Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko kukaan mennyt perustamaan perheen nuorena lähinnä yksinolon pelosta ja päästääkseen pois lapsuudenkodin vaikutuspiiristä ?
08.11.2016 |
Ja/tai miehen painostuksesta ja alkanut myöhemmin katua, että oma itsenäinen ja vapaa elämä jäi kokonaan elämättä?
Kommentit (40)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti ei.
On. Esim. minä. Hirveä tilanne kun sen tajuaa. Ap
Tiedän kolme naista jotka ovat tehneet näin: kaikki samasta perheestä. Lapsia kaikilla liuta, yrittävät ilmeisesti näin paikata itseään. Eihän se niin toimi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt vanhempana terapioita käyneenä ymmärrän, että tein kaksi lasta nuorena (ja vielä kahdelle eri isälle😑) saadakseni ehdotonta rakkautta. Kaipasin ja tarvitsin rakkautta ja hyväksyntää, mitä en vanhemmiltani ikinä saanut. Sen sijaan hylkäsivät minut, äitipuoli haukkui joka päivä, poikaystävät petti ja hakkas.
Mitenköhän asian kanssa pitäisi tulla toimeen? Sinnitellä siihen saakka että lapset ovat isoja ja alkaa sitten viimein elää omaa elämää? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
#7 jatkaa. Katunut en ole lapsienen saamista ikinä. Parasta mitä olen eläissäni saanut aikaan. Mutta onhan se aivan hel*tin noloa, että minulla on lapsia kolmen eri miehen kanssa. Vanhin 17v ja nuorin 1v..... Nykyisen kanssa oltu 9v vuotta yhdessä. Ja hänestä myös löysin vihdoin ihmisen joka rakastaa minua ehdoitta, vioistani ja virheistäni huolimatta.
Ei kai nykyään kukaan perusta perhettä päästäkseen kotoa pois. Viimeiset tuollaiset dinosaurukset ovat nykyään 70-80v. Hirveää kyllä ajatella. Ja sairasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kai nykyään kukaan perusta perhettä päästäkseen kotoa pois. Viimeiset tuollaiset dinosaurukset ovat nykyään 70-80v. Hirveää kyllä ajatella. Ja sairasta.
Ei fyysisesti kotoa pois, vaan henkisesti irti. Ap
...päätyäkseen vain miehen ja lasten rajoittamaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti ei.
On. Esim. minä. Hirveä tilanne kun sen tajuaa. Ap
Ja minä! Lapsiani en todellakaan kadu, mutta ns. elämätön nuoruus harmittaa. No, viimeinen lapsi syntyi, kun olin 25 ja nyt 30+, joten ihanaa, kun alkaa olla jo muutakin elämää :) Ja lapsiluku 100% varmuudella täysi. Sama mies edelleen, enkä ajatellut vaihtaa, kun hyvä mies on :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti ei.
On. Esim. minä. Hirveä tilanne kun sen tajuaa. Ap
Ja minä! Lapsiani en todellakaan kadu, mutta ns. elämätön nuoruus harmittaa. No, viimeinen lapsi syntyi, kun olin 25 ja nyt 30+, joten ihanaa, kun alkaa olla jo muutakin elämää :) Ja lapsiluku 100% varmuudella täysi. Sama mies edelleen, enkä ajatellut vaihtaa, kun hyvä mies on :D
Minua kaduttaa kaikki, en ole koskaan ollut onnellinen. Ap
Vierailija kirjoitti:
Mitenköhän asian kanssa pitäisi tulla toimeen? Sinnitellä siihen saakka että lapset ovat isoja ja alkaa sitten viimein elää omaa elämää? Ap
Nro14 jatkaa. Minulla siis lapset kaikki samalle isälle ja oltu tosi nuoresta yhdessä. Viime vuosina harmittanut, ettei kokenut ja elänyt nuoruuttaan. Mutta vertaistuki tässä parasta terapiaa, minulla usea samoin toiminut kaveri ja paljon puhuttu asiasta. Ja vaikka näin on elämä vienytkin, niin nyt nuorimman ollessa 5, niin olen alkanut ottaa itselleni paljon omaa aikaa. Käydään viettämässä tyttöjen mökkiviikonloppuja, bailataan ja tanssitaan hulluna. Eikä edes hävetä :D Nuoria me kumminki vielä ollaan ja lapset kaikilla suht isoja, ku nuorina aloitettiin:) Työelämääki jäljellä vielä hurjasti :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenköhän asian kanssa pitäisi tulla toimeen? Sinnitellä siihen saakka että lapset ovat isoja ja alkaa sitten viimein elää omaa elämää? Ap
Nro14 jatkaa. Minulla siis lapset kaikki samalle isälle ja oltu tosi nuoresta yhdessä. Viime vuosina harmittanut, ettei kokenut ja elänyt nuoruuttaan. Mutta vertaistuki tässä parasta terapiaa, minulla usea samoin toiminut kaveri ja paljon puhuttu asiasta. Ja vaikka näin on elämä vienytkin, niin nyt nuorimman ollessa 5, niin olen alkanut ottaa itselleni paljon omaa aikaa. Käydään viettämässä tyttöjen mökkiviikonloppuja, bailataan ja tanssitaan hulluna. Eikä edes hävetä :D Nuoria me kumminki vielä ollaan ja lapset kaikilla suht isoja, ku nuorina aloitettiin:) Työelämääki jäljellä vielä hurjasti :)
Miten noin vain otatte omaa aikaa, kuka lapsia vahtii silloin ja eikö miehenne valita asiasta? Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti ei.
On. Esim. minä. Hirveä tilanne kun sen tajuaa. Ap
Ja minä! Lapsiani en todellakaan kadu, mutta ns. elämätön nuoruus harmittaa. No, viimeinen lapsi syntyi, kun olin 25 ja nyt 30+, joten ihanaa, kun alkaa olla jo muutakin elämää :) Ja lapsiluku 100% varmuudella täysi. Sama mies edelleen, enkä ajatellut vaihtaa, kun hyvä mies on :D
Minua kaduttaa kaikki, en ole koskaan ollut onnellinen. Ap
Hakeudu terapiaan, ihan lastesikin vuoksi. Lapset kärsivät, jos äiti ei osaa olla onnellinen ja pitää perhettä syypäänä epäonnellisuuteensa. Tuollainen on vastuutonta ja kamalaa aikuiselta ihmiseltä. Lapset ansaitsevat rakastavan ja hyvän äidin, joka on halunnut heidät. Toivottavasti edes isänsä on perheestään onnellinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenköhän asian kanssa pitäisi tulla toimeen? Sinnitellä siihen saakka että lapset ovat isoja ja alkaa sitten viimein elää omaa elämää? Ap
Nro14 jatkaa. Minulla siis lapset kaikki samalle isälle ja oltu tosi nuoresta yhdessä. Viime vuosina harmittanut, ettei kokenut ja elänyt nuoruuttaan. Mutta vertaistuki tässä parasta terapiaa, minulla usea samoin toiminut kaveri ja paljon puhuttu asiasta. Ja vaikka näin on elämä vienytkin, niin nyt nuorimman ollessa 5, niin olen alkanut ottaa itselleni paljon omaa aikaa. Käydään viettämässä tyttöjen mökkiviikonloppuja, bailataan ja tanssitaan hulluna. Eikä edes hävetä :D Nuoria me kumminki vielä ollaan ja lapset kaikilla suht isoja, ku nuorina aloitettiin:) Työelämääki jäljellä vielä hurjasti :)
Miten noin vain otatte omaa aikaa, kuka lapsia vahtii silloin ja eikö miehenne valita asiasta? Ap
No lapset on tietty isänsä kanssa :) Eikä valita koskaan. Hän tekee pitkää päivää töissä ja minä olen vuosia hoitanut lapset kotona. Hän on puolestani iloinen, että voin vihdoinkin tehdä asioita myös omikseni. Olin vuosia kotona pitkien imetysten jne. takia. Ja lapset tosiaan jo suht isoja, niin niitten kans kyllä pärjää :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti ei.
On. Esim. minä. Hirveä tilanne kun sen tajuaa. Ap
Ja minä! Lapsiani en todellakaan kadu, mutta ns. elämätön nuoruus harmittaa. No, viimeinen lapsi syntyi, kun olin 25 ja nyt 30+, joten ihanaa, kun alkaa olla jo muutakin elämää :) Ja lapsiluku 100% varmuudella täysi. Sama mies edelleen, enkä ajatellut vaihtaa, kun hyvä mies on :D
Minua kaduttaa kaikki, en ole koskaan ollut onnellinen. Ap
Hakeudu terapiaan, ihan lastesikin vuoksi. Lapset kärsivät, jos äiti ei osaa olla onnellinen ja pitää perhettä syypäänä epäonnellisuuteensa. Tuollainen on vastuutonta ja kamalaa aikuiselta ihmiseltä. Lapset ansaitsevat rakastavan ja hyvän äidin, joka on halunnut heidät. Toivottavasti edes isänsä on perheestään onnellinen.
Voisin hakeutua, jos olisi enemmän rahaa ja joku hoitaisi lapsia terapian ajan. Toisin sanoen en voi hakeutua terapiaan. Ap
Alue: Aihe vapaa
En ole.