Mistä se kertoo, jos päälle 70-vuotias ei halua tutustua lapsenlapsen puolisoon? Pitää tätä vieraana.
Kommentit (68)
vaikea tutustua kun ei osaa somalian kieltä.
Ei vieraisiin ihmisiin tarvitse tutustua eikä varsinkaan tykätä. Saattaahan, olla että ei halua lisää ihmisiä lähipiiriinsä, ei uudet tuttavuudet kaikkia kiinnosta.
Mitä se tutustuminen olis, tuskin kumppaniakaan niin kiinnostaa, jotain kahvipöytäjutustelua tätimäisesti. Melua toki senkin puutteesta voi pitää.
Ikävä kertoa, että ei minuakaan kiinnostaisi. Olen nainen ja 72-vuotias.
Ei minulla olisi mitään yhteistä henkilön kanssa. En muutenkaan pidä yhteyttä lapsenlapsiini.
Kuoleman lähestymisestä se kertoo, elämä menettää kiinnostavuuttaan. Isompi haaste hänellä edessä kuin lapsenlapsen puolisoon tutustuminen. Tulet itse aikanaan näkemään, jos vanhaksi elät.
Eipä juuri kerro muusta kuin nykyajasta ja siitä että tuo henkilö voi olla ihan mitä tahansa ja mistä piireistä ja porukoista tahansa eli oikeasti todella vieras. Heidän lapsillaan ei sitten enää ole kovin paljon edes nimenomaan sinun DNA:tasi. Minua kauhistuttaa ajatus että jälkeläiseni saisivat parikseen jonkun ihmisen joka tehty keinosiemennyksellä jonkun tuntemattoman DNA:sta ja sitten vielä käytetty jotain vuokrakohtua. En halua 'osallistua' nykypäivän lisääntymisiin millään tavoin.
No ehkä se naamatatuoitu nistin näköinen, jonka naama tarvitsisi pulttipyssyn käsittelyn, että voisi avata suunsa, puoliso on hänelle outolintu.
Vierailija kirjoitti:
No ehkä se naamatatuoitu nistin näköinen, jonka naama tarvitsisi pulttipyssyn käsittelyn, että voisi avata suunsa, puoliso on hänelle outolintu.
???
Vierailija kirjoitti:
Ei vieraisiin ihmisiin tarvitse tutustua eikä varsinkaan tykätä. Saattaahan, olla että ei halua lisää ihmisiä lähipiiriinsä, ei uudet tuttavuudet kaikkia kiinnosta.
No eipä sitten tarvitse ihmetellä, miksi se lapsenlapsi ei halua enää isovanhempaa omaan lähipiirinsä.
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kertoa, että ei minuakaan kiinnostaisi. Olen nainen ja 72-vuotias.
Ei minulla olisi mitään yhteistä henkilön kanssa. En muutenkaan pidä yhteyttä lapsenlapsiini.
Ei taida olla kovin suuri tappio lapsenlapsillesi.
Vierailija kirjoitti:
Mitä se tutustuminen olis, tuskin kumppaniakaan niin kiinnostaa, jotain kahvipöytäjutustelua tätimäisesti. Melua toki senkin puutteesta voi pitää.
Todellakin pitää pystyä tutustumaan kahvipöytäjutustelun verran. Onhan se outoa, että puoliso on mukana sukujuhlissa ja muissa tapaamisissa, eikä mummo halua olla tekemisissä tämän kanssa.
Onko kyseessä esim samaa sukupuolta oleva puoliso?
Jotkut vanhukset ovat niin suvaitsemattomia ja ahdasmielisiä, että kaikki erilainen pelottaa. Pelkoa voi aiheuttaa myös ihonväri, tatuoinnit, ammatti, päihteet, uskonto tai vakaumus. Tai niiden puute.
Nyt kun mietin, niin en itsekään ottaisi kotiini nistiä tai rikollista. Vaikka olisi lapsenlapsen puoliso
No miksi ihmeessä hänen edes pitäisi tutustua lapsenlapsen puolisoon?
Vierailija kirjoitti:
No miksi ihmeessä hänen edes pitäisi tutustua lapsenlapsen puolisoon?
Miksi ihmeessä ei pitäisi? Jos siis on tekemisissä jälkeläistensä kanssa. Eristäytyneen ihmisvihaajan ei luonnollisesti tarvitse tutustua edes omiin lapsiinsa.

Tuossa on kyllä hyvä esimerkki suomalaisesta perhekäsityksestä! Lapsenlapsen puoliso on jo niin kaukainen ihminen, että ei sellaiseen tarvitse tutustua. On sinänsä ymmärrettävää, että iän myötä alkaa käydä niin hitaalla, että uusien ihmisten tapaaminen käy mahdottomaksi.
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kertoa, että ei minuakaan kiinnostaisi. Olen nainen ja 72-vuotias.
Ei minulla olisi mitään yhteistä henkilön kanssa. En muutenkaan pidä yhteyttä lapsenlapsiini.
Eivät sinun jälkeläisesi ole kiinnostunut sinustakaan, joten kaikki voittavat.
Ei se aloittajan antamilla tiedoilla kerro mistään. Onko puoliso pitkäaikainen kumppani vai viikko sitten tavattu? Olisiko kyseessä kahvikupillinen joissain juhlissa jonkun muun kodissa, vai että isoäidin pitäisi järjestää vastaanotto nuorisolle? Kieltäytyykö hän sanomasta "päivää", vai eikö randomi nuori vain kiinnosta? Millainen suhde kyseisellä lapsenlapsella ja isoäidillä muuten on? Tuntematta asiaa siis lainkaan, toisin asiassa esiin sitä puolta, että kypsässä iässä olevaa ihmistä ei välttämättä todellakaan erityisemmin kiinnosta joku puoliso, jos sellaisia on pyörinyt kuvioissa jo ennenkin.
Isovanhemmat saavat olla täysin rauhassa lapsiltaan ja lastenlapsiltaan. Emme häiritse heitä.
No onhan se vieras. Mitä ihmettä horiset?