Lue keskustelun säännöt.
Voi itku. Yritettiin lasta, nyt olen sitten raskaana ja mies perääntyy :(
19.11.2016 |
Ollaan oltu yhdessä kaksi vuotta, asuttu yhdessä vähän yli vuosi. Jätettiin ehkäisy pois pari kk sitten miehen ehdotuksesta. Mutta itsekin haluaisin lapsen, niin se oli minulle ok ehdotus. Ja ollaan molemmat 35-vuotiaita niin ajattelin, että ei tässä vuosia kannata odotella kuitenkaan. Nyt sitten plussasin, tein testin viikko sitten, eli raskaana ollaan. Ilo vaihtui suruksi kun mies täräyttikin suutuspäissään että ei halua sitä lasta ja katuu että olen raskaana. En ymmärrä miten voi mieli muuttua parissa viikossa noin :( . Mies ei suostu puhumaan asiasta, vihoittelee vain. Hän sitä ehkäisyä halusi pois jättää ja hössötti lapsesta, minä en yhtään houkutellut häntä siihen. En voi tehdä aborttia, joten tässä sitä ollaan sitten. Itkettää vain enkä pysty ajattelemaan järkevästi. Mistä ihmeestä voi olla kyse?
Kommentit (115)
Jätä se sika sekä mene aborttiin. Problem solved.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oksettavinta tässä on se että monet olettavat että ap nyt edes harkitsee aborttia
Itse asiassa abortin lisäksi se ainoa varteen otettava neuvo tuntuu myös olevan se, että ap:n pitäisi ryhtyä "äidiksi" miehelleen. Pitää nyt ymmärtää miten aikuinen mies on pelästynyt vastuuta ja pitää olla pitkämielinen ja lässyttää että mies suvaitsisi jäädä. Onnea vain, sillä tiellä ap saa jatkossakin olla se ainoa kypsä aikuinen, joka tulevaisuudessa kantaa ainoana vastuuta ja perheessä on lapsen lisäksi se mieslapsi.
Onneksi kaikki miehet eivät ole tällaisia, mutta ap:n mies vaikuttaisi vahvasti olevan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oksettavinta tässä on se että monet olettavat että ap nyt edes harkitsee aborttia
Itse asiassa abortin lisäksi se ainoa varteen otettava neuvo tuntuu myös olevan se, että ap:n pitäisi ryhtyä "äidiksi" miehelleen. Pitää nyt ymmärtää miten aikuinen mies on pelästynyt vastuuta ja pitää olla pitkämielinen ja lässyttää että mies suvaitsisi jäädä. Onnea vain, sillä tiellä ap saa jatkossakin olla se ainoa kypsä aikuinen, joka tulevaisuudessa kantaa ainoana vastuuta ja perheessä on lapsen lisäksi se mieslapsi.
Onneksi kaikki miehet eivät ole tällaisia, mutta ap:n mies vaikuttaisi vahvasti olevan.
Saattaa myös olla yksinhuoltajana helpompaa kuin huolehtia sekä lapsesta että "lapsesta". Ideaali tietysti olisi jos kumppanit tukisivat toisiaan ja molemmat olisivat täysipainoisesti vanhempia; Kuitenkin jos näin ei ole, saattaa se vastuuntuntokyvytön vanhempi olla enemmän painolasti ja riippakivi, jota ilman loppujen lopuksi pärjää paremmin (vaikka se yksinäinen tulevaisuus pelottaisikin).
Mies on torvelo.
Toisekseen miehen mieli ehtii muuttua. Raskaushan on vasta alussa.
Minä olen ollut koko ajan yh eikä mitään hätää ole ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikset voi tehdä aborttia? Eiköhän se olisi paras ratkaisu, jos mies OIKEASTI on sitä mieltä, ettei halua isäksi. Tai sitten kannat vastuun yksin, mies toki maksaa elarit.
En pysty, en antaisi ikinä anteeksi itselleni että olen abortoinut lapsen. En voisi elää sen asian kanssa, tunnen itseni kyllä.
No sitten et see aborttia ja synnytät sen lapsen. Mies luultavammin lähtee lätkimään mutta saat ainakin elarit. Apua saa neuvolasta ja toivottavasti sulla on omiakin turvaverkkoja. Harmillinen juttu mutta näin siinä saattaa käydä. Suosittelen mennään naimisiin ensin ja sitten vasta hankkimaan ne lapset.
Naimisissa olo vaan ei auta tuollaisessa tilanteessa mitään.
Joo eihän se mikään tae ole siitä etteikö mies lähtisi kävelemään. Mutta kyllä se avioliitto on sitoutuminen ja se kynnys on sitten myös pienempi häipyminen suhteen.
Jotenkin en usko tuota, miksi ihmeessä liki puolet avioliitoista päättyy eroon jos muka ollaan sitoutuneita ja kynnys lähtemiseen korkea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se mies tajusi sillä hetkellä mitä loppuelämä tulee olemaan
Niin, lapsethan ne pysyy vauvoina koko ikänsä. Ne ei ikinä kasva aikuisiksi ja muuta omilleen.
Just näin. Olen vastannut jollekulle ihan samalla lailla joskus!
Suutuspäissään sanottu juttu.. Eiköhän kaikki vielä iloksi muutu :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap täällä. En ole valmis alkamaan miehellekin tässä äidiksi eli ymmärtämään kaikkea mahdollista ja sanottamaan sille sen tunteita jos se ei itse saa tunteistaan selkoa jne. Jos se haluaa puhua miltä tuntuu niin varmasti kuuntelen ja ymmärrän, mutta sen pitää itse tulla vastaan siinä asiassa eikä niin että minä nyhdän ja sanotan ja selitän ja mies pääsee kaikesta vastuusta ja voi heittäytyä ihan pikkupojaksi.
Nyt on ollut parempi tunti vihdoin, mies on jopa puhunut ihan ystävällisesti jostain arkisista asioista ja siivoillut tuossa, eli mököttäminen lienee loppu. Selkeästi välttelee aihetta parin päivän takainen riita, ei halua siitä keskustella eikä vihjaa mitään ikävien sanojensa suuntaan, ei puhu raskaudestakaan mitään. Tehnyt nyt pari huomaavaista juttua minulle. Joten en nyt tiedä. Alan kallistua sille kannalle että sanoi mitä sanoi koska halusi loukata minua ja keksi sitten sen parhaimman mahdollisen tavan siihen :( . Ja nyt on ehkä vähän säikähtänyt mitä tapahtui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä tulin äidiksi saman ikäisenä kuin ap enkä olisi millään pärjännyt yh.na. Syy, lapsella oli niin paha koliikki ja refluksi ja päivät olivat suoraa itkua. Vasta n vuoden ikäisenä alkoi helpottaa. Kyllähän yh-äitinä olo menee helpon vauvan kanssa mutta jos vauva on haastava niin se on varmasti todella raskasta.
Minä taas tiedän naisia, jotka pärjäsivät yh:na samanlaisessa tilanteessa. Rankkaa se tietysti oli, mutta ihmiset ovat erilaisia. Ei kannata pelotella toisia turhaan.
Ei tämä ole pelottelua. Pitää vaan olla realisti ja ottaa huomioon että vauva voi olla tosi haastavakin. Tätä ei koskaan täällä oteta huomioon.
Vauvat eivät ole sen haastavampia vaan vanhemmat jotka ovat tumpuloita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei kyllä kuulosta siltä että mies olisi sisäistänyt kaikkea mitä lastenhankintaan liittyy. Jos nyt jo tulee riitaa miehen työstressin takia niin miten paljon luulet miehen ottavan vastuuta lapsen hoidosta? Vai ajatteleeko mies että asiat hoituvat "jotenkin"(=nainen hoitaa lapsen) ja mies töistä tullessaan ei suostukkaan pistämään tikkua ristiin kun on rankka työpäivä takana ja tarvii omaa aikaa. Tää on niin nähty.
Vierailija kirjoitti:
Ap täällä. En ole valmis alkamaan miehellekin tässä äidiksi eli ymmärtämään kaikkea mahdollista ja sanottamaan sille sen tunteita jos se ei itse saa tunteistaan selkoa jne. Jos se haluaa puhua miltä tuntuu niin varmasti kuuntelen ja ymmärrän, mutta sen pitää itse tulla vastaan siinä asiassa eikä niin että minä nyhdän ja sanotan ja selitän ja mies pääsee kaikesta vastuusta ja voi heittäytyä ihan pikkupojaksi.
Nyt on ollut parempi tunti vihdoin, mies on jopa puhunut ihan ystävällisesti jostain arkisista asioista ja siivoillut tuossa, eli mököttäminen lienee loppu. Selkeästi välttelee aihetta parin päivän takainen riita, ei halua siitä keskustella eikä vihjaa mitään ikävien sanojensa suuntaan, ei puhu raskaudestakaan mitään. Tehnyt nyt pari huomaavaista juttua minulle. Joten en nyt tiedä. Alan kallistua sille kannalle että sanoi mitä sanoi koska halusi loukata minua ja keksi sitten sen parhaimman mahdollisen tavan siihen :( . Ja nyt on ehkä vähän säikähtänyt mitä tapahtui.
Voi olla että mies hyvinkin säikähti. Mutta mietipä sitä, että jos tarkoitus oli loukata sinua sillä keinolla mikä satuttaa juuri nyt eniten, niin kuinka hän tulee toimimaan jatkossa? Saattaisi olla niin, että tulevaisuudessakin kun teillä on riitaa tai mies on stressaantunut, sivaltaa hän sinua mahdollisimman satuttavalla keinolla. Yleensä tällaiset taipumukset eivät suinkaan ajan mittaan katoa, vaan vahvistuvat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut riitaa ennen kuin kerroin plussasta. Mies ilahtui plussasta ensin. Mutta parin päivän päästä tuli väsyneenä riitaa siitä kumpi joutuu käymään kaupassa (satoi, kumpikaan ei olisi jaksanut, molemmilla stressaava päivä töissä jne..) ja riita paisui ihan hölmöllä tavalla mihin mies sitten huusi että ei halua minua eikä sitä lasta. Ap
No voi hyvänen aika! Kyllä teidän täytyy opetella vähän tiimipelaamista. Joskus tulee noita tilanteita, että kumpikaan ei jaksa. Miksette menneet yhdessä pienen hengähdystauon jälkeen? Tai tilanneet pizzaa kotiin?
Pienen vauvan kanssa tulee noita hetkiä, että on ihan rättipoikkiväsynyt eikä jaksa. Silloin pitäisi voida luottaa siihen, että toinen auttaa ja yhdessä päästään yli niistä vaikeista kohdista.
Yleensä meillä toinen auttaakin. Mutta tuolla kertaa oltiin molemmat rättipoikki ja molemmat odotti että se toinen auttaa kun itse ei jaksa. Ja pahastui kun ei auttanut. Ap.
Ettekö te puhuneet ollenkaan ennen lapsen suunnittelua että miten kestätte muutokset, väsymyksen jne? Tietenkään se ei ole sama kuin sitten kokea se, mutta jos töistä väsyneenä homma menee noin hurjaksi, en uskalla ajatellakaan miten käy jos lapsi on haastava...
Olemme me puhuneet. Miehellä on ollut jotenkin vauvakuumetta jo pidempään joten hän on suhtautunut niin että lapsi olisi ihana ja kyllä asiat hoituu jotenkin. Ap.
"Asiat hoituu jotenkin" = sinä hoidat.
Vierailija kirjoitti:
Mä tulin äidiksi saman ikäisenä kuin ap enkä olisi millään pärjännyt yh.na. Syy, lapsella oli niin paha koliikki ja refluksi ja päivät olivat suoraa itkua. Vasta n vuoden ikäisenä alkoi helpottaa. Kyllähän yh-äitinä olo menee helpon vauvan kanssa mutta jos vauva on haastava niin se on varmasti todella raskasta.
Kyllä, se on erittäin raskasta, MUTTA siitäkin selviää.
Meillä yh:lla kuin ei ole silloin muuta vaihtoehtoa.
Meilläkin koliikki ja refluksi hellittävät viimein vasta n. vuoden iässä ja sen jälkeen on pikkuhiljaa enemmän ja enemmän oltu voiton puolella.
Edelleen lapseni omaa helvetillisen temperamentin, mutta vauvavuoteen verrattavissa tämä ei ole enää mitään:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luulen että miehesi on perinpohjin järkyttynyt kun tulit raskaaksi vaikka sitä tieten tahtoen yrittittekin. Miehesi tunteet varmaan ailahtelevat nyt laidasta laitaan. Välillä hän varmaan odottaa lasta ja toisalta välillä pelkää ja toivoisi voivansa paeta. Luulen että naiset usein aliarvioivat miten perinpohjin koko maailmanperusteita järkyttävä uutinen naisen raskaus on miehelle. Lapsen tulo kun tietää koko elämänsuunnitelman muuttumista.
Totta, lasten hankkiminen kun on niin kovin paljon rankempaa miehille kuin naisille. Joutuu peräti katsomaan vierestä, kun toinen on raskaana, synnyttää ja imettää. Huh huh.
Hei, alatko mun vaimoksi, haluaisin vauvan, mutta en olla raskaana tai synnyttää?
t. itsekin nainen
Ikävässä tilanteessa olet, ap. Olet lisääntynyt itsekeskeisen keskenkasvuisen kakaran kanssa. Mies murjottaa kaksi päivää riidan jälkeen eikä suostu puhumaan asiasta plus aiemmat parisuhteet ovat kaatuneet riitelyyn = drama king. Jotenkin ehkä voisin ymmärtää jos mies asiallisesti ottaisi esille että nyt ahdistaa, tuliko tehtyä oikea ratkaisu, onko minusta tähän. Mutta riidan yhteydessä tuollaisen syytöksen sylkeminen ja vielä murjottaminen kaupan päälle, ei ei ja vielä kerran ei.
Mieti tarkkaan haluatko tuollaista urpoa lapsesi isäksi. Raskausaika on naiselle fyysisesti ja henkisesti useimmiten helvetin vaikeaa, viimeinen kolmannes varsinkin. Sitä ei pysty lapsettomana mitenkään kuvittelemaan, minäkin ajattelin että ei koske meikäläistä, tulen olemaan hyväkuntoinen ja itsestäni huolehtiva reipas odottaja, rutisevat uhriutujat ja hormonihöyryäjät ovat oma lajinsa. Naurattaa jälkikäteen, raskausaikana ei naurattanut. Mieheni hoiti mukisematta kaikki kotityöt, kaupassa käynnin ja ruuanlaiton. Hätäsektio = mies hoiti kotityöt, ruuanlaiton, vauvan nostamisen ja äärimmäisen kivuliaan ja itkuisen vaimon puolitoista kuukautta.
Jälkikäteen olen miettinyt että miten helvetissä olisin ikinä selvinnyt vaikeasta odotusajasta ja sektion jälkipeleistä yksin tai miehen kanssa joka olisi paennut töihin tai radalle, en mitenkään. Jos miestäsi nyt stressaa työt ja ajatus vauvasta, mieti hetki mikä on stressin taso jos raskaudesta tulee vaikea ja tarvitset mieheltä sekä konkreettista että henkistä tukea kuukausikaupalla. Esim et pääse sängystä tai tuolista omin voimin ylös, miehen pitää auttaa joka helvetin kerta. Haluatko ison mahan ja särkevien nivelten knssa kuunnella kun mies raivoaa että en minä tällaista halua? Ja vauva-arjessa sitä pinnaa ja sitoutumiskykyä vasta tarvitaan.
Joko pidät lapsen ja hoidat homman yh:na, tai sitten raahaat lapsellista kiukuttelijamurjottajaa muutaman vuoden riippakivenä perässäsi, ja sitten yh:ksi. Voit toki ruveta miehelle äidiksi ja kävellä munankuorilla niin ettei herra herkkähipiän pinna vaan mistään kiristy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
voi itku kyllä. Kannattaisiko muistuttaa miestä, että hänhän sitä ehdotti alun perin. Ehkei uskonut, että näin nopeasti tärppää - olisiko siitä kyse? Oli ehkä varautunut siihen, että joskus puolen vuoden, vuoden kuluttua ehkä raskaus toteutuu.
Jos hän ei ole valmis kantamaan vastuuta, niin ei voi mitään. Jos itse haluat lapsen, pidät sen ja hoidat asiat, kuten kuuluu, elatusmaksut sitten tulevat jotain kautta. Jos et halua jostain uskonnollisesta tms. syystä aborttia, voit antaa lapsen adoptoitavaksi. Ei sekään hyvä ratkaisu ehkä ole, mutta tilanteita on niin monia, ettei voi ennalta sitä poiskaan laskuista jättää.
Tästä kommentista (abortti+adoptiojutut) tulee mieleen vaan kysymys, että tosissaanko ei ennen ehkäisyn poisjättöä mietitä, pärjääkö lapsen kanssa yksin.
Jos tosiaan ollaan aborttia tekemässä halutussa raskaudessa jos mies perääntykin, niin ei pitäisi missään tapauksessa edes harkita lapsen hankkimista. Lapsi ei ole lelu, jolla leikitään niin kauan kuin mieskin leikkii ja sitten heitetään nurkkaan.
Tää on hienoa kun naisen on aina PAKKO ryhtyä äidiksi, yhtään ei saa hirvittää ja pitää olla valmis kantamaan vastuunsa yksin, jos isä päättää lähteä lätkimään. Naiselle ei siis suoda samaa vaihtoehtoa poistumisesta takavasemmalle kuin miehille. Kukaan ei vaadi miestä miettimään, että "pärjäätkö sitten varmasti yksin jos nainen lähtee?".
Aplla on lapsi jo siellä ennestään tulevan lapsen lisäksi. Otan osaa. Itse olen nykyään sinkku äiti ja hyvin pyyhkii, yhtään tällaista kivirekeä ei enää meidän perheeseen tule. Elämä on ihanan kevyttä ja huoletonta kun ei ole mököttäjää, eikä kodin ilmapiirin rikkojaa.
70-luvulla sattui parisuhteessa useammin kuin kerran, että mies lähti kun "pulla oli uunissa".Mutta ne taisivat olla vahinkoja ja miehet tunsivat tulleensa huijatuiksi.Kaikki tuntemani naiset löysivät kyllä uuden kumppanin ja saivat jopa lisää lapsia.Tiedänpä sellaisenkin tapauksen, jossa aviomies lähti pian lapsen syntymän jälkeen, yksi silloin kun vaimo oli synnyttämässä, ja jotkut parin vuoden jälkeen, joten avioliitto ei ole tae suhteen jatkumisesta.