Lue keskustelun säännöt.
Kuinka monta teistä lastentekoiän ohittaneista kaduttaa, ettette tehneet lapsia? Vai oletteko tyytyväisiä vain?
07.11.2016 |
Minulla ei koskaan ole ollut erityistä vauvakuumetta. Toisaalta haluaisin lapsen, toisaalta en. Mutta en voi loputtomiin pitkittää asiaa koska jossain vaiheessa vuoden saattaa käydä vähiin.. Vakituinen parisuhde on. Suuri pelkoni on, että sitten kun ohitan lastentekoiän kadun katkerasti jos en tehnytkään lapsia. Tai edes yrittänyt tehdä (ikinähän ei voi tietää saako niitä). Mutta onko tuo pelko aiheellinen? Kuinka monta teistä, jotka ette lapsia tehneet ja nyt se on myöhäistä, kaduttaa? Mielestäni velat on asia erikseen, oletan että veloja ei kaduta, mutta itse en ole vela, olen päättämätön :) . Olisi hienoa kuulla muiden kokemuksia.
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
Ei ole ollut vauvakuumetta, ennemmin olin sitä mieltä että lapsia en kaipaa.
Menin naimisiin ja jätin ehkäisyn pois. Nyt raskaana, oikeastaan ekasta kerrasta kun oli mahdollisuus. Olin siis aiemmin seuraillut "varmoja päiviä". Tällä kertaa annoin kaiken tapahtua ovulaation aikoihin.
Kohta raskaus puolessa välissä ja edelleen sellainen fiilis, että voihan sen sitten antaa adoptoitavaksi jos ei siitä tykkääkään.
Eli siis edes raskaana oleminen ei ole aiheuttanut mitään valaistumista aiheen suhteen.
Kiitos. Hyvä kuulla tällainenkin näkökulma. Luulen että itsellenikin saattaisi käydä noin, että mitään henkistä varmuutta ei koskaan tulisikaan, vaikka synnytys olisi huomenna. Lohdullinen ajatus tuo adoptioidea. Voihan sen lapsen tosiaan antaa sitten isälleen adoptoitavaksi jos itse ei siitä tykkää ;) . Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei kaduta todellakaan yhtään että en hankkinut lapsia, mutta toisaalta tämä on ollut minulle todella ehdoton tunne aivan pienestä tytöstä asti. Jos nainen ei ole varma siitä haluaako lapsia vai ei niin en kyllä uskaltaisi suositella tuollaiselle naiselle päätöstä puoleen tai toiseen, sillä kyllä jokaisen pitää itse tietää haluaako äidiksi vai ei.
Nainen 51 vuotta
Millä perusteella pitää tietää haluaako äidiksi vai ei ? Miten niin se on asia, josta täytyy olla mielipide puoleen tai toiseen? Entä jos vaan ei ole? Miten sen tiedon sitten löytää?
TOISET muuttaa mieltään aivan liian myöhään noin nelikymppisenä ja silloin saattaa olla jo todella kiire tai jopa liian myöhäistä, ei kuitenkaan aina mutta riskit kasvaa ja munasolujen laatu huononee merkittävästi sanovat lapsettomuusklinikoiden lääkärit.
Mä olen tiennyt 7-vuotiaasta, että mulle ei tule omia lapsia. (Silloin sain varta vasten kysyttyäni äidiltä selville, että lapsia ei ole pakko hankkia.)
En siis ole tehnyt päätöstä asiasta; yhtä hyvin olisin voinut päättää, että maa kiertää aurinkoa. Enkä tietenkään katunut asiaa enkä edes ajatellut, että tällaista itsestäänselvyyttä voisi katua. (Olen nyt 62-vuotias.)
Rakastan kyllä lapsia, niitä pieniä ihmisentaimia, todella paljon. Sekä lapsia yleisesti että lähipiirin lapsia (kummilapsia, sukulaislapsia, ystävien lapsia), ja olen aina viettänyt mielelläni aikaa niiden kanssa. Niiden ei vaan kuulu tulla maailmaan mun kauttani eikä kantaa mun geenejäni.
Vähän kaduttaa etten tehnyt aiemmin. Oon siis vasta 34 mutta nyt pari vuotta kärsinyt kovasta endometrioosista ja nyt on tulossa kohdunpoisto eli ei enää lastenteko onnistu. Eikä välttämättä olisi tietenkään onnistunut aiemminkaan mutta yrittää olisi voitu, naimisissa ollaan oltu miehen kanssa jo monta vuotta ja avoliitossa vuodesta 2006.
Meillä oli ainakin syynä se et ei yritetty aiemmin et haluttiin matkustella rauhassa ja opiskella opinnot alta pois javähän saada taloudellinenkin tilanne balanssiin. Toisaalta hyvä niinkin, en ymmärrä sitäkään et tehdään työttöminä 7 lasta ja otetaan 6 koiraa ja 8 kissaa ja sitten iltekään iltapäivälehdessä ettei tukirahoilla pääse särkänniemeen tai saa uusia puhelimia koko perheelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kaduta todellakaan yhtään että en hankkinut lapsia, mutta toisaalta tämä on ollut minulle todella ehdoton tunne aivan pienestä tytöstä asti. Jos nainen ei ole varma siitä haluaako lapsia vai ei niin en kyllä uskaltaisi suositella tuollaiselle naiselle päätöstä puoleen tai toiseen, sillä kyllä jokaisen pitää itse tietää haluaako äidiksi vai ei.
Nainen 51 vuotta
Millä perusteella pitää tietää haluaako äidiksi vai ei ? Miten niin se on asia, josta täytyy olla mielipide puoleen tai toiseen? Entä jos vaan ei ole? Miten sen tiedon sitten löytää?
Osaisiko joku vastata tähän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä ap kuvittelet velojen olevan eri asia? Vela ei ole mikään aivojen neurologinen piirre, joka varmuudella estää halun saada lapsia, vaan vela on vain kulloinenkin kanta lapsien hankkimiseen.
Itse olin vela ja oikein vakaumuksellinen sellainen.
Höpö höpö, et ollut, jos sinua nyt kaduttaa. Minä ainakin tiesin jo ennen kymmenettä syntymäpäivääni, tiesin sen 26-vuotiaana mennessäni naimisiin ja tiedän sen nyt, ensi viikolla 51 vuotta täyttävänä, että haluni olla haluamatta lapsia on minulle luonnollinen ja luonteeni mukainen piirre. En usko mihinkään äidinvaiston olemassa olemiseen. Hoivavietti useimmilla naisilla on miehiin nähden korostunut, sen myönnän, mutta ei se todellakaan aina lapsiin kohdistu. Ei omiin eikä vieraisiin.
Älä puhu paskaa. Sinulla vaan ei ole elämäntilanne muuttunut, etkä ole ehkä muutenkaan sitä sorttia, joka analysoi valintojaan ja suostuu myöntämään mitään virhepäätökseksi. Ja on vela-aatteessa aste-erojakin, ja se elää iän ja tilanteen mukaan.
Mikään kiveenhakattu asia se EI kuitenkaan ole.
Olin todella vankkumattoman oloinen vela, ja silti mieli muuttui. Julistin jo teinistä pitäen, että en lapsia koskaan halua ja kyllä, teetin jopa abortin 33-vuotiaana ja sterilisaation 34-vuotiaana, koska olin muka niin helketin varma...
7
Ei ole ollut tarvetta "analysoida" valintaani, koska se on ollut niin kiveenhakattu minun dna:hani, minulle ei ole ollut muuta mahdollisuutta. Kun kerran olen tyytyväinen elämääni ja mieheni on tyytyväinen omaansa, kenenkään toisen ei tarvitse puhua paskaa elämäni valinnoista.
Jos sinä nyt ulvot, että väärin valitsit, niin en voi muuta kuin syvästi sääliä sinua. Et voi elää elämääsi uudelleen, sorry.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kaduta todellakaan yhtään että en hankkinut lapsia, mutta toisaalta tämä on ollut minulle todella ehdoton tunne aivan pienestä tytöstä asti. Jos nainen ei ole varma siitä haluaako lapsia vai ei niin en kyllä uskaltaisi suositella tuollaiselle naiselle päätöstä puoleen tai toiseen, sillä kyllä jokaisen pitää itse tietää haluaako äidiksi vai ei.
Nainen 51 vuotta
Millä perusteella pitää tietää haluaako äidiksi vai ei ? Miten niin se on asia, josta täytyy olla mielipide puoleen tai toiseen? Entä jos vaan ei ole? Miten sen tiedon sitten löytää?
Osaisiko joku vastata tähän?
Ei se ole mielipideasia, se on tunneasia: on tunne, haluaako äidiksi vai ei. Kyllä se sen reilun neljänkymmenen vuoden aikana kirkastuu, millaiseksi itsensä tuntee. Viimeistään vaihdevuosissa näkee, onko tullut äidiksi vai ei.
Kaikkea tekin jaksatte pohdiskella, niin kuin ei tärkeämpääkin olisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kaduta todellakaan yhtään että en hankkinut lapsia, mutta toisaalta tämä on ollut minulle todella ehdoton tunne aivan pienestä tytöstä asti. Jos nainen ei ole varma siitä haluaako lapsia vai ei niin en kyllä uskaltaisi suositella tuollaiselle naiselle päätöstä puoleen tai toiseen, sillä kyllä jokaisen pitää itse tietää haluaako äidiksi vai ei.
Nainen 51 vuotta
Millä perusteella pitää tietää haluaako äidiksi vai ei ? Miten niin se on asia, josta täytyy olla mielipide puoleen tai toiseen? Entä jos vaan ei ole? Miten sen tiedon sitten löytää?
Osaisiko joku vastata tähän?
Ei se ole mielipideasia, se on tunneasia: on tunne, haluaako äidiksi vai ei. Kyllä se sen reilun neljänkymmenen vuoden aikana kirkastuu, millaiseksi itsensä tuntee. Viimeistään vaihdevuosissa näkee, onko tullut äidiksi vai ei.
Kaikkea tekin jaksatte pohdiskella, niin kuin ei tärkeämpääkin olisi.
Ei minun elämässä asiat ole näin mustanvalkoisia, eikä monestakaan asiasta tule mitään selvää tunnetta. Tai jonain päivänä on yhdenlainen tunne ja seuraavana toisenlainen. Tai tunne sanoisi että olisi hienoa olla äiti mutta järki sanoo samalla että älä, et jaksa sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin myös päättämätön. Joskus 35:na annoin luonnon päättää ja ihmeekseni mulla on nyt kaksi lasta. Enempää en halua, enkä uskalla kokeilla, että vieläkö nyt vaihdevuosien kynnyksellä tulisin raskaaksi. Vaikea sanoa, mikä kaduttaisi, jos en olisi tullut ensimmäistäkään kertaa raskaaksi. Ehkä olisin keskittynyt muihin asioihin ja etsinyt lasteni isää sopivamman miehen. Kaikki ei mennyt nappiin, mutta lapset sain.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä ap kuvittelet velojen olevan eri asia? Vela ei ole mikään aivojen neurologinen piirre, joka varmuudella estää halun saada lapsia, vaan vela on vain kulloinenkin kanta lapsien hankkimiseen.
Itse olin vela ja oikein vakaumuksellinen sellainen.
Höpö höpö, et ollut, jos sinua nyt kaduttaa. Minä ainakin tiesin jo ennen kymmenettä syntymäpäivääni, tiesin sen 26-vuotiaana mennessäni naimisiin ja tiedän sen nyt, ensi viikolla 51 vuotta täyttävänä, että haluni olla haluamatta lapsia on minulle luonnollinen ja luonteeni mukainen piirre. En usko mihinkään äidinvaiston olemassa olemiseen. Hoivavietti useimmilla naisilla on miehiin nähden korostunut, sen myönnän, mutta ei se todellakaan aina lapsiin kohdistu. Ei omiin eikä vieraisiin.
Ihmetyttää kaltaistesi vouhkaaminen. Onko siis olemassa joku ikäraja "velaksi" tunnustautumiseen? Onko se sinun "ennen 10v." virallinen totuus? Eikö riitä 11 vuotta, tai 15 vuotta? Sinä et ilmeisesti kuitenkaan ajatellut olevasi vela 5-vuotiaana, koska muutenhan olisit tarkentanut siihen ikään.
Kerro meille kaikille se virallinen ikä, johon mennessä tämä asia pitäisi tietää.
Miten suhtaudut, jos tapaat henkilön, joka jo 3-vuotiaana tiesi, ettei lapsia halua? Hänellähän on hyvä syy sanoa, että sinä olet luopio, koska päätit vasta vähän ennen kymmenettä ikävuottasi. Et ole mikään todellinen vela, jos niin kauan odotit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 53 v., eikä ole lapsia. Ei kaduta, sillä vaikka penskana en tiennyt mikä minusta tulee tai edes mistä olen kiinnostunut, niin se oli ihan selvää, että lapsia en tee ja siten ei ole tarvetta mennä naimisiinkaan. Ja tämä ajatus vain vahvistui, kun seurasin tuttavapiirini ihmissuhdedraamailua ja ruuhkavuosia. Onneksi löytyi vielä oma ala ja kiinnostuksen kohteetkin. Kaikki on mennyt niin kuin pitikin.
Vierailija kirjoitti:
Olen 53 v., eikä ole lapsia. Ei kaduta, sillä vaikka penskana en tiennyt mikä minusta tulee tai edes mistä olen kiinnostunut, niin se oli ihan selvää, että lapsia en tee ja siten ei ole tarvetta mennä naimisiinkaan. Ja tämä ajatus vain vahvistui, kun seurasin tuttavapiirini ihmissuhdedraamailua ja ruuhkavuosia. Onneksi löytyi vielä oma ala ja kiinnostuksen kohteetkin. Kaikki on mennyt niin kuin pitikin.
Hienoa. Eikö sinua kiinnostanut edes parisuhde? En taida ikinä päästä tuohon olotilaan. Vaikka pärjään yksin, silti haaveilen. t. se pari lasta saanut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen varmaan vähän samanlainen kuin sinä. Ajattelen, että miksipä ei. Mutta päätös tuntuu niin isolta ja koko elämän muuttavalta, niin pelkkä miksipä ei tuntuu huteralta syyltä muuttaa koko elämä. Tiedostan nimittäin hyvin miten rankkaa elämä lapsen kanssa voi olla, mutta toisaalta miten ihanaa taas hetkittäin sitten. Ehkä olen niin tottunut lapsettomaan uranaisen elämään, että muutos tuntuu liian isolta? Tai sitten pelkään jotain (mitä?). En usko, että katuisin lasta, jos sellaisen saisin. Saattaisin katua lapsettoman elämän menettämistä, mutta en lasta sinänsä. Jotenkin olen aina toivonut, että tulisin raskaaksi vahingossa, niin ei tarvitsisi päättää, vaan luonto päättäisi puolestani :) . Ja siis, olen työssä jossa teen koko ajan paljon vastuullisia päätöksiä, eli mitenkään päättämätön luonne en ole. Ap.
Sama vastaa...Mulla asiaa helpotti se, että miehellä oli selvempi tahtotila saada lapsia. Kun mulla ei ollut mitään sitä vastaan, ruvettiin yrittämään ja siinä yrittäessä toki onnistumista rupesi myös erilailla toivomaan.
Mulla oli tuolloin myös sellainen tunne, että lapseton elämä oli tavallaan nähty. Mulla ei ollut mitään sellaista (esim. suuria urahaaveita tms.), joista olisin joutunut luopumaan mahdollisen lapsen takia. Ajattelin, ettei lapseton elämäni nyt niin mahtavaa ollut, ettenkö voisi siitä luopua. Olin saanut olla jo vapaa ja itsekäs tarpeeksi kauan.
Kyllä mä silti kannustan sua odottamaan, että jonkinlaisen varmuuden saat siihen yrittämisen aloittamiseen, vaikket sitten oliskaan varma siitä, mitä se tarkoittaa :) Mä tykkäsin lähes 40 vuotta kestäneestä lapsettomasta elämästäni paljon, mutta nyt nautin lapsiperhe-elämästä...aika aikaansa jne.
Kyllä kaduttaa. Tämä on vain sellainen asia, josta ei saa vela-keskusteluissa tuoda esille. Kaikki ovat jo 2-vuotiaasta asti tienneet, että eivät halua lapsia ja mieli ei muuttunut kuolinvuoteellakaan. Näin se suurin piirtein menee. Katuminen on oikeastaan pahempaa kuin lasten tekeminen, koska jos on tehnyt lapsia, niin ei ollut "oikea vela".
Minäkään en ymmärrä, miksi ap erottelee velat ja "päättämättömät ajelehtijat". Harvoin velat ovat syntyneet ajatuksen, ettei koskaan lapsia, kanssa. He ovat vain päätyneet siihen ratkaisuun. Ovat ihan yhtälailla voineet olla päättämättömiä ajelehtijoita, jotka ovat tulleet siihen tulokseen, että ei lapsia.
Lapsien hankkiminen on asia, joka muuttaa KOKO elämän, sisältö muuttuu ihan toisenlaiseksi (vaikka etukäteen muuta kuvittelisi), keskiössä pyörii jonkun toisen halut ja tarpeet, koko ajan on oltava jonkun saatavilla. Jos on epävarma, haluaako sellaista, en hankkisi lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Minäkään en ymmärrä, miksi ap erottelee velat ja "päättämättömät ajelehtijat". Harvoin velat ovat syntyneet ajatuksen, ettei koskaan lapsia, kanssa. He ovat vain päätyneet siihen ratkaisuun. Ovat ihan yhtälailla voineet olla päättämättömiä ajelehtijoita, jotka ovat tulleet siihen tulokseen, että ei lapsia.
Lapsien hankkiminen on asia, joka muuttaa KOKO elämän, sisältö muuttuu ihan toisenlaiseksi (vaikka etukäteen muuta kuvittelisi), keskiössä pyörii jonkun toisen halut ja tarpeet, koko ajan on oltava jonkun saatavilla. Jos on epävarma, haluaako sellaista, en hankkisi lapsia.
Ap täällä. En ole itse vela, enkä tunne ketään velaa. Tiedän veloista ainoastaan sen, mitä olen nettipalstoilta lukenut. Niissä velat mielestäni aina korostavat miten varmoja ovat lapsettomuus-päätöksestään. Että eivät ole ajalehtijoita, vaan nimenomaan haluavat ehdottomasti elää elämänsä ilman lapsia. Voi hyvin olla että nettipalstojen perusteella minulle on tullut ihan väärä kuva veloista.
Mä oon vela.
En ole koskaan halunnut lapsia.
Siinä syy.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä kaduttaa. Tämä on vain sellainen asia, josta ei saa vela-keskusteluissa tuoda esille. Kaikki ovat jo 2-vuotiaasta asti tienneet, että eivät halua lapsia ja mieli ei muuttunut kuolinvuoteellakaan. Näin se suurin piirtein menee. Katuminen on oikeastaan pahempaa kuin lasten tekeminen, koska jos on tehnyt lapsia, niin ei ollut "oikea vela".
Luulen että harva katuu lapsiaan. Mutta lapsettomaksi jäämistä saattaa katua.
Ei kaduta todellakaan yhtään että en hankkinut lapsia, mutta toisaalta tämä on ollut minulle todella ehdoton tunne aivan pienestä tytöstä asti. Jos nainen ei ole varma siitä haluaako lapsia vai ei niin en kyllä uskaltaisi suositella tuollaiselle naiselle päätöstä puoleen tai toiseen, sillä kyllä jokaisen pitää itse tietää haluaako äidiksi vai ei.
Nainen 51 vuotta