vauvakuumetta...olenko valmis äidiksi?

Luulen että äidiksi on valmis silloin kuin siltä itsestä tuntuu.

Ei ole mitään määriteltyä ikää jolloin on valmis äidiksi.

Itse tulin äidiksi yllättäen 20vuotiaana ja kyllä sitä odotus aikana ja lapsen syntymän jälkeen " kasvoi" äidiksi.

Minulla lapset on siis aikuisia ennen kuin olen 40 vuotias. Kerkiän matkustella silloinkin ja vaikka opiskellakkin.

Ja moni äiti ihminen opiskelee vaikka lapsia onkin.



Jotta lapsia tekee niin siihen ei tarvita omakotitaloa joka on maksettu tai edes isoa uutta autoa.



Se on se miten asioihin suhtautuu ja mitä itse elämältään haluaa ja mitä haluaa lapselleen antaa.



Itse olen ihan tyytyväinen nykyiseen elämääni kahden pienen lapsen äitinä ja syksyllä annetaan kolmannenkin tulla jos on tullakseen.



Äiti 23v, lapset 2v ja 1v

kun meidän esikoinen synty 11/2002. Oltiin tunnetttu miehen (lapsen isän) kanssa puolisen vuotta ja heti kun annettiin vauvalle lupa tulla olin raskaana. Tämän hetkinen kuopus sai alkunsa yllättäen, esikoinen on silloin 3kk. Nyt meille on mahdollisesti tulossa kolmas marrasvauva. Esikoisen ja kakkosen ikäero on siis 1v3viikkoa ja nyt tulee se 3vuotta keskimmäiseen ikäeroa.



Aikamoinen katastrofi suvulle oli kun kuulivat tulevasta vauvasta. Oli kummankin sukuun eka vauva,itseäni huoletti miten pärjään vauvan kanssa,kun ennen ole hoitanut pieniä, mutta meillä on menny hienosti. Ja anoppi on aivan ihana, omaan äitiini on taas huonommat suhteet.

Meillä ei miehen kanssa kuumeilut oikein menneet yksiin. Tai oikeastaan mulla ei koskaan mitään kuumetta ollutkaan. Tiesin vain, että haluan joskus lapsen/lapsia, ja jossain vaiheessa sitten näytti siltä, että voisi olla aika. Olin 28 v., ja siinä vaiheessa asunut mieheni kanssa kymmenisen vuotta. Ystävälläni oli rankkoja kokemuksia, joiden (ja sairaalalevon) jälkeen vihdoin elävänä syntynyt lapsi, ja se kyllä vaikutti muhunkin. Aikani asioita pyörittelin ja päädyin tulokseen, ettei mitään saa, jos ei uskalla yrittää.



Jonkin verran voi tulevaisuutta varmistella etukäteen, esim. taloudellista puolta, mutta mikäänhän ei ole koskaan varmaa. Vastuusta...ajattelin, että kyllä se elämä siitä muovautuu. Lapsi on osa elämää: toisaalta pieni ihme, toisaalta kuitenkin niin jokapäiväinen, tavallinen juttu. Tätä on vaikea selittää, kuten huomaa. En ajattele joka päivä, kuinka kiinni olen lapsessa vielä monta vuotta. Vauva voi lykätä joitakin asioita, mutta mistään tärkeästä en ole joutunut luopumaan. Ja paljon olen saanut tilalle.

Heips, minäkin esittäydyn täällä. Hieman varovaisesti, koska en oikein itsekään uskalla myöntää että kuumetta on noussut ;)



Olen 26-vuotias, ja mieheni 29. Naimisissa viime syksystä. Yhdessä 3.5 vuotta. On alkanut mietityttää, kuinka kauan sitä uskaltaa miettiä ja pohtia tätä vauva-asiaa kun vuodet vierivät niin nopeasti. Ei ole sellaista todella vahvaa vauvakuumetta, mutta tiedän kuitenkin haluavani useamman lapsen. Eli vähitellen pitäis aktivoitua... Suvussa on lapsettomuutta ollut, joten olen senkin puolen asiasta tiedostanut enk haluaisi odottaa liian vanhaksi. Se vasta ottaisi päähän, jos huomaisi jahkanneensa liian kauan. Ei kai tässä asiassa täysin varma voi olla, onhan lapsen tulo sellainen elämänmuutos. Meillä on kyllä kaikki puitteet kunnossa: on työtä molemmilla niin paljon kuin jaksaa tehdä, oma (laina-)asunto, ollaan terveitä ymym. Nyt pitäis sitten vaan uskaltaa ottaa se askel tuntemattomaan... ja toivoa että luoja suo.