Avovaimo kohtelee kuin roskaa

Vierailija kirjoitti:

Oletko yhtään miettinyt mikä häntä voisi vaivata? Olet yrittänyt tehdä kaikenlaista, mutta et voi tilannetta korjata jos et tiedä mikä on rikki.

Hänen vaimonsa ei suostu puhumaan!

Ei siihen aina mitään alkua eikä syytä löydy. Tulee vain sellainen kyllästyminen. Täytyy koittaa puhua ja kertoa että on huolissaan ja surullinen ja että ei kestä toiselta tuollaista käytöstä.. Pue omat tunteet sanoiksi ja anna toiselle ajattelemisen aihetta

Ei voi olettaa että toinen kestää suhteessa jatkuvaa kylmyyttä..

Vierailija kirjoitti:

Täällä sama, kolme lasta, joten ei tästä voi lähteäkään. Aikani yritin ja surin, mutta nyt olen vaiheessa jossa ei jaksa enää välittää. Mieliala on parempi, kun on hyväksynyt asian. Lähden heti kun tuo nuorin on täysi-ikäinen, mitäs tässä toisiamme kiduttamaan. Salaista tyytyväisyyttä tunnen siitä että tiedän vaimon olevan pulassa yksinään,

Älä nyt helv..tti ainakaan noin tee. Lähde mielummin kun muulla perheell ja itselläsi olisi vielä aikaa rakentaa uutta elämää.

Oma isäni lähti muutama viikko-kuukausi sen jälkeen kun olin täyttänyt 18 ja muuttanut pois kotoa, samalla jättäen äitini täysin yksin. Voin kertoa kolmilapsisen perheen nuorimpana, että hieman sieppaa, kun jouduin toimimaan jokaisen perheenjäsenen terapeuttina ja keskusteluapuna, järjestämään kriisiapua aina kun joku uhkasi tehdä itsemurhan tai muuta typerää, välit toiseen siskoon ovat menneet kokonaan jne. Välit isään ovat myös nykyään varsin viileät, ennen olin aina isin tyttö. Vaikka hän yrittää kovasti päästä osaksi elämääni, en silti saata unohtaa.

Voisiko avopuolisosi olla pahoillaan siitä, että ette ole vielä naimisissa? Avioliitossa eläminen ja siihen sitoutuminen voi joskus tuoda aivan erilaisen sävyn ja turvan yhdessä olemiseen.

Paha mieli voi johtua väsymyksestä, mutta taustalla voi olla myös jokin sellainen asia, joka aiheuttaa sydämeen katkeruutta ja kovettaa naisen herkkyyden.

Toivottavasti saatte suhteenne uuteen kukoistukseen. <3 Ei kannata luovuttaa liian helposti. Suomessa on jo aivan liikaa surullisia eronneita ja rikkoutuneita perheitä.

Voisit varmaan olla mun mies (paitsi että hän ei halua pariterapiaan!). Hänellä on stressaava työ ja on aina töissä. Minäkin käyn töissä. Tiedän että molemmat ollaan lujilla. Mutta minusta tuntuu, että en saa kohta happea. Minulla ei ole koskaan aikaa itselleni. Ei harrastuksia, ei mitään. Elämä on töitä, kodin siivoamista, ruoanlaittoa, lasten asioita, lasten harrastuksia jne. En enää jaksa edes kysyä missä sinä olet ja milloin tulet kotiin. Koti on kaaoksessa, olen vain niin väsynyt ja pettynyt itseeni äitinä, kun en jaksa enkä pysty. Lasten petusasiat hoidan ja oman työni, muuhun voimat ei enää riitä. Tätä on jatkunut vuosikausia, eikä loppua näy vielä vuosiin. Apua tarvitsisimme, mutta en tiedä miten ja mistä. Häpeä on myös kova ja syyllisyys, kun ei oikein pärjää. Sinun mielestä kaikki on muuten ihan ok, mutta minä olen kiukkuinen ja paha. En jaksa enää yrittää edes puhua. Tuntuu kuin olisin tynnyrin sisäällä, eikä kukaan kuule kun huudan.

Vaimosi on luultavasti väsynyt, fyysisesti ja henkisesti. Hän on ilmeisesti kotiäitinä vielä? Työt tai opiskelu voisi auttaa. Itse olin aivan loppu kun olin vain kotona. Elämä alkoi maistua ihan toisenlaiselta, kun pääsin kouluun. Jaksaa lastenkin kanssa paremmin. Pääasia että on jotain kodin ulkopuolista elämää.

Mulla lapsen heräily ja yleinen väsymys aiheutti myös masennusta. Nyt kun mietin millainen olin pari vuotta sitten, en meinaa tunnistaa itseäni.

Se, että tekee kotitöitä ja hoitaa lapsia, ei ole mikään erityinen ylpeydenaihe tai vaimon auttamista. Se on normaalia elämää. Ehkä et ole ennen osallistunut vaimon mielestä, ja nyt hän ajattelee että vain mielistelet? Arvailen vain. Läheisyyttäkin pitää olla ilman, että se johtaa seksiin. Itseäni korpesi suuresti, kun kaikki eksän hipelöinnit olisivat aina hänen puoleltaan johtaneet seksiin. Tuli olo, että olen pelkkä kodinhoitaja ja pillu. Ei paljon halailu kiinnostanut enää. En väitä että teillä on näin, mutta näitä asioita on hyvä pohtia.

Ohjeistan siis, että ohjaa vaimosi johonkin aivotyötä vaativaan tekemiseen kodin ulkopuolella. Saattaa auttaa. Myös jos masennusta on niin sitä kannattaa lähteä selvittelemään.

Onko vaimosi muuttunut radikaalisti vai onko hän ns aina ollut tuollainen ja nyt tilanne on vain kärjistynyt?

Vierailija kirjoitti:

Näin mummoperspektiivistä tiedän, että avovaimosi ja muidenkin vaikeiden naisten käytökseen voi olla vaikka mitä syitä, ihan pelkkä väsymyskin riittää. Yksi, mikä mieleeni tulee on se, että monia naisia, minua esimerkiksi, ärsyttäisi tavattomasti mies, joka kirjaimellisesti tai kuvaannollisesti kulkee koko ajan perässäni kerjäämässä rakkautta ja jolla ei ole mitään omaa elämää. Ihminen, jolla on vahvoja omia kiinnostuksen kohteita, päämääriä ja tavoitteita, on kiinnostava. En tarkoita, että jokaisen pitäisi haluta väitellä tohtoriksi, jokin harrastuskin riittää. Kunhan vain se vaimo ei olisi niin kaikki kaikessa, että miehen elämään ei mahdu muuta.  

Ja sitten kun sillä miehellä on jotain omaa elämää, niin vaimo avautuu täällä palstalla, että vituttaa se mies kun se käy vaan töissä ja harrastaa omiaan, ja mä teen kaiken yksin.

Nyt kuulostaa masennukselta. Työterveyshuoltoon yhteys, saikkua ja lepoa, aikaa löytää taas oma elämäsi ja rakkautesi. Terapiaa, yhdessä tai erikseen. Keskustelua avoimesti miehen kanssa, jo sen jakaminen, että nyt ei enää jaksa, voi helpottaa. Avun tarpeen myöntäminen on vaikeaa, mutta tärkeää! Voimia!

Vierailija kirjoitti:

Voisit varmaan olla mun mies (paitsi että hän ei halua pariterapiaan!). Hänellä on stressaava työ ja on aina töissä. Minäkin käyn töissä. Tiedän että molemmat ollaan lujilla. Mutta minusta tuntuu, että en saa kohta happea. Minulla ei ole koskaan aikaa itselleni. Ei harrastuksia, ei mitään. Elämä on töitä, kodin siivoamista, ruoanlaittoa, lasten asioita, lasten harrastuksia jne. En enää jaksa edes kysyä missä sinä olet ja milloin tulet kotiin. Koti on kaaoksessa, olen vain niin väsynyt ja pettynyt itseeni äitinä, kun en jaksa enkä pysty. Lasten petusasiat hoidan ja oman työni, muuhun voimat ei enää riitä. Tätä on jatkunut vuosikausia, eikä loppua näy vielä vuosiin. Apua tarvitsisimme, mutta en tiedä miten ja mistä. Häpeä on myös kova ja syyllisyys, kun ei oikein pärjää. Sinun mielestä kaikki on muuten ihan ok, mutta minä olen kiukkuinen ja paha. En jaksa enää yrittää edes puhua. Tuntuu kuin olisin tynnyrin sisäällä, eikä kukaan kuule kun huudan.

Näin. Puhumista puhumista eikä oletuksia suuntaan eikä toiseen.

En pidä avovaimoa pahana, minua pelottaa suunnattomasti kun en tunnu saavan yhteyttä häneen. Vika ei ole yksin hänessä, jos vain saisimme puhuttua lupaisin järjestää hänelle aivan niin paljon aikaa kun hän haluaa omiin menoihinsa.

Emme nimittäin mielestäni asu rangaistuslaitoksessa. Joustaisin jos ymmärtäisin että missä mättää!

Vierailija kirjoitti:

En pidä avovaimoa pahana, minua pelottaa suunnattomasti kun en tunnu saavan yhteyttä häneen. Vika ei ole yksin hänessä, jos vain saisimme puhuttua lupaisin järjestää hänelle aivan niin paljon aikaa kun hän haluaa omiin menoihinsa.

Emme nimittäin mielestäni asu rangaistuslaitoksessa. Joustaisin jos ymmärtäisin että missä mättää!

Ne on niitä kuuluisia ylä ja alamäkiä. Kerro herkästi ja tunteella noista tuntemuksistasi. Älä odota reaktiota heti. Anna aikaa. Älä pelkää konfliktia.

Vierailija kirjoitti:

En pidä avovaimoa pahana, minua pelottaa suunnattomasti kun en tunnu saavan yhteyttä häneen. Vika ei ole yksin hänessä, jos vain saisimme puhuttua lupaisin järjestää hänelle aivan niin paljon aikaa kun hän haluaa omiin menoihinsa.

Emme nimittäin mielestäni asu rangaistuslaitoksessa. Joustaisin jos ymmärtäisin että missä mättää!

Jos koitat niinpäin, että järjestät ensin aikaa. Konkreettisia tekoja. Sanot, että nyt saat huilata,vtee mitä tahdot. Hoida lapset, käy kaupassa, tee hyvää kunnon ruokaa, ulkoile öasten kanssa, leiki, lue kirjoja niille, hoida pyykit. Anna nukkua unevelkoja pois. Kotona se ei ehkä onnistu, mutta voisiko hän menmä vaikka vanhemmilleen yöksi tai hotelliin. Tee muutama päivä näin ja kysy sitten uudelleen sitä puhumista.

Heitä pellolle jos ei arvosta sinua.

Tuo on hyvä ajatus että järjestät sitä aikaa. Ilmoitat, että menet lasten kanssa mummolaan tms viikonlopuksi tai jos ei ole mahdollista, varaat vaimolle vaikka kylpyläviikonlopun. Tai edes että otat lapset ja menette monena iltana puistoon tai jonnekin. Älä kysy vaimolta vaan puet lapset ja sanot, että menee ainakin pari tuntia.

Usein pienet lapset takertuvat äitiin, vaikka isä olisikin paikalla. Tämä voi tuntua puuduttavalta, olla jatkuvasti vetovastuussa vaikka mies yrittäisikin tulla väliin.

Sitten ehdotat vaimollesi terapiaa, yksin tai kaksin. Varaat neuvolan kautta perheterapiaan ajan ja ilmoitat, että sellainen aika on varattu ja tuleeko hänkin vai menetkö yksin.

Tee päätöksiä ja tekoja itse. Kotiäiti saa koko ajan olla tekemässä ja päättämässä jonkun puolesta, ei hän jaksa enää tehdä niitä miehenkin puolesta.

Toivon ap, ettet tyrmää heti näitä mietteitä ja ajattele, että ei teillä ole noin jne. Ei ehkä olekaan, mutta ajatustyö on se joka auttaa eteenpäin.

En oikein osaa olla normaalisti, ajatukset sekavia enkä enään vaan yksinkertaisesti keksi että missä voin parantaa.

Olenkin auttanut sen minkä ehdin lasten ja huushollin kanssa viimeaikoina.

Olen varmaan shokissa edelleen ja tuntuu hirveältä kun olen vain ilmaa, joka haisee pierulta.

Ap, pariterapiaan voi mennä myös yksin jos vaimo ei tahdo mukaan. Saat sieltä uutta näkökulmaa tilanteeseen ja apua.

Vierailija kirjoitti:

En oikein osaa olla normaalisti, ajatukset sekavia enkä enään vaan yksinkertaisesti keksi että missä voin parantaa.

Olenkin auttanut sen minkä ehdin lasten ja huushollin kanssa viimeaikoina.

Olen varmaan shokissa edelleen ja tuntuu hirveältä kun olen vain ilmaa, joka haisee pierulta.

Ok, no sitten kuulostaa että tilanne on akuutti jos olette molemmat ihan lopussa. Siellä on lapset kuitenkin, joista huolehtia. Teidän täytyy hakea ulkopuolista apua. Jos lapsia ei saa mummolaan pariksi päiväksi niin sitten jotain muuta. Alkaisin siitä, että teidän pitää saada yhteistä aikaa ilman lapsia. Varmasti myös jotain muuta apua?

Vierailija kirjoitti:

En oikein osaa olla normaalisti, ajatukset sekavia enkä enään vaan yksinkertaisesti keksi että missä voin parantaa.

Olenkin auttanut sen minkä ehdin lasten ja huushollin kanssa viimeaikoina.

Olen varmaan shokissa edelleen ja tuntuu hirveältä kun olen vain ilmaa, joka haisee pierulta.

Shokissa? Mistä? Kauanko tuota vaimon käytöstä on nyt jatkunut?

Aloitat nyt vaikka siitä että lopetat vaimon "auttamisen" ja alat ihan vain hoitaa lapsia ja kotia. Ei se niin mene että toinen vain auttaa ja toinen on vastuussa. Tiedän, että kyse on vain sanamuodosta, mutta tuo sanavalinta voi hyvinkin heijastaa todellista tilannetta ja asetelmaa.

Sitten lakkaat olemasta hysteerinen. Sinun elämäsi, onnesi ja arvosi eivät ole vaimosi varassa. Luot ne ihan itse.

Olen shokissa, koska 3 viikkoa sitten hän puhui erosta. Nyt ei kuulemma tiedä.

Hösssötän kun en tiedä että miten päin olisin.

Öisin puristaa rintaa ja vatsaa vääntää koko tilanne.

Ap haluaa tukea ja apua niin jotkut täällä vain haukkuvat ja lyttäävät, taitaa olla miesvihaa havaittavissa...

Mun mielestä on hienoa, että Ap töiden ohella auttaa naista kodin hoitamisessa ja lasten kanssa. Vaikka koti ja lapset on yhteisiä, niin valitettavasti on niitä perheitä, joissa mies käy töissä ja pitää ainoastaan sitä hänen velvollisuutenaan, naisen harteille jää kaikki kotityöt sekä lapset. Kyllä mä ainakin muistan kehua miestä (en kiittää, vaan kehua) jos auttaa kotitöissä sekä on lapsen kanssa että saan edes hetken levähtää. Ja musta on hienoa kuulla, että oma-alotteisesti mies on menossa/haluamassa pariterapiaan.

Meillä tilanne niinpäin, että en saa mieheltä tarpeeksi läheisyyttä. En pusua, halia, syleilyä, koskettamista. Töistä tullessaan yleensä murahtaa (ja mulkoilee), ei voi edes kunnolla sanoa että moi. Seksiä on kerran viikossa/parissa, itse voisin petipuuhiin ryhtyä vaikka joka päivä mutta a) mies on liian väsynyt tai b) päätä särkee. Mä en ole käynyt melkein kahteen vuoteen missään (paitsi salilla), jos nään kavereita niin aina mun on otettava lapsi mukaan. Mies saa pitää jätkien iltoja, mutta minä en. Mies saa lähteä salille ihan milloin tahansa, mutta jos mä haluan salille lähteä, mun pitää ilmoittaa siitä miehelle noin 16h etuajassa. Kaikki tv-ohjelmat katsotaan vain miehen mukaan, jos mä olen katsomassa jotain sarjaa mikä ei miellytä miestä, vaihtaa kanavan ja pitää tyytyä hänen ohjelmiaan katsomaan enkä saa valittaa asiasta. Muutenkin on sellaisia päiviä, että ihan sama mitä teen, mitä puhun ja millä äänensävyllä, kaikki on väärin ja mulle huudetaan ja kiukutellaan. Noh ihan sama, kaikkeni olen yrittänyt ja miehelle sanonut että loputtomiin en tällaista jaksa, se on hänen oma valintansa panostaako vai ei.

Tulipa omaa tilannetta kerrottua, mutta joka tapauksessa ap:lle tsempit, sympatiat täältä!