Lue keskustelun säännöt.
Onko muita kenen mies lähtenyt lapsen synnyttyä?
25.11.2016 |
Onko muita kenen mies lähti kun lapsi syntyi?
Oma mies otti toisen naisen kun lapsi oli muutaman kuukauden. Pitkä parisuhde ja suunniteltu raskaus. Mies muuttunut todella erilaiseksi. Mistä tälläinen voi johtua?
Kommentit (62)
Ymmärrän miehen lähdön, jos lapsi ei ole ollut suunniteltu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän miehen lähdön, jos lapsi ei ole ollut suunniteltu.
Pikkasen tsemppiä nyt näihin kontribuutioihin: APn ja parin muunkin lapset tässä ketjussa aivan toivottuja.
Vierailija kirjoitti:
Mut jätettiin kuin nalli kalliolle kuukausi ennen laskettua aikaa. Lapsi oli suunniteltu ja toivottu, mutta niin vaan äijä otti ja häippäsi, sen kummemmin selittelemättä. Toivon mukaan ei kuvittele voivansa marssia takaisin meidän elämään joku kaunis päivä kun herralle itselleen sopii, ei nimittäin tule onnistumaan.
Itselläni kävi melko lailla samalla tavalla. Kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa mies ilmoitti ettei perhe-elämä olekaan häntä varten ja häipyi. Olin kuin puulla päähän lyöty. Olimme juuri ostaneet yhteisen asunnon ja lastakin tehtiin pitkään ja hartaasti.
Noh, lapsi on nyt 10v. eikä ole miehestä kuulunut mitään eron jälkeen. Onneksi lapsella on elämässään aivan mahtava isäpuoli, joka haluaisi adoptoida hänet. Ensi vuonna ajattelimme laittaa tuon prosessin käyntiin. Tuskin bio-isä vastaankaan laittaa kun ei ole kymmeneen vuoteen kuulunut mitään.
Tiedän kanssa että rankka lapsuus tai suhteet omiin vanhempiin vaikuttaa. Mutta kun järjellä ajattelee niin luulisi että haluaisi tehdä juuri toisella tavalla kuin omat vanhemmat.
Kai se on sitten vaan ongelmana tuolla pään sisällä.
Kamalia tarinoita. Kyllä näitä vaan löytyy näköjään enemmänkin. Mutta ihanaa jos on löytynyt ihana ihminen rinnalle :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ah, mä voisin hyvin kuvitella kuulevani tämmösen tarinan mieheni exältä. Mies lähti siis kun lapsi oli alle vuoden vanha. Juu, kuulostaahan se kamalalta, tavallaan suunniteltu lapsi ja hyvä suhde ja mies lähtee ja muutaman kuukauden päästä on jo uusi nainen kuvioissa. Totuus on kuitenkin se että pitkän suhteen koko viimeinen vuosi oli ollut aivan tolkutonta riitelyä, henkistä väkivaltaa, uhkailua ja kiristystä johon exä sitten päätti vielä että tehdään vauva pelastamaan suhde. Kestämätön yhtälö. Lähtökohdat mun ja miehen suhteelle ei olleet mitkään parhaat mahdolliset, mä tunsin syyllisyyttä siitä kun mies ei päässyt tapaan tytärtään ensimmäiseen vuoteen koska välit exän kans oli niin totaalisen tulehtuneet mun tultua kuvioihin. Mä puhuin miehelle järkee ja kannustin sovinnon tekemiseen ja autoin miestä luopumaan vihasta ja katkeruudesta. Tästä on nyt viis vuotta ja nykyään asiat on kutakuinkin järjestyksessä, mutta asiat ei tosiaan aina oo niin mustavalkosia ku ensin luulis. Naiset usein kaunistelee sitä omaa rooliaan erotilanteessa ja kaikki vastuu sysätään miehelle. Enkä nyt siis todellakaan väitä että aina on näin, vaan varmasti on myös niitä luuserimiehiä jotka lähtee siitä oikeasti hyvästä suhteesta kun ei vaan perhe-elämä huvittanutkaan.
Toisaalta hyvä, että ääliöt lähtee jo alussa vetämään. Sekään ei hyvä, että jäävät arkea sotkemaan ääliömäisyydessään. Tiedän miehen joka eronnut vaimostaan ja tapaa lapsiaan silloin kun sattuu huvittamaan. Tavatessa haukkuu lapsille näiden äitiä minkä ehtii ja tarvittaessa haukkuu sumeilematta myös omat lapsensa ja näin lahjakkaasti murentaa heidän itsetuntoa ja lisää ongelmia. Siinäkin varsinainen sankari-isä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eräs tuttu mies (30 v.) rupesi seurustelemaan 17 v.tytön kanssa, kun vaimon raskaus oli loppusuoralla. Muutti yhteen tytön kanssa heti lapsen synnyttyä. Kuten arvata saattaa, oli 2 v. yhdessä tämän tytön kanssa.
Varmasti on erilaisia tilanteita. Ja mielestäni onkin parempi erota jos päivät on pelkkää riitelyä eikä olla onnellisia.
Meidän tilanne oli kuitenkin erilainen.
Kaikki oli hyvin tai ainakin luulin niin. Ja niinkun aikasemmin mainitsin niin ikinä en ole saanut syytä tälle miksi näin kävi, koska mies ei osaa kertoa. En väitä etteikö minussa olisi vikoja mutta olisin halunnut kuulla mitä ne ovat.
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ah, mä voisin hyvin kuvitella kuulevani tämmösen tarinan mieheni exältä. Mies lähti siis kun lapsi oli alle vuoden vanha. Juu, kuulostaahan se kamalalta, tavallaan suunniteltu lapsi ja hyvä suhde ja mies lähtee ja muutaman kuukauden päästä on jo uusi nainen kuvioissa. Totuus on kuitenkin se että pitkän suhteen koko viimeinen vuosi oli ollut aivan tolkutonta riitelyä, henkistä väkivaltaa, uhkailua ja kiristystä johon exä sitten päätti vielä että tehdään vauva pelastamaan suhde. Kestämätön yhtälö. Lähtökohdat mun ja miehen suhteelle ei olleet mitkään parhaat mahdolliset, mä tunsin syyllisyyttä siitä kun mies ei päässyt tapaan tytärtään ensimmäiseen vuoteen koska välit exän kans oli niin totaalisen tulehtuneet mun tultua kuvioihin. Mä puhuin miehelle järkee ja kannustin sovinnon tekemiseen ja autoin miestä luopumaan vihasta ja katkeruudesta. Tästä on nyt viis vuotta ja nykyään asiat on kutakuinkin järjestyksessä, mutta asiat ei tosiaan aina oo niin mustavalkosia ku ensin luulis. Naiset usein kaunistelee sitä omaa rooliaan erotilanteessa ja kaikki vastuu sysätään miehelle. Enkä nyt siis todellakaan väitä että aina on näin, vaan varmasti on myös niitä luuserimiehiä jotka lähtee siitä oikeasti hyvästä suhteesta kun ei vaan perhe-elämä huvittanutkaan.
Huomauttaisin että sinullakin on vain toisen osapuolen kertomus tapahtuneesta, ja jostain syystä se kertomus näyttää maalaavan hänet entisen naisensa uhriksi. Epäilisin ettei todellisuudessa kumpikaan ole ihan syytön eroon (tai lapsen syntymään), ja naisetkin voi kaunistella myös rakastamansa miehen roolia eroon lapsensa äidistä.
Ainahan ne miehet sanovat niille toisille naisille että kotona menee huonosti ja ollaan eronpartaalla vaihka näin ei edes olisi.
Ei kannata sinisilmäisesti uskoa kaikkea mitä mies sanoo.
Usein kuulee tarinoita kuinka mies on luvannut toiselle naiselle jättää vaimonsa mutta näitä lupauksia ei ikinä lunasteta eikä sieltä vaimon kainalosta lähdetä mihinkään.
Itse on lähtisi varatun miehen kanssa säätämään. Säästyy paljolta mielipahalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ah, mä voisin hyvin kuvitella kuulevani tämmösen tarinan mieheni exältä. Mies lähti siis kun lapsi oli alle vuoden vanha. Juu, kuulostaahan se kamalalta, tavallaan suunniteltu lapsi ja hyvä suhde ja mies lähtee ja muutaman kuukauden päästä on jo uusi nainen kuvioissa. Totuus on kuitenkin se että pitkän suhteen koko viimeinen vuosi oli ollut aivan tolkutonta riitelyä, henkistä väkivaltaa, uhkailua ja kiristystä johon exä sitten päätti vielä että tehdään vauva pelastamaan suhde. Kestämätön yhtälö. Lähtökohdat mun ja miehen suhteelle ei olleet mitkään parhaat mahdolliset, mä tunsin syyllisyyttä siitä kun mies ei päässyt tapaan tytärtään ensimmäiseen vuoteen koska välit exän kans oli niin totaalisen tulehtuneet mun tultua kuvioihin. Mä puhuin miehelle järkee ja kannustin sovinnon tekemiseen ja autoin miestä luopumaan vihasta ja katkeruudesta. Tästä on nyt viis vuotta ja nykyään asiat on kutakuinkin järjestyksessä, mutta asiat ei tosiaan aina oo niin mustavalkosia ku ensin luulis. Naiset usein kaunistelee sitä omaa rooliaan erotilanteessa ja kaikki vastuu sysätään miehelle. Enkä nyt siis todellakaan väitä että aina on näin, vaan varmasti on myös niitä luuserimiehiä jotka lähtee siitä oikeasti hyvästä suhteesta kun ei vaan perhe-elämä huvittanutkaan.
Huomauttaisin että sinullakin on vain toisen osapuolen kertomus tapahtuneesta, ja jostain syystä se kertomus näyttää maalaavan hänet entisen naisensa uhriksi. Epäilisin ettei todellisuudessa kumpikaan ole ihan syytön eroon (tai lapsen syntymään), ja naisetkin voi kaunistella myös rakastamansa miehen roolia eroon lapsensa äidistä.
No, mä olen kuullut ihan omin korvin exän version tapahtuneesta, ja tiedän mitä hän on silloin eron aikaan miehestäni puhunut. Kumma kyllä en oo näiden kuluneiden vuosien aikana löytänyt miehestäni yhtäkään näistä piirteistä, vaan oon saanut osakseni rakkautta, hellyyttä, ymmärrystä, tukee ja vapautta enemmän ku olisin osannu ikinä edes toivoo. Jos toi mies olis oikeasti empatiakyvytön maailman itsekkäin kakkakasa niin luulisin sen jo tulleen ilmi tässä viiden vuoden aikana.
Tosin pitää myös muistaa että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, jos kotiolot on nalkutusta, kontrollointia ja tehtävälistaa tehtävälistan perään niin onko se ihme jos toista osapuolta alkaa jossain kohtaa vähän ahdistaan.
Mutta mutta, niinku sanoin niin en halua yleistää, tässäkin tarinassa tavallaan ymmärrän myös exää, näillä kahdella on ollut niin erilainen käsitys kaikesta, ihan siivoamisesta alkaen, että en ihmettele ollenkaan että ristiriitoja on tullut. Meillä taas miehen kanssa on luontaisesti samanlainen käsitys asioista niin on ihan selvää että esim. siitä siivoamisesta ei tuu riideltyä. Eikä kyllä oikeastaan mistään muustakaan. Jotkut ihmiset vaan sopii toisilleen paremmin ku toiset.
Wt-touhua. Liikun eri piireissä. En tunne tällaisia tapauksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ah, mä voisin hyvin kuvitella kuulevani tämmösen tarinan mieheni exältä. Mies lähti siis kun lapsi oli alle vuoden vanha. Juu, kuulostaahan se kamalalta, tavallaan suunniteltu lapsi ja hyvä suhde ja mies lähtee ja muutaman kuukauden päästä on jo uusi nainen kuvioissa. Totuus on kuitenkin se että pitkän suhteen koko viimeinen vuosi oli ollut aivan tolkutonta riitelyä, henkistä väkivaltaa, uhkailua ja kiristystä johon exä sitten päätti vielä että tehdään vauva pelastamaan suhde. Kestämätön yhtälö. Lähtökohdat mun ja miehen suhteelle ei olleet mitkään parhaat mahdolliset, mä tunsin syyllisyyttä siitä kun mies ei päässyt tapaan tytärtään ensimmäiseen vuoteen koska välit exän kans oli niin totaalisen tulehtuneet mun tultua kuvioihin. Mä puhuin miehelle järkee ja kannustin sovinnon tekemiseen ja autoin miestä luopumaan vihasta ja katkeruudesta. Tästä on nyt viis vuotta ja nykyään asiat on kutakuinkin järjestyksessä, mutta asiat ei tosiaan aina oo niin mustavalkosia ku ensin luulis. Naiset usein kaunistelee sitä omaa rooliaan erotilanteessa ja kaikki vastuu sysätään miehelle. Enkä nyt siis todellakaan väitä että aina on näin, vaan varmasti on myös niitä luuserimiehiä jotka lähtee siitä oikeasti hyvästä suhteesta kun ei vaan perhe-elämä huvittanutkaan.
Huomauttaisin että sinullakin on vain toisen osapuolen kertomus tapahtuneesta, ja jostain syystä se kertomus näyttää maalaavan hänet entisen naisensa uhriksi. Epäilisin ettei todellisuudessa kumpikaan ole ihan syytön eroon (tai lapsen syntymään), ja naisetkin voi kaunistella myös rakastamansa miehen roolia eroon lapsensa äidistä.
No, mä olen kuullut ihan omin korvin exän version tapahtuneesta, ja tiedän mitä hän on silloin eron aikaan miehestäni puhunut. Kumma kyllä en oo näiden kuluneiden vuosien aikana löytänyt miehestäni yhtäkään näistä piirteistä, vaan oon saanut osakseni rakkautta, hellyyttä, ymmärrystä, tukee ja vapautta enemmän ku olisin osannu ikinä edes toivoo. Jos toi mies olis oikeasti empatiakyvytön maailman itsekkäin kakkakasa niin luulisin sen jo tulleen ilmi tässä viiden vuoden aikana.
Tosin pitää myös muistaa että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, jos kotiolot on nalkutusta, kontrollointia ja tehtävälistaa tehtävälistan perään niin onko se ihme jos toista osapuolta alkaa jossain kohtaa vähän ahdistaan.
Mutta mutta, niinku sanoin niin en halua yleistää, tässäkin tarinassa tavallaan ymmärrän myös exää, näillä kahdella on ollut niin erilainen käsitys kaikesta, ihan siivoamisesta alkaen, että en ihmettele ollenkaan että ristiriitoja on tullut. Meillä taas miehen kanssa on luontaisesti samanlainen käsitys asioista niin on ihan selvää että esim. siitä siivoamisesta ei tuu riideltyä. Eikä kyllä oikeastaan mistään muustakaan. Jotkut ihmiset vaan sopii toisilleen paremmin ku toiset.
No kyllä tuossa jo oli muutamia huonoja päätöksiä mieheltä: ensin jättää puolisonsa ja pienen vauvansa, sitten ottaa vielä uuden puolison samantien. Yritettiinkö parisuhdetta edes korjata, jos uusi on samantien kainalossa? Ainakaan yritystä hyvään eroon lapsen vuoksi ei tehty, jos olisi yrittänyt edes sitä niin olisi tajunnut jättää sen uuden puolison hankkimisen myöhempään tai edes pitänyt sen pitkään piilossa.
Itse olen sitä mieltä, että siitä parisuhteesta ei vaan lähdetä kun on pieni vauva tai vauva tulossa.
Ihan sama onko miljoona tehtävälistaa tai nalkutusta, siinä ollaan isompien asioiden äärellä.
Ainoastaan poikkeuksena väkivalta, päihteet ja muut aidosti vakavat ongelmat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo lähtihän se. En kuullut koko raskauden aikana mitään. Ilmoitin kun lapsi syntyi, mutta eipä tuo ikinä siihenkään vastannut. Lapsi nyt 8-vuotias ja "isä" haluaa nyt nähdä. Niin, mutta kun lapsi ei?
Mikä v*ttu tämmöstä ihmistä vaivaa? Puuttuuko tämmöseltä kokonaan jokin tunteita säätelevä aivolohko? En ikinä ole kyennyt ymmärtämään näitä miehiä (enkä tietty naisiakaan) jotka pystyvät noin vain luopumaan OMASTA lapsesta ja sitte vuosien päästä muina miehinä kävelevät vaatimaan oikeuksiaan. En voi käsittää en.
Kymmeneen vuoteen en lapsen isästä kuullut mitään. Nyt haluaa nähdä lapsen koska sairastui vakavasti.
Itsekäs loppuun asti. Pelkää kuolemaa ja haluaa jonkunlaisen synninpäästön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo lähtihän se. En kuullut koko raskauden aikana mitään. Ilmoitin kun lapsi syntyi, mutta eipä tuo ikinä siihenkään vastannut. Lapsi nyt 8-vuotias ja "isä" haluaa nyt nähdä. Niin, mutta kun lapsi ei?
Mikä v*ttu tämmöstä ihmistä vaivaa? Puuttuuko tämmöseltä kokonaan jokin tunteita säätelevä aivolohko? En ikinä ole kyennyt ymmärtämään näitä miehiä (enkä tietty naisiakaan) jotka pystyvät noin vain luopumaan OMASTA lapsesta ja sitte vuosien päästä muina miehinä kävelevät vaatimaan oikeuksiaan. En voi käsittää en.
Kymmeneen vuoteen en lapsen isästä kuullut mitään. Nyt haluaa nähdä lapsen koska sairastui vakavasti.
Itsekäs loppuun asti. Pelkää kuolemaa ja haluaa jonkunlaisen synninpäästön.
Meinaatko antaa tavata? On kyllä itsekästä. Ei ole lapsellekaan hyvä tuollainen eikä välttämättä halua edes nähdä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ah, mä voisin hyvin kuvitella kuulevani tämmösen tarinan mieheni exältä. Mies lähti siis kun lapsi oli alle vuoden vanha. Juu, kuulostaahan se kamalalta, tavallaan suunniteltu lapsi ja hyvä suhde ja mies lähtee ja muutaman kuukauden päästä on jo uusi nainen kuvioissa. Totuus on kuitenkin se että pitkän suhteen koko viimeinen vuosi oli ollut aivan tolkutonta riitelyä, henkistä väkivaltaa, uhkailua ja kiristystä johon exä sitten päätti vielä että tehdään vauva pelastamaan suhde. Kestämätön yhtälö. Lähtökohdat mun ja miehen suhteelle ei olleet mitkään parhaat mahdolliset, mä tunsin syyllisyyttä siitä kun mies ei päässyt tapaan tytärtään ensimmäiseen vuoteen koska välit exän kans oli niin totaalisen tulehtuneet mun tultua kuvioihin. Mä puhuin miehelle järkee ja kannustin sovinnon tekemiseen ja autoin miestä luopumaan vihasta ja katkeruudesta. Tästä on nyt viis vuotta ja nykyään asiat on kutakuinkin järjestyksessä, mutta asiat ei tosiaan aina oo niin mustavalkosia ku ensin luulis. Naiset usein kaunistelee sitä omaa rooliaan erotilanteessa ja kaikki vastuu sysätään miehelle. Enkä nyt siis todellakaan väitä että aina on näin, vaan varmasti on myös niitä luuserimiehiä jotka lähtee siitä oikeasti hyvästä suhteesta kun ei vaan perhe-elämä huvittanutkaan.
Huomauttaisin että sinullakin on vain toisen osapuolen kertomus tapahtuneesta, ja jostain syystä se kertomus näyttää maalaavan hänet entisen naisensa uhriksi. Epäilisin ettei todellisuudessa kumpikaan ole ihan syytön eroon (tai lapsen syntymään), ja naisetkin voi kaunistella myös rakastamansa miehen roolia eroon lapsensa äidistä.
No, mä olen kuullut ihan omin korvin exän version tapahtuneesta, ja tiedän mitä hän on silloin eron aikaan miehestäni puhunut. Kumma kyllä en oo näiden kuluneiden vuosien aikana löytänyt miehestäni yhtäkään näistä piirteistä, vaan oon saanut osakseni rakkautta, hellyyttä, ymmärrystä, tukee ja vapautta enemmän ku olisin osannu ikinä edes toivoo. Jos toi mies olis oikeasti empatiakyvytön maailman itsekkäin kakkakasa niin luulisin sen jo tulleen ilmi tässä viiden vuoden aikana.
Tosin pitää myös muistaa että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, jos kotiolot on nalkutusta, kontrollointia ja tehtävälistaa tehtävälistan perään niin onko se ihme jos toista osapuolta alkaa jossain kohtaa vähän ahdistaan.
Mutta mutta, niinku sanoin niin en halua yleistää, tässäkin tarinassa tavallaan ymmärrän myös exää, näillä kahdella on ollut niin erilainen käsitys kaikesta, ihan siivoamisesta alkaen, että en ihmettele ollenkaan että ristiriitoja on tullut. Meillä taas miehen kanssa on luontaisesti samanlainen käsitys asioista niin on ihan selvää että esim. siitä siivoamisesta ei tuu riideltyä. Eikä kyllä oikeastaan mistään muustakaan. Jotkut ihmiset vaan sopii toisilleen paremmin ku toiset.No kyllä tuossa jo oli muutamia huonoja päätöksiä mieheltä: ensin jättää puolisonsa ja pienen vauvansa, sitten ottaa vielä uuden puolison samantien. Yritettiinkö parisuhdetta edes korjata, jos uusi on samantien kainalossa? Ainakaan yritystä hyvään eroon lapsen vuoksi ei tehty, jos olisi yrittänyt edes sitä niin olisi tajunnut jättää sen uuden puolison hankkimisen myöhempään tai edes pitänyt sen pitkään piilossa.
Itse olen sitä mieltä, että siitä parisuhteesta ei vaan lähdetä kun on pieni vauva tai vauva tulossa.
Ihan sama onko miljoona tehtävälistaa tai nalkutusta, siinä ollaan isompien asioiden äärellä.
Ainoastaan poikkeuksena väkivalta, päihteet ja muut aidosti vakavat ongelmat.
Mielenkiinnolla odotan miten käy kun tähän teidän suhteeseen syntyy lapsi. Voi se ajatusmaailma muuttua molemmilla ihan erilaisiksi. Sellaistakin sivusta nähnyt, haukutaan ex-nainen tyränniksi, jätetään perhe, otetaan uusi nainen. Uusi nainen tulee raskaaksi, lapsi syntyy, arki käy raskaaksi. Kas kummaa mies ottaa ja lähtee, etsii uuden lapsettoman naisen.
Millainen nainen seurustelee miehen kanssa, joka ei tapaa lapsiaan?
t. mies
Olen huomannut että monella miehellä on tapana paeta ongelmia ei ratkoa .
Vähän kun tulee ongelmia lähdetään etsimään uutta naista eikä edes yritetä pelastaa suhdetta/perhettä.
Lähipiirissä on muutamakin esimerkki tälläisestä.
Ajatellaan vain itseään eikä lasta. Ja kyllähän tuollainen pettäminen jättää meihin useimpiin ikuiset jäljet että voisi tilanteessa ajatella muitakin kuin itseään.
Missä empatiakyky?
...tukea vanhemmuuteen omilta isiltään piti kirjoittamani.