Oletko katkaissut välisi johonkin ihmiseen, josta aiemmin aidosti pidit?

Minä tutustuin itseäni yli 20v vanhempaan mieheen. Oli omalla tavallaan aivan huippu tyyppi mutta ystävyys kaatui raha-asioihin. Ei maksanut isompaa velkaa sovittuna ajankohtana + ei vastannut yhteydenottoihini. Ensimmäisen kerran annoin anteeksi ja sain rahanikin takaisin.

Toisella kerralla kyse oli pienemmästä summasta mutta enemmän satutti tuo että viesteihin ei vastata. Kävin jopa hänen ovellaan kun olin oikeasti huolissani että jotain on tapahtunut. Silloin vihelsin pelin poikki ja ilmoitin että tuo muutaman kympin velka oli sitten ystävyyden hinta.

Olen tutuilta kuullut että sama ihminen on velkaa monellekin. Kolme ihmistä (miestä) on myös suoraan kysynyt minulta haluanko että "menevät perimään". Olen kieltänyt koskemasta häneen.

Ärsyttävintä on että kaikesta huolimatta minulla on oikeasti ikävä ystävääni. Meillä oli paljon hyviä hetkiä ja yhteinen harrastus.

Olen katkaissut välit sukulaiseeni. Ihmeellistä ajattelua, että pitäisi olla yhteydessä vain siksi, että on sukulainen.

Mä lopetin yhteydenpidon yhteen ystävääni. Siinä oli paljon juttuja yhdessä, niin kuin noissa aina on, mutta pääpiirteittäin se meni niin että mä muutin eroni jälkeen toisaalle. Ystäväni erosi samoihin aikoihin mutta sit jotain vaan niksahti päässä ja yritti tappaa itseään viinalla ja pillereillä. En päässyt hänen luokseen just sen takia kun asuin itse kaukana lasteni kanssa, mutta tein minkä voin; soitin hänelle apua, olin puhelimitse tavoitettavissa 24/7 jne. 

Sen jälkeen en ollutkaan enää muuta kuin likasanko joka sai kuunnella jokaisessa puhelussa ja lukea jokaisessa viestissä miten naisen elämä on paskaa. Aluksi sitä jaksoi, mutta kun viikosta toiseen se on vaan sitä samaa. Ja samaan aikaan hän kyllä kävi terapiassa ja neuvonnoissa sun muissa. Välillä lähti lepäämään osastolle jos elämä tuntui liian vaikealta, niin kuin laskujen maksu tms. 

Huomasin yhä useammin jättäväni itseni facessa offlineen, jättäväni vastaamatta puheluihin ja viesteihin. Mä en vaan yksinkertaisesti jaksanut kuunnella sitä paskaa. 

Paskaa siksi, että facessa ja instassa hän kyllä hehkutti ihanaa elämäänsä ja uutta elämänsä rakkautta.

Kun sanoin hänelle suoraan kun nähtiin kasvokkain, että minusta se on niin älytön epäsuhta; mulle kaikki on paskaa mutta kaikille muille hehkutetaan ihanaa elämää, niin ei tullut mitään anteeksipyyntöä tms. Omasta mielestään olankohautus oli riittävä.

Mä jättäydyin pikkuhiljaa kokonaan pois hänen elämästään. Jos esitti jonkun kysymyksen, omaan itseensä  ja erojuttuihin liittyen, niin vastasin niukkasanaisesti. Mä tein mielessäni rajan; jos ei kymmeneen peräkkäiseen viestiinsä ole kertaakaan vaivautunut kysymään mitä mulle kuuluu, niin lopetan yhteydenpidon kokonaan. Ja niinhän siinä kävi.

Aluksi olin kitkerän katkera. Mua harmitti, koska olin pitänyt häntä hyvänä ystävänäni ja olisin halunnut olla iloitsemassa hänen kanssaan myös hänen hyvistä hetkistään sen synkimmän murheen jälkeen.  

Nykyään en oikeastaan edes ajattele häntä sen enempiä, joskus joku facebookin "tänä päivänä" -juttu sisältää hänen aikanaan kommentoiman jutun, niin tulee mieleen tää koko juttu, mutta sitten tulee tärkeämpiäkin asioita ja hän taas unohtuu. Mä olen jotenkin taipunut ajattelemaan koko asian niin, että ihminen tapaa elämänsä aikana tiettyihin elämäntilanteisiin sopivia henkilöitä jotka sitten haipuvat pois. 

Onko teidän mielestä ok katkaista välit ystävään, jonka miehestäni pidä? Riideltiin, koska ystävälle kävi ilmi että en voi sietää hänen miestään painavista syistä, joita en tässä nyt erittele. Ystävä suuttui ja katkaisi välit, viiden vuodeb ystävyyden jälkeen.

En ole tehnyt oikeastaan mitään välien palauttamiseksi, olenko ihan hirveä ihminen? Olen tullut toimeen ystävän kaikkien aiempien miesystävien ja kihlatun kanssa, mutta tämä nostaa karvani pystyyn.

Vierailija kirjoitti:

Olen. Syynä se, että kuulin muualta, että hän puhuu minusta ikäviä, mutta minulle ei koskaan kertonut kritiikkiään. Pidin hyvänä ystävänä ja varmasti olen välillä ärsyttävä, mutta voisi siitä minulle sanoa ennenkuin lähtee kylille kertomaan.

Sama juttu. Luulin yhdeksi parhaista ystävistäni, mutta olikin pari viimeistä vuotta haukkunut minua selän takana todella törkeästi. Sen jälkeen en ole sanonut sanaakaan ko. henkilölle, enkä tietoisesti mennyt mihinkään missä hän on.

Yhden kanssa en jaksanut olla tekemisissä koska kommunikointi oli yksipuolista, puhuttiin aina hänestä ja asioistaan, soitti monta kertaa päivässä kertoakseen jostain mitättömimmistäkin jutuistaan. Haukkui selän takana yhteisiä tuttuja, minua tietenkin vastaavasti muille. Itseriittoisempaa ihmistä en ole tavannut, eipä kyllä hänellä pitkäaikaisia ystäviä olekaan kun kaikki väsyvät tyyppiin samalla tavalla. Oli myös oudolla tavalla rajaton.

Olen katkaissut sellaisen ystävän kanssa kanssakäymisen, jolla alkoi olla kalenterissaan päivä ja kelloaika, milloin hänellä on aikaa tavata minua tai soittaa minulle huomioimatta kuitenkaan, mitä minulla sattui olemaan meneillään juuri sinä päivänä, jolloin hän sitten otti yhteyttä. Minun mielestäni hyvään ystävyyteen kuuluu sponttaanisuus pitää yhteyksiä molemmin puolin.

Toisaalta alkoi ärsyttämään se, että eräässä vaiheessa hän ei enää kutsunut minua kylään kotiinsa vaan tapaamisemme kääntyivät niin päin, että hän tuli aina kylään minun luokseni. En katsonut sellaista toimintaa hyvällä, että ystäväni tavallaan käytti hyväkseen minun anteliaisuuttani tarjoiluineen.

Syyksi ettei enää hänen kotiinsa voinut mennä, oli se, että hän ei jaksa puunata kotiaan, ja hänellä on niin vanhanaikainen sisustus jne., mutta todellinen syy taustalla oli kuitenkin hänen miehessään, joka on loukannut minua "känniääliö"-käytöksellään vuosia sitten.  

Lopetin yhteydenpitoon ystävään, joka näki kaikessa vain negatiivista ja keskittyi siihen, että (pienituloisten kotiäitinä) vaikuttaisi muiden silmissä mahdollisimman varakkaalta. Kaikki keskustelut liittyivät siihen, mitä hän seuraavaksi haluaisi hankkia ja mikä olisi hienompaa kuin jollain muulla, kuka (aikuinen!) sisarus on saanut vanhemmilta enemmän rahallista tukea kuin muut ja ihan suoraan, että mistä on kellekin kateellinen.

Näistä syistä hän kokee elämänsä olevan jotenkin raskasta ja soitteli aina myöhään illalla pitkiä vuodatuspuheluita. Jossain vaiheessa en enää jaksanut jankata samoja asioita enkä vastannut. Siitä tietenkin seurasi syyllistämistä. Kaveri alkoi sitten soitella kesken työpäivän ikään kuin voisin työajalla kuunnella hänen kateellisuusmurheitaan. Eniten harmitti, että kaveri toivoi jouluisin ja synttäreille lapsilleen tiettyjä lahjoja ja kun annoin, ne haukuttiin pystyyn ja rikottiin tai myytiin.

Nyt on helpottunut olo ja paljon vähemmän stressiä. En vain tajunnut lopettaa aikaisemmin, koska olemme joskus olleet ihan oikeasti ystäviä.

Muutamasti. Oon kokenut sen vaan helpommaksi tilanteessa mistä ei pääse yli eikä ympäri. Ajattelen aina, etten halua sellaisia ihmisiä elämääni joista koituu vaan paha mieli.

Erääseen ystävään meni hermo hänen käytöksensä takia, ja katkaisin välit kun olin tarpeeksi pitkään käytöstä katsellut. Myöhemmin välit lämpenivät kyllä taas ja nyt kun ollaan aikuisia kummatkin niin tätä käytöstä ei ystävässäni enää ole. Tauko teki ihan hyvää (pari vuotta). Nyt hän on lapseni kummi.

Pari vuotta sitten meni välit mieheni siskoon, jonka kanssa olimme todella läheisiä. Niin pitkä tarina, ettei oikein voi tiivistää.

Vakavan masennuksen takia lopetin yhteydenpidon kaikkiin ystäviin. Yksi onnistui onneksi sitkeästi roikkumaan mukana ja muutamaa olen nyt myöhemmin nähnyt. Harmittaa

Olen viilentänyt välit halvauksen saaneeseen ystävääni (olen tuntenut hänet vain halvauksen jälkeen). On toipunut toimintakykyiseksi pienin rajoittein ja on nykyään sairaseläkkeellä.

Ystäväni viettää päivät kuntoutuen ja olettaa että hänelle löytyy aina aikaa. Perhe-elämän, kokoaikaisen työn ja lastenhoidon jälkeen en vain ehdi istumaan hänen seuranaan kahvilla joka ilta. Ystäväni lepää päivät ja olisi energinen iltaisin seurustelemaan. Jos en jaksa saan syyllistämistä ja julkisia facebook päivityksiä missä ihmetellään kun "ystävät hylkää" ja "helppo erottaa kuka on tosiystävä ja kuka ei".

Ystäväni nauttii myös jos minulla on vaikeaa töissä, painoni kanssa, parisuhteessa tai lasten kanssa. Lisäksi saan niskaani moralisointia miten pitäisi olla kunnollinen äiti. Ystäväni lähtee ulkomaanlomille pari kertaa vuodessa miehensä kanssa ja jättää lapsensa hoitoon siksi aikaa. Sitten facebookissa hehkutetaan "perhelomaa" ja "yhdessäoloa".

En_vaan_jaksanut_enää.

Olin juuri aloittanut uudessa työpaikassa ja havahduin olevani raskaana, lapsia ennestään neljä ja kuopus oli jo kolme. Työhaastattelussa olin kertonut lapsiluvun olevan täynnä ja kyseessä vastuullinen asema missä työn keskeyttäminen ei ole mahdollista vetovastuun vuoksi. Miehellä oli aika steriloitavaksi varattuna jo ennen työhakemuksen lähettämistä. Olimme kallistuneet aborttiin, mutta vielä epävarmoja. Halusin keskittyä uraani. Lisäksi viimeinen raskaus oli ollut hyvin vaikea ja jopa hengenvaarallinen.

Kerroin tilanteesta lapsuudenystävälleni joka sattui olemaan myös uuden pomoni vaimon ystävä (olivat tunteneet noin vuoden). Ja kuinkas kävikään ? Töissä pomolta viileitä katseita ja lopulta keskustelu kollegan kanssa jossa hän tiedusteli vauvan laskettua aikaa. Ystäväni oli rikkonut luottamuksen ja aiheuttanut äärimmäisen nolon tilanteen, en pystynyt kiistämään raskauttani koska primitiivinen reaktioni paljasti minut. Päädyimme mieheni kanssa aborttiin sillä raskaus olisi ollut liian vaikea. Mie

Jatkoin työpaikalla, mutta tuon "ystävän" kanssa en edes tervehdi.

Olen harkinnut välien katkaisua sellaisen kaverini suhteen, joka 1) koitti flirttailla mieheni kanssa läsnä ollessani 2) kertoi ystävälleni Sannalle, että olin muiden kaveriemme kanssa kritisoineet tämän ystäväni Sannan toimintaa.

Vierailija kirjoitti:

Mua kaduttaa vieläkin, kun katkaisin välini ystävääni! Aloin vain ahdistumaan kaikesta ja sitten menin typeryyksissäni sanomaan tälle ihmiselle etten halua enää illan hänen ystävänsä.
Voin kertoa, että olen katunut, todella katunut ja murehtinut miksi menin tekemään sellaista!!!

Mulla kävi ihan samalla tavoin. Harmittaa ihan vietävästi, tästä aikaa kohta 15 vuotta. Rakas, ihana opiskelukaveri oli tämä ihminen. Niin hyvää ystävää en ole sen jälkeen löytänyt.

Ala-asteaikaisen parhaan kaverini kanssa välit alkoivat viilentyä, kun jouduimme yläasteella eri luokille. Lukiossa välimme olivat sitten jo täysin jäässä, emme puhuneet toisillemme tai edes moikanneet. Joskus vieläkin se harmittaa, sillä ainakin silloin ala-asteella olimme tosi samanlaisia. Joskus mietin, että jos olisimme yläasteella päätyneet samalle luokalle, niin miten asiat olisivat nyt.

Toisen lapsuuden aikaisen kaverini kanssa pistin jollain tasolla välit poikki. Hän itse jätti mut täysi-ikäistyttyään täysin huomiotta. Yhtäkkiä mua ei enää kutsuttu mukaan baari-iltoihin ja yo-iltanakin kaveri valehteli, etten mahdu illanviettoon mukaan. Lisäksi sairaistuin itse lukion jälkeen vakavasti ja jouduin elinsiirtoleikkaukseen. Eipä paljoa kaveri kysellyt kuulumisia tai tullut sairaalaan katsomaan. Muutama vuosi leikkauksen jälkeen kaveri sitten alkoi taas ottaa yhteyttä ja olisi hirveästi halunnut järjestää yhteisiä illanistujaisia. Yksi uusivuosi viesteillä ruinasi ikuisuuden tulemaan samaan baariin hänen kanssaan. Ei tuntunut millään ymmärtävän, miten pahalta musta silloin aikanaan oli tuntunut. En ole kaveria suostunut näkemään eikä hänkään enää yhteyttä onneksi koita pitää. 

Vierailija kirjoitti:

Olen harkinnut välien katkaisua sellaisen kaverini suhteen, joka 1) koitti flirttailla mieheni kanssa läsnä ollessani 2) kertoi ystävälleni Sannalle, että olin muiden kaveriemme kanssa kritisoineet tämän ystäväni Sannan toimintaa.

Flirtissä kulkee minunkin raja, tökeröä käytöstä.

Olen ottanut etäisyyttä parhaaseen ystävääni, koska hän ihastui minuun. Pidän hänestä todella, TODELLA paljon, mutta vain ystävänä. En seksuaalisesti. Tulee vieläkin surullinen ja ahdistusnut olo asiaa ajatellessani...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen harkinnut välien katkaisua sellaisen kaverini suhteen, joka 1) koitti flirttailla mieheni kanssa läsnä ollessani 2) kertoi ystävälleni Sannalle, että olin muiden kaveriemme kanssa kritisoineet tämän ystäväni Sannan toimintaa.

Flirtissä kulkee minunkin raja, tökeröä käytöstä.

Millä tavalla hän koitti flirttailla? Hymyili, nauroi ja katsoi silmiin? Vain alkoiko ihan kosketella ja hivellä miestäsi? Tai tehdä kaksimielisiä ehdotuksia?

Mulla on ollut todella montaa hyvää kaveria joihin en enää pidä yhteyttä. Kaikki ovat katkaisseet välit minuun, eli eivät oo vastanneet puheluun tms ja poistaneet fb-kavereista. Joko oon tutustunu vain kauheisiin mielenvikasiin psykopaatteihin jotka on kyllästyny muhun saatuaan kaiken irti tai sitten vika on minussa. Ois vaan kiva tietää että mikä mussa mättää!

Kyllä. Tajusin ettei jatkuva vittuilu ja ulkonäön, sairauksien ja perheen haukkuminen ole normaalia. Silmät avautui vielä enemmän kun kuulin ettei kyseinen henkilö ollut väleissä enää edes vahnempiensakaan kanssa.