Miksi äidit eivät vaadi puolisoiltaan tasa-vertaista osallistumista lapsien ja kodinhoitoon alusta saakka?

Ap, sinulla ei taida olla lapsia.

Sen verran elämästä irrallaan kommenttisi on. Toki, voihan sitä sopia vaikka mitä etukäteen ja mieskin lupaa helposti vaikka kuun taivaalta, kun se eka vauva on vasta kasvamassa vaimon kohdussa.

Mutta arki muuttaa usein ja helposti asioita. 

Ok, jos miehellä on asenne, että kodin- ja lastenhoito on "akkojen hommaa", niin sellaisen perusasenteen luulisi olevan selvillä jo varhaisessa vaiheessa.

Mutta enemmistö tuntemistani, kotitöistä riitelevistä pariskunnista on sellaisia, joissa mies EI kategorisesti kieltäydy vastuista - mutta on aloitekyvytön käskytettävä. Ja tiedätkös ap, sekin ryydyttää ihan sikana, että kaikkea lapsiin/kotiin liittyvää pitää AINA erikseen pyytää. Mitään perusvastuuta mies ei tunne.

Ja se, my friend, on asia, joka ainakin meillä kävi ilmi vasta lasten synnyttyä. Niin kauan kun meitä oli vain kaksi aikuista, vähät kotityöt oli helppo jakaa. Minä tein varmaan niitä enemmän, mutta kun siivottua tuli pari kertaa kuussa, niihin miehen kampeaminen ei ollut millään tavalla ongelma.

Kun lapsi syntyi, ja toinen - niin töiden määrä kymmenkertaistui. Ja sitten ei enää olekaan yhdentekevää olla se ainoa metatöistä vastaava: hommaa lapsille kuhunkin vuodenaikaan kuuluvat vaatteet, pesee ja silittää ja korjaa ne/järkkää lapsille harrastuksia ja hoitaa kuskaukset/järjestää leikkitreffit ja synttärit ja synttärilahjat/hoitaa lasten sairaudet, varaa lääkärit, käyttää lääkärissä ja hoitaa, kun lapsi yöllä herää oksentamaan/lukee iltasadut, leikittää ja ohjaa askartelemiset ja piirtämiset/käyttää lapsia leffoissa ja konserteissa/ pitää huolen terveellisestä syömisestä/hoitaa lapsen terapiat/lohduttaa ja valvoo leikit jnejne. 

Päälle vielä kotityöt.

Mies - toistan - tekee, jos erikseen pyydän. Oma-aloitteisesti ei oikeastaan yhtään mitään.

Ja kaikki tämä on hitaan kehityksen tulosta.

Väitän, että tuhoisinta työnjaolle on pitkät äitiys-lomat ja hoitovapaat. On aika selvää, että kun toinen tekee pitkää työpäivää, toinen ottaa ison osan lastenhoidosta ja kodinhoidosta kontolleen. Normaalia työnjakoa. Kun vaimo palaa töihin,  työnjako ei kumminkaan yllättäen muutukaan, vaan vaimo edelleen hoitaa valtaosan lasten- ja kodinhoidosta. Vaikka kuinka yrität neuvotella miehelle uusia vastuita, ne unohtuvat viikon sisällä, koska kukapas sitä nyt vapaaehtoisesti hyvästä palvelusta luopuu, kun siihen on ehtinyt parin vuoden ajan tottua...

Kyllä, se mies edelleen pyydettäessä tekee, mutta on raskasta olla se vastuullinen työnjohtaja. Lisäksi miehellä on aina jotakin "vitsikästä" venkoilevaa sanomista: "mitä, mulleko sä puhut? Miksi pitäis viedä lapset ulkoilemaan?" Kohta se "vitsikäs" venkoilu alkaa jatkuvasta sanomisesta muuttua vähemmän vitsikkääksi: "Mikä sä olet päättämään yksin, koska täällä pitää tehdä asioita?"

Joo, periaatteessa hyvä kysymys. Mutta rakas mieheni: siksi, että jos minä en päätä, näitä asioita ei koskaan tehtäisi.

Ajan kanssa vaimo kyllästyy pyytämään ja tekee itse. Mutta katkeruus kasvaa. Ja kun lapset ovat muuttaneet kotoa, miksi jatkaa aikuisen lapsen = aviomiehen passaamista enää? Kenkää mokomalle!

Vierailija kirjoitti:

Ap, sinulla ei taida olla lapsia.

Sen verran elämästä irrallaan kommenttisi on. Toki, voihan sitä sopia vaikka mitä etukäteen ja mieskin lupaa helposti vaikka kuun taivaalta, kun se eka vauva on vasta kasvamassa vaimon kohdussa.

Mutta arki muuttaa usein ja helposti asioita. 

Ok, jos miehellä on asenne, että kodin- ja lastenhoito on "akkojen hommaa", niin sellaisen perusasenteen luulisi olevan selvillä jo varhaisessa vaiheessa.

Mutta enemmistö tuntemistani, kotitöistä riitelevistä pariskunnista on sellaisia, joissa mies EI kategorisesti kieltäydy vastuista - mutta on aloitekyvytön käskytettävä. Ja tiedätkös ap, sekin ryydyttää ihan sikana, että kaikkea lapsiin/kotiin liittyvää pitää AINA erikseen pyytää. Mitään perusvastuuta mies ei tunne.

Ja se, my friend, on asia, joka ainakin meillä kävi ilmi vasta lasten synnyttyä. Niin kauan kun meitä oli vain kaksi aikuista, vähät kotityöt oli helppo jakaa. Minä tein varmaan niitä enemmän, mutta kun siivottua tuli pari kertaa kuussa, niihin miehen kampeaminen ei ollut millään tavalla ongelma.

Kun lapsi syntyi, ja toinen - niin töiden määrä kymmenkertaistui. Ja sitten ei enää olekaan yhdentekevää olla se ainoa metatöistä vastaava: hommaa lapsille kuhunkin vuodenaikaan kuuluvat vaatteet, pesee ja silittää ja korjaa ne/järkkää lapsille harrastuksia ja hoitaa kuskaukset/järjestää leikkitreffit ja synttärit ja synttärilahjat/hoitaa lasten sairaudet, varaa lääkärit, käyttää lääkärissä ja hoitaa, kun lapsi yöllä herää oksentamaan/lukee iltasadut, leikittää ja ohjaa askartelemiset ja piirtämiset/käyttää lapsia leffoissa ja konserteissa/ pitää huolen terveellisestä syömisestä/hoitaa lapsen terapiat/lohduttaa ja valvoo leikit jnejne. 

Päälle vielä kotityöt.

Mies - toistan - tekee, jos erikseen pyydän. Oma-aloitteisesti ei oikeastaan yhtään mitään.

Ja kaikki tämä on hitaan kehityksen tulosta.

Väitän, että tuhoisinta työnjaolle on pitkät äitiys-lomat ja hoitovapaat. On aika selvää, että kun toinen tekee pitkää työpäivää, toinen ottaa ison osan lastenhoidosta ja kodinhoidosta kontolleen. Normaalia työnjakoa. Kun vaimo palaa töihin,  työnjako ei kumminkaan yllättäen muutukaan, vaan vaimo edelleen hoitaa valtaosan lasten- ja kodinhoidosta. Vaikka kuinka yrität neuvotella miehelle uusia vastuita, ne unohtuvat viikon sisällä, koska kukapas sitä nyt vapaaehtoisesti hyvästä palvelusta luopuu, kun siihen on ehtinyt parin vuoden ajan tottua...

Kyllä, se mies edelleen pyydettäessä tekee, mutta on raskasta olla se vastuullinen työnjohtaja. Lisäksi miehellä on aina jotakin "vitsikästä" venkoilevaa sanomista: "mitä, mulleko sä puhut? Miksi pitäis viedä lapset ulkoilemaan?" Kohta se "vitsikäs" venkoilu alkaa jatkuvasta sanomisesta muuttua vähemmän vitsikkääksi: "Mikä sä olet päättämään yksin, koska täällä pitää tehdä asioita?"

Joo, periaatteessa hyvä kysymys. Mutta rakas mieheni: siksi, että jos minä en päätä, näitä asioita ei koskaan tehtäisi.

Ajan kanssa vaimo kyllästyy pyytämään ja tekee itse. Mutta katkeruus kasvaa. Ja kun lapset ovat muuttaneet kotoa, miksi jatkaa aikuisen lapsen = aviomiehen passaamista enää? Kenkää mokomalle!

Ja aina alkaa itku siitä, että vaimo vaatii liian korkeaa siisteystasoa. Siihen vedotaan joka ikinen kerta. Jos nainen edes vihjaisee että jotain voisi tehdä kun kahlataan roskissa kaulaa myöten, mies voi sen perusteella syyttää aina naista käskyttämisestä ja liiallisista vaatimuksista. Tuo pyyntö tekee miehelle mahdottomaksi tehdä pyydettyä asiaa seuraaviin kolmeen viikkoon, koska se on käskyttämistä ja liikaa vaatimista ja pakottamista noudattamaan toisen siisteyskäsityksiä ja pitäähän hänen perkele uskaltaa olla kotonaan miten haluaa.

Olen vaatinut ja pyytänyt. Ei onnistu. Ei koskaan oma-aloitteisesti imuroi, siivoa keittiötä, laita pyykkejä tms. Ollaan molemmat työelämässä. Saatta löhötä sohvalla kaaoksen keskellä puhelinta tuijottaen, kun tulen kotiin illalla töistäni. Mulla menee sitten puoleen yöhön kun saan lapset iltatoimiin, nukkumaan raivaan kodin ja katson seuraavan päivän vaatteet valmiiksi. Kyllä olen pyytänyt ja käskenyt ja tekee sitten kyllä yleensä jonkun pätkän. Jos oikein kiukkuisesti sanon, niin saattaa sanoa vastaan, että en tee. Aina en vain hallitse äänenkäyttöäni, kun vituttaa niin paljon. Pitäis jaksaa pyytää nätisti. Mutta tämä kaikki on niin epäoikeudenmukaista!!! Kaksi aikuista ihmistä, joiden pitäisi ottaa yhtäläinen vastuu lapsista, mutta hän on kuin joku apupoika. Sairasta, että hän ei näe sitä. Ja vuosien kuluttua sitten kun tämä aika on ohi, niin muistellaan, että minä olen ollut se nalkuttava akka ja hän ihan tavallinen työssä käuyvä perheen isä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anoppien konservatiivinen ja lepsu kasvatus.

Hienoa, että tällaisessakin ketjussa vastuu lasten kasvatuksesta vieritetään yksinomaan äidin harteille. Mikä ihme se on, että naiset kantavat vastuun yksin, kun koko maailma käskee heidän tehdä niin. Nämä asenteet ovat se pahin ongelma.

Pelkkä otsikko jo vierittää kaiken syyn naiselle. Miehelle on ihan hyväksyttävää jättää omat lapset hoitamatta, ja on naisen vika, jos hän ei saa miestä kantamaan vastuutaan. Aivan käsittämätön ajattelutapa.

Yhteiskuntakin vierittää vastuun naiselle. Edelleen nainen on se joka jää pois töistä ja kasaa kulut naisen työnantajalle. Eivätkä poliitikot piittaa asiasta tippaakaan.

On ihan järjetöntä, että vielä vuonna 2016 vanhempainvapaat menevät naisille eikä asiaa yritetä millään tavalla korjata. Ne puolivillaiset yrityksetkin ovat olleet sitä, että jaetaan nyt osa mutta annetaan perheiden itse päättää. Ja perhe päättää - melkein joka perheessä - että nainen jää kotiin. Ja heidän annetaan päättää minunkin puolestani, että minä en naisena saa kunnon työpaikkoja.

Mutta ymmärrätkö, että monet naiset haluavat jäädä kotiin? Itse jäisin kotiin hoitamaan lapsia jos minulla niitä olisi. Pienelle lapselle äiti vain on se paras hoitaja. Mieskö sen vauvan imettää ja äiti menee rinnat valuen töihin?

6 kk:n jälkeen lapsi alkaa syödä koko ajan enemmän muuta kuin äidinmaitoa - silloin isä on ihan yhtä hyvä hoitaja lapselle kuin äiti. ne rinnat oppii äkkiä vähentämään tuotantoa. Tasa-arvoinen perhe ei toteudu jos naiset suosiolla jättävät perheen pääelatusvelvollisuuden miehille ja valitsevat kehnopalkkaisia ammatteja joista ovat vuosikausia lastenhoitolomilla.

Lakia pitäisi muuttaa niin että tämä ei olisi enää mahdollista. Onhan se nähty, että nyt kun perheillä on valinnanvapaus, perheet viis veisaavat tasa-arvosta. 90% tapauksista nainen on se joka jää lapsia hoitamaan. Nämä eivät saisi olla perheiden omia päätöksiä, kun ne vaikuttavat koko yhteiskuntaan. Myös meihin lapsettomiin.

Se olisi väärästä päästä aloittaminen. Ne naiset ovat jo siellä huonopalkkaisemmissa töissä, jos perheet nyt pakotettaisiin jakamaan hoito eri tavalla, joutuisivat lukemattomat perheet ongelmiin. Sen sijaan, että se aloitettaisi sieltä toisesta päästä - eli lapsia kasvatettaisiin tasa-arvoisemmiksi, tyttöjen rohkeutta kehitettäisi ja johtajantaitoja kehuttaisi, päästettäisi irti siitä, että on olemassa joku hoivageeni ja miehet parempia johtajia-ajatuksesta, olisi työnäkymät aivan erilaisia 25v päästä -> ja ongelma ratkeaisi itsestään.

Äidin koulutus korreloi eniten lasten koulutushalujen kanssa - kotiäiditkö niitä tulevia uranaisia kasvattaisi? Jos ihmiset eivät itse osaa luopua vanhoista rooleistaa pitää yhteiskunnan hieman pökätä suuntaa, esimerkiksi lopettamalla kodinhoidontuen.

Eli perheiltä viedään rahaa pois. Ei varmasti paranne kenenkään tilannetta. Naiset vain jäävät kotiin edelleen ja perhe elää pienemmällä rahalla.

Kyllä muten varmasti parantaa. Niiden tilannetta joille se raha annetaan perheiden sijaan, esim. vanhukset. Ja vapaiden tasajako parantaa naisten työllisyystilannetta.

Mutta kun se ei tule menemään niin. Se tulee menemään niin, että ne rahat annetaan johonkin Bernerin VR-pomoille tai Sipilän takataskuun. Ja naisten työllisyystilanne vain huononee, koska sen lisäksi että naiset ovat edelleen pitkään pois töistä, he ottavat loparit. Se ei paranna ainakaan näiden naisten työllisyysasemia, mutta ethän sinä heistä välitäkään - ainoastaan omasta tilanteestasi. 

Eikä ole mikään liian kallis omakotitalo, jos se on ostettu nykyisen lain ollessa voimassa. Silloin he ovat kuvitelleet edelleen, että eivät menetä sitä 43.000 euroa. 

Kotiäitien rakennekynnet ja sellaisessa maailmassa eläminen on ihan omaa mielikuvaasi - se tuskin vastaa kovinkaan monen kotiäidin tilannetta, vaikka mies olisi varakkaampi.

Ja tietenkään minun mieheni luonteella ei ole tässä tilanteessa väliä. Mutta sekään ei ole seikka, jota kannattaa ylenkatsoa. Mielestäni sinä yrität nyt runnoa ajatustasi läpi ajattelematta sitä läpi. Tässä on seikat, joihin et ole ottanut kantaa laisinkaan:

- niiden asiantuntijayrittäjien (esim. konsultti) kaatuminen siksi että he joutuvat pakkolomalle

- lasten mielenterveyden kärsiminen liian aikaisesta päiväkotiinviemisestä

- millaiset firmat kaatuvat (muuta kuin oman mokan vuoksi, eli otettu työntekijöitä vaikka rahat ei riitä) kenenkään vanhempainvapaaseen?

- miten yksinhuoltajat / lesket?

- miten vanhempainvapaiden pakkojakaminen toimii naisten uraa auttavana tekijänä, kun edelleen ylivoimaisesti suurin osa yksinhuoltajista (etenkin vauvojen ja pienten lasten) on naisia?

Vierailija kirjoitti:

Kaksi aikuista ihmistä, yhteinen koti, yhteiset lapset... Silti kuulee valitettavan usein kuinka miehet eivät osallistu tarpeeksi mihinkään. Miksi ei tehdä jo ennen ensimmäisen lapsen syntymää selväksi kummankin roolia? Ja lapsen synnyttyä ja kasvettua aina katsota mikä on kummallekkin aikuiselle tasapuolista? Miksi tyytyä siihen että mies käy töissä ja siinä se? Oikeasti tuntuu olevan surullisen yleistä, että naiset ajattelevat että "eihän se isyys nyt vaan tule niin heti luonnostaan" tai että "miehet nyt on vähän erilaisia kuin naiset, ainakin hän käy töissä" tai että "ainakin hän on paikalla". Ei se puoliso toisenlaista roolia tule koskaa ottamaan, jos vaan hiljaa alusta saakka tyytyy omaan rooliinsa talouden pyörittäjänä. Ei tarvitsisi vuosia kärsiä tilanteesta.

Jos molemmat tekee jotain kevyttä kaupunkityötä 8-16, molemmat myös pystyy osallistumaan lasten ja kodinhoitoon samalla panoksella.

Meillä mies tekee 6 päivää viikossa 12-16 tuntista työpäivää. On ihan selviö että minä teen kotityöt.

No ehkä tähän tarvitaan jotain psykologia jo selittämään miksi asia menee niin niin monissa perheissä. 

Kyllä meillä puhuttiin asiasta jo ennen lapsen syntymää ja monesti ollaan puhuttu sen jälkeenkin. Mutta kun se lapsi syntyi niin asiat vaan meni omalla painollaan siihen suuntaan että minä hoidin lapsen ja kotipuolen. Vauva oli täysimetettävä ja koliikkinen, siitä se varmaan lähti. Mies teki töissä 10-12 h päivässä. Molemmat oli väsyneitä. Kotityöt - mitä ennen lapsia oli vähän ja ne oli helppo jakaa - määrällisesti räjähti käsiin viimeistään siinä kohtaa kun toinen lapsi syntyi. Pienet kotityöt muuttui pakollisiksi, jokapäiväisiksi rituaaleiksi jotka on pakko suorittaa uudestaan ja uudestaan vaikka ei yhtään jaksaisi (esim. pyykkäys ja ruuanlaitto). Lisäksi minä naisena omaan enemmän velvollisuudentuntoa siitä että asiat hoidetaan kunnolla, oli kyse sitten lasten hampaiden pesusta, niiden ruuan koostumuksesta tai lasten riittävästä ulkoiluttamisesta. Mies taas hoitaa vähän sinnepäin asiat tai ei ollenkaan. Osasyy voi olla siinäkin että meidän yhteiskunta edelleen kaataa nämä vaatimukset, suositukset, seurannat ja vastuut edelleen äidin niskaan, ei isän. Jos minä vien lapsen liian vähissä vaatteissa päiväkotiin saan urputukset, jos mies vie liian vähissä vaatteissa päiväkotiin niin kukaan ei sano mitään, kun on se mies nyt niin söpö kun se sentään yrittää ja kaivetaanpa lapselle vaan vararukkaset täältä päikyn kaapista. Valitettavaa myös miesten kannalta, ettei heitä vieläkään aina nähdä meidän yhteiskunnassa kykenevinä hoitamaan omia lapsiaan täysipainoisesti. Isän tekemiset on aina sellaista pientä "puuhastelua", vaikka lasten ja kodin hoitaminen on kyllä täyttä työtä, teki sitä sitten isä tai äiti päävastuullisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, sinulla ei taida olla lapsia.

Sen verran elämästä irrallaan kommenttisi on. Toki, voihan sitä sopia vaikka mitä etukäteen ja mieskin lupaa helposti vaikka kuun taivaalta, kun se eka vauva on vasta kasvamassa vaimon kohdussa.

Mutta arki muuttaa usein ja helposti asioita. 

Ok, jos miehellä on asenne, että kodin- ja lastenhoito on "akkojen hommaa", niin sellaisen perusasenteen luulisi olevan selvillä jo varhaisessa vaiheessa.

Mutta enemmistö tuntemistani, kotitöistä riitelevistä pariskunnista on sellaisia, joissa mies EI kategorisesti kieltäydy vastuista - mutta on aloitekyvytön käskytettävä. Ja tiedätkös ap, sekin ryydyttää ihan sikana, että kaikkea lapsiin/kotiin liittyvää pitää AINA erikseen pyytää. Mitään perusvastuuta mies ei tunne.

Ja se, my friend, on asia, joka ainakin meillä kävi ilmi vasta lasten synnyttyä. Niin kauan kun meitä oli vain kaksi aikuista, vähät kotityöt oli helppo jakaa. Minä tein varmaan niitä enemmän, mutta kun siivottua tuli pari kertaa kuussa, niihin miehen kampeaminen ei ollut millään tavalla ongelma.

Kun lapsi syntyi, ja toinen - niin töiden määrä kymmenkertaistui. Ja sitten ei enää olekaan yhdentekevää olla se ainoa metatöistä vastaava: hommaa lapsille kuhunkin vuodenaikaan kuuluvat vaatteet, pesee ja silittää ja korjaa ne/järkkää lapsille harrastuksia ja hoitaa kuskaukset/järjestää leikkitreffit ja synttärit ja synttärilahjat/hoitaa lasten sairaudet, varaa lääkärit, käyttää lääkärissä ja hoitaa, kun lapsi yöllä herää oksentamaan/lukee iltasadut, leikittää ja ohjaa askartelemiset ja piirtämiset/käyttää lapsia leffoissa ja konserteissa/ pitää huolen terveellisestä syömisestä/hoitaa lapsen terapiat/lohduttaa ja valvoo leikit jnejne. 

Päälle vielä kotityöt.

Mies - toistan - tekee, jos erikseen pyydän. Oma-aloitteisesti ei oikeastaan yhtään mitään.

Ja kaikki tämä on hitaan kehityksen tulosta.

Väitän, että tuhoisinta työnjaolle on pitkät äitiys-lomat ja hoitovapaat. On aika selvää, että kun toinen tekee pitkää työpäivää, toinen ottaa ison osan lastenhoidosta ja kodinhoidosta kontolleen. Normaalia työnjakoa. Kun vaimo palaa töihin,  työnjako ei kumminkaan yllättäen muutukaan, vaan vaimo edelleen hoitaa valtaosan lasten- ja kodinhoidosta. Vaikka kuinka yrität neuvotella miehelle uusia vastuita, ne unohtuvat viikon sisällä, koska kukapas sitä nyt vapaaehtoisesti hyvästä palvelusta luopuu, kun siihen on ehtinyt parin vuoden ajan tottua...

Kyllä, se mies edelleen pyydettäessä tekee, mutta on raskasta olla se vastuullinen työnjohtaja. Lisäksi miehellä on aina jotakin "vitsikästä" venkoilevaa sanomista: "mitä, mulleko sä puhut? Miksi pitäis viedä lapset ulkoilemaan?" Kohta se "vitsikäs" venkoilu alkaa jatkuvasta sanomisesta muuttua vähemmän vitsikkääksi: "Mikä sä olet päättämään yksin, koska täällä pitää tehdä asioita?"

Joo, periaatteessa hyvä kysymys. Mutta rakas mieheni: siksi, että jos minä en päätä, näitä asioita ei koskaan tehtäisi.

Ajan kanssa vaimo kyllästyy pyytämään ja tekee itse. Mutta katkeruus kasvaa. Ja kun lapset ovat muuttaneet kotoa, miksi jatkaa aikuisen lapsen = aviomiehen passaamista enää? Kenkää mokomalle!

Ja aina alkaa itku siitä, että vaimo vaatii liian korkeaa siisteystasoa. Siihen vedotaan joka ikinen kerta. Jos nainen edes vihjaisee että jotain voisi tehdä kun kahlataan roskissa kaulaa myöten, mies voi sen perusteella syyttää aina naista käskyttämisestä ja liiallisista vaatimuksista. Tuo pyyntö tekee miehelle mahdottomaksi tehdä pyydettyä asiaa seuraaviin kolmeen viikkoon, koska se on käskyttämistä ja liikaa vaatimista ja pakottamista noudattamaan toisen siisteyskäsityksiä ja pitäähän hänen perkele uskaltaa olla kotonaan miten haluaa.

Joo! Tämä juuri! "No älä siivoa!" Tätä kuulee meilläkin usein. En todellakaan ole mikään nipottaja, mutta kyllä sitä nyt normaali elämä tulee melko vaikeaksi, jos kaikki on kaaoksessa. Ja monesti tätä kuulee ihan yleiseksi ohjeeksi perheille ihan joka ongelmaan. Ihan niinkuin joka äiti olisi joku siivoushullu nipottaja, joka väsyttää itsensä hengiltä, koska kaiken pitää olla pölytöntä ja järjestyksessä. Ei todellakaan!! Tuntuu että se on vain hyvä keino luistaa auttamisessa, kun sanoo, että " Ei nyt niin siistiä tarvii olla, älä stressaa".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaksi aikuista ihmistä, yhteinen koti, yhteiset lapset... Silti kuulee valitettavan usein kuinka miehet eivät osallistu tarpeeksi mihinkään. Miksi ei tehdä jo ennen ensimmäisen lapsen syntymää selväksi kummankin roolia? Ja lapsen synnyttyä ja kasvettua aina katsota mikä on kummallekkin aikuiselle tasapuolista? Miksi tyytyä siihen että mies käy töissä ja siinä se? Oikeasti tuntuu olevan surullisen yleistä, että naiset ajattelevat että "eihän se isyys nyt vaan tule niin heti luonnostaan" tai että "miehet nyt on vähän erilaisia kuin naiset, ainakin hän käy töissä" tai että "ainakin hän on paikalla". Ei se puoliso toisenlaista roolia tule koskaa ottamaan, jos vaan hiljaa alusta saakka tyytyy omaan rooliinsa talouden pyörittäjänä. Ei tarvitsisi vuosia kärsiä tilanteesta.

Jos molemmat tekee jotain kevyttä kaupunkityötä 8-16, molemmat myös pystyy osallistumaan lasten ja kodinhoitoon samalla panoksella.

Meillä mies tekee 6 päivää viikossa 12-16 tuntista työpäivää. On ihan selviö että minä teen kotityöt.

Miksi se on selviö? Onko koti jotenkin enemmän sinun tai lapset enemmän sinun? Jos mies haluaa olla pois kotoa ja tehdä työtä noin paljon, niin hän voi osallistua sitten rahallisesti omalta osaltaan palkkaamalla siivoojan tai lastenhoitajan. Se, kuinka paljon puolisosi tekee töitä ei pitäisi olla sinun ongelmasi.

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anoppien konservatiivinen ja lepsu kasvatus.

Hienoa, että tällaisessakin ketjussa vastuu lasten kasvatuksesta vieritetään yksinomaan äidin harteille. Mikä ihme se on, että naiset kantavat vastuun yksin, kun koko maailma käskee heidän tehdä niin. Nämä asenteet ovat se pahin ongelma.

Pelkkä otsikko jo vierittää kaiken syyn naiselle. Miehelle on ihan hyväksyttävää jättää omat lapset hoitamatta, ja on naisen vika, jos hän ei saa miestä kantamaan vastuutaan. Aivan käsittämätön ajattelutapa.

Yhteiskuntakin vierittää vastuun naiselle. Edelleen nainen on se joka jää pois töistä ja kasaa kulut naisen työnantajalle. Eivätkä poliitikot piittaa asiasta tippaakaan.

On ihan järjetöntä, että vielä vuonna 2016 vanhempainvapaat menevät naisille eikä asiaa yritetä millään tavalla korjata. Ne puolivillaiset yrityksetkin ovat olleet sitä, että jaetaan nyt osa mutta annetaan perheiden itse päättää. Ja perhe päättää - melkein joka perheessä - että nainen jää kotiin. Ja heidän annetaan päättää minunkin puolestani, että minä en naisena saa kunnon työpaikkoja.

Mutta ymmärrätkö, että monet naiset haluavat jäädä kotiin? Itse jäisin kotiin hoitamaan lapsia jos minulla niitä olisi. Pienelle lapselle äiti vain on se paras hoitaja. Mieskö sen vauvan imettää ja äiti menee rinnat valuen töihin?

6 kk:n jälkeen lapsi alkaa syödä koko ajan enemmän muuta kuin äidinmaitoa - silloin isä on ihan yhtä hyvä hoitaja lapselle kuin äiti. ne rinnat oppii äkkiä vähentämään tuotantoa. Tasa-arvoinen perhe ei toteudu jos naiset suosiolla jättävät perheen pääelatusvelvollisuuden miehille ja valitsevat kehnopalkkaisia ammatteja joista ovat vuosikausia lastenhoitolomilla.

Lakia pitäisi muuttaa niin että tämä ei olisi enää mahdollista. Onhan se nähty, että nyt kun perheillä on valinnanvapaus, perheet viis veisaavat tasa-arvosta. 90% tapauksista nainen on se joka jää lapsia hoitamaan. Nämä eivät saisi olla perheiden omia päätöksiä, kun ne vaikuttavat koko yhteiskuntaan. Myös meihin lapsettomiin.

Se olisi väärästä päästä aloittaminen. Ne naiset ovat jo siellä huonopalkkaisemmissa töissä, jos perheet nyt pakotettaisiin jakamaan hoito eri tavalla, joutuisivat lukemattomat perheet ongelmiin. Sen sijaan, että se aloitettaisi sieltä toisesta päästä - eli lapsia kasvatettaisiin tasa-arvoisemmiksi, tyttöjen rohkeutta kehitettäisi ja johtajantaitoja kehuttaisi, päästettäisi irti siitä, että on olemassa joku hoivageeni ja miehet parempia johtajia-ajatuksesta, olisi työnäkymät aivan erilaisia 25v päästä -> ja ongelma ratkeaisi itsestään.

Äidin koulutus korreloi eniten lasten koulutushalujen kanssa - kotiäiditkö niitä tulevia uranaisia kasvattaisi? Jos ihmiset eivät itse osaa luopua vanhoista rooleistaa pitää yhteiskunnan hieman pökätä suuntaa, esimerkiksi lopettamalla kodinhoidontuen.

Eli perheiltä viedään rahaa pois. Ei varmasti paranne kenenkään tilannetta. Naiset vain jäävät kotiin edelleen ja perhe elää pienemmällä rahalla.

Kyllä muten varmasti parantaa. Niiden tilannetta joille se raha annetaan perheiden sijaan, esim. vanhukset. Ja vapaiden tasajako parantaa naisten työllisyystilannetta.

Mutta kun se ei tule menemään niin. Se tulee menemään niin, että ne rahat annetaan johonkin Bernerin VR-pomoille tai Sipilän takataskuun. Ja naisten työllisyystilanne vain huononee, koska sen lisäksi että naiset ovat edelleen pitkään pois töistä, he ottavat loparit. Se ei paranna ainakaan näiden naisten työllisyysasemia, mutta ethän sinä heistä välitäkään - ainoastaan omasta tilanteestasi. 

Eikä ole mikään liian kallis omakotitalo, jos se on ostettu nykyisen lain ollessa voimassa. Silloin he ovat kuvitelleet edelleen, että eivät menetä sitä 43.000 euroa. 

Kotiäitien rakennekynnet ja sellaisessa maailmassa eläminen on ihan omaa mielikuvaasi - se tuskin vastaa kovinkaan monen kotiäidin tilannetta, vaikka mies olisi varakkaampi.

Ja tietenkään minun mieheni luonteella ei ole tässä tilanteessa väliä. Mutta sekään ei ole seikka, jota kannattaa ylenkatsoa. Mielestäni sinä yrität nyt runnoa ajatustasi läpi ajattelematta sitä läpi. Tässä on seikat, joihin et ole ottanut kantaa laisinkaan:

- niiden asiantuntijayrittäjien (esim. konsultti) kaatuminen siksi että he joutuvat pakkolomalle

- lasten mielenterveyden kärsiminen liian aikaisesta päiväkotiinviemisestä

- millaiset firmat kaatuvat (muuta kuin oman mokan vuoksi, eli otettu työntekijöitä vaikka rahat ei riitä) kenenkään vanhempainvapaaseen?

- miten yksinhuoltajat / lesket?

- miten vanhempainvapaiden pakkojakaminen toimii naisten uraa auttavana tekijänä, kun edelleen ylivoimaisesti suurin osa yksinhuoltajista (etenkin vauvojen ja pienten lasten) on naisia?

No sinullahan on rakentava ajattelutapa. Kaikki veroraha menee huijarien taskuun, mitään ei koskaan kannata yrittää, keneenkään ei voi luottaa, asetutaan kaikki vain maahan kuolemaan eikä tehdä mitään. Ja tuolla asenteella lähdet sitten tyrkyttämään muille käsityksiäsi siitä, miten yhteiskunta pitää rakentaa? Olet kuin elämäänsä kyllästynyt pubiruusu, joka huutelee sieltä pöydästä miten poliitkot ovat ahneita ja pilaavat koko yhteiskunnan. Todella rakentavaa. Not.

Miksi luulet että naiset "ottaisivat loparit"? Luuletko että Suomen naiset ovat oikeasti niin patalaiskoja, että töihin menoa vältetään ihan viimeiseen asti? Mutta sen kun ottavat jos haluavat. En minä ole naisia töihin pakottamassa, haluan vain että niillä jotka haluavat työtä tehdä, on tasavertainen mahdollisuus saada työ. Eli valehtelet kun sanot että en välitä heistä, päinvastoin. Suon heille valinnanvapauden, kunhan se suodaan minulle.

Eli se konsulttifirmasi kaatuu kun Konsultti joutuu pakkolomalle. Mutta kaatuhan se joka tapauksessa. Kun Konsultti jää sairaslomalle, kun Konsultti jää kesälomalle, kun Konsultti vaihtaa työpaikkaa. Firma on nurin saman tien, vai mitä? Tuotahan sinä yrität selittää? Ja oletetaan että tuo naurettava skenaario olisi totta: sekin puhuu lomien tasajaon puolesta. Jos firma on nurin saman tien vanhempainvapaan myötä, kuka hullu naisen palkkaisi? Ei kukaan. Eli sinä lähetät naiset surkeasti palkattuihin duunarihommiin missä kenet vain voi korvata etkä päästä naisia konsulteiksi, tienaamaan kunnolla ja tekemään kiinnostavaa työtä. Haluat varata sen vain miehille.

Todista väitteesi, että lasten mielenterveys kärsii päiväkototiin viemisestä. Siitähän sitten luonnollisesti seuraa, että yksinhuoltajilta on kiellettävä työssäkäynti lasten huostaan ottamisen uhalla.

"- millaiset firmat kaatuvat (muuta kuin oman mokan vuoksi, eli otettu työntekijöitä vaikka rahat ei riitä) kenenkään vanhempainvapaaseen?"

Kerropa ensin perustelusi, miksi vapaiden tasajako saa firmat kaatumaan? Sinähän se ensin otit esiin.

Mitä halusit sanoa yksinhuoltajista ja leskistä? Pelkkä ajatusviiva ei selvennä tarkoitustasi.

"miten vanhempainvapaiden pakkojakaminen toimii naisten uraa auttavana tekijänä, kun edelleen ylivoimaisesti suurin osa yksinhuoltajista (etenkin vauvojen ja pienten lasten) on naisia?"

Missä väitin, että tämä edistäisi nimenomaan yksinhuoltajien uraa? Ei tämä tasajaon ole tarkoitus EDISTÄÄ kenenkään uraa. Kaikki tietävät, että urakehitystä haittaa se lapsen saaminen. Ne haitat vain pitää jakaa tasan lapsen isän ja äidin kesken, että ne eivät kasaannu vain toiselle. Ja että naisten palkkaamista ei vältellä pitkän äitiysloman pelossa. Että naiset yleensä voivat saada sen uran.

Olet kyllä ihmeen pitkään venkoillut reilua jakoa vastaan. Minä ajattelen, että kun pöydällä on kaksi appelsiinia ja syöjiä on kaksi, kumpikin kuorii yhden ja syö yhden. Sinä ajattelet että toinen kuorii appelsiinit, antaa hedelmät toiselle ja itse syö kuoret, koska hän haluaa tehdä niin ja se sopii hänen luonteelleen paremmin.

Vierailija kirjoitti:

No ehkä tähän tarvitaan jotain psykologia jo selittämään miksi asia menee niin niin monissa perheissä. 

Kyllä meillä puhuttiin asiasta jo ennen lapsen syntymää ja monesti ollaan puhuttu sen jälkeenkin. Mutta kun se lapsi syntyi niin asiat vaan meni omalla painollaan siihen suuntaan että minä hoidin lapsen ja kotipuolen. Vauva oli täysimetettävä ja koliikkinen, siitä se varmaan lähti. Mies teki töissä 10-12 h päivässä. Molemmat oli väsyneitä. Kotityöt - mitä ennen lapsia oli vähän ja ne oli helppo jakaa - määrällisesti räjähti käsiin viimeistään siinä kohtaa kun toinen lapsi syntyi. Pienet kotityöt muuttui pakollisiksi, jokapäiväisiksi rituaaleiksi jotka on pakko suorittaa uudestaan ja uudestaan vaikka ei yhtään jaksaisi (esim. pyykkäys ja ruuanlaitto). Lisäksi minä naisena omaan enemmän velvollisuudentuntoa siitä että asiat hoidetaan kunnolla, oli kyse sitten lasten hampaiden pesusta, niiden ruuan koostumuksesta tai lasten riittävästä ulkoiluttamisesta. Mies taas hoitaa vähän sinnepäin asiat tai ei ollenkaan. Osasyy voi olla siinäkin että meidän yhteiskunta edelleen kaataa nämä vaatimukset, suositukset, seurannat ja vastuut edelleen äidin niskaan, ei isän. Jos minä vien lapsen liian vähissä vaatteissa päiväkotiin saan urputukset, jos mies vie liian vähissä vaatteissa päiväkotiin niin kukaan ei sano mitään, kun on se mies nyt niin söpö kun se sentään yrittää ja kaivetaanpa lapselle vaan vararukkaset täältä päikyn kaapista. Valitettavaa myös miesten kannalta, ettei heitä vieläkään aina nähdä meidän yhteiskunnassa kykenevinä hoitamaan omia lapsiaan täysipainoisesti. Isän tekemiset on aina sellaista pientä "puuhastelua", vaikka lasten ja kodin hoitaminen on kyllä täyttä työtä, teki sitä sitten isä tai äiti päävastuullisesti. 

Tuokin täysin totta! Jotenkin miehet ajautuvat yhäkin statisteiksi omassa perheessään.

Osin se varmaan on meidän pätevien ja tunnollisten naistenkin vika, että riennämme hoitamaan asioita  - mutta kyllä mä väitän, että miehillä on enemmän vastuuta tuossa. Kukaan ei KIELLÄ hoitamasta asioita, en ainakaan minä ole naputtanut väärin hoidetuista vaatetuksista... mies oli meillä 11 kk hoitovapaallakin lasten välissä, joten todella annoin hänen hoitaa rauhassa asioita omaan malliinsa. 

121

Vierailija kirjoitti:

No ehkä tähän tarvitaan jotain psykologia jo selittämään miksi asia menee niin niin monissa perheissä. 

Kyllä meillä puhuttiin asiasta jo ennen lapsen syntymää ja monesti ollaan puhuttu sen jälkeenkin. Mutta kun se lapsi syntyi niin asiat vaan meni omalla painollaan siihen suuntaan että minä hoidin lapsen ja kotipuolen. Vauva oli täysimetettävä ja koliikkinen, siitä se varmaan lähti. Mies teki töissä 10-12 h päivässä. Molemmat oli väsyneitä. Kotityöt - mitä ennen lapsia oli vähän ja ne oli helppo jakaa - määrällisesti räjähti käsiin viimeistään siinä kohtaa kun toinen lapsi syntyi. Pienet kotityöt muuttui pakollisiksi, jokapäiväisiksi rituaaleiksi jotka on pakko suorittaa uudestaan ja uudestaan vaikka ei yhtään jaksaisi (esim. pyykkäys ja ruuanlaitto). Lisäksi minä naisena omaan enemmän velvollisuudentuntoa siitä että asiat hoidetaan kunnolla, oli kyse sitten lasten hampaiden pesusta, niiden ruuan koostumuksesta tai lasten riittävästä ulkoiluttamisesta. Mies taas hoitaa vähän sinnepäin asiat tai ei ollenkaan. Osasyy voi olla siinäkin että meidän yhteiskunta edelleen kaataa nämä vaatimukset, suositukset, seurannat ja vastuut edelleen äidin niskaan, ei isän. Jos minä vien lapsen liian vähissä vaatteissa päiväkotiin saan urputukset, jos mies vie liian vähissä vaatteissa päiväkotiin niin kukaan ei sano mitään, kun on se mies nyt niin söpö kun se sentään yrittää ja kaivetaanpa lapselle vaan vararukkaset täältä päikyn kaapista. Valitettavaa myös miesten kannalta, ettei heitä vieläkään aina nähdä meidän yhteiskunnassa kykenevinä hoitamaan omia lapsiaan täysipainoisesti. Isän tekemiset on aina sellaista pientä "puuhastelua", vaikka lasten ja kodin hoitaminen on kyllä täyttä työtä, teki sitä sitten isä tai äiti päävastuullisesti. 

Täällä on useampi nainen sanonut, että mies teki töitä kellon ympäri kun lapset olivat pieniä. Tuntuu olevan ihan normikäytäntö. Tulee kyllä mieleen, että miehet tuossa pakoilevat vastuutaan ottamalla liikaa töitä. Muutenkin tuosta pitäisi puhua ajoissa. Että kun lapsi tulee ja ollaan yhden ihmisen tulojen varassa, tilannetta ei hoideta niin että toinen muuttaa asumaan työpaikalle. Vaan eletään säästöillä ja säästäväisesti.