Miten löydän köyhän pienen perheen, jota auttaa?
Haluaisin auttaa jouluna köyhää perhettä, jossa on vain yksi tai max kaksi lasta. Olen käynyt jouluapu-ryhmiä läpi, mutta kaikki perheet on suurperheitä, joihin on vielä jättimäisen köyhyyden/masennuksen/työttömyyden keskelle tehty vauva. Tai yh-perheitä, joissa on samassa tilanteessa vielä vauva.
Haluan auttaa perhettä, jossa köyhyys ei ole omasta tyhmyydestä johtuvaa, vaan esim. yllättävästä menetyksestä, työttömyydestä jne johtuvaa.
Kommentit (163)
Meille voisit lahjoittaa haluamasi summan. Ei ole pieniä lapsia, eikä kotieläimiä. On teinejä ja työttömyyttä ja isoja laskuja maksettavana. Raittiita ollasn.
Kyllä mun täytyy sanoa tuolle työnhakijalle että itse tein siivoustyötä kun muuta ei löytynyt ja vahtasin koska tuohon firmaan, johon halusin, aukeaisi paikka. Hain jouluapulaiseksi ja en päässyt. Soittelin sinne ja sanoin voivani tehdä vaikka mitä ja vaikka kuinka vähän kunhan pääsen sinne töihin. Olin sinnikäs ja tein lujasti töitä ja muutamassa vuodessa olin valkkari, lopun toimeentulon hain työkkäristä ja tein toista työtä rinnalle..
Nyt kun on neljä lasta tehtynä ja ollaan suurperhe ja olisi halu komeampaan elintasoon ja koittaa tehdä oikein helvatisti työtä, niin aina tulee sellainen kiva kaveri kuin verottaja ja rankaisee ja tasoittaa.. Vaikka kuinka vitusti koittaisi itse rahoittaa tämän " elämäntapasikiämisensä" niin mahdollisuutta siihen ei ole... Vaikka kuinka nuorena luuli että pärjää kun kovasti tekee...
Paremmin menee niillä jotka on systeemissä ja jotka osaa aina pyytää lisää järjestelmästä.
Täytän kriteerit! Olen työtön ja lapsia on sallittu määrä(0kpl), rahat tänne!
-ISAK SONNI
Nyt on maha täynnä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomesta et oikein mistään. Meillä ei ole juuri lainkaan köyhyyttä vaan holtittomuutta ja elämänhallinnan puutetta.
Tuliko nyt hyvä mieli omasta paremmuudestasi, jolla haluat kerskua muillekin?
Työttömyys ei ole holtittomuutta ja se on tällä hetkellä suurin syy köyhyyteen.
Työttömyys ei aiheuta köyhyyttä. Tuilla elää hyvin, voi matkustaa kerran tai kaksi vuodessa, ja voi syödä mitä haluaa. Jopa syödä ulkona joskus. Tämä ilman että saat mistään tukijärjestelmän ulkopuolelta mitään ylimääräistä korvausta. Kokeiltu on yli vuoden ajan. Jos turhakelista on kilometrien mittainen eikä mistään halua luopua, en luokittele sitä köyhyydeksi. 90-luvun lamalapsista tietää suurin osa miten olla onnellinen ilman jatkuvaa kulutusta. Jostain 95 eteenpäin on mielestäni totuttu saamaan vanhemmilta autokyyti joka paikkaan, määrittelemään oma identiteetti harrastusten ja ajoneuvojen kautta, hengaamaan kaverien kanssa vain paikoissa joissa se maksaa, pitämään kaikkea halpaa tylsänä tai latistavana ja ostamaan uusi vaate jopa vastaostetun tilalle lähes syystä mistä hyvänsä. Ei tykkääkään väristä, en jaksa palauttaa, sukat hiertääkin jalassa, ei jaksa riidellä siitä että uusi käsilaukku hajosi ennen takuuaikaa, kuitit hukassa, ei tiedä mistä saa korjauspalvelua jne. Hyvä juttu - jos siihen on varaa. Ei taloudellinen kunnianhimoisuus ja kyky nauttia rahasta, käyttää sitä itsensä kehittämiseen ole paha asia mutta ei se kyllä ole köyhyyttäkään.
Kyllä se noin on miten edellinen sanoi. Suomessa mitään köyhiä ole, kyllä täällä pidetään huoli ja hyvä pidetäänkin. Omasta tekemisestä se on edelleen kiinni.. Kyllä sitä rahaa saa mällättyä varsinkin alkoholiin ja siihen " kun kaikilla muillakin on" hupiin. Ymmärrän että täällä on köyhiä lapsiperheitä kun vaikka itse tekisi kuinka, tuntuu että mistään sitä rahaa ei saa taijottua. En tarkoita että pitäisi silti kerjuulle lähteä, enkä tiedä vaikka tuollaisista kerjuusivustoista puhuttaisiin ihan paskoja, mutta ymmärrän avuntarpeen. Kelan ja sossuntuet kun nääs lasketaan 2+2 ja kolmatta tai neljättä lasta niihin ei oteta huomioon, vaikka sitten tulisi KUINKA yllättävä hätä.......( mikä nyt sitten vaikka ap.lle kävisi)
Vierailija kirjoitti:
Väiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väiti kirjoitti:
... Jos on köyhä opiskeja kannattaa lopettaa opiskelu ja mennä töihin?
Sinulla on siis tarjota työtä minulle, jolla ei ole vielä minkäänlaista kunnollista koulutusta? Kiva, jätänkin hakematta kouluihin. Milloin voin aloittaa? Vaikka heti huomenna?
No oletko sinä minkä ikäinen ja mitä tehnyt?
30- vee ja jättänyt kaikki aina kesken?
Haluatko sinä ensin vastata minun kysymyksiini?
Olen 22v. ja menisin mielelläni töihin, että pääsisin elämässäni kunnolla eteenpäin ja että pääsisin vihdoin elämään elämää, joka on elämisen arvoista. Jumissa olen ollut liian pitkään mm. oman ja äitini sairastumisen vuoksi.
22 ja et ole kerennyt tekemään mitään? Mulla on ollut hankalaa ja mulla oli tossa iässä koulut käytynä ja vakipaikka töissä, oli ollut useampikin..
Milläs vuosikymmenellä tämä on ollut? Olisiko nyt vähän eri ajat? ;)
Viime vuosikymmenellä. Ei ollut ajat sen ihmeemmät. Töitä täytyi tehdä ja ottaa paskahommia vastaan. Meillä firmassa palkattiin jouluksi kymmeniä opiskelijoita.. Jotkut ahkerat saa jäädä. Haetaan muuten edelleen.. Mut ei sulle varmaan mitkään pätkähommat kelpaa..
Noin mäkin alotin ja sain vakipaikan kun jaksoin olla sinnikäs.
En ole tuo opiskelija, vaan uteliaisuudesta vain kysyin.
Mutta kylläpäs vaan on 10 vuoden sisällä muuttunut työnhaku. Ehkä et ole huomannut sitä, kun olet ollut koko ajan töissä ;)
Minä hain töitä 2003, kävin kahdessa haastattelussa ja pääsin molempiin, valitsin paremman. Olin sinnikäs, sain vakipaikan. Koulukin oli tuolloin kesken. Kolme vuotta sitten tuo työpaikka meni alta. Kävin koulun loppuun ja olen hakenut satoihin paikkoihin, tuloksena yksi videohaastattelu. En tullut valituksi. Enää ei pääse edes tutkinnolla + 10 vuoden työkokemuksella töihin, mihin ennen pääsi noin vain.
Niin ja kyllä ne pätkähommatkin kelpaisi mielellään, tälläkin hetkellä hakemus vetämässä vaikka kuinka moneen pätkätyöhön/osa-aikatyöhön.
On se ihme. Jos moni täällä ei tunne yhtäkään suurperheellistä niin mää tunnen monta, mutta en yhtäkään työtöntä.. Eikun yhden, sellasen 30- vee poikamiehen joka ei edes halua tehdä ,vaan kieltäytyi jatkopaikasta kun sai jotkut päivät täyteen. Ja meillä firmassa työvoimapula.. No mut.. Ehkä tuo on teidän liian nirkojen ja koulutettujen propleema.
Väiti kirjoitti:
Kyllä mun täytyy sanoa tuolle työnhakijalle että itse tein siivoustyötä kun muuta ei löytynyt ja vahtasin koska tuohon firmaan, johon halusin, aukeaisi paikka. Hain jouluapulaiseksi ja en päässyt. Soittelin sinne ja sanoin voivani tehdä vaikka mitä ja vaikka kuinka vähän kunhan pääsen sinne töihin. Olin sinnikäs ja tein lujasti töitä ja muutamassa vuodessa olin valkkari, lopun toimeentulon hain työkkäristä ja tein toista työtä rinnalle..
Nyt kun on neljä lasta tehtynä ja ollaan suurperhe ja olisi halu komeampaan elintasoon ja koittaa tehdä oikein helvatisti työtä, niin aina tulee sellainen kiva kaveri kuin verottaja ja rankaisee ja tasoittaa.. Vaikka kuinka vitusti koittaisi itse rahoittaa tämän " elämäntapasikiämisensä" niin mahdollisuutta siihen ei ole... Vaikka kuinka nuorena luuli että pärjää kun kovasti tekee...
Paremmin menee niillä jotka on systeemissä ja jotka osaa aina pyytää lisää järjestelmästä.
Ansiotulojen progressiivisen verotuksen ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä, koska systeemi on ollut Suomessa käytössä jo vuosikymmeniä. Sitäpaitsi neljän lapsen äitinä saat maksamistasi veroista suorina tulonsiirtoina joka kuukausi verottomasti takaisin 491,20 € lapsilisinä. Tämä on 122,80 € /lapsi, kun taas yhden lapsen vanhempi saa lapsilisää 95,75 € /lapsi ja kahden lapsen vanhempi 100,78 € per lapsi. Yhteiskunta tukee sinua tällä tavalla enemmän kuin yhden tai kahden lapsen vanhempia. Kun tuohon lisää vielä kaikki ne yhteiskunnan rahoittamat palvelut, kuten päivähoito, koulu, terveydenhuolto yms, joita lapsesi käyttävät ennenkuin alkavat itse maksaa veroja, niin minusta sinun on aika turha valittaa verotuksesta. Ja myös siitä, jos joku haluaa jouluna avustaa yhden tai kahden lapsen perhettä eikä suurperhettä.
Ehkä ap. vielä miettisen antamista, koska se on ehdollinen ja vaikka ap. löytäisikin mieleisensä kohteen, seuraava askel on syynätä ja syyllistää heidän elämäntapansa ja kuinka lahjoitusta käytetään, jolloin lahja aiheuttaa enemmän pahaa mieltä kuin iloa ja lahjansaaja on ikuisessa kiitollisuuden velassa. Ei hyvä, sillä pyyteettömiä lahjanantajajia vielä löytyy.
Miksi vain perheelliset? Miksi et halua auttaa sairaita yksinasuvia aikuisia? meillä todennäköisesti vähemmän rahaa, lääkkeet kalliita eikä muualta tule rahaa. en minä kuitenkaan itselleni pyydä, mutta miettisit kaikkia avun tarvitsevia
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ap. vielä miettisen antamista, koska se on ehdollinen ja vaikka ap. löytäisikin mieleisensä kohteen, seuraava askel on syynätä ja syyllistää heidän elämäntapansa ja kuinka lahjoitusta käytetään, jolloin lahja aiheuttaa enemmän pahaa mieltä kuin iloa ja lahjansaaja on ikuisessa kiitollisuuden velassa. Ei hyvä, sillä pyyteettömiä lahjanantajajia vielä löytyy.
En ole ap, mutta en silti näe aloitusta tuolla tavalla kuin sinä. Missä luki, että hän haluaisi syyllistää ja aiheuttaa pahaa mieltä sille perheelle, jota avustaisi? Tai että hän edellyttäisi perheeltä ikuista kiitollisuuden velkaa? Ei missään. Minusta on ihan järkevää, että kohdistaa avustuksensa sellaiseen perheeseen, jossa taloudellinen tilanne on heikentynyt työttömyyden, sairauden, menetyksen tms vuoksi eikä siksi, että on tehty liuta lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Väiti kirjoitti:
Kyllä mun täytyy sanoa tuolle työnhakijalle että itse tein siivoustyötä kun muuta ei löytynyt ja vahtasin koska tuohon firmaan, johon halusin, aukeaisi paikka. Hain jouluapulaiseksi ja en päässyt. Soittelin sinne ja sanoin voivani tehdä vaikka mitä ja vaikka kuinka vähän kunhan pääsen sinne töihin. Olin sinnikäs ja tein lujasti töitä ja muutamassa vuodessa olin valkkari, lopun toimeentulon hain työkkäristä ja tein toista työtä rinnalle..
Nyt kun on neljä lasta tehtynä ja ollaan suurperhe ja olisi halu komeampaan elintasoon ja koittaa tehdä oikein helvatisti työtä, niin aina tulee sellainen kiva kaveri kuin verottaja ja rankaisee ja tasoittaa.. Vaikka kuinka vitusti koittaisi itse rahoittaa tämän " elämäntapasikiämisensä" niin mahdollisuutta siihen ei ole... Vaikka kuinka nuorena luuli että pärjää kun kovasti tekee...
Paremmin menee niillä jotka on systeemissä ja jotka osaa aina pyytää lisää järjestelmästä.
Ansiotulojen progressiivisen verotuksen ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä, koska systeemi on ollut Suomessa käytössä jo vuosikymmeniä. Sitäpaitsi neljän lapsen äitinä saat maksamistasi veroista suorina tulonsiirtoina joka kuukausi verottomasti takaisin 491,20 € lapsilisinä. Tämä on 122,80 € /lapsi, kun taas yhden lapsen vanhempi saa lapsilisää 95,75 € /lapsi ja kahden lapsen vanhempi 100,78 € per lapsi. Yhteiskunta tukee sinua tällä tavalla enemmän kuin yhden tai kahden lapsen vanhempia. Kun tuohon lisää vielä kaikki ne yhteiskunnan rahoittamat palvelut, kuten päivähoito, koulu, terveydenhuolto yms, joita lapsesi käyttävät ennenkuin alkavat itse maksaa veroja, niin minusta sinun on aika turha valittaa verotuksesta. Ja myös siitä, jos joku haluaa jouluna avustaa yhden tai kahden lapsen perhettä eikä suurperhettä.
Turha valittaa verotuksesta? Käytiin tekemässä tuo testi ja ollaan nettomaksajien puolella.. Tuntuu kuitenkin että kaikesta saa pihistää. Ei se nyt saatana voi olla oikein että jos täällä koittaa tehdä rahaa jotta olisi varaa elää leveästi niin tulee 40% verot. Mies maksaa 33% ansiotyöstä ja 38% sivutyöstä. Vaikka kuinka painaa niin mitään ei jää käteen.
Eli kannattaisi heittäytyä pois töistä ja koittaa järjestelmää. Ottaisi oikein takaisin näitä maksamiaan veroja.
Jokaisella nettomaksajalla on 8 perässävedettävää, en usko että meidän muutaman kympin kovempi lapsilisä kattaa ihan tuota. Ja näillä tuloilla ja veroilla maksetaan tasan lapsien koulu ja vielä sun työttömyyskorvaus.

Entäs jos on tehty liuta lapsia ja sitten on tullut sairaus tai työttömyys?
Vittu, meinasin jo lahjoittaa työttömille hiukan rahaa jouluksi mutta pitääkin katsoa ettei se vaan ole mikään yksinelävä tai yksilapsinen perhe. Voi se syrjintä mennä näinkin päin.

Pötyä. Suurin osa miehesi tuloista jää teille käteen. Kun mun veroprosenttini oli vielä 33, niin mulle jäi käteen ihan hyvin rahaa. Niin hyvin, että oli varaa avustaa myös vähävaraisia. Nyt veroprosenttini on ansiotuloista 42% ja edelleen jää ihan hyvin rahaa. Sun miehellesi jää ihan yhtä paljon rahaa käteen kuin kaikille muillekin saman verran tienaaville. On teidän perheenne ihan omia valintoja, jos rahanne eivät riitä.
Vierailija kirjoitti:
Auttaisipa joku meitäkin. En päässyt perheeksi facebookin-jouluapuryhmään kun ne paikat meni nopeasti. Iso osa suurhperheitä. Minä jäin yllättäen työttömäksi ja asuntokulut on laskettu entisen työpaikkani mukaan eli tällähetkellä saa asumistuen ja työttömyystuen, niistä jää 100€ kuukauteen ja sen lisäksi yhdestä lapsesta lapsilisä 90€ siinä meidän rahat jouluksi. Onneksi lapsi puolet ajasta isällään niin pärjäämme, muttainkäänlaista joulua meille ei ole tulossa, ei ruokaa eikä lahjoja. En saa sossuta rahaa, koska katsovat tulot kuukausien päähän jolloin olen ollut työssä ja saanut rahaa hyvin. Tämä on väliaikainen tilanne meillä ja aloitan työt ensi vuoden alkupuolella, mutta säästöjäkään meillä ei ole kertynyt eli hyvin pienellä sinnitellään. Lapsi on kouluikäinen.
Et siis saa elatustukea koska lapsi on puolet ajasta isällään. Mutta sun pitäisi saada ansiosidonnaista? Jokin ei taaskaan ihan mätsää esitetyn "köyhyyden" kanssa. Liian isot menot. Voisitko miettiä rahankäyttöäsi uudelleen? Jotain sinulla menee itseesi liikaa, jos et voi lapsellesi joululahjaa ostaa...
Väiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ap. vielä miettisen antamista, koska se on ehdollinen ja vaikka ap. löytäisikin mieleisensä kohteen, seuraava askel on syynätä ja syyllistää heidän elämäntapansa ja kuinka lahjoitusta käytetään, jolloin lahja aiheuttaa enemmän pahaa mieltä kuin iloa ja lahjansaaja on ikuisessa kiitollisuuden velassa. Ei hyvä, sillä pyyteettömiä lahjanantajajia vielä löytyy.
En ole ap, mutta en silti näe aloitusta tuolla tavalla kuin sinä. Missä luki, että hän haluaisi syyllistää ja aiheuttaa pahaa mieltä sille perheelle, jota avustaisi? Tai että hän edellyttäisi perheeltä ikuista kiitollisuuden velkaa? Ei missään. Minusta on ihan järkevää, että kohdistaa avustuksensa sellaiseen perheeseen, jossa taloudellinen tilanne on heikentynyt työttömyyden, sairauden, menetyksen tms vuoksi eikä siksi, että on tehty liuta lapsia.
Entäs jos on tehty liuta lapsia ja sitten on tullut sairaus tai työttömyys?
Vittu, meinasin jo lahjoittaa työttömille hiukan rahaa jouluksi mutta pitääkin katsoa ettei se vaan ole mikään yksinelävä tai yksilapsinen perhe. Voi se syrjintä mennä näinkin päin.
Jokainen peruskoulun käynyt tietää, että yksi litra maitoa maksaa vähemmän kuin neljä litraa maitoa. Yhteen- ja kertolasku opitaan jo parin ensimmäisen kouluvuoden aikana. Lapsia hankkiessaan jokainen tietää, että yhden lapsen elättäminen tulee maksamaan vähemmän kuin neljän lapsen elättäminen. Mitä enemmän tekee lapsia, sitä enemmän on varautunut siihen, että jotain voi elämässä tapahtua.
Jokainen voi lahjoittaa omia rahojaan ihan kenelle haluaa. Tässä ketjussa ei ole missään sanottu, että kukaan ei saisi avustaa suurperheitä. Sinä voit ihan hyvin kuulua niihin, jotka avustavat mieluummin suurperheitä. Ei ole sinulta eikä avustamiltasi suurperheiltä pois, jos minä ja ap avustamme pieniä perheitä. Eikö ole vain hyvä, että on avustajia sekä suurperheille että pienille perheille?
Väiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väiti kirjoitti:
Kyllä mun täytyy sanoa tuolle työnhakijalle että itse tein siivoustyötä kun muuta ei löytynyt ja vahtasin koska tuohon firmaan, johon halusin, aukeaisi paikka. Hain jouluapulaiseksi ja en päässyt. Soittelin sinne ja sanoin voivani tehdä vaikka mitä ja vaikka kuinka vähän kunhan pääsen sinne töihin. Olin sinnikäs ja tein lujasti töitä ja muutamassa vuodessa olin valkkari, lopun toimeentulon hain työkkäristä ja tein toista työtä rinnalle..
Nyt kun on neljä lasta tehtynä ja ollaan suurperhe ja olisi halu komeampaan elintasoon ja koittaa tehdä oikein helvatisti työtä, niin aina tulee sellainen kiva kaveri kuin verottaja ja rankaisee ja tasoittaa.. Vaikka kuinka vitusti koittaisi itse rahoittaa tämän " elämäntapasikiämisensä" niin mahdollisuutta siihen ei ole... Vaikka kuinka nuorena luuli että pärjää kun kovasti tekee...
Paremmin menee niillä jotka on systeemissä ja jotka osaa aina pyytää lisää järjestelmästä.
Ansiotulojen progressiivisen verotuksen ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä, koska systeemi on ollut Suomessa käytössä jo vuosikymmeniä. Sitäpaitsi neljän lapsen äitinä saat maksamistasi veroista suorina tulonsiirtoina joka kuukausi verottomasti takaisin 491,20 € lapsilisinä. Tämä on 122,80 € /lapsi, kun taas yhden lapsen vanhempi saa lapsilisää 95,75 € /lapsi ja kahden lapsen vanhempi 100,78 € per lapsi. Yhteiskunta tukee sinua tällä tavalla enemmän kuin yhden tai kahden lapsen vanhempia. Kun tuohon lisää vielä kaikki ne yhteiskunnan rahoittamat palvelut, kuten päivähoito, koulu, terveydenhuolto yms, joita lapsesi käyttävät ennenkuin alkavat itse maksaa veroja, niin minusta sinun on aika turha valittaa verotuksesta. Ja myös siitä, jos joku haluaa jouluna avustaa yhden tai kahden lapsen perhettä eikä suurperhettä.
Turha valittaa verotuksesta? Käytiin tekemässä tuo testi ja ollaan nettomaksajien puolella.. Tuntuu kuitenkin että kaikesta saa pihistää. Ei se nyt saatana voi olla oikein että jos täällä koittaa tehdä rahaa jotta olisi varaa elää leveästi niin tulee 40% verot. Mies maksaa 33% ansiotyöstä ja 38% sivutyöstä. Vaikka kuinka painaa niin mitään ei jää käteen.
Eli kannattaisi heittäytyä pois töistä ja koittaa järjestelmää. Ottaisi oikein takaisin näitä maksamiaan veroja.
Jokaisella nettomaksajalla on 8 perässävedettävää, en usko että meidän muutaman kympin kovempi lapsilisä kattaa ihan tuota. Ja näillä tuloilla ja veroilla maksetaan tasan lapsien koulu ja vielä sun työttömyyskorvaus.
Vain 100% veroprosentilla ei jää mitään käteen.
Vierailija kirjoitti:
Väiti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väiti kirjoitti:
Kyllä mun täytyy sanoa tuolle työnhakijalle että itse tein siivoustyötä kun muuta ei löytynyt ja vahtasin koska tuohon firmaan, johon halusin, aukeaisi paikka. Hain jouluapulaiseksi ja en päässyt. Soittelin sinne ja sanoin voivani tehdä vaikka mitä ja vaikka kuinka vähän kunhan pääsen sinne töihin. Olin sinnikäs ja tein lujasti töitä ja muutamassa vuodessa olin valkkari, lopun toimeentulon hain työkkäristä ja tein toista työtä rinnalle..
Nyt kun on neljä lasta tehtynä ja ollaan suurperhe ja olisi halu komeampaan elintasoon ja koittaa tehdä oikein helvatisti työtä, niin aina tulee sellainen kiva kaveri kuin verottaja ja rankaisee ja tasoittaa.. Vaikka kuinka vitusti koittaisi itse rahoittaa tämän " elämäntapasikiämisensä" niin mahdollisuutta siihen ei ole... Vaikka kuinka nuorena luuli että pärjää kun kovasti tekee...
Paremmin menee niillä jotka on systeemissä ja jotka osaa aina pyytää lisää järjestelmästä.
Ansiotulojen progressiivisen verotuksen ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä, koska systeemi on ollut Suomessa käytössä jo vuosikymmeniä. Sitäpaitsi neljän lapsen äitinä saat maksamistasi veroista suorina tulonsiirtoina joka kuukausi verottomasti takaisin 491,20 € lapsilisinä. Tämä on 122,80 € /lapsi, kun taas yhden lapsen vanhempi saa lapsilisää 95,75 € /lapsi ja kahden lapsen vanhempi 100,78 € per lapsi. Yhteiskunta tukee sinua tällä tavalla enemmän kuin yhden tai kahden lapsen vanhempia. Kun tuohon lisää vielä kaikki ne yhteiskunnan rahoittamat palvelut, kuten päivähoito, koulu, terveydenhuolto yms, joita lapsesi käyttävät ennenkuin alkavat itse maksaa veroja, niin minusta sinun on aika turha valittaa verotuksesta. Ja myös siitä, jos joku haluaa jouluna avustaa yhden tai kahden lapsen perhettä eikä suurperhettä.
Turha valittaa verotuksesta? Käytiin tekemässä tuo testi ja ollaan nettomaksajien puolella.. Tuntuu kuitenkin että kaikesta saa pihistää. Ei se nyt saatana voi olla oikein että jos täällä koittaa tehdä rahaa jotta olisi varaa elää leveästi niin tulee 40% verot. Mies maksaa 33% ansiotyöstä ja 38% sivutyöstä. Vaikka kuinka painaa niin mitään ei jää käteen.
Eli kannattaisi heittäytyä pois töistä ja koittaa järjestelmää. Ottaisi oikein takaisin näitä maksamiaan veroja.
Jokaisella nettomaksajalla on 8 perässävedettävää, en usko että meidän muutaman kympin kovempi lapsilisä kattaa ihan tuota. Ja näillä tuloilla ja veroilla maksetaan tasan lapsien koulu ja vielä sun työttömyyskorvaus.Pötyä. Suurin osa miehesi tuloista jää teille käteen. Kun mun veroprosenttini oli vielä 33, niin mulle jäi käteen ihan hyvin rahaa. Niin hyvin, että oli varaa avustaa myös vähävaraisia. Nyt veroprosenttini on ansiotuloista 42% ja edelleen jää ihan hyvin rahaa. Sun miehellesi jää ihan yhtä paljon rahaa käteen kuin kaikille muillekin saman verran tienaaville. On teidän perheenne ihan omia valintoja, jos rahanne eivät riitä.
Ei jää, eikä jää minullekaan. Menot on valtavat ja autojen, talon, ruoan, bensan ja vaatteiden hinnat pilvissä ihan siksi, että niiden hinnassa on veroja melkoisesti päällä. Mielummin oltaisiin maksamatta veroja ja hoidettaisiin ihan itse. Kulut lisääntyy niin verojen maksu lisääntyy vaikka vuosia ollaan käytetty ihan samoja palveluja tältä yhteiskunnalta.
Sulle jää rahaa? Eli elelet yksinäsi? No sinultahan voisi ottaa vähän lisää ja antaa sille työttömälle erkille ja minä voisin pitää enemmän omiani jotta voin ostaa tytölle sen molon takin..
Lisää tälläisiä: mistä lisää extremekokemuksia hyväosaiselle? On käyty jo joogakurssilla Goalla, kokeiltu reppureissaamista, downshiftattu, vietetty aikaa Berliinissa hipsterinä, perustettu IT-firma, menestetty. Nyt vois kokeilla, millaista on auttaa köyhää perhettä, edellyttäen, että perhe on "sopiva". Siis vois tehdä sellaisen antropologisen kokeilun ja tutkimuksen, jonka kautta kurkistaa köyhän elämään. Hetkellisesti. Ja sitten kauhistellen jatkaa omaa kermaperseilyään.
Jo muinoin Helsingin sivistyneistön rouvat - aikansa hyväosaiset kotirouvat - halusivat ihmisrakkauden nimissä auttaa köyhiä. Syyllistäen, asettaen ehtojaan annetulle avulle. Sieltä ylhäältä päin alaspäin katsominen on helppoa.
Ap, auta yksinäistä opiskelijaa tai opiskelijapariskuntaa? Opiskelijat ovat köyhiä, usein hyvin kaukana kotoa ja täysin unohtuneet lapsiperhevouhotuksen vuoksi. Esimerkiksi jokin paikallinen opiskelijajärjestö voisi avustaa lahjoituksen kohteen löytämisessä?
Ap:n havainto on täysin suoraan jouluapua-ryhmistä jo useamman vuoden ajalta. Kyllähän sinäkin lapsettomana tasoitat tilastoja.