Lue keskustelun säännöt.
Kuinka paljon voi 8-vuotiaalta odottaa vastuunottoa?
18.11.2016 |
Olemme asuneet tyttöni kanssa kaksin viimeiset 5 vuotta. Myönnän, että olen hemmotellut ja päästänyt tyttöni vähän liian helpolla. En ole vaatinut paljoa, vaan olen ajatellut että lapsen työtä on leikkiminen ja se siivoaminen/ vastuunkanto tulee iänmyötä pikkuhiljaa.
Lapsi on hirveän omatoiminen monessa asiassa. Kävelee kouluun itse ja lähtee aamulla yksin (on reilu 30 min yksin aamulla minun lähdettyä töihin). Laitan toki vaaatteet valmiiksi ulkovaatteita myöten ja aamiaisen katan pöytään.
Ongelmana on se että tuntuu ettei tyttö kanna vastuuta oikein mistään. Pukee päälle kouluun ne mitä viitsii, eli jättää usein pyjaman vaatteiden alle kun ei viitsi ottaa pois. Tuntuu että pitäisi olla vahtimassa ja pukemassa lasta, ja usein olen tehnytkin kun lapsi on mennyt välillä pyjamassa kouluun. (Mikään "eikö sua pelota että kaverit nauraaa" juttu ei mene läpi, sillä lapsi sanoo ettei häntä kiinnosta mitä muut ajattelee, hän tekee niinkuin tahtoo).
Lapsi ei siivoa omatoimisesti jälkiään LAINKAAN. Huone siivotaan mutta vasta ison tappelun jälkeen.
Lapsella on harrastus johon yleensä minä vien hänet, mutta kerran kävi niin että lapsi joutui menemään harrastukseen itse. Sovittiin että lapsen toiveesta ei mene ip-kerhoon tuona päivänä vaan menee kotiin pariksi tunniksi koulun jälkeen ja siitä itsekseen harrastukseen. Hain lapsen harrastuksesta ja olin aivan järkyttynyt siitä mitä tytöllä oli päällä: Oli lähtenyt harrastukseen kesävaatteissa (vaikka tiesi että ulkona oli pakkanen ja kylmä). Jättänyt kaikki harrastuskamat kotiin, vaikka hänellä oli pari tuntia aikaa katsoa ne valmiiksi (olen sanopnut lapselle että harrastus on hänen ja vastuu siitä että se yksi harrastuksessa tarvittava tavara on aamulla valmiina repussa/ katsotaan valmiiksi harrastuspäivinä. Ei mitään toivoa. Lapsi ei kertakaikkiaan ole halukas huolehtimaan mistään itse. Monilla hänen luokkakavereillaan on vastuunottokykyä huomattavasti enemmän, mutta tiedän toki että on luonnekysymys.
Miten paljon vastuunottoa voi tämänikäiseltä tokaluokkalaiselta vaatia? Miten motivoida lasta asiassa? Tuntuu että uhkailu - kiristys- lahjonta- kehuminen ei mikään motivoi.
Kommentit (76)
Vierailija kirjoitti:
Tähän väliin sanon vain, että minusta juuri ikävuodet 9-11 kannattaa käyttää hyväksi kotitöiden opettamisessa ja jakamisessa, sillä sen jälkeen tulee murrosikä... Jos lapsen murrosikä sattuu olemaan räväkämpi, nuo asiat jäävät opettamatta ja oppimatta siihen asti kunnes lapsi muuttaa omilleen - eikä sitten osaa sielläkään. Kodista ja itsestä huolehtimisen taidot OVAT keskeisiä taitoja ihmisen elämässä, ei siitä mihinkään pääse.
Selitä sitä sitten että niitä kotityötaioja tarvitaan elämässä... kun lapsi huutaa pää punaisena vieressä että "minä väiltän vain koulusta ja teen vain koulutehtäviä". Oli muuten päivä, kun mulla sattui olemaan etätöitä illaksi mukana. Minähän avasin läppärin tein ne työt enkä päivällistä :)
Muuten fiksu matikassa, mutta ei osannut laskea että jos ikävuodet 5-85 tekee kotitöitä, 7-22 käy koulua ja opiskelee, 22-65 käydään töissä JA tehdään niitä kotitöitä, 0-85 haluaa syödä ja toivottavasti olla myös puhdas ja terve... että mikä se koulun osuus lopulta on....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juttelemme tytön kanssa paljon. Minut kasvatettiin auktoriteettipelolla ja ajatuksella että lasten ei pidä kuulua eikä näkyä ja "pennut pitää turpansa kiinni kun aikuiset puhuu". Minusta kasvoi auktoriteettikammoinen kyseenalaistaja. Olen halunnut kasvattaa lapsen niin että säännöt, joita on, ovat perusteltuja. Turhia sääntöjä ei ole, ja meno meillä on vapaata. Lapsi sanoi eilen viimeksi että on onnellinen kun mä en ole tiukka äiti jolle ei uskalla kertoa asioita. Kysyin kiinnostuneena että eikö lapsi siis pidä minua tiukkana vaikka itse ajattelen olevani lapsen mielestä ihan täys natsi kun siisteyskäsityksemme poikkeavat täysin toisistaan. Lapsi sanoi nauraen että "ainoa asia jossa sä oot tiukka, on ruoka" (en anna syödä eineksiä enkä epäterveellistä ruokaa). Yritän kasvattaa ohjenuorana rakkaus. Että kunhan lapsi tuntee olevansa rakastettu ja hyväksytty, hänestä kasvaa kutakuinkin tervepäinen aikuinen. Siisteydestä on väännetty meillä aina ja lapsi kuittaa tämän niin että "Miksi sun siisteyskäsitys on parempi kuin mun?" Eli vetoaa hyvin siihen että kasvatan häntä arvokkaana ja tasa-arvoisena ihmisenä. En halua olla lapselle auktoriteetti, mutta en myöskään kaverivanhempi, enemmän opastaja ja opettaja.
Aistiyliherkkyys voisi olla oikeasti yksi selitys. Lapsi on todella tarkka materiaaleista mitä pukee päälleen ja vaatteen ulkonäköä 100 kertaa tärkeämpi asia on se miltä se tuntuu. Lapsen päänahka on hirvittävän arka, eli hiusten kampaaminen jää usein väliin koska lapsi kokee sen todella epämiellyttävänä ja kivuliaana.
/AP
Hei, tulipa mieleeni, että jospa ne päivävaatteet ovat liian kylmiä tai karkeita ja on aistiyliherkkyyttä? Ne vois laittaa vaikka patterin (ei sähkö) päälle odottamaan. Voisi varmistaa, että niissä on mukavat, litteät saumat, eikä törröttäviä lappuja, mukava (tai puristeltu/rumpukuivattu) materiaali ja helppo pukea päälle. Meilläkin lapset, erityisesti nepsy, ei tykkää, kun pukiessa tulee kylmä, joten pukevat niin, että ottavat ensin yöpuvun paidan pois, sitten paita tilalle jne. Voi olla, että tyttö sopeutuu keksien kaikenlaisia kiertoteitä epämukavien juttujen välttämiseen. Jonkun tangle teezerin tms. voisi hankkia harjaksi ja selvityssuihketta, vaikka nämä varmaan teillä jo on.
Itse ehkä edellytän enempi lapsilta, koska en oleta, että koskaan löytyy kumppaniksi ihmistä, joka viitsisi tehdä epämukavat asiat heidän puolestaan. Enhän itsekään todellakaan pidä kotitöistä ja teen ne silti, oletan kenen hyvänsä pystyvän samaan. Hyvä mäihä niillä, jotka ovat löytäneet sellaisen puolison, joka käytännön asiat tekee puolesta. Teillä on siellä omalaatuinen "kotikultuuri", mutta tietysti teitä on vaan kaksi siellä asumassa.
t. kolmonen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensiksikin, olet tehnyt virheen siinä, että et ole ottanut lasta pienestä pitäen kotitöihin. Lapsi oppii tekemään kotitöitä nimenomaan siinä, että hänet otetaan mukaan tekemään niitä viimeistään 2-vuotiaana. Näin lapsi oppii, että niiden tekeminen on luonnollinen osa jokapäiväistä elämää ja itsestään selvää. Jos lapsi on 8-vuotiaaksi asti saanut olla tekemättä mitään, niin hänen opettamisensa kotitöiden tekoon on paljon vaikeampaa.
Toiseksi, lapsellasi saattaa hyvin olla myös jokin neurologinen ongelma tai ainakin sen piirteitä. Juuri tuo, että lapsi on teoreettisissa asioissa poikkeuksellisen hyvä ja on oppinut aikaisin lukemaan, mutta monissa käytännön asioissa selvästi ikäistään jäljessä, sopii hyvin eräisiin neurologisiin ongelmiin. Voisiko lapsellasi olla aistiyliherkkyyksiä? Se tuli mieleen yhtenä mahdollisuutena siihen, että lapsi ei halua ottaa yöpukua aamulla pois päältä, vaan mieluummin pukee muut vaatteet sen päälle (jokin päivävaatteissa tuntuu ikävältä ihoa vastaan, jos yöpuku ei ole välissä). Lapsi ei osaa välttämättä kertoa tällaisista tuntemuksista, koska ne eivät ole hänen näkökulmastaan mitenkään poikkeuksellisia. Miten lapsen motoriikka? Onko riisuminen ja pukeminen hänelle vain hankalaa?
Oletko käynyt yliopistolla pyörähtämässä? Voin kertoa, että ap:n tyttö ei ole mitenkään poikkeuksellinen siellä. Ehkä ap:n lapselle ostamat vaatteet eivät tunnu mukavalta päällä tai niitä ei ole mukava pukea suoraan kylmänä iholle?
Olen tohtori ja töissä yliopistolla :) Ap:n kuvaus olisi täysin tyypillistä, jos ap:n kuvaamat asiat tapahtuisivat silloin tällöin, esimerkiksi suunnilleen joka toinen kerta. Ap:n kuvauksesta saa kuitenkin sellaisen käsityksen, että tuo on jatkuvaa ja lapsi ei koskaan huolehdi itsenäisesti mainituista asioista. Se ei ole enää normaalia 8-vuotiaalle.
Totta, jos todella lapsi joka päivä pukeutuu kesävaatteisiin ja yöpukuun. Minä taas ymmärsin, että lapsi joskus jättää yöpuvun vaatteiden alle (ei mene pelkässä yöpuvussa kouluun?) ja joskus oli laittanut kesävaatteet talvivaatteiden sijaan, koska ap ei ollut neuvonut lapsen mielestä tarpeeksi tarkkaan vaatteista.
Tarkennatko ap vielä kuinka usein mitäkin tapahtuu? Lähinnä tämä pukeutumisasia tai muu ns. poikkeava käyttäytyminen, sillä se ettei lapsi pidä kotitöistä ja ettei lasta kiinnosta vaatteiden viehättävyys tai aamupalan syönti, ovat ihan tavallisia asioita.
Ei ole jatkuvaa, mutta olisi, ellen pitäisi huolta. Eli lapsi menisi sieltä mistä aita on matalin jos en jatkuvasti katsoisi perään. Kesävaatteet talvivaatteiden sijaan lapsi perusteli sillä että haalari + toppakengät olivat olleet märkiä. Mielestäni 99% lapsista olisi ottanut sitten sen toisen haalarin tai toppatakin + toppahousut sekä toiset talvikengät, tyttöni sen sijaan päätti vetää jostain syystä ohuissa kesähousuissa, tennareissa ja kevät takissa. Oli aivan silmät suurena että "en mä ajatellut että mulla on toinenkin haalari".
/AP
Vierailija kirjoitti:
Juttelemme tytön kanssa paljon. Minut kasvatettiin auktoriteettipelolla ja ajatuksella että lasten ei pidä kuulua eikä näkyä ja "pennut pitää turpansa kiinni kun aikuiset puhuu". Minusta kasvoi auktoriteettikammoinen kyseenalaistaja. Olen halunnut kasvattaa lapsen niin että säännöt, joita on, ovat perusteltuja. Turhia sääntöjä ei ole, ja meno meillä on vapaata. Lapsi sanoi eilen viimeksi että on onnellinen kun mä en ole tiukka äiti jolle ei uskalla kertoa asioita. Kysyin kiinnostuneena että eikö lapsi siis pidä minua tiukkana vaikka itse ajattelen olevani lapsen mielestä ihan täys natsi kun siisteyskäsityksemme poikkeavat täysin toisistaan. Lapsi sanoi nauraen että "ainoa asia jossa sä oot tiukka, on ruoka" (en anna syödä eineksiä enkä epäterveellistä ruokaa). Yritän kasvattaa ohjenuorana rakkaus. Että kunhan lapsi tuntee olevansa rakastettu ja hyväksytty, hänestä kasvaa kutakuinkin tervepäinen aikuinen. Siisteydestä on väännetty meillä aina ja lapsi kuittaa tämän niin että "Miksi sun siisteyskäsitys on parempi kuin mun?" Eli vetoaa hyvin siihen että kasvatan häntä arvokkaana ja tasa-arvoisena ihmisenä. En halua olla lapselle auktoriteetti, mutta en myöskään kaverivanhempi, enemmän opastaja ja opettaja.
Aistiyliherkkyys voisi olla oikeasti yksi selitys. Lapsi on todella tarkka materiaaleista mitä pukee päälleen ja vaatteen ulkonäköä 100 kertaa tärkeämpi asia on se miltä se tuntuu. Lapsen päänahka on hirvittävän arka, eli hiusten kampaaminen jää usein väliin koska lapsi kokee sen todella epämiellyttävänä ja kivuliaana.
/AP
Tämä kirjoittamasi teksti kuulostaa hyvältä. Teillä on selvästi hyvä suhde keskenänne. Jos olet itse tottunut hyvin siistiin asumiseen, ei tyttäresi (aikuisenakaan) välttämättä välitä ihan saman tasoisesta siisteydestä. Jos tyttö kuitenkin ymmärtää, että välillä täytyy imuroida (joka toinen viikko?) ja pölyt pyyhkiä vaikka muutaman kuukauden välein ja roskat tulee laittaa roskikseen, niin se riittää. Sillä pärjää elämässä ja ei tule mitään terveyshaittoja. Tavarat voivat olla vähän hujan hajan, jos kuitenkin on perus siistiä. Puhtaat vaatteet kaappiin (edes jotenkin) ja likaiset pesukoriin. Loput on vain eritasoista siisteyskäsitystä.
Terv. Siisteysintoilijan lapsi, joka aikuisena vihaa siivoamista kiitos liian ankaran lapsuuden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensiksikin, olet tehnyt virheen siinä, että et ole ottanut lasta pienestä pitäen kotitöihin. Lapsi oppii tekemään kotitöitä nimenomaan siinä, että hänet otetaan mukaan tekemään niitä viimeistään 2-vuotiaana. Näin lapsi oppii, että niiden tekeminen on luonnollinen osa jokapäiväistä elämää ja itsestään selvää. Jos lapsi on 8-vuotiaaksi asti saanut olla tekemättä mitään, niin hänen opettamisensa kotitöiden tekoon on paljon vaikeampaa.
Toiseksi, lapsellasi saattaa hyvin olla myös jokin neurologinen ongelma tai ainakin sen piirteitä. Juuri tuo, että lapsi on teoreettisissa asioissa poikkeuksellisen hyvä ja on oppinut aikaisin lukemaan, mutta monissa käytännön asioissa selvästi ikäistään jäljessä, sopii hyvin eräisiin neurologisiin ongelmiin. Voisiko lapsellasi olla aistiyliherkkyyksiä? Se tuli mieleen yhtenä mahdollisuutena siihen, että lapsi ei halua ottaa yöpukua aamulla pois päältä, vaan mieluummin pukee muut vaatteet sen päälle (jokin päivävaatteissa tuntuu ikävältä ihoa vastaan, jos yöpuku ei ole välissä). Lapsi ei osaa välttämättä kertoa tällaisista tuntemuksista, koska ne eivät ole hänen näkökulmastaan mitenkään poikkeuksellisia. Miten lapsen motoriikka? Onko riisuminen ja pukeminen hänelle vain hankalaa?
Oletko käynyt yliopistolla pyörähtämässä? Voin kertoa, että ap:n tyttö ei ole mitenkään poikkeuksellinen siellä. Ehkä ap:n lapselle ostamat vaatteet eivät tunnu mukavalta päällä tai niitä ei ole mukava pukea suoraan kylmänä iholle?
Olen tohtori ja töissä yliopistolla :) Ap:n kuvaus olisi täysin tyypillistä, jos ap:n kuvaamat asiat tapahtuisivat silloin tällöin, esimerkiksi suunnilleen joka toinen kerta. Ap:n kuvauksesta saa kuitenkin sellaisen käsityksen, että tuo on jatkuvaa ja lapsi ei koskaan huolehdi itsenäisesti mainituista asioista. Se ei ole enää normaalia 8-vuotiaalle.
Totta, jos todella lapsi joka päivä pukeutuu kesävaatteisiin ja yöpukuun. Minä taas ymmärsin, että lapsi joskus jättää yöpuvun vaatteiden alle (ei mene pelkässä yöpuvussa kouluun?) ja joskus oli laittanut kesävaatteet talvivaatteiden sijaan, koska ap ei ollut neuvonut lapsen mielestä tarpeeksi tarkkaan vaatteista.
Tarkennatko ap vielä kuinka usein mitäkin tapahtuu? Lähinnä tämä pukeutumisasia tai muu ns. poikkeava käyttäytyminen, sillä se ettei lapsi pidä kotitöistä ja ettei lasta kiinnosta vaatteiden viehättävyys tai aamupalan syönti, ovat ihan tavallisia asioita.
Ei ole jatkuvaa, mutta olisi, ellen pitäisi huolta. Eli lapsi menisi sieltä mistä aita on matalin jos en jatkuvasti katsoisi perään. Kesävaatteet talvivaatteiden sijaan lapsi perusteli sillä että haalari + toppakengät olivat olleet märkiä. Mielestäni 99% lapsista olisi ottanut sitten sen toisen haalarin tai toppatakin + toppahousut sekä toiset talvikengät, tyttöni sen sijaan päätti vetää jostain syystä ohuissa kesähousuissa, tennareissa ja kevät takissa. Oli aivan silmät suurena että "en mä ajatellut että mulla on toinenkin haalari".
/AP
Kuulostaa edelleen hajamieliseltä. Tuohan on ihan loogista, että hänellä on talvivaatteet märkänä ja selvästi ei aidosti tullut ajatelleeksi, että täällähän olisi vaihtotalvivaatteet. Sellaista sattuu. Lähinnä tuli tuosta yöpuvusta mieleen myös atopia, itselläni on atopiaa ja pidän mielelläni pehmeää lämmintä valmiiksi muokkautunutta yöpaitaani kotioloissa päällä. Juuri pesty hyvä kuntoinen vaate tuntuu kutittavalta iholla, toki pidän ihmisten ilmoilla ihan normaaleja vaatteita. Mutta iholla parhaat ovat vanhat pehmeäksi kuluneet collegehousut ja puuvillainen t-paita/yöpaita, jota on jo vähän aikaa pidetty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt en allekirjoita tätä kommenttia. Lapsella on paljon kavereita, ja on opettajan mukaan yksi suosituimmista lapsista koulussa. Lapsi on pienestä pitäen ollut oman tiensä kulkija ja poikkeuksellisen itsetietoinen siitä mitä tahtoo ja mitä ei. Mitään Aspergeriin viittaavaa tai autismia lapselleni ei saa kyllä diagnoosiksi, enemmän komppaan tuota hajamielinen professori- diagnoosia. Lapsellani on vahva oikeanja väärän taju, hän on keskivertoa parempi tietyissä asioissa koulussa ja hänellä on hyvä itseluottamus: hänellä ei ole aspergeria tai muutakaan häiriötä.
Lapsen isä on ollut samanlainen pienenä, ylitarkka materiaaleista mitä päälleen pukee, ja äärimmäisen kiinnostunut aina yhdestä tietystä asiasta kerrallaan: Eikä hänellä ole mitään häiriötä myöskään. Lapsi on perinyt nuo ominaisuudet isältään.
/AP
Minullakin oli paljon kavereita vielä 2. luokalla, niin myös tyttärelläni. Meillä molemmilla tapahtui 3. luokan aikana dramaattinen muutos ja kaverit kaikkosivat. Jotenkin siinä vaiheessa luokkakaverit rupesivat tajuamaan, että joku toinen luokassa menestyy lukuaineissa selvästi heitä paremmin, ja se rupesi harmittamaan heitä. Toki tilanteeseen vaikutti myös erilaiset kiinnostuksen kohteet kuin luokkakavereilla ja vahvat mielipiteet, jotka eivät välttämättä myötäilleet luokan mielipidejohtajien mielipiteitä. Vaikka en itsestäni pysty sanomaan mitään varmasti, niin ainakin tyttärestäni voin sanoa, että häntä tuntevat aikuiset (niin myös peruskoulun 1.-2. luokan opettaja) pitävät häntä sosiaalisesti hyvin lahjakkaana.
En toki sano, että lapsellasi on jokin neurologinen ongelma. Lapsesi kuitenkin poikkeaa selvästi ikäisestään ja hänellä on sellaisia piirteitä, että minusta asia kannattaa tässä vaiheessa selvittää. Jos taustalla löytyy jotain, niin varsin pienelläkin avulla ja opastuksella hänen loppukoulutaivaltaan voi helpottaa selvästi.
35
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aistiyliherkkyys voisi olla oikeasti yksi selitys. Lapsi on todella tarkka materiaaleista mitä pukee päälleen ja vaatteen ulkonäköä 100 kertaa tärkeämpi asia on se miltä se tuntuu. Lapsen päänahka on hirvittävän arka, eli hiusten kampaaminen jää usein väliin koska lapsi kokee sen todella epämiellyttävänä ja kivuliaana.
/AP
Tämä on kyllä yksi lisäviite neurologisesta ongelmasta tai ainakin sen piirteistä. Suosittelen hakeutumaan tutkimuksiin nyt, kun tilanne ei ole vielä kovin hankala. Muutaman vuoden päästä voi olla paljon vaikeampaa, jos ette nyt saa apua. Suosittelen myös lukemaan tietoa ainakin sensorisen integraation häiriöstä ja aspergerin syndroomasta ja miettimään, kuinka hyvin kuvaukset sopivat omaan lapseesi.
Esimerkiksi tuo, että lapsi pukeutuu niin kuin haluaa välittämättä kavereiden mielipiteistä on kyllä tavallaan ihailtavaa, mutta johtaa hyvin todennäköisesti siihen, että viimeistään 5. luokalla lapsellasi ei ole yhtään kaveria. Varsinkin yhdessä poikkeuksellisen hyvän koulumenestyksen kanssa, joka jo yksistään aiheuttaa ison riskin sille, että lapsi joutuu koulukavereiden keskuudessa syrjityksi. (En nyt tarkoita niinkään tuota pukeutumista vaan enemmän sitä asennetta, että lapsi ei ole halukas ottamaan huomioon "yleistä" mielipidettä.) Kun kaverittomuutta jatkuu muutaman vuoden, jää siitä helposti elinikäiset arvet. Puhun nyt omasta kokemuksestani.
Nyt en allekirjoita tätä kommenttia. Lapsella on paljon kavereita, ja on opettajan mukaan yksi suosituimmista lapsista koulussa. Lapsi on pienestä pitäen ollut oman tiensä kulkija ja poikkeuksellisen itsetietoinen siitä mitä tahtoo ja mitä ei. Mitään Aspergeriin viittaavaa tai autismia lapselleni ei saa kyllä diagnoosiksi, enemmän komppaan tuota hajamielinen professori- diagnoosia. Lapsellani on vahva oikeanja väärän taju, hän on keskivertoa parempi tietyissä asioissa koulussa ja hänellä on hyvä itseluottamus: hänellä ei ole aspergeria tai muutakaan häiriötä.
Lapsen isä on ollut samanlainen pienenä, ylitarkka materiaaleista mitä päälleen pukee, ja äärimmäisen kiinnostunut aina yhdestä tietystä asiasta kerrallaan: Eikä hänellä ole mitään häiriötä myöskään. Lapsi on perinyt nuo ominaisuudet isältään.
/AP
Tällä tiedolla lapsi on vain isänsä tyttö, eli perinyt luonteen piirteensä (ja vielä hyvät sellaiset!) isältään. Tyttö on hajamielinen ja tarvitsee enemmän tsemppausta ja muistuttelua kotihommissa. Muista ap olla kannustava ja tehkää yhdessä, niin kotityöt ovat mukavampia ja pikkuhiljaa ne alkavat muistua mieleen tytölle, tai sitten eivät. Toiset vain ovat hajamielisempiä ja enemmän "luonnonlapsia" kuin toiset. Kaikkea hyvää sinulle ja tytöllesi:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oisko tuo nyt jotain kapinointia. Ottaisin käyttöön ihan kunnon rangaistukset, eli esim. puhelin takavarikoidaan iltaisin jos on mennyt pyjamassa kouluun tai mikä sitten onkaan sopiva rangaistus juuri hänelle.
Mikä siinä on, ettei arvovaltaisiempienkaan asiantuntijoiden oppi mene perille.
Rangaistukset vain pahentavat tilannetta. Lapsi ei välttämättä itse ollenkaan koe tekevänsä väärin. Jokin puhelimen takavarikointi ei synnytä muuta kuin epäluottamusta ja katkeruutta.
Käyttäytyminen voi parantua näennäisesti, mutta ei todellisesti.
On selvitettävä syy, miksi lapsi mitä ilmeisemmin toimii vastoin ohjistusta ja myös omaa parastaan. Tämän selvittäminen vaatii mahdollisesti ammattiapua. Kaipaako lapsi toista vanhempaansa kovasti? Miten ero on mennyt ja suhde toiseen vanhempaan?
No tuossa myöhemmin kerrottiin että lapsi näsäviisastelee äidille ja on ilmeisen laiska kaikessa mitä tulee omien jälkien siivoamiseen. Joskus pieni tiukkuus tekee ihan hyvää, ja onko tuo nyt mahdoton rangaistus jos on yhden illan ilman puhelimella leikkimistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt en allekirjoita tätä kommenttia. Lapsella on paljon kavereita, ja on opettajan mukaan yksi suosituimmista lapsista koulussa. Lapsi on pienestä pitäen ollut oman tiensä kulkija ja poikkeuksellisen itsetietoinen siitä mitä tahtoo ja mitä ei. Mitään Aspergeriin viittaavaa tai autismia lapselleni ei saa kyllä diagnoosiksi, enemmän komppaan tuota hajamielinen professori- diagnoosia. Lapsellani on vahva oikeanja väärän taju, hän on keskivertoa parempi tietyissä asioissa koulussa ja hänellä on hyvä itseluottamus: hänellä ei ole aspergeria tai muutakaan häiriötä.
Lapsen isä on ollut samanlainen pienenä, ylitarkka materiaaleista mitä päälleen pukee, ja äärimmäisen kiinnostunut aina yhdestä tietystä asiasta kerrallaan: Eikä hänellä ole mitään häiriötä myöskään. Lapsi on perinyt nuo ominaisuudet isältään.
/AP
Minullakin oli paljon kavereita vielä 2. luokalla, niin myös tyttärelläni. Meillä molemmilla tapahtui 3. luokan aikana dramaattinen muutos ja kaverit kaikkosivat. Jotenkin siinä vaiheessa luokkakaverit rupesivat tajuamaan, että joku toinen luokassa menestyy lukuaineissa selvästi heitä paremmin, ja se rupesi harmittamaan heitä. Toki tilanteeseen vaikutti myös erilaiset kiinnostuksen kohteet kuin luokkakavereilla ja vahvat mielipiteet, jotka eivät välttämättä myötäilleet luokan mielipidejohtajien mielipiteitä. Vaikka en itsestäni pysty sanomaan mitään varmasti, niin ainakin tyttärestäni voin sanoa, että häntä tuntevat aikuiset (niin myös peruskoulun 1.-2. luokan opettaja) pitävät häntä sosiaalisesti hyvin lahjakkaana.
En toki sano, että lapsellasi on jokin neurologinen ongelma. Lapsesi kuitenkin poikkeaa selvästi ikäisestään ja hänellä on sellaisia piirteitä, että minusta asia kannattaa tässä vaiheessa selvittää. Jos taustalla löytyy jotain, niin varsin pienelläkin avulla ja opastuksella hänen loppukoulutaivaltaan voi helpottaa selvästi.
35
Ymmärrän, että sinulla ja tyttärelläsi on/ollut vaikeaa ja olen pahoillani siitä.
Lapsia ei kuitenkaan pidä ruveta muuttamaan sen takia, ettei heitä vain mahdollisesti tulevaisuudessa kiusattaisi. Muutenkin kiusaaminen on tismalleen kiusaajan vika ja siellä päässä olisi tarve muuttaa lasta. Minä olen aina pärjännyt koulussa erittäin hyvin, ei tarvinnut nähdä mitään vaivaa saadakseni hyviä numeroita ala- ja yläasteella sekä lukiossa. Kukaan ei pitänyt tätä minään ongelmana vaan enemmänkin kadehdittavana ominaisuutena. Ja kouluttauduin pitkälle ja olen hyvä palkkaisessa työssä. En pidä siivoamisesta enkä osaa kokata tai silittää tms. Ap:n lapsella on poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet menestyä elämässä ja ap:n myötätuntoisella kasvatuksella saada onnellinen lapsuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oisko tuo nyt jotain kapinointia. Ottaisin käyttöön ihan kunnon rangaistukset, eli esim. puhelin takavarikoidaan iltaisin jos on mennyt pyjamassa kouluun tai mikä sitten onkaan sopiva rangaistus juuri hänelle.
Mikä siinä on, ettei arvovaltaisiempienkaan asiantuntijoiden oppi mene perille.
Rangaistukset vain pahentavat tilannetta. Lapsi ei välttämättä itse ollenkaan koe tekevänsä väärin. Jokin puhelimen takavarikointi ei synnytä muuta kuin epäluottamusta ja katkeruutta.
Käyttäytyminen voi parantua näennäisesti, mutta ei todellisesti.
On selvitettävä syy, miksi lapsi mitä ilmeisemmin toimii vastoin ohjistusta ja myös omaa parastaan. Tämän selvittäminen vaatii mahdollisesti ammattiapua. Kaipaako lapsi toista vanhempaansa kovasti? Miten ero on mennyt ja suhde toiseen vanhempaan?
No tuossa myöhemmin kerrottiin että lapsi näsäviisastelee äidille ja on ilmeisen laiska kaikessa mitä tulee omien jälkien siivoamiseen. Joskus pieni tiukkuus tekee ihan hyvää, ja onko tuo nyt mahdoton rangaistus jos on yhden illan ilman puhelimella leikkimistä?
Mikä kohta oli näsäviisastelua? Minä en sellaista huomannut. Ihan tavallisia lasten mietteitä. Lapsetkin saavat ihmetellä asioita ja olla sarkastisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aistiyliherkkyys voisi olla oikeasti yksi selitys. Lapsi on todella tarkka materiaaleista mitä pukee päälleen ja vaatteen ulkonäköä 100 kertaa tärkeämpi asia on se miltä se tuntuu. Lapsen päänahka on hirvittävän arka, eli hiusten kampaaminen jää usein väliin koska lapsi kokee sen todella epämiellyttävänä ja kivuliaana.
/AP
Tämä on kyllä yksi lisäviite neurologisesta ongelmasta tai ainakin sen piirteistä. Suosittelen hakeutumaan tutkimuksiin nyt, kun tilanne ei ole vielä kovin hankala. Muutaman vuoden päästä voi olla paljon vaikeampaa, jos ette nyt saa apua. Suosittelen myös lukemaan tietoa ainakin sensorisen integraation häiriöstä ja aspergerin syndroomasta ja miettimään, kuinka hyvin kuvaukset sopivat omaan lapseesi.
Esimerkiksi tuo, että lapsi pukeutuu niin kuin haluaa välittämättä kavereiden mielipiteistä on kyllä tavallaan ihailtavaa, mutta johtaa hyvin todennäköisesti siihen, että viimeistään 5. luokalla lapsellasi ei ole yhtään kaveria. Varsinkin yhdessä poikkeuksellisen hyvän koulumenestyksen kanssa, joka jo yksistään aiheuttaa ison riskin sille, että lapsi joutuu koulukavereiden keskuudessa syrjityksi. (En nyt tarkoita niinkään tuota pukeutumista vaan enemmän sitä asennetta, että lapsi ei ole halukas ottamaan huomioon "yleistä" mielipidettä.) Kun kaverittomuutta jatkuu muutaman vuoden, jää siitä helposti elinikäiset arvet. Puhun nyt omasta kokemuksestani.
Nyt en allekirjoita tätä kommenttia. Lapsella on paljon kavereita, ja on opettajan mukaan yksi suosituimmista lapsista koulussa. Lapsi on pienestä pitäen ollut oman tiensä kulkija ja poikkeuksellisen itsetietoinen siitä mitä tahtoo ja mitä ei. Mitään Aspergeriin viittaavaa tai autismia lapselleni ei saa kyllä diagnoosiksi, enemmän komppaan tuota hajamielinen professori- diagnoosia. Lapsellani on vahva oikeanja väärän taju, hän on keskivertoa parempi tietyissä asioissa koulussa ja hänellä on hyvä itseluottamus: hänellä ei ole aspergeria tai muutakaan häiriötä.
Lapsen isä on ollut samanlainen pienenä, ylitarkka materiaaleista mitä päälleen pukee, ja äärimmäisen kiinnostunut aina yhdestä tietystä asiasta kerrallaan: Eikä hänellä ole mitään häiriötä myöskään. Lapsi on perinyt nuo ominaisuudet isältään.
/AP
Tällä tiedolla lapsi on vain isänsä tyttö, eli perinyt luonteen piirteensä (ja vielä hyvät sellaiset!) isältään. Tyttö on hajamielinen ja tarvitsee enemmän tsemppausta ja muistuttelua kotihommissa. Muista ap olla kannustava ja tehkää yhdessä, niin kotityöt ovat mukavampia ja pikkuhiljaa ne alkavat muistua mieleen tytölle, tai sitten eivät. Toiset vain ovat hajamielisempiä ja enemmän "luonnonlapsia" kuin toiset. Kaikkea hyvää sinulle ja tytöllesi:)
Voi kiitos :) Olen itse ollut lapsena todella hajamielinen ja olen sitä aikuisenakin. Lapsi on selvästi taideaineisiin vahvasti kallellaan ja voi sanoa että hänestä tuskin mitään ekonomia tulee: taitaa astella taitelijaisoisänsä jalanjäljissä, joka kulkee pyjamassa kaupassakin eläkeläisenä jos ei huvita vaihtaa vaatteita. Ja ei, hänelläkään ei ole mitään aspergeria tai muuta häiriötä, on omalaatuinen kuten myös tyttöni. Keskustelu avasi hienosti silmiäni ymmärtämään että ksyeessä ei ole lapseni ongelma vaan minun. Minun on oltava kannustavampi, ymmärtäväisempi ja luottavaisempi :)
/AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sovitte yhdessä selkeät säännöt ja mitä pitää huolehtia, vaikka paperille
Sovitte selkeät palkinnot ja seuraukset kun hommat toimii/ei toimi.
Meillä 9v kanssa esim kännykkä lähtee saman tien illaksi äidin taskuun jos kompastun ulko-ovella vaatteisiin, kenkiin, reppuun.
Keskustelun jälkeen tytölle selvisi ettei meillä aikuisilla ole lopultakaan mitään mielenkiintoa harrastuskuskaamisiin ja -maksuihin, vaan tehdään se ihan täysin hänen hyväkseen ja hänen iloksi...eikä harrastaminen ole pakollista. Joten odotamme hänen ottavan osaa johonkin meitä hyödyttävään, kuten tiskikoneen tyhjennykseen.
Välillä on eduissa jouduttu palaamaan kolmivuotiaan tasolle, kun käytöskin on ollut siellä kolmivuotiaan tasolla.
Jos kotitöistä tulee kohtuuttoman suuri riita, äiti ei sellaisen päälle jaksa opettaa leipomista, koneompelua tai lähteä kirjastoon/hiihtämään/pyörälenkille. Jos valmiiksi viikattujen pyykkien laittaminen siististi kaappiin on ylivoimaisen vaikeaa, sopii kokeilla niiden pyykkien pesemistä ihan itse, äidin työtä ei mitätöidä lojuttamalla puhdasta pyykkiä lattialla.
Eri mieltä saa olla, kiukkuinenkin saa olla... mutta asia selvitetään asiallisesti puhumalla eikä puremalla ja potkimalla.
Nyt on muutama viikko ollut ihan inhimilliset olosuhteet meillä aikuisilla kotona - seuraavaa räjähdystä odotellessa.
Teidän lapsenne on vasta 9v. pikkutyttö. Lapsi "räjähtelee", koska oireilee liian tiukkaa kuria kotona. Mitä jos joku päivä vaikka leikkisitte lapsen kanssa. Tottakai pitää olla säännöt ja sopivat kotihommat lapselle, mutta koittaisitte nyt vähän antaa pikkutyttönne hengittääkin ja tehdä virheitä. Minun vanhempani olivat juuri tällaisia liian tiukkoja lapsilleen ja eivätpä paljoa näe lapsiaan ja lapsenlapsiaan enää. Minä ja siskoni emme vain aikuisenakaan jaksa välittää onko astiat tiskikoneessa oikein ja unohtuuko laukku eteiseen. Milloin viimeksi heittäydyitte hulluttelemaan lapsenne kanssa? Nauratteko yhdessä joka päivä?
Tiukka kuri?
Postin haku, kerran viikossa tiskikone (saa valita päivän), kerran viikossa roskapussi, omat tavarat lojumasta kerran viikossa jotta saan imuroitua, päivittäin märät ulkovaatteet kuivumaan ja pyykit pyykkiin, lisäksi itsenäisesti hoitaa repun ja avusteusti valitsee seuraavan päivän vaateet, joskus pyydetään mukaan laittamaan ruokaa tai hakemaan polttopuita, itse hoitaa iltapalan tai on syömättä... tuoko on liikaa?
Oli selkeästi liikaa odottaa että ao hommat hoituisivat viikon aikana ja sunnuntaina tulisi palkkio. Joten muistutellaan pitkin viikkoa josko se tiskikoneen tyhjennys nappaa ja onko tavarat kerätty muista huoneista iltaisin, ettei siivouspäivänä ole koko viikon rojut odottamassa.
Sai valita tiskikoneen tilalle jonkin muut viikottaisen siivouskohteen.... kk sujui sitten alkoi olla juosten kustu. Kun asiasta puhuttiin, niin myönsi itsekin fuskaavansa kun ei kiinnosta, siispä palattiin takaisin tiskikoneen tyhjennykseen, siinä kun ainoa mahdollisuus fuskuun on laittaa veitset haarukkalokeroon (ja sitähän tapahtuu jatkuvasti).
Myönnän kyllä että lapsi on monessa asiassa tullut minuun, ja ottahan se pannuun kun tuntuu kuin peiliin katsoisi :)
Isälleen tuo tulistuu silmänräpäyksessä ja alkaa huutaa ja potkia vastaan, minuun käyttää selkeästi älykkäämpiä ärsyttämismetodeita.... varsin onnistuneesti.
Sitä olen yrittänyt saada menemään perille, että meillä aikuisillakin pitää olla mukavaa kotona ja kaikkien huomioiminen ei tarkoita lapsen ehdoilla menemistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oisko tuo nyt jotain kapinointia. Ottaisin käyttöön ihan kunnon rangaistukset, eli esim. puhelin takavarikoidaan iltaisin jos on mennyt pyjamassa kouluun tai mikä sitten onkaan sopiva rangaistus juuri hänelle.
Mikä siinä on, ettei arvovaltaisiempienkaan asiantuntijoiden oppi mene perille.
Rangaistukset vain pahentavat tilannetta. Lapsi ei välttämättä itse ollenkaan koe tekevänsä väärin. Jokin puhelimen takavarikointi ei synnytä muuta kuin epäluottamusta ja katkeruutta.
Käyttäytyminen voi parantua näennäisesti, mutta ei todellisesti.
On selvitettävä syy, miksi lapsi mitä ilmeisemmin toimii vastoin ohjistusta ja myös omaa parastaan. Tämän selvittäminen vaatii mahdollisesti ammattiapua. Kaipaako lapsi toista vanhempaansa kovasti? Miten ero on mennyt ja suhde toiseen vanhempaan?
No tuossa myöhemmin kerrottiin että lapsi näsäviisastelee äidille ja on ilmeisen laiska kaikessa mitä tulee omien jälkien siivoamiseen. Joskus pieni tiukkuus tekee ihan hyvää, ja onko tuo nyt mahdoton rangaistus jos on yhden illan ilman puhelimella leikkimistä?
Mikä kohta oli näsäviisastelua? Minä en sellaista huomannut. Ihan tavallisia lasten mietteitä. Lapsetkin saavat ihmetellä asioita ja olla sarkastisia.
No vetoaa siihen että ei tarvitse siivota omia jälkiään koska on lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kommentoin vielä muuten että lapseni on uskomattoman vaikea esim. tsekata onko joku vaaate likaine vai ei. Olen huomannut että lapsi on tajunnut että on helpompaa viskata kaikki vaatteet pyykkikoriin, kuin viikata käyttökelpoisia kaappiin: pyykkikori on siis helppo ratkaisu ja mennään sieltä mistä aita on matalin.
/AP
Vierailija kirjoitti:
Kommentoin vielä muuten että lapseni on uskomattoman vaikea esim. tsekata onko joku vaaate likaine vai ei. Olen huomannut että lapsi on tajunnut että on helpompaa viskata kaikki vaatteet pyykkikoriin, kuin viikata käyttökelpoisia kaappiin: pyykkikori on siis helppo ratkaisu ja mennään sieltä mistä aita on matalin.
/AP
Jälleen yksi neurologiseen poikkeavuuteen hyvin sopiva piirre. (Lapsi tarvitsisi selvän säännön siihen, onko vaate likainen, ja kun sellaista ei ole, tarkistaminen on hänelle vaikeaa.) Lapsi on ehkä tullut isäänsä, mutta kannattaa muistaa, että neurologiset poikkeavuudet periytyvät usein.
Esiintyykö tuota "laiskuutta" myös muualla esim. ei siivoa myöskään koulussa tai kaverin luona jälkiään? Nimittäin jos tuo tapa esiintyy muuallakin se voi kyllä ennenpitkää haitata kaverisuhteitakin. Ei tuo kaikki nyt millään kuittaudu hajamielisyydellä, ennemmin lapsi on oppinut siihen että kyllä muut (=äiti) hoitaa jos hän ei sitä itse tee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kommentoin vielä muuten että lapseni on uskomattoman vaikea esim. tsekata onko joku vaaate likaine vai ei. Olen huomannut että lapsi on tajunnut että on helpompaa viskata kaikki vaatteet pyykkikoriin, kuin viikata käyttökelpoisia kaappiin: pyykkikori on siis helppo ratkaisu ja mennään sieltä mistä aita on matalin.
/AP
Jälleen yksi neurologiseen poikkeavuuteen hyvin sopiva piirre. (Lapsi tarvitsisi selvän säännön siihen, onko vaate likainen, ja kun sellaista ei ole, tarkistaminen on hänelle vaikeaa.) Lapsi on ehkä tullut isäänsä, mutta kannattaa muistaa, että neurologiset poikkeavuudet periytyvät usein.
Huikea tämä jokaisen ketjun pakollinen jankkaaja, tällä kertaa pakkodiagnoosi aloittajan lapsen neurologisesta häiriöstä. Hei, vaik sul onki selvästi jonkin sortin Asperger tai autismi, ei sitä välttämättä automaattisesti muilla hiukan erikoisilla lapsilla ole.
Ap, vaikutat ihanalta äidiltä. Teet hyvää työtä, jatka samaan malliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juttelemme tytön kanssa paljon. Minut kasvatettiin auktoriteettipelolla ja ajatuksella että lasten ei pidä kuulua eikä näkyä ja "pennut pitää turpansa kiinni kun aikuiset puhuu". Minusta kasvoi auktoriteettikammoinen kyseenalaistaja. Olen halunnut kasvattaa lapsen niin että säännöt, joita on, ovat perusteltuja. Turhia sääntöjä ei ole, ja meno meillä on vapaata. Lapsi sanoi eilen viimeksi että on onnellinen kun mä en ole tiukka äiti jolle ei uskalla kertoa asioita. Kysyin kiinnostuneena että eikö lapsi siis pidä minua tiukkana vaikka itse ajattelen olevani lapsen mielestä ihan täys natsi kun siisteyskäsityksemme poikkeavat täysin toisistaan. Lapsi sanoi nauraen että "ainoa asia jossa sä oot tiukka, on ruoka" (en anna syödä eineksiä enkä epäterveellistä ruokaa). Yritän kasvattaa ohjenuorana rakkaus. Että kunhan lapsi tuntee olevansa rakastettu ja hyväksytty, hänestä kasvaa kutakuinkin tervepäinen aikuinen. Siisteydestä on väännetty meillä aina ja lapsi kuittaa tämän niin että "Miksi sun siisteyskäsitys on parempi kuin mun?" Eli vetoaa hyvin siihen että kasvatan häntä arvokkaana ja tasa-arvoisena ihmisenä. En halua olla lapselle auktoriteetti, mutta en myöskään kaverivanhempi, enemmän opastaja ja opettaja.
Aistiyliherkkyys voisi olla oikeasti yksi selitys. Lapsi on todella tarkka materiaaleista mitä pukee päälleen ja vaatteen ulkonäköä 100 kertaa tärkeämpi asia on se miltä se tuntuu. Lapsen päänahka on hirvittävän arka, eli hiusten kampaaminen jää usein väliin koska lapsi kokee sen todella epämiellyttävänä ja kivuliaana.
/AP
Hei, tulipa mieleeni, että jospa ne päivävaatteet ovat liian kylmiä tai karkeita ja on aistiyliherkkyyttä? Ne vois laittaa vaikka patterin (ei sähkö) päälle odottamaan. Voisi varmistaa, että niissä on mukavat, litteät saumat, eikä törröttäviä lappuja, mukava (tai puristeltu/rumpukuivattu) materiaali ja helppo pukea päälle. Meilläkin lapset, erityisesti nepsy, ei tykkää, kun pukiessa tulee kylmä, joten pukevat niin, että ottavat ensin yöpuvun paidan pois, sitten paita tilalle jne. Voi olla, että tyttö sopeutuu keksien kaikenlaisia kiertoteitä epämukavien juttujen välttämiseen. Jonkun tangle teezerin tms. voisi hankkia harjaksi ja selvityssuihketta, vaikka nämä varmaan teillä jo on.
Itse ehkä edellytän enempi lapsilta, koska en oleta, että koskaan löytyy kumppaniksi ihmistä, joka viitsisi tehdä epämukavat asiat heidän puolestaan. Enhän itsekään todellakaan pidä kotitöistä ja teen ne silti, oletan kenen hyvänsä pystyvän samaan. Hyvä mäihä niillä, jotka ovat löytäneet sellaisen puolison, joka käytännön asiat tekee puolesta. Teillä on siellä omalaatuinen "kotikultuuri", mutta tietysti teitä on vaan kaksi siellä asumassa.
t. kolmonen
Heippa, minä olen se jonka mies hoitelee enemmän kotitöitä. Taustaksi mainitsen, että olen siis vaativassa ja arvostetussa työssä, että osaan kyllä olla ahkera halutessani. En vain välitä pätkääkään siitä, onko syömäni ruoka hyvää vai pahaa tai kylmää tai kuumaa. En oikeastaan tule nälkäiseksi helposti ja jos tulen, voin lappaa suuhun kokoomani ainekset ja nielaista ne elossa pitimiksi, oli se nyt sitten hyvää tai ei. Osaan toki siivota, olen siivoushirmun lapsi ja siivonnut juurikin 4-vuotiaasta asti. Tästä syystä inhoan siivoamista ja pyrin välttämään sotkua. Kaivan mieluummin paljain käsin viemäristä liejut ja hiusmöykyt ylös, kuin kosken imuriin. Jos asuisin yksin, osaisin kyllä pitää kotini perussiistinä ja itseni kylläisenä. Tekemäni ruoka ei varmasti kelpaisi kellekään muulle ja joisin varmaan vesilasilliset suoraan hanasta, ettei tiskiä synny. Eli se, että ei pidä siivoamisesta/ruoanlaitosta tms kotitöistä tai ei osaa tehdä niitä yleisten standardien mukaan, ei välttämättä tarkoita, etteikö ne itselle kelpaisi ja näyttäisi ulospäin oikein mainiolta.
Mutta kun päädymme kuolinvuoteelle, muisteletteko oikeasti sitä, miten siistinä piditte aina kotinne vai esim. pitkää mielenkiintoista työuraa, vapaa-ajalla tehtyjä hauskoja asioita lasten kanssa tai matkoja ja erikoisia kokemuksia? Sitä miten onnellinen olit parisuhteessa kun aina halasitte aamulla vai sitä miten muistit aina muistuttaa ukollesi ettei jätä partakoneesta tippuneita partakarvoja lavuaariin työpäivän ajaksi?
En saa nyt luettua kaikkia viestejä, mutta mun 1,5v (sanallisesti ohjattuna toki), vie itse pyykit pyykkikoriin, roskat roskikseen, täyttää ja tyhjentää mun kanssa tiski- ja pyykkikonetta (auttaa pyykkien kuivumaan laitossa ojentamalla korista), korjaa lelut paikalleen, siivoaa oman ruokapaikkansa syönnin jälkeen, hakee postin ovelta ja vie esim lusikan mainitulle henkilölle "vie mummille lusikka".
Nyt en allekirjoita tätä kommenttia. Lapsella on paljon kavereita, ja on opettajan mukaan yksi suosituimmista lapsista koulussa. Lapsi on pienestä pitäen ollut oman tiensä kulkija ja poikkeuksellisen itsetietoinen siitä mitä tahtoo ja mitä ei. Mitään Aspergeriin viittaavaa tai autismia lapselleni ei saa kyllä diagnoosiksi, enemmän komppaan tuota hajamielinen professori- diagnoosia. Lapsellani on vahva oikeanja väärän taju, hän on keskivertoa parempi tietyissä asioissa koulussa ja hänellä on hyvä itseluottamus: hänellä ei ole aspergeria tai muutakaan häiriötä.
Lapsen isä on ollut samanlainen pienenä, ylitarkka materiaaleista mitä päälleen pukee, ja äärimmäisen kiinnostunut aina yhdestä tietystä asiasta kerrallaan: Eikä hänellä ole mitään häiriötä myöskään. Lapsi on perinyt nuo ominaisuudet isältään.
/AP