Uusi hakutapa vie monelta mahdollisuuden ikinä päästä yliopistoon. Myös minulta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nää uudistukset on ihan älyttömiä niitä kohtaan, jotka vaihtavat alaa esim. terveyssyistä. Miulla yksi korkeakoulututkinto alla ja haluaisin opiskelemaan toisen yo:oon, mutta nykyiset kiintiöt on jo tarpeeksi iso este sisäänpääsylle - saatikka jos pääsykokeet poistetaan. Kortistoon siis. 💪

Ei yhteiskunnan pidä maksaa sitä että joku käy kaksi korkeakoulututkintoa. Eihän tuossa ole mitään järkeä.

Joku vastuu pitää yksilölläkin olla. Sitä paitsi viet samalla joltain toiselta mahdollisuuden päästä opiskelemaan.

Pitäisi siis osata ennustaa, tuleeko aikuisiällä esim. jotain terveydellisiä ongelmia, jotka estävät tekemästä sitä työtä, mihin on alunperin kouluttautunut? Pitäisi myös ilmeisesti osata ennustaa, riittääkö kyseisellä alalla töitä seuraavaksi 50 vuodeksi.

Voit mennä kaupan kassalle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luojan kiitos pääsin opiskelemaan tänä vuonna. Poikaystäväni ei ollut yhtä onnekas. Jos hänellä ei ensi keväänäkään tärppää, taitaa jäädä kaupan kassalle loppuiäkseen, vaikka fiksu on. Ikävämpi homma, varsinkin kun itse en tule mitään kovin hyvää palkkaa alallani saamaan.

Lukio ei mennyt mullakaan hyvin, koska kärsin mielenterveysongelmista ja jouduin jo lukiossa käymään töissä, että sain kirjat ja terapian omavastuun maksettua. Siinä sitten tietenkin paloin loppuun, pidin useamman välivuoden ja alan vasta nyt olla kunnossa. Pärjään alallani erinomaisesti, suoritin jo aiemmin joitain kursseja avoimessa menestyksekkäästi ja samalla linjalla näyttäisivät tämänkin syksyn kurssit menevän. Pelkillä lukion papereilla en olisi ehkä koskaan päässyt tähän ja tilalleni olisi valittu joku, joka ei todennäköisesti olisi alalla yhtä hyvä ja motivoitunut.

Selvästikään et ole kykenevä tekemään kovaa työtä pitkällä tähtäimellä. Myöskään pehmeä pääkoppasi ei mahdollista merkittäviä suorituksia työelämässä. Ikävä sanoa, mutta paljon parempia kandidaatteja opintoihin olisi pilvin pimein.

Mitä tulee poikaystävääsi, niin ei kannata hänenkään osalta maalailla liian korkeita odotuksia. Suomessa yliopistotutkinnon suorittaa miltei kolmasosa. On selvää, että taso ei voi olla kovin korkea. Jos poikaystäväsi ei edes tähän joukkoon mahdu, niin ei häntä kovin fiksuksi voi kutsua.

Oletpas sä nyt vähän tyhmä. Mulla on vähän samanlainen tarina lukioajasta kun ylemmän kirjoittajalla. Kursseista sain lukematta 8-10 arvosanoja, mutta koska käsittelin teini-iän tunnemyllerryksessä seksuaalista hyväksikäyttöä, perheen alkoholismia, rikollisuutta, koulukiusausta ja katastrofaalisia poikaystävävalintoja, ei minulla yksinkertaisesti riittänyt ymmärrystä panostaa kouluun tosissani. Ja samalla kävin töissä (illat+viikonloput) rahoittaakseni oman asumisen, elämän ja lukion kustannukset. Kirjoitukset meni ihan penkin alle, vaikka elämä ja tulevaisuuden suunta abivuonna kirkastuikin. Kirjoitin C:tä ja B:tä aineista jotka todella kiinnostivat ja alisuoriuduin suuresti, osin tietty influenssan vuoksi joka iski kirjoitusten aikaan ja pomon vuoksi jonka mielestä voin hyvin tehdä pitkää päivää lukulomalla.

Olen todella kiitollinen siitä, ettei tällaisesta uudistuksesta edes puhuttu minun aikanani. Minä tiesin mitä halusin tehdä, menin avoimeen, luin pääsykokeisiin, pääsin oikikseen ja valmistuin normaalissa ajassa samalla keräten runsaasti työkokemusta omalta alalta (työnantajat palkkaavat paremmin kun on nuorena jo CV:n täytettä). Vuoden opetin jopa valmennuskurssilla johon minulla itsellään ei koskaan olisi ollut varaa. Kokemus vahvisti käsitykseni siitä, että se on silkkaa rahastusta ja tyhjiä lupauksia.

Olen mielettömän hyvä työssäni ja nautin siitä mitä teen. Samalla olen tosiaan katkaissut kierteen heikosta elämänhallinnasta ja osoittanut myös lähipiirilleni, siellä ghettohoodeilla, että kaikki on mahdollista. Tämä uudistus romuttaisi kyllä ne unelmat.

LOL mitä selittelyä ja itsepetosta. Lukematta kymppejä, mutta kirjoituksista surkeat tulokset, kun et ehtinyt lukea. Ja oikeen mielettömän hyvä työssäsi, herra Haussilako itse?

En itseasiassa ymmärrä mitään valintakriteerejä, vaan pitäisi kaikkien päästä aloittamaan haluammallaan opiskelualalla ja sitten eka vuosi erottelisi kyllä ne jyvät akanoista. Näin kaikille suotaisi tasavertaiset mahdollisuudet ja ihan varmaan ei olisi sen enempää niitä kykeneviä opiskelijoita kuin nuoria kiusaavien systeemien toteuttamisella.

En ole varma, mutta lienee jossain jopa käytössä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luojan kiitos pääsin opiskelemaan tänä vuonna. Poikaystäväni ei ollut yhtä onnekas. Jos hänellä ei ensi keväänäkään tärppää, taitaa jäädä kaupan kassalle loppuiäkseen, vaikka fiksu on. Ikävämpi homma, varsinkin kun itse en tule mitään kovin hyvää palkkaa alallani saamaan.

Lukio ei mennyt mullakaan hyvin, koska kärsin mielenterveysongelmista ja jouduin jo lukiossa käymään töissä, että sain kirjat ja terapian omavastuun maksettua. Siinä sitten tietenkin paloin loppuun, pidin useamman välivuoden ja alan vasta nyt olla kunnossa. Pärjään alallani erinomaisesti, suoritin jo aiemmin joitain kursseja avoimessa menestyksekkäästi ja samalla linjalla näyttäisivät tämänkin syksyn kurssit menevän. Pelkillä lukion papereilla en olisi ehkä koskaan päässyt tähän ja tilalleni olisi valittu joku, joka ei todennäköisesti olisi alalla yhtä hyvä ja motivoitunut.

Selvästikään et ole kykenevä tekemään kovaa työtä pitkällä tähtäimellä. Myöskään pehmeä pääkoppasi ei mahdollista merkittäviä suorituksia työelämässä. Ikävä sanoa, mutta paljon parempia kandidaatteja opintoihin olisi pilvin pimein.

Mitä tulee poikaystävääsi, niin ei kannata hänenkään osalta maalailla liian korkeita odotuksia. Suomessa yliopistotutkinnon suorittaa miltei kolmasosa. On selvää, että taso ei voi olla kovin korkea. Jos poikaystäväsi ei edes tähän joukkoon mahdu, niin ei häntä kovin fiksuksi voi kutsua.

Tää on just tätä latistusilmapiiriä mitä Suomessa aina. Todellako mielestäsi lukiolaisen pitäisi kestää masennus ja ahdistuneisuus, koulun paineet ja työnteko toimeen tulemiseksi samanaikaisesti? Mulla on huonot lähtökohdat, joo, mutta terapia auttoi paljon ja kun olen työkuntoinen, olen älykäs ja aikaansaava. Haluan ihan tavallista työelämää, en ole urakeskeinen ja tähtään näillä näkymin aineenopettajaksi. En ole kuullut opettajien rakentavan varsinaista uraa noin muutenkaan. Toisaalta myös tutkijan työ kiinnostaa, mutta siinä kieltämättä hirvittää hieman kuormittavuus ja epävarmuus. Toisaalta itsevarmuus lisääntyy ja kuormittavuuteen tottuu opintojen edessä, luulisin.

Mitä poikaystävääni tulee, hän etsii vielä omaa alaansa ja haki tänä vuonna ensimmäistä kertaa tosissaan. Hänelläkin meni lukio vain keskinkertaisesti enemmänkin kotiolojen kuin potentiaalin takia. Pääsykokeilla varmasti pääsisi motivoituneena sisään, joten todella toivon, että löytää todella sen motivaation kevääseen mennessä.

Suosittelen opettelemaan vähän empatiaa. Ongelma on, että jotkut, kuten ilmeisesti sinä ja tämän maan päättäjät, eivät juuri ymmärrä motivaation rakentumisesta ja merkityksestä. Ei kai niitä voi siitä moittia, joiden elämä on aina mennyt suoraan odotusten mukaisesti tai jotka ovat saaneet kaiken valmiina.

Miksi on poikaystävän päästävä juuri yliopistoon, jos ei edes motivaatiota ole? Veronmaksajat maksavat sata tonnia siitä, että joku keskinkertaisuus saa vähän statuksen kohotusta mielestään? Ei todellakaan näin!

Kyse on mahdollisuuksien tasa-arvosta. Ei tule päästä yliopistoon jos ei pääsyään sinne ansaitse, mutta pääsykokeessa osaamisensa todistaminen on helvetin paljon helpompaa kuin pieleen menneiden yo-kirjoitusten korottaminen. Eikö pääsykoe nimenomaan halutulle alalle kerro kuitenkin siitä osaamisesta enemmän kuin ne yo-kirjoitukset? Joka tapauksessa luotto on vahva siihen, että hänkin pääsee opiskelemaan. Jos ei pääse, ei ole sitten tehnyt työtä tarpeeksi. Harmillista tässä on se, että virheiden korjaamisesta jälkikäteen tulee todella vaikeaa, jopa mahdotonta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Päästetään kaikki yliopistoon, annetaan tutkinto pienellä vaivalla ja annetaan työelämän karsia menestyjät ja luuserit. Nythän ollaankin jo osittain siinä tilanteessa, kun heikoimmalle maisteriksi päässeelle ainekselle ei enää löydy "oman alan" tai "koulutusta vastaavaa" työtä.

Ainoa ratkaistava ongelma on se, että miten ihmisille saadaan realistinen ymmärrys heidän tasostaan. Nythän esimerkiksi nämä akateemiset työttömät luulevat olevansa jotain stevejobseja koulutuksensa vuoksi, vaikka maailma on osoittanut, että duunaritasolla ollaan. Fiksumpaa heille itselleenkin vaan todeta realiteetit.

Ongelma on siinä, että nykyään työelämään pääsyä rajaavat enemmänkin suhteet kuin osaaminen. Suhteita voi luoda itsekin, mutta takuuvarmasti helpompaa se on niille, joiden vanhemmilla on jo jonkinlaiset verkostot. Mallissasi luusereita eivät siis ole opinnoissaan heikosti menestyneet, vaan yhteiskunnan alemmista luokista yliopistoon kivunneet.

Luuletko tosiaan, että jollain perus keskiluokkaisen perheen lapsilla on mitään isin suhteita, jonkun hikisen kesätyöpaikan jälkeen ainakaan? Jollain alahuhdan tyttärellä varmasti olikin, mutta pieni joukko se on. Ihan samoista lähtökohdista 90% ponnistaa.

Ainakin akateemisilla vanhemmilla yleensä on niitä suhteita, ja koulutus periytyy nykyäänkin, vaikkei tietenkään yhtään niin voimakkaasti kuin aiemmin. Lähes poikkeuksetta taas ei-akateemisilla vanhemmilla niitä suhteita ei ole. Lisäksi akateemisten vanhempien lapset oppivat helpommin sellaiset sosiaaliset mallit, joilla suhteita voi itse luoda. 

Epätasa-arvoisuuden lisäksi ongelmallista mallissasi on myös yhteiskunnan varojen tuhlaus. Jos koulutusmääriä supistettaisiin, yhä useampi saisi töitä ja toisaalta koulutukseen annetut resurssit voitaisiin käyttää paremmin hyödyksi. Mitä järkeä olisi kouluttaa kaikki, kun nytkin myös akateeminen työttömyys on yleistä? Kannatan kuitenkin mahdollisimman tasa-arvoista mallia koulutukseen pääsemiseen, eli paremman puutteessa puollan nykyistä pääsykoejärjestelmää. 

Vanhempien suhteiden käyttäminen edellyttää, että lapsi on samalla alalla, vanhemmat ovat varsin korkeassa asemassa ja alalla suhteista on ylipäätään hyötyä. Aika harvinainen tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luojan kiitos pääsin opiskelemaan tänä vuonna. Poikaystäväni ei ollut yhtä onnekas. Jos hänellä ei ensi keväänäkään tärppää, taitaa jäädä kaupan kassalle loppuiäkseen, vaikka fiksu on. Ikävämpi homma, varsinkin kun itse en tule mitään kovin hyvää palkkaa alallani saamaan.

Lukio ei mennyt mullakaan hyvin, koska kärsin mielenterveysongelmista ja jouduin jo lukiossa käymään töissä, että sain kirjat ja terapian omavastuun maksettua. Siinä sitten tietenkin paloin loppuun, pidin useamman välivuoden ja alan vasta nyt olla kunnossa. Pärjään alallani erinomaisesti, suoritin jo aiemmin joitain kursseja avoimessa menestyksekkäästi ja samalla linjalla näyttäisivät tämänkin syksyn kurssit menevän. Pelkillä lukion papereilla en olisi ehkä koskaan päässyt tähän ja tilalleni olisi valittu joku, joka ei todennäköisesti olisi alalla yhtä hyvä ja motivoitunut.

Selvästikään et ole kykenevä tekemään kovaa työtä pitkällä tähtäimellä. Myöskään pehmeä pääkoppasi ei mahdollista merkittäviä suorituksia työelämässä. Ikävä sanoa, mutta paljon parempia kandidaatteja opintoihin olisi pilvin pimein.

Mitä tulee poikaystävääsi, niin ei kannata hänenkään osalta maalailla liian korkeita odotuksia. Suomessa yliopistotutkinnon suorittaa miltei kolmasosa. On selvää, että taso ei voi olla kovin korkea. Jos poikaystäväsi ei edes tähän joukkoon mahdu, niin ei häntä kovin fiksuksi voi kutsua.

Tää on just tätä latistusilmapiiriä mitä Suomessa aina. Todellako mielestäsi lukiolaisen pitäisi kestää masennus ja ahdistuneisuus, koulun paineet ja työnteko toimeen tulemiseksi samanaikaisesti? Mulla on huonot lähtökohdat, joo, mutta terapia auttoi paljon ja kun olen työkuntoinen, olen älykäs ja aikaansaava. Haluan ihan tavallista työelämää, en ole urakeskeinen ja tähtään näillä näkymin aineenopettajaksi. En ole kuullut opettajien rakentavan varsinaista uraa noin muutenkaan. Toisaalta myös tutkijan työ kiinnostaa, mutta siinä kieltämättä hirvittää hieman kuormittavuus ja epävarmuus. Toisaalta itsevarmuus lisääntyy ja kuormittavuuteen tottuu opintojen edessä, luulisin.

Mitä poikaystävääni tulee, hän etsii vielä omaa alaansa ja haki tänä vuonna ensimmäistä kertaa tosissaan. Hänelläkin meni lukio vain keskinkertaisesti enemmänkin kotiolojen kuin potentiaalin takia. Pääsykokeilla varmasti pääsisi motivoituneena sisään, joten todella toivon, että löytää todella sen motivaation kevääseen mennessä.

Suosittelen opettelemaan vähän empatiaa. Ongelma on, että jotkut, kuten ilmeisesti sinä ja tämän maan päättäjät, eivät juuri ymmärrä motivaation rakentumisesta ja merkityksestä. Ei kai niitä voi siitä moittia, joiden elämä on aina mennyt suoraan odotusten mukaisesti tai jotka ovat saaneet kaiken valmiina.

Miksi on poikaystävän päästävä juuri yliopistoon, jos ei edes motivaatiota ole? Veronmaksajat maksavat sata tonnia siitä, että joku keskinkertaisuus saa vähän statuksen kohotusta mielestään? Ei todellakaan näin!

Kyse on mahdollisuuksien tasa-arvosta. Ei tule päästä yliopistoon jos ei pääsyään sinne ansaitse, mutta pääsykokeessa osaamisensa todistaminen on helvetin paljon helpompaa kuin pieleen menneiden yo-kirjoitusten korottaminen. Eikö pääsykoe nimenomaan halutulle alalle kerro kuitenkin siitä osaamisesta enemmän kuin ne yo-kirjoitukset? Joka tapauksessa luotto on vahva siihen, että hänkin pääsee opiskelemaan. Jos ei pääse, ei ole sitten tehnyt työtä tarpeeksi. Harmillista tässä on se, että virheiden korjaamisesta jälkikäteen tulee todella vaikeaa, jopa mahdotonta. 

Koulussa se osaaminen näytetään. Minkä ihmeen takia sitä enää pitäisi erikseen mitata sen jälkeen? Että on voinut vuosikausia laiskotella, kun muut ovat tehneet töitä menestyksensä eteen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luojan kiitos pääsin opiskelemaan tänä vuonna. Poikaystäväni ei ollut yhtä onnekas. Jos hänellä ei ensi keväänäkään tärppää, taitaa jäädä kaupan kassalle loppuiäkseen, vaikka fiksu on. Ikävämpi homma, varsinkin kun itse en tule mitään kovin hyvää palkkaa alallani saamaan.

Lukio ei mennyt mullakaan hyvin, koska kärsin mielenterveysongelmista ja jouduin jo lukiossa käymään töissä, että sain kirjat ja terapian omavastuun maksettua. Siinä sitten tietenkin paloin loppuun, pidin useamman välivuoden ja alan vasta nyt olla kunnossa. Pärjään alallani erinomaisesti, suoritin jo aiemmin joitain kursseja avoimessa menestyksekkäästi ja samalla linjalla näyttäisivät tämänkin syksyn kurssit menevän. Pelkillä lukion papereilla en olisi ehkä koskaan päässyt tähän ja tilalleni olisi valittu joku, joka ei todennäköisesti olisi alalla yhtä hyvä ja motivoitunut.

Selvästikään et ole kykenevä tekemään kovaa työtä pitkällä tähtäimellä. Myöskään pehmeä pääkoppasi ei mahdollista merkittäviä suorituksia työelämässä. Ikävä sanoa, mutta paljon parempia kandidaatteja opintoihin olisi pilvin pimein.

Mitä tulee poikaystävääsi, niin ei kannata hänenkään osalta maalailla liian korkeita odotuksia. Suomessa yliopistotutkinnon suorittaa miltei kolmasosa. On selvää, että taso ei voi olla kovin korkea. Jos poikaystäväsi ei edes tähän joukkoon mahdu, niin ei häntä kovin fiksuksi voi kutsua.

Tää on just tätä latistusilmapiiriä mitä Suomessa aina. Todellako mielestäsi lukiolaisen pitäisi kestää masennus ja ahdistuneisuus, koulun paineet ja työnteko toimeen tulemiseksi samanaikaisesti? Mulla on huonot lähtökohdat, joo, mutta terapia auttoi paljon ja kun olen työkuntoinen, olen älykäs ja aikaansaava. Haluan ihan tavallista työelämää, en ole urakeskeinen ja tähtään näillä näkymin aineenopettajaksi. En ole kuullut opettajien rakentavan varsinaista uraa noin muutenkaan. Toisaalta myös tutkijan työ kiinnostaa, mutta siinä kieltämättä hirvittää hieman kuormittavuus ja epävarmuus. Toisaalta itsevarmuus lisääntyy ja kuormittavuuteen tottuu opintojen edessä, luulisin.

Mitä poikaystävääni tulee, hän etsii vielä omaa alaansa ja haki tänä vuonna ensimmäistä kertaa tosissaan. Hänelläkin meni lukio vain keskinkertaisesti enemmänkin kotiolojen kuin potentiaalin takia. Pääsykokeilla varmasti pääsisi motivoituneena sisään, joten todella toivon, että löytää todella sen motivaation kevääseen mennessä.

Suosittelen opettelemaan vähän empatiaa. Ongelma on, että jotkut, kuten ilmeisesti sinä ja tämän maan päättäjät, eivät juuri ymmärrä motivaation rakentumisesta ja merkityksestä. Ei kai niitä voi siitä moittia, joiden elämä on aina mennyt suoraan odotusten mukaisesti tai jotka ovat saaneet kaiken valmiina.

Miksi on poikaystävän päästävä juuri yliopistoon, jos ei edes motivaatiota ole? Veronmaksajat maksavat sata tonnia siitä, että joku keskinkertaisuus saa vähän statuksen kohotusta mielestään? Ei todellakaan näin!

Kyse on mahdollisuuksien tasa-arvosta. Ei tule päästä yliopistoon jos ei pääsyään sinne ansaitse, mutta pääsykokeessa osaamisensa todistaminen on helvetin paljon helpompaa kuin pieleen menneiden yo-kirjoitusten korottaminen. Eikö pääsykoe nimenomaan halutulle alalle kerro kuitenkin siitä osaamisesta enemmän kuin ne yo-kirjoitukset? Joka tapauksessa luotto on vahva siihen, että hänkin pääsee opiskelemaan. Jos ei pääse, ei ole sitten tehnyt työtä tarpeeksi. Harmillista tässä on se, että virheiden korjaamisesta jälkikäteen tulee todella vaikeaa, jopa mahdotonta. 

Suosittelen poikaystävällesi käytännön työtä tai AMK:ta. Hänen kyvyillään ja motivaatiollaan akateemisissa tehtävissä menestyminen tai edes työllistyminen on varsin vaikeaa. On hyvä ymmärtää, missä rima nykyään on. Lue vaikka tätä foorumia, niin ymmärrät, että 70-luvun akateemiset suojatyöpaikat ovat kortilla.

Niin mutta kun se talous se talous...viis ihmisistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luojan kiitos pääsin opiskelemaan tänä vuonna. Poikaystäväni ei ollut yhtä onnekas. Jos hänellä ei ensi keväänäkään tärppää, taitaa jäädä kaupan kassalle loppuiäkseen, vaikka fiksu on. Ikävämpi homma, varsinkin kun itse en tule mitään kovin hyvää palkkaa alallani saamaan.

Lukio ei mennyt mullakaan hyvin, koska kärsin mielenterveysongelmista ja jouduin jo lukiossa käymään töissä, että sain kirjat ja terapian omavastuun maksettua. Siinä sitten tietenkin paloin loppuun, pidin useamman välivuoden ja alan vasta nyt olla kunnossa. Pärjään alallani erinomaisesti, suoritin jo aiemmin joitain kursseja avoimessa menestyksekkäästi ja samalla linjalla näyttäisivät tämänkin syksyn kurssit menevän. Pelkillä lukion papereilla en olisi ehkä koskaan päässyt tähän ja tilalleni olisi valittu joku, joka ei todennäköisesti olisi alalla yhtä hyvä ja motivoitunut.

Selvästikään et ole kykenevä tekemään kovaa työtä pitkällä tähtäimellä. Myöskään pehmeä pääkoppasi ei mahdollista merkittäviä suorituksia työelämässä. Ikävä sanoa, mutta paljon parempia kandidaatteja opintoihin olisi pilvin pimein.

Mitä tulee poikaystävääsi, niin ei kannata hänenkään osalta maalailla liian korkeita odotuksia. Suomessa yliopistotutkinnon suorittaa miltei kolmasosa. On selvää, että taso ei voi olla kovin korkea. Jos poikaystäväsi ei edes tähän joukkoon mahdu, niin ei häntä kovin fiksuksi voi kutsua.

Tää on just tätä latistusilmapiiriä mitä Suomessa aina. Todellako mielestäsi lukiolaisen pitäisi kestää masennus ja ahdistuneisuus, koulun paineet ja työnteko toimeen tulemiseksi samanaikaisesti? Mulla on huonot lähtökohdat, joo, mutta terapia auttoi paljon ja kun olen työkuntoinen, olen älykäs ja aikaansaava. Haluan ihan tavallista työelämää, en ole urakeskeinen ja tähtään näillä näkymin aineenopettajaksi. En ole kuullut opettajien rakentavan varsinaista uraa noin muutenkaan. Toisaalta myös tutkijan työ kiinnostaa, mutta siinä kieltämättä hirvittää hieman kuormittavuus ja epävarmuus. Toisaalta itsevarmuus lisääntyy ja kuormittavuuteen tottuu opintojen edessä, luulisin.

Mitä poikaystävääni tulee, hän etsii vielä omaa alaansa ja haki tänä vuonna ensimmäistä kertaa tosissaan. Hänelläkin meni lukio vain keskinkertaisesti enemmänkin kotiolojen kuin potentiaalin takia. Pääsykokeilla varmasti pääsisi motivoituneena sisään, joten todella toivon, että löytää todella sen motivaation kevääseen mennessä.

Suosittelen opettelemaan vähän empatiaa. Ongelma on, että jotkut, kuten ilmeisesti sinä ja tämän maan päättäjät, eivät juuri ymmärrä motivaation rakentumisesta ja merkityksestä. Ei kai niitä voi siitä moittia, joiden elämä on aina mennyt suoraan odotusten mukaisesti tai jotka ovat saaneet kaiken valmiina.

Miksi on poikaystävän päästävä juuri yliopistoon, jos ei edes motivaatiota ole? Veronmaksajat maksavat sata tonnia siitä, että joku keskinkertaisuus saa vähän statuksen kohotusta mielestään? Ei todellakaan näin!

Kyse on mahdollisuuksien tasa-arvosta. Ei tule päästä yliopistoon jos ei pääsyään sinne ansaitse, mutta pääsykokeessa osaamisensa todistaminen on helvetin paljon helpompaa kuin pieleen menneiden yo-kirjoitusten korottaminen. Eikö pääsykoe nimenomaan halutulle alalle kerro kuitenkin siitä osaamisesta enemmän kuin ne yo-kirjoitukset? Joka tapauksessa luotto on vahva siihen, että hänkin pääsee opiskelemaan. Jos ei pääse, ei ole sitten tehnyt työtä tarpeeksi. Harmillista tässä on se, että virheiden korjaamisesta jälkikäteen tulee todella vaikeaa, jopa mahdotonta. 

Suosittelen poikaystävällesi käytännön työtä tai AMK:ta. Hänen kyvyillään ja motivaatiollaan akateemisissa tehtävissä menestyminen tai edes työllistyminen on varsin vaikeaa. On hyvä ymmärtää, missä rima nykyään on. Lue vaikka tätä foorumia, niin ymmärrät, että 70-luvun akateemiset suojatyöpaikat ovat kortilla.

Joo, hyvähän teidän on tuntematta sanoa yhtään mitään ihmisen kyvyistä. Ja miten ihmisellä voisi olla motivaatiota ennen kuin on löytänyt sen oman alansa? Ei motivaatio ole mikään absoluuttinen ilmiö, vaan se vaatii itselleen kohteen. Ei minullakaan ollut motivaatiota kun en vielä tiennyt mitä haluan, mutta avoimeen lähdin kokeilemaan ja rakastuin alaan saman tien. Jos olisin jättänyt avoimen opinnot väliin ja hakenut arvaillen vähän johonkin, tuskin olisin nyt minäkään opiskelemassa. 

Annetaan niiden pääsykokeiden vielä kerran näyttää, mihin poikaystävästäni on. Vahvasti epäilen, ettet sinä ole niitä kokekysymyksiä laatimassa tai vastauksia arvioimassa. En ymmärrä, mitä hyötyä kenellekään on toisten mollaamisesta ihmistä tuntematta. Pointtini oli, että yo-kirjoituksilla opiskelemaan hakeminen mittaa motivoituneisuutta ja soveltuvuutta alalle paljon huonommin kuin spesifit pääsykokeet. Jos pääsykokeita ei läpäise, ei paikkaa tietysti ansaitsekaan, koska ei ole soveltuvimpien ja osaavimpien joukossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ruotsissa ja monessa muussa maassa ei ole pääsykoesysteemiä. Tarkoitus on että yliopistoon pääsee ne jotka kuuluu sinne eli hyvin lukion suorittaneet suorastaan erinomaisesti. Nyt on liikaa keskivertoa yliopistoissa. 

Ruotsissa ei ole ylioppilaskirjoituksia, joten puhut skeidaa.

Miten niin skeidaa ja miksi yläpeukut? Tämä henkilö sanoi, että Ruotsissa ei ole pääsykokeita, mikä on aivan totta. Ruotsissa ei myöskään ole yo-kirjoituksia, vaan paikat jaetaan suurilta osin lukioarvosanojen perusteella.

Joo, poistakaa ennemmin ne yo-kokeet. Niillä ei tee mitään.

Te, joiden mielestä pääsykokeiden poistaminen on vain hyvä juttu ja yo-kokeet mittaavat osaamista ja soveltuvuutta alalle kuin alalle riittävästi: Eivätkö lukiossa sairastaneet ansaitse päästä korkeakouluun? Onko paras ikä motivaation ja oman itsensä löytämiseen 18 tai 19 vuotta? Ettekö usko, että älykäs tai osaavakin ihminen voi epäonnistua ylioppilaskirjoituksissa? Onko suora koulutusputki tärkeämpää kuin se, että kullekin alalle pääsevät juuri ne siitä alasta eniten kiinnostuneet ja lahjakkaimmat?

Vaikutukset tulevat heijastumaan yksilötason lisäksi myös yhteiskuntaan. 

Yo kirjoitukset voi hajauttaa. Ei kaikkia tarvitse kirjoittaa keväällä. Ei kaikki voi päästä yliopistoon. Amista ei lakkauteta ja sieltäkin lahjakas pääsee yliopistoon halutessaan.

Vierailija kirjoitti:

Päästetään kaikki yliopistoon, annetaan tutkinto pienellä vaivalla ja annetaan työelämän karsia menestyjät ja luuserit. Nythän ollaankin jo osittain siinä tilanteessa, kun heikoimmalle maisteriksi päässeelle ainekselle ei enää löydy "oman alan" tai "koulutusta vastaavaa" työtä.

Ainoa ratkaistava ongelma on se, että miten ihmisille saadaan realistinen ymmärrys heidän tasostaan. Nythän esimerkiksi nämä akateemiset työttömät luulevat olevansa jotain stevejobseja koulutuksensa vuoksi, vaikka maailma on osoittanut, että duunaritasolla ollaan. Fiksumpaa heille itselleenkin vaan todeta realiteetit.

Kai sinä, joka kuvittelet olevasi jonkinlainen asiantuntija, ymmärrät, miten paljon esimerkiksi suhteet vaikuttavat työllistymiseen? Tunnen L:n ylioppilaan, joka lähti lukemaan melko hyvää alaa yliopistoon, mutta sellaista, jossa mm. suhteet olisivat eduksi työllistymisessä.  Valmistui vuotta aiemmin kuin alalta normaalisti, mutta kuka ottaa vakavasti niin nuorta henkilöä, jolla ei ole kovin paljon työkokemusta? Arvosanat aina olleet loistavia, mutta todistuksillahan ei tee suurimmaksi osaksi yhtään mitään, sen pitäisi jokaisen nykyään jo tietää. Esimerkkitapaus voi vielä saada tuulta siipiensä alle, mutta se saattaa tapahtua ulkomailla, ei Suomessa.

Vierailija kirjoitti:

Yo kirjoitukset voi hajauttaa. Ei kaikkia tarvitse kirjoittaa keväällä. Ei kaikki voi päästä yliopistoon. Amista ei lakkauteta ja sieltäkin lahjakas pääsee yliopistoon halutessaan.

Mutta miksi tämä systeemi on sinusta nykyistä parempi? 

Vierailija kirjoitti:

Te, joiden mielestä pääsykokeiden poistaminen on vain hyvä juttu ja yo-kokeet mittaavat osaamista ja soveltuvuutta alalle kuin alalle riittävästi: Eivätkö lukiossa sairastaneet ansaitse päästä korkeakouluun? Onko paras ikä motivaation ja oman itsensä löytämiseen 18 tai 19 vuotta? Ettekö usko, että älykäs tai osaavakin ihminen voi epäonnistua ylioppilaskirjoituksissa? Onko suora koulutusputki tärkeämpää kuin se, että kullekin alalle pääsevät juuri ne siitä alasta eniten kiinnostuneet ja lahjakkaimmat?

Vaikutukset tulevat heijastumaan yksilötason lisäksi myös yhteiskuntaan. 

Minäkin olen ajatellut tätä uudistusta koskien erästä lukion rinnakkaisryhmässä ollutta tyttöä, jolla oli syöpä. Se varmasti vaikutti arvosanoihin ja hän joutui olemaan melko paljon pois. Pitäisikö tässä tapauksessa sitten olla aloittamatta koko lukiota ja olla muutaman vuoden tekemättä mitään, jotta lukio menisi tarpeeksi hyvin, kun sen aloittaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luojan kiitos pääsin opiskelemaan tänä vuonna. Poikaystäväni ei ollut yhtä onnekas. Jos hänellä ei ensi keväänäkään tärppää, taitaa jäädä kaupan kassalle loppuiäkseen, vaikka fiksu on. Ikävämpi homma, varsinkin kun itse en tule mitään kovin hyvää palkkaa alallani saamaan.

Lukio ei mennyt mullakaan hyvin, koska kärsin mielenterveysongelmista ja jouduin jo lukiossa käymään töissä, että sain kirjat ja terapian omavastuun maksettua. Siinä sitten tietenkin paloin loppuun, pidin useamman välivuoden ja alan vasta nyt olla kunnossa. Pärjään alallani erinomaisesti, suoritin jo aiemmin joitain kursseja avoimessa menestyksekkäästi ja samalla linjalla näyttäisivät tämänkin syksyn kurssit menevän. Pelkillä lukion papereilla en olisi ehkä koskaan päässyt tähän ja tilalleni olisi valittu joku, joka ei todennäköisesti olisi alalla yhtä hyvä ja motivoitunut.

Selvästikään et ole kykenevä tekemään kovaa työtä pitkällä tähtäimellä. Myöskään pehmeä pääkoppasi ei mahdollista merkittäviä suorituksia työelämässä. Ikävä sanoa, mutta paljon parempia kandidaatteja opintoihin olisi pilvin pimein.

Mitä tulee poikaystävääsi, niin ei kannata hänenkään osalta maalailla liian korkeita odotuksia. Suomessa yliopistotutkinnon suorittaa miltei kolmasosa. On selvää, että taso ei voi olla kovin korkea. Jos poikaystäväsi ei edes tähän joukkoon mahdu, niin ei häntä kovin fiksuksi voi kutsua.

Tää on just tätä latistusilmapiiriä mitä Suomessa aina. Todellako mielestäsi lukiolaisen pitäisi kestää masennus ja ahdistuneisuus, koulun paineet ja työnteko toimeen tulemiseksi samanaikaisesti? Mulla on huonot lähtökohdat, joo, mutta terapia auttoi paljon ja kun olen työkuntoinen, olen älykäs ja aikaansaava. Haluan ihan tavallista työelämää, en ole urakeskeinen ja tähtään näillä näkymin aineenopettajaksi. En ole kuullut opettajien rakentavan varsinaista uraa noin muutenkaan. Toisaalta myös tutkijan työ kiinnostaa, mutta siinä kieltämättä hirvittää hieman kuormittavuus ja epävarmuus. Toisaalta itsevarmuus lisääntyy ja kuormittavuuteen tottuu opintojen edessä, luulisin.

Mitä poikaystävääni tulee, hän etsii vielä omaa alaansa ja haki tänä vuonna ensimmäistä kertaa tosissaan. Hänelläkin meni lukio vain keskinkertaisesti enemmänkin kotiolojen kuin potentiaalin takia. Pääsykokeilla varmasti pääsisi motivoituneena sisään, joten todella toivon, että löytää todella sen motivaation kevääseen mennessä.

Suosittelen opettelemaan vähän empatiaa. Ongelma on, että jotkut, kuten ilmeisesti sinä ja tämän maan päättäjät, eivät juuri ymmärrä motivaation rakentumisesta ja merkityksestä. Ei kai niitä voi siitä moittia, joiden elämä on aina mennyt suoraan odotusten mukaisesti tai jotka ovat saaneet kaiken valmiina.

Miksi on poikaystävän päästävä juuri yliopistoon, jos ei edes motivaatiota ole? Veronmaksajat maksavat sata tonnia siitä, että joku keskinkertaisuus saa vähän statuksen kohotusta mielestään? Ei todellakaan näin!

Kyse on mahdollisuuksien tasa-arvosta. Ei tule päästä yliopistoon jos ei pääsyään sinne ansaitse, mutta pääsykokeessa osaamisensa todistaminen on helvetin paljon helpompaa kuin pieleen menneiden yo-kirjoitusten korottaminen. Eikö pääsykoe nimenomaan halutulle alalle kerro kuitenkin siitä osaamisesta enemmän kuin ne yo-kirjoitukset? Joka tapauksessa luotto on vahva siihen, että hänkin pääsee opiskelemaan. Jos ei pääse, ei ole sitten tehnyt työtä tarpeeksi. Harmillista tässä on se, että virheiden korjaamisesta jälkikäteen tulee todella vaikeaa, jopa mahdotonta. 

Suosittelen poikaystävällesi käytännön työtä tai AMK:ta. Hänen kyvyillään ja motivaatiollaan akateemisissa tehtävissä menestyminen tai edes työllistyminen on varsin vaikeaa. On hyvä ymmärtää, missä rima nykyään on. Lue vaikka tätä foorumia, niin ymmärrät, että 70-luvun akateemiset suojatyöpaikat ovat kortilla.

-70 luvulla oli lama. Työttömyys jopa 20% eikä työttömyyskorvausta. -90 luvulla sama mutta korvaus.

Nyt työttömyys on 8%

Mitenköhän sitten mahdetaan tämän uudistuksen myötä tukea alanvaihtoa? Kyllä siitä puhutaan, pitäis jättää toinen väylä alanvaihtajille ja blaablaablaa, mutta käytännössä sitä mahdollisuutta supistetaan jatkuvasti. Ensikertalaiskiintiöt aloittivat tämän tien ja yliopistoissa moni ala vähentää avoimen puolen opintotarjontaansa jatkuvasti. Sitten vielä pistetään sisäänpääsy vallan riippuvaiseksi yo-arvosanoista. Ovia sulkeutuu alanvaihtajan nenän edestä koko ajan.

Niin että muistakaa nyt sitten valita heti kakarana oikein, kun ette sitten enää voi sitä alaa vaihtaa. Voivoi jos meni huonosti tai jos se ala ei napannutkaan, ihan oma syy! Kyllä nyt olisi pitänyt 16-vuotiaana tajuta, mitä aineita opiskella lukiossa. Jää sitten aikuisena kotiin makaamaan työttömyysrahalle tai mene vaikka puhelinmyyjäksi. Mutta älä hyvä luoja sentään lähde kouluttautumaan uudelleen kun sun putki meni jo!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nää uudistukset on ihan älyttömiä niitä kohtaan, jotka vaihtavat alaa esim. terveyssyistä. Miulla yksi korkeakoulututkinto alla ja haluaisin opiskelemaan toisen yo:oon, mutta nykyiset kiintiöt on jo tarpeeksi iso este sisäänpääsylle - saatikka jos pääsykokeet poistetaan. Kortistoon siis. 💪

Ei yhteiskunnan pidä maksaa sitä että joku käy kaksi korkeakoulututkintoa. Eihän tuossa ole mitään järkeä.

Joku vastuu pitää yksilölläkin olla. Sitä paitsi viet samalla joltain toiselta mahdollisuuden päästä opiskelemaan.

Eihän yhteiskunta maksakaan. Opintotukikuukausia on käytettävissä vain tietty määrä ja kun ne on käytetty loppuun, ei opintotukea voi enää saada.

Lisäksi jos on päässyt rehellisin keinoin sisään, niin eikös jokainen sisäänpäässyt vie ihan yhtä lailla joltakin toiselta mahdollisuuden päästä opiskelemaan? Mutta jos ei ole heti päässyt sisään, voi yrittää seuraavalla kerralla uudelleen. Varsinkin suosituimmilla aloilla on lähes enemmän kuin normaalia, että useimmat eivät pääse ensimmäisellä kerralla sisään.

Jaa, eikö yhteiskunta sinusta maksakaan niitä kaikkia tutkintoja, joita voi maksutta suorittamaan? 

Kun selvästikin olet niin vahvasti ja luotettavasti syventynyt näihin kustannusasioihin, niin voisit ihan huviksesi tehdä laskeskella, paljonko maksavat yhteiskunnalle koulutetun ihmisen pitkäaikaistyöttömyys, pätkätöiden väliin jäävät työttömyysjaksot, henkilön hukatut resurssit tämän työllistyessä matalan tason työhön, jossa hän ei saa mahdollisuutta käyttää todellista kapasitettiaan, ja moni muu tähän liittyvä asia.

Lukisitko ne kommentit kunnolla ennen kuin alat v*ttuilla, kiitos. Jos joku väittää, että opiskelemisen kustannukset yhteiskunnlle koostuvat opintotuen maksamisesta opiskelijalle, on syytäkin huomauttaa, että ilmaisen tutkinnon tarjoaminen ei suinkaan ole ilmaista yhteiskunnalle. Esim. lääkärin kouluttaminen maksaa Helsingissä noin 175 000 e.

Se, miten monta tutkintoa yhteiskunnan tulisi kustantaa yhdelle henkilölle, on eri asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yo kirjoitukset voi hajauttaa. Ei kaikkia tarvitse kirjoittaa keväällä. Ei kaikki voi päästä yliopistoon. Amista ei lakkauteta ja sieltäkin lahjakas pääsee yliopistoon halutessaan.

Mutta miksi tämä systeemi on sinusta nykyistä parempi? 

Pääsykoesysteemi ei olekaan hyvä. Tietyille aloille monet lukee vuosia. Sen mukaan miten kirjoittaa ja jotain muuta siihen vielä päälle.