Lue keskustelun säännöt.
Voi itku. Yritettiin lasta, nyt olen sitten raskaana ja mies perääntyy :(
19.11.2016 |
Ollaan oltu yhdessä kaksi vuotta, asuttu yhdessä vähän yli vuosi. Jätettiin ehkäisy pois pari kk sitten miehen ehdotuksesta. Mutta itsekin haluaisin lapsen, niin se oli minulle ok ehdotus. Ja ollaan molemmat 35-vuotiaita niin ajattelin, että ei tässä vuosia kannata odotella kuitenkaan. Nyt sitten plussasin, tein testin viikko sitten, eli raskaana ollaan. Ilo vaihtui suruksi kun mies täräyttikin suutuspäissään että ei halua sitä lasta ja katuu että olen raskaana. En ymmärrä miten voi mieli muuttua parissa viikossa noin :( . Mies ei suostu puhumaan asiasta, vihoittelee vain. Hän sitä ehkäisyä halusi pois jättää ja hössötti lapsesta, minä en yhtään houkutellut häntä siihen. En voi tehdä aborttia, joten tässä sitä ollaan sitten. Itkettää vain enkä pysty ajattelemaan järkevästi. Mistä ihmeestä voi olla kyse?
Kommentit (115)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se mies tajusi sillä hetkellä mitä loppuelämä tulee olemaan
Riitelyä kaupassakäynneistä vai? Koko elämä vain sitä? No, kerroppa minulle suhde, jossa ei koskaan ole väsyneenä ja stressaantuneena hölmöä riitaa pienistä tyhmistä asioista? Ja on meillä ennenkin yhdessä asuessa ollut typerä riita kotityöstä, ja silti mies halusi tehdä lasta. Ap.
Niin. Loppuelämä riitelyä, väsymystä ja stressiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se mies tajusi sillä hetkellä mitä loppuelämä tulee olemaan
Riitelyä kaupassakäynneistä vai? Koko elämä vain sitä? No, kerroppa minulle suhde, jossa ei koskaan ole väsyneenä ja stressaantuneena hölmöä riitaa pienistä tyhmistä asioista? Ja on meillä ennenkin yhdessä asuessa ollut typerä riita kotityöstä, ja silti mies halusi tehdä lasta. Ap.
Toisissa suhteissa koko yhteiselämä ei ole riidasta toiseen siirtymistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut riitaa ennen kuin kerroin plussasta. Mies ilahtui plussasta ensin. Mutta parin päivän päästä tuli väsyneenä riitaa siitä kumpi joutuu käymään kaupassa (satoi, kumpikaan ei olisi jaksanut, molemmilla stressaava päivä töissä jne..) ja riita paisui ihan hölmöllä tavalla mihin mies sitten huusi että ei halua minua eikä sitä lasta. Ap
No voi hyvänen aika! Kyllä teidän täytyy opetella vähän tiimipelaamista. Joskus tulee noita tilanteita, että kumpikaan ei jaksa. Miksette menneet yhdessä pienen hengähdystauon jälkeen? Tai tilanneet pizzaa kotiin?
Pienen vauvan kanssa tulee noita hetkiä, että on ihan rättipoikkiväsynyt eikä jaksa. Silloin pitäisi voida luottaa siihen, että toinen auttaa ja yhdessä päästään yli niistä vaikeista kohdista.
Yleensä meillä toinen auttaakin. Mutta tuolla kertaa oltiin molemmat rättipoikki ja molemmat odotti että se toinen auttaa kun itse ei jaksa. Ja pahastui kun ei auttanut. Ap.
Onneksi olkoon raskaudesta ja vauvasta, moni ei ikinä saa lapsia, koska ei löydä sopivaa kumppania tai joku sairaus estää. Olet jo 35-v, pystyt huolehtimaan lapsesta. Yritä kertoa miehelle, että sinuakin jännittää tuleva ja suhtaudut vauvaan innolla ja että toivot, että hänkin rentoutuisi. :) Ehkä se on vaan jännitystä siitä, kun elämä muuttuu niin paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut riitaa ennen kuin kerroin plussasta. Mies ilahtui plussasta ensin. Mutta parin päivän päästä tuli väsyneenä riitaa siitä kumpi joutuu käymään kaupassa (satoi, kumpikaan ei olisi jaksanut, molemmilla stressaava päivä töissä jne..) ja riita paisui ihan hölmöllä tavalla mihin mies sitten huusi että ei halua minua eikä sitä lasta. Ap
No voi hyvänen aika! Kyllä teidän täytyy opetella vähän tiimipelaamista. Joskus tulee noita tilanteita, että kumpikaan ei jaksa. Miksette menneet yhdessä pienen hengähdystauon jälkeen? Tai tilanneet pizzaa kotiin?
Pienen vauvan kanssa tulee noita hetkiä, että on ihan rättipoikkiväsynyt eikä jaksa. Silloin pitäisi voida luottaa siihen, että toinen auttaa ja yhdessä päästään yli niistä vaikeista kohdista.
Yleensä meillä toinen auttaakin. Mutta tuolla kertaa oltiin molemmat rättipoikki ja molemmat odotti että se toinen auttaa kun itse ei jaksa. Ja pahastui kun ei auttanut. Ap.
Ettekö te puhuneet ollenkaan ennen lapsen suunnittelua että miten kestätte muutokset, väsymyksen jne? Tietenkään se ei ole sama kuin sitten kokea se, mutta jos töistä väsyneenä homma menee noin hurjaksi, en uskalla ajatellakaan miten käy jos lapsi on haastava...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se mies tajusi sillä hetkellä mitä loppuelämä tulee olemaan
Riitelyä kaupassakäynneistä vai? Koko elämä vain sitä? No, kerroppa minulle suhde, jossa ei koskaan ole väsyneenä ja stressaantuneena hölmöä riitaa pienistä tyhmistä asioista? Ja on meillä ennenkin yhdessä asuessa ollut typerä riita kotityöstä, ja silti mies halusi tehdä lasta. Ap.
Niin. Loppuelämä riitelyä, väsymystä ja stressiä.
Miehen stressi on työstä johtuvaa, hänellät on ollut paljon työstressiä jo ennen kuin me tavattiin, eli ei ole minun vikani (olen päin vastoin yrittänyt tukea häntä siinä). Väsymystä varmasti on sekä työstressin takia että vauvan takia ihmisillä, sellaista se on. Riitelyyn kuulemma on kaatunut hänen kaikki edelliset suhteet, itse en ole aiemmissa suhteissa niin paljoa joutunut riitelyä murehtimaan, ne on päättyneet muista syistä. Sanoisin, että minä olen meistä se sopuisampi, toki minussakin on vikoja mutta ne liittyy muihin asioihin. Ap.
Sitä pelottaa.
Mä oon tullu siihen lopputulokseen, että monet miehet ei oikein osaa edes sisäistää raskautta. Kaikki on vaan pelottavaa ja koko elämä muuttuu. Eikä tiedä muuttuuko se vaan vaivaksi. Mietitään mitä on tullu tehtyä. Elämä muuttuu vaan hankalammaksi.
Yleensä synnytyksen jälkeen ne miehetkin ymmärtää, että vanhemmuudessa on niin paljon palkitsevia tekijöitä että se elämä ei olekkaan niin kauheaa ja hankalaa lapsen jälkeen.
Sinuna kysyisin suoraan miehen rauhoittuessa, että pelottaako sitä ajatus siitä että olet raskaana. Tekisin selväksi, että vaikka pelottaisi niin vihaisena ei mitään tuommoista saa sanoa. Itse antaisin anteeksi, koska tuo "katuminen" on tosi yleistä. Itsekkin naisena aloin panikoimaan, että oliko nyt oikea hetki, pärjätäänkö me oikeasti vanhempina ja onko minusta edes äidiksi. Se on vain se miten sanat muotoilee ja sanoo. Miehesi sanoi ne väärin. Sulla on oikeus loukkaantua, mutta koita myös ymmärtää mikä tunnemyrsky sillä miehellä on päällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut riitaa ennen kuin kerroin plussasta. Mies ilahtui plussasta ensin. Mutta parin päivän päästä tuli väsyneenä riitaa siitä kumpi joutuu käymään kaupassa (satoi, kumpikaan ei olisi jaksanut, molemmilla stressaava päivä töissä jne..) ja riita paisui ihan hölmöllä tavalla mihin mies sitten huusi että ei halua minua eikä sitä lasta. Ap
No voi hyvänen aika! Kyllä teidän täytyy opetella vähän tiimipelaamista. Joskus tulee noita tilanteita, että kumpikaan ei jaksa. Miksette menneet yhdessä pienen hengähdystauon jälkeen? Tai tilanneet pizzaa kotiin?
Pienen vauvan kanssa tulee noita hetkiä, että on ihan rättipoikkiväsynyt eikä jaksa. Silloin pitäisi voida luottaa siihen, että toinen auttaa ja yhdessä päästään yli niistä vaikeista kohdista.
Yleensä meillä toinen auttaakin. Mutta tuolla kertaa oltiin molemmat rättipoikki ja molemmat odotti että se toinen auttaa kun itse ei jaksa. Ja pahastui kun ei auttanut. Ap.
Ettekö te puhuneet ollenkaan ennen lapsen suunnittelua että miten kestätte muutokset, väsymyksen jne? Tietenkään se ei ole sama kuin sitten kokea se, mutta jos töistä väsyneenä homma menee noin hurjaksi, en uskalla ajatellakaan miten käy jos lapsi on haastava...
Olemme me puhuneet. Miehellä on ollut jotenkin vauvakuumetta jo pidempään joten hän on suhtautunut niin että lapsi olisi ihana ja kyllä asiat hoituu jotenkin. Ap.
Luulen että miehesi on perinpohjin järkyttynyt kun tulit raskaaksi vaikka sitä tieten tahtoen yrittittekin. Miehesi tunteet varmaan ailahtelevat nyt laidasta laitaan. Välillä hän varmaan odottaa lasta ja toisalta välillä pelkää ja toivoisi voivansa paeta. Luulen että naiset usein aliarvioivat miten perinpohjin koko maailmanperusteita järkyttävä uutinen naisen raskaus on miehelle. Lapsen tulo kun tietää koko elämänsuunnitelman muuttumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sitä pelottaa.
Mä oon tullu siihen lopputulokseen, että monet miehet ei oikein osaa edes sisäistää raskautta. Kaikki on vaan pelottavaa ja koko elämä muuttuu. Eikä tiedä muuttuuko se vaan vaivaksi. Mietitään mitä on tullu tehtyä. Elämä muuttuu vaan hankalammaksi.
Yleensä synnytyksen jälkeen ne miehetkin ymmärtää, että vanhemmuudessa on niin paljon palkitsevia tekijöitä että se elämä ei olekkaan niin kauheaa ja hankalaa lapsen jälkeen.Sinuna kysyisin suoraan miehen rauhoittuessa, että pelottaako sitä ajatus siitä että olet raskaana. Tekisin selväksi, että vaikka pelottaisi niin vihaisena ei mitään tuommoista saa sanoa. Itse antaisin anteeksi, koska tuo "katuminen" on tosi yleistä. Itsekkin naisena aloin panikoimaan, että oliko nyt oikea hetki, pärjätäänkö me oikeasti vanhempina ja onko minusta edes äidiksi. Se on vain se miten sanat muotoilee ja sanoo. Miehesi sanoi ne väärin. Sulla on oikeus loukkaantua, mutta koita myös ymmärtää mikä tunnemyrsky sillä miehellä on päällä.
Olen parista muusta asiasta joskus aiemmin kysynyt mieheltä, että pelottaako ne häntä (siis jos käyttäytynyt mielestäni yllättävällä tavalla esim vetäytynyt kuoreensa kun odotteli eräitä labratuloksiaan). Mies on joka kerta vastannut että hän ei pelkää mitään, ei pelota. Joten en usko tuota kysymällä saavani hienoa keskustelua aikaiseksi. Ap.
Vierailija kirjoitti:
Se mies tajusi sillä hetkellä mitä loppuelämä tulee olemaan
Niin, lapsethan ne pysyy vauvoina koko ikänsä. Ne ei ikinä kasva aikuisiksi ja muuta omilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun ex oli sellainen että suuttuessaan sanoi mitä sattui ja pyyteli sitten myöhemmin anteeksi. Kerran haukkui huoraksi, kerran väitti että olen hänen kanssaan vain rahasta jne. Tiesi kyllä varsin hyvin että näin ei ollut.
Eli ehkä miehesi on vain kypsymätön ja todella huono riitelemään.
Itse olen hyvin onnellinen että mies on ex ja nykyinen on aivan toista maata. Tee ainakin selväksi että oli viimeinen kerta kun sanoo mitään tuollaista. Seuraavan kerran jälkeen voi olla varma että pääsee teistä molemmista eroon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä pelottaa.
Mä oon tullu siihen lopputulokseen, että monet miehet ei oikein osaa edes sisäistää raskautta. Kaikki on vaan pelottavaa ja koko elämä muuttuu. Eikä tiedä muuttuuko se vaan vaivaksi. Mietitään mitä on tullu tehtyä. Elämä muuttuu vaan hankalammaksi.
Yleensä synnytyksen jälkeen ne miehetkin ymmärtää, että vanhemmuudessa on niin paljon palkitsevia tekijöitä että se elämä ei olekkaan niin kauheaa ja hankalaa lapsen jälkeen.Sinuna kysyisin suoraan miehen rauhoittuessa, että pelottaako sitä ajatus siitä että olet raskaana. Tekisin selväksi, että vaikka pelottaisi niin vihaisena ei mitään tuommoista saa sanoa. Itse antaisin anteeksi, koska tuo "katuminen" on tosi yleistä. Itsekkin naisena aloin panikoimaan, että oliko nyt oikea hetki, pärjätäänkö me oikeasti vanhempina ja onko minusta edes äidiksi. Se on vain se miten sanat muotoilee ja sanoo. Miehesi sanoi ne väärin. Sulla on oikeus loukkaantua, mutta koita myös ymmärtää mikä tunnemyrsky sillä miehellä on päällä.
Olen parista muusta asiasta joskus aiemmin kysynyt mieheltä, että pelottaako ne häntä (siis jos käyttäytynyt mielestäni yllättävällä tavalla esim vetäytynyt kuoreensa kun odotteli eräitä labratuloksiaan). Mies on joka kerta vastannut että hän ei pelkää mitään, ei pelota. Joten en usko tuota kysymällä saavani hienoa keskustelua aikaiseksi. Ap.
Ei meilläkään mies myöntänyt, että sitä pelotti tuleva lapsi tai arki. Mutta kyllä sen huomasi käytöksestä. Silti kerroin hänelle, että ristiriitaiset tunteet on normaaleja. Raskaus on järkyttävä kolahdus vaikka sitä olisi toivottu ja haluttu. Oli ihan onnellisen oloinen raskaudesta mutta välillä hyvin vaitonainen. Lopulta tuntui, ettei hän olisi halunnut lapsen syntyvän ollenkaan vaan toivoi että voitaisiin olla onnellisesti raskaana vielä paljon pidempään. Synnytys kun käynnistyi se oli ihan paniikissa, että ei kai se nyt synny. No syntyihän se ja ihan mahtava isä siitä tuli. Ne on vaan pelkotiloja mitä on joidenkin vaikea käsitellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehellä paniikki, kun tajuaa elämäsnä muuttuvan yhtäkkiä täysin. Uskoisin, että tuo menee kyllä ohi.
Vierailija kirjoitti:
Olisi miehen sitten kannattanyt perääntyä ennen sitä sylkyä.
Aivan. Ei kannata laskea sisään eikä edes urheilla paljaalla, jos ei halua isäksi/elättäjäksi.
Meillä kävi näin;
-olimme naimisissa, olleet jo 7 vuotta. Molemmilla työpaikat, koti yms. hankittuna ja kunnossa.
Minulle oli sanottu jo nuorena etten voi koskaan lasta saada. Asiaa tutkittiin ja leikkauksella yritettiin korjata, mutta heikoin tuloksin. Olimme siis valmistautuneet siihen, että lasta ei tule olemaan.
Kunnes sitten, ollessani jo 36 vuotias, kuukautiset jäi pois. Ihmeteltiin ja kummasteltiin eikä oikein voitu uskoa raskauden mahdollisuuteen mutta tein testin. Se näytti + !!
Kävin gynekologillani joka vahvisti että raskaana olen mutta ei ole varmaa missä se sikiö kasvaa!! Onko se kohdussa ollenkaan! Otettiin sitten ultrat, ja siellähän se pieni sydän jo sykki. Lääkärini onnitteli ja sanoi että koskaan ei saa sanoa ei koskaan, ja pyysi saada lupaa viedä tapaukseni johonkin heidän koulutuksiinsa.
Kerroin miehelle. Olimme molemmat puulla päähän lyötyjä. Tein heti selväsi että lapsi saa syntyä! Jos se noin sinnikäs on, sille on annettava mahdollisuus! Koko raskaus ajan mies oli vetäytyvä ja hiljainen. Ei halunnut kosketusta ei mitään. Yksin hoidin hankinnat lapselle ja yksin synnytin terveen ihanan tyttären 3990g ja 51 cm!
Kotiuduttua mies jatkoi vetäytymistään. Ei vapaaehtoisesti koskenut lapseen, ja jos oli pakko piteli häntä jäykästi ja välinpitämättömästi. Seksielämää meillä ei enää ollut. Kaikki kuollut hänen puoleltaan. Yritin jaksaa ja uskoa että vielä hän tottuu ja muuttuu, mutta ei. Tytön ollessa 4-vuotias päädyin hakemaan avioeroa. Mies ei halunnut tapaamisoikeutta, mutta sanoin että vapaasti saa tyttöä tavata. Asuimme hyvin lähekkäin eron jälkeen. Isiäpä ei kiinnostanut. Puoli väkisin sain tyttöä hänelle tupata kunnes kyllästyin. Tyttö ei koskaan oppinut sanomaan isä, puhuttelee edelleen isäänsä etunimellä.
Nyt tyttö on jo iso ja ymmärtää. Sanoo olevansa katkera isälleen. On sanonut hänelle itselleenkin ettei koskaan ole tuntenut mitään isää olevankaan. Totta kai se on ollut raskasta, niin minulle katsella vierestä kuin lapselle erityisesti. Hän on saanut asian käsittelyyn apua, ja pärjää hyvin. Välit isään on viileät. Näinkin voi käydä, ja olen ajatellut että olisi ollut paras erota heti lapsen synnyttyä ja hoitaa hänet yksin. Isä olisi saanut kallisarvoisen vapautensa. Lisättäköön, että en ole koskaan hankkinut tytölle minkäänlaista "isän korviketta". Kaksistaan + kissojen ja koiran kanssa on eletty. Ei niinkovasti korkeita kävityksiä ns. miehistä ole. Olemme tulleet ja tulemme toimeen omillamme. Kuvaan kuuluu, että isä ei ole elatusmaksuja koskaan vapaaehtoisesti maksanut.
Mun miehelle iski kriisi samassa tilanteessa...alkoi katua ja oli ihan poissa tolaltaan. Itkettiin ja riideltiin...No, se meni ohi ja on nyt mitä mahtavin isä. Kai toi on yleistäkin, en tiedä. Mut älä ainakaan aborttia tee!! Mies joko toipuu kriisistään tai sit ei, mutta kyllä sä pärjäät joka tapauksessa. Onnea odotukseen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikset voi tehdä aborttia? Eiköhän se olisi paras ratkaisu, jos mies OIKEASTI on sitä mieltä, ettei halua isäksi. Tai sitten kannat vastuun yksin, mies toki maksaa elarit.
En pysty, en antaisi ikinä anteeksi itselleni että olen abortoinut lapsen. En voisi elää sen asian kanssa, tunnen itseni kyllä.
No sitten et see aborttia ja synnytät sen lapsen. Mies luultavammin lähtee lätkimään mutta saat ainakin elarit. Apua saa neuvolasta ja toivottavasti sulla on omiakin turvaverkkoja. Harmillinen juttu mutta näin siinä saattaa käydä. Suosittelen mennään naimisiin ensin ja sitten vasta hankkimaan ne lapset.
Naimisissa olo vaan ei auta tuollaisessa tilanteessa mitään.
Joo eihän se mikään tae ole siitä etteikö mies lähtisi kävelemään. Mutta kyllä se avioliitto on sitoutuminen ja se kynnys on sitten myös pienempi häipyminen suhteen.
Oksettavinta tässä on se että monet olettavat että ap nyt edes harkitsee aborttia
Olen samaa mieltä. Ehdotin ennen sen riidan paisumista että mennään sitten yhdessä tai levätään hetki ja jutellaan sitten kuka menee. Mies ei kuunnellut vaan hermostui ja alkoi huutamaan. Se on luonteeltaan tuollainen että kun sillä keittää yli niin sitä ei saa rauhoitettua. Ap.