Taidan vihata lastani... Taas meni pinna

Kivikissaäiti kirjoitti:

Y kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kivikissaäiti kirjoitti:

Kyse oli vielä Good Morning -merkkisestä Orange 100% Squeezed fruit -mehusta, jossa hedelmäliha on hakattu todella pieneksi, eli ei todellakaan isokokoista. Miksei 7-vuotias välitä mitään siitä, mitä äiti tahtoo??? Kiittämätön pee.

No, jo nyt on perhana! Miksi lapsen tarvii juoda, jos ei halua? Anna olla juomatta. Ei se siihen kuole! Inhoan tuputtamista yli kaiken. Omalla adhd-lapsella on aistiyliherkkyys, ja jos ääneenkin lausuu inhokkiruoan nimen, niin häneltä meinaa oksennus tulla. En tee numeroa, jos lapselle jokin ruoka ei maistu...okei, tänään se ei paljon syöny, niin annetaan ruisleipää...

Se sinun lapsesi on kuule susta erillinen persoona. Jos sä tykkäät hedelmälihamehusta, niin hän välttämättä ei. Mitä enemmän sille raivoat, sitä enemmän se ehdollistuu ruoan välttelyyn. Ruoka maistuu nimittäin paljon paremmalta, kun on rennolla ja hyvällä mielellä.

Sekoitin siihen maitohappobakteerin, koska lapsella on menossa antibioottikuuri. Se meni siihen mehuun vahingossa, koska siinä on hedelmälihaa niin pieninä hileinä etten edes mieltänyt sitä hedelmälihamehuksi. Lapsi kronglaai turhasta.

Ja sinä jaksat jo toista päivää jauhaa ja mököttää siitä saatanan mehusta?!? Kuinka vitun köyhiä te olette, kun tarvii lasta syyllistää jostain juomattomasta mehutilkasta "kun se meni hukkaan"??? Olet käsittämätön idiootti!

Se on periaate. Että ainakin olisi pitänyt yrittää saada lapsi ottamaan annos. Mies oli sika, kun ei tukenut siinä minua. Vitun paska. Se tukeminen olisi ollut lapsen etu, sillä saadessani tukea mieheltä en olisi jäänyt niin epävarmaksi ja yksin.

Ja kasvatuksen näkökulmasta siinä oli myös se, että jos aloitetaan jokin kuuri, niin sillä mennään, eikä oteta sen mukaan, kuinka mahtavan sopivaa mehua siihen lapsen mielestä onkaan sekoitettu. 10+ vai 7- -mehua.

Klassista narsismia tuollainen auktoriteetin kyseenalaistamiseen jumittaminen, ihailun vaatiminen, ja puolisokin on yhtäkkiä "vitun paska sika" kun syntyy joku hetkellinen erimielisyys. Lisäksi kuulostaisi pienten mainintojen perusteella siltä että sinullakin on ollut ainakin yksi narsistivanhempi, jolta olet tuon persoonallisuushäiriösi "perinyt". Olet siitä tietoinen, että on olemassa vaara, että laitat pahan kiertämään seuraavalle sukupolvelle - tämä on hyvä, koska miehesi on oikeassa. Sinä olet todellakin vaarassa olla samanlainen lapsellesi kuin sinulle on oltu, ehkä eri "toteutustyylillä" mutta samaa myrkkyä kuitenkin.

Jos mikään pikkuriikkinenkään solunen sinussa tuntee aitoa empatiaa ja rakkautta lastasi kohtaan (eikä vain rakkautta välineenä ja ihailun lähteenä) niin VÄHINTÄ mitä voit tehdä lapsesi hyväksi on hankkiutua psykoterapeutin puheille, ja ruveta sitä kautta käsittelemään avoimesti ja rehellisesti noita lapsuustraumojasi. Jo pienestä näytteestä ajatteluasi ja käytöstäsi voi päätellä, että oma epävakautesi tulee muutoin tekemään pahaa vahinkoa pienelle ihmiselle - on varmaan tehnyt jo.

Tiedän kyllä, että on vaarana, että kasvatustyylini periytyy, mutta siis ei se siinä kohtaa perityisi, kun mies olisi tukenut minua mh-bakteerin antamisessa. Siis tukenut minua! En sano, että karjunut lapselle, että pakko ottaa! Vaan että ois näyttänyt, että äidillä on nyt kyllä pointti tässä. Niin että mies kehtaakin siinäkin kohtaa vedota minun vaarallisuuteeni... Näkee, ettei silläkään ole aivan homma hallussa. Moetin kyllä sen ulkopuolinen avun hakua kasvattamisongelmiin, eihän mies mua näköjään kykenekään tukemaan, kuten luulin. terapiassa olen.

Jos näillä forumeilla käyttämäsi nimimerkin alkutarinasta voi mitään päätellä, niin kyse ei ole "vaarasta", vaan se on jo tapahtunut, tapahtumassa, se tapahtuu koko ajan ja vahinko on koko ajan suurempi. Sinä olet lapsellesi mitä äitisi oli sinulle. Miten et näe, että siinä missä sinun äitisi polki sinua julmasti sinulta mielipiteitä kysymättä, sinä julmasti poljet lastasi, mm. tekemällä kärpäsestä härkäsen kuten mehujutusta riehumisen kanssa, uhkailemalla hylkäämisellä (kivikissat!), kiusaamalla miestäsi? Vai eikö lapsellasi ole samaa ihmisarvoa kuin sinulla?

ap, ymmärrän, mutta sitten en kuitenkaan. Tää ei silti ole erityisesti sulle, vaan yleisesti vaan mielipiteeni: 

Nykyään oikeasti ylidiagnosoidaan kaikenmaailman adhd:ta yms. Vaikka enemmän se käytös kumpuaa juuri tällaisesta rakkaudettomuudesta -> lapsi kyllä ymmärtää olevansa epätoivottu henkilö huoneessa, lapsi kyllä ymmärtää jos äiti/isä vihaa hänen seuraansa ja lapsi myös ymmärtää, jos vanhemmat eroavat koska eivät jaksa häntä, eli lasta. Vaikka kuinka sitten selitellään, että ei se VilleVeera sinusta johdu, vaan äitillä ja isillä vaan tota öö, se rakkaus loppui. Jos VilleVeera on pistetty aina 20:00 "nukkumaan" ja sen jälkeen vähän "kuiskittu" toisessa huoneessa kuinka vittumaista lapsiperhe-elämä on, niin villeveera kyllä tietää kaiken. 

Ylidiagnosoinnin lisäksi ongelma on muutenkin liiallinen asiantuntijatiedon tulva. Kaikki Sinkkoset ja kumppanit pitäis kieltää lailla, kun se tulvii silmille somen kautta joka helvetin päivä. Ravintoterapeutti: näin ruokit lastasi oikein. Hammaslääkäri: älä pussaa lastasi! Älä osta jäätelöä! Psykologi: NÄin vietät laatuaikaa. Näin laitat rajat! Näin vahvistat itsetuntoa. Psykiatri: tunnista adhd! Tue lapsen psyykettä! Vie ajoissa terapiaan! Kokeile Ritalinia! Unitutkija: näin monta minuuttia lapsi tarvitsee unta! Urheiluterapeutti:  Liiku lapsesi kanssa 3h per päivä, jotta hän kehittyy normaalisti! Perse ylös sohvalta mammat!  Tutti pois suusta heti synnärillä, muuten se ei opi puhumaan! 

-> tällaisen neuvotulvan keskellä lapsi tuntuu pelkältä suoritteelta, eikä tavalliselta perheenjäseneltä. On oikeasti vaikeampi rakastaa ihmistä, joka tuntuu työsuoritukselta. Ja sitten kun lasten kanssa oleminen on vain työsuorite, josta molemmat vanhemmat haluaa vuorotellen vapaaillan seuraus on juurikin se, että lapset oireilee. Ne oireilee vaikka niillä on juuri oikeat vaatteet, luomuruoka 2krt päivässä, 0 reikää hampaissa, viidet urheilutreenit viikossa, täsmällinen nukkumaanmenoaika, jäähypenkki ja tarrataulu, jämäkät säännöt ja rajattu ruutuaika. Kaiken suorittamisen keskellä ei jaksa hassutella, leikkiä, iloita, ottaa lasta syliin ja höpötellä niitä näitä-> on kaikkea, paitsi just sitä, mikä ois kaikkein tärkeintä sekä lapselle että aikuiselle: yhteys, luottamus, rakkaus, pelkkä oleminen. Säännöt romukoppaan päivä. Ehkä jopa enemmän kuin päivä. 

Rakastan kyllä lastani kun on käyttäytyy hyvin,mutta tämä vihan tunne on tosi paha ja tuntuu välillä että voisi antaa lapsen pois. Lapsi aina ollut todella energinen ja vilkas..ja pahat uhmat :( En aina osaa itsekkään käyttäytyä hyvin vaan huudan pää punasena. Oma lapsuus oli paskaa ja kylmää ja äidin kanssa nykyisin ei mitään välejä. Yritän olla parempi äiti ja antaa hellyyttä ja rajoja,mutta tämä välillä on vaan raskasta..

Olen huono äiti,kun en edes touhua lapsen kanssa juuri mitään.ehkä olen osittain luovuttanut...On jäänyt traumoja vauva-ajasta. Kyllä lapsi välillä kuitenkin käyttäytyy todella hienosti ja kohteliaasti.

Nyttenkin jännittää kun lapsi tulee koulusta,että millä mielellä on,kun itse olen väsynyt ja masentunut.

Välillä niin pahoja ajatuksia päässä,että ääneen niitä ei voi sanoa..

Ap