsittänyt että ap pelkää itsensä puolesta eikä vauvan. Pelkää sektiokipua jälkeenpäin ja siksi ei halua sektiotakaan.
Hei,
eksyimpä sairastaessani katsomaan tätä keskustelua, joka on hieman surullista luettavaa monella tapaa.Kun nykyään tiedämme asioista niin paljon se tuottaa meille murhetta ja epävarmuutta aivan suottakin.Toisaalta tieto auttaa meitä jäsentelemään asioita, joista olemme huolissamme tai ihmeissämme.
Aloittaja on huolissaan oleva odottava ensikertalainen, joka aiempaan kokemukseensa perustuen miettii synnytykseen,lähinnä kipuun ,liittyviä pelkojaan.
Me naiset olemme siitä ihmeellisiä otuksia,että emme aina ymmärrä toisiamme, toistemme kokemuksia tai haluakaan ymmärtää toistemme tunteiden voimakkuutta.
Toivoisin,että edes hieman saisit rohkeutta, mihin vaihtoehtoon sitten päädytkin,kun kerron omista tunteistani.
Olimme mieheni kanssa toivoneet raskautta ja se alkoikin helposti.Raskaus sujui hyvin pienin aamupahoinvoinnein mutta muuten voimme keskittyä vain raskaudesta nauttimiseen.
Itse olen todella kipuherkkä, neulakammoinen ja aina pyörtymistä vaille valmis "elvytettävä".Kuukautiskivut olivat olleet kovia.Pelkäsin siis kipua ja kestänkö sen.Sanoitin jopa pelkoni ,että jos en pystyisikään rakastamaan lastani oikeasti koettuani synnytyksen kipuineen.
Mummoni sanoi,että kuukautiskivut jäävät synnytyssaliin, äitini sanoi ettei tarvitse pelätä kipua, koska ei voi tietää millainen tilanne /kipu ym.kenelläkin siellä salisssa on ja eräs sukulaismummo itku silmässä sanoi ettei lasta voi olla rakastamatta(hän oli joutunut aikoinaan lapsestaan luopumaan).
Itse rohkaistuin näistä ja ajattelin ,että kyllä varmaan sen kestän kun muutkin ovat selvinneet ja päätin keskittyä odottamiseen.Mieheni kanssa nautimme odotusajasta yhdessä ja höpisimme vatsalle höpsön lailla.
Synnytys käynnistyi ,kun nauroimme lukiessamme sarjakuvakirjaa ja lapsivesi tuli.Ennen kuin lähdimme sairaalaan sain kunnon tärinäjännityskohtauksen, josta mieheni rauhoitteli ja sanoin ettei pelota kuin se että tilanne alkoi nyt ja se täytyy vaan viedä loppuun,tuli mitä tuli, karkuun ei pääse.
17 tuntiahan sieltä tuli vaihtelevaa ja ei niin kivutontakaan ja apuja tarvittiin monenlaisia, mutta kipukammoisena minulle oli ihana yllätys ,että supistukset tulivat tasaisesti kovenevina aaltoina , joten ehti vähän sopeutuakin.Kivunlievitystä sain monenlaista ja loppuhuipennuksen ajaksi jäin ilman miestäni, koska tarvittiin muita apujoukkoja:(
Kaikki meni kuitenkin hyvin ja mieheni sanoessa reilun tunnin päästä hetkestä ettei minun tarvitse koskaan tulla uudestaan ,niin sanoin hämmästyneenä että varmasti tulen.
Kaksi kertaa kävin vielä uudestaan.
Minä en vähättele kivun kokemusta ,mutta yllätin ennenkaikkea itseni sietokyvyssä ja kuukautiskivut selkeästi vähenivät ja lapsi sai suhteuttamaan ja unohtamaan lähes kaiken
epämiellyttävän.
Toivon että ketjun aloittanut odottava äiti keskustelee kipupelostaan läheistensä kanssa ja käyvät vaikka terapiassa yhdessä puolisonsa kanssa.Hänen olisi tärkeätä saada muut ymmärtämään että pelko on todellinen , silloin sitä pystyy työstämään helpommin kun on tullut kuulluksi.
Aloittajalla on onneksi ymmärtääkseni rakastava puoliso vierellään ,joten toivon että voitte yhdessä keskittyä onnelliseen odottamiseen murehtimisen sijaan, minkä päätöksen sitten teetkin.
Voimia,rohkeutta ja iloa odotukseen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin ymmärrän ap:ta. Itse olen päätynyt siihen ratkaisuun, että minulle ja vauvalle on turvallisinta valita suunniteltu sektio. Alatiesynnytyksessä asiat voivat mennä pahasti pieleen ja hätäsektio on aina huonompi vaihtoehto kuin suunniteltu sektio. Pelkään toki sektiotakin, mutta siinä vauvan vammautumisriskit ovat lähellä nollaa. Minulla on myös taustalla järkyttävät kuukautiskivut, endometrioosia ja reumasairaus, joten todella tiedän mitä KIPU on. En myöskään halua ottaa repeämisestä riskiä ja en usko kivuliaan kokemuksen tekevän hyvää äiti-lapsisuhteelle.
Tätä ketjua on hirveä lukea, ihmiset osaavat olla todella ilkeitä ja tunteettomia. Ap, kuten minäkin, on kokenut kovaa kipua aiemmin ja tietää miten kroppa siihen reagoi (minä oksennan ja valahdan veltoksi). Se, että 95% synnytyksistä sujuu hyvin tilastollisesti, ei muuta esim. minua leveä lanteiseksi ja lasta pieni päiseksi. Kovaa kipua kokeneen on täysin tervettä pelätä tulevaa kivuliasta tilannetta, se ei ole mikään psyyken ongelma vaan tervettä järkeä. Synnytystavalla tai synnytyspelolla ei ole mitään vaikutusta äitiyteen, paitsi että synnytyspelkoiset harkitsevat lasten hankinnan todennäköisesti tarkemmin.
Paljon tsemppiä ap:lle mihin ikinä päädytkin, et ole yksin. Ja olen haastatellut monia sektiolla synnyttäneitä ja kaikki ovat kuvailleet kokemusta kivuttomaksi ja ovat parantuneet nopeasti. Sektiossa ei kuulemma tunne kipua, mutta sen tuntee kun mahassa möyhätään. Sektiohaava on aluksi kipeä, mutta pitää vain pyytää tarpeeksi kipulääkkeitä.
Miten te saatte niitä pelkosektioita? minä sain lapsen vuonna 2008 ja puhuin pelosta neuvolassa ja äitiyspolilla eikä kukaan ottanut minua tosissaan. Minulla on vielä sydänongelmia mutta silti en saanut sektiota vaan tarvitsi synnyttää ihan normaalisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun veri ei hyydy normaalisti. On von willwbrandtin tauti. Ilmeni nuorena vain nenä verenvuotoina, kuukautisten alettua ne vuoti läpi , ihan miten sattuu. Eivät loppuneet enää 5-7 vrk. Lopulta noin 6 vuoden ja lukuisten eri gynegologien hormooninappi testausten jälkeen älysin itse pyytää verenhyytymistekijä verikokeet. Niistä selvisi tämä von willebrandt. Hoidoksi sain mirena kierukan, jota uusittiinkin. Se lopetti kuukautiset käytönnössä täysin. Muutama pisara. Olen elänyt onnellisen mirenan avulla jo 15 vuotta. Mutta se aika kun kuukautisvuoto ei loppunut, jätti minuun kammon synnyttämiseen. Näen aina sen vain että vuoto ei vaan lakkaa, vaikka siihen ei ole nyt lääketieteellistä isoa syytä. Tämän sai aikaan vuosia kestänyt nuoren naisen elämä, jota kuukautiset hallitsi. Lääkärit eivät älynneet että vika on veressä, eikä naishormoneissa. Olin usein sairaalassa, makasin paikallaan, nukuin ja söin mutta vuoto ei vaan lakannut. Työelämä oli vaikeaa jatkuvan anemian vuoksi ja kyllä niitä oikeita vaatan paikkojakin oli. Hb oli 46 kun menin jo teholle, kun kuukautiset oli olleet 6 kk , nuorena. Lääkäri ei ottanut vastaan päivystykseen ja aamulla jo kaatuilin.
Suomessa ei pidä suhtautua niin kuin vähätellen lääketieteessä. Von willebrandt, tyyppi 1, lievä. Heh, ei muuten ole lievä, ainakaan kaikilla, vaikka joku hölmö on sen noin luokitellut. Sanoin kuin uniapnea. Se hittovie aiheuttaa eteisvärinää! Ja sydänkohtauksen. Nämä pitää puhua ilmi, että meitä osataan ajoissa hoitaa
Synnytyskammon siis ymmärrän, kivunkin pelon. Minulla ei ole lapsia. En nyt enää edes toivo niitä. Kun näkee ja hoitaa muiden lapsia niin itseasiassa elämästä voi nauttia näin jopa vapaasti, ei ole vastuuta pienestä elämästä. Hoidan eläimiä työkseni. Onnea lapsille ja lapsettomille. Kaikkia tarvitaan.
Synnytys on kuitenkin vain ohimenevää kipua, ajattele että voit koska tahansa sairastua fyysisesti ja kokea päivittäin kamalia kipuja...
Ap, vaadi sektio. Älä keskustele, jahkaile tai neuvottele. Ole jämäkkä ja vaadi alusta alkaen järkähtämättä sektiota. Saat sen kyllä, mutta pitää osata vaatia (ei pyytää)
Vierailija kirjoitti:
Minäkin ymmärrän ap:ta. Itse olen päätynyt siihen ratkaisuun, että minulle ja vauvalle on turvallisinta valita suunniteltu sektio. Alatiesynnytyksessä asiat voivat mennä pahasti pieleen ja hätäsektio on aina huonompi vaihtoehto kuin suunniteltu sektio. Pelkään toki sektiotakin, mutta siinä vauvan vammautumisriskit ovat lähellä nollaa. Minulla on myös taustalla järkyttävät kuukautiskivut, endometrioosia ja reumasairaus, joten todella tiedän mitä KIPU on. En myöskään halua ottaa repeämisestä riskiä ja en usko kivuliaan kokemuksen tekevän hyvää äiti-lapsisuhteelle.
Tätä ketjua on hirveä lukea, ihmiset osaavat olla todella ilkeitä ja tunteettomia. Ap, kuten minäkin, on kokenut kovaa kipua aiemmin ja tietää miten kroppa siihen reagoi (minä oksennan ja valahdan veltoksi). Se, että 95% synnytyksistä sujuu hyvin tilastollisesti, ei muuta esim. minua leveä lanteiseksi ja lasta pieni päiseksi. Kovaa kipua kokeneen on täysin tervettä p
Noin joka neljättä keisarileikkauksella synnyttänyttä kohtaa joko leikkauksen aikana tai siitä toivuttaessa joku haittavaikutukseksi luokiteltava asia: tulehdus, merkittävä verenhukka tai puudutukseen tai nukutukseen liittyvä ongelma. Yleisimmät haitat ovat tulehdukset ja verenvuoto.
Ja omat buranat ja korvikkeet mukaan. Sairaalassa pihtaillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin ymmärrän ap:ta. Itse olen päätynyt siihen ratkaisuun, että minulle ja vauvalle on turvallisinta valita suunniteltu sektio. Alatiesynnytyksessä asiat voivat mennä pahasti pieleen ja hätäsektio on aina huonompi vaihtoehto kuin suunniteltu sektio. Pelkään toki sektiotakin, mutta siinä vauvan vammautumisriskit ovat lähellä nollaa. Minulla on myös taustalla järkyttävät kuukautiskivut, endometrioosia ja reumasairaus, joten todella tiedän mitä KIPU on. En myöskään halua ottaa repeämisestä riskiä ja en usko kivuliaan kokemuksen tekevän hyvää äiti-lapsisuhteelle.
Tätä ketjua on hirveä lukea, ihmiset osaavat olla todella ilkeitä ja tunteettomia. Ap, kuten minäkin, on kokenut kovaa kipua aiemmin ja tietää miten kroppa siihen reagoi (minä oksennan ja valahdan veltoksi). Se, että 95% synnytyksistä sujuu hyvin tilastollisesti, ei muuta esim. minua leveä lanteiseksi ja lasta pieni
Höpsis. Suunniteltu sektio menee lähes aina nappiin, komplikaatiot hyvin harvinaisia. Joku kätilö taas vouhkaa...
Siis onko sulla nyt synnytyspelko, vai pelkäätkö että se lapsi jää sun sisään vai mitä? Ei sun tartte edesauttaa sitä synnytystä mitenkään, kuule ihan ite ne supistukset tulevat, halusit tai et. Ei synnytystä voi pysäyttää! Mitä selität?