Uskotko siihen että oikeaa kumppania ei voi tavata jos ei ole sinut itsensä kanssa?
Voiko epävarma ihminen tunnistaa toisesta ne ominaisuudet mitä tarvitsee? Pitääkö oma elämä olla kasassa ennen kuin sen yhdistää toisen kanssa? Olen 32vee ikisinkku ja mietin kuinka paljon torpedoin itse epävarmuudella mahdollisuudet suhteeseen..
Kommentit (22)
En usko. Ihmiset kasvaa myös suhteessa.
Uskon että sitä on herkempi torjumaan sen sopivan ihmisen jollei ole itsensä kanssa sinut. Ei halua vetää toista omiin ongelmiinsa koska aika vaikea on tulla toimeen toisen kanssa lähisuhteessa jollei oikein tule tsensäkään kanssa toimeen.
Minä uskon. Mäkin olen 32 v ja jälleen taas sinkku, uskon että suurin syy on se etten itse tunnista millainen kumppani mulle oikeesti sopii. Kun en tunnista sopivaa kumppania, lähden tuhoon tuomittuihin suhteisiin. Olen sisimmässäni epävarma ihminen. Nyt olen alkanut ajatella, että mun pitää todella tuntea itseni, jotta voin päästä liiallisesta epävarmuudesta. En voi lähteä uuteen suhteeseen ennen kuin tunnen ja hyväksyn itseni, sillä epävarmuuden aiheuttama miellyttämisenhalu saa minut aina ajautumaan toimimattomiin ihmissuhteisiin.
Voi tavata, mutta kuten itsekin sanoit, hyvin luultavasti torpedoi suhteen ennen kuin se pääsee kunnolla edes alkamaan.
Minä uskon vetovoiman lakiin. Ja nimenomaan alitajuinen vetää toista alitajuista puoleensa.
Jos olet sinut itsesi kanssa, niin vedät puoleesi miehiä, jotka myös ovat sinut itsensä kanssa.
Jos olet epävarma, vedät puoleesi epävarmoja miehiä ( tämä voi näkyä myös vastakkaisena, eli mies on hyvin itsevarma, mutta se on vain pönkittämistä).
Pitää myös muistaa, että pelko on hyvä magneetti. Sen saa, mitä pelkää.
Vierailija kirjoitti:
Ihan paskaa.
Olen niin sinut itseni kanssa kuin vain ketään voi olla, eipä silti ole prinssejä näkynyt.
Hoikkuus on ollut ainoa yhdistävä tekijä, milloin ainakin minun ympärilläni on pyörinyt miehiä hätisteltäviksi asti.
Just mietin tätä valetta, jota toitotetaan nykyään koko ajan.
Aloituksessa ei tosin sanottu, että sinut itsensä kanssa oleva henkilö saisi kenet tahansa, vaan että jos henkilö ei ole sinut itsensä kanssa, epävarmuus karkottaa oikean kumppanin. Nämä ovat kaksi eri asiaa.
Itse olen löytänyt elämäni rakkauden ja naimisissakin olemme nykyään ja olen silti ja tulen varmaan aina olemaankin todella epävarma omasta arvostani koulukiusaamistaustan ja erinäisten muiden seikkojen vuoksi. Samaa paskapuhetta tuo on kuin se kuuluisa "Jos et rakasta itseäsi et voi rakastaa ketään muutakaan".
Naisella joo esim. tilanteessa jossa tekee mukajärkeviä listoja siitä millainen kumppani vain kelpaa, koska silloin saattaa hakea kumppania mielikuvalle itsestään ja ihanneparisuhteestaan, jotka eivät välttämättä ole yhtä oikean todellisuuden kanssa. Miehellä esim. tilanteessa jossa mies ei ole saavuttanut sitä mitä tavoittelee. Se sitten voi näkyä taloudellisessa ja sosiaalisessa statuksessa ja sen myötä elämäntyyli voi olla hyvin toisenlainen kuin mitä se voisi olla ja mitä haluaisi elämältään. Monesti täällä haukutaan "gold diggereiksi" naisia mutta eihän menestyvien miesten tavoittelussa useinkaan taida olla kyse siitä rahasta, vaan siitä kuinka nämä miehet pystyvät elämään näköistään kiinnostavaa ja innostavaa elämää... ;) Toisin sanoen tavata sen kumppanin toki voi, mutta häntä ei ehkä tunnista oikeaksi, tai sitten häneen ei ole mahdollisuuksia.
Epävarmarhan ajautuu helpommin hyväksikäyttösuhteisiin. Mutta ei aina ja pelkästään.
Usein tarvitsee tuntea olevansa rakastettu voidakseen rakastaa itseään enemmän. Tämä on paradoksi, mutta moni sen ylittää.
En usko. Ainakin minulla on rinnallani ihminen, joka auttaa minua tulemaan omaksi itsekseni, koska siihen en yksin olisi kyennyt, koska vain häneltä saan sellaista tukea, jolla pääsen eteenpäin.
Haluaisin silti kokea vielä rakkaussuhteen, jossa rakkaus roihuaa. Mutta voi olla kohdallani mahdottomuus. Saahan sitä silti toivoa. Eli tavallaan kyllä, käytännössä ei tarvitse olla sinut itsensä kanssa löytääkseen sen oikean.
Mieheni on mulle tässä elämässä se oikein mahdollinen.
Vierailija kirjoitti:
Minä uskon vetovoiman lakiin. Ja nimenomaan alitajuinen vetää toista alitajuista puoleensa.
Jos olet sinut itsesi kanssa, niin vedät puoleesi miehiä, jotka myös ovat sinut itsensä kanssa.
Jos olet epävarma, vedät puoleesi epävarmoja miehiä ( tämä voi näkyä myös vastakkaisena, eli mies on hyvin itsevarma, mutta se on vain pönkittämistä).Pitää myös muistaa, että pelko on hyvä magneetti. Sen saa, mitä pelkää.
Hyvin sanottu. Mutta toisaalta kun vastakohdat vetoavat (vai vetoavatko?), niin onko ihannepariskunnat sitten epävarma+sinut itsensä kanssa oleva...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan paskaa.
Olen niin sinut itseni kanssa kuin vain ketään voi olla, eipä silti ole prinssejä näkynyt.
Hoikkuus on ollut ainoa yhdistävä tekijä, milloin ainakin minun ympärilläni on pyörinyt miehiä hätisteltäviksi asti.
Just mietin tätä valetta, jota toitotetaan nykyään koko ajan.
Aloituksessa ei tosin sanottu, että sinut itsensä kanssa oleva henkilö saisi kenet tahansa, vaan että jos henkilö ei ole sinut itsensä kanssa, epävarmuus karkottaa oikean kumppanin. Nämä ovat kaksi eri asiaa.
Mä en oikein ymmärrä tätä. Jos on itse epävarma, niin periaatteessahan se oikea kumppani ois joku varma, mutta miten hän voi olla se oikea, jos sille varmalle ei se epävarma riitä ja antaa karkottaa itsensä poiskin vielä? Eikö silloin pitäisi saadakin "se mahdoton" eli varma kumppani, jolle on kuitenkin niin paljon helpompaa saada joku varma kumppani, ettei vilkaisekaan sitä, kelle olisi "se oikea"?
Kiitos mielipiteistä ja pohdinnasta! Jännä tuo yhden vastaajan maininta hoikkuuden vaikutuksesta, olen itse jojoilija ja sen huomaa kyllä selvästi että kiinnostusta on enemmän aina silloin kun paino on normaalilukemissa. Vai johtuukohan siitä että tuolloin itsevarmuuskin on korkeammalla?
Ap
Uskon. Itse olin aiemmin yliseksuaalinen, ulkonäkökeskeinen ja sisimmässäni hyvin epävarma nuori nainen. Houkutin tietysti ympärilleni miehiä, joiden suurin huomio liikkui navanalusjutuissa ja nainen oli vain omien tarpeiden tyydyttämisen väline.
Nykyään olen tasapainoisempi ja vähemmän miellyttämisenhaluinen, mutta itsestäni toki pidän yhä huolta. Muutoksen jälkeen minusta kiinnostuneet miehet ovat olleet ihan toisenlaisia: Kypsiä, aikuisia ja aidosti itsevarmoja, ei egoaan pönkittäviä sikoja. Kyllä siinä jotain perää on, että arvostusta saa muilta vasta sitten kun osaa itse ensin arvostaa itseään.
En usko. Tai ehkä se helpottaa potentiaalisten kumppaneiden tapaamista, jos on sinut itsensä kanssa ja itsevarma. Mutta voi niitä tavata ilmankin, tapasin oman mieheni hyvin epävarmana ollessani. Olen oikeastaan vasta nyt 16v suhteemme aikana aikuistunut ja tullut itsevarmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan paskaa.
Olen niin sinut itseni kanssa kuin vain ketään voi olla, eipä silti ole prinssejä näkynyt.
Hoikkuus on ollut ainoa yhdistävä tekijä, milloin ainakin minun ympärilläni on pyörinyt miehiä hätisteltäviksi asti.
Just mietin tätä valetta, jota toitotetaan nykyään koko ajan.
Aloituksessa ei tosin sanottu, että sinut itsensä kanssa oleva henkilö saisi kenet tahansa, vaan että jos henkilö ei ole sinut itsensä kanssa, epävarmuus karkottaa oikean kumppanin. Nämä ovat kaksi eri asiaa.
Rautalangasta.
Kun olen sinut itseni kanssa, en saa oikeata enkä väärää kumppania. Saldo nolla.
Mutta kun olen hoikassa kunnossa, on mistä valita. Oikeista ja vääristä.
Olen miettinyt tätä kauan, ja tämä on kaiken pohtimisen lopputulos. Fakta elävästä elämästä. Sori siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä uskon vetovoiman lakiin. Ja nimenomaan alitajuinen vetää toista alitajuista puoleensa.
Jos olet sinut itsesi kanssa, niin vedät puoleesi miehiä, jotka myös ovat sinut itsensä kanssa.
Jos olet epävarma, vedät puoleesi epävarmoja miehiä ( tämä voi näkyä myös vastakkaisena, eli mies on hyvin itsevarma, mutta se on vain pönkittämistä).Pitää myös muistaa, että pelko on hyvä magneetti. Sen saa, mitä pelkää.
Hyvin sanottu. Mutta toisaalta kun vastakohdat vetoavat (vai vetoavatko?), niin onko ihannepariskunnat sitten epävarma+sinut itsensä kanssa oleva...
Haha, näytä se itsevarma nainen joka huolii epävarman miehen.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos mielipiteistä ja pohdinnasta! Jännä tuo yhden vastaajan maininta hoikkuuden vaikutuksesta, olen itse jojoilija ja sen huomaa kyllä selvästi että kiinnostusta on enemmän aina silloin kun paino on normaalilukemissa. Vai johtuukohan siitä että tuolloin itsevarmuuskin on korkeammalla?
Ap
Olen ollut tosi kusisissa elämäntilanteissa hoikka ja epävarma, ja miehiä on riittänyt silloin. Hyviä ja huonoja. Toi itsevarmuus on ihan höpöhöpöjuttuja. Miten muka jollain nössöillä seinätapetti-naisilla on oikeasti komeita ja mukavia miehiä? Ja Kaijokoo sinkku? Tuurista on paljon myös kiinni, sillä ihmiset nappaavat usein suunnilleen kenet tahansa, joka sopivasti osuu kohdalle.
Luulen että suurimmat huijarit saavat parhaimmat puolisot. Sitten on paljon ihmisiä jotka tyytyvät siihen kenet vaan saavat kiinni. Ja sitten on muutama onnekas joka saa rakastamansa puolison tai tosi hyvän kaverin.
Nopeus ja sitkeys pitää kiinni ratkaisevat.
Ihan paskaa.
Olen niin sinut itseni kanssa kuin vain ketään voi olla, eipä silti ole prinssejä näkynyt.
Hoikkuus on ollut ainoa yhdistävä tekijä, milloin ainakin minun ympärilläni on pyörinyt miehiä hätisteltäviksi asti.
Just mietin tätä valetta, jota toitotetaan nykyään koko ajan.