Miten autat meitä vähäosaisia joulun aikaan?
Kommentit (110)
Ai meitä vähäosaisia?
Meinasin jo vastata, mutta kävi ärsyttämään tuo "meitä" siellä välissä. Inhoan almujen ruikuttamista.
Veljeni on sairaseläkkeellä oleva yh. Hankin lahjat hänelle lapsineen. Se saa riittää.
En mitenkään erikseen jouluna. Teen hyväntekeväisyyttä ympäri vuoden.
En mitenkään enkä tunne siitä pienintäkään syyllisyyttä. Itsellänikin on pieni palkka mutta kummasti se riittää kun ei tupakoi tai käytä rahaa veikkaukseen tai pelikoneisiin. Lapsiakin on vain sen verran kun pystyy elättämään.
En asu Suomessa, mutta asuinmaasssani vien joulun alla ruokakassin johonkin paikalliseen keräyspisteeseen, josta se jaetaan eteenpäin.
Suomessa on paljon vähäosaisia ja köyhiä, mutta he tuskin palstailevat sillä ikäihmiset harvoin niin tekevät. Suomen sodat nähneet vanhukset pienine eläkkeineen ovat ainoat vähäosaiset ja köyhät Suomessa ja autan heitä pitkin vuotta. Pyhinä kuten tulevana jouluna vien taas herkkuja, kukkia yms. alueeni palvelutaloihin. Osa lahjoista on jo korvamerkitty siten, että saan viedä kotihoidon mukana ne yksin kotona asuville.
Turvapaikanhakijoita auttakoon SPR ja heidän vapaaehtoisensa.
Laitan kukkakaupan kautta joulukukkalähetyksiä yksinäisille vanhuksille. Kuulutko heihin?
Vierailija kirjoitti:
Laitan kukkakaupan kautta joulukukkalähetyksiä yksinäisille vanhuksille. Kuulutko heihin?
En kuulu. Kuulun köyhiin lapsiperheellisiin.
Tänä vuonna mulla ei ole tilaisuutta auttaa mitenkään. Olen ollut puolivuotta työttömänä ja juuri työllistynyt. Näillä rahoilla tehdään joulu meille.
Jos pyynnöt eivät olisi älyttömiä, niin ehkä minäkin voisin jotenkin auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laitan kukkakaupan kautta joulukukkalähetyksiä yksinäisille vanhuksille. Kuulutko heihin?
En kuulu. Kuulun köyhiin lapsiperheellisiin.
No, useampana jouluna olen laittanut Hyvä Joulumieli keräykseen muutamia lahjakortteja per joulu. Kuulut siis heihin. Pidän nyt siitä vähän taukoa ja muistan vanhuksia.
Vierailija kirjoitti:
En mitenkään enkä tunne siitä pienintäkään syyllisyyttä. Itsellänikin on pieni palkka mutta kummasti se riittää kun ei tupakoi tai käytä rahaa veikkaukseen tai pelikoneisiin. Lapsiakin on vain sen verran kun pystyy elättämään.
Ja me köyhemmät olemme automaattisesti monilapsisia, tupakoivia ymv.? Kuinka sä kehtaat! Mä en myöskään tupakoi, juo, veikkaan ehkä viisi kertaa vuodessa eikä ole liikoja härveleitä ja lapsiakin vain yksi. En kyllä mitään keneltäkään tarvitsekaan vaan toivotan paskaset joulut vaan, etenkin sulle idiootti moukka.
Vierailija kirjoitti:
Voisin opettaa elämänhallintaa.
Kuule saatanan torvelo, mä olen masentunut, en avuton typerys (niinkuin sinä).
Rukoilen teidän puolesta.