Lue keskustelun säännöt.
Onko muita kenen mies lähtenyt lapsen synnyttyä?
25.11.2016 |
Onko muita kenen mies lähti kun lapsi syntyi?
Oma mies otti toisen naisen kun lapsi oli muutaman kuukauden. Pitkä parisuhde ja suunniteltu raskaus. Mies muuttunut todella erilaiseksi. Mistä tälläinen voi johtua?
Kommentit (62)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo lähtihän se. En kuullut koko raskauden aikana mitään. Ilmoitin kun lapsi syntyi, mutta eipä tuo ikinä siihenkään vastannut. Lapsi nyt 8-vuotias ja "isä" haluaa nyt nähdä. Niin, mutta kun lapsi ei?
Mikä v*ttu tämmöstä ihmistä vaivaa? Puuttuuko tämmöseltä kokonaan jokin tunteita säätelevä aivolohko? En ikinä ole kyennyt ymmärtämään näitä miehiä (enkä tietty naisiakaan) jotka pystyvät noin vain luopumaan OMASTA lapsesta ja sitte vuosien päästä muina miehinä kävelevät vaatimaan oikeuksiaan. En voi käsittää en.
Kymmeneen vuoteen en lapsen isästä kuullut mitään. Nyt haluaa nähdä lapsen koska sairastui vakavasti.
Itsekäs loppuun asti. Pelkää kuolemaa ja haluaa jonkunlaisen synninpäästön.Meinaatko antaa tavata? On kyllä itsekästä. Ei ole lapsellekaan hyvä tuollainen eikä välttämättä halua edes nähdä.
Sitä mietinkin että miten vaikuttaa lapseen. En ole vielä lapselle puhunut, pitää itse ensin rauhoittua. Jos en anna tavata, eväänkö lapselta isän (vmp, itse se on itsensä ulkoistanut) ja jos annan tavata, mitkä ovat seuraukset?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ah, mä voisin hyvin kuvitella kuulevani tämmösen tarinan mieheni exältä. Mies lähti siis kun lapsi oli alle vuoden vanha. Juu, kuulostaahan se kamalalta, tavallaan suunniteltu lapsi ja hyvä suhde ja mies lähtee ja muutaman kuukauden päästä on jo uusi nainen kuvioissa. Totuus on kuitenkin se että pitkän suhteen koko viimeinen vuosi oli ollut aivan tolkutonta riitelyä, henkistä väkivaltaa, uhkailua ja kiristystä johon exä sitten päätti vielä että tehdään vauva pelastamaan suhde. Kestämätön yhtälö. Lähtökohdat mun ja miehen suhteelle ei olleet mitkään parhaat9 mahdolliset, mä tunsin syyllisyyttä siitä kun mies ei päässyt tapaan tytärtään ensimmäiseen vuoteen koska välit exän kans oli niin totaalisen tulehtuneet mun tultua kuvioihin. Mä puhuin miehelle järkee ja kannustin sovinnon tekemiseen ja autoin miestä luopumaan vihasta ja katkeruudesta. Tästä on nyt viis vuotta ja nykyään asiat on kutakuinkin järjestyksessä, mutta asiat ei tosiaan aina oo niin mustavalkosia ku ensin luulis. Naiset usein kaunistelee sitä omaa rooliaan erotilanteessa ja kaikki vastuu sysätään miehelle. Enkä nyt siis todellakaan väitä että aina on näin, vaan varmasti on myös niitä luuserimiehiä jotka lähtee siitä oikeasti hyvästä suhteesta kun ei vaan perhe-elämä huvittanutkaan.
Huomauttaisin että sinullakin on vain toisen osapuolen kertomus tapahtuneesta, ja jostain syystä se kertomus näyttää maalaavan hänet entisen naisensa uhriksi. Epäilisin ettei todellisuudessa kumpikaan ole ihan syytön eroon (tai lapsen syntymään), ja naisetkin voi kaunistella myös rakastamansa miehen roolia eroon lapsensa äidistä.
No, mä olen kuullut ihan omin korvin exän version tapahtuneesta, ja tiedän mitä hän on silloin eron aikaan miehestäni puhunut. Kumma kyllä en oo näiden kuluneiden vuosien aikana löytänyt miehestäni yhtäkään näistä piirteistä, vaan oon saanut osakseni rakkautta, hellyyttä, ymmärrystä, tukee ja vapautta enemmän ku olisin osannu ikinä edes toivoo. Jos toi mies olis oikeasti empatiakyvytön maailman itsekkäin kakkakasa niin luulisin sen jo tulleen ilmi tässä viiden vuoden aikana.
Tosin pitää myös muistaa että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, jos kotiolot on nalkutusta, kontrollointia ja tehtävälistaa tehtävälistan perään niin onko se ihme jos toista osapuolta alkaa jossain kohtaa vähän ahdistaan.
Mutta mutta, niinku sanoin niin en halua yleistää, tässäkin tarinassa tavallaan ymmärrän myös exää, näillä kahdella on ollut niin erilainen käsitys kaikesta, ihan siivoamisesta alkaen, että en ihmettele ollenkaan että ristiriitoja on tullut. Meillä taas miehen kanssa on luontaisesti samanlainen käsitys asioista niin on ihan selvää että esim. siitä siivoamisesta ei tuu riideltyä. Eikä kyllä oikeastaan mistään muustakaan. Jotkut ihmiset vaan sopii toisilleen paremmin ku toiset.
Miten viitsitkään katsella ja hyysätä tuollaista pelkuria, joka tekee itsestään uhrin kun todellinen uhri on se pieni syytön lapsi joka tulevaisuudessa tulee kokemaan paljon syyllisyyttä olemassaolostaan (koska "pilasi" isänsä elämän)? Yäk, itse en koskaan voisi tuntea vetoa tuollaiseen otukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo lähtihän se. En kuullut koko raskauden aikana mitään. Ilmoitin kun lapsi syntyi, mutta eipä tuo ikinä siihenkään vastannut. Lapsi nyt 8-vuotias ja "isä" haluaa nyt nähdä. Niin, mutta kun lapsi ei?
Mikä v*ttu tämmöstä ihmistä vaivaa? Puuttuuko tämmöseltä kokonaan jokin tunteita säätelevä aivolohko? En ikinä ole kyennyt ymmärtämään näitä miehiä (enkä tietty naisiakaan) jotka pystyvät noin vain luopumaan OMASTA lapsesta ja sitte vuosien päästä muina miehinä kävelevät vaatimaan oikeuksiaan. En voi käsittää en.
Kymmeneen vuoteen en lapsen isästä kuullut mitään. Nyt haluaa nähdä lapsen koska sairastui vakavasti.
Itsekäs loppuun asti. Pelkää kuolemaa ja haluaa jonkunlaisen synninpäästön.Meinaatko antaa tavata? On kyllä itsekästä. Ei ole lapsellekaan hyvä tuollainen eikä välttämättä halua edes nähdä.
Sitä mietinkin että miten vaikuttaa lapseen. En ole vielä lapselle puhunut, pitää itse ensin rauhoittua. Jos en anna tavata, eväänkö lapselta isän (vmp, itse se on itsensä ulkoistanut) ja jos annan tavata, mitkä ovat seuraukset?
Minun mielipiteeni on että et evää. Isä on itse pysynyt poissa 10 vuotta. Miksi edes nyt haluaa lasta nähdä, pysyisi poissa. Mutta totta kai jos lapsi itse haluaa nähdä.
Mutta voihan tuo olla todella outo tilanne lapselle.
Olen vielä reippaasti alle 30-vuotias ja kyynistynyt täysin suhteisiin. Joka parisuhteessa on petetty ja varatut miehet hakee seuraani. En enää uskalla rakastua ja tuntea sitä tunnettä vatsanpohjassa kun tajuan miehen pettäneen. Tuntuu, että minulla pitäisi olla yliluonnolliset ominaisuudet, että saisin pitkän suhteen, kuten pysyä laihana ja nuorena. Ja kun ihmiset sanovat, että hyviäkin miehiä on, pidän niitä vain naiiveina.
Kyllähän näitä tapauksia liikaa on.
On kyllä maailma muuttunut oudoksi paikaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ah, mä voisin hyvin kuvitella kuulevani tämmösen tarinan mieheni exältä. Mies lähti siis kun lapsi oli alle vuoden vanha. Juu, kuulostaahan se kamalalta, tavallaan suunniteltu lapsi ja hyvä suhde ja mies lähtee ja muutaman kuukauden päästä on jo uusi nainen kuvioissa. Totuus on kuitenkin se että pitkän suhteen koko viimeinen vuosi oli ollut aivan tolkutonta riitelyä, henkistä väkivaltaa, uhkailua ja kiristystä johon exä sitten päätti vielä että tehdään vauva pelastamaan suhde. Kestämätön yhtälö. Lähtökohdat mun ja miehen suhteelle ei olleet mitkään parhaat mahdolliset, mä tunsin syyllisyyttä siitä kun mies ei päässyt tapaan tytärtään ensimmäiseen vuoteen koska välit exän kans oli niin totaalisen tulehtuneet mun tultua kuvioihin. Mä puhuin miehelle järkee ja kannustin sovinnon tekemiseen ja autoin miestä luopumaan vihasta ja katkeruudesta. Tästä on nyt viis vuotta ja nykyään asiat on kutakuinkin järjestyksessä, mutta asiat ei tosiaan aina oo niin mustavalkosia ku ensin luulis. Naiset usein kaunistelee sitä omaa rooliaan erotilanteessa ja kaikki vastuu sysätään miehelle. Enkä nyt siis todellakaan väitä että aina on näin, vaan varmasti on myös niitä luuserimiehiä jotka lähtee siitä oikeasti hyvästä suhteesta kun ei vaan perhe-elämä huvittanutkaan.
Huomauttaisin että sinullakin on vain toisen osapuolen kertomus tapahtuneesta, ja jostain syystä se kertomus näyttää maalaavan hänet entisen naisensa uhriksi. Epäilisin ettei todellisuudessa kumpikaan ole ihan syytön eroon (tai lapsen syntymään), ja naisetkin voi kaunistella myös rakastamansa miehen roolia eroon lapsensa äidistä.
No, mä olen kuullut ihan omin korvin exän version tapahtuneesta, ja tiedän mitä hän on silloin eron aikaan miehestäni puhunut. Kumma kyllä en oo näiden kuluneiden vuosien aikana löytänyt miehestäni yhtäkään näistä piirteistä, vaan oon saanut osakseni rakkautta, hellyyttä, ymmärrystä, tukee ja vapautta enemmän ku olisin osannu ikinä edes toivoo. Jos toi mies olis oikeasti empatiakyvytön maailman itsekkäin kakkakasa niin luulisin sen jo tulleen ilmi tässä viiden vuoden aikana.
Tosin pitää myös muistaa että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, jos kotiolot on nalkutusta, kontrollointia ja tehtävälistaa tehtävälistan perään niin onko se ihme jos toista osapuolta alkaa jossain kohtaa vähän ahdistaan.
Mutta mutta, niinku sanoin niin en halua yleistää, tässäkin tarinassa tavallaan ymmärrän myös exää, näillä kahdella on ollut niin erilainen käsitys kaikesta, ihan siivoamisesta alkaen, että en ihmettele ollenkaan että ristiriitoja on tullut. Meillä taas miehen kanssa on luontaisesti samanlainen käsitys asioista niin on ihan selvää että esim. siitä siivoamisesta ei tuu riideltyä. Eikä kyllä oikeastaan mistään muustakaan. Jotkut ihmiset vaan sopii toisilleen paremmin ku toiset.No kyllä tuossa jo oli muutamia huonoja päätöksiä mieheltä: ensin jättää puolisonsa ja pienen vauvansa, sitten ottaa vielä uuden puolison samantien. Yritettiinkö parisuhdetta edes korjata, jos uusi on samantien kainalossa? Ainakaan yritystä hyvään eroon lapsen vuoksi ei tehty, jos olisi yrittänyt edes sitä niin olisi tajunnut jättää sen uuden puolison hankkimisen myöhempään tai edes pitänyt sen pitkään piilossa.
Itse olen sitä mieltä, että siitä parisuhteesta ei vaan lähdetä kun on pieni vauva tai vauva tulossa.
Ihan sama onko miljoona tehtävälistaa tai nalkutusta, siinä ollaan isompien asioiden äärellä.
Ainoastaan poikkeuksena väkivalta, päihteet ja muut aidosti vakavat ongelmat.
Ihan sama onko miehellä paha olla, kunhan ei naisella ole paha olla. On siis viestisi.
Se kyllästyi kun rakas oli turvottut 130kg rantapalloksi ja tiesi että pilalla on ..ei ikinä laihdu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jokainen on itse vastuussa itsestään ja ansaitsee sen minkä saa .
Kohtaloaan vastaan ei voi taistella, jotkut koittaa uhmata sitä mutta turhaan
Vierailija kirjoitti:
Olen vielä reippaasti alle 30-vuotias ja kyynistynyt täysin suhteisiin. Joka parisuhteessa on petetty ja varatut miehet hakee seuraani. En enää uskalla rakastua ja tuntea sitä tunnettä vatsanpohjassa kun tajuan miehen pettäneen. Tuntuu, että minulla pitäisi olla yliluonnolliset ominaisuudet, että saisin pitkän suhteen, kuten pysyä laihana ja nuorena. Ja kun ihmiset sanovat, että hyviäkin miehiä on, pidän niitä vain naiiveina.
Nuorena ei pysy kukaan, mutta laihana voi kuka tahansa pysyä, ja miksei nuorekkaanakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo lähtihän se. En kuullut koko raskauden aikana mitään. Ilmoitin kun lapsi syntyi, mutta eipä tuo ikinä siihenkään vastannut. Lapsi nyt 8-vuotias ja "isä" haluaa nyt nähdä. Niin, mutta kun lapsi ei?
Mikä v*ttu tämmöstä ihmistä vaivaa? Puuttuuko tämmöseltä kokonaan jokin tunteita säätelevä aivolohko? En ikinä ole kyennyt ymmärtämään näitä miehiä (enkä tietty naisiakaan) jotka pystyvät noin vain luopumaan OMASTA lapsesta ja sitte vuosien päästä muina miehinä kävelevät vaatimaan oikeuksiaan. En voi käsittää en.
Kymmeneen vuoteen en lapsen isästä kuullut mitään. Nyt haluaa nähdä lapsen koska sairastui vakavasti.
Itsekäs loppuun asti. Pelkää kuolemaa ja haluaa jonkunlaisen synninpäästön.Meinaatko antaa tavata? On kyllä itsekästä. Ei ole lapsellekaan hyvä tuollainen eikä välttämättä halua edes nähdä.
Sitä mietinkin että miten vaikuttaa lapseen. En ole vielä lapselle puhunut, pitää itse ensin rauhoittua. Jos en anna tavata, eväänkö lapselta isän (vmp, itse se on itsensä ulkoistanut) ja jos annan tavata, mitkä ovat seuraukset?
Ehdota, että kirjoittaa ensin lapselle kirjeen. Lapsi voi sitten päättää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ah, mä voisin hyvin kuvitella kuulevani tämmösen tarinan mieheni exältä. Mies lähti siis kun lapsi oli alle vuoden vanha. Juu, kuulostaahan se kamalalta, tavallaan suunniteltu lapsi ja hyvä suhde ja mies lähtee ja muutaman kuukauden päästä on jo uusi nainen kuvioissa. Totuus on kuitenkin se että pitkän suhteen koko viimeinen vuosi oli ollut aivan tolkutonta riitelyä, henkistä väkivaltaa, uhkailua ja kiristystä johon exä sitten päätti vielä että tehdään vauva pelastamaan suhde. Kestämätön yhtälö. Lähtökohdat mun ja miehen suhteelle ei olleet mitkään parhaat9 mahdolliset, mä tunsin syyllisyyttä siitä kun mies ei päässyt tapaan tytärtään ensimmäiseen vuoteen koska välit exän kans oli niin totaalisen tulehtuneet mun tultua kuvioihin. Mä puhuin miehelle järkee ja kannustin sovinnon tekemiseen ja autoin miestä luopumaan vihasta ja katkeruudesta. Tästä on nyt viis vuotta ja nykyään asiat on kutakuinkin järjestyksessä, mutta asiat ei tosiaan aina oo niin mustavalkosia ku ensin luulis. Naiset usein kaunistelee sitä omaa rooliaan erotilanteessa ja kaikki vastuu sysätään miehelle. Enkä nyt siis todellakaan väitä että aina on näin, vaan varmasti on myös niitä luuserimiehiä jotka lähtee siitä oikeasti hyvästä suhteesta kun ei vaan perhe-elämä huvittanutkaan.
Huomauttaisin että sinullakin on vain toisen osapuolen kertomus tapahtuneesta, ja jostain syystä se kertomus näyttää maalaavan hänet entisen naisensa uhriksi. Epäilisin ettei todellisuudessa kumpikaan ole ihan syytön eroon (tai lapsen syntymään), ja naisetkin voi kaunistella myös rakastamansa miehen roolia eroon lapsensa äidistä.
No, mä olen kuullut ihan omin korvin exän version tapahtuneesta, ja tiedän mitä hän on silloin eron aikaan miehestäni puhunut. Kumma kyllä en oo näiden kuluneiden vuosien aikana löytänyt miehestäni yhtäkään näistä piirteistä, vaan oon saanut osakseni rakkautta, hellyyttä, ymmärrystä, tukee ja vapautta enemmän ku olisin osannu ikinä edes toivoo. Jos toi mies olis oikeasti empatiakyvytön maailman itsekkäin kakkakasa niin luulisin sen jo tulleen ilmi tässä viiden vuoden aikana.
Tosin pitää myös muistaa että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, jos kotiolot on nalkutusta, kontrollointia ja tehtävälistaa tehtävälistan perään niin onko se ihme jos toista osapuolta alkaa jossain kohtaa vähän ahdistaan.
Mutta mutta, niinku sanoin niin en halua yleistää, tässäkin tarinassa tavallaan ymmärrän myös exää, näillä kahdella on ollut niin erilainen käsitys kaikesta, ihan siivoamisesta alkaen, että en ihmettele ollenkaan että ristiriitoja on tullut. Meillä taas miehen kanssa on luontaisesti samanlainen käsitys asioista niin on ihan selvää että esim. siitä siivoamisesta ei tuu riideltyä. Eikä kyllä oikeastaan mistään muustakaan. Jotkut ihmiset vaan sopii toisilleen paremmin ku toiset.Miten viitsitkään katsella ja hyysätä tuollaista pelkuria, joka tekee itsestään uhrin kun todellinen uhri on se pieni syytön lapsi joka tulevaisuudessa tulee kokemaan paljon syyllisyyttä olemassaolostaan (koska "pilasi" isänsä elämän)? Yäk, itse en koskaan voisi tuntea vetoa tuollaiseen otukseen.
Kirjotinko mä johonkin että lapsi pilasi miehen elämän? En. Mies ei ole missään kohtaa yrittänyt laistaa velvollisuuksistaan ja tytär on hänelle rakkainta maailmassa. Ihan silloin alussa mies oli luonnollisesti exälle vihainen kun tämä ei päästänyt miestä katsomaan lastaan. Onneksi sekin on mennyttä. Mutta jos kahden aikuisen ihmisen yhteiselo on pelkkää itkua ja hampaiden kiristelyä niin onko siinä lapsenkaan hyvä kasvaa? Mulla on ihan hyvä kokonaiskäsitys asiasta ja siinä ei ole uhreja eikä syyllisiä, on vaan kaks niin onnettoman erilaista ihmistä että homma ei vaan voinu toimia pidemmän päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai joo sori, unohdin et av-mammat on aina oikeessa ja kaikki on aina miehen syytä. Peiliin katsominen ja itsetutkiskelu on yliarvostettua pashaa. Ei mulla muuta, jatkakaa 🙄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äkkiä karkuun kirjoitti:
Se kyllästyi kun rakas oli turvottut 130kg rantapalloksi ja tiesi että pilalla on ..ei ikinä laihdu
Mun mielestä on aika epäreilua jos mies lähtee ja jättää sen takia että on tullut muutama lisäkilo raskauden aikana.
Ei toi raskauskaan aina ole mitää lastenleikkiä.
Vierailija kirjoitti:
Äkkiä karkuun kirjoitti:
Se kyllästyi kun rakas oli turvottut 130kg rantapalloksi ja tiesi että pilalla on ..ei ikinä laihdu
Mun mielestä on aika epäreilua jos mies lähtee ja jättää sen takia että on tullut muutama lisäkilo raskauden aikana.
Ei toi raskauskaan aina ole mitää lastenleikkiä.
Niin, mutta miksi ne tulleet kilot eivät ole lähteneet raskauden jälkeen?
Koska lihaava ei välitä, pulla ja sipsi on lihavalle tärkeämpää, kuin kumppani.
Me ollaan oltu 7 vuotta yhdessä ja 1 lapsi reilun vuoden ikäinen lapsi. Meinasin jo pettää ja lähteä ja kaikkea muuta, koska kumppani lihava. Saimme kuitenkin puhuttua asiat ja aiko laihuttaa. Kaikki muut asiat on hyvin tässä suhteessa, paitsi tuo, että kiinnostukseni lopahti koska lihava.
Tiedän, että arki on kiireistä ja on raskasta pitää itsestä huolta ja raskauskilot on haittana jne...Silti sanon, että meille miehille on tärkeää, että kumppani on kaunis ja jos ei kaunis, niin kroppa ainakin hyvässä kunnossa.
En tiedä onko mitään tilastotietoa ero jutuista, mutta varmasti aika moni mies jättää tyttöystävänsä/vaimonsa, koska tämä rupsahtaa/lihoo. Surullista, mutta totta.
T:Vuosi armonaikaa
Vuosi armonaikaa kirjoitti:
Me ollaan oltu 7 vuotta yhdessä ja 1 lapsi reilun vuoden ikäinen lapsi. Meinasin jo pettää ja lähteä ja kaikkea muuta, koska kumppani lihava. Saimme kuitenkin puhuttua asiat ja aiko laihuttaa. Kaikki muut asiat on hyvin tässä suhteessa, paitsi tuo, että kiinnostukseni lopahti koska lihava.
Tiedän, että arki on kiireistä ja on raskasta pitää itsestä huolta ja raskauskilot on haittana jne...Silti sanon, että meille miehille on tärkeää, että kumppani on kaunis ja jos ei kaunis, niin kroppa ainakin hyvässä kunnossa.
En tiedä onko mitään tilastotietoa ero jutuista, mutta varmasti aika moni mies jättää tyttöystävänsä/vaimonsa, koska tämä rupsahtaa/lihoo. Surullista, mutta totta.
T:Vuosi armonaikaa
Et kai oo tosissas? Tai varmaan sellaisiakin ihmisiä on, jotka on parisuhteessa, vaikka eivät koskaan ole rakastaneet. Ajatteles, puolisosi saa ryppyjä ja ajatteles, niin saat sinäkin :)
Minun mies petti ja vaati aborttia kun asia tuli julki. Kun lapsi oli 2viikkoa vanha hän halusi verikokeet isyydestä. 6viikkoisena sitten otettiin verikokeet. Syyksi verikokeisiin hän sanoi olevansa vainoharhainen.
Kertoo kyllä paljon miehestä. Ehkä naisessakin jotain mätää ?