Onko muita kenen mies lähtenyt lapsen synnyttyä?

Jaa-a. Itsellä ei ole omaa kokemusta mutta tunnen miehen jolla on 3 lasta, jokaisella lapsella on eri äiti ja mies lähteny kävelemään melkein heti vauvan synnyttyä. Näkee lapsiaan pari kertaa vuodessa, vaikka lapsien äidit antaisi nähdä useamminkin ja väittää vielä että lapset ovat hänelle maailman tärkein asia eikä voisi elää ilmanheitä.

Mulla on kaveri, jolta on siippa lähtenyt synnytyksen lähestyessä. Kaksi eri kertaa.

Hyvässä ja vakaassa parisuhteessa ja yhdessä suunniteltu lapsi ja bang. Tyyppi toi uuden naisen kotiin ja sanoi, tää jää, sinä lähdet. Kaveri oli rv 36 silloin. Huh, mikä pommi. Olihan sen lähettävä, ei ylpeyskään antanut periksi jäädä. Vanhempansa otti hoteisiin hetkeksi aikaa. Hyvä niin. Sai oman kodin puolessa vuodessa.

Vuoden sisään oli jo uusi mies. Varovasti aloitti tämän kanssa, koska lapsi ja tuo hullu kokemus. Seurustelivat parisen vuotta ja asuivat kolmisen vuotta yhdessä, kunnes päättivät tehdä lapsen. Tässä vielä kävi hyvin, mutta muutaman vuoden kuluttua tekivät toista yhteistä lasta. (tämä mies oli erittäin hyvä isä myös esikoiselle) Silloi kaveri oli raskausviikolla 38, kun mies ilmoitti, että hän muuttaa 300 kilsan päähän. Hänellä on nainen siellä, he ovat rakastuneita. Aivan järkyttäviä jätkiä. Tässä kävikin niin, että se nainen siellä matkojen päässä sai vasta tietää olleensa toinen nainen, eikä sitten huolinutkaan tuota munasankaria luokseen. Joten tämä hameveikko päätti (!) jäädäkin kotiin. Ihan kuin se olisi ollut vaihtoehto. :D Ei todellakaan jäänyt. Tuli ruma ero.

Aivan järkyttäviä jätkiä. Siis kamalia. Eihän tuota käytöstä mikään selitä järjellä tai logiikalla. Millään tunnetulla tavalla.

Kaikkea hyvä sulle ap.

Juu on. Lähti kun lapsi oli 5 kk, siitä on nyt 12 vuotta. Arjen paineet, työ, vähäinen uni ja seksittömyys alkoivat kuulemma ahdistaa. Lähti suojellakseen omaa mielenterveyttään ja työkykyään. Parin viikon kuluttua kävi ilmi että oli varjellut työkykyään muuttamalla toisen naisen luokse. Oltiin yhdessä 6 vuotta ennen avioliittoa ja aviossakin 3 vuotta eli meillä oli kyllä takana pitkä ja vakaa (tai ainakin vakaaksi luultu) suhde. Käytännössä lapsi on ollut isätön, sillä eksä alkoi luistaa tapaamisista jo puolen vuoden kuluttua siitä kun niistä oli sovittu. Ei ehtinyt, ei jaksanut, työkiireitä jne. En ruvennut riitelemään kun jos ei kiinnosta niin ei kiinnosta. Ei sitä ole kiinnostanut sen jälkeenkään ja lapsen puolesta harmittaa kyllä. Eksän äiti on onneksi ihana ihminen enkä edes sano häntä ex-anopiksi vaan ihan oikeaksi anopiksi, sillä hän otti vähän kuin toisen vanhemman roolia ja on tosi läheinen lapsenlapsensa kanssa. Mun isä on kuollut ja äiti asuu 500 km:n päässä joten hyvä näin, että edes yksi mummu on tarjolla.

Kyllä on mies idiootti jos oma lapsi ei kiinnosta.

Siinä on kaksi kakaraa; isä ja vauva.

Järkyttäviä tarinoita.

Voimia ap!

hyi, pelottavia tarinoita!

- ihanassa suhteessa oleva

Se on surullista huomata ettei miehestä ollutkaan isäksi.

Tämä meidän tapaus sattui reilu vuosi sitten ja edelleen vaivaa mieltä. Ikinä en saanut vastauksia miksi?

Tunnen olevani todella katkera ja surullinen että jäin yh äidiksi. Elämässää saa vain kerran esikoisen ja en olisi ikinä halunnut sen olevan tälläistä.

Mies ei hirveästi poikaa tapaa, uusi nainen mennyt aina pojan edelle.

Stemppiä kaikille jotka kokeneet saman.

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Onko muita kenen mies lähti kun lapsi syntyi?

Oma mies otti toisen naisen kun lapsi oli muutaman kuukauden. Pitkä parisuhde ja suunniteltu raskaus. Mies muuttunut todella erilaiseksi. Mistä tälläinen voi johtua?

Mun mies sekoili kännipäissään baarissa jonkun vosun kanssa kun olin raskaana ja tunnusti sen. Pidin ja pidän edelleen tämän tempun vuoksi häntä lähes maailman paskimpana tyyppinä, mutta ap:n kokemus antoi vähän perspektiiviä asioihin. Kaikkea hyvää sinulle ja lapsellesi. Ansaitsette todelllakin parempaa. 

Joo lähtihän se. En kuullut koko raskauden aikana mitään. Ilmoitin kun lapsi syntyi, mutta eipä tuo ikinä siihenkään vastannut. Lapsi nyt 8-vuotias ja "isä" haluaa nyt nähdä. Niin, mutta kun lapsi ei?

Mies muuttui todella oudoksi lapsen synnyttyä. Oli vissiin aikamoinen shokki hänelle. Oli varmasti lähellä, että mies olisi häipynyt eikä ilmoittanut meille mitään. Neljän kuukauden ajan pelkäsin pahinta, otin kaiken vastuun lapsesta, kodista, ristiäisistä ja miehen mielenterveydestä. Lopulta sain takaisin "oman" mieheni. Nyt tuntuu siltä, ettei tarvitse enää pelätä katoamistemppua. Vauva on 8kk.

Vierailija kirjoitti:

Joo lähtihän se. En kuullut koko raskauden aikana mitään. Ilmoitin kun lapsi syntyi, mutta eipä tuo ikinä siihenkään vastannut. Lapsi nyt 8-vuotias ja "isä" haluaa nyt nähdä. Niin, mutta kun lapsi ei?

Mikä v*ttu tämmöstä ihmistä vaivaa? Puuttuuko tämmöseltä kokonaan jokin tunteita säätelevä aivolohko? En ikinä ole kyennyt ymmärtämään näitä miehiä (enkä tietty naisiakaan) jotka pystyvät noin vain luopumaan OMASTA lapsesta ja sitte vuosien päästä muina miehinä kävelevät vaatimaan oikeuksiaan. En voi käsittää en. 

Sun mies ilmeisesti kesti sen vauva arjen . Mun lähti samantien pakoon, olispa sinnitellyt. Kaikkea hyvää teidän perheelle.

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Sun mies ilmeisesti kesti sen vauva arjen . Mun lähti samantien pakoon, olispa sinnitellyt. Kaikkea hyvää teidän perheelle.

-Ap

Miksi toivot että olisi sinnitellyt? Voin luvata että sun lapsellesi on parempi ettei sillä ole isää ollenkaan kuin jokin "sinnittelijä", joka ei kuitenkaan sydämestään halua olla hänen isänsä. Sinä ja lapsesi pärjäätte paljon paremmin tollasta roskaläjää. 

Järkyttäviä tarinoita.

Olen pahoillani teidän puolestanne, ei perhe-elämän alun pitäisi olla ollenkaan tuollaista.

Tsemppiä teille vahvoille naisille!

Jännä homma että kun mies jättää lapsensa ja vaimonsa eikä halua enää nähdä lasta, kaikkien mielestä se on ihan ok (vaikka saatetaan hieman kauhistella), kaverit yms. ei oo moksiskaan, oma päätöshän se vain on. Miehellä on oikeus elää omanlaistaan, stressitöntä elämää. Lähinnä voivotellaan että voi naista kun valitsi tuollaisen miehen.

Jos nainen tekee niin eli jättää lapsensa ja miehensä niin siinä koko yhteiskunta yhdessä tuumin syyllistää ja yleensä tällaiset ihmiset ovat sellaisia jotka muuttavat jopa toiseen maahan, eli normaali elämä vanhoissa piireissä ei ole enää mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Jännä homma että kun mies jättää lapsensa ja vaimonsa eikä halua enää nähdä lasta, kaikkien mielestä se on ihan ok (vaikka saatetaan hieman kauhistella), kaverit yms. ei oo moksiskaan, oma päätöshän se vain on. Miehellä on oikeus elää omanlaistaan, stressitöntä elämää. Lähinnä voivotellaan että voi naista kun valitsi tuollaisen miehen.

Jos nainen tekee niin eli jättää lapsensa ja miehensä niin siinä koko yhteiskunta yhdessä tuumin syyllistää ja yleensä tällaiset ihmiset ovat sellaisia jotka muuttavat jopa toiseen maahan, eli normaali elämä vanhoissa piireissä ei ole enää mahdollista.

Mä en kyllä millään allekirjoita tätä. Kyllä sen myönnän että miehen lähteminen ei ole niin paha asia yhteiskunnassa, kuin naisen, mutta onneksi ajat on menneet siihen suuntaan että perheenhylkääjä miehiäkin pidetään jo aivan pohjasakkana. Näin ainakin mun kokemuspohjalta. 

Samaa minäkin ihmetellyt.

Yhtälailla se on paha asia jos isä lähtee ja jättää lapsen.

Enkä ymmärrä kuinka joku ihminen voi olla kantamatta syyllisyyttä tälläisestä teostaan ?

Lapsen isän mielestä tällä ei ole mitään vaikutusta lapseen .

Vaihka välillä on vaikeaa niin en ikinä voisi jättää lastani, ihmistä joka tärkein elämässä.

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo lähtihän se. En kuullut koko raskauden aikana mitään. Ilmoitin kun lapsi syntyi, mutta eipä tuo ikinä siihenkään vastannut. Lapsi nyt 8-vuotias ja "isä" haluaa nyt nähdä. Niin, mutta kun lapsi ei?

Mikä v*ttu tämmöstä ihmistä vaivaa? Puuttuuko tämmöseltä kokonaan jokin tunteita säätelevä aivolohko? En ikinä ole kyennyt ymmärtämään näitä miehiä (enkä tietty naisiakaan) jotka pystyvät noin vain luopumaan OMASTA lapsesta ja sitte vuosien päästä muina miehinä kävelevät vaatimaan oikeuksiaan. En voi käsittää en. 

No uskoisin, että puuttuu.

Mut jätettiin kuin nalli kalliolle kuukausi ennen laskettua aikaa. Lapsi oli suunniteltu ja toivottu, mutta niin vaan äijä otti ja häippäsi, sen kummemmin selittelemättä. Toivon mukaan ei kuvittele voivansa marssia takaisin meidän elämään joku kaunis päivä kun herralle itselleen sopii, ei nimittäin tule onnistumaan.

Olen nähnyt pari tällaista tapausta. Avainsana minusta on ongelmalliset suhteet omiin vanhempiin, etenkin isään.

Helppo olla täyspäinen aikuinen kun peilaa itseään toiseen samanmoiseen, mutta lapsen syntymä saa esille ne omien vanhempien eri tavoin vajavaiset suoritukset.

Lisäksi isyys - vaikkei missään mittakaavassa ole yhtä vaativaa kuin nykypäivän hyvä äitiys - on paljon vaativampaa kuin ennen, ja harvassa ovat ne nykypäivän tuoreet isät jotka saavat todellista tukea vanhemmiltaan omilta isiltää.