Kuinka paljon voi 8-vuotiaalta odottaa vastuunottoa?

Olen todella tyytyväinen valtaosaan asioissa tytössäni. Ihaillen katselen seitä pohjatonta itsevarmuutta joka hänestä huokuu. Ostin hänelle Kånken repun kun tuntui että se oli nyt se juttu jonka kaikki halusi. Tyttö käytti sitä vähän aikaa, kunnes oli mummon kanssa ostanut kirpputorilta yltiöpinkin ja mauttoman kissarepun: Tytön mielestä siistein ikinä. Moni tuon ikäinen täällä helsingissä on supertarkka jo ulkonäöstään ja vaatteistaan, ja tytön luokallakin on lapsia jotka ovat tarkkoja. Tyttö sensijaan menee täysin omilla ehdoilla. Jos hän haluaa pukea kouluun yksisarvisnaamiaispuvun päälle kouluun, hänhän pukee. Eikä todellakaan piittaa kenenkään aatteista vaan toimii kuten itse haluaa.

Ja on vähän hajamielinen professori- tyylinen tyttö. Laiskuus on se isoin ongelma, eli jos ei tehtävä ole mieluinen, jättää tekemättä aivan varmasti.

/AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa aika ikävältä tuo 8-vuotiaan ilmeisesti muuten oikein hyvin pärjäävän lapsen rankaiseminen. Mitä jos lasta ei todellakaan kiinnosta mitä muut ihmiset hänestä ajattelevat? Lapsesi voi olla hyvin huoleton boheemi haaveilija, jolta nyt välillä unohtuu maalliset murheet:) Lapsi osaa useita kieliä ja oppii helposti kouluaineita, joten voisiko lapsi olla vähän tällainen hajamielinen professori -tyyppi? Lasta ei siis välttämättä todellakaan kiinnosta vaatteet jne ja ajatukset lentävät paljon mielenkiintoisemmissa asioissa niin kerrankos sitä pyjama jää muiden vaatteiden alle ja se kesätakki nyt oli lähimpänä kättä?

Oletko jutellut tytön kanssa ystävällisesti, että tyttö voi sairastua jos ei pukeudu lämpimästi ja että vaatteet ovat mukavia ja helppoja pukea, esim collegehousut ja huppari neutraalina sävynä, voisi olla tyttärellesi mieleiset vetäistä äkkiä päälle. Eikä pyjamakaan näy alta jos unohtuu:)

Älä nyt heti mene perheneuvolaan tai ala missään nimessä rangaista näin naurettavan asian kanssa, kun ihan terve ja hyvinvoiva lapsi kyseessä. Kaikki tytöt eivät ole samanlaisia ja jos kyseessä olisi fiksu poikalapsi, jolla joskus unohtuu pyjama vaatteiden alle tai ottaa väärät vaatteet eikä jaksa siivota jälkiään, ei kukaan olisi ihmeissään asiasta.

Kyllä tuo ap:n kuvauksen mukaan kuulostaa enemmän niskoittelulta "mä olen lapsi, ei mun tartte" kuin pelkältä boheemiudelta.

Mä olen tulkinnut kunnioituksen puutteeksi. Oman sukupolveni lapset eivät IKINÄ olisi lapsina uskaltaneet kohdella vanhempiaan näin paskamaisesti kuin nämä nykyiset katsovat oikeudekseen.

Ja tuo et sanonut, et muistuttanut... olen sanonut, olen sanonut suunnilleen vauvasta asti että iltapala, yöpuku, hammaspesu ja peittely. Miten se nyt vuosia myöhemmin voi unohtua mitä pitää tehdä nukkumaan mennessä tai tarhaan/kouluun/töihin lähtiessä?

7 ja 14

Minunkaan sukupolven lapset eivät olisi uskaltaneet sanoa vastaan vanhemmilleen. Ja muistatko miksi? Koska vanhempia pelättiin. Kyllä vanhemman pitää antaa vähän armoa lapsilleen, jotka oppivat järkyttävät määrät uusia asioita joka päivä (kokeilepa itse samaa näin aikuisena). Asioita ihan aidosti unohtuu, joskus ei jaksa ja se useimmiten on kuitenkin aikuisen vastuulla muistuttaa ja sanoa. Jos et ole muistuttanut unohtuneesta asiasta, on turha raivota lapselle unohtamisesta. Lapsi oppii vain pelkäämään sinun arvaamattomia reaktioitasi. Jos taas ystävällinen muistutus  ei auta, silloin voi ottaa esim kännykkätakavarikon (käytä kuitenkin järkeä, jos imurointi jäänyt välistä, niin esim 2 päivää on sopiva) käyttöön. Mutta vanhempien tehtävä on jaksaa muistutella ja sanoa samoista asioista maailman tappiin asti. Ja pysyä rauhallisena. Jos taas lapsi kokeilee rajojaan ja marisee, että et voi pakottaa imuroimaan tms (ja pyyntösi on kohtuullinen), niin anna varoitus, että kohta lähtee se kännykkä/netti viikoksi pois ja vasta varoituksen jälkeen jos vinoilu jatkuu, ota rangaistus käyttöön juuri niin kuin uhkasit. Vanhemman tehtävä on myös opettaa. Edelleen rauhallisena.

Tylsää, että kaikki yritetään selittää jollain neurologisilla häiriöillä, mutta kuten tuossa edellä kirjoitettiin, kyllä minulla Asperger-lapsen äitinä kuitenkin oikopäätä tuli mieleen oma lapseni... Juuri se, että "kykykprofiili on niin epätasainen" vai miten se hienosti sanottaisiin. Omakin lapseni oppi lukemaan tosi aikaisin ja on teoreettisesti älykäs, mutta kun ei jokin asia kiinnosta, se ei kiinnosta. Ja usein nämä asiat ovat jotain käytännöllisiä tehtäviä, arkirutiineja, toisten kanssa seurustelua. Kiinnostaviin asioihin hän uppoutuu (ja jumiutuu) todella täysillä. Toinen lapseni on ns. tavis ja hän on paljon tasaisempi: ei sellaista yletöntä uppoutumista, mutta toisaalta vähemmän kiinnostavat asiat saa kuitenkin yleensä tehtyä. En siis missään nimessä tuputa mitään diagnoosia, mutta minusta kannattaa suhtautua avoimin mielin ja lukea asiallista kirjallisuutta neurologista häiriöistä. Jos oireet sitten tuntuvat lopulta ihan vierailta, saa sen asian unohtaa ja etsiä selitystä jostain toisesta suunnasta. Oli miten oli, ei ole itsestään selvää, että kun lapsi on älykäs tai hänen kaverinsa osaavat jotain, niin lapsen pitäisi automaattisesti osata se. Tietysti kyseessä voi olla jonkinlainen valtataistelu "mä olen lapsi, ei mun tartte", mutta jos kyseessä onkin jonkinlainen puute lapsen taidoissa (ei osaa esim. suunnitella yksinkertaistakaan tekemistä, vaikka muuten olisi miten älykäs), on aika katastrofaalista suhtautua lapseen tyyliin "osaat kyllä ja jos et vain viitsi, annan rangaistuksen"!

Entäs kun nämä asiat on aiemmin (tarhaikäisenä) osattu ja hoidettu...nyt ei vaan kiinnosta.

Pyydän viemään lattialla lojuvat sukat pyykkikoriin, vartin päästä pyydän uudelleen, siitä vartin päästä pitää vielä sanoa että se toinen sukka myös.

Valtapeliä, sanon minä.

7/14

Vierailija kirjoitti:

Olen todella tyytyväinen valtaosaan asioissa tytössäni. Ihaillen katselen seitä pohjatonta itsevarmuutta joka hänestä huokuu. Ostin hänelle Kånken repun kun tuntui että se oli nyt se juttu jonka kaikki halusi. Tyttö käytti sitä vähän aikaa, kunnes oli mummon kanssa ostanut kirpputorilta yltiöpinkin ja mauttoman kissarepun: Tytön mielestä siistein ikinä. Moni tuon ikäinen täällä helsingissä on supertarkka jo ulkonäöstään ja vaatteistaan, ja tytön luokallakin on lapsia jotka ovat tarkkoja. Tyttö sensijaan menee täysin omilla ehdoilla. Jos hän haluaa pukea kouluun yksisarvisnaamiaispuvun päälle kouluun, hänhän pukee. Eikä todellakaan piittaa kenenkään aatteista vaan toimii kuten itse haluaa.

Ja on vähän hajamielinen professori- tyylinen tyttö. Laiskuus on se isoin ongelma, eli jos ei tehtävä ole mieluinen, jättää tekemättä aivan varmasti.

/AP

Biokemian tutkija täällä taas. Tunnistan itseni tytöstäsi, tuota itsevarmuutta lukuun ottamatta. Ole äärettömän onnellinen noin ihanasta persoonasta, jota saat hetken pitää hoivissasi ja valmistaa maailmaan. Älä latista tuota itseluottamusta ja opeta murehtimaan muiden mietteitä. Minä ainakin olen edelleen kotitöissä laiska ja unohtelen todella paljon juurikin kodinhoitoon liittyviä asioita, mutta toisaalta jaksoin opiskella pitkälle ja jaksan kiinnostua suunnattomasti kaiken uuden tutkimisesta. Kaikki eivät ole samanlaisia ja mieheni hoitaa suurimman osan kotitöistä tai muistuttelee mitä minun pitikään tehdä. Lapsuudessani hajamielisyyteen ei suhtauduttu missään mielessä ymmärtävästi vaan pidettiin juuri laiskana ja huonona kun tyttö ei välitä kodinhoidosta ja ruoanlaitosta. Velipuolelleni ei samaa luonteen piirretty pidetty lainkaan niin ongelmallisena. Eli nauti hetkistä tyttäresi kanssa, ole reilu ja kannustava. Kyseessä on ihana pieni tyttö, josta voi tulla aikuisena vaikka mitä.

Juttelemme tytön kanssa paljon. Minut kasvatettiin auktoriteettipelolla ja ajatuksella että lasten ei pidä kuulua eikä näkyä ja "pennut pitää turpansa kiinni kun aikuiset puhuu". Minusta kasvoi auktoriteettikammoinen kyseenalaistaja. Olen halunnut kasvattaa lapsen niin että säännöt, joita on, ovat perusteltuja. Turhia sääntöjä ei ole, ja meno meillä on vapaata. Lapsi sanoi eilen viimeksi että on onnellinen kun mä en ole tiukka äiti jolle ei uskalla kertoa asioita. Kysyin kiinnostuneena että eikö lapsi siis pidä minua tiukkana vaikka itse ajattelen olevani lapsen mielestä ihan täys natsi kun siisteyskäsityksemme poikkeavat täysin toisistaan. Lapsi sanoi nauraen että "ainoa asia jossa sä oot tiukka, on ruoka" (en anna syödä eineksiä enkä epäterveellistä ruokaa). Yritän kasvattaa ohjenuorana rakkaus. Että kunhan lapsi tuntee olevansa rakastettu ja hyväksytty, hänestä kasvaa kutakuinkin tervepäinen aikuinen. Siisteydestä on väännetty meillä aina ja lapsi kuittaa tämän niin että "Miksi sun siisteyskäsitys on parempi kuin mun?" Eli vetoaa hyvin siihen että kasvatan häntä arvokkaana ja tasa-arvoisena ihmisenä. En halua olla lapselle auktoriteetti, mutta en myöskään kaverivanhempi, enemmän opastaja ja opettaja.

Aistiyliherkkyys voisi olla oikeasti yksi selitys. Lapsi on todella tarkka materiaaleista mitä pukee päälleen ja vaatteen ulkonäköä 100 kertaa tärkeämpi asia on se miltä se tuntuu. Lapsen päänahka on hirvittävän arka, eli hiusten kampaaminen jää usein väliin koska lapsi kokee sen todella epämiellyttävänä ja kivuliaana.

/AP

Kyllä tuo 8-vuotias laiskimus näyttää vedättävän äitiä ihan täysillä. Meillä on auttanut se, että olen itse laiska ja minusta kotityöt on tylsiä. Siksi olen jo pienestä asti värvännyt lapsen kaveriksi ja apulaiseksi. Kuulostaa hassulta, että 8-vuotias valittaa, ettei ylety yläkaappeihin. Muistan oman lapseni kanssa tyhjennelleeni tiskikonetta jo silloin, kun hän oli niin pieni että hänen piti kiivetä pienelle lastentuolille ylettyäkseen astianpesukoneen yläkoriin.

Pyykitkin voi aluksi pestä yhdessä. Siinä tulee mukavaa yhdessäoloa äidin kanssa ja voi jutella päivän kuulumisista. Sama juttu ruuanlaiton ja siivouksen kanssa. Tylsiä hommia molemmat, kivempi tehdä yhdessä!

Meillä ainakin on toiminut se, että annan lapselle kaksi vaihtoehtoa, joista hän saa valita. Esim: "Tuletko pesemään pyykkejä mun kanssa vai haluatko pestä yksin?" Ruokiakin voidaan miettiä yhdessä jo etukäteen ja tuon ikäinen osaa jo kotimatkalla käydä kaupassa ostamassa tarvikkeet illan ruokaan.

Vierailija kirjoitti:

Entäs kun nämä asiat on aiemmin (tarhaikäisenä) osattu ja hoidettu...nyt ei vaan kiinnosta.

Pyydän viemään lattialla lojuvat sukat pyykkikoriin, vartin päästä pyydän uudelleen, siitä vartin päästä pitää vielä sanoa että se toinen sukka myös.

Valtapeliä, sanon minä.

7/14

Tarhaikäisestä on yleensä hauskaa auttaa kotitöissä. Sitä vanhemmista lapsista ei. Aivan tavallista. Tuo yksi sukka kerrallaan voi olla mielenosoitusta (sekin täysin normaalia lapsilla, lapsesihan kuitenkin tottelee sinua) ja kannattaa ottaa se huumorilla kasvattaen, esim tokaiset ensimmäisen sukan lähtiessä: "jaahas, herra sukka lähti reissun päälle, nyt jäi kyllä rouva sukka kyydistä!" Huumori myös purkaa tilannetta ja tästä voi tulla lapsesi kanssa hauska juttu, että herra menee aina edellä ja rouva perässä.

Ja koittakaa nyt kaikki vanhemmat muistaa, että jos lapsi uskaltaa kiukutella sinulle, olet sinä luotettava vanhempi. Lapsesi tulee todennäköisesti olemaan yhteydessä sinuun myös aikuistuttuaan. Rangaistusten pitää olla harkittuja, reiluja ja aina pitää antaa mahdollisuus korjata asia ennen rangaistusta.

Tähän väliin sanon vain, että minusta juuri ikävuodet 9-11 kannattaa käyttää hyväksi kotitöiden opettamisessa ja jakamisessa, sillä sen jälkeen tulee murrosikä... Jos lapsen murrosikä sattuu olemaan räväkämpi, nuo asiat jäävät opettamatta ja oppimatta siihen asti kunnes lapsi muuttaa omilleen - eikä sitten osaa sielläkään. Kodista ja itsestä huolehtimisen taidot OVAT keskeisiä taitoja ihmisen elämässä, ei siitä mihinkään pääse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sovitte yhdessä selkeät säännöt ja mitä pitää huolehtia, vaikka paperille

Sovitte selkeät palkinnot ja seuraukset kun hommat toimii/ei toimi.

Meillä 9v kanssa esim kännykkä lähtee saman tien illaksi äidin taskuun jos kompastun ulko-ovella vaatteisiin, kenkiin, reppuun.

Keskustelun jälkeen tytölle selvisi ettei meillä aikuisilla ole lopultakaan mitään mielenkiintoa harrastuskuskaamisiin ja -maksuihin, vaan tehdään se ihan täysin hänen hyväkseen ja hänen iloksi...eikä harrastaminen ole pakollista. Joten odotamme hänen ottavan osaa johonkin meitä hyödyttävään, kuten tiskikoneen tyhjennykseen.

Välillä on eduissa jouduttu palaamaan kolmivuotiaan tasolle, kun käytöskin on ollut siellä kolmivuotiaan tasolla.

Jos kotitöistä tulee kohtuuttoman suuri riita, äiti ei sellaisen päälle jaksa opettaa leipomista, koneompelua tai lähteä kirjastoon/hiihtämään/pyörälenkille. Jos valmiiksi viikattujen pyykkien laittaminen siististi kaappiin on ylivoimaisen vaikeaa, sopii kokeilla niiden pyykkien pesemistä ihan itse, äidin työtä ei mitätöidä lojuttamalla puhdasta pyykkiä lattialla.

Eri mieltä saa olla, kiukkuinenkin saa olla... mutta asia selvitetään asiallisesti puhumalla eikä puremalla ja potkimalla.

Nyt on muutama viikko ollut ihan inhimilliset olosuhteet meillä aikuisilla kotona - seuraavaa räjähdystä odotellessa.

Sanattomana luin tämän viestin: ei meillä IKINÄ näin. Siis ikävä kyllä :(

Kun tulen töistä kotiin siten että lapsi on saattanut ehtiä tulla ennen minua, on eteisessä ekana reppu, haalari (jossa mahdollisesti märät kengät kiinni), märät hanskat YMS. Valot on jätetty päälle joka huoneeseen jo aamulla, vessaa myöten. Sänky petaamatta -tätä en edes uskaltaisi odottaa- tavarat levällään, koti on saatu kuin pyörremyrskyn jäljiltä 20 minuutissa.

Tiskikonetta lapsi ei tyhjennä koska "ei yletä ylempiin kaappeihin laittamaan astioita". Tai "mä olen vasta lapsi, mun ei kuulu tehdä raskaita kotitöitä" tai mikä selitys milloinkin. Viikatut pyykit kaappeihin: never. Lapsi tunkee ne ekaan vastaantulevaan laatikkoon. Jos uhkailen että saa oppetella pyykinpesun itse niin vastaus on että ihan sama, voin olla likasissa vaatteissa.

AP

Puolisoni on lastenpsykiatri ja kauhuissani luen näitä viestejä. Ap sinulle sattui nyt kirjoitusvirhe tuohon lauseeseesi, se menee oikeasti näin "ei  meillä IKINÄ näin. Siis onneksi"

8-vuotias lapsi on vielä hyvin pieni ja toivon mukaan mielikuvitus vielä laukkaa. Lapsesi kuulostaa täysin normaalilta ikäiseltään lapselta, jopa älykkäämmältä, mutta myös hajamielisemmältä. Jos 8v. lapsi ei ole jaksa viikata vaatteitaan kaappiin tai laittaa tiskejä niin onko tämä todella sinusta kerrassaan ennen kuulumatonta ja lasta tulisi rankaista?! Lapsi on toki hyvä ottaa ikätasoon sopivasti mukaan kotitöihin, mutta lapsesi ei selvästi ole lainkaan kiinnostunut vaatetuksestaan tai onko asiat nyt niin tip top, joten aloita kevyemmästä. Ei aikuisetkaan pidä tiskien laitosta ja vaatteet saattavat lojua tuoleilla työpäivän jälkeen. Kuinka moni mies tunkee puhtaat vaatteet vain myttynä ensimmäiseen vastaan tulevaan kaappiinsa? Odotuksesi pienelle tytölle ovat liian kovat. Ensinnäkin lapsesi tarvitsee muistuttelua ja ohjeistusta, koska hän nyt vain sattuu olemaan hajamielinen näissä asioissa ja selvästi siksi, että nämä nyt eivät häntä kiinnosta (eivät kiinnosta minuakaan, toki aikuisena ne hoidan). Sovitte vaikka aluksi, että lapsen tulee laittaa ulkovaatteet naulakkoon ja reppu sovittuun paikkaan esim. omaan huoneeseen. Kun lapsi tekee toivotulla tavalla, niin kehut tietysti hienosti ja kehut erityisesti jos muistaa itse laittaa ilman kehotustasi. Jos lapsi ei ole laittanut, niin kehotat (ystävällisesti, ei tuomiten) tulemaan laittamaan paikalleen ja monesti auttaa esim. se että sanot "no nyt on kyllä tainnut jäädä tavarat keskellä eteistä, tuuppas Maija tänne niin laitetaan yhdessä" (homma ei tunnu niin tylsältä kun äiti on mukana ja samalla varmistat että lapsi hoitaa homman heti). Sinun ei tarvitse oikeasti pahemmin auttaa, vähän ojennat vaikka hanskaa että tyttö laittaa kaappiin, mutta ideana on tehdä hommasta hieman miellyttävämpi ja valvoa että se tulee tehtyä.

Vasta kun tämä asia alkaa sujua lähes ilman muistuttelua (hajamielisille sattuu ja tapahtuu), voit muutaman kuukauden päästä kysyä tytöltä mikä näistä kahdesta ehdottamastasi hommasta olisi hänelle mieluisampi (jotakin hyvin helppoa ja kevyttä, esim: laitatko puhtaat tiskit koneesta vai pyyhitkö keittiön pöydän aina koulun jälkeen). Tyttö valitsee mieluisamman (työ ei tunnu niin vastenmieliseltä kun olisi ollut huonompikin vaihtoehto) ja taas ystävällisesti muistutellen ja kannustaen hoidetaan uutta hommaa ulkovaatteiden laiton lisäksi. Älä huuda äläkä rankaise, jos on unohtanut, mutta korjaa asian pyynnöstäsi. Jos ei lainkaan tottele kehotuksiasi, on kännykkä aina takavarikoituna 24h siitä, kun tyttö kieltäytyi hoitamasta osuuttaan. Ja pikkuhiljaa (ei liian nopeasti, tytölle pitää syntyä rutiini edelliseen hommaan) annat tytön aina valita kahdesta pienestä työstä toisen.

Voit myös tehdä eteisen oveen taulukon, johon tyttö saa laittaa rastin tai tarran jos pitää tarroista, aina joka päivälle, kun homma on hoidettu (tytön tulee kuitenkin hoitaa työ samana päivänä, siksi helppo kevyt homma). Toki joustat jos on jotain erityistä menoa tms. Ja harrastusvälineen muistamisesta sinun on vain pidettävä huolta. Jos on hajamielinen persoona, niin sellaista se nyt vain on. Iso muistutus tästäkin eteisen oveen ja vaikka kuva kyseisestä välineestä. Tsemppiä!

PUOLISONI on lastenpsykiatri, sehän tekee sinustakin siis  ammattilaisen vastaamaan? Vai mitä? Tirsk.

Vierailija kirjoitti:

Tylsää, että kaikki yritetään selittää jollain neurologisilla häiriöillä, mutta kuten tuossa edellä kirjoitettiin, kyllä minulla Asperger-lapsen äitinä kuitenkin oikopäätä tuli mieleen oma lapseni... Juuri se, että "kykykprofiili on niin epätasainen" vai miten se hienosti sanottaisiin. Omakin lapseni oppi lukemaan tosi aikaisin ja on teoreettisesti älykäs, mutta kun ei jokin asia kiinnosta, se ei kiinnosta. Ja usein nämä asiat ovat jotain käytännöllisiä tehtäviä, arkirutiineja, toisten kanssa seurustelua. Kiinnostaviin asioihin hän uppoutuu (ja jumiutuu) todella täysillä. Toinen lapseni on ns. tavis ja hän on paljon tasaisempi: ei sellaista yletöntä uppoutumista, mutta toisaalta vähemmän kiinnostavat asiat saa kuitenkin yleensä tehtyä. En siis missään nimessä tuputa mitään diagnoosia, mutta minusta kannattaa suhtautua avoimin mielin ja lukea asiallista kirjallisuutta neurologista häiriöistä. Jos oireet sitten tuntuvat lopulta ihan vierailta, saa sen asian unohtaa ja etsiä selitystä jostain toisesta suunnasta. Oli miten oli, ei ole itsestään selvää, että kun lapsi on älykäs tai hänen kaverinsa osaavat jotain, niin lapsen pitäisi automaattisesti osata se. Tietysti kyseessä voi olla jonkinlainen valtataistelu "mä olen lapsi, ei mun tartte", mutta jos kyseessä onkin jonkinlainen puute lapsen taidoissa (ei osaa esim. suunnitella yksinkertaistakaan tekemistä, vaikka muuten olisi miten älykäs), on aika katastrofaalista suhtautua lapseen tyyliin "osaat kyllä ja jos et vain viitsi, annan rangaistuksen"!

Näillä kriteereillä tunnen erittäin monta asperger-aikuista itseni mukaan lukien. Tunnen kuitenkin myös oikeasti asperger-aikuisen ja sen kyllä huomaa.

Tämä ap:n tyttö on aivan tavallinen tyttö, jota nyt vaan kiinnostaa toiset asiat enemmän kuin toiset. Pikkupojat ovat monet tällaisia eikä kukaan ole moksiskaan asiasta "pojat on poikia" ja yliopistot ovat täynnä tällaisia tyttöjä ja poikia.

En usko hetkeäkään, että aivokirurgi menee työpäivänsä jälkeen kotiin imuroimaan ja laittamaan perheelle terveellistä lisäaineetonta alusta asti itse valmistettua ruokaa, pyöräyttää pellillisen pullia, kuuraa vessan ja silittää lasten vaatteet. Tai että ko. henkilö välittäisi tuon taivaallista onko hänen farkkunsa silitetty tai neuletakissa pieni silmäpako.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olemme asuneet tyttöni kanssa kaksin viimeiset 5 vuotta. Myönnän, että olen hemmotellut ja päästänyt tyttöni vähän liian helpolla. En ole vaatinut paljoa, vaan olen ajatellut että lapsen työtä on leikkiminen ja se siivoaminen/ vastuunkanto tulee iänmyötä pikkuhiljaa.

Lapsi on hirveän omatoiminen monessa asiassa. Kävelee kouluun itse ja lähtee aamulla yksin (on reilu 30 min yksin aamulla minun lähdettyä töihin). Laitan toki vaaatteet valmiiksi ulkovaatteita myöten ja aamiaisen katan pöytään.

Ongelmana on se että tuntuu ettei tyttö kanna vastuuta oikein mistään. Pukee päälle kouluun ne mitä viitsii, eli jättää usein pyjaman vaatteiden alle kun ei viitsi ottaa pois. Tuntuu että pitäisi olla vahtimassa ja pukemassa lasta, ja usein olen tehnytkin kun lapsi on mennyt välillä pyjamassa kouluun. (Mikään "eikö sua pelota että kaverit nauraaa" juttu ei mene läpi, sillä lapsi sanoo ettei häntä kiinnosta mitä muut ajattelee, hän tekee niinkuin tahtoo).

Lapsi ei siivoa omatoimisesti jälkiään LAINKAAN. Huone siivotaan mutta vasta ison tappelun jälkeen.

Lapsella on harrastus johon yleensä minä vien hänet, mutta kerran kävi niin että lapsi joutui menemään harrastukseen itse. Sovittiin että lapsen toiveesta ei mene ip-kerhoon tuona päivänä vaan menee kotiin pariksi tunniksi koulun jälkeen ja siitä itsekseen harrastukseen. Hain lapsen harrastuksesta ja olin aivan järkyttynyt siitä mitä tytöllä oli päällä: Oli lähtenyt harrastukseen kesävaatteissa (vaikka tiesi että ulkona oli pakkanen ja kylmä). Jättänyt kaikki harrastuskamat kotiin, vaikka hänellä oli pari tuntia aikaa katsoa ne valmiiksi (olen sanopnut lapselle että harrastus on hänen ja vastuu siitä että se yksi harrastuksessa tarvittava tavara on aamulla valmiina repussa/ katsotaan valmiiksi harrastuspäivinä. Ei mitään toivoa. Lapsi ei kertakaikkiaan ole halukas huolehtimaan mistään itse. Monilla hänen luokkakavereillaan on vastuunottokykyä huomattavasti enemmän, mutta tiedän toki että on luonnekysymys.

Miten paljon vastuunottoa voi tämänikäiseltä tokaluokkalaiselta vaatia? Miten motivoida lasta asiassa? Tuntuu että uhkailu - kiristys- lahjonta- kehuminen ei mikään motivoi.

Oletteko jutelleet, onko hänellä kaikki hyvin? Ihan kuin hän yrittäisi kertoa tällä tavalla, että kaikki ei ole ok. 

8v. pikkutyttö käyttäytyy kuin pojankoltiainen, paitsi, että pärjää hyvin koulussa, ja hyvä ettei täällä olla lapsiparkaa terapiaan viemässä. Ettekö te todella muista millaista oli olla 8v., pelata Nintendoa ja maistella hammastahnaa. Tuon ikäisellä on niin paljon kaikkea kivaa mielessä, ettei sitä nyt jaksa mistään kotitöistä innostua (oletteko te kaikki aikuiset innoissanne kotitöistä, eikä teillä ikinä ole päivää kun laiskottaa tai ei vaan muista/ehdi?).

Vierailija kirjoitti:

Oisko tuo nyt jotain kapinointia. Ottaisin käyttöön ihan kunnon rangaistukset, eli esim. puhelin takavarikoidaan iltaisin jos on mennyt pyjamassa kouluun tai mikä sitten onkaan sopiva rangaistus juuri hänelle.

Mikä siinä on, ettei arvovaltaisiempienkaan asiantuntijoiden oppi mene perille. 

Rangaistukset vain pahentavat tilannetta. Lapsi ei välttämättä itse ollenkaan koe tekevänsä väärin. Jokin puhelimen takavarikointi ei synnytä muuta kuin epäluottamusta ja katkeruutta. 

Käyttäytyminen voi parantua näennäisesti, mutta ei todellisesti. 

On selvitettävä syy, miksi lapsi mitä ilmeisemmin toimii vastoin ohjistusta ja myös omaa parastaan. Tämän selvittäminen vaatii mahdollisesti ammattiapua. Kaipaako lapsi toista vanhempaansa kovasti? Miten ero on mennyt ja suhde toiseen vanhempaan?

Vierailija kirjoitti:

Ensiksikin, olet tehnyt virheen siinä, että et ole ottanut lasta pienestä pitäen kotitöihin. Lapsi oppii tekemään kotitöitä nimenomaan siinä, että hänet otetaan mukaan tekemään niitä viimeistään 2-vuotiaana. Näin lapsi oppii, että niiden tekeminen on luonnollinen osa jokapäiväistä elämää ja itsestään selvää. Jos lapsi on 8-vuotiaaksi asti saanut olla tekemättä mitään, niin hänen opettamisensa kotitöiden tekoon on paljon vaikeampaa.

Toiseksi, lapsellasi saattaa hyvin olla myös jokin neurologinen ongelma tai ainakin sen piirteitä. Juuri tuo, että lapsi on teoreettisissa asioissa poikkeuksellisen hyvä ja on oppinut aikaisin lukemaan, mutta monissa käytännön asioissa selvästi ikäistään jäljessä, sopii hyvin eräisiin neurologisiin ongelmiin. Voisiko lapsellasi olla aistiyliherkkyyksiä? Se tuli mieleen yhtenä mahdollisuutena siihen, että lapsi ei halua ottaa yöpukua aamulla pois päältä, vaan mieluummin pukee muut vaatteet sen päälle (jokin päivävaatteissa tuntuu ikävältä ihoa vastaan, jos yöpuku ei ole välissä). Lapsi ei osaa välttämättä kertoa tällaisista tuntemuksista, koska ne eivät ole hänen näkökulmastaan mitenkään poikkeuksellisia. Miten lapsen motoriikka? Onko riisuminen ja pukeminen hänelle vain hankalaa?

Oletko käynyt yliopistolla pyörähtämässä? Voin kertoa, että ap:n tyttö ei ole mitenkään poikkeuksellinen siellä. Ehkä ap:n lapselle ostamat vaatteet eivät tunnu mukavalta päällä tai niitä ei ole mukava pukea suoraan kylmänä iholle?

Vierailija kirjoitti:

Aistiyliherkkyys voisi olla oikeasti yksi selitys. Lapsi on todella tarkka materiaaleista mitä pukee päälleen ja vaatteen ulkonäköä 100 kertaa tärkeämpi asia on se miltä se tuntuu. Lapsen päänahka on hirvittävän arka, eli hiusten kampaaminen jää usein väliin koska lapsi kokee sen todella epämiellyttävänä ja kivuliaana.

/AP

Tämä on kyllä yksi lisäviite neurologisesta ongelmasta tai ainakin sen piirteistä. Suosittelen hakeutumaan tutkimuksiin nyt, kun tilanne ei ole vielä kovin hankala. Muutaman vuoden päästä voi olla paljon vaikeampaa, jos ette nyt saa apua. Suosittelen myös lukemaan tietoa ainakin sensorisen integraation häiriöstä ja aspergerin syndroomasta ja miettimään, kuinka hyvin kuvaukset sopivat omaan lapseesi.

Esimerkiksi tuo, että lapsi pukeutuu niin kuin haluaa välittämättä kavereiden mielipiteistä on kyllä tavallaan ihailtavaa, mutta johtaa hyvin todennäköisesti siihen, että viimeistään 5. luokalla lapsellasi ei ole yhtään kaveria. Varsinkin yhdessä poikkeuksellisen hyvän koulumenestyksen kanssa, joka jo yksistään aiheuttaa ison riskin sille, että lapsi joutuu koulukavereiden keskuudessa syrjityksi. (En nyt tarkoita niinkään tuota pukeutumista vaan enemmän sitä asennetta, että lapsi ei ole halukas ottamaan huomioon "yleistä" mielipidettä.) Kun kaverittomuutta jatkuu muutaman vuoden, jää siitä helposti elinikäiset arvet. Puhun nyt omasta kokemuksestani.

Vierailija kirjoitti:

Sovitte yhdessä selkeät säännöt ja mitä pitää huolehtia, vaikka paperille

Sovitte selkeät palkinnot ja seuraukset kun hommat toimii/ei toimi.

Meillä 9v kanssa esim kännykkä lähtee saman tien illaksi äidin taskuun jos kompastun ulko-ovella vaatteisiin, kenkiin, reppuun.

Keskustelun jälkeen tytölle selvisi ettei meillä aikuisilla ole lopultakaan mitään mielenkiintoa harrastuskuskaamisiin ja -maksuihin, vaan tehdään se ihan täysin hänen hyväkseen ja hänen iloksi...eikä harrastaminen ole pakollista. Joten odotamme hänen ottavan osaa johonkin meitä hyödyttävään, kuten tiskikoneen tyhjennykseen.

Välillä on eduissa jouduttu palaamaan kolmivuotiaan tasolle, kun käytöskin on ollut siellä kolmivuotiaan tasolla.

Jos kotitöistä tulee kohtuuttoman suuri riita, äiti ei sellaisen päälle jaksa opettaa leipomista, koneompelua tai lähteä kirjastoon/hiihtämään/pyörälenkille. Jos valmiiksi viikattujen pyykkien laittaminen siististi kaappiin on ylivoimaisen vaikeaa, sopii kokeilla niiden pyykkien pesemistä ihan itse, äidin työtä ei mitätöidä lojuttamalla puhdasta pyykkiä lattialla.

Eri mieltä saa olla, kiukkuinenkin saa olla... mutta asia selvitetään asiallisesti puhumalla eikä puremalla ja potkimalla.

Nyt on muutama viikko ollut ihan inhimilliset olosuhteet meillä aikuisilla kotona - seuraavaa räjähdystä odotellessa.

Teidän lapsenne on vasta 9v. pikkutyttö. Lapsi "räjähtelee", koska oireilee liian tiukkaa kuria kotona. Mitä jos joku päivä vaikka leikkisitte lapsen kanssa. Tottakai pitää olla säännöt ja sopivat kotihommat lapselle, mutta koittaisitte nyt vähän antaa pikkutyttönne hengittääkin ja tehdä virheitä. Minun vanhempani olivat juuri tällaisia liian tiukkoja lapsilleen ja eivätpä paljoa näe lapsiaan ja lapsenlapsiaan enää. Minä ja siskoni emme vain aikuisenakaan jaksa välittää onko astiat tiskikoneessa oikein ja unohtuuko laukku eteiseen. Milloin viimeksi heittäydyitte hulluttelemaan lapsenne kanssa? Nauratteko yhdessä joka päivä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensiksikin, olet tehnyt virheen siinä, että et ole ottanut lasta pienestä pitäen kotitöihin. Lapsi oppii tekemään kotitöitä nimenomaan siinä, että hänet otetaan mukaan tekemään niitä viimeistään 2-vuotiaana. Näin lapsi oppii, että niiden tekeminen on luonnollinen osa jokapäiväistä elämää ja itsestään selvää. Jos lapsi on 8-vuotiaaksi asti saanut olla tekemättä mitään, niin hänen opettamisensa kotitöiden tekoon on paljon vaikeampaa.

Toiseksi, lapsellasi saattaa hyvin olla myös jokin neurologinen ongelma tai ainakin sen piirteitä. Juuri tuo, että lapsi on teoreettisissa asioissa poikkeuksellisen hyvä ja on oppinut aikaisin lukemaan, mutta monissa käytännön asioissa selvästi ikäistään jäljessä, sopii hyvin eräisiin neurologisiin ongelmiin. Voisiko lapsellasi olla aistiyliherkkyyksiä? Se tuli mieleen yhtenä mahdollisuutena siihen, että lapsi ei halua ottaa yöpukua aamulla pois päältä, vaan mieluummin pukee muut vaatteet sen päälle (jokin päivävaatteissa tuntuu ikävältä ihoa vastaan, jos yöpuku ei ole välissä). Lapsi ei osaa välttämättä kertoa tällaisista tuntemuksista, koska ne eivät ole hänen näkökulmastaan mitenkään poikkeuksellisia. Miten lapsen motoriikka? Onko riisuminen ja pukeminen hänelle vain hankalaa?

Oletko käynyt yliopistolla pyörähtämässä? Voin kertoa, että ap:n tyttö ei ole mitenkään poikkeuksellinen siellä. Ehkä ap:n lapselle ostamat vaatteet eivät tunnu mukavalta päällä tai niitä ei ole mukava pukea suoraan kylmänä iholle?

Olen tohtori ja töissä yliopistolla :) Ap:n kuvaus olisi täysin tyypillistä, jos ap:n kuvaamat asiat tapahtuisivat silloin tällöin, esimerkiksi suunnilleen joka toinen kerta. Ap:n kuvauksesta saa kuitenkin sellaisen käsityksen, että tuo on jatkuvaa ja lapsi ei koskaan huolehdi itsenäisesti mainituista asioista. Se ei ole enää normaalia 8-vuotiaalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aistiyliherkkyys voisi olla oikeasti yksi selitys. Lapsi on todella tarkka materiaaleista mitä pukee päälleen ja vaatteen ulkonäköä 100 kertaa tärkeämpi asia on se miltä se tuntuu. Lapsen päänahka on hirvittävän arka, eli hiusten kampaaminen jää usein väliin koska lapsi kokee sen todella epämiellyttävänä ja kivuliaana.

/AP

Tämä on kyllä yksi lisäviite neurologisesta ongelmasta tai ainakin sen piirteistä. Suosittelen hakeutumaan tutkimuksiin nyt, kun tilanne ei ole vielä kovin hankala. Muutaman vuoden päästä voi olla paljon vaikeampaa, jos ette nyt saa apua. Suosittelen myös lukemaan tietoa ainakin sensorisen integraation häiriöstä ja aspergerin syndroomasta ja miettimään, kuinka hyvin kuvaukset sopivat omaan lapseesi.

Esimerkiksi tuo, että lapsi pukeutuu niin kuin haluaa välittämättä kavereiden mielipiteistä on kyllä tavallaan ihailtavaa, mutta johtaa hyvin todennäköisesti siihen, että viimeistään 5. luokalla lapsellasi ei ole yhtään kaveria. Varsinkin yhdessä poikkeuksellisen hyvän koulumenestyksen kanssa, joka jo yksistään aiheuttaa ison riskin sille, että lapsi joutuu koulukavereiden keskuudessa syrjityksi. (En nyt tarkoita niinkään tuota pukeutumista vaan enemmän sitä asennetta, että lapsi ei ole halukas ottamaan huomioon "yleistä" mielipidettä.) Kun kaverittomuutta jatkuu muutaman vuoden, jää siitä helposti elinikäiset arvet. Puhun nyt omasta kokemuksestani.

Ymmärrän yo. kirjoittajan kokemuksen olevan kamala. Mutta ennen kuin ap alkaa opettamaan tyttärelleen, että pitää pukeutua nätisti ja miellyttää kaikkia, haluaisin tiedustella onko tytöllä kaveri/kavereita? Miten tyttö käyttäytyy ryhmässä? Saako helposti kavereita?

Muistan ala-asteella meidän luokallamme olleen tytön, joka ei välittänyt vähääkään mitä hänestä ajateltiin ja me kaikki ihailimme häntä. Toisissa ihmisissä on vain valtavasti karismaa. Kyseinen henkilö on nykyään lääkäri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa aika ikävältä tuo 8-vuotiaan ilmeisesti muuten oikein hyvin pärjäävän lapsen rankaiseminen. Mitä jos lasta ei todellakaan kiinnosta mitä muut ihmiset hänestä ajattelevat? Lapsesi voi olla hyvin huoleton boheemi haaveilija, jolta nyt välillä unohtuu maalliset murheet:) Lapsi osaa useita kieliä ja oppii helposti kouluaineita, joten voisiko lapsi olla vähän tällainen hajamielinen professori -tyyppi? Lasta ei siis välttämättä todellakaan kiinnosta vaatteet jne ja ajatukset lentävät paljon mielenkiintoisemmissa asioissa niin kerrankos sitä pyjama jää muiden vaatteiden alle ja se kesätakki nyt oli lähimpänä kättä?

Oletko jutellut tytön kanssa ystävällisesti, että tyttö voi sairastua jos ei pukeudu lämpimästi ja että vaatteet ovat mukavia ja helppoja pukea, esim collegehousut ja huppari neutraalina sävynä, voisi olla tyttärellesi mieleiset vetäistä äkkiä päälle. Eikä pyjamakaan näy alta jos unohtuu:)

En minä pelännyt vanhempiani, 70-luvulla, mutta niitä uskottiin ja tehtiin niinkuin oli sanottu, ei intetty joka asiassa vastaan ja seuraavassa lausessaa vaadittu oikeuksia. Ei silloin opettajillekaan koulussa haistateltu.

Älä nyt heti mene perheneuvolaan tai ala missään nimessä rangaista näin naurettavan asian kanssa, kun ihan terve ja hyvinvoiva lapsi kyseessä. Kaikki tytöt eivät ole samanlaisia ja jos kyseessä olisi fiksu poikalapsi, jolla joskus unohtuu pyjama vaatteiden alle tai ottaa väärät vaatteet eikä jaksa siivota jälkiään, ei kukaan olisi ihmeissään asiasta.

Kyllä tuo ap:n kuvauksen mukaan kuulostaa enemmän niskoittelulta "mä olen lapsi, ei mun tartte" kuin pelkältä boheemiudelta.

Mä olen tulkinnut kunnioituksen puutteeksi. Oman sukupolveni lapset eivät IKINÄ olisi lapsina uskaltaneet kohdella vanhempiaan näin paskamaisesti kuin nämä nykyiset katsovat oikeudekseen.

Ja tuo et sanonut, et muistuttanut... olen sanonut, olen sanonut suunnilleen vauvasta asti että iltapala, yöpuku, hammaspesu ja peittely. Miten se nyt vuosia myöhemmin voi unohtua mitä pitää tehdä nukkumaan mennessä tai tarhaan/kouluun/töihin lähtiessä?

7 ja 14

Minunkaan sukupolven lapset eivät olisi uskaltaneet sanoa vastaan vanhemmilleen. Ja muistatko miksi? Koska vanhempia pelättiin. Kyllä vanhemman pitää antaa vähän armoa lapsilleen, jotka oppivat järkyttävät määrät uusia asioita joka päivä (kokeilepa itse samaa näin aikuisena). Asioita ihan aidosti unohtuu, joskus ei jaksa ja se useimmiten on kuitenkin aikuisen vastuulla muistuttaa ja sanoa. Jos et ole muistuttanut unohtuneesta asiasta, on turha raivota lapselle unohtamisesta. Lapsi oppii vain pelkäämään sinun arvaamattomia reaktioitasi. Jos taas ystävällinen muistutus  ei auta, silloin voi ottaa esim kännykkätakavarikon (käytä kuitenkin järkeä, jos imurointi jäänyt välistä, niin esim 2 päivää on sopiva) käyttöön. Mutta vanhempien tehtävä on jaksaa muistutella ja sanoa samoista asioista maailman tappiin asti. Ja pysyä rauhallisena. Jos taas lapsi kokeilee rajojaan ja marisee, että et voi pakottaa imuroimaan tms (ja pyyntösi on kohtuullinen), niin anna varoitus, että kohta lähtee se kännykkä/netti viikoksi pois ja vasta varoituksen jälkeen jos vinoilu jatkuu, ota rangaistus käyttöön juuri niin kuin uhkasit. Vanhemman tehtävä on myös opettaa. Edelleen rauhallisena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensiksikin, olet tehnyt virheen siinä, että et ole ottanut lasta pienestä pitäen kotitöihin. Lapsi oppii tekemään kotitöitä nimenomaan siinä, että hänet otetaan mukaan tekemään niitä viimeistään 2-vuotiaana. Näin lapsi oppii, että niiden tekeminen on luonnollinen osa jokapäiväistä elämää ja itsestään selvää. Jos lapsi on 8-vuotiaaksi asti saanut olla tekemättä mitään, niin hänen opettamisensa kotitöiden tekoon on paljon vaikeampaa.

Toiseksi, lapsellasi saattaa hyvin olla myös jokin neurologinen ongelma tai ainakin sen piirteitä. Juuri tuo, että lapsi on teoreettisissa asioissa poikkeuksellisen hyvä ja on oppinut aikaisin lukemaan, mutta monissa käytännön asioissa selvästi ikäistään jäljessä, sopii hyvin eräisiin neurologisiin ongelmiin. Voisiko lapsellasi olla aistiyliherkkyyksiä? Se tuli mieleen yhtenä mahdollisuutena siihen, että lapsi ei halua ottaa yöpukua aamulla pois päältä, vaan mieluummin pukee muut vaatteet sen päälle (jokin päivävaatteissa tuntuu ikävältä ihoa vastaan, jos yöpuku ei ole välissä). Lapsi ei osaa välttämättä kertoa tällaisista tuntemuksista, koska ne eivät ole hänen näkökulmastaan mitenkään poikkeuksellisia. Miten lapsen motoriikka? Onko riisuminen ja pukeminen hänelle vain hankalaa?

Oletko käynyt yliopistolla pyörähtämässä? Voin kertoa, että ap:n tyttö ei ole mitenkään poikkeuksellinen siellä. Ehkä ap:n lapselle ostamat vaatteet eivät tunnu mukavalta päällä tai niitä ei ole mukava pukea suoraan kylmänä iholle?

Olen tohtori ja töissä yliopistolla :) Ap:n kuvaus olisi täysin tyypillistä, jos ap:n kuvaamat asiat tapahtuisivat silloin tällöin, esimerkiksi suunnilleen joka toinen kerta. Ap:n kuvauksesta saa kuitenkin sellaisen käsityksen, että tuo on jatkuvaa ja lapsi ei koskaan huolehdi itsenäisesti mainituista asioista. Se ei ole enää normaalia 8-vuotiaalle.

Totta, jos todella lapsi joka päivä pukeutuu kesävaatteisiin ja yöpukuun. Minä taas ymmärsin, että lapsi joskus jättää yöpuvun vaatteiden alle (ei mene pelkässä yöpuvussa kouluun?) ja joskus oli laittanut kesävaatteet talvivaatteiden sijaan, koska ap ei ollut neuvonut lapsen mielestä tarpeeksi tarkkaan vaatteista.

Tarkennatko ap vielä kuinka usein mitäkin tapahtuu? Lähinnä tämä pukeutumisasia tai muu ns. poikkeava käyttäytyminen, sillä se ettei lapsi pidä kotitöistä ja ettei lasta kiinnosta vaatteiden viehättävyys tai aamupalan syönti, ovat ihan tavallisia asioita.