Lue keskustelun säännöt.
En uskalla synnyttää millään tavalla
30.11.2016 |
Ennen kuin kukaan kysyy, miksi pitää lapsia hankkia jos ei uskalla niitä synnyttää, niin ei ollut tarkoituskaan hankkia. Kierukka petti, ja miehen kanssa asiaa pohdittuamme totesimme, ettemme halua tehdä aborttia. Lapsi on tervetullut kaikilla muilla tavoilla, mutta en oikeasti usko pystyväni synnyttämään.
Olen ottanut pelkoni puheeksi neuvolassa, mutta ei kukaan ollut kiinnostunut asiasta. Ei, vaikka itkin. Ehkä olisi helpompaa, jos vaatisin sinnikkäästi sektiota, mutta kun en haluaisi sitäkään. En halua synnyttää millään tavalla!
Kipukynnykseni on olemattoman matala, ja menen helposti paniikkiin. Synnytys on sellainen asia, josta voin melkein vannoa, että menen kivusta ja kauhusta toimintakyvyttömäksi. En luota kivunlievityksiin, enkä mihinkään muuhunkaan. Alatiesynnytys pelottaa supistusten, ponnistamisen ja repeämien takia. Uskon, että menisin paniikkiin viimeistään siinä vaiheessa, kun paluuta ei enää ole, vaan ponnistaa pitäisi. Sektiossa taas pelottavat leikkauskomplikaatiot ja haavan kipu jälkeenpäin. Mitään rumia arpia yms. en pelkää, vain kipua ja paniikkia.
Olen koko ikäni ajatellut, että minusta ei vain ole synnyttämään. Piste. Ja ajattelen edelleen niin. Synnytys tuntuu asialta, johon en vain tule pystymään ja se siitä. En tiedä mitä pitäisi tehdä, kuka voisi auttaa ja mitä synnytystapaa minun pitäisi pyytää. Laskettu aika on huhtikuussa.
Kommentit (91)
Etkö siis oikeasti ole ikinä kokenut kipua? Jos olisit, et tietenkään pelkäisi sitä. Kannattaisiko käydä vaikka oikein pitkä lenkki tai nostella vähän liian raskaita painoja, jotta saat hyvät lihaskivut, joiden kanssa voisit harjoitella kivun tuntemista? En tosin käsitä, että kukaan on ehtinyt aikuisikään kokematta minkäänlaista kipua. Itse olen kokenut paljon synnytyskipuja pahempia kipuja esim. sappikivistä ja hammassärkynä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ahdistaa vähän, millainen äiti susta tulee. Abortin olisin itse tehnyt, jos kyseessä on vahinko ja synnytys ahdistaa noin paljon.
Valitettavasti joudun nyt kertomaan, että kyllä voi olla täysmätä äiti vaikka olisikin menossa synnytykseen reippain mielin ja hymyilisi koko synnytyksen ajan.
Muut asiat määrittävät sen hyvän äitiyden, kuin se pelkääkö synnytystä vai ei.
Joskus mietin, että muiden kyvykkyyttä hyväksi äidiksi taitanevat pohtia ne, joilla oma äitiys ei ehkä ole ihan hallinnassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla oppimisvaikeuksia tai muuta henkistä erityistuen tarvetta? Jos järkipuhe ei mene jakeluun, on ihan turhaa yrittää keskustella kanssasi. Synnytyspelko on aivan yhtä turha tunne kuin vaikkapa lentopelko. Se ei auta synnytyksessä millään tavalla, ja on äärimmäisen harvinaista, että pelätyt asiat toteutuvat. Olen itse synnyttänyt kaksi kertaa, joista toinen hyvin hankala synnytys, mutta se hankaluus ihan oikeasti unohtui viisi minuuttia lapsen syntymän jälkeen (tai no, ompelujen valmistuttua). Ei synnytys yleensä ole mikään ihmeteko, vaan jokainen siitä suoriutuu.
Jokainen suoriutuu synnytyksestä? Eipä muuten suoriudu, voin kertoa sivusta seuranneena. Jollekin se huono tuuri osuu kohdalle. Ja sitä paitsi (jos et itse ymmärtänyt lukemaasi) minä pelkään KIPUA, kaikkea mahdollista kipua, sillä en kestä sitä. Synnytys on melko varma kivun aiheuttaja -> pelkään synnytystä. Kivun pelkääminen muuten ei ole yksilön selviytymisen kannalta mitenkään turha asia.
ap
Voit vallan mainiosti jättää synnyttämättä, kun uskot ettet osaa sitä. Ei ihmisen, jolla on niin hauras psyyke ettei kestä synnytystä, kannata synnyttää. Mutta synnytyspelko on vain oire, se ei ole syy. Muista hoitaa tuota psyykettä muulla tavoin, kyllähän se väistämättä elämässäsi ja tunnesuhteissasi näkyy.
Ymmärrän täysin sinua. Synnyttäminen alateitse ei ole pakollista. Valitettavasti nykyinen neuvolakäytäntö on sellainen, että eivät voi ottaa kantaa synnytystapaan. Jos haluat mielenrauhaa, mene alkuraskauden ultraan ja viikon 12 ultraan yksityiselle lääkärille. Yksityisen lääkäriaseman neuvonnasta osaavat kertoa kuka gynegologi /naistentautien lääkäri puoltaa sektiota. Synnytyspelko on riittävä syy. Ja kaikki terveydenhuollon tahot, joiden kanssa olet tekemisissä raskauden aikana - ilmaise heille ytimekkäästi, että sinulla on synnytyspelko ja haluat sektion. Ei kannata lähteä pyörittelemään asiaa ees taas ja keskustelemaan asiasta, sillä sitä pidemmälle menee, että saat lupauksen sektiosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä uskon, että sinun tapauksessasi suunniteltu sektio voisi olla parempi vaihtoehto. Siinä saat rauhoittavan lääkityksen tarvittaessa, mikäli tuntuu, ettei pää meinaa kestää. Jos kivunlievitys ei jostain syystä toimi (erittäin harvinaista), sinut voidaan nukuttaa. Tarinoista huolimatta komplikaatiot ovat hyvin harvinaisia, ja komplikaatioistakin suurin osa ilmenee hätäsektioissa. Haava voi olla kipuilla, mutta siihen saa hyvät lääkkeet, ja niitä voi pyytää lisää, jos ei tunnu riittävän.
Uskon, että kadut, jos haluat oikeasti lapsia, mutta jätät lapsen tekemättä synnytyspelon vuoksi. Minusta on kauheaa ja ammattitaidotonta, että neuvolassa jätettiin pelkosi huomioimatta. Siihen on saatavilla apua. Pelkästään sektion tai synnytyksen kokeneiden kanssa keskusteleminen voi auttaa, mutta myös ammattilaisten apu. Pystyisitkö vaihtamaan mahdollisesti neuvolaterkkaa?
Olen ajatellut suunniteltua sektiota, sillä taipumukseni mennä paniikkiin on niin vahva. Enkä minä sille mitään itse voi. Uskon, että alatiesynnytyksestä saattaisin päätyä hätäsektioon ihan vaan siksi, että toimintakykyni ja ymmärrykseni taso ei pysy sellaisena, että pystyisin synnyttämään. Mutta totta kai pelkään myös leikkauksia, ja sektio on erittäin suuri sellainen. Ja ne kivut jälkeenpäin...
Neuvolassa en varmaan toiselle henkilölle pääse, mutta jostain täytyy kyllä löytää henkilö, joka on jollain lailla perehtynyt tällaiseen pelkoon.
ap
Vauva kyllä tulee ulos, vaikket kykenisikään "toimimaan täysillä". Et sinä esim. vartaloa jännittämällä saa sitä sisälläsi pidettyä :D
Usko vaan, että olet ihan samalla tavalla toimiva ihminen kuin muutkin. Sinussa ei ole sillä tavalla mitään erikoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla oppimisvaikeuksia tai muuta henkistä erityistuen tarvetta? Jos järkipuhe ei mene jakeluun, on ihan turhaa yrittää keskustella kanssasi. Synnytyspelko on aivan yhtä turha tunne kuin vaikkapa lentopelko. Se ei auta synnytyksessä millään tavalla, ja on äärimmäisen harvinaista, että pelätyt asiat toteutuvat. Olen itse synnyttänyt kaksi kertaa, joista toinen hyvin hankala synnytys, mutta se hankaluus ihan oikeasti unohtui viisi minuuttia lapsen syntymän jälkeen (tai no, ompelujen valmistuttua). Ei synnytys yleensä ole mikään ihmeteko, vaan jokainen siitä suoriutuu.
Vastasitpa tylysti ap:lle. Synnytyspelko on hyvin yleistä ja luonnollista, vaikka yleensä pelot eivät toteudukaan. Erityisesti ensisynnyttäjän pelkoa lisää se, ettei ole vielä omakohtaista kokemusta siitä, mihin kaikkeen oma vartalo pystyy. Ei sitä pysty kuvitella, ennen kuin itse kokee. On täysin luonnollista, että minkä tahansa oman kehon aukon laajeneminen moninkertaiseksi tuntuu vieraalta ja pelottavalta etenkin ensikertalaiselle, ja ajatus on varmasti tosi hurja myös monille uusintaan meneville. Synnytyksen kokemattomalle ajatus siitä, että alapää venyy vauvan pään kokoiseksi, tuntuu konkreettisesti aivan yhtä absurdilta, kuin että korvan reikä tai suuaukko venyisi samassa suhteessa. Vasta synnytyksen koettuaan tajuaa konkreettisesti, ettei se ole sama asia, vaan tuntuu enemmän tai vähemmän luonnolliselta. Mutta pelko on kaiken kaikkiaan ihmisen evoluution kannalta hyödyllinen tunne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhu uudestaan neuvolassa ja sano ettet poistu paikalta ennen kuin saat lähetteen pelkopolille. Siellä on ihmisiä jotka osaavat jutella tästä, jos neuvolassa on joku urpo joka ei ota siis toisissaan
Ei pelkopolille yleensä oteta vastaan ennen 30-35 raskausviikkoa.
Älä höpötä, minä olin siellä jo viikolla 17.
Kätilö oli tosin täys törppö, teimme valituksen potilasasiamiehelle ja osastonhoitaja lupasi ettei kyseinen ihminen hoida minua enää ikinä.
Seuraava kätilö oli asiallinen, eikä pitänyt toiveitani mitenkään mahdottomina.
(toiveissa luonnonmukainen synnytys, mihin ei puututa tarpeettomasti)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämän on pakko olla provo?!?
Miksi olisi...? Mitä niin kovin ihmeellistä on siinä, että pelkää kovaa kipua? Minulta mm. meni teini-iässä kuukautiskipujen vuoksi säännöllisesti taju. Ja kovissa kivuissa en oikein pysty ajattelemaan selkeästi, saati toimimaan ohjeiden mukaan. Tällainen ominaisuus ei varmastikaan juuri auta synnytystilanteessa, kun kätilöllä saattaisi olla minulle neuvoja ja ohjeita?
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla oppimisvaikeuksia tai muuta henkistä erityistuen tarvetta? Jos järkipuhe ei mene jakeluun, on ihan turhaa yrittää keskustella kanssasi. Synnytyspelko on aivan yhtä turha tunne kuin vaikkapa lentopelko. Se ei auta synnytyksessä millään tavalla, ja on äärimmäisen harvinaista, että pelätyt asiat toteutuvat. Olen itse synnyttänyt kaksi kertaa, joista toinen hyvin hankala synnytys, mutta se hankaluus ihan oikeasti unohtui viisi minuuttia lapsen syntymän jälkeen (tai no, ompelujen valmistuttua). Ei synnytys yleensä ole mikään ihmeteko, vaan jokainen siitä suoriutuu.
Vastasitpa tylysti ap:lle. Synnytyspelko on hyvin yleistä ja luonnollista, vaikka yleensä pelot eivät toteudukaan. Erityisesti ensisynnyttäjän pelkoa lisää se, ettei ole vielä omakohtaista kokemusta siitä, mihin kaikkeen oma vartalo pystyy. Ei sitä pysty kuvitella, ennen kuin itse kokee. On täysin luonnollista, että minkä tahansa oman kehon aukon laajeneminen moninkertaiseksi tuntuu vieraalta ja pelottavalta etenkin ensikertalaiselle, ja ajatus on varmasti tosi hurja myös monille uusintaan meneville. Synnytyksen kokemattomalle ajatus siitä, että alapää venyy vauvan pään kokoiseksi, tuntuu konkreettisesti aivan yhtä absurdilta, kuin että korvan reikä tai suuaukko venyisi samassa suhteessa. Vasta synnytyksen koettuaan tajuaa konkreettisesti, ettei se ole sama asia, vaan tuntuu enemmän tai vähemmän luonnolliselta. Mutta pelko on kaiken kaikkiaan ihmisen evoluution kannalta hyödyllinen tunne.
Ei vakava synnytyspelko ole normaalia, eikä valtaosa naisista siitä kärsi. Se ei ole myöskään koskaan mikään yksittäinen asia, vaan oire taustalla olevasta psyykeen ongelmasta tai hyvin ikävistä, läpikäymättömistä asioista, joita olisi erittäin suotavaa käydä läpi. Se, että joutuu esim. sektioon, ei sitä taustalla olevaa ongelmaa mihinkään ratkaise.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jätä huomioimatta tuo trolli, joka haluaa vain aiheuttaa pahaa mieltä.
Itselläni oli hieman samanlainen tilanne, että kaikki synnytystavat kuulostivat huonoilta. Halusin kuitenkin ehdottomasti lapsen, joten ajatukseen oli pakko sopeutua. Raskaus sai alkunsa vasta pitkän lapsettomuuden jälkeen, ja suurin osa raskaudesta onkin mennyt lähinnä keskenmenoa tai muuta ikävää pelätessä. Synnytystä pyrin miettimään mahdollisimman vähän alkuvaiheessa. Nyt laskettu aika alkaa olla ihan lähellä, eikä synnytys enää juurikaan pelota. Tietysti edelleen tulee silloin tällöin mieleen kaikki mahdolliset kauhukuvat asioista, jotka voivat mennä pieleen, sillä synnytys on edelleen todella iso ja rankka tapahtuma, vaikka siihen ei Suomessa enää juurikaan kuolla.
Minä neuvoisin sinua nyt alkuvaiheessa unohtamaan synnytyksen täysin, jos vaan mahdollista. Yritä miettiä tulevaa perheenjäsentä positiivisessa valossa ja sulje kaikki mieleen tunkevat kuvat synnytyksestä. Neuvolasta kannattaa vaatia lähete pelkopolille heti, kun sieltä sellainen suostutaan antamaan, mutta valitettavasti se saattaa mennä aika loppuraskauteen. Pelkopolilla taas pääset juttelemaan ammattilaisten kanssa, jotka todennäköisesti osaavat helpottaa pelkoasi ja kertoa eri vaihtoehdoista esim. kivunlievityksen suhteen, tai mikä sinua nyt erityisesti askarruttaakaan. Suosittelen myös tutustumaan positiivisiin synnytyskertomuksiin esim. Bebesinfon kautta. Sieltä saat myös tietoa synnytyksen kulusta, mikä voi helpottaa oloasi, toivottavasti ainakin. Kannattaa myös hakeutua jollekin odottajien foorumille tai vaikka fb-ryhmään, niin saat vertaistukea. Et todellakaan ole yksin pelkosi kanssa :)
Anteeksi ap, mutta voin sanoa että pelkopolista ei ollut minun tilanteessani mitään hyötyä, ei todellakaan.
Ensimmäinen lapsi jäi jumiin, hapet romahtivat ja tuli kiire saada lapsi ulos. Imukupilla saatiin revittyä (kamalat repeämät minulla) ulos. Kivunlievitys meni siinäkin ihan pieleen.
Kun toisen lapsen synnytys samassa paikassa läheni, pelkäsin hirveästi että sama toistuisi ja lapsi vammautuisi synnytyksessä. Pääsin pelkopolille, jossa asiaa käytiin läpi. Vannoivat että nyt saan kipulääkityksen, vannoivat että tilannetta ei päästetä samaan, sektiota ei annettu vaikka pyysin.
Toisen lapsen syntymä oli vielä kamalampi. En saanut kivunlievitystä kun eivät uskoneet että synnytys alkoi. Lapsi jäi jumiin ja samalla oli vielä napanuora kaksi kertaa kaulan ympärillä. Hapet romahtivat ja tilanne oli tosi kriittinen. Ja taas revittiin imukupilla ulos, olin aivan riekaleina. Helvetti sentään.
Luojan kiitos lapsille ei jäänyt vammoja. Mutta se ei kyllä naistenklinikan ansiota ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Googlaa epi no. Minäkin pelkäsin ennen tuota laitetta kuollakseni ponnistamista ja repeämistä.
Täältäkin lämmin suositus. Netistä löytyy paljon keskusteluketjuja. Ja mikäli päädyt alatiesynnytykseen ja pelkäät kipua, niin tässä vinkki: pyydä epiduraali mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Älä jää odottelemaan, kauanko pystyt sinnittelemään ilman sitä, jos pelkäät sitä, ettei sitä ehditä antaa. Sitä voidaan kyllä lisätä, jos synnytys pitkittyy. Lisäksi vielä joko kohdunkaulanpuudutus tai pudendaali ennen ponnistusvaihetta, jotta varmistuu, että tunnet mahdollisimman vähän kipua, jos epiduraali ei viekään kaikkea kipua pois. Näillä "tuplaeväillä" monilla synnytyksen kivuliain vaihe on supistukset ennen epiduraalin saamista, jotka muistuttavat hyvin kovia kuukautiskipuja.
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi ap, mutta voin sanoa että pelkopolista ei ollut minun tilanteessani mitään hyötyä, ei todellakaan.
Ensimmäinen lapsi jäi jumiin, hapet romahtivat ja tuli kiire saada lapsi ulos. Imukupilla saatiin revittyä (kamalat repeämät minulla) ulos. Kivunlievitys meni siinäkin ihan pieleen.
Kun toisen lapsen synnytys samassa paikassa läheni, pelkäsin hirveästi että sama toistuisi ja lapsi vammautuisi synnytyksessä. Pääsin pelkopolille, jossa asiaa käytiin läpi. Vannoivat että nyt saan kipulääkityksen, vannoivat että tilannetta ei päästetä samaan, sektiota ei annettu vaikka pyysin.
Toisen lapsen syntymä oli vielä kamalampi. En saanut kivunlievitystä kun eivät uskoneet että synnytys alkoi. Lapsi jäi jumiin ja samalla oli vielä napanuora kaksi kertaa kaulan ympärillä. Hapet romahtivat ja tilanne oli tosi kriittinen. Ja taas revittiin imukupilla ulos, olin aivan riekaleina. Helvetti sentään.
Luojan kiitos lapsille ei jäänyt vammoja. Mutta se ei kyllä naistenklinikan ansiota ollut.
Miten sinun yksittäinen kokemuksesi taas liittyy tähän mitenkään? Tutkimuksen mukaan 92% naisista on positiivinen mielikuva omasta alatiesynnytyksestään. http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000004882939.html?jako=3cc3c0fd0fa434c1d2…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"MUUN MUASSA persoona, perhetausta, psyykkiset sairaudet, synnytyspelko sekä kokemukset terveydenhuollosta ja väkivallasta voivat vaikuttaa siihen, millaiseksi synnytyskokemus muodostuu, sanoo synnytyspelkoa tutkinut naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Hanna Rouhe.
Rouheen mukaan suurimmalla osalla synnyttäneistä äideistä kokemus on myönteinen. Kielteinen kokemus on 5–8 prosentilla äideistä.
”Kun äideiltä kysytään, minkä arvosanan he antaisivat omalle synnytykselleen asteikoilla 1–10, vastausten keskiarvo on joka vuosi yli 8. Kun joku iloitsee synnytyksestään, sanon monesti, että muista kertoa tästä kaikille, jotta myös positiivinen sanoma leviää.”
ROUHEEN mukaan äidin taustalla olevat asiat voivat vaikuttaa synnytyskokemukseen enemmän kuin se, mitä synnytyssalissa varsinaisesti tapahtuu.
”Joskus lääkärikin on saattanut kokea tiukkoja hetkiä, mutta äiti on silti tuntenut olevansa turvallisissa käsissä, ja hänen kokemuksensa synnytyksestä on hyvä. Valtaosalla niistä, jotka traumatisoituvat synnytyksessä, on taas taustallaan täysin normaali synnytys.”"
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi ap, mutta voin sanoa että pelkopolista ei ollut minun tilanteessani mitään hyötyä, ei todellakaan.
Ensimmäinen lapsi jäi jumiin, hapet romahtivat ja tuli kiire saada lapsi ulos. Imukupilla saatiin revittyä (kamalat repeämät minulla) ulos. Kivunlievitys meni siinäkin ihan pieleen.
Kun toisen lapsen synnytys samassa paikassa läheni, pelkäsin hirveästi että sama toistuisi ja lapsi vammautuisi synnytyksessä. Pääsin pelkopolille, jossa asiaa käytiin läpi. Vannoivat että nyt saan kipulääkityksen, vannoivat että tilannetta ei päästetä samaan, sektiota ei annettu vaikka pyysin.
Toisen lapsen syntymä oli vielä kamalampi. En saanut kivunlievitystä kun eivät uskoneet että synnytys alkoi. Lapsi jäi jumiin ja samalla oli vielä napanuora kaksi kertaa kaulan ympärillä. Hapet romahtivat ja tilanne oli tosi kriittinen. Ja taas revittiin imukupilla ulos, olin aivan riekaleina. Helvetti sentään.
Luojan kiitos lapsille ei jäänyt vammoja. Mutta se ei kyllä naistenklinikan ansiota ollut.
Voi miten ikävästi sinulle on käynyt, ja vielä kahdesti! Onneksi mitään vakavampaa vammaa ei kuitenkaan syntynyt. Hoitohenkilökunnan lupaus hyvästä ja huolehtivaisesta kohtelusta varmaan rauhoittaa mieltä, mutta ei sitä kukaan oikeasti pysty takaamaan että kokemus olisi onnistunut.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla oppimisvaikeuksia tai muuta henkistä erityistuen tarvetta? Jos järkipuhe ei mene jakeluun, on ihan turhaa yrittää keskustella kanssasi. Synnytyspelko on aivan yhtä turha tunne kuin vaikkapa lentopelko. Se ei auta synnytyksessä millään tavalla, ja on äärimmäisen harvinaista, että pelätyt asiat toteutuvat. Olen itse synnyttänyt kaksi kertaa, joista toinen hyvin hankala synnytys, mutta se hankaluus ihan oikeasti unohtui viisi minuuttia lapsen syntymän jälkeen (tai no, ompelujen valmistuttua). Ei synnytys yleensä ole mikään ihmeteko, vaan jokainen siitä suoriutuu.
Vastasitpa tylysti ap:lle. Synnytyspelko on hyvin yleistä ja luonnollista, vaikka yleensä pelot eivät toteudukaan. Erityisesti ensisynnyttäjän pelkoa lisää se, ettei ole vielä omakohtaista kokemusta siitä, mihin kaikkeen oma vartalo pystyy. Ei sitä pysty kuvitella, ennen kuin itse kokee. On täysin luonnollista, että minkä tahansa oman kehon aukon laajeneminen moninkertaiseksi tuntuu vieraalta ja pelottavalta etenkin ensikertalaiselle, ja ajatus on varmasti tosi hurja myös monille uusintaan meneville. Synnytyksen kokemattomalle ajatus siitä, että alapää venyy vauvan pään kokoiseksi, tuntuu konkreettisesti aivan yhtä absurdilta, kuin että korvan reikä tai suuaukko venyisi samassa suhteessa. Vasta synnytyksen koettuaan tajuaa konkreettisesti, ettei se ole sama asia, vaan tuntuu enemmän tai vähemmän luonnolliselta. Mutta pelko on kaiken kaikkiaan ihmisen evoluution kannalta hyödyllinen tunne.
Ei vakava synnytyspelko ole normaalia, eikä valtaosa naisista siitä kärsi. Se ei ole myöskään koskaan mikään yksittäinen asia, vaan oire taustalla olevasta psyykeen ongelmasta tai hyvin ikävistä, läpikäymättömistä asioista, joita olisi erittäin suotavaa käydä läpi. Se, että joutuu esim. sektioon, ei sitä taustalla olevaa ongelmaa mihinkään ratkaise.
Millaisia läpikäymättömiä asioita veikkaisit olevan sen taustalla, että pelkään kipua ja sitä, että se lamaannuttaa minut? Muistutan vielä, että tiedän kivun lamauttavan minut, en ainoastaan epäile sitä. Kipu saa minut paniikkiin.
ap
Ongelma on kontrollifriikkeys. Siitä olisi hyvä päästä yli ennen kuin lapsi syntyy, koska kontrollifriikki äitinä on vielä vaikeampi ongelma kuin kontrollifriikki synnyttäjänä. Antaudu pelollesi! Ei siihen kuole. Ylipäätään aika harvaan asiaan kuolee. Nykyihmiset ovat usein eläneet niin helpon elämän, että eivät osaa laittaa enää vaaroja suhteellisuudentajuiseen järjestykseen. Elämä on kuolemista, me kaikki olemme vain kuolevaisia, jotka eivät ole vielä kuolleet. Sen kun tajuaa, ei pelkää joka pikkuasiaa. Synnyttäminen ei ole ikinä ollut niin turvallista kuin se on nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on kontrollifriikkeys. Siitä olisi hyvä päästä yli ennen kuin lapsi syntyy, koska kontrollifriikki äitinä on vielä vaikeampi ongelma kuin kontrollifriikki synnyttäjänä. Antaudu pelollesi! Ei siihen kuole. Ylipäätään aika harvaan asiaan kuolee. Nykyihmiset ovat usein eläneet niin helpon elämän, että eivät osaa laittaa enää vaaroja suhteellisuudentajuiseen järjestykseen. Elämä on kuolemista, me kaikki olemme vain kuolevaisia, jotka eivät ole vielä kuolleet. Sen kun tajuaa, ei pelkää joka pikkuasiaa. Synnyttäminen ei ole ikinä ollut niin turvallista kuin se on nykyään.
En epäilekään kuolevani. Mutta miten siitä pitäisi selviytyä, jos panikoin enkä kykene edesauttamaan synnytystä millään tavalla?
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on kontrollifriikkeys. Siitä olisi hyvä päästä yli ennen kuin lapsi syntyy, koska kontrollifriikki äitinä on vielä vaikeampi ongelma kuin kontrollifriikki synnyttäjänä. Antaudu pelollesi! Ei siihen kuole. Ylipäätään aika harvaan asiaan kuolee. Nykyihmiset ovat usein eläneet niin helpon elämän, että eivät osaa laittaa enää vaaroja suhteellisuudentajuiseen järjestykseen. Elämä on kuolemista, me kaikki olemme vain kuolevaisia, jotka eivät ole vielä kuolleet. Sen kun tajuaa, ei pelkää joka pikkuasiaa. Synnyttäminen ei ole ikinä ollut niin turvallista kuin se on nykyään.
En epäilekään kuolevani. Mutta miten siitä pitäisi selviytyä, jos panikoin enkä kykene edesauttamaan synnytystä millään tavalla?
ap
Miksi sitten panikoit? Se on ihan turhaa. Jos sinun on tarkoitus kuolla synnytykseesi, niin sitten kuolet. Miljoonat ovat kuolleet ihan samalla tavalla aiemmin, ei siinäkään ole mitään ihmeellistä.
Tämän on pakko olla provo?!?