Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Estoniasta selvinneiden traumat ja syyllisyys
06.11.2016 |
Katsoin erään Estonia-dokumentin ja aloin miettimään, mitä jotkut pelastuneista ovat joutuneet tekemään päästäkseen laivasta ulos. Tuollahan on vallinnut kaaos kun kaikki ovat yrittäneet päästä ulos laivasta. Pelastuneet ovat varmastikin talloneet ihmisiä jalkoihinsa, työntäneet heitä alas portaita ja tehneet mitä tahansa vain päästäkseen pois. On varmasti tehty asioita, jotka normaaliolosuhteissa luokiteltaisiin vähintäänkin kuolemantuottamukseksi. Tuoltahan selvisivät vain vahvimmat ja hyväkuntoisimmat.
En syytä ketään, ihmisen eloonjäämisvietti on niin vahva, että todennäköisesti kaikki meistä toimisivat samalla tavoin. Mietin vain millaisen kauhean syyllisyyden vallassa osa pelastuneista joutuu elämään. Jo pelkästään se, että ei jäänyt auttamaan muita, voi aiheuttaa syyllisyyttä, saati sitten se, että on itse pelastunut "muiden kustannuksella". Kun on töninyt muita tieltään tai työntänyt alas rappusia.
Hyi, tuntuu pahalta ajatella tällaisia :(
Kommentit (78)
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen lukenut näiden pelastuneiden tarinoita. Niissä kukaan ei ainakaan myöntänyt että olisi pyyhkinyt muut pois tieltään. Sellaisia tarinoita muistelen, että on yhdessä jonkun kanssa, jopa ihan tuntemattoman, pyritty kannelle ja pelastuslautoille. Sitten jossain kohtaa toinen joutunut aalloille, jäätynyt lautassa kuoliaaksi tms. Sellaisesta kokeneet suurta syyllisyyttä. Mutta aika auttanut..
Monessa kertomuksessa myös muistelen toistettaneen, että suurin osa ihmisistä oli täysin lamaantuneita shokista. Eli kykenemättömiä pelastautumaan, vaikka siihen olisi ollut jonkinlainen mahdollisuus.
Muutama kertoi että kannella oli rosvojoukko, joka hädän keskellä ryösti ihmisiä aseella uhaten. Se taisi olla sairain ja kutakuinkin ainoa kuvaus ihmisen pahuudesta estonialla, mitä olen lukenut.
Minä olin niin nuori kun Estonia upposi, etten ole nähnyt montakaan haastattelua, ainakaan niitä alussa annettuja.
Pelastuikohan se rosvojoukko/saatiinko heidät syytteeseen?
Älkää nyt kaikkea uskoko. Ei siellä mitään rosvojoukkoja ollut!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No vaikea kuvitella, että kukaan tönisi tahallaan toisia alas rappusista tms. Auttamaan ei ole voinut jäädä, mutta mä kyllä ajattelen ihmisistä hyvää.
Jos sinä joutuisit tilanteeseen, jossa enää vain yksi ihminen ehtisi kiivetä kallistuvasta portaikosta ulkoilmaan, melko varmasti ottaisit siitä vieressä olijasta jalalla vauhtia ja pelastaisit itsesi. Paniikissa tulee tehneeksi sellaista, jota ei normaalisti uskoisi ikinä tekevänsä. Oma lapsi kainalossa sinäkin olisit valmis työntämään muut muitta mutkitta alas rappuja, jos lapsesi henki olisi siitä kiinni. Jotkut työntäisivät oman lapsensakin, vaikka sitä näin lämpimässä olkkarissa onkin vaikea kuvitella.
Omasta reagoinnista muuten saa aavistuksen silloin, kun joku ajaa vaikka marketin parkkihallissa ohitse liian kovaa ja liian läheltä. Jos jälkeenpäin tajuaa pyrkineensä kaverin selän taakse piiloon, voi hyvin olettaa, että hengenvaaran uhatessa ei välttämättä olisi se sankari, joka lähtee laivasta viimeisenä.
Tuohon voin sanoa, että en varmasti uhraisi lapseni henkeä vain pelastuakseni itse. Olen aivan varma, että tuossa tilanteessa yrittäisin pelastaa lapseni vaikka oman henkeni uhalla. Ja olisin valmis työntämään muita rappusissa alas, että lapseni (ja minä) pelastuisi.
Enkös minä juuri niin sanonutkin: "Oma lapsi kainalossa sinäkin olisit valmis työntämään muut muitta mutkitta alas rappuja, jos lapsesi henki olisi siitä kiinni. Jotkut työntäisivät oman lapsensakin, vaikka sitä näin lämpimässä olkkarissa onkin vaikea kuvitella."
Ei sitä kuitenkaan etukäteen voi tietää, mitä tekee hätätilanteessa. Oletko nähnyt elokuvan Sophien valinta?
21
Eikö ole parempi valita toisen lapsen elämä, kuin molempien lapsien kuolema?
Sophien valinnasta tuli mieleen: olen siinä käsityksessä että keskitysleireiltä henkiinjääneiden keskuudessa itsemurhat ovat olleet yleisempiä kuin populaatiossa keskimäärin. Syitä voi olla monia, mutta jossain selitettiin että kun on selvinnyt äärimmäisen henkiinjäämistaistelun niin elämä onkin oikeastaan aika merkityksetöntä. Toinen asia on tuo survivor's guilt: tälläisissa tilanteissa olleet tajuavat hyvin konkreettisesti että elämässä on hyvin vähän reilua tai epäreilua, silkalla sattumalla on loppujen lopuksi suuri merkitys sille kuka elää ja kuka kuolee. Sen tajuaminen on ihmisen psyykelle äärimmäisen raskasta, siksihän uskonnot, uskomukset ja "kaikella on tarkoituksensa" höpinät on keksitty ja ihmisellä on tapana nähdä syy-seuraussuhteita siellä missä niitä ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Sophien valinnasta tuli mieleen: olen siinä käsityksessä että keskitysleireiltä henkiinjääneiden keskuudessa itsemurhat ovat olleet yleisempiä kuin populaatiossa keskimäärin. Syitä voi olla monia, mutta jossain selitettiin että kun on selvinnyt äärimmäisen henkiinjäämistaistelun niin elämä onkin oikeastaan aika merkityksetöntä. Toinen asia on tuo survivor's guilt: tälläisissa tilanteissa olleet tajuavat hyvin konkreettisesti että elämässä on hyvin vähän reilua tai epäreilua, silkalla sattumalla on loppujen lopuksi suuri merkitys sille kuka elää ja kuka kuolee. Sen tajuaminen on ihmisen psyykelle äärimmäisen raskasta, siksihän uskonnot, uskomukset ja "kaikella on tarkoituksensa" höpinät on keksitty ja ihmisellä on tapana nähdä syy-seuraussuhteita siellä missä niitä ei ole.
Minun uskoakseni survivor's guiltissä on kyse enimmäkseen juuri siitä, sattuman tajuamisesta. Kuinka pienestä asiasta kaikki riippuukaan.
Keskitysleiriltä "pelastuneet" eivät tosiasiassa pelastuneet. Osa vapautetuista vangeista kuoli syömällä ja juomalla liian paljon kerralla.
Yksikään maa ei heitä huolinut, vaikka suurin osa olisi halunnut USAan tai Britteihin. Osa eli leireillä vankileirien ulkopuolella useita vuosia, koska ei ollut paikka minne mennä. Ei ollut rahaa, ei mitään jäljellä.
Kun ne, jotka (palasivat) palasivat takaisin koteihinsa, oli heidän tavaransa ja kotinsa muiden ihmisten käytössä ja naapurit karttoivat heitä.
Osa lähti kävellen Palestiinaan, koska se tuntui ainoalta turvalliselta paikalta.
Uskon, että se mitä tapahtui vapauttamisen jälkeen on suuri syy itsemurhalukuihin, ei välttämättä itse leirit.
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No vaikea kuvitella, että kukaan tönisi tahallaan toisia alas rappusista tms. Auttamaan ei ole voinut jäädä, mutta mä kyllä ajattelen ihmisistä hyvää.
Jos sinä joutuisit tilanteeseen, jossa enää vain yksi ihminen ehtisi kiivetä kallistuvasta portaikosta ulkoilmaan, melko varmasti ottaisit siitä vieressä olijasta jalalla vauhtia ja pelastaisit itsesi. Paniikissa tulee tehneeksi sellaista, jota ei normaalisti uskoisi ikinä tekevänsä. Oma lapsi kainalossa sinäkin olisit valmis työntämään muut muitta mutkitta alas rappuja, jos lapsesi henki olisi siitä kiinni. Jotkut työntäisivät oman lapsensakin, vaikka sitä näin lämpimässä olkkarissa onkin vaikea kuvitella.
Omasta reagoinnista muuten saa aavistuksen silloin, kun joku ajaa vaikka marketin parkkihallissa ohitse liian kovaa ja liian läheltä. Jos jälkeenpäin tajuaa pyrkineensä kaverin selän taakse piiloon, voi hyvin olettaa, että hengenvaaran uhatessa ei välttämättä olisi se sankari, joka lähtee laivasta viimeisenä.
Tuohon voin sanoa, että en varmasti uhraisi lapseni henkeä vain pelastuakseni itse. Olen aivan varma, että tuossa tilanteessa yrittäisin pelastaa lapseni vaikka oman henkeni uhalla. Ja olisin valmis työntämään muita rappusissa alas, että lapseni (ja minä) pelastuisi.
Enkös minä juuri niin sanonutkin: "Oma lapsi kainalossa sinäkin olisit valmis työntämään muut muitta mutkitta alas rappuja, jos lapsesi henki olisi siitä kiinni. Jotkut työntäisivät oman lapsensakin, vaikka sitä näin lämpimässä olkkarissa onkin vaikea kuvitella."
Ei sitä kuitenkaan etukäteen voi tietää, mitä tekee hätätilanteessa. Oletko nähnyt elokuvan Sophien valinta?
21
Eikö ole parempi valita toisen lapsen elämä, kuin molempien lapsien kuolema?
Nyt ei ollut siitä kysymys, vaan siitä, että etukäteen ei voi tietää, mitä hätätilanteessa tekee.
Mutta jos nimenomaan Sophien tilannetta ajatellaan. Oletetaan, että sinulla on siellä kotona kaksi lasta. Pystytkö sanomaan heti, kumman antaisit kuolla?
21
Sisältö jatkuu mainoksen alla
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No vaikea kuvitella, että kukaan tönisi tahallaan toisia alas rappusista tms. Auttamaan ei ole voinut jäädä, mutta mä kyllä ajattelen ihmisistä hyvää.
Jos sinä joutuisit tilanteeseen, jossa enää vain yksi ihminen ehtisi kiivetä kallistuvasta portaikosta ulkoilmaan, melko varmasti ottaisit siitä vieressä olijasta jalalla vauhtia ja pelastaisit itsesi. Paniikissa tulee tehneeksi sellaista, jota ei normaalisti uskoisi ikinä tekevänsä. Oma lapsi kainalossa sinäkin olisit valmis työntämään muut muitta mutkitta alas rappuja, jos lapsesi henki olisi siitä kiinni. Jotkut työntäisivät oman lapsensakin, vaikka sitä näin lämpimässä olkkarissa onkin vaikea kuvitella.
Omasta reagoinnista muuten saa aavistuksen silloin, kun joku ajaa vaikka marketin parkkihallissa ohitse liian kovaa ja liian läheltä. Jos jälkeenpäin tajuaa pyrkineensä kaverin selän taakse piiloon, voi hyvin olettaa, että hengenvaaran uhatessa ei välttämättä olisi se sankari, joka lähtee laivasta viimeisenä.
Tuohon voin sanoa, että en varmasti uhraisi lapseni henkeä vain pelastuakseni itse. Olen aivan varma, että tuossa tilanteessa yrittäisin pelastaa lapseni vaikka oman henkeni uhalla. Ja olisin valmis työntämään muita rappusissa alas, että lapseni (ja minä) pelastuisi.
Suurin osa äideistä todistettavasti pelastaa ensisijaisesti oman lapsensa. Kaikki kuitenkaan eivät, mutta poikkeuksiahan löytyy aina. Myös minä olen melko varma, että raivaisin minkä tahansa esteen lasteni turvallisuuden tieltä - vaikka sitten muita ihmisiä.
Ainoat Estonialta pelastuneet alaikäiset olivat 12-ja 15-vuotiaat pojat.
Kuinkahan monta alaikäistä kuoli? Ja kuten tuolla aiemmin todettiin, pieniä lapsia oli varmasti jossain vaiheessa täysin mahdotonta pelastaa. Kuinkahan moni äiti sinne vapaaehtoisesti jäi lastensa kanssa? Veikkaisin, että aika moni.
Ei siellä keskellä viikkoa välttämättä kovin paljoa lapsimatkustajia edes ollut. Onnettomuus sattui tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No vaikea kuvitella, että kukaan tönisi tahallaan toisia alas rappusista tms. Auttamaan ei ole voinut jäädä, mutta mä kyllä ajattelen ihmisistä hyvää.
Jos sinä joutuisit tilanteeseen, jossa enää vain yksi ihminen ehtisi kiivetä kallistuvasta portaikosta ulkoilmaan, melko varmasti ottaisit siitä vieressä olijasta jalalla vauhtia ja pelastaisit itsesi. Paniikissa tulee tehneeksi sellaista, jota ei normaalisti uskoisi ikinä tekevänsä. Oma lapsi kainalossa sinäkin olisit valmis työntämään muut muitta mutkitta alas rappuja, jos lapsesi henki olisi siitä kiinni. Jotkut työntäisivät oman lapsensakin, vaikka sitä näin lämpimässä olkkarissa onkin vaikea kuvitella.
Omasta reagoinnista muuten saa aavistuksen silloin, kun joku ajaa vaikka marketin parkkihallissa ohitse liian kovaa ja liian läheltä. Jos jälkeenpäin tajuaa pyrkineensä kaverin selän taakse piiloon, voi hyvin olettaa, että hengenvaaran uhatessa ei välttämättä olisi se sankari, joka lähtee laivasta viimeisenä.
Tuohon voin sanoa, että en varmasti uhraisi lapseni henkeä vain pelastuakseni itse. Olen aivan varma, että tuossa tilanteessa yrittäisin pelastaa lapseni vaikka oman henkeni uhalla. Ja olisin valmis työntämään muita rappusissa alas, että lapseni (ja minä) pelastuisi.
Enkös minä juuri niin sanonutkin: "Oma lapsi kainalossa sinäkin olisit valmis työntämään muut muitta mutkitta alas rappuja, jos lapsesi henki olisi siitä kiinni. Jotkut työntäisivät oman lapsensakin, vaikka sitä näin lämpimässä olkkarissa onkin vaikea kuvitella."
Ei sitä kuitenkaan etukäteen voi tietää, mitä tekee hätätilanteessa. Oletko nähnyt elokuvan Sophien valinta?
21
Eikö ole parempi valita toisen lapsen elämä, kuin molempien lapsien kuolema?
Nyt ei ollut siitä kysymys, vaan siitä, että etukäteen ei voi tietää, mitä hätätilanteessa tekee.
Mutta jos nimenomaan Sophien tilannetta ajatellaan. Oletetaan, että sinulla on siellä kotona kaksi lasta. Pystytkö sanomaan heti, kumman antaisit kuolla?
21
Minulla on kaksi lasta. 3- ja 4-vuotiaat tytöt. Keskitysleiriolosuhteissa pystyn sanomaan välittömästi, että nuorempi kaasukammioon ja vanhempi työleirille. Ei omista lapsistaan voi valita muuta kuin sen perusteella kummalla on paremmat mahdollisuudet selvitä.
Hyi kun tulee paha olo pelkästä ajatuksesta. Mutta joillekin se tilanne tuli oikeasti eteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi virolaisesta tanssijaryhmästä pelastunut kertoo:
”Olimme hyvin onnellisia, kun saimme tilaisuuden esiintyä laivalla, sillä olimme vain semmoinen pärnulainen tanssiryhmä”, Marge Rull kertoo. Hän oli silloin 25-vuotias tanssija, naimisissa ja yksivuotiaan tyttären äiti.
Laineet pärskivät laivan ikkunoihin, mutta tunnelma oli hilpeä. ”Kun yksi tytöistä kaatui orkesterisoittimien päälle laivan keikkuessa, me vain nauroimme”, Rull sanoo.
Esitysten jälkeen Marge Rullin valtasi vähitellen pelko.
Hän oli edellisenä kesänä nähnyt Viron televisiosta Titanic -elokuvan vanhemman, mustavalkoisen version. Nyt hän pelkäsi Estonian kaatumista. Hän puhui siitä ääneenkin niin, että toiset ärsyyntyivät.
Hytissä Rull ei uskaltanut riisua vaatteita päältään eikä sammuttaa valoja. Titanic- elokuva pyöri hänen päässään. Hän kertasi ääneen hyttikaverilleen Heddylle elokuvan tapahtumia – ja silloin Estonia rysähti kallelleen.
Seuraavat minuutit olivat hyvin erilaisia kuin Titanic-elokuvassa. ”Siellä soitti orkesteri, oltiin kohteliaita, autettiin naiset ja lapset ensin, sanottiin kiitos ja olkaa hyvä. Estonialta ihmiset pakenivat kuin rotat.”
Rull uskoo pelastuneensa siksi, että reagoi nopeasti ja sai oikealla hetkellä apua miehistöön kuuluneilta Silver Lindeltä ja Hannes Kadakilta.
http://www.hs.fi/kuukausiliite/a1305849011533
Haastattelussa hän kertoi että
Ainakin yksi oli kahminut ainakin 10 pelastusliiviä, mutta niin olisin tehnyt itsekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyi kun miettii sitä hyisevän kylmää ja pimeää Itämerta. Tai sitä kun vesimassat syöksyvät laivaan sisälle. Toisaalta ei siinä kauaan kestä kun hypotermia vie tajun.
"Laiva kallistui niin nopeasti, että vain aivan ensimmäiset pääsivät suurin piirtein ongelmitta kiipeämään ylös seitsemännelle ulkokannelle, pelastusliivien ja -lauttojen luo. Kun paniikkitungos ja aluksen kallistuma kasvoivat, kiipeäminen kaiteista ja ovenpielistä roikkumalla muuttui karmeaksi extreme-urheiluksi, jossa panoksena oli oma henki.
Välillä ihmiset yrittivät muodostaa ketjuja auttaakseen toisiaan, mutta monet joutuivat paniikin valtaan. Toiset vajosivat apaattisiksi ja toimintakyvyttömiksi ja vain roikkuivat kaiteista paikallaan, tukkien toisten tien.
Ihmisiä iskeytyi kuoliaaksi, kun heidän otteensa kirposi. Peliautomaatteja ei ollut kiinnitetty lattiaan, ja ihmisiä murskautui niiden alle, kun ne kaatuivat.
Järjestelmällisestä pelastustoiminnasta ei ollut tietoakaan. Valtaosa henkilökunnasta oli aivan yhtä epätietoisia kuin matkustajat."
Tottakai äiti pelastaa lapsensa kuten se vesitaso-onnettomuus mistä pelastui yksi lapsi, kuka kertoi että hänet työnnettiin ulos ikkunasta, äitihän ei itse pelastunut kun varmaan yritti kaikin keinoin työntää myös isomman lapsensa ulos.
Estoniasta pelastui yksi lapsi mutta mukana ollut isänsä ei, arvauksena olisiko tämäkin isä viimeisillä voimilla saanut lapsensa ensin lautalle mutta omat voimat sitten ehtyneet kun tärkein oli tehty, mene ja tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hukkuneiden promilleja ei tietenkään julkaista, mutta pelastuneet olivat luonnollisesti niitä, joilla oli pienemmät.
Päinvastoin. Baarista oli lyhyempi matka pelastuslautoille ja alkoholi ehkäisi hypotermiaa. Nukkumassa olleet olivat suurimmassa vaarassa.
Maailman tiedemiehet ovat siis väärässä kun kaikissa tutkimuksissa alkoholin on todettu pahantavan hypotermiaa. Toimintakyvystä puhumattakaan.
Tämähän on todettu usein, että miesten ikiaikaiset ritarilliset "naiset ja lapset ensin"- puheet on ihan soopaa tositilanteessa. Pelkkää oman kilven kiillotusta ja miesten kunnian kohotusta vailla todellisuuspohjaa. Sinänsä siinä ei mitään pahaa, koska sille ei mitään voi, ärsyttää vain se että yritetään ottaa kunniaa asiasta ja käyttäytymisestä mikä on ennemmin päinvastoin. Kuulemani mukaan Estoniassakin miehet istuivat pelastusveneissä ensimmäisenä mukanaan monet itselle kahmitut ylimääräiset pelastusliivit, jotka toki olivat sitten muilta pois.
Joku sanoi, että omasta toiminnasta voi saada osviittaa kun miettii, miten toimii kun auto meinaa ajaa liian läheltä. Ex-miehen seurassa oli melko samaa vastaava tilanne, ja järkytyin kun mies yritti tönäistä minua suojakseen. Miettimättä tehty reaktio, jota mies ei edes tunnustanut myöhemmin, mutta minun oli vaikea päästä siitä koskaan yli. Nykyään ehkä ymmärtäisin paremmin, mutta silloin se tilanne muutti suhtautumiseni häneen kokonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämähän on todettu usein, että miesten ikiaikaiset ritarilliset "naiset ja lapset ensin"- puheet on ihan soopaa tositilanteessa. Pelkkää oman kilven kiillotusta ja miesten kunnian kohotusta vailla todellisuuspohjaa. Sinänsä siinä ei mitään pahaa, koska sille ei mitään voi, ärsyttää vain se että yritetään ottaa kunniaa asiasta ja käyttäytymisestä mikä on ennemmin päinvastoin. Kuulemani mukaan Estoniassakin miehet istuivat pelastusveneissä ensimmäisenä mukanaan monet itselle kahmitut ylimääräiset pelastusliivit, jotka toki olivat sitten muilta pois.
Joku sanoi, että omasta toiminnasta voi saada osviittaa kun miettii, miten toimii kun auto meinaa ajaa liian läheltä. Ex-miehen seurassa oli melko samaa vastaava tilanne, ja järkytyin kun mies yritti tönäistä minua suojakseen. Miettimättä tehty reaktio, jota mies ei edes tunnustanut myöhemmin, mutta minun oli vaikea päästä siitä koskaan yli. Nykyään ehkä ymmärtäisin paremmin, mutta silloin se tilanne muutti suhtautumiseni häneen kokonaan.
Itselläni kävi toisinpäin - mies suojasi minua, muttei lapsia. Harva asia maailmassa on loukannut niin paljon, enkä vieläkään ole päässyt siitä ylitse. Ensinnäkään, minä en ole mikään hauras, suojelua tarvitseva olento - mutta lapsemme ovat. Minä jättäisin miehen helposti jälkeeni ja pelastaisin lapset jos hengenhätä olisi, ihan sama kuinka paljon miestäni rakastan.
Terror At Sea The Sinking Of The Concordia-dokumentti. Tässä näkee kännykkävideoilta mitä tapahtui ja sen lisäksi laivalla olleet selostavat.
Terror At Sea The Sinking Of The Concordia-dokumentti. Tässä näkee kännykkävideoilta mitä tapahtui ja sen lisäksi laivalla olleet selostavat.
Vierailija kirjoitti:
Sophien valinnasta tuli mieleen: olen siinä käsityksessä että keskitysleireiltä henkiinjääneiden keskuudessa itsemurhat ovat olleet yleisempiä kuin populaatiossa keskimäärin. Syitä voi olla monia, mutta jossain selitettiin että kun on selvinnyt äärimmäisen henkiinjäämistaistelun niin elämä onkin oikeastaan aika merkityksetöntä. Toinen asia on tuo survivor's guilt: tälläisissa tilanteissa olleet tajuavat hyvin konkreettisesti että elämässä on hyvin vähän reilua tai epäreilua, silkalla sattumalla on loppujen lopuksi suuri merkitys sille kuka elää ja kuka kuolee. Sen tajuaminen on ihmisen psyykelle äärimmäisen raskasta, siksihän uskonnot, uskomukset ja "kaikella on tarkoituksensa" höpinät on keksitty ja ihmisellä on tapana nähdä syy-seuraussuhteita siellä missä niitä ei ole.
Kannattaa lukea keksitysleiriltä selvinneen puolalaisen Tadeusz Borowskin kirja Kotimme Auschwitz. Raaka ja synkkä kuvaus ihmisen eloonjäämisvietistä. Kirjailija kertoo kirjassaan ihan avoimesti ja tekojaan puolustelematta siitä, miten selvisi leiriltä hengissä. Myöhemmin Borowski teki itsemurhan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No vaikea kuvitella, että kukaan tönisi tahallaan toisia alas rappusista tms. Auttamaan ei ole voinut jäädä, mutta mä kyllä ajattelen ihmisistä hyvää.
Jos sinä joutuisit tilanteeseen, jossa enää vain yksi ihminen ehtisi kiivetä kallistuvasta portaikosta ulkoilmaan, melko varmasti ottaisit siitä vieressä olijasta jalalla vauhtia ja pelastaisit itsesi. Paniikissa tulee tehneeksi sellaista, jota ei normaalisti uskoisi ikinä tekevänsä. Oma lapsi kainalossa sinäkin olisit valmis työntämään muut muitta mutkitta alas rappuja, jos lapsesi henki olisi siitä kiinni. Jotkut työntäisivät oman lapsensakin, vaikka sitä näin lämpimässä olkkarissa onkin vaikea kuvitella.
Omasta reagoinnista muuten saa aavistuksen silloin, kun joku ajaa vaikka marketin parkkihallissa ohitse liian kovaa ja liian läheltä. Jos jälkeenpäin tajuaa pyrkineensä kaverin selän taakse piiloon, voi hyvin olettaa, että hengenvaaran uhatessa ei välttämättä olisi se sankari, joka lähtee laivasta viimeisenä.
Tuohon voin sanoa, että en varmasti uhraisi lapseni henkeä vain pelastuakseni itse. Olen aivan varma, että tuossa tilanteessa yrittäisin pelastaa lapseni vaikka oman henkeni uhalla. Ja olisin valmis työntämään muita rappusissa alas, että lapseni (ja minä) pelastuisi.
Enkös minä juuri niin sanonutkin: "Oma lapsi kainalossa sinäkin olisit valmis työntämään muut muitta mutkitta alas rappuja, jos lapsesi henki olisi siitä kiinni. Jotkut työntäisivät oman lapsensakin, vaikka sitä näin lämpimässä olkkarissa onkin vaikea kuvitella."
Ei sitä kuitenkaan etukäteen voi tietää, mitä tekee hätätilanteessa. Oletko nähnyt elokuvan Sophien valinta?
21
Kommentoin vain tuota kohtaa, että "jotkut työntäisivät oman lapsensakin". Sitä en ikinä tekisi, sen tiedän. Ja sitten totesin, kuten sinäkin, että oman lapseni pelastamiseksi olisin valmis työntämään muita ihmisiä rappusista alas.
Miten Sophien valinta liittyy tähän tilanteeseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sophien valinnasta tuli mieleen: olen siinä käsityksessä että keskitysleireiltä henkiinjääneiden keskuudessa itsemurhat ovat olleet yleisempiä kuin populaatiossa keskimäärin. Syitä voi olla monia, mutta jossain selitettiin että kun on selvinnyt äärimmäisen henkiinjäämistaistelun niin elämä onkin oikeastaan aika merkityksetöntä. Toinen asia on tuo survivor's guilt: tälläisissa tilanteissa olleet tajuavat hyvin konkreettisesti että elämässä on hyvin vähän reilua tai epäreilua, silkalla sattumalla on loppujen lopuksi suuri merkitys sille kuka elää ja kuka kuolee. Sen tajuaminen on ihmisen psyykelle äärimmäisen raskasta, siksihän uskonnot, uskomukset ja "kaikella on tarkoituksensa" höpinät on keksitty ja ihmisellä on tapana nähdä syy-seuraussuhteita siellä missä niitä ei ole.
Kannattaa lukea keksitysleiriltä selvinneen puolalaisen Tadeusz Borowskin kirja Kotimme Auschwitz. Raaka ja synkkä kuvaus ihmisen eloonjäämisvietistä. Kirjailija kertoo kirjassaan ihan avoimesti ja tekojaan puolustelematta siitä, miten selvisi leiriltä hengissä. Myöhemmin Borowski teki itsemurhan.
Esim. sonderkommandona oleminen takasi hiukan pidemmän elinajan. Minusta siinä ei ole mitään hävettävää.
Alue: Aihe vapaa
Iso ongelmahan oli se, että kun laiva kallistui kyljelleen, hyttikäytävien poikkikäytävät muodostuivat kuiluiksi, joiden yli oli pystyttävä hyppäämään heiluvassa ja vaappuvassa laivassa. Ei varmasti pieniltä lapsilta, vanhuksilta jne. onnistunut tuokaan, saati koko ajan kallistuvassa laivassa päästä edes sinne portaikkoon saati sitä ylöö.
ja todellakin, yökerhosta pelastui kai eniten porukkaa, koska olivat niin lähellä pelastuskatta ja ylhäällä.