Miltä tuntui kuulla, että exäsi saa lapsen?

Olen onnellinen, koska erottiin lapsiasian takia. Nyt exäni saa lapsen mitä halusi ja mitä minä en halunnut

Sääli tuli tulevaa lasta kohtaan. Exäni on huono isä.

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäisen reaktio oli sääli sekä naista että lasta kohtaan. Erosimme koska mies pahoinpiteli minut riidan aikana ja sama meno näkyy jatkuvan, tulivat kaupungilla vastaan ja naisella silmä mustana ja huuli halki.

Jännämies on jännä

Kysymykseen, että miltä tuntui niin hyvältä. Tiesin heidän yrittäneen lasta pitkään ja olin onnellinen puolestaan, että vihdoin onnistui. Ja tuohon katkeruuteen niin pitäisikö kasvaa aikuiseksi. Sinä lemppasit miehen ja hän jatkoi elämäänsä ja nyt sä olet katkera miehelle, kun niin kehtasi tehdä. Hmmmm

Ex sai lapsen jonkun panonsa kanssa kai öö jotain 1-1,5v meidän eron jälkeen. Ei ole käsittääkseni koskaan nähnyt tuota lasta ja katkoi lapsen äidin kanssa välit raskausaikana.

Miltäkö tuntui? Lähinnä järkytyin, että hän menee tekemään tuollaista eikä näköjään osaa käyttää ehkäisyä. Eksällä on yksi lapsi minun kanssani ja yksi lapsi ex-vaimonsa kanssa. Ennen meidän eroa hoiti hommansa ihan ok, ei nyt mikään ihanneisukki mutta kuitenkin tapasi vanhinta lastaan säännöllisesti jne. Meidän yhteistä lasta näkee nykyään noin kerran kuussa, vanhinta lastaan ei näe enää lainkaan.

Surullisinta on että ex on uusissa naimisissa niin eiköhän sieltä kohta vauvaa pukkaa.

Jahkaamisesta ei seuraa mitään hyvää. Minun miesystävä jahkasi noin 7 vuotta kunnes jätin hänet. Löysin uuden ja kolmen kuukauden päästä olin raskaana. Liitto uuden kanssa kesti yli 10 vuotta mutta ei tunnettu toisiamme yhtään ja ei kai oltu sopivat toisillemme. Syytän edelleen jahkaajaa että viitsi roikottaa minua, enemmän syytän häntä kuin lapsen isää. Kaikki lapsen kavereiden vanhemmat on minua kymmenkunta vuotta nuorempia eli viimeiset hetket oli minun tulla äidiksi.

Existä on niin kauan aikaa, ettei tunnu muulta kuin että jos jollekin kaverille tai tutulle ois syntynyt lapsi. Mutta ymmärrän että ap:ta harmittaa, alapeukkujen määrästä päätellen moni muu ei ymmärrä.

Eron jälkeen on yleensä tietty aika, jolloin tunteet ei oo vielä täysin kuolleet, ellei suhde ole ollut aivan järkyttävän kauhea tai jo pitkään täysin rakkaudeton. Tänä aikana on täysin normaalia kokea mustasukkaisuuden tai pettymyksen tunteita, jos kumppani löytää uuden rakkauden ja etenee tämän kanssa pikavauhtia perhevaiheeseen. Varsinkin jos ei ole exänsä kanssa halunnut perhettä perustaa.

Ei varsinaisesti ex mutta suuri rakkaus jonka kanssa suunniteltiin yhteistä elämää mistä ei sitten tullutkaan mitään. Kuulin tarinan vasta 16v myöhemmin...

... katosimme toistemme elämästä maaliskuussa samoihin aikoihin kun äitini kuoli ja haudattiin. Olin jo siitä rikki ja sitten elämäni rakkaus katosi sanaa sanomatta. Tapasimme 16v myöhemmin ja puhuimme läpi mitä oli tapahtunut ja miksi. Hän kertoi linnoittautuneensa kotiin 3 kuukaudeksi kunnes kaverit lähes pakottivat hänet ulos. Illan viimeisillä hetkillä oli tavannut samassa työpaikassa olleen naisen ja päätyivät sänkyyn. Jos ei tuolla ensimmäisellä niin toisella tapaamisella nainen oli paukahtanut paksuksi (hän oli naimisissa) ja raskaus ja avioero oli ollut hirveä skandaali. Menivät sitten naimisiin vähän tyttären syntymän jälkeen ja ovat olleet yhdessä jo yli 20v. Avioliitto ei ole onnellinen mutta ystäväni on vastuuntuntoinen ja rakastava isä joten pysyy vaimonsa luona ainakin kunnes nuorempi lapsista on täysi-ikäinen.

Tuon tarinan kuuleminen oli hirveää - sain tietää että hän oli kuitenkin rakastanut minua ja kaivannut ja sitten samassa tilanteessa kuin mistä "pakeni" (minulla oli lapsi ennestään). En pääse koskaan yli siitä että menetimme suuren rakkauden, yhteiset lapset ja yhteisen elämän. Vaikka se olisi kestänyt vain vuoden tai pari se olisi ollut sen arvoista:( Yritän oppia elämään katkeruuden kanssa - oma elämäni on ollut hyvää enkä voi valittaa mutta tämä ei ollut se elämä mitä alun perin halusin.

Tunsin raivoa ja vihaa. Meillä yksi yhteinen lapsi ja olisin toisen halunnut mutta mies ei, en kyennyt tekemään mitään "vahinko" raskautta vain omasta halusta. Erosta oli vähä reilu kaksi vuotta kun exän uusi oli raskaana olivat tunteneet pari kuukautta. Exä hehkutti onneaan minulle, olin aivan rikki ja hän tiesi sen. Nyt tunnen exän uutta ja lasta kohtaan sääliä, voi kun lähtisivät pois sen alkoholisti pettäjä narsisitin luota. On/off suhdetta pitävät yllä. Tänä päivänä olen onnellinen etten tehnyt hänelle toista lasta. Olen päässyt hänen koukustaan, voi kun pääsisi tämä uusikin.

Olin eksäni kanssa myös 8 vuotta ja nyt (1,5 vuotta avioeron virallistumisesta) hän on onnellisesti kihloissa. Olettaisin, että ensi kesän häiden jälkeen heillekin voisi tulla lapsia, jos kaikki menee hyvin. Olen vilpittömän onnellinen eksäni puolesta, sillä alunperin minä halusin eron ja hän ei. Onneksi hän on mennyt eteenpäin elämässään. Ja niin olen minäkin, joskin vähän hitaammalla tahdilla. Asun nyt uuden kumppanini kanssa yhdessä ja suunnittelen kosintaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei varsinaisesti ex mutta suuri rakkaus jonka kanssa suunniteltiin yhteistä elämää mistä ei sitten tullutkaan mitään. Kuulin tarinan vasta 16v myöhemmin...

... katosimme toistemme elämästä maaliskuussa samoihin aikoihin kun äitini kuoli ja haudattiin. Olin jo siitä rikki ja sitten elämäni rakkaus katosi sanaa sanomatta. Tapasimme 16v myöhemmin ja puhuimme läpi mitä oli tapahtunut ja miksi. Hän kertoi linnoittautuneensa kotiin 3 kuukaudeksi kunnes kaverit lähes pakottivat hänet ulos. Illan viimeisillä hetkillä oli tavannut samassa työpaikassa olleen naisen ja päätyivät sänkyyn. Jos ei tuolla ensimmäisellä niin toisella tapaamisella nainen oli paukahtanut paksuksi (hän oli naimisissa) ja raskaus ja avioero oli ollut hirveä skandaali. Menivät sitten naimisiin vähän tyttären syntymän jälkeen ja ovat olleet yhdessä jo yli 20v. Avioliitto ei ole onnellinen mutta ystäväni on vastuuntuntoinen ja rakastava isä joten pysyy vaimonsa luona ainakin kunnes nuorempi lapsista on täysi-ikäinen.

Tuon tarinan kuuleminen oli hirveää - sain tietää että hän oli kuitenkin rakastanut minua ja kaivannut ja sitten samassa tilanteessa kuin mistä "pakeni" (minulla oli lapsi ennestään). En pääse koskaan yli siitä että menetimme suuren rakkauden, yhteiset lapset ja yhteisen elämän. Vaikka se olisi kestänyt vain vuoden tai pari se olisi ollut sen arvoista:( Yritän oppia elämään katkeruuden kanssa - oma elämäni on ollut hyvää enkä voi valittaa mutta tämä ei ollut se elämä mitä alun perin halusin.

Oh lord ja joku uskoo.. mä en siunaisi ajatustakaan tollaselle tyypille.