Uusi hakutapa vie monelta mahdollisuuden ikinä päästä yliopistoon. Myös minulta.

Vierailija kirjoitti:

Todistuksessani seisoo 2xL (yksi pitkä ja yksi lyhyt kieli) ja 6xE (kaksi reaalia, lyhyt matikka, englanti, äidinkieli, keskipitkä ruotsi). En usko pääseväni haluamaani kouluun, jos uudistus tulee.

Menet ilta kouluun ja otat fykebi ja kirjoitat.

Uudistus tulee voimaan vasta 2020. Vielä ehti...

Entä esim. Taik:iin haku? Suoraan yo-papereilla?

Koulutusten tarkoituksena on kouluttaa ihmisiä töihin. Jos töitä ei jollakin alalla ole niin ei sinne pidä myöskään kouluttaa ihmisiä

Mieluummin ne yo-kokeet pois ja säilytetään pääsykokeet. Mitä muka niin tärkeää on niissä lukiotaitojen tuplatestaamisessa? Kurssikokeet on täysin riittävät. 

Lukioikäiset on vielä ihan lapsia, raakaa että siinä kohtaa pitäisi jaksaa ja ymmärtää olla opiskelijana täydellinen, jotta et putoa kelkasta kun haetaan opiskelemaan sitä itse ammattia. 

Luojan kiitos pääsin opiskelemaan tänä vuonna. Poikaystäväni ei ollut yhtä onnekas. Jos hänellä ei ensi keväänäkään tärppää, taitaa jäädä kaupan kassalle loppuiäkseen, vaikka fiksu on. Ikävämpi homma, varsinkin kun itse en tule mitään kovin hyvää palkkaa alallani saamaan.

Lukio ei mennyt mullakaan hyvin, koska kärsin mielenterveysongelmista ja jouduin jo lukiossa käymään töissä, että sain kirjat ja terapian omavastuun maksettua. Siinä sitten tietenkin paloin loppuun, pidin useamman välivuoden ja alan vasta nyt olla kunnossa. Pärjään alallani erinomaisesti, suoritin jo aiemmin joitain kursseja avoimessa menestyksekkäästi ja samalla linjalla näyttäisivät tämänkin syksyn kurssit menevän. Pelkillä lukion papereilla en olisi ehkä koskaan päässyt tähän ja tilalleni olisi valittu joku, joka ei todennäköisesti olisi alalla yhtä hyvä ja motivoitunut.

Vierailija kirjoitti:

Luojan kiitos pääsin opiskelemaan tänä vuonna. Poikaystäväni ei ollut yhtä onnekas. Jos hänellä ei ensi keväänäkään tärppää, taitaa jäädä kaupan kassalle loppuiäkseen, vaikka fiksu on. Ikävämpi homma, varsinkin kun itse en tule mitään kovin hyvää palkkaa alallani saamaan.

Lukio ei mennyt mullakaan hyvin, koska kärsin mielenterveysongelmista ja jouduin jo lukiossa käymään töissä, että sain kirjat ja terapian omavastuun maksettua. Siinä sitten tietenkin paloin loppuun, pidin useamman välivuoden ja alan vasta nyt olla kunnossa. Pärjään alallani erinomaisesti, suoritin jo aiemmin joitain kursseja avoimessa menestyksekkäästi ja samalla linjalla näyttäisivät tämänkin syksyn kurssit menevän. Pelkillä lukion papereilla en olisi ehkä koskaan päässyt tähän ja tilalleni olisi valittu joku, joka ei todennäköisesti olisi alalla yhtä hyvä ja motivoitunut.

Selvästikään et ole kykenevä tekemään kovaa työtä pitkällä tähtäimellä. Myöskään pehmeä pääkoppasi ei mahdollista merkittäviä suorituksia työelämässä. Ikävä sanoa, mutta paljon parempia kandidaatteja opintoihin olisi pilvin pimein.

Mitä tulee poikaystävääsi, niin ei kannata hänenkään osalta maalailla liian korkeita odotuksia. Suomessa yliopistotutkinnon suorittaa miltei kolmasosa. On selvää, että taso ei voi olla kovin korkea. Jos poikaystäväsi ei edes tähän joukkoon mahdu, niin ei häntä kovin fiksuksi voi kutsua.

Tuleville lukiolaisille vanhempien täytyy tiedostaa että on tärkeää käydä koulua ahkerasti jos haluat yliopistoon. Eikä kaikki nuoret edes halua lukioon vaan sitten amikseen. Sieltäkin pääsee parhaimmat yliopistoon.

Yo-koetulokset ovat vertailukelpoiset, koulun päättöarvosanat eivät koskaan.

Päästetään kaikki yliopistoon, annetaan tutkinto pienellä vaivalla ja annetaan työelämän karsia menestyjät ja luuserit. Nythän ollaankin jo osittain siinä tilanteessa, kun heikoimmalle maisteriksi päässeelle ainekselle ei enää löydy "oman alan" tai "koulutusta vastaavaa" työtä.

Ainoa ratkaistava ongelma on se, että miten ihmisille saadaan realistinen ymmärrys heidän tasostaan. Nythän esimerkiksi nämä akateemiset työttömät luulevat olevansa jotain stevejobseja koulutuksensa vuoksi, vaikka maailma on osoittanut, että duunaritasolla ollaan. Fiksumpaa heille itselleenkin vaan todeta realiteetit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luojan kiitos pääsin opiskelemaan tänä vuonna. Poikaystäväni ei ollut yhtä onnekas. Jos hänellä ei ensi keväänäkään tärppää, taitaa jäädä kaupan kassalle loppuiäkseen, vaikka fiksu on. Ikävämpi homma, varsinkin kun itse en tule mitään kovin hyvää palkkaa alallani saamaan.

Lukio ei mennyt mullakaan hyvin, koska kärsin mielenterveysongelmista ja jouduin jo lukiossa käymään töissä, että sain kirjat ja terapian omavastuun maksettua. Siinä sitten tietenkin paloin loppuun, pidin useamman välivuoden ja alan vasta nyt olla kunnossa. Pärjään alallani erinomaisesti, suoritin jo aiemmin joitain kursseja avoimessa menestyksekkäästi ja samalla linjalla näyttäisivät tämänkin syksyn kurssit menevän. Pelkillä lukion papereilla en olisi ehkä koskaan päässyt tähän ja tilalleni olisi valittu joku, joka ei todennäköisesti olisi alalla yhtä hyvä ja motivoitunut.

Selvästikään et ole kykenevä tekemään kovaa työtä pitkällä tähtäimellä. Myöskään pehmeä pääkoppasi ei mahdollista merkittäviä suorituksia työelämässä. Ikävä sanoa, mutta paljon parempia kandidaatteja opintoihin olisi pilvin pimein.

Mitä tulee poikaystävääsi, niin ei kannata hänenkään osalta maalailla liian korkeita odotuksia. Suomessa yliopistotutkinnon suorittaa miltei kolmasosa. On selvää, että taso ei voi olla kovin korkea. Jos poikaystäväsi ei edes tähän joukkoon mahdu, niin ei häntä kovin fiksuksi voi kutsua.

Tää on just tätä latistusilmapiiriä mitä Suomessa aina. Todellako mielestäsi lukiolaisen pitäisi kestää masennus ja ahdistuneisuus, koulun paineet ja työnteko toimeen tulemiseksi samanaikaisesti? Mulla on huonot lähtökohdat, joo, mutta terapia auttoi paljon ja kun olen työkuntoinen, olen älykäs ja aikaansaava. Haluan ihan tavallista työelämää, en ole urakeskeinen ja tähtään näillä näkymin aineenopettajaksi. En ole kuullut opettajien rakentavan varsinaista uraa noin muutenkaan. Toisaalta myös tutkijan työ kiinnostaa, mutta siinä kieltämättä hirvittää hieman kuormittavuus ja epävarmuus. Toisaalta itsevarmuus lisääntyy ja kuormittavuuteen tottuu opintojen edessä, luulisin.

Mitä poikaystävääni tulee, hän etsii vielä omaa alaansa ja haki tänä vuonna ensimmäistä kertaa tosissaan. Hänelläkin meni lukio vain keskinkertaisesti enemmänkin kotiolojen kuin potentiaalin takia. Pääsykokeilla varmasti pääsisi motivoituneena sisään, joten todella toivon, että löytää todella sen motivaation kevääseen mennessä.

Suosittelen opettelemaan vähän empatiaa. Ongelma on, että jotkut, kuten ilmeisesti sinä ja tämän maan päättäjät, eivät juuri ymmärrä motivaation rakentumisesta ja merkityksestä. Ei kai niitä voi siitä moittia, joiden elämä on aina mennyt suoraan odotusten mukaisesti tai jotka ovat saaneet kaiken valmiina.

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitenkäs työkokemus? Minusta esim. lääkikseen pyrkijöille olisi annettava pisteitä, jos on työkokemusta alalta.

Lääkärin töitä ei voi tehdä jos siihen ei ole asianmukaista koulutusta, joten kenelläkään lääkikseen pyrkivällä ei voi olla alalta kokemusta.

Ja jos tarkoitit jotain lähihoitajan työkokemusta niin se ei liity lääkärin työhön millään tavalla.

Ahaa, lääkäriksi pian valmistuva, lääkikseen lähihoitaja-pohjalla mennyt tuttavani juuri sanoi että hoitaja-työkokemuksesta on ollut hänelle suuri etu lääkärin tehtävissä, joita nyt siis jo tehnyt kandina pitkään kun kohta jo valmistuu. Mutta sinulla on sitten varmaan lähihoitaja-pohjalla lääkikseen menneenä erilainen kokemus asiasta? 

Itsellä on myös sairaanhoitajana paljon kokemusta eri lääkärien kanssa työskentelystä, ja parhaita lääkäreitä ja mukavimpia työkavereita ovat olleet ne joilla on pohjalla lähihoitaja- tai sairaanhoitajatutkinto. Hoitajuudesta tulee kuitenkin lääkärillekin vähän laajempi näkökulma potilaan hoitoon. Mutta sinulla on varmaan tästäkin eri kokemus?

Vierailija kirjoitti:

Päästetään kaikki yliopistoon, annetaan tutkinto pienellä vaivalla ja annetaan työelämän karsia menestyjät ja luuserit. Nythän ollaankin jo osittain siinä tilanteessa, kun heikoimmalle maisteriksi päässeelle ainekselle ei enää löydy "oman alan" tai "koulutusta vastaavaa" työtä.

Ainoa ratkaistava ongelma on se, että miten ihmisille saadaan realistinen ymmärrys heidän tasostaan. Nythän esimerkiksi nämä akateemiset työttömät luulevat olevansa jotain stevejobseja koulutuksensa vuoksi, vaikka maailma on osoittanut, että duunaritasolla ollaan. Fiksumpaa heille itselleenkin vaan todeta realiteetit.

Ongelma on siinä, että nykyään työelämään pääsyä rajaavat enemmänkin suhteet kuin osaaminen. Suhteita voi luoda itsekin, mutta takuuvarmasti helpompaa se on niille, joiden vanhemmilla on jo jonkinlaiset verkostot. Mallissasi luusereita eivät siis ole opinnoissaan heikosti menestyneet, vaan yhteiskunnan alemmista luokista yliopistoon kivunneet.

Vierailija kirjoitti:

Yo-koetulokset ovat vertailukelpoiset, koulun päättöarvosanat eivät koskaan.

Nehän nimenomaan eivät ole vertailukelpoisia muuten kun samana vuonna kirjoittaneiden kesken. Sehän on osa ongelmaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Päästetään kaikki yliopistoon, annetaan tutkinto pienellä vaivalla ja annetaan työelämän karsia menestyjät ja luuserit. Nythän ollaankin jo osittain siinä tilanteessa, kun heikoimmalle maisteriksi päässeelle ainekselle ei enää löydy "oman alan" tai "koulutusta vastaavaa" työtä.

Ainoa ratkaistava ongelma on se, että miten ihmisille saadaan realistinen ymmärrys heidän tasostaan. Nythän esimerkiksi nämä akateemiset työttömät luulevat olevansa jotain stevejobseja koulutuksensa vuoksi, vaikka maailma on osoittanut, että duunaritasolla ollaan. Fiksumpaa heille itselleenkin vaan todeta realiteetit.

Ongelma on siinä, että nykyään työelämään pääsyä rajaavat enemmänkin suhteet kuin osaaminen. Suhteita voi luoda itsekin, mutta takuuvarmasti helpompaa se on niille, joiden vanhemmilla on jo jonkinlaiset verkostot. Mallissasi luusereita eivät siis ole opinnoissaan heikosti menestyneet, vaan yhteiskunnan alemmista luokista yliopistoon kivunneet.

Luuletko tosiaan, että jollain perus keskiluokkaisen perheen lapsilla on mitään isin suhteita, jonkun hikisen kesätyöpaikan jälkeen ainakaan? Jollain alahuhdan tyttärellä varmasti olikin, mutta pieni joukko se on. Ihan samoista lähtökohdista 90% ponnistaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luojan kiitos pääsin opiskelemaan tänä vuonna. Poikaystäväni ei ollut yhtä onnekas. Jos hänellä ei ensi keväänäkään tärppää, taitaa jäädä kaupan kassalle loppuiäkseen, vaikka fiksu on. Ikävämpi homma, varsinkin kun itse en tule mitään kovin hyvää palkkaa alallani saamaan.

Lukio ei mennyt mullakaan hyvin, koska kärsin mielenterveysongelmista ja jouduin jo lukiossa käymään töissä, että sain kirjat ja terapian omavastuun maksettua. Siinä sitten tietenkin paloin loppuun, pidin useamman välivuoden ja alan vasta nyt olla kunnossa. Pärjään alallani erinomaisesti, suoritin jo aiemmin joitain kursseja avoimessa menestyksekkäästi ja samalla linjalla näyttäisivät tämänkin syksyn kurssit menevän. Pelkillä lukion papereilla en olisi ehkä koskaan päässyt tähän ja tilalleni olisi valittu joku, joka ei todennäköisesti olisi alalla yhtä hyvä ja motivoitunut.

Selvästikään et ole kykenevä tekemään kovaa työtä pitkällä tähtäimellä. Myöskään pehmeä pääkoppasi ei mahdollista merkittäviä suorituksia työelämässä. Ikävä sanoa, mutta paljon parempia kandidaatteja opintoihin olisi pilvin pimein.

Mitä tulee poikaystävääsi, niin ei kannata hänenkään osalta maalailla liian korkeita odotuksia. Suomessa yliopistotutkinnon suorittaa miltei kolmasosa. On selvää, että taso ei voi olla kovin korkea. Jos poikaystäväsi ei edes tähän joukkoon mahdu, niin ei häntä kovin fiksuksi voi kutsua.

Oletpas sä nyt vähän tyhmä. Mulla on vähän samanlainen tarina lukioajasta kun ylemmän kirjoittajalla. Kursseista sain lukematta 8-10 arvosanoja, mutta koska käsittelin teini-iän tunnemyllerryksessä seksuaalista hyväksikäyttöä, perheen alkoholismia, rikollisuutta, koulukiusausta ja katastrofaalisia poikaystävävalintoja, ei minulla yksinkertaisesti riittänyt ymmärrystä panostaa kouluun tosissani. Ja samalla kävin töissä (illat+viikonloput) rahoittaakseni oman asumisen, elämän ja lukion kustannukset. Kirjoitukset meni ihan penkin alle, vaikka elämä ja tulevaisuuden suunta abivuonna kirkastuikin. Kirjoitin C:tä ja B:tä aineista jotka todella kiinnostivat ja alisuoriuduin suuresti, osin tietty influenssan vuoksi joka iski kirjoitusten aikaan ja pomon vuoksi jonka mielestä voin hyvin tehdä pitkää päivää lukulomalla.

Olen todella kiitollinen siitä, ettei tällaisesta uudistuksesta edes puhuttu minun aikanani. Minä tiesin mitä halusin tehdä, menin avoimeen, luin pääsykokeisiin, pääsin oikikseen ja valmistuin normaalissa ajassa samalla keräten runsaasti työkokemusta omalta alalta (työnantajat palkkaavat paremmin kun on nuorena jo CV:n täytettä). Vuoden opetin jopa valmennuskurssilla johon minulla itsellään ei koskaan olisi ollut varaa. Kokemus vahvisti käsitykseni siitä, että se on silkkaa rahastusta ja tyhjiä lupauksia.

Olen mielettömän hyvä työssäni ja nautin siitä mitä teen. Samalla olen tosiaan katkaissut kierteen heikosta elämänhallinnasta ja osoittanut myös lähipiirilleni, siellä ghettohoodeilla, että kaikki on mahdollista. Tämä uudistus romuttaisi kyllä ne unelmat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs sitten, kun nuoret panostavat lukioon ja alkavat tahkoa L:n arvosanoja kaikista aineista. Ei kaikki mahdu yliopistoonkaan, esim. Lääkikseen otetaan joku 80 opiskelijaa/vuosi/yliopisto.

Arvosanat noudattavat normaalijakaumaa ja pisterajoja muokataan sen mukaan, että noudattaa. Ihan sama kuinka hyvin kirjoitukset menevät oppilailla, silti 5% saa hylätyn arvosanan ja 5% laudaturin.

Eli Laudaturin saaminen nuorilla kirjoittajilla vaikeutuu huomattavasti, koska vanhoja korottajia tulee niin paljon. Heh, yliopiston aloittajien ikä tulee lähentelemään sitä ikää kun muissa maissa aletaan valmistumaan. Uudistus sopii hyvin nykyisen hallituksen linjaan. Kaikki nykyisen hallituksen päätökset on menneiltä vuosikymmeniltä.

Millä kriteereillä hoitajataustaisesta tulee absoluuttisesti "parempi" lääkäri kuin ei-hoitajataustaisesta? Toki varmaan voi tulla hoitajien kanssa paremmin toimeen, voi olla vähän erilainen lähestymistapa potilaita kohtaan jne. mutta itse lääkiksen käyneenä tiedän, että myös lukiotaustaisista kehittyy niitä hyviä ja erinomaisia lääkäreitä ja toisaalta osa hoitajataustaisista on opiskelutaidoiltaan ja opiskelumenestykseltään selkeästi jäljessä muita ja se älyllinen ja tieteellinen näkökulma ei meinaa kyllä osalla aueta mitenkään. Eli yleistää ei voi. Mukavuus ei ole kriteeri hyvälle lääkärille, ne kriteerit on paljon monipuolisemmat. Lääkärintyötä on niin monenlaista, että yksilöiden väliset erot tulevassa ammattitaidossa ovat paljon isompia kuin esim. vaikkapa tämän hoitaja- vs. lukiotaustan aiheuttamat erot. Tk-lääkäriltä tai psykiatrista vaaditaan aivan erilaisia ominaisuuksia kuin vaikkapa ensihoitolääkäriltä, haimakirurgilta tai patologilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luojan kiitos pääsin opiskelemaan tänä vuonna. Poikaystäväni ei ollut yhtä onnekas. Jos hänellä ei ensi keväänäkään tärppää, taitaa jäädä kaupan kassalle loppuiäkseen, vaikka fiksu on. Ikävämpi homma, varsinkin kun itse en tule mitään kovin hyvää palkkaa alallani saamaan.

Lukio ei mennyt mullakaan hyvin, koska kärsin mielenterveysongelmista ja jouduin jo lukiossa käymään töissä, että sain kirjat ja terapian omavastuun maksettua. Siinä sitten tietenkin paloin loppuun, pidin useamman välivuoden ja alan vasta nyt olla kunnossa. Pärjään alallani erinomaisesti, suoritin jo aiemmin joitain kursseja avoimessa menestyksekkäästi ja samalla linjalla näyttäisivät tämänkin syksyn kurssit menevän. Pelkillä lukion papereilla en olisi ehkä koskaan päässyt tähän ja tilalleni olisi valittu joku, joka ei todennäköisesti olisi alalla yhtä hyvä ja motivoitunut.

Selvästikään et ole kykenevä tekemään kovaa työtä pitkällä tähtäimellä. Myöskään pehmeä pääkoppasi ei mahdollista merkittäviä suorituksia työelämässä. Ikävä sanoa, mutta paljon parempia kandidaatteja opintoihin olisi pilvin pimein.

Mitä tulee poikaystävääsi, niin ei kannata hänenkään osalta maalailla liian korkeita odotuksia. Suomessa yliopistotutkinnon suorittaa miltei kolmasosa. On selvää, että taso ei voi olla kovin korkea. Jos poikaystäväsi ei edes tähän joukkoon mahdu, niin ei häntä kovin fiksuksi voi kutsua.

Tää on just tätä latistusilmapiiriä mitä Suomessa aina. Todellako mielestäsi lukiolaisen pitäisi kestää masennus ja ahdistuneisuus, koulun paineet ja työnteko toimeen tulemiseksi samanaikaisesti? Mulla on huonot lähtökohdat, joo, mutta terapia auttoi paljon ja kun olen työkuntoinen, olen älykäs ja aikaansaava. Haluan ihan tavallista työelämää, en ole urakeskeinen ja tähtään näillä näkymin aineenopettajaksi. En ole kuullut opettajien rakentavan varsinaista uraa noin muutenkaan. Toisaalta myös tutkijan työ kiinnostaa, mutta siinä kieltämättä hirvittää hieman kuormittavuus ja epävarmuus. Toisaalta itsevarmuus lisääntyy ja kuormittavuuteen tottuu opintojen edessä, luulisin.

Mitä poikaystävääni tulee, hän etsii vielä omaa alaansa ja haki tänä vuonna ensimmäistä kertaa tosissaan. Hänelläkin meni lukio vain keskinkertaisesti enemmänkin kotiolojen kuin potentiaalin takia. Pääsykokeilla varmasti pääsisi motivoituneena sisään, joten todella toivon, että löytää todella sen motivaation kevääseen mennessä.

Suosittelen opettelemaan vähän empatiaa. Ongelma on, että jotkut, kuten ilmeisesti sinä ja tämän maan päättäjät, eivät juuri ymmärrä motivaation rakentumisesta ja merkityksestä. Ei kai niitä voi siitä moittia, joiden elämä on aina mennyt suoraan odotusten mukaisesti tai jotka ovat saaneet kaiken valmiina.

Miksi on poikaystävän päästävä juuri yliopistoon, jos ei edes motivaatiota ole? Veronmaksajat maksavat sata tonnia siitä, että joku keskinkertaisuus saa vähän statuksen kohotusta mielestään? Ei todellakaan näin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Päästetään kaikki yliopistoon, annetaan tutkinto pienellä vaivalla ja annetaan työelämän karsia menestyjät ja luuserit. Nythän ollaankin jo osittain siinä tilanteessa, kun heikoimmalle maisteriksi päässeelle ainekselle ei enää löydy "oman alan" tai "koulutusta vastaavaa" työtä.

Ainoa ratkaistava ongelma on se, että miten ihmisille saadaan realistinen ymmärrys heidän tasostaan. Nythän esimerkiksi nämä akateemiset työttömät luulevat olevansa jotain stevejobseja koulutuksensa vuoksi, vaikka maailma on osoittanut, että duunaritasolla ollaan. Fiksumpaa heille itselleenkin vaan todeta realiteetit.

Ongelma on siinä, että nykyään työelämään pääsyä rajaavat enemmänkin suhteet kuin osaaminen. Suhteita voi luoda itsekin, mutta takuuvarmasti helpompaa se on niille, joiden vanhemmilla on jo jonkinlaiset verkostot. Mallissasi luusereita eivät siis ole opinnoissaan heikosti menestyneet, vaan yhteiskunnan alemmista luokista yliopistoon kivunneet.

Luuletko tosiaan, että jollain perus keskiluokkaisen perheen lapsilla on mitään isin suhteita, jonkun hikisen kesätyöpaikan jälkeen ainakaan? Jollain alahuhdan tyttärellä varmasti olikin, mutta pieni joukko se on. Ihan samoista lähtökohdista 90% ponnistaa.

Ainakin akateemisilla vanhemmilla yleensä on niitä suhteita, ja koulutus periytyy nykyäänkin, vaikkei tietenkään yhtään niin voimakkaasti kuin aiemmin. Lähes poikkeuksetta taas ei-akateemisilla vanhemmilla niitä suhteita ei ole. Lisäksi akateemisten vanhempien lapset oppivat helpommin sellaiset sosiaaliset mallit, joilla suhteita voi itse luoda. 

Epätasa-arvoisuuden lisäksi ongelmallista mallissasi on myös yhteiskunnan varojen tuhlaus. Jos koulutusmääriä supistettaisiin, yhä useampi saisi töitä ja toisaalta koulutukseen annetut resurssit voitaisiin käyttää paremmin hyödyksi. Mitä järkeä olisi kouluttaa kaikki, kun nytkin myös akateeminen työttömyys on yleistä? Kannatan kuitenkin mahdollisimman tasa-arvoista mallia koulutukseen pääsemiseen, eli paremman puutteessa puollan nykyistä pääsykoejärjestelmää.