Voisiko joku selittää, miksi toi Taylor Swift on noin suosittu?
Vilpitön kysymys. Kaikista muista viime vuosikymmenten megastaroista pystyn tunnistamaan jonkun vahvuuden, vaikken henkilökohtaisesti musiikista pitäisikään. Beyoncella on hyvä ääni, Gaga oli breikatessaan tosi eksentrinen ja rajoja rikkova ja sen biisit toimii hyvin yökerhoissa. Swift on täysin tusinapoppia ja medianaamanakin valju.
Kommentit (56)
Hyvä kysymys etkä ole lainkaan ainoa, joka ihmettelee.
Olen tullut siihen tulokseen että menestys kertoo zoomereiden sielunmaisemasta, joka on ilmeisesti vaan tosi beige.
Villi arvaus: iso määrä ihmisia pitää hänestä ja/tai hänen esittämistään musiikista. Musiikkimaku on monialainen erilainen ja pitää olla aika no "kehittymätön", jos ei sitä ymmärrä.
Minä luulen että tämä vetoaa sellaiseen keskiverto väestöön eli aika harmaata vedettynyttä. Samaa kuin tämän laulut joissa en tajua mikä näissä voi viehättää. Haastatteluissa puhuu paljon ja kertoo jututja pitkän kaavan mukaan, eräänlaisia tarinoita. Samaa kaavaa varmaan nämä laulutkin.
Taylorilla taitaa olla kyse sanoituksista, eikä siitä, että olisi mitään Beatles-tasoisia sävellyksiä.
Teinien elämää koskevia tarinoita.
Vierailija kirjoitti:
Taylorilla taitaa olla kyse sanoituksista, eikä siitä, että olisi mitään Beatles-tasoisia sävellyksiä.
Teinien elämää koskevia tarinoita.
Suora lainaus suosituimman biisin sanoituksesta:
"'Cause the players gonna play, play, play, play, play
And the haters gonna hate, hate, hate, hate, hate
Baby, I'm just gonna shake, shake, shake, shake, shake
I shake it off, I shake it off (whoo-hoo-hoo)"
Tää on nyt sitten jotain ihan tajunnanräjäyttävän hyvää lyriikkaa?

Ei. Mutta "pelurit pelaa, vihaajat vihaa, enkä minä välitä" on sen faneille sopiva sisältö.
Ameriikan Vesala. Middle of the road.

Blääh.
Hengetöntä, hajutonta ja mautonta poppia söpöyskuplassa eläville tyttölapsille. Rokkenrollin, lihallisuuden ja elämän antikliimaksi. Suosio sopii seksittömään ja lapsettomaan ajankuvaan.
Vierailija kirjoitti:
Ameriikan Vesala. Middle of the road.
Siis Vesalahan on suorastaan älykköjen taidetta verrattuna Swiftiin.
Peruskaunis nuori nainen kyllä, mutta ihan tyhjää täynnä olevat silmät. Tuntuu että sielussa ei ole tuiketta tai ketään ei ole kotona siellä sinisten silmien takana
Ainakin Hesari tuntuu suosivan artistia, pelkästään yhden kuukauden aikana Taylorista tehty kahdeksan artikkelia lehteen. Aiemmin viime vuonna jo ihmettelin, että onko kenestäkään muusta artistista kirjoitettu Hesarissa yhtä paljon.

Miljardööri, joka on tehnyt rahansa nuorena musiikilla. Aika harvinaista.
Tietysti se on auttanut pääsemään alkuun, jos on rikkaat vanhemmat.
Aloitukseni poistettiin eilen, veikkasin siinä että kun kiltillä kantri/balladibiiseillä näkyvyyttä saanut Taylor pääsi 2017 aikoihin illupiireihin hyvin vapaamuurari/satanistisella videollaan Look what you made me do.
Siinä kostobiisissään ryöpyttää vihollistaan Katy Perryä, mutta muutoin video on halloween-tavaraa ja siinä julistetaan "Old Taylor is dead." Siinä on kuin risti jolle Taylorin aikaisemmat alter egot yrittää päästä, mutta sitä hallitsee uusi Taylor...jotain ihmislaboratoriota ja kissahattua jne, jotka on Lady Gagallakin ja Katy Perryllä illuvideoissa.
Suosio räjähti heti sen jälkeen ja Taylor alkoi hallita musaskeneä.
Jos on Epsteinin ja Rotschildien seremonioista lukenut, niin samaa settiä.
Nimi on tuttu mutta luulin häntä näyttelijäksi en edes tiennyt että on laulaja.
Somen joukkohysteria. 💩🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑🐑
Varmaan just siks. Ei ärsytä ketään, joten toimii riittävän hyvin sekä jenkeissä että saudeissa.