Oletko katkaissut välisi johonkin ihmiseen, josta aiemmin aidosti pidit?

Olen, koska olin vähän sekaisin. Sit vasta myöhemmin ymmärsin, että hain ihmisestä jotain muuta kuin luulin. Luulin hakeneeni jotain vakavaa, mutta oma käytöskin oli jotain ihan väärää. Täytyis olla sellainen tietty boogie päällä, kun lähtee IRL tai sit netissä hakemaan uutta ihmistä, esim. http://blog.fi.happypancake.com/millainen-tavoite-sellainen-profiili-lu…;

Lemppasin elämästäni henkilön joka käyttäytyi epäkunnioittavasti minua kohtaan, esimerkiksi ei tullut synttäreilleni, sopi uuden ajan kun tulee käymään, ei tullut silloinkaan, sopi uuden ajan kun tulee käymään ja jätti vielä sittenkin tulematta.

 

Vastaavia ohareita useita, lopullinen niitti oli se, kun lupasi hakea minut töistä lumipyryn jälkeen (olin pyörällä tiet kinoksen alla), vannotin ja vannotin että tuleehan varmasti. Kun lähdön hetki lähestyi soitin hälle ja ei vastannut, soitin monta kertaa, eikä vastausta, onneksi olin varautunut tähän ja keksinyt varasuunnitelman, toinen ihminen sitten haki minut, illalla kaveri soitti, että oli nukahtanut ja nukkunut niin sikeästi ettei ollut herännyt puhelimen soimiseen (ja tätä syytä oli käyttänyt jo montakymmentä kertaa aiemmin), totesin että jaahas, no eipä tarvitse enää meidän nähdä, kun teet jatkuvasti ohareita, mikä on aika loukkaavaa ja epäkunnoittavaa, sorono!

Ollaan muiden kavereiden kautta nähty sen jälkeenkin ihan hyvässä hengessä, mutta ystäviä meistä ei ole enää tullut eikä tule. Pari kertaa yritetty nähdä kahden kesken esim. lenkin yhteydessä mutta sama oharointi jatkuu edelleen ja poikkeuksetta nämä  näkemiset peruuntuvat, oli kumpi hyvänsä sitä näkemistä alunperin ehdottanut. Ja tekee tuota kaikille muillekkin, ei johdu mitenkään siis minusta.

Ohoh, vastaavia tyyppejä on siis useampia, mistähän tuollainen jatkuva ohareiden tekeminen ja välinpitämättömyys sovittuja asioita kohtaan oikein johtuu?

Menin nykyiseen työpaikkaani vuonna 2011 ja tutustuin samanikäiseen naiseen jonka kanssa tulin tosi hyvin juttuun. Nainen oli juuri eronnut ja kahden pojan yh, ex hieman väkivaltainen. Meistä tuli tosi hyvät ystävät, vietettiin paljon aikaa yhdessä ja hoidin joskus lapsiaan ja käytiin yhdessä lasten kanssa esim uimahallissa ja ulkoilemassa, siis niin että lasten äitikin oli mukana.

No joskus 2013 tämä kaverini alkoi seurustelemaan uuden miehen kanssa joka ei pidä hänen lapsistaan. Lapset alkoivat olemaan entistä enemmän minulla hoidossa eikä tehty enää mitään yhdessä niin että tämä ystäväni olisi ollut mukana. Aloin tuntemaan itseni ilmaiseksi lapsenvahdiksi ja myös joskus kieltäytymään toistuvista pyynnöistä ottaa lapset koska ei me koskaan enää muuten nähty ja jos nopsaa nähtiinkin niin ei voitu puhua mistään muusta kuin siitä uudesta miehestä. Lopullinen niitti oli kun minulla tuli kohtutulehdus ja jouduin sairaalaan. Samalla minulla todettiin endometrioosi ja jouduin leikkaukseen. Kun pääsin kotiin niin tämä "ystävä" soitti samana päivänä että voinko ottaa lapset muutamaksi päiväksi kun hän haluaisi lähteä risteilylle uuden miesystävänsä kanssa. Minut oli siis leikattu edellisenä päivänä ja olin todella väsynyt ja huonossa kunnossa. Kieltäydyin ja hän sanoi että oli luullut että olen oikea ystävänsä mutta en näköjään kun en enää halua edes hoitaa lapsiaan ja oli luullut että välitän lapsistaan mutta näköjään en ja löy luurin korvaan.

Oikeasti välitin ja välitän edelleen näistä lapsista ja harmittaa heidän puolestaan mutta en vain enää olla tämän ihmisen kanssa tekemisissä. ihmettelen jo sitä miksi seurustelee miehen kanssa joka on ilmoittanut ettei tykkää hänen lapsistaan. Ovat puhuneet että muuttavat yhteen sitten kun lapset muuttavat pois kotoa. Vanhin siis nyt 9 ja nuorempi 7-vuotias :(

Katkaisin itse tietoisesti välit parhaaseen ystävääni muutama vuosi sitten. Mielestäni ystäväni oli äärimmäisen hauska, lojaali ja rohkea. Pidin hänestä, mutta muutamat seikat johtivat päätökseen luopua ystävyydestä hänen kanssaan,

Hänestä tuli vuosien varrella aina tuomitsevampi ja tuomitsevampi. Julisti suvaitsevaisuutta mutta tuo suvaitsevaisuus koski vain hänen rajattuja mielipiteitään. Tuomitsi ja morlaisoi kaikkia eritavalla ajattelevia. Lisäksi hän oli uskomattoman itsekäs. Hän naimisissa olevana, perheellisenä ihmisenä koitti taloudellisesti hyötyä jatkuvasti minusta, yksihuoltajasta joka elätin yksin itseni ja lapseni. Kyllästyin ennen kaikkea tähän. Yritti ravintolassa maksattaa laskut minulla aina, ja oli vuolaasti mankumassa että tarjoan hänelle. Viimeinen pisara oli yhteydenpidon katkaisuun se että kyllästyin tämän ystävän somekäyttäytymiseen. Riidanhaastamista, jatkuvaaa ilkeilyä ja ihmisten piikittelyä, moralisointia, muiden valintojen tuomitsemista: Jos joku postasi kuvan ruoastaan jossa lautasella oli esim. pihvi, kaverini saattoi kommentoida kuvaan että "hyi vittu miten oksettavaa paskaa, onko edes luomulihaa?? lihansyönti on murha!! kuole paksusuolen syöpään kusipää". Menetti pikkuhiljaa tuolla käytöksellään kaikki ystävänsä, minut mukaanlukien, mutta vierellä säilyi lammasmainen aviomies joka komppasi aina näitä naisen vouhkauksia.

40: kyllä sulla on oikeus olla pitämättä yhteyttä jos et halua. Ei se ole muiden päätettävissä.

En varsinaisesti ole katkaissut välejäni keneenkään muuhun kuin entiseen avovaimooni, mutta onhan noita kavereita jäänyt taakse useita siitä syystä, kun olen muuttanut ja siksi tapaamiset ovat jääneet luonnostaan. Nyt esimerkiksi yksi entinen kaveri asuu samalla paikkakunnalla, mutta ei näin pitkän hiljaiselon jälkeen viitsi alkaa mitään virittelemään. Harmi sinäänsä, koska hänestä kyllä saisi kaverin aika moneen juttuun jos ei ole kovin kiireinen.

Olen lopettanut yhteydenpidon useaankin ihmiseen kuluneiden vuosien aikana.

Muunmuuassa:

1) Tätä henkilöä pidin kauan sielunsisarenani, mutta silmäni avautuivat pikkuhiljaa kun ymmärsin tän henkilön läsnäolon vievän musta hirveästi voimaa ja näkemisen jälkeen olin ahdistunut ja väsynyt. Hän puhuu vain ja ainoastaan itsestään ja muiden ihmisten asioista. Ei kysy ikinä mun kuulumisia. En vaan halua sitä ihmistä lähelleni enää, vaikka on ollut minulle rakas. Hänellä on jonkin sortin persoonallisuushäiriö ja sen johdosta kestänyt aika paljon paskaa ja rumia sanoja siltä vuosien varrelta - ilman anteeksipyyntöä.

2) Tämä henkilö oli olevinaan niin ystävää, mutta ei se vaan tuntunut aidolta. Hän oli mielistelevä, mutta ei todellinen ystävä. Mua myös ärsytti ja harmitti sen päihteidenkäyttö, kun ei ikinä ollut selvinpäin kun nähtiin. Ihana tyttö kumminkin, harmi että arvomme eivät nykyään kohtaa.

3) Eräs ikuinen valittaja ja märehtijä, joka ei kuitenkaan tee asioiden eteen mitään. Ei olla tavattu varmaan vuoteen. En vaan jaksa. Lisäksi selviä viitteitä että hänellä oli tunteita mua kohtaan ja koin sen häiritseväksi (olen varattu).

Ja lukuisia muita ihmisiä vanhoista piireistä. Ne ei olleet aitoja ihmissuhteita, vaan niihin liittyi paljon päihteitä ja niihin liittyviä asioita.

RaDiOaCTiVe kirjoitti:

Mulla oli ystävä,jonka kanssa oltiin tunnettu peruskoulun toiselta luokalta. Monta vuotta oltiin kuin paita ja peppu,ilman ainuttakaan riitaa. Ja sitten kävikin se ns. "klassinen",eli tämä ystävä alkoi seurustelemaan ja kaverit sai jäädä. En ollut edes ainoa joka siinä kohtaa unohtui,vaan kaikki yhteiset kaverit myös.

Olin kuitenkin ainut joka jaksoi yrittää pitää yhteyttä vielä jonkin aikaa. Lopulta väsyin siihen,että juoksin kuin koiranpentu sellaisen perässä jolta ei vastakaikua tule, ja pistin välit poikki. Siitä on nyt muutama vuosi,eikä sanaakaan ole tästä kys. ihmisestä kuulunut. Kerran on osuttu naamatusten,ja käyttäytyi kuin ei tuntisikaan.

Mietin asiaa edelleen,silloin tällöin. Olen edelleen jokseenkin katkera,sillä tämä ystävä oli minulle kuin sisko (ja tiesi sen myös). Nykyään kuitenkin enemmän kaduttaa etten hoitanut asiaa toisella,paremmalla tavalla.

Ikäviä juttuja. Itseäni harmittaa se kun siskoni eivät enää lisäännyttyään ole käytännössä minuun enää yhteydessä. Vastaavat puhelimeen toki (ja usein on "akku juuri lopussa" josta vedän omat johtopäätökseni)  mutta eivät ikinä ota yhteyttä, ei tule kuvia (mitä muut äiti-ihmiset lähettävät sähköpostin täyteen :)  ) , ei kutsuta kylään paitsi pakollisille synttäreille jne. Olen lakannut sitten myös yksipuolisen yhteydenoton. En tiedä missä vika, muiden kavereideni kanssa ei vastaavaa ongelmaa ole ja näen heitä myös "aikuisten kesken" leffassa, teatterissa, shoppaillen ym. Tämä hankaloittaa tutustumista sisarten lapsiinkin kun heitä ei näe. Eli välit ovat tavallaan olemassa mutta käytännössä eivät. Riidoissa ei olla käsittääkseni ja yleensä tulen ihmisten kanssa hyvin toimeen.  Surullista tämäkin. Omat lapsetkin ihmettelevät kun eivät serkkuihinsa oikein saa kontaktia, tosin ikäeroa on, omat lapseni ovat murkkuikäisiä jo ja sisarten nuorempia. Asutaan aika lähekkäin toisiamme joten siitä ei syytä saa.

En ole katkaissut välejä häirikköön koska en aidosti välitä henkilöstä tippaakaan (eikä siis mitään välejä ole); mutta mitä enemmän häiriköi, sitä enemmän pillittää. Käsitellään silloin kuten rottaa katuojassa.

Vierailija kirjoitti:

RaDiOaCTiVe kirjoitti:

Mulla oli ystävä,jonka kanssa oltiin tunnettu peruskoulun toiselta luokalta. Monta vuotta oltiin kuin paita ja peppu,ilman ainuttakaan riitaa. Ja sitten kävikin se ns. "klassinen",eli tämä ystävä alkoi seurustelemaan ja kaverit sai jäädä. En ollut edes ainoa joka siinä kohtaa unohtui,vaan kaikki yhteiset kaverit myös.

Olin kuitenkin ainut joka jaksoi yrittää pitää yhteyttä vielä jonkin aikaa. Lopulta väsyin siihen,että juoksin kuin koiranpentu sellaisen perässä jolta ei vastakaikua tule, ja pistin välit poikki. Siitä on nyt muutama vuosi,eikä sanaakaan ole tästä kys. ihmisestä kuulunut. Kerran on osuttu naamatusten,ja käyttäytyi kuin ei tuntisikaan.

Mietin asiaa edelleen,silloin tällöin. Olen edelleen jokseenkin katkera,sillä tämä ystävä oli minulle kuin sisko (ja tiesi sen myös). Nykyään kuitenkin enemmän kaduttaa etten hoitanut asiaa toisella,paremmalla tavalla.

Ikäviä juttuja. Itseäni harmittaa se kun siskoni eivät enää lisäännyttyään ole käytännössä minuun enää yhteydessä. Vastaavat puhelimeen toki (ja usein on "akku juuri lopussa" josta vedän omat johtopäätökseni)  mutta eivät ikinä ota yhteyttä, ei tule kuvia (mitä muut äiti-ihmiset lähettävät sähköpostin täyteen :)  ) , ei kutsuta kylään paitsi pakollisille synttäreille jne. Olen lakannut sitten myös yksipuolisen yhteydenoton. En tiedä missä vika, muiden kavereideni kanssa ei vastaavaa ongelmaa ole ja näen heitä myös "aikuisten kesken" leffassa, teatterissa, shoppaillen ym. Tämä hankaloittaa tutustumista sisarten lapsiinkin kun heitä ei näe. Eli välit ovat tavallaan olemassa mutta käytännössä eivät. Riidoissa ei olla käsittääkseni ja yleensä tulen ihmisten kanssa hyvin toimeen.  Surullista tämäkin. Omat lapsetkin ihmettelevät kun eivät serkkuihinsa oikein saa kontaktia, tosin ikäeroa on, omat lapseni ovat murkkuikäisiä jo ja sisarten nuorempia. Asutaan aika lähekkäin toisiamme joten siitä ei syytä saa.

Tää on ihan normaalia suomimeinkiä jona syynä on satavarmasti kateus. Sulla on jotain mitä systereilläs ei. Osta halvempi auto, tai muuta korpeen tai liho 30 kg niin saattaa puhelin soida :) Thats it.

Olen tähän mennessä katkaissut välit vain yhteen "ystävään", jonka kanssa hengasin yläasteaikoina. Hän oli itsekkäin ja omahyväisin ihminen johon vieläkään olen törmännyt. Pompotti ja vähätteli kavereitaan. Ei ollut kiinnostunut minun asioistani eikä ikinä kysellyt kuulumisiani, teki sen sijaan aina itsestään valtavan numeron. Jos olimme aiemmin sopineet näkemisestä, hän saattoikin varttia ennen perua sen, kun hän oli löytänyt parempaa ajanvietettä. Pyöri monien eri kavereiden kanssa eri aikaa ja puhui kaikista paskaa toisille - minusta myös, tiesin sen.

Kaveerasin hänen kanssaan kun olin yksinäinen. Lakkasin kuitenkin pitämästä häneen yhteyttä, kun aloitin lukion ja sain uusia kavereita. Hänen ylpeytensä ei tainnut kestää sitä. Hän teki sitten Facebookiin päivityksen, jossa haukkui minut (nimeäni mainitsematta) "vitun huoraksi". Kommentoin siihen "Sä kirjoittelet tällaisia Faceen ja sitten vielä ihmettelet, että mä en halua olla sun kanssa tekemisissä? Kasva aikuiseksi."

Teininä hengasin yhden tytön kanssa, joka oli aina negatiivinen. Hänellä oli sellainen "koko maailma on mua vastaan" -asenne, ja hän sai aina jotenkin käännettyä kivatkin asiat ikäviksi. Hän oli myös perässäroikkuja, ja hengasi välillä jonkun kovisjengin kanssa. Minua hän ei halunnut siihen mukaan - ei sillä, että olisin tahtonutkaan - ja saattoi perua sopimamme jutut, jos halusikin olla mieluummin tuon porukan kanssa. Olin aluksi häntä kohtaan tosi huomaavainen, mm. vein hänelle karkkia kun hän oli kotona flunssassa, mutta hän ei koskaan kiittänyt tai vastannut noihin huomaavaisuuksiin. Huomasin sitten itsekin aika pian, että ei kannata. 

Kyseinen kaveri oli myös koulussa kiusattu, mikä masensi häntä lisää. Välillä hän viilteli itseään ja esitteli minulle jälkiä. Ymmärsin kyllä, että hän olisi tarvinnut apua ja tukea, mutta hän ei itse halunnut ottaa ongelmiaan puheeksi. Eikä sellaisen kaverin kanssa ole kovin kiva viettää aikaa, joka on aina myrtsinä ja jolla ei ole mitään kivaa sanottavaa mistään. Päätin sitten katkaista välit.

En ole varsinaisesti katkaissut välejä keneenkään, vaan antanut joidenkin ystävyyksien vaan kuivua kasaan.

Yksi tällaisista on lukioaikainen paras kaverini. Hän on aina ollut tosi piikikäs ja aggressiivinen keskustelija ja välillä hyvinkin epäsuosittu persoona. Hänellä oli tarve aina huomautella muiden virheistä ilkeästikin, mutta itse hän suuttui ihan älyttömästi, jos hänelle puhui edes puoliksikaan samaan sävyyn. Provosoitui myös helposti ja otti henkilökohtaisesti, jos joku oli eri mieltä vaikka presidenttiehdokkaasta hänen kanssaan. Hänellä oli kuitenkin myös ehdottomasti hyvät puolensa ja hän oli oikeasti lojaali ja luotettava ystävä. Olen ihan varma, että nuo hänen huonot puolensa johtuvat pääasiassa huonosta itsetunnosta, ja siksi kestinkin häntä hyvin pitkään, vaikka muut samaan kaveriporukkaan kuuluvat eivät enää olleetkaan hänen kanssaan tekemisissä. Lopulta vaan yksinkertaisesti väsyin hänen seuraansa, kun huomasin, että en pysty olemaan oma itseni hänen kanssaan, vaan olen koko ajan varpaillani ja varon hänen tunteidensa loukkaamista. Sitten hän jossain vaiheessa muuttikin toiselle puolelle Suomea opiskelemaan ja välit viilenivät "luonnollisesti" ilman riitoja. Pakko myöntää, että en kyllä hirveän aktiivisesti yrittänyt ylläpitää välejä hänen kanssaan.

Toisen ystävän kanssa taas vaan kasvettiin erilleen. Hän oli opiskelijakaveri ja kävimme usein opiskelijabileissä yhdessä. Silloin opintojen alussa se oli hauskaa ja harmitonta, mutta sitten vuosien saatossa hänestä alkoi tulla enemmän esiin sellaisia puolia, joita en oikein arvosta muissa ihmisissä. Esim seurusteli yhden miehen kanssa, mutta kohteli häntä mielestäni huonosti, haukkui häntä usein selän takana ja kuolasi avoimesti paremman näköisten miesten perään jne. Jossain vaiheessa vaan huomasin, että emme ole kuitenkaan pohjimmiltamme samalla aallonpituudella, vaikka hän onkin tosi hauska ja halutessaan todella viihdyttävää seuraa. Jotenkin vaan mitä syvällisemmin tutustuin häneen, sitä enemmän paljastui sellaisia piirteitä, joista en pitänyt. Omia oikeasti hyviäkin ystäviään hän haukkui avoimesti, jos hän oli vaan jostain syystä kyllästynyt heihin, ja sitten hetken päästä hän oli taas ylintä ystävää näiden kanssa. Lopulta koko kaverista tuli minulle epäluotettava vaikutelma, ja nykyään voisin kuvitella hänen olevan juuri sellainen, joka vie kaverin poikaystävän "koska ei voi omille tunteilleen mitään" tms. Häneenkin annoin vain välien kuivahtaa.

Olin tuntenut erään ystäväni alakoulusta asti ja olimme hyviä, ajoittain jopa parhaita ystäviä kymmenisen vuotta. Tämä ihminen oli pohjimmiltaan äärettömän itsekeskeinen ja pahansuopa: hän puhui muista pahaa aivan mielettömät määrät, juoruili, hajotti ystävyyssuhteita, valitsi ystävänsä ulkonäön ja statuksen perusteella (esim. ollessani koulukiusattu yläkoulun alkuaikoina, hän ei viettänyt aikaa kanssani koulussa, vain vapaa-ajalla), arvotti muita todella pinnallisin perustein (esim. ulkonäkö, vaatteet, suosio somessa, myöhemmin elämässä koulutustaso), ja minusta tuntui usein, että kaikilla hänen teoillaan oli omaa etua ajavat tarkoitusperät. Hän eli draamalle ja riidoille, ja aloitti niitä kyllä itse jos/kun muut eivät. Hän menetti ystäviä todella usein ja taustalla oli aina jotakin draama: milloin oli puhunut paskaa selän takana, milloin kännissä haukkunut jonkun pystyyn. Joi liikaa, petti kumppaniaan, puhui minusta ja muista ystävistämme myöskin paljon pahaa selän takana, sekä yritti yllyttää meitä toisiamme vastaan. Myrkyllinen ja narsistinen ihminen, jonka seurassa oli loppupuolella aina vain paha olla. Jätin tämän ihmisen taakseni, kun hän loukkasi yhden kerran liikaa. En tiedä, onko hänellä yhtäkään aitoa ystävyyssuhdetta enää jäljellä. 

Muita ystäviäni en ole menettänyt omasta tai heidän aloitteestaan. 

Olen joutunut katkaisemaan välit rakkaaseen ystävääni :( Välien katkaisu oli mulle todella rankkaa, mutta jälkikäteen tajusin ystävyssuhteen olleen paljon rankempi ja kuluttuvampi. Tuo ystävyyssuhde tuhosi itsetuntoni täysin ja kesti kauan rakentaa sitä takaisin.

En tiedä oliko/onko ystävälläni joku persoonallisuushäiriö vai oliko muuten vain niin julma tyyppi... Puhui selkäni takana pahaa minusta, käänsi kaikki omat ystävänsä minua vastaan, kertoi aina minulle kuinka henkilöt X ja Y olivat haukkuneet minua näillä sanoin (ja todellisuudessa nämä haukkumiset olivat ystäväni omia mielipiteitä), varasti minulta ja sisaruksiltani rahaa, valehteli seurustelevansa sekä poikaystävä kuulemma pahoinpitely häntä ja minä tietysti lohdutin häntä mutta kaikki paljastui valheeksi, murtautui vanhempieni omakotitaloon ja varasti kaikki alkoholijuomat koska oli "pakko" päästä juhlimaan... Tässä vain muutama juttu. :/ Eräs talvi olin ystäväni luona yökylässä viikonlopun ajan ja menin käymään nopeasti ulkona tupakalla vähissä vaatteissa, ystäväni lupasi tulla perässä sauhuilla. Mutta hänpä lukitsi ovet ja ei tullut enää avaamaan ovea! Puoli tuntia jaksoin huutaa ystäväni perään ja koputella ovia/ikkunoita mutta eipä tullut avaamaan, joten vähissä vaatteissa kävelin kotiin parin kilometrin matkan. :/ Sain kaikki tavarani takaisin vasta viikonlopun jälkeen jolloin ystäväni vanhemmat olivat tulleet takaisin kotiin.

Ex-ystävä on välillä yrittänyt ottaa yhteyttä ja pyytänyt kahville, mutta en ole kertaakaan suostunut. Hän ei ole kertaakaan pyytänyt tekojaan anteeksi enkä minä pysty enää luottamaan häneen. Enkä todellakaan halua enää romuttaa itseäni samalla tavalla, kuin ystävyytemme aikana.

Yläasteaikaiseen kaveriin oli pakko laittaa välit poikki, kun oltiin parikymppisiä. Hän oli aina ollut kontrolloiva, melko mustasukkainen ja määräilevä, mutta osasi kuitenkin mukavimmillaan olla myös erittäin hauskaa seuraa. En minä siihen kontrollointiin koskaan suostunut täysillä... Mutta nyt vanhempana olen kuitenkin tajunnut, että pidin silti puoleni liian hatarasti ja tuo ex-ystävä sai hyväksikäytettyä minua(kin) aika monessa asiassa.

Lukioaikoina meillä oli vielä enimmäkseen kivaa yhdessä. Täysi-ikäisenä tällä kaverilla kuitenkin lähti menemään liian lujaa ja valitettavasti huonot piirteet hänessä vain korostuivat. Hän oli omistushaluinen, kilahteli aivan tyhjästä ja minulla olisi aina pitänyt olla aikaa vain hänelle. Hän ei pitänyt muista kavereistani. Tytöllä alkoi tulla kuvioihin myös lukuisia miehiä, joita hän tykkäsi alistaa ja kontrolloida. Hän kiristi miehiä mm. hankkiutumalla raskaaksi (oli valehdellut käyttävänsä ehkäisyä), pettämällä, varastelemalla omaisuutta ja iskemällä miesystäviensä kavereita. Hän tietysti hankki vain erittäin kilttejä ja alistuvia miehiä, joita oli helppo pitää otteessa.

Ystäväni soitteli minulle jatkuvasti avautuakseen mieskuvioistaan ja tietysti haukkui aina miehet pystyyn, jos joku asia tai suhteen käänne ei ollut miellyttänyt. Samaan hengenvetoon kaveri selitti, kuinka oli taas näpäyttänyt "Jaria" menemällä sänkyyn tämän serkun kanssa - koska "Jari" ei ollut lainannut iki-ihanalle tyttöystävälleen rahaa...Ja sitten kiristänyt "Jarin" serkkua valehtelemalla olevansa raskaana. Kyllä, ihan oikeasti ystäväni selitti näitä juttuja vakavissaan, ja minun olisi pitänyt myötäillä ja kehua hänen toimintaansa! Jos ja kun sitten kritisoin häntä, hän suuttui. Olin kuulemma huono ystävä, koska en tukenut häntä.

Laitoin välimme poikki, koska en vain enää kestänyt kyseistä ihmistä ja hänen sotkuista elämäänsä.

Olen vain masentunut ja minulle sattui järkyttävä asia josta johtuen aloin vältellä sosiaalista kanssakäymistä. Myös aiemmin mukavat tyypit saivat jäädä elleivät suorastaan pakottaneet minua näkemään.

Yhteydenpito kaverin kanssa oli yksipuolista. Eli vaikka hän oli aina iloinen ottaessani yhteyttä, tuntui viihtyvän seurassani ja tulimme hyvin toimeen keskenämme, hän ei koskaan ollut se aloitteentekijä. Ihminen olis siis ihan sinkku, eli mikään vaativaa lapsiperhearkea tms. elämäntilanne ei ollut taustalla. Väsyin kuvioon ja lopetin yhteydenpidon.

10 vuotiaasta asti ollut paras ystävä totesi avioeroni jälkeen että jos hankin uuden miehen ja saan uusia lapsia , hän ei halua heitä koskaan tavata. sanoin että tämä oli sitten tässä. ei ystävyyteen voi asettaa ehtoja. yritin myöhemmin ottaa häneen yhteyttä jos olisi näkökulma muuttunut. ei ollut. hän sairasti 5vuotta ja kuoli , mutta ei sinäkään aikana halunut sopia välejämme. menin lesken pyynnöstä hautajaisiin.