Oletko katkaissut välisi johonkin ihmiseen, josta aiemmin aidosti pidit?

Täysi-ikäisenä tutustuin isovelipuolien perheisiin, vuosia kaikki meni hyvin. Sitten itselle tuli muita vaikeuksia enkä tuntenut enää olevani kovin läheinen velipuolille. Jostain syystä kaikki yhteydenotto ja kylään meneminen heille olisi pitänyt tulla minun aloitteesta vaikka kerroin monesti että olen todella huono soittamaan ja kutsumaan itseäni kiireisille perheille kylään.

Nuorempana, reilu 10 vuotta sitten, silloinen hyvä ystäväni meni selkäni takana silloisen poikaystäväni ( taisimme olla juuri eronneet )  kanssa treffeille ja sänkyyn. No sain itse selville asian, ja välit katkesivat joksikin aikaa. Annoin anteeksi ystävälleni, mutta emme ole vuosiin kuitenkaan olleet tekemisissä kun facebookin kautta vain. Kerran oli jotkut illanistujaiset missä olimme isommalla porukalla tämän ystävän kotona. Eihän se koskaan unohdu miten pahalta se silloin nuoresta tytöstä tuntui, mutta kun silloin tajusin miten idiootti se exäni on, niin oli helpompi toipua. Menneet on menneitä! Onneksi elämääni ei ole muita inhottavia tapauksia sattunut. En yksinkertaisesti ole sellaisten ihmisten seurassa joista voi tulla ongelmia. Olen onnekas että minulla on paljon ihania hyviä , fiksuja ystäviä.

Sellaiseen, jolla oli pakko olla välit katki johonkuhun koko ajan ja joka halusi nostattaa draamaa. Sellaiseen, joka saattoi sanoa toisista selän takana vaikka mitä ja valehdella niin, että se hyödytti häntä itseään eniten. Erään kanssa oleminen alkoi kyllästyttää, koska hän ei osannut olla aloillaan vaan aina piti käyttää päihteitä jos tavattiin.

Olen katkaissut välit muutamaan ystävään. Eräässä tapauksessa katkaisin välit kahteen ystävään, joiden kanssa olimme tiivis kaveriporukka. Aloin tuntea jotain ihmeellistä, outoa, kun tavattiin...aivan kuin olisi jotain, mistä en tiedä tai jota minulta salataan.

Myöhemmin toisella näistä oli synttärit. Lähetin viestin ja kysyin, että lähdetäänkö juhlistamaan synttäreitä. Hän vastasi, että "olen väsynyt, pitkä työpäivä takana, niin jään kotiin".

Myöhemmin illalla näin Instagramista tämän tyypin toisen kaverin ottaman kuvan, jossa näkyi shampanjapullo, useampi lasi ja #pirkonsynttärit #bileet #bestfriends #champagne jne.

Eli mut oli tarkoituksella jätetty "ulos"...

Sitten eräs toinen tapaus: vanha ystävä muutti takaisin kotikaupunkiimme. Oli aina itkenyt, että kun "on sua ikävä, miks oot niin kaukana". Nyt kun hän sitten muutti takaisin, ei edes tullut katsomaan vauvaani, vaikka asuu melkein naapurissa. Vauva on nyt jo reilun vuoden ikäinen, eikä tämä ns.ystävä ole huomioinut kutsujani meille käymään tai kaupungille kahville. Kertaakaan ei ole kutsunut mua kylään. Hänellä on itselläänkin lapsia, eli mistään lapsivihaajasta ei ole kyse.

Mulla on oma kampaamo, mutta tämä ystävä ei ole käynyt edes katsomassa, millainen paikka se on. Käy asiakkaana toisessa paikassa ja julistaa netissä, kuinka mahtava kampaaja tämä toinen kampaaja on! Mun mielestä tuollainen ei ole ystävä ollenkaan, joten katkaisin välit.

Minulla oli ihanan iloinen, hauska ja rento kaveri, joka asui aivan lähelläni. Olimme tutustuneet aikuisiällä ja meillä oli paljon yhteisiä asioita. Näimme usein kahvin, shoppailun ja hengailun merkeissä, joskus myös käytiin viihteellä. Luulin tuntevani hänet, ja että hän tuntisi minua kohtaan samoin.

Pikkuhiljaa huomasin kuitenkin ikäviä merkkejä: hän myöhästeli tapaamisista. Myöhästelystä tuli jokakertaista ja myöhästymiset pitenivät, anteeksipyyntöä tai kunnon selityksiä ei tullut. Hän teki myös parit oharit minulle; toisen syntymäpäivänäni, kun meillä oli ollut tarkoitus mennä kakkukahville Sokokselle. Muistan vieläkin sen päivän, kun satoi vettä ja kävelin pettyneenä kotiin.

Silti hän oli aina ihan mahtava tyyppi, kun vaivautui paikalle. 

No, ikäviä piirteitä tuli lisää: jos en ottanut häneen yhteyttä, ei hänkään soittanut enää minulle. Aikaa kului jopa viikkoja, eikä hänellä ollut näköjään ikävä  minua. Testiksi lopetin yhteydenpidon, ja sehän loppui; ystävyys oli ollut vain minun aktiivisuuden varassani. Kun aloin odottaa lasta, typeryyksissäni jopa harkitsin kaikesta huolimatta hänen pyytämistään kummiksi. Luojan kiitos en niin tehnyt, sillä häntähän ei minun raskausaikani kiinnostanut.

Nykyään hän on yhä fb-kaverini, mutta en ole nähnyt häntä pariin vuoteen. En viitsi enää vaivautua. Voin sanoa, että olen pyyhkinyt hänet elämästäni kokonaan.

Joskus mietin, mikä minussa on vikana, kun näin käy. Olinko liian itsekäs, liian "tarvitseva"? Vai enkö osaa tulkita ihmisiä oikein? Minut on ennenkin hylätty näin.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli ihanan iloinen, hauska ja rento kaveri, joka asui aivan lähelläni. Olimme tutustuneet aikuisiällä ja meillä oli paljon yhteisiä asioita. Näimme usein kahvin, shoppailun ja hengailun merkeissä, joskus myös käytiin viihteellä. Luulin tuntevani hänet, ja että hän tuntisi minua kohtaan samoin.

Pikkuhiljaa huomasin kuitenkin ikäviä merkkejä: hän myöhästeli tapaamisista. Myöhästelystä tuli jokakertaista ja myöhästymiset pitenivät, anteeksipyyntöä tai kunnon selityksiä ei tullut. Hän teki myös parit oharit minulle; toisen syntymäpäivänäni, kun meillä oli ollut tarkoitus mennä kakkukahville Sokokselle. Muistan vieläkin sen päivän, kun satoi vettä ja kävelin pettyneenä kotiin.

Silti hän oli aina ihan mahtava tyyppi, kun vaivautui paikalle. 

No, ikäviä piirteitä tuli lisää: jos en ottanut häneen yhteyttä, ei hänkään soittanut enää minulle. Aikaa kului jopa viikkoja, eikä hänellä ollut näköjään ikävä  minua. Testiksi lopetin yhteydenpidon, ja sehän loppui; ystävyys oli ollut vain minun aktiivisuuden varassani. Kun aloin odottaa lasta, typeryyksissäni jopa harkitsin kaikesta huolimatta hänen pyytämistään kummiksi. Luojan kiitos en niin tehnyt, sillä häntähän ei minun raskausaikani kiinnostanut.

Nykyään hän on yhä fb-kaverini, mutta en ole nähnyt häntä pariin vuoteen. En viitsi enää vaivautua. Voin sanoa, että olen pyyhkinyt hänet elämästäni kokonaan.

Joskus mietin, mikä minussa on vikana, kun näin käy. Olinko liian itsekäs, liian "tarvitseva"? Vai enkö osaa tulkita ihmisiä oikein? Minut on ennenkin hylätty näin.

En usko, että vika on sinussa.

Jotkut ihmiset vaan ovat itsekkäitä ja piittaamattomia:(

Olen.

En jaksa enää olla maksajana "ystävien" huvituksille. En jaksa enää kuunnella pessimistin valitusta ja jatkuvaa kritisointia asiasta kuin asiasta. En jaksa enää kuunnella ilmeisesti persoonallisuushäiriöisen hehkutusta omasta erinomaisuudestaan alalla kuin alalla: on olevinaan jokaisen alan asiantuntija ja kaikki muut ovat ymmärtämättömiä moukkia, jotka eivät osaa arvostaa hänen taitojaan. Todellisuudessa tyypin teokset saisivat peruskoulun arvosanan 7. En jaksa olla aina se, joka ottaa yhteyttä koska koen sen seurani tuputtamisena. En jaksa myöskään olla ilkeän ihmisen ystävä. Hänellä on merkillinen kyky dramatisoida asioita huonompaan suuntaan, esim. yksinhuoltajaäiti lipsahtaa hänen puheissaan hyvin nopeasti yleiseen jakorasiaan samalla kun hän korostaa olleensa milteinpä koko aikuisikänsä olleensa naimisissa miestensä kanssa. Suorastaan ärsytti kun tyyppi käytti jokaisen jutunjuurensa itsensä ylentämiseen ja toisten mollaamiseen.

Olen joutunut katkaisemaan välit ystävään. Pidin hänestä todella, ongelma oli osittain se että olin itse tietyllä tavalla sokea tämän ihmisen vahingolliselle käytökselle minua kohtaan. Pitkään annoin mennä minun jatkuvan kritisoimiseni ja satunnaisen julkisen pilkan teon sormien läpi. Kunnes se paheni. Jolloin otin asian puheeksi.

Asiaa ei voinut selvittää, koska kyseinen henkilö oli niin selkärangaton, ettei hän osannut pyytää anteeksi, eikä kokenut toimineensa väärin. Hän vain puhuu suoraan omien sanojensa mukaan. Hän paljastui muutenkin manipuloivaksi, valehtelevaksi uhkailijaksi, kun uskalsin ottaa hänen käytöksensä puheeksi ja löysin hänen perusteluistaan täysin loogisia aukkoja. Se teki hänestä myös pelottavan. En tarvitse tuollaisia ihmisiä elämääni.

Olen liian monta häiriintynyttä ihmistä elämässäni joutunut sietämään, enää en aio sietää. Ikäväksi asian tässä teki kuitenkin se, että luotin tähän ihmiseen ja pidin häntä ystävänä.

Minusta tuntuu, että vedän jotenkin paskiaisia puoleeni. He näkevät, että minun on vaikea puolustaa itseäni, koska minut on kasvatettu pelolla.

Kritiikki, se on tappavaa jos ihminen ei pidä huolta että se on varmasti ansaittua eikä sitä säestä raivonpuuska. Ystäväni tiesi hyvin miten vaikea eräs asia oli minulle koska olin uskoutunut hänelle siitä miten kovasti yritän sen korjata ja miten joskus ahdistaa. Hän suuttui minulle ihan eri asiasta (en halunnutkaan olla niin läheinen hänen kanssaan kuin hän olisi halunnut) ja syyti naamaani viikkoa myöhemmin miten ei tarvitse minua ja miten olen luuseri jolla on se ja se puute ja jota hän ei elämäänsä edes tarvitse... Tällä hän viittasi ongelmaan josta olin hänelle uskoutunut.

Raivonpuuskan laukaisi huomautukseni "ehkä noin ei pitäisi sanoa" jostain jutusta jota hän oli kommentoinut tahallisen tylysti. Oikeasti epäilen taustalla olleen sen että hän halusi lytätä minut siinä toivossa että sen jälkeen suostun mihin vain hän haluaa koska en koe enää olevani hänen ystävyytensä arvoinen. Ikävää hänen kannaltaan että sen sijaan että nöyristelisin ystävää jota en tunne ansaitsevani, lähden suosiolla enkä alenna itseäni alennustavaraksi jolla ei ole oikeutta odottaa ystävyydeltä normaaleja asioita.

Ei muuten mitään, mutta ongelma jota hän käytti minua loukatakseen oli se ongelma jota hän tiesi minun yrittävän kaikin voimin korjata, ja hän iski siihen nimenomaan siksi, helpoimpaan mahdolliseen maaliin jonka tiesi olevan arka paikka ja jossa tiesi paremmin kuin kukaan minun vähiten ansaitsevan enää ulkopuolista arvostelua. Tunsin oloni todella petetyksi koska oman elämän vaikeimmista asioista uskoutuminen ei ole helppoa ja kaikki mitä hän luottamuksessani näki oli helppo tapa satuttaa ja pyrkiä kontrolloimaan minua. Se "en tarvitse tuollaista mihinkään" julistuskin olisi ollut ok jos hän olisi ollut valmis katkaisemaan välit, mutta ei hän oikeasti sitä halunnut vaan julisti niin vain siksi että saisi oloni arvottomaksi.

Myöhemmin pyysi että annan anteeksi ja että korjaamme kaiken yhdessä, olisin halunnut mutten kyennyt koska ei ollut enää luottamusta enkä pystynyt enää suhtautumaan hänenkään kuulumisiinsa neutraalisti seulomatta onko niissä jonkinlaista uhkaa/alistamisyritystä tai muuta valtataistelun ensimaininkia jonka lopullisena tavoitteena on tuhota itsetuntoni että olisin helpompi käsitellä ja tuntisin olevani hänelle jotain velkaa koska olen niin paljon huonompi. Ymmärrän miksi hänestä tuli sellainen hirviö: kauhu, pelko yksinjäämisestä, ahdisti, suututti ja sosiaalisesti kömpelö. Silti en voi asettaa itseäni jatkuvaan hyökkäysvaaraan jonkun sellaisen puolelta joka on ennenkin yrittänyt tuhota itsetuntoni tarkoituksella.

Olen katkaisut tai jäädyttänyt välini moniin ihmisiin ja syystä kun havaitsin epärehellisyyden ja perättömien juttujen levittelyt ja minä keskeisyyden ja erikoisen kykynsä esittää muuta kuin oikeasti on ja manipulointi taidot huippu luokkaa. 

nykyään vastaavista todetaan-narsisti- ja niinpä se on oikea nimitys.

kumma kyllä he kaikki ovat erityisen hyvissä väleissä eri viranomsiten kanssa olsiko syynä nuo erikois taidot mm.manipulointi? vai luonteensa samankaltaisuus?

Olen katkaissut välit hyvään ystävääni. Tutustuin häneen aikuisena ja meistä tuli nopeasti läheiset. Olin erittäin myötätuntoinen kun hän kertoi miten törkeästi häntä oli aiemmin ihmissuhteissaan kohdeltu. Jonkin aikaa olikin todella mukavaa, oltiin molemmat sinkkuja ja biletettiin yhdessä paljon. Jossain vaiheessa alkoi syyttelyt. Minun syytä oli monet pienet ja isot asiat, näihin sotkettiin koko ystävä- ja tuttavapiiri mukaan. Hirveää draamaa ja jotenkin kaikki aina kiertyi minun syykseni.

Nyt myöhemmin tajuan ystäväni olleen todella taitava syyllistämisessä. Meni aika kauan ennenkuin tajusin, että ystäväni manipuloi sekä minua, että yhteisiä kavereitamme. Otin asian suoraan puheeksi hänen kanssaan ja keskutelussa lauoin pöytään faktoja hänen käytöksestään. Tämä ihminen meni ihan hysteeriseen tilaan. Sanoin, että ystävyys voi jatkua jos hän hakee ammattiauttajalta apua ongelmiinsa.

Ei hakenut apua itselleen, katkaisin välit. Muutama muukin ihmissuhde katkesi siinä draamassa mitä hän järjesti. Noin puolitoista vuotta seurasin hänen elämäänsä sivusta: sama kuvio jatkui, hän hankki ja hurmasi luottoystävän, riitautui ja välit poikki ja sama uudelleen. Lopulta hän vaihtoi paikkakuntaa, luultavasti sama jatkuu sielläkin.

En pidä mitään yhteyttä enkä puhu hänestä mitään yhteisten kavereiden kanssa. Nykyään ihmetyttää miten meninkään hänen pauloihinsa.

Käyttäjä2628 kirjoitti:

Suurin osa kaveruuksista on vain jäänyt, kun kumpikaan ei ole pitänyt yhteyttä.

Osaan olen yhteyksissä facessa, mutten muuten.

Mitään dramaattista riitaa ei nyt tule mieleen, mutta tämmöisiin olen tietoisesti tehnyt rakoa:

- kun en pidä henkilön kumppanista ja ystävä tykkää että tavataan tiiminä

- ne, joilla näkemiseen liittyy aina alkoholi

- maksattajiin ja talkoohirmuihin

Itselläni ollut näitä maksattaja/talkoohirmu/hyväksikäyttäjätapauksia suurin syy miksi välit ovat viilentyneet. Tuollaisista  joistain voi olla todella vaikea päästä eroon :) Tosi ystävien kanssa toimii vuoropeli, eli minä hoidan ensi viikonloppuna sun koiraasi, mutta sä tulet meille sitten vaikka pesemään ikkunat ja homma okei. Ei niin että minä tulen 8 viikonlopuksi vuodessa hoitamaan sun koiraasi ja olet jättänyt mulle pussin Pirkka sipsejä sinne "ravinnoksi" :)

Monet noista hyväksikäyttäjistä olivat muuten varakkaita/hyvätuloisia mutta pihejä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli äärimmäisen hyvänä ystävänä mies, jonka kanssa työskenneltiin muutama kuukausi yhdessä. Ystävyys alkoi oikeastaan vasta työtoveruuden loputtua. Hän tutustui myös mieheeni, kävivät samassa sählyssä. Vaimonsa sai päähän, että hän pettää vaimoaan kanssani ja laittoi avioliiton jatkumisen ehdoksi, ettemme saa nähdä toisiamme. Myös mieheni ei saanut olla yhteydessä. Kahdeksaan vuoteen ei olla tavattu, Prismassa moikattu ja pari sanaa vaidettu. Olin tästä vihainen ja katkera. Kuukausi sitten sain viestin, että ystäväni on eronnut ja voimme taas tavata. Miehet ovat aloittaneet sählyn taas, he tekivät yhdessä äijäporukalla muuton. Minä olen taas käynyt hänen kanssaan leffassa ja kaljalla.

Minulta on mennyt/menossa harmikseni eräs mukava naiskaveri, ollaan kaikki 40-50v ihmisiä. Tämä nainen on niin miehensä (uusiomies) jyrän alla, että hänen kanssaan ei voi enää sopia yhtään mitään. Jos sovin tämän "Erjan" kanssa, että nähdään tiistaina klo 18.00 kahvilassa niin  tulee viestiä puolta tuntia ennen että en pääsekään kun "Masa" haluaa että mennään Xxxxx:n. Ja tämä on toistunut monta kertaa. Monesti jopa Erja ystäväni ITSE ehdottaa näitä menoja, ja hän käsittääkseni pitääkin seurastani mutta nähtävästi ei voi mitään jyräävälle miehelleen. Ompa kiva sopia lauantaiksi joku meno, ja tietysti pyhitän koko lauantain siihen kun ollaan sovittu klo 17 mentävän pizzalle ja kaljalle, niin sitten tuleekin viesti siinä klo 15 aikaan että ei pääsekään, että mennäänkin Masan kaverille, sori.

Enää en ole sopinut mitään ja olen suoraankin nätisti sanonut että sori mutta sun kanssa ei pysty sopimaan mitään, kun perut ne aina enkä tykkää tuollaisesta, ei ole kommentoinut mitään. Välit nyt sitten menevät väkisinkin ja olen siitä suruissani.

En välitä hänen miehestään, eli voisin ihan hyvin mennä Erjan kanssa kaksinkin mutta ilmeisesti hänen miehensä on niin mustis ettei voi päästää minun kanssani vaimoaan edes Mäkkäriin kahville, näin olen päätellyt.

Onneksi on muitakin kavereita mutta tämä harmittaa koska kyseessä on pitkäaikainen ja muuten mukava kaveri.

Talkoopummit, hyväksikäyttäjät jne on myös koettu :)

Serkkuun. Tosi ihana ja kiva ihminen, mutta huono pitämään yhteyttä kehenkään ja on sen itsekin myöntänyt. En minäkään viitsi enää soitella tai pyytää käymään, jos ei hänkään vaivaudu. Yhteydenpito on nyt jäänyt.

Aikaisemmin tunsin mielipahaa yksipuolisesta yhteydenpidosta. Sitten oivalsin, ettei minun tarvitse olla tekemisissä ihmisen kanssa, joka aiheuttaa mielipahaa. Ihan sama, vaikka lapsena oltiinkin kuin paita ja perse

Mulla oli ystävä,jonka kanssa oltiin tunnettu peruskoulun toiselta luokalta. Monta vuotta oltiin kuin paita ja peppu,ilman ainuttakaan riitaa. Ja sitten kävikin se ns. "klassinen",eli tämä ystävä alkoi seurustelemaan ja kaverit sai jäädä. En ollut edes ainoa joka siinä kohtaa unohtui,vaan kaikki yhteiset kaverit myös.

Olin kuitenkin ainut joka jaksoi yrittää pitää yhteyttä vielä jonkin aikaa. Lopulta väsyin siihen,että juoksin kuin koiranpentu sellaisen perässä jolta ei vastakaikua tule, ja pistin välit poikki. Siitä on nyt muutama vuosi,eikä sanaakaan ole tästä kys. ihmisestä kuulunut. Kerran on osuttu naamatusten,ja käyttäytyi kuin ei tuntisikaan.

Mietin asiaa edelleen,silloin tällöin. Olen edelleen jokseenkin katkera,sillä tämä ystävä oli minulle kuin sisko (ja tiesi sen myös). Nykyään kuitenkin enemmän kaduttaa etten hoitanut asiaa toisella,paremmalla tavalla.

Valitettavasti olen katkaissut välit ystävään. Ei tunnu kivalta mutten näe muitakaan vaihtoehtoja. Entinen ystäväni on negatiivinen ja manipuloiva, niitä ihmisiä jotka nostavat aina jonkun jalustalle ja mollaavat sitten muita selän takana. Hän on myös mustasukkainen muista ystävistäni ja sekin ilmenee mollaamisena. Olemme tunteneet useita vuosia ja kun katson aikaa taaksepäin huomaan, että tilanne on pikkuhiljaa luisunut sellaiseksi ettei mitään yhteistä enää ole. Tunnen aina hänet tavattuani itseni ihan kuiviin puristetuksi ja väsyneeksi. 

En aio siis enää pitää yhteyttä. Enkä myöskään ilmoita hänelle suoraan etten halua olla enää ystävä, siitä syntyisi valtava draama enkä kestä nyt muiden asioiden takia yhtään enempää draamaa. Olen siis ikävä enkä enää vastaa mihinkään yhteydenottoihin.

Muutamaan ikäkriiseilevään kaveriin olen katkaissut välit, tosin syynä on ollut se, että ovat itse alkaneet ilkeillä minulle, kun en enää ole elänyt kuten he tahtovat. Tarkemmin sanottuna, kun 30-35-vuotiaana olen itse perustanut perheen ja kaveripiirissä on ollut näitä, jotka ovat ahdistuneet, kun lapsettomien kavereiden määrä kutistuu kutistumistaan. En tässä iässä jaksa kuunnella ulkopuolisten ihmisten kitinää elämänvalinnoistani, etenkään niin luonnollisesta asiasta kuin äidiksi tulo, tai toimia heidän terapeuttinaan kun aikuistuminen ahdistaa, vaan sanon goodbye.

Katkaisin välit sukulaiseen, joka järjesti jatkuvasti jotain draamaa. Katkoi itse välejä milloin mihinkin, kun kuvitteli muiden puhuneen selän takana jotain. Välillä oli tosi kiva ja mukava, mutta sitten saattoi yhtäkkiä olla moikkaamatta vastaantullessa. Tästä seurauksena ihme selvittelystä ja kyselyitä, että mikä nyt on. Lopulta en enää jaksanut ja viime kohtauksensa jälkeen annoin olla ja lakkasin itsekin moikkaamasta. Siitä on nyt noin viisi vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Pikkuhiljaa huomasin kuitenkin ikäviä merkkejä: hän myöhästeli tapaamisista. Myöhästelystä tuli jokakertaista ja myöhästymiset pitenivät, anteeksipyyntöä tai kunnon selityksiä ei tullut. Hän teki myös parit oharit minulle; toisen syntymäpäivänäni, kun meillä oli ollut tarkoitus mennä kakkukahville Sokokselle. Muistan vieläkin sen päivän, kun satoi vettä ja kävelin pettyneenä kotiin.

Silti hän oli aina ihan mahtava tyyppi, kun vaivautui paikalle. 

Joskus mietin, mikä minussa on vikana, kun näin käy. Olinko liian itsekäs, liian "tarvitseva"? Vai enkö osaa tulkita ihmisiä oikein? Minut on ennenkin hylätty näin.

Ihan kuin omasta suusta!  Sillä erotuksella, että kaverini ei anna minun "jättää" häntä. Olen monet kerrat sanonut, että ei sit olla missään tekemisissä kun ei selkeesti kiinnosta niin siitä alkaa hillitön raivo miten en ymmärrä hänen vaikeaa elämäänsä. Hän näkee kaikkia muita kavereita kuin minua ja pistää vielä someen kuvia #partyparty #vähänviiniä #bffs #paraskeikkaikinä, sitten kun on ensin valitellut minulle että väsyttää eikä jaksa tehdä mitään.

En tiedä miksei hän anna minun mennä, on ahdistavaa roikkua ihmisessä jota en kiinnosta pätkääkään. Olemme olleet kavereita parikymmentä vuotta, ehkä siinä syy?

Joskus testaan ja lopetan yhteydenpidon niin jonkun kahden viikon päästä saattaa tulla joku "moikka mitä kuuluu?" ja lista kaverin omista kuulumisista eli lähinnä "ongelmista"

Mitähän tässä pitäis tehdä?