Mitä hyötyä on elämänohjeesta "tee muille niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän" jos muut eivät tee minulle niin kuin haluaisin minulle tehtävän?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua myös tavallaan pelottaa jos lapseni olisivat aikuisuuden kynnyksellä kykenviä etsimään itsensä. En halua tietää siitä mitään. En ole itse sitä saanut. Se on väärin.

ap

Vaikutat loogiselta ihmiseltä, mutta miten se logiikka tässä toteutuu?

Ei se toteudukaan. Tuossa tunne hallitsee järjen ylitse. Haluaisinhan mä tavallaan ihailla heitä jos he vapaina sieluina valitsevat tiensä, mutta en ehkä kykene siihen, sillä itsekin sitä olisin kaivannut ja se minulta estyi. En usko, että omaa vikaani, lapsihan on vapaudenhakuinen ellei sitä tuhota.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä aion olla huono esimerkki lapsilleni ja ihan rehellisesti. Koska en kykene olemaan hyvän vanhemman esimerkki. En kykene.

ap

Sitten sinä olet huono esimerkki. Lapsesi aikanaan päättävät, aikovatko olla omille lapsilleen hyviä vai huonoja esimerkkejä. 

Miten he voivat olla hyviä esimerkkejä, jos heiltä on hyvä esimerkki puuttunut?! :D

ap

Koska he voivat valita. He voivat katsoa esimerkkiä muistakin ihmisistä kuin sinusta. Vaikkapa isästään. Tai ystäviensä vanhemmista. Tai aikanaan ystävistään, joista on tullut vanhempia. Tai lukea lastenkasvatukseen liittyvää kirjallisuutta. Tai yksinkertaisesti todeta, että heillä oli niin sietämättömän itsekäs äiti, että eivät halua olla samanlaisia omille lapsilleen. He päättävät, haluavatko antaa omat kokemuksensa lapsilleen vai haluavatko välttää omia lapsiaan kokemasta samaa. Aivan kuten sinäkin voisit tehdä, jos haluaisit. Mutta ymmärrän, että olet päättänyt, että lastesi pitää kokea sama kuin sinunkin. Vaikka sellainen oli omastakin mielestäsi ihan paska lapsuus. 

Sehän olisi jo paljon, jos heidän lapsuutensa menisi niin, että ollessaan aikuisia he olisivat ikään kuin tabula rasa, johon voivat alkaa vain itse piirtää miä haluavat! Eihän siinä sitten kasvatusta ole mihinkään tarvittu.

Itse ajattelen niin, että moni asia pitää itse kokea, että siihn kykenee, lukeminen siitä ei riitä toteuttamaan niitä asioita omassa elämässään käytännössä. Eikä varsinkaan silloin, jos lapsi on jo kasvatatteu ja aivopesty johonkin, eikä ole enää tod mikään tyhjä taulu.

ap

Kysyit tuolla aiemmin, mitä pahaa siinä on, että haluat olla lapsillesi huono esimerkki. Paha on juuri siinä, että lapsillasi on suurempi riski toimia kuten sinäkin toimit nyt ja heidän pitää muita enemmän ponnistella voidakseen olla hyviä vanhempia. On tutkittu, että isättöminä kasvaneet pojat joutuvat iseiksi tultuaan etsimään hyvän isän mallin jostain muualta. On myös tutkittu, että huonoista käyttäytymismalleista poisoppiminen on hankalaa. Esimerkiksi tupakoitsija, joka on tottunut aamulla ensimmäisenä ottamaan kupin kahvia ja menemään kahvin kanssa parvekkeelle tupakalle, joutuu usein tupakanpolton lopetettuuaan - ainakin aluksi - luopumaan myös aamukahvistaan. Koska hän liittää aamukahvin ja tupakan niin vahvasti yhteen, ettei toista voi olla ilman toista. Aamukahvin ja aamutupakan sijasta hän valitseekin smoothien telkkarin ääressä aamun uutisia katsellen. Kahvi, tupakka ja parveke on jätetty menneisyyteen. 

No mullahan niitä äitini antamia huonoja käytösmalleja on roppakaupalla. Jos vaikuttaa siltä, että olen kasvanut vapaana saaden itse valita tunteeni tai miten suhtaudun asioihin niin en todellakaan ole.

ap

Juuri siksi sinun pitäisi opetella pääsemään irti huonoista käytösmaleista. Ei se helppoa ole, vaatii ponnisteluja. Mutta sulta puuttuu halu edes yrittää, koska on paljon helpompaa syyttää äitiä kuin tehdä asioille jotain. Hyvin suurella osalla ihmisistä on elämänsä aikana ainakin joitain huonoja käytösmalleja. Itselläni on ollut useitakin. Mutta mun on pitänyt kysyä itseltäni, haluanko todellakin toimia niin. Haluanko olla tupakoitsija? Haluanko olla ylipainoinen? Haluanko olla se, jonka yli työpaikalla muut kävelevät? Haluanko olla se, jolla taas jälleen kerran tili on tyhjänä ennen palkkapäivää, vaikka palkkani on ihan riittävä hyvään elämiseen? Näitä kysymyksiä on ollut elämäni aikana vaikka kuinka paljon ja jokaiseen olen itselleni vastannut: ei, en halua. Kukaan muu ei kuitenkaan voi käyttäytymismallejani muuttaa kuin minä itse. Joten olen joutunut selvittämään, miten pääsisin näistä huonoista käyttäytymismalleistani eroon. Ja sen jälkeen olen ryhtynyt toimimaan uudella tavalla ja vähitellen päässyt eroon huonoista käyttäytymismalleistani. Ei se sormia napsauttamalla tapahdu eikä yhdessä yössä, vaan vaatii itsekuria ja kärsivällisyyttä. 

Tässä ei ole nyt kysymys MINUN huonoista käytösmalleistani, älä yritä opettaa minua. Ne ovat äitini minulle antamia käytösmalleja, ei minun. Syy miksi noudatan niitä on ongelma, mutta en tiedä miksi noudatan niitä, siksi en voi lopettaakaan. Ehkä paremman toiminnan esimerkki puuttuu, sellainen salliva ja hyväksyvä. Mä olen kuullut kaikki maailman käytösneuvot about miljardi kertaa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, ymmärrän, että oma epätäydellisyys vanhempana pelottaa. Niin se pelottaa minuakin, etten vielä tiedä, haluanko lapsia ollenkaan.

Kasvatuksen tärkeimpänä ohjenuorana pidetään kasvatusfilosofiassa vuorovaikutukseen sitoutumista. Se on teko, johon voi kiinnittyä, vaikka ei siltä tuntuisikaan.

Mulla isä sitoutui vuorovaikutuksella, mutta siinä oli se haittapuoli, että äitini haukkui minulle isääni tunteman kiintymyksen siten, että sanoi minun olevan kiintynyt paskiaiseen. Kelvottomaan ihmiseen. Ehkä uskon olevani sellainen itsekin, olen tullut isääni ja suhde lapsiin olisi sitten siltä pohjalta syntyvä. Äiti paheksui sen. Vaikka kateuttaan, takuulla, niin uskoin silti sen isästä. Että huono ihminen ja malli mulle kiinnittyä. Ja mä pidin isästä, pidin siis huonona ihmisenä huonosta ihmisestä.

ap

No, tuohan on ihan hyvä lähtökohta, jos sinulla enemmän kuin yksi vanhempi, joihin samaistua. Jos jaksat asiaa käsitellä, voit lopulta todeta, että sinuesta ei tarvitse tulla kummankaan kopiota. Vuorovaikutukseen sitoutuminen ei tarkoita sitä, että kenestäkään tarvitsee tulla samanlaista kuin toisesta. Se tarkoittaa sitä, että vaihdetaan näkemyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua myös tavallaan pelottaa jos lapseni olisivat aikuisuuden kynnyksellä kykenviä etsimään itsensä. En halua tietää siitä mitään. En ole itse sitä saanut. Se on väärin.

ap

Vaikutat loogiselta ihmiseltä, mutta miten se logiikka tässä toteutuu?

Ei se toteudukaan. Tuossa tunne hallitsee järjen ylitse. Haluaisinhan mä tavallaan ihailla heitä jos he vapaina sieluina valitsevat tiensä, mutta en ehkä kykene siihen, sillä itsekin sitä olisin kaivannut ja se minulta estyi. En usko, että omaa vikaani, lapsihan on vapaudenhakuinen ellei sitä tuhota.

ap

Ei sinun tarvitse ketään ihailla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä aion olla huono esimerkki lapsilleni ja ihan rehellisesti. Koska en kykene olemaan hyvän vanhemman esimerkki. En kykene.

ap

Sitten sinä olet huono esimerkki. Lapsesi aikanaan päättävät, aikovatko olla omille lapsilleen hyviä vai huonoja esimerkkejä. 

Miten he voivat olla hyviä esimerkkejä, jos heiltä on hyvä esimerkki puuttunut?! :D

ap

Koska he voivat valita. He voivat katsoa esimerkkiä muistakin ihmisistä kuin sinusta. Vaikkapa isästään. Tai ystäviensä vanhemmista. Tai aikanaan ystävistään, joista on tullut vanhempia. Tai lukea lastenkasvatukseen liittyvää kirjallisuutta. Tai yksinkertaisesti todeta, että heillä oli niin sietämättömän itsekäs äiti, että eivät halua olla samanlaisia omille lapsilleen. He päättävät, haluavatko antaa omat kokemuksensa lapsilleen vai haluavatko välttää omia lapsiaan kokemasta samaa. Aivan kuten sinäkin voisit tehdä, jos haluaisit. Mutta ymmärrän, että olet päättänyt, että lastesi pitää kokea sama kuin sinunkin. Vaikka sellainen oli omastakin mielestäsi ihan paska lapsuus. 

Sehän olisi jo paljon, jos heidän lapsuutensa menisi niin, että ollessaan aikuisia he olisivat ikään kuin tabula rasa, johon voivat alkaa vain itse piirtää miä haluavat! Eihän siinä sitten kasvatusta ole mihinkään tarvittu.

Itse ajattelen niin, että moni asia pitää itse kokea, että siihn kykenee, lukeminen siitä ei riitä toteuttamaan niitä asioita omassa elämässään käytännössä. Eikä varsinkaan silloin, jos lapsi on jo kasvatatteu ja aivopesty johonkin, eikä ole enää tod mikään tyhjä taulu.

ap

Kysyit tuolla aiemmin, mitä pahaa siinä on, että haluat olla lapsillesi huono esimerkki. Paha on juuri siinä, että lapsillasi on suurempi riski toimia kuten sinäkin toimit nyt ja heidän pitää muita enemmän ponnistella voidakseen olla hyviä vanhempia. On tutkittu, että isättöminä kasvaneet pojat joutuvat iseiksi tultuaan etsimään hyvän isän mallin jostain muualta. On myös tutkittu, että huonoista käyttäytymismalleista poisoppiminen on hankalaa. Esimerkiksi tupakoitsija, joka on tottunut aamulla ensimmäisenä ottamaan kupin kahvia ja menemään kahvin kanssa parvekkeelle tupakalle, joutuu usein tupakanpolton lopetettuuaan - ainakin aluksi - luopumaan myös aamukahvistaan. Koska hän liittää aamukahvin ja tupakan niin vahvasti yhteen, ettei toista voi olla ilman toista. Aamukahvin ja aamutupakan sijasta hän valitseekin smoothien telkkarin ääressä aamun uutisia katsellen. Kahvi, tupakka ja parveke on jätetty menneisyyteen. 

Minullehan vanhemmuus on pelkkää ponnistelua, jos haluaisin oikeasti olla hyvä vanhempi, enkä sellainn kuin minulle ollaan oltu. Minulla oli väsynyt, huutava, tunteeton yh-äiti mallina. Ei aikuisten parisuhdetta, ei mitään. Isä, joka leikki kanssani, ei ollut vastuullinen ja vastuussa.

ap

Sinulle se onkin ponnistelua. Olen sen ikäinen, että lasten ruumiillinen kuritus oli yleistä ja yleisesti hyväksyttävää. Vanhempani minulle suuttuessaan katsoivat, että on oikein antaa selkäsauna. Selkäsauna tuntui kuitenkin aina ikävältä, vaikka lapsena ymmärsinkin, että se oli vanhempieni mielestä oikea tapa kasvattaa minua. Kun itse sain lapsia, jouduin suuttuessani ponnistelemaan, että en toimisi samoin kuin vanhempani aikoinaan. Jouduin etsimään muut kasvatuskeinot kuin luunapit, tukkapöllyt ja selkäsaunat. Vaikka laki oli silloin jo muuttunut, ei sen toteutumusta seurannut kukaan kuin vain pahimmissa lasten pahoinpitelytapauksissa. Moni lasteni ikätoveri on saanut vanhemmiltaan luunappeja, tukkapöllyä ja  selkäänsä. Minun lapseni eivät ole, koska en halunnut lasteni kokevan samaa kuin mitä itse olin kokenut. 

Voisitko opetella ajattelemaan, että et halua antaa äidillesi sitä iloa, että kasvatat omista lapsistasi samanlaisia kuin hän on kasvattanut sinusta? Että näyttäisit äidillesi pitkää nenää ja kasvattaisitkin lapsesi aivan toisin? Voisitko kääntää vihasi vanhempiasi kohtaan uhmaksi "en v**u pe**kele aio tehdä lapsilleni niin kuin te olette tehneet minulle...repikää siitä!!! "?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä aion olla huono esimerkki lapsilleni ja ihan rehellisesti. Koska en kykene olemaan hyvän vanhemman esimerkki. En kykene.

ap

Sitten sinä olet huono esimerkki. Lapsesi aikanaan päättävät, aikovatko olla omille lapsilleen hyviä vai huonoja esimerkkejä. 

Miten he voivat olla hyviä esimerkkejä, jos heiltä on hyvä esimerkki puuttunut?! :D

ap

Koska he voivat valita. He voivat katsoa esimerkkiä muistakin ihmisistä kuin sinusta. Vaikkapa isästään. Tai ystäviensä vanhemmista. Tai aikanaan ystävistään, joista on tullut vanhempia. Tai lukea lastenkasvatukseen liittyvää kirjallisuutta. Tai yksinkertaisesti todeta, että heillä oli niin sietämättömän itsekäs äiti, että eivät halua olla samanlaisia omille lapsilleen. He päättävät, haluavatko antaa omat kokemuksensa lapsilleen vai haluavatko välttää omia lapsiaan kokemasta samaa. Aivan kuten sinäkin voisit tehdä, jos haluaisit. Mutta ymmärrän, että olet päättänyt, että lastesi pitää kokea sama kuin sinunkin. Vaikka sellainen oli omastakin mielestäsi ihan paska lapsuus. 

Sehän olisi jo paljon, jos heidän lapsuutensa menisi niin, että ollessaan aikuisia he olisivat ikään kuin tabula rasa, johon voivat alkaa vain itse piirtää miä haluavat! Eihän siinä sitten kasvatusta ole mihinkään tarvittu.

Itse ajattelen niin, että moni asia pitää itse kokea, että siihn kykenee, lukeminen siitä ei riitä toteuttamaan niitä asioita omassa elämässään käytännössä. Eikä varsinkaan silloin, jos lapsi on jo kasvatatteu ja aivopesty johonkin, eikä ole enää tod mikään tyhjä taulu.

ap

Kysyit tuolla aiemmin, mitä pahaa siinä on, että haluat olla lapsillesi huono esimerkki. Paha on juuri siinä, että lapsillasi on suurempi riski toimia kuten sinäkin toimit nyt ja heidän pitää muita enemmän ponnistella voidakseen olla hyviä vanhempia. On tutkittu, että isättöminä kasvaneet pojat joutuvat iseiksi tultuaan etsimään hyvän isän mallin jostain muualta. On myös tutkittu, että huonoista käyttäytymismalleista poisoppiminen on hankalaa. Esimerkiksi tupakoitsija, joka on tottunut aamulla ensimmäisenä ottamaan kupin kahvia ja menemään kahvin kanssa parvekkeelle tupakalle, joutuu usein tupakanpolton lopetettuuaan - ainakin aluksi - luopumaan myös aamukahvistaan. Koska hän liittää aamukahvin ja tupakan niin vahvasti yhteen, ettei toista voi olla ilman toista. Aamukahvin ja aamutupakan sijasta hän valitseekin smoothien telkkarin ääressä aamun uutisia katsellen. Kahvi, tupakka ja parveke on jätetty menneisyyteen. 

No mullahan niitä äitini antamia huonoja käytösmalleja on roppakaupalla. Jos vaikuttaa siltä, että olen kasvanut vapaana saaden itse valita tunteeni tai miten suhtaudun asioihin niin en todellakaan ole.

ap

Juuri siksi sinun pitäisi opetella pääsemään irti huonoista käytösmaleista. Ei se helppoa ole, vaatii ponnisteluja. Mutta sulta puuttuu halu edes yrittää, koska on paljon helpompaa syyttää äitiä kuin tehdä asioille jotain. Hyvin suurella osalla ihmisistä on elämänsä aikana ainakin joitain huonoja käytösmalleja. Itselläni on ollut useitakin. Mutta mun on pitänyt kysyä itseltäni, haluanko todellakin toimia niin. Haluanko olla tupakoitsija? Haluanko olla ylipainoinen? Haluanko olla se, jonka yli työpaikalla muut kävelevät? Haluanko olla se, jolla taas jälleen kerran tili on tyhjänä ennen palkkapäivää, vaikka palkkani on ihan riittävä hyvään elämiseen? Näitä kysymyksiä on ollut elämäni aikana vaikka kuinka paljon ja jokaiseen olen itselleni vastannut: ei, en halua. Kukaan muu ei kuitenkaan voi käyttäytymismallejani muuttaa kuin minä itse. Joten olen joutunut selvittämään, miten pääsisin näistä huonoista käyttäytymismalleistani eroon. Ja sen jälkeen olen ryhtynyt toimimaan uudella tavalla ja vähitellen päässyt eroon huonoista käyttäytymismalleistani. Ei se sormia napsauttamalla tapahdu eikä yhdessä yössä, vaan vaatii itsekuria ja kärsivällisyyttä. 

Tässä ei ole nyt kysymys MINUN huonoista käytösmalleistani, älä yritä opettaa minua. Ne ovat äitini minulle antamia käytösmalleja, ei minun. Syy miksi noudatan niitä on ongelma, mutta en tiedä miksi noudatan niitä, siksi en voi lopettaakaan. Ehkä paremman toiminnan esimerkki puuttuu, sellainen salliva ja hyväksyvä. Mä olen kuullut kaikki maailman käytösneuvot about miljardi kertaa.

ap

Sinun huonot käytösmallisi ovat aina sinun ihan riippumatta siitä, keneltä ne mallit olet oppinut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Milloin ajattelit tänään alkaa huolehtimaan niistä lapsista? Aamullakin täällä vain ryvit itsesäälissä monta tuntia. Mikset ottaisi eroa, ja antaisi miehelle mahdollisuutta normaaliin vaimoon, ja lapsille terveeseen äitipuoleen, joka välittäisi heistä sen verran, että keskittyisi heihin, eikä vain itseensä. Eivätkö lapsesi ansaitse hyvää äitiä?

Miksen voisi olla huonon esimerkin äiti? Mitä pahaa siinä on? Voin kuitenkin aikanaan kertoa heille hyviä esimerkkejä, miten elää. Sitten jos se heitä kiinnostaa. Koska tiedän siitä teoriassa paljonkin. Mutta käytäntö ei van mene niin.

ap

Ei kuulosta välittävän vanhemman mielipiteeltä. Lapsesi eivät siis ansaitse välittävää ja heihin keskittyvää äitipuolta, vaan heidän pitää tyytyä huonoon äitiin. Aha.

En ole koskaan tupakoinut, en juonut, en tehnyt mitään tyhmää, vastuutonta, hullua, hetken mielijohteesta, en seksihurjastellut, en käyttänyt huumeita, en luuhannut jengeissä, ollut ulkona yökaudet kenekään (äidin) toiveen vastaisesti. Minulla ei saanut olla murrosikää. Jos riitelimme äidin kanssa minussa oli aina vika, ei mitään sellaista kun teini kapinoidessaan saa luulla ja tuntea olevansa enemmän kuin kalkkikset. Olin vähemmän, aina. Enhän tiennyt elämästä vielä mitään. Olen laihduttanut itseni 46-kiloiseksi itsekurilla niin, etten meinannut kyetä lopettamaan laihduttamista ja painontarkkailua; jos minulla olisi motivaatiota siirtäisin vuoria. Vain motivaatio elämään, ja elämänilo ja -halu puuttuvat. Ei sen kummempaa. En tiedä mistä ne löytyvät.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä aion olla huono esimerkki lapsilleni ja ihan rehellisesti. Koska en kykene olemaan hyvän vanhemman esimerkki. En kykene.

ap

Sitten sinä olet huono esimerkki. Lapsesi aikanaan päättävät, aikovatko olla omille lapsilleen hyviä vai huonoja esimerkkejä. 

Miten he voivat olla hyviä esimerkkejä, jos heiltä on hyvä esimerkki puuttunut?! :D

ap

Koska he voivat valita. He voivat katsoa esimerkkiä muistakin ihmisistä kuin sinusta. Vaikkapa isästään. Tai ystäviensä vanhemmista. Tai aikanaan ystävistään, joista on tullut vanhempia. Tai lukea lastenkasvatukseen liittyvää kirjallisuutta. Tai yksinkertaisesti todeta, että heillä oli niin sietämättömän itsekäs äiti, että eivät halua olla samanlaisia omille lapsilleen. He päättävät, haluavatko antaa omat kokemuksensa lapsilleen vai haluavatko välttää omia lapsiaan kokemasta samaa. Aivan kuten sinäkin voisit tehdä, jos haluaisit. Mutta ymmärrän, että olet päättänyt, että lastesi pitää kokea sama kuin sinunkin. Vaikka sellainen oli omastakin mielestäsi ihan paska lapsuus. 

Sehän olisi jo paljon, jos heidän lapsuutensa menisi niin, että ollessaan aikuisia he olisivat ikään kuin tabula rasa, johon voivat alkaa vain itse piirtää miä haluavat! Eihän siinä sitten kasvatusta ole mihinkään tarvittu.

Itse ajattelen niin, että moni asia pitää itse kokea, että siihn kykenee, lukeminen siitä ei riitä toteuttamaan niitä asioita omassa elämässään käytännössä. Eikä varsinkaan silloin, jos lapsi on jo kasvatatteu ja aivopesty johonkin, eikä ole enää tod mikään tyhjä taulu.

ap

Kysyit tuolla aiemmin, mitä pahaa siinä on, että haluat olla lapsillesi huono esimerkki. Paha on juuri siinä, että lapsillasi on suurempi riski toimia kuten sinäkin toimit nyt ja heidän pitää muita enemmän ponnistella voidakseen olla hyviä vanhempia. On tutkittu, että isättöminä kasvaneet pojat joutuvat iseiksi tultuaan etsimään hyvän isän mallin jostain muualta. On myös tutkittu, että huonoista käyttäytymismalleista poisoppiminen on hankalaa. Esimerkiksi tupakoitsija, joka on tottunut aamulla ensimmäisenä ottamaan kupin kahvia ja menemään kahvin kanssa parvekkeelle tupakalle, joutuu usein tupakanpolton lopetettuuaan - ainakin aluksi - luopumaan myös aamukahvistaan. Koska hän liittää aamukahvin ja tupakan niin vahvasti yhteen, ettei toista voi olla ilman toista. Aamukahvin ja aamutupakan sijasta hän valitseekin smoothien telkkarin ääressä aamun uutisia katsellen. Kahvi, tupakka ja parveke on jätetty menneisyyteen. 

No mullahan niitä äitini antamia huonoja käytösmalleja on roppakaupalla. Jos vaikuttaa siltä, että olen kasvanut vapaana saaden itse valita tunteeni tai miten suhtaudun asioihin niin en todellakaan ole.

ap

Juuri siksi sinun pitäisi opetella pääsemään irti huonoista käytösmaleista. Ei se helppoa ole, vaatii ponnisteluja. Mutta sulta puuttuu halu edes yrittää, koska on paljon helpompaa syyttää äitiä kuin tehdä asioille jotain. Hyvin suurella osalla ihmisistä on elämänsä aikana ainakin joitain huonoja käytösmalleja. Itselläni on ollut useitakin. Mutta mun on pitänyt kysyä itseltäni, haluanko todellakin toimia niin. Haluanko olla tupakoitsija? Haluanko olla ylipainoinen? Haluanko olla se, jonka yli työpaikalla muut kävelevät? Haluanko olla se, jolla taas jälleen kerran tili on tyhjänä ennen palkkapäivää, vaikka palkkani on ihan riittävä hyvään elämiseen? Näitä kysymyksiä on ollut elämäni aikana vaikka kuinka paljon ja jokaiseen olen itselleni vastannut: ei, en halua. Kukaan muu ei kuitenkaan voi käyttäytymismallejani muuttaa kuin minä itse. Joten olen joutunut selvittämään, miten pääsisin näistä huonoista käyttäytymismalleistani eroon. Ja sen jälkeen olen ryhtynyt toimimaan uudella tavalla ja vähitellen päässyt eroon huonoista käyttäytymismalleistani. Ei se sormia napsauttamalla tapahdu eikä yhdessä yössä, vaan vaatii itsekuria ja kärsivällisyyttä. 

Tässä ei ole nyt kysymys MINUN huonoista käytösmalleistani, älä yritä opettaa minua. Ne ovat äitini minulle antamia käytösmalleja, ei minun. Syy miksi noudatan niitä on ongelma, mutta en tiedä miksi noudatan niitä, siksi en voi lopettaakaan. Ehkä paremman toiminnan esimerkki puuttuu, sellainen salliva ja hyväksyvä. Mä olen kuullut kaikki maailman käytösneuvot about miljardi kertaa.

ap

Noudatat niitä, koska samaistut vanheempiisi niin voimakkaasti. Päästämällä irti vanhempiesi ihannoinnoista heittäydyt pelottavaan tyhjyyteen. Millä sen voisi täyttää, jos parempia malleja ei ole? Tätä monet ihmiset terapiassa pohtivat. Tyhjyyden voi täyttää pienen pienillä kohtaamisillä ja hyvän iduilla, jotka kasvavat vähitellen suuremmiksi.

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan tupakoinut, en juonut, en tehnyt mitään tyhmää, vastuutonta, hullua, hetken mielijohteesta, en seksihurjastellut, en käyttänyt huumeita, en luuhannut jengeissä, ollut ulkona yökaudet kenekään (äidin) toiveen vastaisesti. Minulla ei saanut olla murrosikää. Jos riitelimme äidin kanssa minussa oli aina vika, ei mitään sellaista kun teini kapinoidessaan saa luulla ja tuntea olevansa enemmän kuin kalkkikset. Olin vähemmän, aina. Enhän tiennyt elämästä vielä mitään. Olen laihduttanut itseni 46-kiloiseksi itsekurilla niin, etten meinannut kyetä lopettamaan laihduttamista ja painontarkkailua; jos minulla olisi motivaatiota siirtäisin vuoria. Vain motivaatio elämään, ja elämänilo ja -halu puuttuvat. Ei sen kummempaa. En tiedä mistä ne löytyvät.

ap

Elämänilon löytää, kun tutustuu itseensä. Omaan itseen tutustuminen voi olla pelottavaa, koska joutuu kohtaamaan asioita, joita ei halua nähdä. Itse yritin vanhempiani miellyttämällä saada rakkautta. Harrastin sellaisia asioita, joista en pitänyt, vain saadakseni heidän huomiota ja rakkauttaan. Nyt, yli 30-vuotiaana, alan pikkuhiljaa huomata, mistä oikeasti pidän. Se on vaatinut sitä, että hyväksyn itseni ensin "luuserina" (eli "ei urheilullisena"). Nyt elämässäni on "tilaa" uusien asioiden kokeilulle, kun en pakonomaisesti suorita vanhempieni harrastusvaateita. Alan löytää itseni.

Vierailija kirjoitti:

Esim. jos olisin vanhus, haluaisin että lapset käyvät minua tervehtimässä. No, mulla on vanhempi, mutta en halua käydä häntä tervehtimässä, koska hän on kohdellut mua epäoikeudenmukaisesti, vaikkei itse olekaan sitä mieltä. Niin miten mä voin nyt käymällä katsomassa vanhempaani saada lapset tulemaan katsomaan minua? Eihän ne korreloi.

Samoin ohjeella "älä tee muille sitä mitä et itsellesi haluaisi tehtävän". En halua, että mut jätetään käymättä katsomassa, kun olen vanha. Nytkö siis voisin estää yksinjäämisen menemällä katsomaan vanhempaani?

ap

Jos kohtelet omia lapsiasi hyvin, he kohtelevat vuorostaan sinua hyvin suuremmalla todennäköisyydellä kuin jos kohtelisit heitä huonosti. Sitähän tuo sananlasku tässä tapauksessa merkitsee. Kyse on ihmisten välisestä vastavuoroisuudesta, ei mistään kosmisesta oikeudesta, jossa universumi palkitsee sinut samalla hyvällä, kuin minkä olet jollekulle tehnyt. Ei sun lapset ole sulle hyvää kohtelua velkaa sen takia, että sinä ole kohdellut hyvin vanhempasi, vaan sen takia, että olet heitä lapsia kohdellut hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Milloin ajattelit tänään alkaa huolehtimaan niistä lapsista? Aamullakin täällä vain ryvit itsesäälissä monta tuntia. Mikset ottaisi eroa, ja antaisi miehelle mahdollisuutta normaaliin vaimoon, ja lapsille terveeseen äitipuoleen, joka välittäisi heistä sen verran, että keskittyisi heihin, eikä vain itseensä. Eivätkö lapsesi ansaitse hyvää äitiä?

Miksen voisi olla huonon esimerkin äiti? Mitä pahaa siinä on? Voin kuitenkin aikanaan kertoa heille hyviä esimerkkejä, miten elää. Sitten jos se heitä kiinnostaa. Koska tiedän siitä teoriassa paljonkin. Mutta käytäntö ei van mene niin.

ap

Ei kuulosta välittävän vanhemman mielipiteeltä. Lapsesi eivät siis ansaitse välittävää ja heihin keskittyvää äitipuolta, vaan heidän pitää tyytyä huonoon äitiin. Aha.

Vastapainona en prässää lapsia kuten moni vanhempi tekee. Luulen, ettei siitä ole lapsille mitään hyötyä, mutta moni vanhempi prässää lapsiaan jotta saavat näiden miellyttäessä aikuisia itse tuntea muiden silmissä normaaleiksi itsensä. Minua vaadittiin lapsena lähinnä miellyttämään aikuisia, ei kasvatettu minua omaa elämääni varten. En halua sitä lapsilleni.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Milloin ajattelit tänään alkaa huolehtimaan niistä lapsista? Aamullakin täällä vain ryvit itsesäälissä monta tuntia. Mikset ottaisi eroa, ja antaisi miehelle mahdollisuutta normaaliin vaimoon, ja lapsille terveeseen äitipuoleen, joka välittäisi heistä sen verran, että keskittyisi heihin, eikä vain itseensä. Eivätkö lapsesi ansaitse hyvää äitiä?

Miksen voisi olla huonon esimerkin äiti? Mitä pahaa siinä on? Voin kuitenkin aikanaan kertoa heille hyviä esimerkkejä, miten elää. Sitten jos se heitä kiinnostaa. Koska tiedän siitä teoriassa paljonkin. Mutta käytäntö ei van mene niin.

ap

Ei kuulosta välittävän vanhemman mielipiteeltä. Lapsesi eivät siis ansaitse välittävää ja heihin keskittyvää äitipuolta, vaan heidän pitää tyytyä huonoon äitiin. Aha.

Kyllä sinä voit olla huonon esimerkin äiti, jos et parempaan pysty. Oma äitini heittäytyy marttyyriksi ja voivottelee "kuinka huonoa esimerkkiä hän on näyttänyt". Pitkään, hyvin pitkään olen häntä lohduttanut ja pedannut tietä pehmeämmäksi. Enää en viitsi. Olen irrottautumassa hänen vallastaan. Viimeksi kun näimme, ja hän kaipasi lohdutustani, en lähtenytkään vääristelemään totuutta. Sanoin suoraan, mutta ystävällisesti, että niin, niin näytit huonoa esimerkkiä. Hän näytti surulliselta, mutta se oli hänen suruaan, ei minun. En jaksa enää ottaa hänen suruaan oman nahkani alle. Minulla on nyt oma elämäni.

Joten ap, älä murehdi suotta, tulet luultavasti olemaan (näiden kirjoitusten perusteella) epäkypsä äiti lapsillesi. Lapsesi saattavat kokoe psyykkisiä ongelmia, mutta luultavasti he myös lopulta lentävät omilla siivillään, halusit tai et.

Idiootit jotka eivät osaa tulkita sananlaskuja.

Ei niitä tarvitse kirjaimellisesti ottaa. Huoh. Ne voivat antaa ns. suunnan toiminnallesi.

Ap, kuten moni on tässä yrittänytkin selittää, tämän säännön tarkoitus ei ole oman hyödyn tavoittelu eikäse että takaisi itsellensä aina hyvän kohtelun. Siinä on kyse omasta moraalikäsityksestäsi ja omastatunnostasi; et halua aiheuttaa pahaa maailmassa riippumatta siitä mitä muut tekevät tai jättävät tekemättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä aion olla huono esimerkki lapsilleni ja ihan rehellisesti. Koska en kykene olemaan hyvän vanhemman esimerkki. En kykene.

ap

Sitten sinä olet huono esimerkki. Lapsesi aikanaan päättävät, aikovatko olla omille lapsilleen hyviä vai huonoja esimerkkejä. 

Miten he voivat olla hyviä esimerkkejä, jos heiltä on hyvä esimerkki puuttunut?! :D

ap

Koska he voivat valita. He voivat katsoa esimerkkiä muistakin ihmisistä kuin sinusta. Vaikkapa isästään. Tai ystäviensä vanhemmista. Tai aikanaan ystävistään, joista on tullut vanhempia. Tai lukea lastenkasvatukseen liittyvää kirjallisuutta. Tai yksinkertaisesti todeta, että heillä oli niin sietämättömän itsekäs äiti, että eivät halua olla samanlaisia omille lapsilleen. He päättävät, haluavatko antaa omat kokemuksensa lapsilleen vai haluavatko välttää omia lapsiaan kokemasta samaa. Aivan kuten sinäkin voisit tehdä, jos haluaisit. Mutta ymmärrän, että olet päättänyt, että lastesi pitää kokea sama kuin sinunkin. Vaikka sellainen oli omastakin mielestäsi ihan paska lapsuus. 

Sehän olisi jo paljon, jos heidän lapsuutensa menisi niin, että ollessaan aikuisia he olisivat ikään kuin tabula rasa, johon voivat alkaa vain itse piirtää miä haluavat! Eihän siinä sitten kasvatusta ole mihinkään tarvittu.

Itse ajattelen niin, että moni asia pitää itse kokea, että siihn kykenee, lukeminen siitä ei riitä toteuttamaan niitä asioita omassa elämässään käytännössä. Eikä varsinkaan silloin, jos lapsi on jo kasvatatteu ja aivopesty johonkin, eikä ole enää tod mikään tyhjä taulu.

ap

Kysyit tuolla aiemmin, mitä pahaa siinä on, että haluat olla lapsillesi huono esimerkki. Paha on juuri siinä, että lapsillasi on suurempi riski toimia kuten sinäkin toimit nyt ja heidän pitää muita enemmän ponnistella voidakseen olla hyviä vanhempia. On tutkittu, että isättöminä kasvaneet pojat joutuvat iseiksi tultuaan etsimään hyvän isän mallin jostain muualta. On myös tutkittu, että huonoista käyttäytymismalleista poisoppiminen on hankalaa. Esimerkiksi tupakoitsija, joka on tottunut aamulla ensimmäisenä ottamaan kupin kahvia ja menemään kahvin kanssa parvekkeelle tupakalle, joutuu usein tupakanpolton lopetettuuaan - ainakin aluksi - luopumaan myös aamukahvistaan. Koska hän liittää aamukahvin ja tupakan niin vahvasti yhteen, ettei toista voi olla ilman toista. Aamukahvin ja aamutupakan sijasta hän valitseekin smoothien telkkarin ääressä aamun uutisia katsellen. Kahvi, tupakka ja parveke on jätetty menneisyyteen. 

No mullahan niitä äitini antamia huonoja käytösmalleja on roppakaupalla. Jos vaikuttaa siltä, että olen kasvanut vapaana saaden itse valita tunteeni tai miten suhtaudun asioihin niin en todellakaan ole.

ap

Juuri siksi sinun pitäisi opetella pääsemään irti huonoista käytösmaleista. Ei se helppoa ole, vaatii ponnisteluja. Mutta sulta puuttuu halu edes yrittää, koska on paljon helpompaa syyttää äitiä kuin tehdä asioille jotain. Hyvin suurella osalla ihmisistä on elämänsä aikana ainakin joitain huonoja käytösmalleja. Itselläni on ollut useitakin. Mutta mun on pitänyt kysyä itseltäni, haluanko todellakin toimia niin. Haluanko olla tupakoitsija? Haluanko olla ylipainoinen? Haluanko olla se, jonka yli työpaikalla muut kävelevät? Haluanko olla se, jolla taas jälleen kerran tili on tyhjänä ennen palkkapäivää, vaikka palkkani on ihan riittävä hyvään elämiseen? Näitä kysymyksiä on ollut elämäni aikana vaikka kuinka paljon ja jokaiseen olen itselleni vastannut: ei, en halua. Kukaan muu ei kuitenkaan voi käyttäytymismallejani muuttaa kuin minä itse. Joten olen joutunut selvittämään, miten pääsisin näistä huonoista käyttäytymismalleistani eroon. Ja sen jälkeen olen ryhtynyt toimimaan uudella tavalla ja vähitellen päässyt eroon huonoista käyttäytymismalleistani. Ei se sormia napsauttamalla tapahdu eikä yhdessä yössä, vaan vaatii itsekuria ja kärsivällisyyttä. 

Tässä ei ole nyt kysymys MINUN huonoista käytösmalleistani, älä yritä opettaa minua. Ne ovat äitini minulle antamia käytösmalleja, ei minun. Syy miksi noudatan niitä on ongelma, mutta en tiedä miksi noudatan niitä, siksi en voi lopettaakaan. Ehkä paremman toiminnan esimerkki puuttuu, sellainen salliva ja hyväksyvä. Mä olen kuullut kaikki maailman käytösneuvot about miljardi kertaa.

ap

Noudatat niitä, koska samaistut vanheempiisi niin voimakkaasti. Päästämällä irti vanhempiesi ihannoinnoista heittäydyt pelottavaan tyhjyyteen. Millä sen voisi täyttää, jos parempia malleja ei ole? Tätä monet ihmiset terapiassa pohtivat. Tyhjyyden voi täyttää pienen pienillä kohtaamisillä ja hyvän iduilla, jotka kasvavat vähitellen suuremmiksi.

En jaksa enää kastella mitään hyviä ituja. En kasvata niitä enää. Olen luovuttanut. Saan tehdä läheisilleni pl lapset mitä pahaa haluan. Siitä voi nauttia ihan samalla lailla, kuin odottelmalla jotain armeliaisuutta heiltä, joilta sitä ei ikinä saa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Ap, kuten moni on tässä yrittänytkin selittää, tämän säännön tarkoitus ei ole oman hyödyn tavoittelu eikäse että takaisi itsellensä aina hyvän kohtelun. Siinä on kyse omasta moraalikäsityksestäsi ja omastatunnostasi; et halua aiheuttaa pahaa maailmassa riippumatta siitä mitä muut tekevät tai jättävät tekemättä.

Se, ettei halua pahaa ei ole mikään itsensä saaman hyvän kohtelun mittari. Halusiko koulukiusattu ihminen toisille pahaa? No, miksi häntä sitten sai kiusata? Jos siinä ei enää lopulta jaksa uskoa muista hyvää, niin missä syy? Minulla se, ettei usko enää muista eikä itsestä hyvää, kävi äitini kanssa kasvaessa, ei koulussa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä aion olla huono esimerkki lapsilleni ja ihan rehellisesti. Koska en kykene olemaan hyvän vanhemman esimerkki. En kykene.

ap

Sitten sinä olet huono esimerkki. Lapsesi aikanaan päättävät, aikovatko olla omille lapsilleen hyviä vai huonoja esimerkkejä. 

Miten he voivat olla hyviä esimerkkejä, jos heiltä on hyvä esimerkki puuttunut?! :D

ap

Koska he voivat valita. He voivat katsoa esimerkkiä muistakin ihmisistä kuin sinusta. Vaikkapa isästään. Tai ystäviensä vanhemmista. Tai aikanaan ystävistään, joista on tullut vanhempia. Tai lukea lastenkasvatukseen liittyvää kirjallisuutta. Tai yksinkertaisesti todeta, että heillä oli niin sietämättömän itsekäs äiti, että eivät halua olla samanlaisia omille lapsilleen. He päättävät, haluavatko antaa omat kokemuksensa lapsilleen vai haluavatko välttää omia lapsiaan kokemasta samaa. Aivan kuten sinäkin voisit tehdä, jos haluaisit. Mutta ymmärrän, että olet päättänyt, että lastesi pitää kokea sama kuin sinunkin. Vaikka sellainen oli omastakin mielestäsi ihan paska lapsuus. 

Sehän olisi jo paljon, jos heidän lapsuutensa menisi niin, että ollessaan aikuisia he olisivat ikään kuin tabula rasa, johon voivat alkaa vain itse piirtää miä haluavat! Eihän siinä sitten kasvatusta ole mihinkään tarvittu.

Itse ajattelen niin, että moni asia pitää itse kokea, että siihn kykenee, lukeminen siitä ei riitä toteuttamaan niitä asioita omassa elämässään käytännössä. Eikä varsinkaan silloin, jos lapsi on jo kasvatatteu ja aivopesty johonkin, eikä ole enää tod mikään tyhjä taulu.

ap

Kysyit tuolla aiemmin, mitä pahaa siinä on, että haluat olla lapsillesi huono esimerkki. Paha on juuri siinä, että lapsillasi on suurempi riski toimia kuten sinäkin toimit nyt ja heidän pitää muita enemmän ponnistella voidakseen olla hyviä vanhempia. On tutkittu, että isättöminä kasvaneet pojat joutuvat iseiksi tultuaan etsimään hyvän isän mallin jostain muualta. On myös tutkittu, että huonoista käyttäytymismalleista poisoppiminen on hankalaa. Esimerkiksi tupakoitsija, joka on tottunut aamulla ensimmäisenä ottamaan kupin kahvia ja menemään kahvin kanssa parvekkeelle tupakalle, joutuu usein tupakanpolton lopetettuuaan - ainakin aluksi - luopumaan myös aamukahvistaan. Koska hän liittää aamukahvin ja tupakan niin vahvasti yhteen, ettei toista voi olla ilman toista. Aamukahvin ja aamutupakan sijasta hän valitseekin smoothien telkkarin ääressä aamun uutisia katsellen. Kahvi, tupakka ja parveke on jätetty menneisyyteen. 

No mullahan niitä äitini antamia huonoja käytösmalleja on roppakaupalla. Jos vaikuttaa siltä, että olen kasvanut vapaana saaden itse valita tunteeni tai miten suhtaudun asioihin niin en todellakaan ole.

ap

Juuri siksi sinun pitäisi opetella pääsemään irti huonoista käytösmaleista. Ei se helppoa ole, vaatii ponnisteluja. Mutta sulta puuttuu halu edes yrittää, koska on paljon helpompaa syyttää äitiä kuin tehdä asioille jotain. Hyvin suurella osalla ihmisistä on elämänsä aikana ainakin joitain huonoja käytösmalleja. Itselläni on ollut useitakin. Mutta mun on pitänyt kysyä itseltäni, haluanko todellakin toimia niin. Haluanko olla tupakoitsija? Haluanko olla ylipainoinen? Haluanko olla se, jonka yli työpaikalla muut kävelevät? Haluanko olla se, jolla taas jälleen kerran tili on tyhjänä ennen palkkapäivää, vaikka palkkani on ihan riittävä hyvään elämiseen? Näitä kysymyksiä on ollut elämäni aikana vaikka kuinka paljon ja jokaiseen olen itselleni vastannut: ei, en halua. Kukaan muu ei kuitenkaan voi käyttäytymismallejani muuttaa kuin minä itse. Joten olen joutunut selvittämään, miten pääsisin näistä huonoista käyttäytymismalleistani eroon. Ja sen jälkeen olen ryhtynyt toimimaan uudella tavalla ja vähitellen päässyt eroon huonoista käyttäytymismalleistani. Ei se sormia napsauttamalla tapahdu eikä yhdessä yössä, vaan vaatii itsekuria ja kärsivällisyyttä. 

Tässä ei ole nyt kysymys MINUN huonoista käytösmalleistani, älä yritä opettaa minua. Ne ovat äitini minulle antamia käytösmalleja, ei minun. Syy miksi noudatan niitä on ongelma, mutta en tiedä miksi noudatan niitä, siksi en voi lopettaakaan. Ehkä paremman toiminnan esimerkki puuttuu, sellainen salliva ja hyväksyvä. Mä olen kuullut kaikki maailman käytösneuvot about miljardi kertaa.

ap

Noudatat niitä, koska samaistut vanheempiisi niin voimakkaasti. Päästämällä irti vanhempiesi ihannoinnoista heittäydyt pelottavaan tyhjyyteen. Millä sen voisi täyttää, jos parempia malleja ei ole? Tätä monet ihmiset terapiassa pohtivat. Tyhjyyden voi täyttää pienen pienillä kohtaamisillä ja hyvän iduilla, jotka kasvavat vähitellen suuremmiksi.

En jaksa enää kastella mitään hyviä ituja. En kasvata niitä enää. Olen luovuttanut. Saan tehdä läheisilleni pl lapset mitä pahaa haluan. Siitä voi nauttia ihan samalla lailla, kuin odottelmalla jotain armeliaisuutta heiltä, joilta sitä ei ikinä saa.

ap

Et sinä saa tehdä läheisillesi pahaa, vaikka haluatkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä aion olla huono esimerkki lapsilleni ja ihan rehellisesti. Koska en kykene olemaan hyvän vanhemman esimerkki. En kykene.

ap

Sitten sinä olet huono esimerkki. Lapsesi aikanaan päättävät, aikovatko olla omille lapsilleen hyviä vai huonoja esimerkkejä. 

Miten he voivat olla hyviä esimerkkejä, jos heiltä on hyvä esimerkki puuttunut?! :D

ap

Koska he voivat valita. He voivat katsoa esimerkkiä muistakin ihmisistä kuin sinusta. Vaikkapa isästään. Tai ystäviensä vanhemmista. Tai aikanaan ystävistään, joista on tullut vanhempia. Tai lukea lastenkasvatukseen liittyvää kirjallisuutta. Tai yksinkertaisesti todeta, että heillä oli niin sietämättömän itsekäs äiti, että eivät halua olla samanlaisia omille lapsilleen. He päättävät, haluavatko antaa omat kokemuksensa lapsilleen vai haluavatko välttää omia lapsiaan kokemasta samaa. Aivan kuten sinäkin voisit tehdä, jos haluaisit. Mutta ymmärrän, että olet päättänyt, että lastesi pitää kokea sama kuin sinunkin. Vaikka sellainen oli omastakin mielestäsi ihan paska lapsuus. 

Sehän olisi jo paljon, jos heidän lapsuutensa menisi niin, että ollessaan aikuisia he olisivat ikään kuin tabula rasa, johon voivat alkaa vain itse piirtää miä haluavat! Eihän siinä sitten kasvatusta ole mihinkään tarvittu.

Itse ajattelen niin, että moni asia pitää itse kokea, että siihn kykenee, lukeminen siitä ei riitä toteuttamaan niitä asioita omassa elämässään käytännössä. Eikä varsinkaan silloin, jos lapsi on jo kasvatatteu ja aivopesty johonkin, eikä ole enää tod mikään tyhjä taulu.

ap

Kysyit tuolla aiemmin, mitä pahaa siinä on, että haluat olla lapsillesi huono esimerkki. Paha on juuri siinä, että lapsillasi on suurempi riski toimia kuten sinäkin toimit nyt ja heidän pitää muita enemmän ponnistella voidakseen olla hyviä vanhempia. On tutkittu, että isättöminä kasvaneet pojat joutuvat iseiksi tultuaan etsimään hyvän isän mallin jostain muualta. On myös tutkittu, että huonoista käyttäytymismalleista poisoppiminen on hankalaa. Esimerkiksi tupakoitsija, joka on tottunut aamulla ensimmäisenä ottamaan kupin kahvia ja menemään kahvin kanssa parvekkeelle tupakalle, joutuu usein tupakanpolton lopetettuuaan - ainakin aluksi - luopumaan myös aamukahvistaan. Koska hän liittää aamukahvin ja tupakan niin vahvasti yhteen, ettei toista voi olla ilman toista. Aamukahvin ja aamutupakan sijasta hän valitseekin smoothien telkkarin ääressä aamun uutisia katsellen. Kahvi, tupakka ja parveke on jätetty menneisyyteen. 

No mullahan niitä äitini antamia huonoja käytösmalleja on roppakaupalla. Jos vaikuttaa siltä, että olen kasvanut vapaana saaden itse valita tunteeni tai miten suhtaudun asioihin niin en todellakaan ole.

ap

Juuri siksi sinun pitäisi opetella pääsemään irti huonoista käytösmaleista. Ei se helppoa ole, vaatii ponnisteluja. Mutta sulta puuttuu halu edes yrittää, koska on paljon helpompaa syyttää äitiä kuin tehdä asioille jotain. Hyvin suurella osalla ihmisistä on elämänsä aikana ainakin joitain huonoja käytösmalleja. Itselläni on ollut useitakin. Mutta mun on pitänyt kysyä itseltäni, haluanko todellakin toimia niin. Haluanko olla tupakoitsija? Haluanko olla ylipainoinen? Haluanko olla se, jonka yli työpaikalla muut kävelevät? Haluanko olla se, jolla taas jälleen kerran tili on tyhjänä ennen palkkapäivää, vaikka palkkani on ihan riittävä hyvään elämiseen? Näitä kysymyksiä on ollut elämäni aikana vaikka kuinka paljon ja jokaiseen olen itselleni vastannut: ei, en halua. Kukaan muu ei kuitenkaan voi käyttäytymismallejani muuttaa kuin minä itse. Joten olen joutunut selvittämään, miten pääsisin näistä huonoista käyttäytymismalleistani eroon. Ja sen jälkeen olen ryhtynyt toimimaan uudella tavalla ja vähitellen päässyt eroon huonoista käyttäytymismalleistani. Ei se sormia napsauttamalla tapahdu eikä yhdessä yössä, vaan vaatii itsekuria ja kärsivällisyyttä. 

Tässä ei ole nyt kysymys MINUN huonoista käytösmalleistani, älä yritä opettaa minua. Ne ovat äitini minulle antamia käytösmalleja, ei minun. Syy miksi noudatan niitä on ongelma, mutta en tiedä miksi noudatan niitä, siksi en voi lopettaakaan. Ehkä paremman toiminnan esimerkki puuttuu, sellainen salliva ja hyväksyvä. Mä olen kuullut kaikki maailman käytösneuvot about miljardi kertaa.

ap

Jos mies lyö vaimoaan, niin hän ei voi puolustautua sanomalla, että löihän isäkin aina äitiä. Vastuu lyömisestä on aina lyöjällä itsellään. Myös silloin, kun on tämän käytösmallin saanut omilta vanhemmiltaan. Aivan samalla tavalla sinulla on vastuu, miten kohtelet omia lapsiasi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Milloin ajattelit tänään alkaa huolehtimaan niistä lapsista? Aamullakin täällä vain ryvit itsesäälissä monta tuntia. Mikset ottaisi eroa, ja antaisi miehelle mahdollisuutta normaaliin vaimoon, ja lapsille terveeseen äitipuoleen, joka välittäisi heistä sen verran, että keskittyisi heihin, eikä vain itseensä. Eivätkö lapsesi ansaitse hyvää äitiä?

Miksen voisi olla huonon esimerkin äiti? Mitä pahaa siinä on? Voin kuitenkin aikanaan kertoa heille hyviä esimerkkejä, miten elää. Sitten jos se heitä kiinnostaa. Koska tiedän siitä teoriassa paljonkin. Mutta käytäntö ei van mene niin.

ap

Ei kuulosta välittävän vanhemman mielipiteeltä. Lapsesi eivät siis ansaitse välittävää ja heihin keskittyvää äitipuolta, vaan heidän pitää tyytyä huonoon äitiin. Aha.

Kyllä sinä voit olla huonon esimerkin äiti, jos et parempaan pysty. Oma äitini heittäytyy marttyyriksi ja voivottelee "kuinka huonoa esimerkkiä hän on näyttänyt". Pitkään, hyvin pitkään olen häntä lohduttanut ja pedannut tietä pehmeämmäksi. Enää en viitsi. Olen irrottautumassa hänen vallastaan. Viimeksi kun näimme, ja hän kaipasi lohdutustani, en lähtenytkään vääristelemään totuutta. Sanoin suoraan, mutta ystävällisesti, että niin, niin näytit huonoa esimerkkiä. Hän näytti surulliselta, mutta se oli hänen suruaan, ei minun. En jaksa enää ottaa hänen suruaan oman nahkani alle. Minulla on nyt oma elämäni.

Joten ap, älä murehdi suotta, tulet luultavasti olemaan (näiden kirjoitusten perusteella) epäkypsä äiti lapsillesi. Lapsesi saattavat kokoe psyykkisiä ongelmia, mutta luultavasti he myös lopulta lentävät omilla siivillään, halusit tai et.

Aika hassua jos äitisi ei pääse surustaan yli kun hänellä on non hyväksyvä tytär ja jos sä pärjäät elämässä ihan ok, niin mitä hän suree, tavallaan? Mulle toi ois ohan jees, jos lapset ei tuon enempää syyttäisi. Tai siis sähän vain totesit asian, et syyttänyt. Kunpa äitisi hyväksyisi itsensä.

ap